Fysioterapeutin ohjeistamana koukistelin kättäni ja käytin sitä asennoissa, joissa se ole ollut kohta kahteen kuukauteen. Tiistaisen hienoisen runnomisen seuraukset olivat positiiviset: ojennus on liki täydellinen. Edellisellä kerralla ojennus jäi 30 astetta vajaaksi, mutta tänään mitattuna se oli mittaustarkkuuden rajoissa nolla. Koukistus oli hieman huonompi. Asteet mitataan hieman hassusti, eli nolla on ojennettu käsi ja 150 astetta on normaali täysi koukistus. Tällä hetkellä maksimikoukistus on 120 astetta, kun se kaksi viikkoa sitten oli 110, eli kehitystä on tapahtunut, mutta vielä ollaan 30 astetta vajaat.
Käden liikutteleminen on ihan mukavaa. Poislukien koukistaminen "väkisin", kipua ei juurikaan enää ole. Ojentajalihas kyllä kipeytyy kun sitä rasittaa ja lopulta rasituskipu alkaa tuntua myös kyynärpään kärjessä, mutta alan itsekin olla vakuuttunut siitä, että käsi tulee lopulta kuntoon. Hieman harmittaa se, että kesän lopulla kykenin vetämään 13 leukaa, nyt joudun aloittamaan treenaamisen alusta. Myös penkkipunnerrus täytyy aloittaa käytännössä nollilta. Toisaalta, tulosten kuvittelisi nousevan melko nopeasti kohti entisiä lukemia, kunhan käsi on taas muutoin kunnossa.
Kävelin Tesomalta kotiin. Matkaa kertyy muutama kilometri. Olisin juossut - itseasiassa hölkkäsin osan matkaa - mutta olin pukeutunut niin lämpimästi, että olo meinasi käydä tukalaksi. Myös tässä suhteessa käden telominen oli iso takapakki.
Ihmisen kroppa on äärimmäisen kehno pitämään omaa toimintakykyään yllä, se vaatii jatkuvaa rasittamista. Vasen käteni on silminnähden surkastunut oikeaan verrattuna, ja oikea kätenikin on surkastunut jossain määrin kun en ole treenannut. Tälle on vaikea keksiä selitystä luonnonvalinnasta. Ehkä lihasten ylläpitäminen on kallista, mutta tällöin kuvittelisi ravinnon puutteen, pikemmin kuin rasituksen puutteen, surkastuttavan lihaksia.
Alan tästä päivästä eteenpäin taas lenkkeillä. Käsi ei enää kärsi tärähdyksistä ja heilutuksesta, joka juoksemiseen liittyy, ja olen jo lepäillyt aivan liikaa muutenkin. Kuten Kekkonen sanoi, kaikki liikunnan välttämiseksi keksimämme syyt ovat tekosyitä.
8 kommenttia:
Ravinnon puute surkastuttaa lihaksia. Eikö luonnonvalinnan selitys ole se ilmeinen? Eli pakottaa liikkumaan jatkuvasti, oli vammaa tai ei.
Olettaisin että geenit ovat liian jähmeä paikka koodata mitä lihaksia tarvitaan ja kuinka paljon, joten sinne on rakennettu adaptiivinen järjestelmä.
Spoo on varmaan oikeassa. Lihaksia ei kannata pitää yllä, jos niitä ei tarvita, vaan kaikki resurssit kannattaa laittaa sinne, missä tarvitaan.
Muutosten nopeus on se, joka on ollut erikoinen.
Tottakai ravinnon puute surkastuttaa lihaksia, mutta siis pointtina oli, että jos lihaksia käytää, ja proteiinia saa edes kuten miten tarpeeksi, niin kalorivajauksellakin toimittaessa vararavintoa otetaan jostain muualta. Liekö lihas sitten helppo purkaa tai veisikö se energiaa jo olemassaolollaan niin, että se kannattaa purkaa heti jos se näyttää tarpeettomalta. Mene ja tiedä.
Liekö lihas sitten helppo purkaa tai veisikö se energiaa jo olemassaolollaan niin, että se kannattaa purkaa heti jos se näyttää tarpeettomalta.
Epäilen, että kyse on jälkimmäisestä. Keittiöevoluutioteoreettisen hypoteesini mukaan ihmisen lihaksisto on sopeunut olosuhteissa, joissa lihaksiston vähäinen käyttö on merkinnyt myös sitä, että ravintoa on tarjolla vähän.
On selvää, että isojen lihasten ylläpitäminen ei ole ihmiselle kovin luontaista. Vaikkei harrastaisi mitään kehonrakennustakaan, niin jo peruslihaksikkaan ulkomuodon ylläpitäminen vaatii ainakin minulta rutkasti hommia. En kerää kovin helposti rasvaa, mutta lihaskin lähtee pois heti, kun sitä jättää vähäksi aikaa käyttämättä. Vuoden treenaaminen mitätöityy about kuudessa viikossa.
Kuuden vähäliikuntaisen viikon aikana painoni on pudonnut liki kolme kiloa, ja samaan aikaan rasvaprosentti on silminnähden noussut. Voi tietysti olla, että kun perusturvotus on kadonnut, niin lihakset vaan näyttävät pienemmältä.
Olen kuullut (superhumanradiosta) että treenaaminen auttaa kalorivajeessakin säilyttämään lihasta. Käden loukkaamisen ei pitäisi muuten estää jalkojen treenausta jalkaprässissä tms.
Evo, ei se estäkään muuten, mutta pistin kuntoklubin jäsenyyden jäihin, koska en vaan pysty tekemään oikeastaan mitään muuta kuin jalkaprässiä. Ja siihenkin pitää käsillä laittaa ne painot, mikä ei ole oikein onnistunut.
Lenkkeily ja perus vatsalihakset tms, saavat riittää vuodenvaihteeseen saakka. Sitten aloitan taas isolla intensiteetillä. Tai no, tietty varovasti alkuun, en ole tyhmä.
Saas nähdä syntyykö Dennis Ritchien kuolemasta samanlainen hype kuin Jobsin. Tuskin, vaikka enemmän syytä olisi.
Lähetä kommentti