Memento Mori

Elämä joskus antaa joskus ottaa. 

Viimeiseen 10 vuoteen mahtuu paljon. Post doc-vuoden jälkeen kotiinpaluu oli kuoppainen. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, viimeiset 10 vuotta menivät hieman eri tavoin kuin olin suunnitellut ja siksi niin työ- kuin yksityiselämässäkin asiat menivät tavalla jota pitkään nimitin "epäonnistumiseksi". 

Tämä on tietenkin näkökulmakysymys. Onnistuminen ja epäonnistuminen ovat suhteellisia asioita; ne ovat olemassa vain suhteessa johonkin päämäärään. Ihminen ei esimerkiksi voi olla epäonnistunut ihmisenä ilman, että tällä on jokin mittari sille, millainen ihmisenä oleminen on onnistunutta. 

Kun käyttää mittarina tutkimusrahoitusta, tiettyjä taloudellisia tavoitteita, ihmissuhdepäämääriä, jne jne, niin joutuu helposti sen eteen että nämä asiat eivät aina riipu yksinomaan omasta toiminnasta.  Kun asiat onnistuvat, jokainen tahtoo ajatella että tämä johtuu omasta erinomaisuudesta ja kun ne epäonnistuvat, niin on helpompaa todeta epäonnistumisen johtuvan ulkoisista tekijöistä. 

Marcus Aurelius toteaa -- mukaillen hieman -- että asiasta ei tee hyvää se, että sitä sanotaan hyväksi, eikä kiitos tee mitään kauniiksi tai moite rumaksi. Hän myös toteaa että ulkoiset seikat voivat olla mitä hyvänsä. Emme kontrolloi niitä, voimme hallita vain sitä, miten suhtaudumme niihin. 

 Nyt tutkimusrahaa on. Nyt on julkaisua, ja todennäköisesti pian on glooriaa ja varmaan mainetta. Tai sitten ei ole.  Kaikki on kuitenkin varsin katoavaista. 

Running man vol XVI

 Suoritin läpi ohjelman "Voimaa ja Lihasmassaa 1", jonka järjesti Atletica, tarkemmin sanoen valmentajana toimi "Atleettinen Partasuu" eli Tuomas Rytkönen.

Ohjelma oli mielenkiintoinen. Sen kesto oli 13 viikkoa, mutta minulla meni 14, koska vietin hiihtolomaa välissä. Volyymi oli melko suuri, suurempi kuin mihin olin tottunut, ja painoni nousi 5 kiloa tuona aikana. Penkkipunnerruksessa tulos nousi viisi kiloa, maastavedossa 10, kyykyssä peräti 20, joskin nämä ovat suhteessa tammikuun referensseihin, eli näissä kaikissa pääsin vain sivuamaan vanhoja ennätyksiäni. 

Lihasmassa kasvoi näkyvästi eritoten selästä, sillä vetävien liikkeiden määrä oli suurempi kuin mihin olen tottunut. Valitettavasti jokin lihas -- ilmeisesti teres major -- kipeytyi tästä äkillisestä treenimäärän kasvusta niin, että leuanvedon jouduin lopussa keskeyttämään ja alkaa kuntouttavampaa treeniä.  Hauiksen ympärys kasvoi pari senttiä, muita mittoja en valitettavasti ottanut, paitsi tietenkin vyötärönympäryksen, joka sekin kyllä kasvoi muutamalla sentillä. 

Otin nyt toisen valmennuksen heti perään, tällä kertaa nimeltään "Voimaa ja kestävyyttä". Se sisältää kaksi voimaharjoittelusessiota ja kolme kestävyysharjoitetta viikossa. Juoksuvolyymi on suunnilleen sama kuin aiempina kesinä, mutta nyt siinä on enemmän maksimipuolelle progressiota kuin mitä olen tehnyt aiemmin. Lisäksi sessiot ovat hieman pidempiä, koska niitä on viiden sijaan kolme viikossa. 

Ohjelma alkoi tällä viikolla, tänään menen juoksemaan Cooperin testin. Epäilen etten pääse yli 2400 metriä, sillä painan nyt 91 kiloa, ja olen huomannut että jokainen kilo (karkeasti ottaen) vie 30 metriä cooperista. Kun viimeksi juoksin 3000, painoin 70 kiloa, ja kun painoin 80 kiloa, juoksin 2700.  Tämä heuristiikka tuskin on kovin pätevä, mutta ainoa proxy joka minulla on, joten ennakoin siis 2300-2500 tällä hetkellä.

