keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Solitary Man.

Blogini pitkäaikaisemmat lukijat tietänevät, että vuoden 2015 aikana kävin läpi avioeron. Päätös erosta tehtiin vuoden 2015 alussa, ja melko tarkkaan kolme vuotta sitten saimme lopulta myytyä talon, josta sitten muutin nykyiseen asuntooni.

Samoihin aikoihin, siis aika tarkkaan kolme vuotta sitten, tapasin ihmisen, joka toi elämääni toivoa siitä, että ehkä hyvä parisuhde voi olla mahdollinen. En nyt väitä että olisin kokenut koko sen 17 vuotta jonka olin ex-vaimoni kanssa yhdessä jotenkin epämiellyttäväksi tai että pitäisin avioliittoani huonona. Se päättyi viimeisten vuosien kriiseihin, joista suuri osa oli minusta riippumattomia. Mutta kriisit muuttavat ihmisiä; ne tuottavat eräänlaisia traumoja. En nyt puhu mistään sellaisesta mitä esimerkiksi sotaveteraaneilla tai terrori-iskujen uhreilla on. Tunne-elämään kohdistuva stressi kuitenkin jättää jälkensä, ja ennen kaikkea siihen liittyy riski, että se vääristää myös kognitiota.

Ihmisen tunteet ovat erikoinen mekanismi. Ne vaikuttavat kognitioon mutta myös kognitio vaikuttaa niihin; Erottelu on oikeastaan keinotekoinen sillä tunteet ovat osa kognitiota. Jätän tämän erottelun kuitenkin tässä puhetavassa tähän, koska suurimmalla osalla ihmisistä on ainakin jonkinasteinen kokemus  siitä, että tosiasiat ja se, miltä tuntuu, ovat erillisiä. Ne ovat fenomenologisesti eri asia, jos näin halutaan asia ilmaista.

Pitkään jatkunut kriisi, esimerkiksi epävarmuus omista tai toisen ihmisen tunteista, ohjaa kognitiota siten, että yksilö alkaa nähdä tosiasioita tietyssä valossa. Se, missä valossa niitä alkaa nähdä, riippuu siitä, millä tavalla kivuliaisiin tunteisiin reagoi. Edelleen, tämä puhetapa yksinkertaistaa, eikä kovin hyvin tavoita ilmiötä; en ole kovin harjaantunut näiden asioiden verbalisoinnissa. Esimerkiksi, pelko siitä, että parisuhde päättyy koska toisen ihmisen tunteet ovat hiipuneet, saattaa herkistää yksilön näkemään merkkejä tästä hiipumisesta tai merkkejä siitä että toinen aikoo lopettaa parisuhteen.  Toisaalta se voi myös motivoida käyttäytymistä, joka pyrkii joko paljastamaan tämän epäilyksen tai estämään hiipumisen. Kriisin keskellä esimerkiksi saattaa alkaa "panostaa" parisuhteeseen pakonomaisesti, yrittää jatkuvasti ylittää itsensä ja olla hyvä kumppani. Tai saattaa alkaa epäluuloiseksi, alkaa kytätä kumppaniaan ja epäillä tämän motiiveja. Mitä ikinä tämä käytös onkaan, jos sitä ei tiedosta ja siihen yritä vaikuttaa muuttamalla tarkastelutapaa, kyseinen käytös vahvistuu, ja siihen ajava kognitio myös vahvistuu.

Minulle kävi tällä tavalla avioliittoni loppuvaiheessa. Yritin lopulta älyttömiä asioita, joilla saisin pysäytettyä toisen osapuolen tunteiden hiipumisen. Ne tietenkään eivät toimineet, ja tämä toimimattomuus tuotti stressiä, ahdistusta, ja muutenkin yleistä pahoinvointia. Lopulta eropäätös oli itselleni helpotus, vaikka se ei alkuun tuntunut siltä. Ensiksikin: Suru on alkuun musertava tunne, mutta varsin pian surun keskellä huomaa, että se on paljon helpompi tunne kuin esimerkiksi viha tai se paniikinomainen sekasotku joka saa pyristelemään ja yrittämään korjata ongelmia jotka eivät ole edes omassa kontrollissa.

Toisekseen, kognitiiviset vinoumat alkavat purkautua kun pystyy lopettamaan sen käytöksen johon ne motivoivat. Tämä on erikoinen ilmiö, mutta ihmisen kognitiolla on taipumus olla jossain määrin itseään korjaavaa, edellyttäen että toiminta ei vahvista negatiivisia ajatuksia. Esimerkiksi pakko-oireita oikeasti näyttäisi helpottavan yksinkertaisesti se, ettei toteuta niitä.

Vinoumien palautuminen on kuitenkin pitkä prosessi ja kestää kauan. Tuolloin pelkäsin heti alkuun, että uusi parisuhde ruokkisi vinoumiani jos sitoutuisin siihen täysillä. Kävimme keskusteluja suhteen luonteesta, ja toinen osapuoli suhteessa ymmärsi täysin miksi jouduin pitämään etäisyyttä enemmän. Koin saavani suurta lämpöä ja hellyyttä häneltä, ja pystyin jopa ottamaan sitä vastaan, mutta säännöstelin sitä itselleni varsin kitsaasti. Tämä järjestely tuntui kuitenkin sopivan toiselle osapuolelle. Tunsin alkuun siitä syyllisyyttä, mutta koska olimme molemmat aikuisia, eikä kumpikaan (tietääkseni) antanut ymmärtää mitään muuta, onnistuin lopulta vakuuttamaan itseni siitä, että tämä on juuri sitä mitä haluan. 

Toipuminen kesti kauan. Vasta yli vuoden jälkeen aloin kyetä lopulta "päästämään irti" niistä pidäkkeistä joita minulla oli. Ja suhde olikin hyvin palkitseva juuri siinä vaiheessa. Matkustimme, teimme asioita yhdessä ja aloimme jopa varovasti puhua yhteisestä tulevaisuudesta.

Jossain vaiheessa kuitenkin aloin huomata samanlaisia ilmiöitä kuin avioliittoni viimeisinä vuosina. Puheet yhteisestä tulevaisuudesta alkoivat vähentyä, ja niihin liittyvät ilmaisut muuttua ensin abstraktimmiksi, lopulta puheenaihe katosi keskusteluista kokonaan. Kun panin tämän merkille ja tunnistin siihen liittyvän tunteen, torjuin sen, uskoen että kyse on vain siitä että vanhan trauman tuottama kognitiivinen vinouma heräilee mitättömistä syistä.

Ilmiö kuitenkin voimistui, alkoi tulla muitakin merkkejä. Tietynlaiset positiivisiksi kokemani vuorovaikutustavat alkoivat vähentyä, kunnes yksi kerrallaan ne loppuivat kokonaan. Pienet asiat; hyvänyöntoivotukset, kevyt ja hellä kosketus toisen tullessa huoneeseen, jne. Lopulta otin asian puheeksi, ja keskustelussa löysimme selityksiä ilmiölle. Elämäntilanteeseen, stressiin, kausittaiseen masennukseen jne liittyviä selityksiä, jotka olivat uskottavia; oli syytä uskoa että tilanne menee ohi.

Mutta se ei mennyt ohi. Lopulta parisen kuukautta sitten totesin että asiaan täytyisi tulla muutos, sillä kehitys oli vienyt koko ajan suurempaa henkistä etäisyyttä kohden.  Alkuun sanoin että voin antaa aikaa vuoden vaihteeseen asti. Kadun että sanoin näin. Tässä vaiheessa vanhojen traumojen hälytyskellot pirisivät sisälläni käytännössä koko ajan. Vinoumat alkoivat ottaa vallan. Aloin taantua samanlaiseen paniikinomaiseen reagointiin kuin nelisen vuotta sitten.

