Amores Ferros, Osa III

Olen nyt pystynyt jatkamaan raudan liikuttelua lähes normaalisti useamman viikon. Olen kuitenkin pitänyt maltin kaikessa tekemisessä, enkä ole lähtenyt rasittamaan itseäni liiaksi. Kyykky oli esimerkiksi maanantaina hyvin maltillinen 3x5@105kg, pystypunnerrus 5x5@52.5kg ja maastaveto 1x5@130kg. Päälle leuanvetoa 3x7 toistoa kehonpainoilla. Kaikki tuntuivat siltä, että olisin jaksanut selvästi enemmän, mutta pyrin nostamaan edelleen tehoja hyvin hyvin hitaasti.

Olen jättänyt heran pois. Kävin erikoislääkärillä, joka sanoi ettei diagnoosia eosinofiilisestä esofagiitista tehdä yhden koepalan perusteella, vaan oireiden pitää jatkua lääkehoidosta riippumatta, ja uusissa (!!) koepaloissa pitää edelleen olla eosinofiilejä riittävästi. Toivon siis että vaiva helpottaa kahden kuukauden happosalpaajahoidon aikana. Nyt ainakin olen ollut suhteellisen oireeton jo parisen viikkoa.

Rauhallisella lineaarisella progressiolla on puolensa. Se ei kenties ole tehokkain tai paras keino lisätä voimaa, mutta se on yksinkertainen.  Kevensin ohjelmaa vielä siten, että keskiviikon kyykyssä teen vain kolme kahden toiston sarjaa, joten progressio kyykyssä on 5 kiloa viikossa. Se on silti niin paljon, että raja tulee vastaan ennen vuodenvaihdetta helposti. Olen nimittäin kokolailla vakuuttunut, etten kykene kyykkäämään 3x5 toistoa 150 kilon painoilla jouluna.

Ruokaa on mennyt taas alas enemmän. Tein sunnuntaina lasagnen, johon tuli 700g naudan jauhelijaa, 1.2 litraa maitoa, 40g voita, 250g lasagnelevyjä, 300g juustoa ja 800g tomaattikastiketta. Kaikkineensa se painoi hieman yli 3 kiloa. Söimme sen yhdessä illassa lasten kanssa, joskin pojalla oli kaksi kaveria kylässä, ja kaikki tietävät miten teini-ikäiset syövät.  Paino on lähtenyt taas nousuun pitkän laskukauden jälkeen, ja on nyt jo yli 85 kiloa.

Nosteluun on tullut myös tiettyä hillittyä viisautta. Ehkä termi on huono, mutta viittaan siihen että kun raudan määrä ei ole lähelläkään maksimeja, pystyn silti suhtautumaan siihen kunnioituksella. Ehkä aiemmin suhtauduin kevyisiin rautoihin hieman ylenkatseella, ja koin että se mielenrauha ja onnistumisen tunne jonka sain, tuli vain hyvin raskaista painoista. Enää en ajattele näin. Ehkä voidaankin sanoa että vaivani ovat tuottaneet henkistä kasvua.

Ellen vammaudu tai sairastu muutoin tavalla, joka estää nostelun, luulen että liikuttelen rautaa lopun ikääni. Toivottavasti kuolemaani saakka. Naisystäväni naapuri kuoli kesällä. Tämä oli vanhempi, arviolta yli 80-vuotias mies, joka liikkui paljon. Miehen saattoi nähdä talvella hiihtämässä läheiseen puistoon tehtyä latua ympäri päivittäin, ja kesäisin pyöräilemässä tai lenkkeilemässä aamuin illoin. Eräänä päivänä hän vain kuoli ilman sen kummempaa syytä. Toki hänellä varmasti oikeasti oli jokin kuolinsyy, mutta tarkoitan tällä sitä että hänellä ei ollut ulkoisia sairauden merkkejä jotka olisivat sivullisille olleet ilmeisiä.

Pohdimme asiaa yhdessä ja itse olen sillä kannalla että sellainen kuolema olisi hyvä ja siunauksellinen. Kuolla nopeasti ilman pitkittynyttä laitoshoitovaihetta tai toimintakyvyn menetystä. Tietenkään raudan liikuttelu ei millään tapaa sellaista takaa, sillä sairaudet voivat iskeä odottamatta kehen tahansa. Mutta ajatuksena se on miellyttävä.

A man can dream though,  
A man can dream.

Koe pala

Sain koepalavastaukset viime viikolla parin viikon takaisesti ruokatorven ja vatsalaukun tähystyksestä. Tulosten mukaan koepalat olivat muuten harmittomat ja hyvänlaatuiset, mutta eosinofiilien määrä oli merkittävän suuri koepaloissa. Tämä viittaa siihen, että minulla on niin kutsuttu eosonofiilinen esofagiitti.

Kyseinen tila tai sairaus on harvinainen. Sen syntymekanismia ei ilmeisesti tunneta täysin, mutta sen epäillään liittyvän ruoka-aineallergioihin. Minulla ei ole tiedossa että minulla olisi mitään ruoka-aineallergiaa, mutta koska yksi mahdollinen laukaiseva tekijä on maitoproteiini, ja olen viimeiset pari vuotta nauttinut ns. herooisia määriä heraproteiinia, on mahdollista että se on ongelman taustalla ainakin vaikuttavana tekijänä.

EE on tilastollisesti yhteydessä ahdistusoireisiin, joita esiintyy 41%:lla potilaista. Ruokahaluttomuus ja syömisvaikeudet esiintyvät jossakin kohtaa merkittävinä lähes 100% potilaista. 

Ikävä puoli tässä on se, että jos ruokavaliointerventiota kokeillaan, sen teho voidaan lopulta todeta vain uudella endoskopialla. EE-potilaat joutuvatkin usein ravaamaan endoskopioissa varsin usein.

Voin kertoa että tämä mahdollisuus jo itsessään ns vituttaa minua aika tavalla.