Kohteliaisuus

Rahoituslähde päättää näinä päivinä rahan jakamisesta, ja saan tietää, tulenko lähtemään tropiikkiin vai en. Pidän todennäköisyyttä melko pienenä, ja subjektiivinen käsitykseni todennäköisyydestä pienenee päivä päivältä. Pidän näiden rahoittajien tiedotuspolitiikkaa jokseenkin epämiellyttävänä. Suomen Akatemia sentään lähettää kaikille hakijoille sähköpostitse tiedon, että päätös on tehty, ja sen voi käydä tarkastamassa oman hakemuksensa kohdalta. Useimmat muut eivät ilmoita mitään niille, jotka rahaa eivät saa. Olen valittanut tästä ennenkin. En koe, että tämä on jotenkin näiden tahojen velvollisuus, mutta pidän toimintaperiaatetta silti epäkohteliaana.

Kohteliaisuus on monimutkainen asia. Tietyllä tasolla tarkasteltuna "kohteliaisuus" on eräänlainen sosiaalisesti neutraalin ympäristön protokolla, jonka noudattaminen varmistaa että ihmisten (negatiivisiin) tunteita ei liiaksi ärsytetä esiin. Ihminen on yleensäkin taipuvainen reagoimaan hyvin tunnepitoisesti tilanteisiin, joissa ei ole selkeää opittua toimintatapaa tai sosiaalista ohjausta. Näin rituaalinomainen opittu toiminta, joka saattaa vaikuttaa järjettömältä, tapahtuu usein juuri näiden vielä huonompien ja "typerämpien" reagointitapojen tukahduttamiseksi.

Avaamme toisillemme ovia, kiitämme, jne, koska meissä istuu hyvin syvässä simpanssin tai vastaavan aggressiivisen apinan reagointitapa, joka pitää kesyttää. Ihmiset eivät yksinkertaisesti tulisi toimeen ilman kohteliaisuusrituaalien kesyttävää vaikutusta. Kun otamme ruokalassa ruokaa vastaan ja kiitämme siitä, ja meille todetaan kohteliaasti että "ole hyvä", näiden rituaalien yksi tarkoitus on luoda tilanne, joka muistuttaa vertaisten välillä tapahtuvaa jakamista, pikemminkin kuin tilannetta, jossa jompi kumpi pyrkisi osoittamaan auktoriteettia.

Palatakseni rahoitushakemusten hylkäyksiin, ilmoittamattajättäminen ikäänkuin jättää tämän kohteliaan leikin ja neuvottelun sivuun, ja alleviivaa sitä, että hakija on alisteisessa asemassa rahoittajaan nähden. Tämä lienee tarkoituksellista, vaikka sitä ehkä perustellaankin resurssipulalla. Se ei ole epäreilua tai mitenkään väärin. Kohteliaisuuskysymykset eivät ole minusta kovin syvällisiä moraalisia kysymyksiä, joskin niistä herää kysymys, mitä varsinaista tarkoitusta kohteliaisuuden sivuuttaminen mahtaa palvella. Esimerkiksi jos kohtelen tarjoilijaa ravintolassa alentuvasti ja olen tälle epäkohtelias, minua pidetään ns. mulkkuna, ja aivan oikeutetusti. Monissa kulttuureissa tarjoilijan kuitenkin oletetaan sietävän tällainen kohtelu jossain määrin, koska palkkiona on tippi ja vaikkei olisikaan, asiakas on se, joka maksaa lystin. Öykkärimäinen ravintola-asiakas saattaa saada jotain eriskummallista mielihyvää nöyryyttäessään tarjoilijaa. Tällöin kuitenkin alamme jo lipsua selkeästi moraalisten kysymysten äärelle, joten en jatka tarkastelua siihen suuntaan; se olisi epäolennaistakin, koska rahoituspäätöksiä tekevässä säätiössä tuskin löytyy mitään tällaista mekanismia.

Olen toisinaan todennut esimerkiksi ns. rasistisista kirjoituksista, että niihin liittyvät kysymykset ovat jonkinlaisia kohteliaisuuskysymyksiä. Tai siis, niiden tulisi olla, mutta niistä on tehty oikeuslaitoksen kautta lainopillisia kysymyksiä. Ongelma on tässä suhteessa huomattavasti laajempi kuin "poliittinen korrektius", sillä taannoin käräjäoikeus linjasi, että keskisormen näyttäminen ylittää lainopillisen rangaistavuuden rajan. Olemme siis siirtyneet aikaan, jossa oikeusistuimet puuttuvat aivan ilmeisten kohteliaisuussääntöjen noudattamiseen. Niin irvokkaalta kuin se kuulostaakin, emme ole enää kaukana tilanteesta, jossa oikeuslaitos näpäyttää sakolla, jos emme kiitä ruokalantätiä, jos emme avaa ovea työkaverillemme, tai jos kaivamme nenää julkisesti.