Pari päivää sitten totesin etten pysty pitämään kiinni tuosta aikajänteestä. Ajatukseni eivät olleet enää selkeitä ja aloin reagoida tunnepitoisesti vähäpätöisiin asioihin.

Nyt on suru, taas. Mutta tämäkin menee ohi, aivan kuten se on mennyt ennenkin.


29 kommenttia:

Affu kirjoitti...

Parisuhde on taitolaji. Luonteestani johtuen olen joutunut hankkimaan asiasta melkoisesti kokemusta. Joku sanoi, että kolmannen eron jälkeen voi joku jotain oppiakin, sillä kovapäisempikin alkaa epäillä, jotta olisikohan sitä vikaa itsessäkin.

Minulla on viides pitkä suhde menossa, mutta onhan minulla ikääkin. Kriisejä on tässäkin, koska vaimoni on paitsi nuorempi niin myös paljon kokemattomampi. Toisin sanoen meidän kehityksemme ihmisenä on eri tasolla. Se tuottaa omat hankaluutensa, mutta nyt olen päättänyt suhtautua niihin haasteena, en uhkana. Katson, että minun kokemuksellani voin suhtautua hänen puutteisiinsa enemmän ymmärtäväisesti.

Senkin olen oppinut, että áivan kuin elämä, niin parisuhdekin ilman ongelmia ei ole mahdollista. On mielenkiintoista katsoa kehittyykö ihminen ja mihin suuntaan.

Tiedemies kirjoitti...

Sanotaan nyt näin, että minun vikani ovat kokolailla ilmeisiä. Tämä suhde oli minulle kolmas sellainen joka on kestänyt yli kaksi vuotta.

Mikko kirjoitti...

Minulle on tullut viimeaikoina vahva epäilys, että ne asiat joita moni mies tekee "korjatakseen" parisuhteen sen loppumetreillä ovat täsmälleen päinvastaisia mitä olisi syytä tehdä.

Ihmiset ovat erilaisia ja parisuhde väljähtyy ellei siinä ole polariteettia eli sekä maskuliinista että feminiinistä energiaa.

Kun tyypillinen (ts. maskuliininen) mies alkaa "korjaamaan" parisuhdetta, hän alkaa vahvistaa omaa feminiinistä puoltaan. Tällöin parisuhde väljähtyy entisestään.

Tämä on toistaiseksi vasta teoriaa. Ei oma parisuhdehistoriani anna oikeutusta toimia tässä minään auktoriteettina.

Tiedemies kirjoitti...

En usko että tässä oli niinkään kyse maskuliininen/feminiininen dikotomiasta. Tuon tapainen mekanismi toki on tunnistettavissa, mutta väittäisin sen menevän niin, että se mikä on usein vialla, on erilaiset odotukset ja tavat vastata toisen tarpeisiin. Kokemukseni mukaan miehet ovat tyypillisesti proaktiivisempia suhteissa, ja nainen yleensä on aloitteellinen erossa.

Toki joskus se miehen toiminta voi olla "feminiinistä", mutta se voi olla myös esimerkiksi sitä, että mies yrittää tienata enemmän rahaa, tai mies yrittää tehdä enemmän remonttihommia kotona, tms. Tyypillisesti dynamiikka on niin, että toinen ottaa etäisyyttä ja toinen yrittää kuroa sitä umpeen. Naiset ovat harvemmin aloitteellisia ylipäätään. Tai sitten oma vino perspektiivini tässä tuottaa harhan.

Ehkä naiset ovat vain vähemmän aloitteellisia minun suhteeni, koska minulla on alhainen markkina-arvo. Tämä teoria ei tunnu uskottavalta.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Tm: ... pelko siitä, että parisuhde päättyy ... saattaa herkistää yksilön ... Toisaalta se voi myös motivoida käyttäytymistä, joka ...

Reality check: Tuho tulee siitä, että pelko sijaitsee Kahnemanin järjestelmä 1:ssä (tai todennäköisesti sitäkin alkeellisemmissa "reptiilin aivoissa"[1]), jonka seurauksena pelko blokkaa (siis tunnetason "fight-or-flight response"[2] aktivoituminen estää) Kahnemannin järjestelmä kakkosen käytön ko. ongelman ratkaisussa.

Tm: "Aloin taantua samanlaiseen paniikinomaiseen reagointiin kuin nelisen vuotta sitten. "

Reality check: Tiedemies, olen 1000% [3] varma, että olisit pystynyt oikaisemaan sekä avioliittosi syöksykierteen, kuin myös sen jälkeisen ihmissuhteen syöksykierteen, mikäli olisit pystynyt suhtautumaan tunnetasolla sijaitseviin ongelmiin samalla tavoin, kuin miten pystyt suhtautumaan järkitasolla sijaitseviin matemaattisiin ongelmiin, siis Kahnemanin järjestelmä kakkosta käyttämällä! Ihmissuhde -ja tunneasiat eivät ole rakettitiedettä!

On äärimmäisen harmillista, että pelon tunne estää myös älykkäitä ja muilla elämän osa-alueilla erittäin fiksuja, aikaansaavia ja tehokkaita ihmisiä käyttämästä Kahnemanin järjestelmä kakkosta ongelmien ratkaisuun! :-(

Nykypäivänä lapset oppivat tunnetaitoja ja tunteiden käsittelyä järjen avulla jo peruskoulussa. Vanhempi sukupolvi on sitten pulassa, kun ei ole osaamista omien tunteiden käsittelyyn järkitasolla. CBT:n itseopiskelu (siis ihmismielen toimintalogiikan ymmärtäminen) on tietysti mahdollista, mutta harva sitä viitsii silloin tehdä, jos ei ole mitään kriisiä, joka pakottaisi opiskelemaan.

Kun kriisi on sitten päällä, CBT:n opiskelu on jo liian myöhäistä, koska kriisin tuottama stressi estää myös CBT:n opiskelun (CBT:n opiskelu vaatisi Kahnemanin järjestelmä kakkosen käyttämistä, ja ko. järjestelmähän on kriisin aikana pois käytöstä).

CBT (siis tunnetaitojen teorian ja käytännön osaaminen, ihmismielen toimintalogiikan ymmärtäminen) tulisi nähdä palohälyttimen, sammutuspeitteen ja jauhesammuttimen kaltaisina ennakkoon tehtävinä hankintoina, jotka tulisi tehdä hyvissä ajoin, jolloin ne on käytettävissä, jos sattuu tulipalo (sattuu tunnetasolla sijaitseva kriisin uhka) yllättämään.

1) https://en.wikipedia.org/wiki/Triune_brain
2) "The fight-or-flight response (also called hyperarousal, or the acute stress response)"(https://en.wikipedia.org/wiki/Fight-or-flight_response)
3) https://acquiringhebrew.wordpress.com/hebrew-slang/

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Veijo "Ihmissuhde -ja tunneasiat eivät ole rakettitiedettä!"

Esimerkkejä pelko -tunteen aktivoitumiseen liittyvän Locus of Control -teorian yksinkertaisuudesta:

"Panikoitumiskynnyksen" (ja samalla myös pelkoperusteisen "fight-or-flight response" -reaktion aktivoitumiskynnyksen) ja "Locus of Control" -testin tuloksen välillä on suora korrelaatio: Mitä korkeampi pistemäärä LOC -testissä (alkuperäisellä Rottenin asteikolla), niin sitä herkemmin ko. yksilö menettää kykynsä suhtautua järkensä avulla ko. pelkoa aiheuttavaan elämäntilanteeseen.