Ohjelma päättyy elokuussa, ja sen lopussa testataan Cooper uudelleen. Odotan pudottavani painoa ensimmäisten muutamien viikkojen aikana noin 500-1000g per viikko, mutta pian on siirryttävä ylläpitokaloreille, sillä muutoin treenistä ei palaudu. Arvioisin että ohjelman lopussa painan noin 85 kiloa. Alussa paino putoaa nopeasti sillä jätin juuri kreatiinin pois. 

Kun ohjelma päättyy, jää noin 8 viikkoa aikaa Tampereen puolimaratoniin, joka on ollut jo vuosia "päämatkani". Viime vuonna juoksin joitain sekunteja yli 1:50, tänä vuonna ajattelin yrittää hioa siitä 5 minuuttia pois. Jotta tämä onnistuisi, pitäisi olla ohjelman lopussa noin 2900 Cooper-kunnossa, ja jos näin on, niin voin loput 8 viikkoa keskittyä vauhdin hallintaan peruskunnon lisäksi. Jotta 1:45 alittuisi, pitäisi jokainen kilometri juosta aikaan 4:58. 

Samanaikaisesti voimapuolella teen ylläpitoa. Kun puolimaraton on juostu, siirryn sitten lepoviikon jälkeen taas massakaudelle. Tavoitteenani on seuraavat neljä vuotta -- siis siihen asti kun täytän 50 -- jakaa vuosi neljään kauteen. 

1. Alkuvuoden perusvoiman ja maltillisen kestävyyden kausi, jonka aikana harjoitustapa on 3+2 (kolme voimaharjoitusta, kaksi aerobista). Sekin jakautuu kolmeen mesosykliin. Tässä vaiheessa kalorit ovat ylläpidossa, painon ei ole tarkoitus nousta lainkaan, mutta voimatasot voivat vielä nousta.
   
2. Alkukevään kestävyys- ja voiman ylläpitokausi, jonka aikana harjoitustapa on 2+3. Tämän kauden alussa ensimmäisen kahden mesosyklin aikana paino voi hieman pudota -- etupäässä tavoitteena on pitää vyötärönympärys alhaisena, sillä se on painoa luotettavampi mittari terveyden kannalta. Voimassa keskitytään ylläpitoon. Tässä rakennetaan myös pohja kesän juoksukilpailuille. 
   
3. Kesän kestävyyskausi, jonka aikana haetaan maksimaalinen kunto loppukesän ja alkusyksyn juoksuihin. Tämän aikana voimatasot väkisinkin laskevat etenkin alakropassa, mutta sille ei voi mitään. Tässä kuvio lienee 2+3 tai jopa 1+4. 
4. Syksyn voima- ja massakausi, joka päättyy vuoden vaihteeseen. Tässä kaudessa on neljä voimaharjoitetta viikossa, ja vain vähän mitään kestävyyttä. Kausi jakautuu kolmeen mesosykliin, joiden välillä vaihdetaan harjoitteita. Volyymi kasvaa ensimmäisen ja toisen mesosyklin aikana ja hieman putoaa kolmannessa, kun keskitytään maksimivoimaan. Tämän kauden aikana ollaan pluskaloreilla ja odotuksena on muutamien kilojen painonnousu. 
   

Näillä mennään näillä näkymin seuraavat neljä vuotta.  Tavoitteenani on olla viisikymppisenä elämäni parhaassa kunnossa.

Voimaa, massaa, nopeutta, ja muita hyveitä.

 Vuosi vaihtui neljä viikoa sitten sitten maapallon kaukaisimmassakin kolkassa. Vuoden 2021 saldona voin pitää sitä, että kirjoitin silloin tasan yhden kirjoituksen, jossa julistin etten palaa kirjoittamaan blogia. 

Nyt, noin myöhemmin, huomaan kirjoittavani taas. Kirjoittaminen on ollut minulle aiemminkin eräänlainen terapiamuoto, ja keino tuottaa identiteettini rakennusosia, kuitenkin rajatusti. 

Treenaaminen on ollut  minulle oikeastaan ainoa elämänalue jossa olen kokenut voivani onnistua edes jotenkin viimeisten kuuden vuoden aikana; kaikilla muilla elämänaloilla olen epäonnistunut. Tai epäonnistuminen on vahva sana tässä; tarkoitan, etten ole kokenut pääseväni eteenpäin sillä tavalla vuosiin, jolla koin että olisi tarpeellista ja tarkoituksenmukaista. 

Aloitin verkkovalmennuksen "Voimaa ja lihasmassaa I" tällä viikolla. Tai oikeammin viime viikolla, sillä tein silloin ykkösmaksimien yritykset. Olin kaikissa selvästi jäljessä siitä, mihin pari vuotta sitten pystyin. Maasta vedin 180kg, penkistä nousi 115kg, kyykyssä sain 130kg ja lisäpainoleuanvedossa 30kg, yhteiskuormalla 116kg.  Kyykky on pudonnut eniten, ennätykseni siinä on ollut 155kg. 

Koen että fyysinen suorituskyky on eräänlainen perusvelvollisuuteni. Se ei tietenkään ole mitenkään erityisen kovalla tasolla, eikä koskaan ole ollutkaan, mutta tämä on epäolennaista. Olennaista on se, että pyrin parempaan. Meillä ihmisillä on perustarve päästä elämässämme "eteenpäin" jollakin tavalla. Jumissa olemisen tunne syö pikku hiljaa ihmisen sisältä, ja jos se on kaikilla elämänaloilla, niin ihminen lopulta masentuu. Näin uskon. Siksi fyysisestä kunnosta huolehtiminen on hyve.

 Aktiivinen, myötätuntoinen hyväksyntä on olennaista. Se, että suhtautuu itseen myötätunnolla, ei tarkoita että tekee itselleen tekosyitä ja selityksiä, vaan sitä, että ymmärtää että omat haasteet todella ovat haasteita ja ymmärtää olla lisäämättä kuormaa syyttelemällä ja soimaamalla itseään siitä, jos asiat eivät mene nappiin. Satunnaisuutta sisältävien pelien, kuten pokerin tms. parissa tällaista syyttelyä -- ja sen kääntöpuolena itsetyytyväisyyttä -- siitä, että onnistuu, kutsutaan nimellä resulting. En tiedä tämän suomennosta, enkä yritä sitä sanalla kuitata; Sillä viitataan siihen, että oman pätevyyden tai onnistumisen tms mittarina pidetään sitä, mikä on lopputulos, ei sitä, kuinka hyvä päätös oli suhteessa siihen mitä tiesi. 

 Esimerkki: Pokeripöydässä ollaan paljastamassa viimestä korttia. On erittäin todennäköistä että voitan; koko pakassa on vain yksi kortti, ja vain erittäin pienellä todennäköisyydellä vastustajalla on juuri tietyt kortit, joilla voin hävitä pelin. Pistän all-in. Vastustaja pistää all-in. 

Teinkö oikean ratkaisun? Ja ennenkaikkea, riippuuko se siitä, mikä kortti kääntyy? Tämä on se olennainen kysymys. En voi vaikuttaa siihen, mikä kortti kääntyy. Voin vaikuttaa siihen, pistänkö kaiken peliin. Se, kannattako näin tehdä, riippuu tietenkin siitä, mikä kortti kääntyy, mutta en voi tietää tätä ennen päätöstä, joten päätös on tehtävä sen perusteella mitä tiedän. Jos tiedän, että vain yksi kortti voi johtaa tappiooni, niin yhdessä tapauksessa neljästäkymmenestä kuudesta (koska tiedän jo kuusi korttia, jäljellä on 46 tuntematona) teen "huonon" päätöksen ja muutoin "hyvän". 

On selvää että itsensä syyttäminen pienen todennäköisyyden tapahtumista on turhaa. Itsemyötätunto on siksi hyve. 