Rob Kelly kertoo "Cure Your Emetophobia and Thrive" -kirjassaan tapauksesta, jossa henkilö oli saanut 30/30 pistettä LOC -testissä. Tässä tapauksessa pelkoreaktion käynnistymiseen riitti tieto siitä, että talon alitse kulkee höyryputki. Ja höyryputken pelkäämisen seurauksena ko. henkilö menetti lähes täysin oman toimintakykynsä!

Toinen esimerkki Ruukinmatruuna: Hänen lukemansa LOC -testissä oli 15/30, jonka seurauksena Ruukinmatruuna menetti kykynsä reagoida oikein (ts. suhtautua järkensä avulla) uutiseen, joka kertoi tahallaan housuunsa paskantaneista yliopistolehden toimittajista

Kolmas esimerkki Yrjö Kallinen: Matalan (luultavasti hyvin lähellä nollaa olleen) LOC -testin tuloksen ansiosta Yrjö pystyi käyttämään Kahnemanin järjestelmä kakkosta hyvin pelottavassa tilanteessa seistessään teloituskomppanian edessä ammuttavaksi tuomittujen rivissä. Järkensä käyttämiskyvyn säilymisen ansiosta Yrjö pystyi pitämään teloituskomppanialle puheen, joka pelasti hänen henkensä.

Viimeisimmässä esimerkkitapauksessa LOC -testin tuloksen voi päätellä takaperin: Koska tiede on todistanut, että pelon tunteen aktivoitumisen ja LOC -testin tuloksen välilä on suora korrelaatio, niin siitä seuraa johtopäätös: Täytyy olla niin, että pelottavassa tilanteessa rohkeasti toimivalla ihmisellä on hyvin alhainen pistemäärä LOC -testissä.

Aristoteles käytti Nikomaoksen etiikka -kirjassaan tästä henkisestä ominaisuudesta nimitystä miehekkyys: Miehekäs ihminen pystyy toimimaan oikein myös hyvin pelottavissakin tilanteissa. Aristoteleen mukaan miehekkyys sijaitsee pelkuuruus-uhkarohkeus -akselin (asteikon, koordinaatiston) puolivälissä.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

LOC -testin tulokset eivät "kellu ilmassa", vaan niillä on seuraavat korrelaatiot:

* Develop a more internal locus, and you will become less social anxious
* Develop a more external locus, and you will become more social anxious
...
* Reduce your social anxiety and your locus of control will become more internal
* Allow your social anxiety to increase and your locus of control will become more external
(em. sääntöihin liittyy poikkeus, jota kuvaavaa "Note:" -kohtaa en viitsinyt kopioida)
...
* Increase your self-esteem and your social anxiety will decrease
* Allow your self-esteem to decrease and you will become more socially anxious
...
* Lower your social anxiety, and you will raise your self-esteem
* Allow your social anxiety to increase, and your self-esteem will decrease
...
* Increase your self-esteem and you will develop a more internal locus of control
* Allow your self-esteem to decrease and you will become more external
...
* Create a more internal locus, and you will create a higher and more stable level of self-esteem
* Become more external, and your level of self-esteem becomes directly related to the sort of day you have had

Your primary limiting beliefs are the most critical parts of your thinking to manage, in order for you to allow yourself to Thrive.They are everything.
...
Your Thrive Factor, much like your IQ, is a measure of your potential. ... Your Thrive Factor is a measure of your Thrive potential - it's about how much power and control you have over your thought, beliefs, imagination and abilities. Your Thrive Factor is calculated by adding your locus of control, self-esteem, and social anxiety quiz scores (from the previous three chapters) together. Your locus of control score was out of 30, and the other two quizzes were both out of 20, so your maximum Thrive factor is 70, and the minimum, the very best score to aim for, is 0.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Rob Kelly: "Thrive factor ... the very best score to aim for, is 0."

Thrive -kertoimen ollessa lähellä nollaa, on järkiperäisen ongelmiin suhtautumisen mahdollistavan aikaikkunan koko mahdollisimman suuri. Esim. jos suhde kestää kaksi vuotta, niin tällöin Thrive -kertoimen ollessa noin nolla, on kaksi vuotta aikaa suhtautua järjen avulla parisuhdeongelmiin. Tällöin on kaksi vuotta aikaa opiskella erilaisia parisuhdeopuksia, joita löytyy hyllymetrikaupalla isoista kirjastoista. Varmasti jostain opuksesta (tai esim. väestöliiton tms. tiedeperustaisen toimijan nettisivuilta) löytyy sama (tai lähes sama) ongelma, kuin mikä omassa suhteessa kiikastaa. Ja samasta opuksesta (tiedonlähteestä) löytyy tod.näk. myös selkeät ratkaisukeinot ko. ongelmaan. Sen jälkeen tarvitaan vain vahva halu noudattaa toimiviksi havaittuja ohjeita. Mahdollisesti tarvitsee suorittaa myös "utilitaristinen kalkyyli", jonka tuloksen perusteella syntyy hyvin vahva halu ratkaista ongelmat.

Ja edelleen, jos Thrive -kerroin on kovin suuri, jää järkiperäisen suhtautumistavan mahdollistavan aikaikkunan koko niin pieneksi, ettei ehdi opiskella tarvittavia parisuhdetaitoja. Aika loppuu yksinkertaisesti kesken, ero tulee ennen kuin ehtii tajuta, miten omaa käyttäytymistä ja omia reaktioita pitäisi muuttaa, jotta yhdessä eläminen olisi mahdollista (tai edes siedettävää).

Catilina kirjoitti...

Sanoisin, että velvollisuudentunto on myös olemassa. Tämän olen vasta yli viisikymppisenä huomannut. Enhän minä ota kesäkissaakaan, vaikka minulla niitä nytkin seitsemän on.

Mikko kirjoitti...

No, ensiksikään en puhu sun suhteesta vaan yleisesti, koska kuvauksesi oli niin abstrakti, että on mahdotonta edes teoretisoida mistä asia on kiikastanut.

Toisaalta sen voi ulkopuolisena tarkkailijana vaivatta sanoa, että jos tietäisit mistä asia kiikasti, niin olisit pystynyt korjaamaan tilanteen. Eli siis on hyvä lähtökohta olettaa että et tiedä mikä se oikea syy on. Tämä ei sitten tarkoita että minä olisin oikeassa, koska ei mullakaan ole ollut riittävästi ymmärrystä hyviin stabiileihin pitkiin parisuhteisiin.

Omakohtaiset kokemukseni ovat että tulin emaskuloiduksi pitkässä (8v) parisuhteessa. Se tapahtui niin petollisesti, että minut saatiin itse emaskuloimaan itseäni, eli pääni oli aivan täynnä vääriä ajatuksia.

Olin pitkään vihainen naisille, joka ilmeni raivona esimerkiksi feminismiä kohtaan. (Feminismi on idiotismia, mutta raivo sitä kohtaan on silti epärationaalista.) Ei tunneta, mutta sulla on vähän samanlaisia merkkejä.

En usko että tässä oli niinkään kyse maskuliininen/feminiininen dikotomiasta. Tuon tapainen mekanismi toki on tunnistettavissa, mutta väittäisin sen menevän niin, että se mikä on usein vialla, on erilaiset odotukset ja tavat vastata toisen tarpeisiin.

Se mitä sanoin ei ole ristiriidassa tämän kanssa. Kun sanon, että tarvitaan polariteettia, en tarkoittanut että esimerkiksi miehen pitäisi ratkoa naisen ongelmia kuten mies. Monet oppivatkin välttelemään tätä suhteissaan. Ehkä he antavat asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Se väljähdyttää suhteen, koska ei enää välitetä. Toinen huono ratkaisu on alkaa naiseksi ja käydä loputtomia parisuhdeanalyysejä. Näiden huonojen ratkaisujen sijaan uskon tällä hetkellä että miehen olisi syytä oppia ymmärtämään mitä nainen siinä tilanteessa oikeasti kaipaa ja miksi juuri MIES on paras sen tarjoamaan.

Ehkä naiset ovat vain vähemmän aloitteellisia minun suhteeni, koska minulla on alhainen markkina-arvo. Tämä teoria ei tunnu uskottavalta.

Naiset päättelevät miehen paremmuuden miesten keskinäisistä kilpailuista eli siitä miten miehet arvioivat keskinäistä statusta. Siksi miehen markkina-arvo noudattaa potenssijakaumaa. Naisten markkina-arvo taas määräytyy enemmän ulkoisten seikkojen mukaan, ja noudattaa enemmän normaalijakaumaa.

Tästä johtuu että melkein kaikkien miesten markkina-arvo on nyky-yhteiskunnassa "alhainen". Toisaalta naisten kiinnostus on erittäin kontekstisidonnaista.

Paritanssiharrastus on erittäin hyvä markkina-arvon lainalaisuuksien tarkkailuun. Normaalisti minulla on ihan hyvin "kysyntää", mutta ei mitenkään erityisesti. Jos jostain tapahtumasta puuttuvat ne tyypillisesti paikalla olevat minun yläpuolellani hierarkiassa olevat alfaurokset, naisten käyttäytyminen minua kohtaan muuttuu totaalisesti. Yht'äkkiä minua on hakemassa 4 naista samaan aikaan ja saattavat riidellä siitä kuka oli ensimmäisenä.

Toisin päin se toimii myös. Jos olen tuntemattomalla paikkakunnalla ja satun jäämään naistenhaulla hakuriviin niin ettei kukaan hae heti hakutilanteen alussa, aika pian minusta tulee persona non grata, joka ei kelpaa kenellekään naiselle koska en ole kelvannut kenellekään muullekaan naiselle.

Tiedemies kirjoitti...

Hmm. Minulla ei ole koskaan ollut erityisen huono ns vienti naisten keskuudessa. Naisten en ole kokenut olevan erityisen aloitteellisia, mutta en ole tullut esimerkiksi torjutuksi mitenkään hirveän usein.

Omassa tapauksessani en ole varma olisiko eroon johtanut ongelma ollut korjattavissa. On toki varmaankin niin että oikeanlaisella toiminnalla eron olisi voinut välttää, mutta epäilen että se ei olisi ollut pitkällä aikavälillä hyvä ratkaisu.

Mikko kirjoitti...

Aloitteellisuus on tietysti myös suhteellista. Naiset joskus signaloivat, että heitä olisi suotavaa lähestyä, kuitenkin tekemättä varsinaista aloitetta -- josta voisi tulla torjutuksi.

Ajan takaa sellaista muutosta asioihin, että se olisi ollut myös pitkällä aikavälillä hyvä ratkaisu. On tilanteita, jossa se ei ole mahdollista. Mutta uskon, että ne on harvinaisempia kuin yleisesti kuvitellaan. Mutta kuten sanottua, en tunne tilannettasi.

Tiedemies kirjoitti...

No, aika ilmeinen esimerkki tilanteesta jossa asioiden "korjaaminen" ei välttämättä ole mielekästä on esimerkiksi sellainen jossa toinen osapuoli haluaa lapsia ja toinen ei; Tällaisen suhteen jatkaminen vaikka muut asiat voisi "korjata" ei välttämättä ole mielekästä. (Minun kohdallani ei ollut kyse tällaisesta, mutta jossain määrin jostain samankaltaisesta)

Mikko kirjoitti...

Tarkoitin jotain sellaista, että jos suhde on huonossa jamassa, eikä kumpikaan saa suhteesta mitä haluaa, niin halukkuus etsiä molemmille toimivia ratkaisuja vähenee. Kun tuo metataso on ratkaistu, niin käytännön kysymyksetkin ratkeavat "itsestään". Esimerkiksi lasten hankinnassa voi tehdä erilaisia ratkaisuja joiden seurauksena tuon ei tarvitse olla joko-tai -kysymys. (Tunnen ihmisiä, jotka ovat tehneet.) Mutta tosiaan, en tunne tilannettasi, joten edellinen siis täysin yleisellä tasolla eikä välttämättä mitenkään sovi omaan tilanteeseesi.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Bummer.

Tämä on nyt ehkä paha pistää tähän hetkeen, mutta itse jopa melkein diggaan kovasti sitä irrallaaanolon tunnetta. En tosin nykyään parisuhteessa -- mutta kaikenlaista pätkää ja välillisyyttä on elämässä täälläkin ihan riittämiin. Oikeastaan ihan liikaa. Enemmän kuin mitä toisinaan pystyn käsittelemään.

Turvaudutaan kliseisiin. "The unknown future rolls toward us [etc.]," tilittää Sarah Connor öistä valtatietä pimeässä ajaessaan. Siitäpä voiceoveria sinullekin. Osat ovat nyt liikkeessä. Koko juju on nimenomaan siinä, että tilanteeseen ei suin päin haluttu -- mutta nyt siitä on pakko ottaa kaikki irti. Tai voi ottaa. Ja: "Voi elämä olla valaistu tie, joka turvallisesti perille vie," laulaa Petri Tiili annos sarkasmia sanoituksessaan. Elämä voi olla tasaista, helppoa ja suhteellisen mukavaa. Tai sitten se voi olla jotain muuta.

No. Suosittelen tiukkaa outlaw country -kuuria pahimpiin sydänsuruihin.

https://www.youtube.com/watch?v=-NDxmwjGDQE

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Kiitos Tiedemies, että julkaisit nämä lauseet:“... pelko siitä, että parisuhde päättyy … Aloin taantua samanlaiseen paniikinomaiseen reagointiin kuin nelisen vuotta sitten. ”

Tiedemiehen ajatukset jäivät pyörimään mieleeni, jonka seurauksena googletin “avioero, avioeron syyt” jne… hakusanoja, jolloin löytyi sosiologi Jaana Maksimaisen tutkimuksista kertova lehtijuttu, kiitos näistä lauseista Jaanalle:

“– Eron uhka on todellinen, ja se piinaa meitä lähes koko parisuhteen ajan.
– Parisuhde on sen alusta loppuun asti taistelua eroa vastaan, hän väittää haastateltavansa toteamusta mukaillen.”(https://www.uusimaa.fi/artikkeli/127942-parisuhteista-on-tullut-taistelua-eroa-vastaan)

Abstrahoin (medikalisaation hengessä) em. lauseisiin liittyvän ajatuksen SPOD -lyhenteeksi:
SPOD = Specific Phobia Of Divorce (Jos SPOD on jo varattu DSM -luokituksessa, niin siinä tapauksessa kelvollinen luokittelun lyhenne olisi SPODI, tai SPODIV jne…).

Reality check: Luultavasti SPO -alkuisten, (kuin myös muiden ei-fyysistä alkuperää olevien psykologisten) lyhenteiden käytöstä on enemmän haittaa kuin hyötyä, koska lyhenteet mahdollistavat reifikaatio virheen tekemisen. Esim. CFS -lyhenteen keksimisestä ja käyttämisestä on ollut reifikaatio virheen tekemisen jälkeen hirveän paljon haittaa CFS:stä kärsiville ihmisille (on johtanut jopa terveiden ihmisten kuolemantapauksiin).