Tunteet ohjaavat toimintaamme. Tätä ei voi kiertää eikä voi välttää; on haihattelua kuvitella että yksilö voisi koskaan olla tunteeton tai täysin vailla tunnetta päätöksenteossa. On kuitenkin keinoja joilla voimme siirtää päätöksenteon hetkeä niin, että tietyt tunteet eivät vaikuta. Esimerkkejä tästä on lukuisia. Esimerkiksi klassinen "Pay yourself first" toimii  niin, että kun saat rahaa, esimerkiksi palkan, niin laita siitä aina ensimmäiseksi tietty, ennalta päättämäsi siivu säästöön ja kohtele vain loppuosaa rahasta siten, että voit maksaa sillä menojasi. Näin teet päätöksen hetkenä jolloin sinulla on parhaat mahdollisuudet säästää. Tai analysoi pelaamiasi pelejä ja tee päätöksiä kuten "tässä tilanteessa toimin jatkossa näin", jotta pelin keskellä jännitys, pelko, tms tunteet eivät ohjaa toimintaasi. Tee laskentakaava erilaisille päätöksille ja noudata kaavaa. Luota prosessiin. Ja jos se näyttää tuottavan huonoja tuloksia, niin analysoi ne huolella, välttäen "resulting"-ilmiötä. 

Järjestelmällisyys on hyödyllinen hyve.

Haave paluusta

 Ei, 

 En ole palaamassa pitämään blogia. Kävimme porukalla ystäväni mökillä Kangasalla viime kesänä -- ehkä, saattoi olla toissa syksykin -- ja tuolloin keskustelimme siitä tästä, ja eräs vanha ystävä totesi alkaneensa pitää blogia. Väänsin vitsin, tiedättehän sen "hei, vuodesta 2005 soitettiin". 

Aloimme pitää podcastia syksyllä. Vahva merkki valkoihoisuudestamme. 

Edellisestä kirjoituksestani on nyt yli vuosi.

Viimeinen Todellinen Skotlantilainen

Hänen korkeutensa Idi Amin, Elinikäinen presidentti,  Sotamarsalkka Al Hadji, Tri., VC, DSO, MC,  Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra, Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa, Toisen maailmansodan sankari, ja ennen kaikkea Skotlannin viimeinen kuningas ei ole tämän kirjoituksen aiheena. 

Idi Amin kyllä käytti kilttiä, mutta monet ovat argumentoineet, ehkä oikeutetusti, ehkä eivät, että hän ei ollut todellinen skotlantilainen. Tämän kirjoituksen otsikko tulee yleisestä argumentointivirheestä, jossa jonkin ryhmän edustajan kuuluminen johonkin ryhmään kiistetään sillä perusteella, että häneltä puuttuu jokin oleellinen piirre joka ryhmään liitetään; Tämä ei itsessään olisi vielä virhe, mutta jos sillä yritetään perustella se, että ryhmään kuuluvilla on tämä piirre, kyseessä on kehäpäätelmä. 

Olen törmännyt tähän ajatukseen omassa ajattelussani useamman kerran lukuisissa eri muodoissa. Yksi tällaisista on homo economicus, oletus ihmisestä (pääsääntöisesti) rationaalisena päätöksentekijänä, joka valinnoillaan paljastaa preferenssinsä.  Jokainen yksinkertaistus jonka teemme maailmasta, leikkaa siitä jotain pois. Tämä on lukijoilleni varsin tuttu asia, josta nyt en keuhkoa sen enempää.

Neuvottelu siitä, millaisten yksinkertaistusten kanssa alamme maailmasta keskustella, on viime kädessä neuvottelua siitä, mitä pidämme olennaisena. Kun keskustelemme henkilöstä X (kuvitteellinen teoreettinen ihmistyyppi) rationaalisena toimijana, ja tulkitsemme hänen paljastettuja preferenssejään kun hän syö rasvaisen hampurilaisen, joudumme kysymään mikä tämän päätöksen kannalta oli olennaista. Henkilö X voi esimerkiksi kertoa arvostavansa puhdasta kotimaista ruokaa ja terveyttä, ja kuitenkin hänen hampurilaisensa pihvi tulee ties mistä ja käristetty liha on kaukana terveellisestä. 