Ja kiitos myös Antti Heikkilälle tästä: “Heikkilä pohtii ihmisen käyttäytymisen perimmäisiä motiiveja. Pelkoko meitä ajaa? Ajatukset liittyvät miehen ja naisen väliseen suhteeseen, yhteiskuntaan, uskontoon ja moraaliin.”(Mies, prätkä ja maantie -kirjan esittelyteksti)

Edellisten lauseiden innoittamana päätin lukea (vuosien tauon jälkeen) uudelleen “Social anxiety” -kappaleen Rob Kellyn kirjasta. Sieltähän se etsimäni kohta löytyi, vieläpä kahteen kertaan kirjoitettuna. Näiden lauseiden ratkaisevan tärkeää merkitystä en aikaisemmalla lukukerralla lainkaan tajunnut:

”Social anxiety (sometimes called ‘Social Phobia’”) is essentially a fear of being judged by other people. It can manifest as a fear of … intimacy in relationships … It would be reasonable therefore, to view social anxiety as ‘the fear of not being accepted by your group’, whether you are talking about your family, your friends, your religious group, your community, or even your country.”(p. 81)

BINGO! Vihdoinkin tajusin, että ns. “social anxiety” ei ole ahdistus lainkaan, vaan kyseessä on 100% puhdas ja aito pelkoreaktio!

Reality check: “Social anxiety” kannattaa (vähintäänkin omaa käyttöä varten) suomentaa muotoon: “Hylätyksi tulemisen pelko”

Sen voisi lyhentää (DSM-IV:n nimeämiskäytännön mukaisesti) SPO -alkuiseen muotoon, esim. SPONBA, Specific Phobia Of Not Being Accepted. Tosin en tiedä onko uusien lyhenteiden keksimisessä mitään järkeä, koska itse asia ei muuksi muutu asiaa kuvaavien käsitteiden määrää lisäämällä. Luultavasti asian rationalisoimisessa on etua siitä, jos näiden “monimutkaistamissanojen” avulla voi erottaa tunteet ja itse asian toisistaan, jolloin voi käyttää paremmin Kahnemanin järjestelmä kakkosta (siis kykenee paremmin objektiiviseen ajatteluun).

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Aikaisemmalla Rob Kellyn kirjan lukukerralla “social anxiety” -käsite jäi ikään kuin “kellumaan ilmaan”, koska en tajunnut perinpohjaisesti asioiden syy-seuraussuhteita. Koska suomennan nykyisin muotoon “Hylätyksi tulemisen pelko” , niin sen ansiosta tajuan, että kyse on niinkin perustavanlaatuisesta asiasta, kuin henkiinjäämisvietin tärkeimmästä nykyaikaisesta ilmenemismuodosta!

Syöminen (“syömisvietti”) oli aikoinaan ihmisen henkiinjäämisvietin tärkein ilmenemismuoto, mutta ammoniakkisynteesin keksimisen (ja maatalouden koneellistumisen) jälkeen ruoka -ja proteiinipula kehittyneistä yhteiskunnista poistui, jonka jälkeen (aikaisemmin kakkospaikalla) ollut “Hylätyksi tulemisen pelko” otti paikan kaikkein tärkeimpänä “ihmisiä ajavana voimana” (tämä päättely pätee vain Maslowin tarvehierarkiakolmion ylemmillä tasoilla oleviin ihmisiin).

Rob Kelly selittää “social anxiety” -ilmiön, siis “hylätyksi tulemisen pelon” syntymekanismin hyvin yksinkertaisesti ja järkeen käyvästi: Ihmislapsen selviytyminen (ts. henkiin jääminen) on vain, ainoastaan ja pelkästään sen varassa, että vanhemmat hyväksyvät lapsen!

Lapsen kasvaessa hyväksyjien sijainti laajenee oman perheen ulkopuolelle, siis kavereihin, ystäviin opettajiin yms. yhteiskunnan hierarkiassa lapsen ja nuoren yläpuolella oleviin. Tässä vaiheessa nuori ei (harmillisen usein) tajua olevansa jo omillaan, ts. olevansa jo oikeasti riippumaton muiden ihmisten hyväksymisen saavuttamisesta, ja jatkaa syyllisyyden tunteiden potemista, mikäli hän ei täytä “ulkopuolisten hyväksyjien” esittämiä vaatimuksia. “Hylätyksi tulemisen pelko” siis jää (historiallisista syistä johtuen) ikäänkuin päälle vaikuttamaan ihmiseen psyykessä, vaikka se on jo tosiasiallisesti muuttunut tarpeettomaksi aikuisten ihmisten elämässä!

“Hylätyksi tulemisen pelko” -lauseen voi myös invertoida muotoon “Halu tulla hyväksytyksi”.
Halu on siis käänteistä pelkoa, ja pelko on käänteistä halua.

“Fear is pain arising from the anticipation of evil.”

“Courage [pelon (tai sitä voimakkaamman fobian) poisto, siis Thrive factorin haihduttaminen omien väärien reaktioiden huomaamisen + erilaisten cbt -menetelmien avulla ~nollaan] is the mother of all virtues because without it, you cannot consistently perform the others.” (Aristoteles)

Kuinka yksinkertaista kaikki onkaan (siis löytyi hämmästyttävän yksinkertainen logiikka ihmisen käyttäytymistä kuvaavien teorioiden takana), kunhan vain sen itse tajuaa! :)

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Maksimaisella on hyvin laadukasta pohdintaa tässä:

“Vaikka Maksimainen ymmärtää ihmisten tuskan, kaikkialta pursuaviin neuvoihin hän suhtautuu kriittisesti.
– Tietojen ja taitojen autuuteen uskotaan ehkä liikaakin. Mitä erityistä tietoa tai taitoa parisuhde vaatii, millä tavalla se tieto eroaa yleisistä eettisistä normeista ja inhimillisen kanssakäymisen säännöistä, hän kysyy.
Jatkuva pohtiminen ei hänestä välttämättä auta parisuhdetta, vaan tekee tilanteesta entistä raskaamman.
Siksi Maksimainen ei nimeäkään kolmea, viittä tai kymmentä keinoa parisuhteen kunnossapitoon.”

Luultavasti Maksimainen on oikeassa (toisin kuin aikaisemmin itse kommentoin), ehkä ei olekaan välttämätöntä perehtyä parisuhdeopuksien -ja nettisivujen neuvoihin.

Luultavasti riittää (hyvin pitkälle) se, että pystyy haihduttamaan pois omasta ajattelustaan ne (Rob Kellyn sanoin) “Unhelpful thinking styles” -ajattelutavat, jotka aiheuttavat “Thrive factor” -lukeman erkaantumisen (enemmän tai vähemmän kauas) nollasta.

“Unhelpful thinking styles” -ajattelutavat voi myös (ainakin periaatteessa) määritellä negaation avulla, siis “Unhelpful thinking styles” ovat invertoituja “Helpful thinking styles” ajattelutapoja::

“A helpful thought is one that is helping you to overcame your fear, one that is makein you feel happier, more in control, stronger, more full of joy and life, helping to stregthen your immune system, helping to raise your self-esteem, helping to build an internal locus of control, helping to overcome social anxiety, helping to achieve all the health, happiness and success you really want”(140)

Rob Kellyn logiikan mukaan jokainen ajatus voidaan luokitella joko "Unhelpful", tai "Helpful" -kategorioihin kuuluviksi!