Näin kehystettynä siis voimme joko olettaa että henkilö X toimii rationaalisesti mutta puhuu vain pehmeitä arvostuksistaan; Todellisuudessa hän ei arvosta terveyttä tai kotimaista ruokaa, vaan ostaa rasvaisen möhkäleen koska hän arvostaa mitä ikinä se onkaan mitä hän sen syömisestä saa. Oli se sitten vatsan täytettä, täyteläisen rasvan ja suolan makua, helppoa ruokaa jne. 

Voimme myös ottaa hänen julkilausumansa ja todennäköisesti jopa ajattelemansa ja uskomusten tasolla omaksumansa arvostukset annettuina ja todeta että hänen toimintansa on irrationaalista. Hänellä on tietyt päämäärät ja preferenssit ja hän vain toimii näiden vastaisesti. 

En lähde arvailemaan onko tämä jokin "ihmistyyppi"-kysymys, mutta jotkut ihmiset valitsevat näistä toisen tulkinnan ja jotkut toiset toisen tulkinnan. Minusta usein näyttää siltä, että autoritäärisyyteen taipuvaiset ihmiset tulkitsevat toimintaa rationaalisena ja olettavat että X kyllä tietää mitä tekee, hän vain puhuu pehmeitä arvoistaan koska ei niitä todellisuudessa noudata. X:n moraalinen mädännäisyys näkyy siinä että hän on kaksinaamainen, puheissaan erilainen kuin teoissaan. Toisaalta monet ihmiset kohauttavat olkapäitään ja esittävät että X:n toiminnalle löytyy ulkoisia selittäjiä, joiden vuoksi X:n ei voi olettaa toimivan kaikissa tilanteissa, tai, useiden ihmisryhmien kohdalla edes useimmiten, omien arvojensa mukaisesti.

Running Man Vol III

Kolmen vuoden tauon jälkeen ilmoittauduin jälleen puolimaratonille. Vuonna 2013 juoksin sen aikaan 1:47, ja vuonna 2017 aikani oli 1:56. Painoakin oli 18 kiloa enemmän vuonna 2017. Nyt painan suunnilleen saman kuin 2017, laihduttuani noin 12 kiloa helmikuusta.

Polarin "juoksuindeksi" on lukema, jonka Polarin sovellus laskee kustakin riittävän pitkästä juoksutreenistä, ja lisäksi sen pitkän aikavälin keskiarvo antaa jonkinlaisen arvion eri matkojen potentiaalisista ajoista. Vuonna 2013 en vielä käyttänyt Polaria, joten minulla ei sieltä ole dataa, mutta vuoden 2017 elokuun lopun juoksuindeksini oli 49, ja sovelluksen antama arvio ajasta 1:59:30.  Eilisen treenin jälkeinen tämän hetken juoksuindeksi on minulla 47, ja se antaa arvion ajasta 2:05.

Olen tasapainoillut nyt treenimäärien kanssa, ja tänään olo kropassa on, että ollaan hieman ylikunnon puolella. Osasyy tähän voi olla se, etten ole nyt jättänyt saliharjoittelua kokonaan pois ja vedin eilen maasta 5x135kg. Se ei tietenkään ole millään muotoa paljon, ja helmikuussa se olisi ollut erittäin kevyt lämmittelysarja, mutta puolen vuoden hyvin vähäinen treenaaminen ja melko nopea painonpudotus yhdistettynä melko suuriin juoksumääriin kyllä on ottanut selvästi veronsa.

Tavoitteenani on juosta vielä yksi selvästi pidempi lenkki, ehkä 25km, ennen kisaa, mutta muutoin keskittyä pääasiassa vauhtikestävyyteen. Kisaan on hieman vajaa kuusi viiikkoa, ja juoksen pidemmän lenkin todennäköisesti  noin kolmen viikon kuluttua, ja siinä kohtaa vähennän kilometrejä selvästi. Viimeiset kaksi viikkoa ennen kisaa teen vain melko lyhyitä ja kovia lenkkejä ja kävelyä.  Kahden tunnin alitus on ns kiikun kaakun tänä vuonna.

#TBT

Kävin kesällä 1997 Prahassa, ja ostin sieltä t-paidan. Hiukseni olivat tuolloin vielä lyhyet, mutta annoin niiiden kasvaa seuraavat kaksi vuotta.  En muista kovin tarkkaan kesän 1997 säätä. Olin kesätyössä pesulasa. Olin ryhtynyt kasvissyöjäksi vuoden alusta ja juhannuksen jälkeisenä maanantaina avopuolisoni ilmoitti muuttavansa pois.