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Nollasta merkittävästi poikkeava “Thrive factor” -lukema aiheuttaa kyvyttömyyttä suhtautua järjen avulla omiin tunteisiin, josta puolestaan aiheutuu rematch -vaikeuksia jatkuvasti käynnissä olevan parisuhteen match-mismatch-rematch -oravanpyörässä.
Rematch -vaihe edellyttää kykyä muodostaa uudelleen aikaisemmin katkennut tunnetason yhteys toiseen osapuoleen. Uudelleen takaisin match -vaiheeseen palaaminen (tai pikemminkin kokonaan uusi match -vaihe) on kuitenkin täysin välttämätöntä parisuhteen jatkumisen kannalta:

“Pintailmiöistä huolimatta merkittävin eron syy on parisuhteen tunnetasolla koettu yksinäisyys. Se syntyy toistuvista kokemuksista siitä, ettei toinen kuule, näe ja tunne minua hädässä, hyvässä, riidassa ja sovussa.

Silloin toivo toisen lohdusta kääntyy ajan kulussa suruksi omasta yksinäisyydestä.”(Maaret Kallio, https://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/art-2000005841030.html)

“Kaikkein yleisin kriisi on vastavuoroisen tunneyhteyden puuttuminen.” (Lotta Heiskanen, https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/03/16/parisuhteen-akuutti-kriisi-minne-se-rakkaus-oikein-katosi)

“Erojen syyt” -hakusanalla löytyy paljon huonoja tekstejä, joista ei käy ilmi erojen juurisyy. Juurisyy on siis kyvyttömyys muodostaa uudelleen (rematch) katkennut tunneyhteys, ja kaikki “muut syyt” ovat sitten seurauksia tästä juurisyystä.

“Kyvyttömyys korjata katkennut tunneyhteys hajottaa suhteen” -ajatus käy selkeästi ilmi tästä lauseesta:

“– Jos pysyt hiljaa murheistasi, osoitat luottamuksen puutetta, joka loppujen lopuksi rikkoo parisuhteen.”
(https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/eronneet-miehet-paljastavat-mita-toivoisivat-tehneensa-toisin-liittonsa-aikana-toivoisin-etta-olisin-mennyt-sankyyn-samaan-aikaan/7077170)

Wikipedian avioero -artikkelin “Riskitekijöitä ja syitä” -otsikon alla on mielestäni sekoitettu syy/selittäjä ja niiden aiheuttama seuraus toisiinsa: “Tärkein avioerojen selittäjä on yhdysvaltalaisen seurantatutkimuksen perusteella uskottomuus.”

Eli wikipedian artikkelissa on lykätty syyn (selittäjän) paikalle Maaret Kallion sanoin “pintailmiö” eli seuraus!
No ehkä wikipedian artikkeli on tehty juridista näkökulmaa käyttämällä (psykologisen sijaan, joka auttaisi ymmärtämään paremmin asioiden syy-seuraussuhteita).

Mikko kirjoitti...

Tiedemies: Raivostuttavaa vaatia sisäänkirjautumista kommentointiin. Blogspot on hukannut jo useamman kommenttini jotka olen kirjoittanut puhelimella.

Veijo Ryhänen: Kirjoituksesi on vähän vähän sekavaa tajunnanvirtaa, mutta olen samaa mieltä että tunneyhteyden katkeaminen on se olennainen juttu. Vitsi on kuitenkin siinä, että mitä tämä tunneyhteys oikeastaan tarkoittaa. Itselläni ensimmäiset kokemukset siitä tuli vasta pitkälti yli kolmekymppisenä.

"Social anxiety" voi olla vielä kuvattua aiempaa perua, ja jopa vielä fundamentaalisempi kuin nälkä. Kun katsoo leijonaa, joka saalistaa vaikka antilooppia, se pyrkii erottamaan porukasta yksilön. Jos leijona vaihtaa jatkuvasti jahdattavaa, se väsyy, eikä saa ketään kiinni. Lauman ulkopuolelle jääminen on laumaeläimelle käytännössä varma kuolema. Jos siihen liittyy, että jälkeläiset myös jätetään lauman ulkopuolelle, se on pahempaa kuin kuolema.

Tämän näkee myös siinä, että kun leijona on valinnut jonkun heikon uhrin, muut antiloopit rauhoittuvat ja saattavat pureskella ruohoa siinä vieressä. He tietävät, että heillä ei ole mitään hätää.

Ja ihminen on laumaeläin.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Mikko, kommentti kannattaa kirjoittaa älylaitteen tekstieditorilla talteen (itse teen geditillä), ja tuoda copy-pastella kommenttilaatikkoon.

Myös woprdpress hukkaa kommenttilaatikon sisällön silloin kun käytetään kommentointiin sellaista sähköpostiosoitetta, joka on rekisteröity jonkin wordpress blogin omistajalle, mutta ei ole vielä kirjauduttu wordpressiin. Kirjautumisen jälkeen kommenttilaatikko on tyhjä. Usein käy niin, että ryhdyn tekemään lyhyttä kommenttia kommenttilaatikkoon, mutta en osaa lopettaa ajoissa, jolloin teksti paisuu niin paljon, että joudun siirtämään sen geditiin, ja sitten kun teksti on valmis, joudun tuomaan sen kahdessa tai kolmessa palassa takaisin tekstilaatikkoon, koska tekstilaatikossa on 4096 tms. merkin pituusrajoitus.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Mikko: "Vitsi on kuitenkin siinä, että mitä tämä tunneyhteys oikeastaan tarkoittaa."

Luultavasti tunneyhteyden kokemuksessa kyseessä on ns. peilisolujen yhtäaikainen aktivoituminen, jolloin syntyy mukava ja samanaikaisesti myös hassu ja jännä turvallisuuden ja tuttuuden tunne, kuin myös ajatustasolla sijaitseva yhteenkuuluvuuden tunne, kun tajuaa että toinen jakaa just parasta aikaa sen saman tunnetilan, mitä itsellä samalla hetkellä on! Silloin kaksi erillistä "minä tunnetta" (kaksi subjektia tai toinen on subjekti ja toinen on objekti) katoaa, ja syntyy kokemus yhteisestä "me tunteesta" (ajatusmaailmojen tasolla subjektin ja objektin samuus, erilliset minä ja sinä -ajatusmaailmat koetaan yhteisenä tunnetason me -kokemuksena).

Ja tämän tunnetason "me -kokemuksen" tajuaminen (esim. yhtäaikaisen vitsin tajuamisen hetkellä) saa siihen osallistuvat ihmiset hyvällä tuulelle ja synnyttää heille samanaikaisesti yhteenkuuluvuuden tunteen ja kokemuksen (josta myös usein sivulliset saavat osansa, hyvä fiilis tarttuu). Jos kyseessä on useampia ihmisiä, niin silloin puhutaan joukkuehengestä, jossa koko joukkue jakaa yhteisen tunnetilan.

Yleisemmälle metatasolle (ihmiskunta -ja maailmankaikkeustasolle) vietynä Markku Siivola havainnollistaa ja älyllistää tätä kahden (tai useamman) erillisen subjektin tajunnan tasolla tapahtuvaa "päällekkäin liukumisen" tunnekokemusta näin:

"Jos koet etkä vain ajattele, että on vain yksi olemassa maailmassa, sinä tähtinesi ja tämän tekstin kanssa, joka sekin on sinua (se ei ole minua, koska minäkin olen vain sinä, ja nämä paperista hehkuvat kirjaimet ovat oman tajuntasi osa - havaitsetko sen nyt, juuri nyt, vai onko teksti edessäsi vain jonkun toisen tuotos?), niin huomaat, että juuri se on luonnollisinta kaikista. Se on lisäksi kaikkein vähiten ristiriitaista myös ajattelulle, niin hämmästyttävän selkeätä, että ihmettelet, kuinka on mahdollista, että olet voinut ennen olla näkemättä sitä, ja kuinka keinotekoisia rakenteita ajattelusi on tarvinnut pitääkseen yllä subjektin ja objektin harhaansa."(https://siivola.org/markku/omia/viittoja.html)

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Tunneyhteyttä (tai ainakin sen ehdottoman välttämätöntä edellytystä) voi yrittää määritellä tunneyhteyden estävän "suojahaarniskan puuttumisen" kautta:

“Ensilinjassa et pääse parhaiten järjen tasolla toisen suojahaarniskan läpi, vaan inhimillisyyden lämmöllä.”(Maaret Kallio)

Maaretin tarkoittamaa "suojahaarniskaa" kuvaillaan HS:n erinomaisen hyvässä (ja taloudellisesti miljoonaluokan säästöjä ihan lähivuosina tuovassa) artikkelissa näin:

"Limbinen järjestelmä tarkoittaa meidän liskoaivojamme, aivojen primitiivisintä osaa, joka sisältää henkiinjäämisen kannalta olennaisimmat toiminnot.

Jos liskoaivot aistivat uhkaa, ihminen reagoi: hän valmistautuu hyökkäämään tai pakenemaan.

Limbisestä järjestelmästä pannaan liikkeelle stressihormonit, sympaattisen ja parasympaattisen hermoston reaktiot, elimistön puolustusta säätelevät sytokiinit ja ruumiinlämmön nousu.

Tietoinen ajattelu ja järkeily taas asuu otsalohkossa. Se jää uhkatilanteessa helposti jalkoihin. Hopperin menetelmässä otsalohko valjastetaan rauhoittamaan liskoaivoja.

Näin oireet vähenevät. Sen takia huolikin vähenee. Järjestelmä rauhoittuu. Syntyy positiivinen kehä."

(https://www.hs.fi/tiede/art-2000005350373.html)

Em. "suojahaarniska" aktivoitui silloin kun Ruukinmatruuna närkästyi lukiessaan yliopistolehden huumorijutun jolloin Ruukinmatruuna muuttui "Reptiilinaivoiseksi Ruukinmatruunaksi" (historiallisista syistä johtuen omassa ajattelussani pätee seuraavat synonyymit: "Reptiilinaivoinen Ruukinmatruuna" = "Limbinen järjestelmä" = "Fight or flight reaction" = henkiinjäämisvietti = syömisvietti).
Oma limbinen järjestelmäni aktivoitui silloin kun suhtauduin "liian happamasti" Ruukinmatruunaan (no onneksi Tiedemies tajusi tämän ja huomautti asiasta, siitä iso kiitos hänelle).

Mikko kirjoitti...

Veijo Ryhänen: Toki osaan kopioida tekstin talteen. Mutta se olisi täysin tarpeetonta jos tänne voisi kommentoida anonyymisti.

Selityksesi tunneyhteydestä kuulostaa siltä että sinulla ei ole siitä hirveästi henkilökohtaista kokemusta. Muiden käyttäminen esimerkkinä ei ole kauhean uskottavaa.

Ei se mitään. Ei minullakaan ollut kokemusta ennen kuin pitkälle päälle kolmekymppisenä. Olin sitä ennen ollut kuitenkin mm. 8 vuoden parisuhteessa. Erään ihmisen kanssa se vaan yht'äkkiä syntyi. Pahinta on, jos uskottelet itsellesi jo tietäväsi mitä tunneyhteys tarkoittaa. Se tekee paljon vaikeammaksi kokea sen. Ihmisen on hirveän vaikeaa elää sen epävarmuuden kanssa että on jotain, jota ei osaa lokeroida.

Tunneyhteys ei ole älyllinen juttu. Se on TUNNE. Esimerkiksi pitkä, tiivis halaus jonkun ihmisen kanssa vaan tuntuu eri tavalla hyvältä kuin monet muut asiat.

Mikko kirjoitti...

Suojahaarniska on toki olemassa, mutta sillä on vähän tekemistä jonkun Ruukinmatruunan kommenttien kanssa tai omalla reaktiollasi niihin. (Nämä ovat defenssi-ilmiöitä.)

Miksi noista käyttäisi sanaa suojahaarniska? Kytkös on täysin abstrakti, eikä kuvaa mitään.

Todellisuudessa sana ja ilmiö on hyvin konkreettinen. Ihmiset muuttavat kehonsa asentoa suojatakseen itseään. Kun tätä toistetaan tarpeeksi usein, näistä tulee tapoja. Edelleen, näihin tapoihin liittyvät lihasjäykkyydet kroonistuvat. Tyypillinen on esimerkiksi hartioiden kohottaminen pään suojaksi. Näitä on erityisesti rintakehän alueella -- josta syystä sana suojahaarniska on sopiva mielikuva.

Rintakehä on siitä merkittävä, että sen alueen jännityksistä vapautuminen vaikuttaa olevan sidoksissa tunne-elämän vapautumiseen. Eli erilaiset kehotietoisuuden ja rentoutumisen keinot auttavat kokemaan tunneyhteyden voimakkaammin esimerkiksi halauksessa. Tästä syystä esimerkiksi lähiparitanssi on oiva menetelmä oppia lisää tunneyhteyden konkreettisesta ilmenemisestä.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Mikko: "Miksi noista käyttäisi sanaa suojahaarniska? Kytkös on täysin abstrakti, eikä kuvaa mitään."

Mikko, minä en närkästynyt Maaret Kallion "suojahaarniska" -sanan käytöstä, koska näin mielessäni lauseen sellaisessa muodossa, jossa olin sijoittanut "suojahaarniska" -sanan tilalle sanat "fight or flight reaction".

“Ensilinjassa et pääse parhaiten järjen tasolla toisen "fight or flight reaction" läpi, vaan inhimillisyyden lämmöllä.”

Kommenttisi ansiosta tajusin sijoittaa em. neljän sanan tilalle olemassa olevan fyysisen järjestelmän:

“Ensilinjassa et pääse parhaiten järjen tasolla toisen limbisen järjestelmän läpi, vaan inhimillisyyden lämmöllä."

Tämä viimeisin lause on kai 100% täysin neutraalisti (ei-tunteita herättävästi) muotoiltu, jonka ansiosta lauseesta ei enää kukaan närkästy ? Viimeisin muotoilu toteuttaa myös Einsteinin vaatimuksen yksinkertaisuudesta:

"Things should be as simple as possible, but no simpler" and Einstein was talking about scientific education, not theories.

... eli Einsteinin käsityksen mukaan yleisesti koulutuksessa (siten myös psykologien ja "parisuhdepatologien" koulutuksessa) tulisi välttää asioiden tarpeetonta monimutkaistamista, jonka vuoksi myöskään asioita monimutkaistavaa "suojahaarniska" -sanaa ei tulisi lainkaan käyttää!

Harmillista kyllä, "suojahaarniska" -sana lienee jo levinnyt niihin kymmeniin(?) kirjoihin, joita Maaret Kallio on tehnyt tai ollut tekemässä, ja levinnee parasta aikaa myös niille kymmenilletuhansille seuraajille, joita Maaret Kalliolla on. Senpä vuoksi aikaa voi kulua yhden sukupolven verran, ennen kuin epätiedettä (siis "keittiöpsykologiaa") edustava "suojahaarniska" -sana on täysin korvattu oikeaa tiedettä edustavalla "limbinen järjestelmä" -sanaparilla.

Mikko kirjoitti...

Miksi kukaan olisi närkästynyt?