Elokuussa järjestettiin Street Party Tampereen keskustassa. Kadunvaltaajat pistivät Rautatienkadun poikki noin puolelta päivin ja paikalle raahattiin isot kaiuttimet ja kovaäänistä musiikkia soitettiin muutamia tunteja. Paikalla oli paitsi erilaisia hippejä ja tyhjäntoimittajia, myös ihan vaan porukkaa joka halusi pitää haustaa. Illan päätteeksi PA-kamat roudattiin Kaupin vedenpumppaamon rantaan ja bileet jatkuivat aamuun.

En ollut tuolloin mukana missään toiminnassa, sen paremmin poliittisessa kuin liiketoiminnassakaan. Olin juuri täyttänyt 21 ja opiskelin matematiikkaa tietämättä oikeastaan mitään siitä, mitä haluaisin aikuisena tehdä. Tuolloin ei ollut mitään callout- tai cancel- kulttuuria. Oli ihmisiä jotka vastustivat kaikkia kivoja ja hyviä asioita ja oli ihmisiä, jotka yrittivät positiivisesti ja hauskaa pitämällä muuttaa maailmaa. En myöhemminkään osallistunut varsinaiseen järjestäytyneeseen poliittiseen toimintaan mitenkään -- en ole koskaan elämässäni tehnyt niin, vaikka aika moni on sellaisia johtopäätöksiä blogiani lukemalla tehnytkin jostakin syystä.

Joistakin tuon aikaisista tuttavistani tuli poliittisia vaikuttajia, joillain homma meni yli. Joitain ammuttiin haulikolla, jotkut päätyivät eduskuntaan, jotkut täysin tärviölle päihteiden kanssa. Itse olin kiinnostunut pääosin hauskanpidosta. Luulen että joskus 1960-luvun lopulla suuri osa ns. hipeistä suhtautui liikehdintään samoin kuin minä: Sinne kannatti mennä missä oli hyvät bileet ja periaatteessa tavoitteet olivat hyviä ja kannatettavia.

Monet tuttavistani olivat toisenlaisia myös. Osa katsoi koko hömpötystä nenänvarttaan pitkin ja suhtautui siihen ylenkatseella. Osa näki toiminnan jonkinlaisena radikaalina kommarimeininkinä ja pahantekona. En ole koskaan ymmärtänyt tätä näkökulmaa.   Esimerkiksi vuoden 1998 musta-vihreät päivät -- en tietenkään osallistunut, sillä jo tuolloin olin vankka ydinvoiman kannattaja ja ydinvoiman vastustus oli aivan ykkössijalla ekoanarkisteillä tuolloin -- näyttäytyi minusta lähinnä kännisenä riehumisena ja poliisin ylilyöntinä. Tyypeillä nyt vaan oli jotain sanottavaa ja vähän rähinämieltä. Siinä kaikki.

Osat ovat jotensakin vaihtuneet. Tuolloin pliisusti porvarilliset ja kaikkea sitä "riehumisena" pitämäänsä niin kovin likaisena ja rumana tuominneet ja "maltillisuuttaan" korostaneet tuttavani ovat nyt suuna ja päänä tuomitsemassa värisevin äänin kaikkia jotka edustavat suunnilleen sitä, mitä he edustivat nuorena. Ekoanarkisteja ei taida enää pahemmin ollakaan, tai jos on, he eivät vedä kännejä ja haasta poliiseja isolla porukalla.  Hämeenkatukin on pääosin suljettu yksityisautoilta.

Muistan kun isäni sanoi minulle että hänenkin nuoruudessaan oli hippejä. Katselin valokuva-albumia jossa isälläni oli pitkät hiukset ja viikset; hän näytti kuvassa Frank Zappalta.  Minä olen hukannut kaikki valokuvat itsestäni 90-luvun lopulta. Tiedän että jossain on vielä kuva jossa minulla on ylläni Tukholman UFF:stä ostettu vihreä armeijan takki ja päässäni hamppupipo. Pipon olen hukannut mutta takki minulla edelleen on -- se vain ei mahdu hartioista enää.