Olen lukenut yhden Maaret Kallion kirjan. Kyllä hän ihan asiaa puhuu, mutta jos teoriat ovat oikeassa, mikä järjestelmä ihmisellä aktivoituu kun hän lukee nuo asiat kirjasta? Ja edelleen, mikä järjestelmä sinulla on aktiivisena kun kirjoitat? Luuletko, että voit, silloin kun tuo järjestelmä on aktiivisena, kirjoittaa siitä järjestelmästä neutraalisti? Näetkö nyt, mikä tässä on looginen dilemma?

Ei ole mitään muuta tapaa ymmärtää tiettyjä asioita ihmisen toiminnasta kuin käytännön omakohtaisten kokemusten kautta. Mikään määrä viisastelua ei auta.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Mikko: "Miksi kukaan olisi närkästynyt?"

Reagoin ilmeisesti kommenttiisi väärin: Kuvittelin, että olit närkästynyt, koska et ollut tyytyväinen kumpaankaan kommenttiini (taisi siis olla puhdas sattuma, että tein kaksi huonoa kommenttia peräkkäin, ja huomasit heti ne molemmat, enkä aluksi itse meinannut milllään tajuta sitä, että kommenttini olivat heikkolaatuisia, jonka vuoksi ehti syntyä käsitys siitä, että olit närkästynyt).

Löytyikö Maaret Kallion kirjasta (tai jostain netistä) pätevän ja täsmällisen oloinen määritelmä tunneyhteys -sanalle ? Wikipediasta ei kyseistä sanaa löydy.

Mikko, et ollut tyytyväinen myöskään aikaisempaan tunneyhteys -sanan verbaaliseen määrittely-yritykseeni. Kommenttisi ansiosta tajusin pian itsekin, että määritelmäni ei täyttänyt Richard Feynmanin käsitystä oikean tieteen määritelmästä:

"Se, että sanojen avulla määritellään toisten sanojen merkityksiä, ei minun mielestäni ole oikeaa tiedettä."

Joten tässä uusi yritys määritelmälle, tämän 5:1 -kaavaa hyödyntävän määritelmän avulla on mahdollista tehdä oikeaa tiedettä (on ilmeisesti jo tehtykin), siis analysoida tuloksia tilastollisesti ja etsiä kausaatioita ja korrelaatioita esim. eroamis/yhdessä pysymisen todennäköisyyksiä suhteessa tunneyhteyden huonouteen/hyvyyteen:

Tunneyhteys on riittävän hyvä, jos yhdessäolo ja yhteydenpito tuottaa jokaista kielteistä tunnetta kohti vähintäänkin viisi myönteistä tunnetta.

Tunneyhteys -määritelmän tarvitsemien kielteisten ja myönteistten tunteiden nimet löytyvät tästä taulukosta:
https://www.nayadaya.com/uploads/4/7/7/8/47784319/aurinkovuoren-koulun-tunteet_orig.jpg

Oletettavasti tunnetaulukossa on vain ne tunteet, jotka ovat löydetty kaikista ihmiskulttuureista, jolloin kyseessä on oikeaa tiedettä edustava tunnetaulukko ?

Mikko: "... mutta jos teoriat ovat oikeassa, mikä järjestelmä ihmisellä aktivoituu kun hän lukee nuo asiat kirjasta? Ja edelleen, mikä järjestelmä sinulla on aktiivisena kun kirjoitat?"

Lukiessa aktivoituu kahnemanin järjestelmä 1, syvällisesti ongelmia ratkottaessa (ei siis pinnallisesti lukiessa) aktivoituu kahnemanin järjestelmä 2.
Ja sama pätenee kirjoittamiseen, ei-syvällistä miettimistä edellyttävä rutiinikirjoittaminen onnistunee Kahnemanin järjestelmä ykkösessä, mutta samanaikaista ankaraa miettiminen+tulosten kirjaaminen aktivoi järjestelmä kakkosen (nämä siis arvauksia, varma tieto löytynee Kahnemanin kirjasta).

Molemmat Kahnemanin järjestelmän sijaitsevat ilmeisesti täällä: "The neomammalian complex consists of the cerebral neocortex, a structure found uniquely in higher mammals, and especially humans"(https://en.wikipedia.org/wiki/Triune_brain)

Mikko: "Luuletko, että voit, silloin kun tuo järjestelmä on aktiivisena, kirjoittaa siitä järjestelmästä neutraalisti? Näetkö nyt, mikä tässä on looginen dilemma?"

Kyllä Kahnmanin järjestelmä ykkösestä ja kakkosesta voi kirjoittaa neutraalisti, niinhän myös Kahneman ja Tversky tekivät. Myös limbisestä järjestelmästä yms. aivojen osista ja tunteista voi kirjoittaa neutraalisti, sillä niinhän tekevät myös ne oikeat ja alansa huippua edustavat tiedemiehet, jotka ansaitsevat leipänsä aivojen ja tunteiden tutkimisesta.
Luulen, että osaan nykyisin kirjoittaa myös "Reptiilinaivoisesta Ruuukinmatruunasta" neutraalisti (kuin myös Jordan P. Petersonista, joka muuttuu myös reptiilinaivoiseksi silloin kun hän pelkää kaaosta).
"Reptiilinaivoisuus" on määritelty kolmeaivoteoriassa näin:
"The reptilian complex, also known as the R-complex or "reptilian brain"

Harrastekirjoittamisen ollessa kyseessä, ei tarvitse osata kirjoittaa neutraalisti, koska aina voi ottaa uusiksi, jos ja kun huomaa (tai joku muu huomaa) virheen. Ja aina voi turvautua copy-pasteen, jos oma tietämys aiheesta loppuu.
Kirjoitus -ja ajattelutaidot kehittyvät kirjoittamalla ja ajattelemalla: "Harjoitus tekee mestarin ja mestari tekee harjoituksen", kuten matematiikan opettajallani oli aikoinaan tapana sanoa.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Mikko: "Ei ole mitään muuta tapaa ymmärtää tiettyjä asioita ihmisen toiminnasta kuin käytännön omakohtaisten kokemusten kautta. Mikään määrä viisastelua ei auta."

No ainakin tunnetaitojen haltuunotto, ja varsinkin kognitiivisten vinoutumien poisto vaatii hyvää ymmärtämystä ihmismielen toimintalogiikasta:

"Kognitiivisissa strategioissa vaikutetaan tunteita aiheuttavaa tilannetta koskevaan tiedon käsittelyyn. Näin voidaan muuttaa myös itse tunnekokemusta ja siihen liittyviä reaktioita."(https://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_vinouma)

Kognitiivisten vinoutumien haihduttaminen Thrive factoria pienemmäksi haihduttamalla vaatii hyvää teoreettista tietämystä, koska ilman riittävän hyvää teoreettista tietämystä ei pysty, eikä kykene cbt -menetelmien vaatimaan, ja reilusti yli kuukauden kestävään hyvin tavoitteelliseen ja määrätietoiseen "massive effortiin":

"I'm not going to lie to you; although this process is VERY EASY, it is going to take effort, MASSIVE DETERMINED EFFORT in fact."(p. 138)

Kirjan alussa RK kertoo Thrive ohjelman eduista, ja sen jälkeen:

"Why am I telling you this here? Well, it's because although this process of curing yourself of emetofobia [mikä tahansa fobia tai pelko tähän!] is quite simple to understand, it is going to take effort to apply, and research indicates that the more you can perceive or imagine the benefits of your hard effort, the more hard effort you will put in (Eiser et al., 1985)"(p. 7)

Kirjan lopussa "Well Done!" -otsikon alla RK kirjoittaa:

"Don't stop now - keep going - you want to practice this new way of thinking as much as you can, until it becomes habitual. Don't put the book down just because you´ve read it all the way through, please go back and start again, until you know it practically off by heart! If you learn just one more thing to that helps you Thrive, it´s worth reading it again."