keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Oikea Työ

Ihmisillä on yleensä jonkinlainen intuitiivinen käsitys siitä, mikä juuri heidän mielestään on oikeaa työtä. Olen joskus käsitellyt asiaa taloustieteen keinoin tässäkin blogissa, enkä nyt ole tekemässä syvällisempää analyysiä asiasta. Mainitsen kuitenkin siitä hieman, ennen varsinaista asiaa.

Markkinatalousyhteiskunnassa työksi katsotaan usein sellainen toiminta, josta joku maksaa tai ainakin periaatteessa olisi valmis maksamaan, tai josta on jokin selkeä hyöty, joka ainakin teoriassa olisi siirrettävissä jollekin muulle kuin tekijälle itselleen esimerkiksi myymällä se. Esimerkkinä työstä voisi olla auton korjaaminen. Vaikka auton korjaaminen tehtäisiin itseä varten, siitä on silti taloudellinen hyöty (vaihtoehtoiskustannuksen muodossa).

Toisaalta esimerkiksi kuntosaliharjoittelu ei ole "työtä", vaikka siitä hyötyä onkin, sillä kyseinen hyöty ei ole sinänsä mitenkään myytävissä. Toki voimme ajatella ammattimaisen kehonrakentajan tai valokuvamallin treenaamista "työnä", mutta tällöin se on pikemminkin investointi, ja verrattavissa esimerkiksi opiskeluun.

En tässä käy erittelemään sen laajemmin, olkoon tämä riittävä taustoitus.

Olen ollut palkkatyössä yksityisellä sektorilla nyt reilu vuoden. Vaikka olen tehnyt kokoaikaista työtä palkkaa vastaan käytännössä yhtäjaksoisesti (vanhempainvapaita lukuunottamatta) nyt 19 vuotta, on käytännössä kaikki muu työni tehty erilaisille yliopistoille tai tutkimuslaitoksille, joissa palkanmaksajana on viime kädessä ollut valtio tai muu veroja keräävä instanssi. Nytkin suurin osa palkastani päätoimestani tulee tällaiselta taholta, mutta sivutoimeni on yksityisessä yrityksessä.

Työ on mielenkiintoista ja palkitsevaa. Ei sillä, etteikö yliopistossa työskentely olisi. Esimerkiksi opinnäytetöiden ohjaaminen ja opettaminen, samoin kuin aika-ajoin iso osa tutkimustyöstäkin on mielenkiintoista ja tunnetasolla palkitsevaa. Tutkimuksen ongelma julkisella puolella minulle on ollut se, että minun on ollut vaikea uskoa että se kohdistuu asioihin joilla on suurempi kokonaismerkitys. Jos olen nostanut abstraktiotason riittävän korkealle, olen voinut ajatella palvelevani ihmiskunnan korkeampia hyveitä, tieteellisen tiedon edistämistä, säilyttämistä, ja elävöittämistä. Tarkoitan elävöittämisellä sitä, että sen sijaan että jokin teoreettinen tieto säilytettäisiin kirjoissa ja kansissa puhtaana abstraktiona, sen soveltaminen ja toistaminen uudelleen hieman toisenlaisena pitää sen "elossa", eli että on ihmisiä jotka uudelleen ja uudelleen kokevat "löytäneensä" samat ilmiöt.

Tällainen tuntuu toki helposti haihattelulta, mutta inhimillinen tieto joka on vain kirjoissa ja tiedostoissa, ei ole "tietoa" vaan ainoastaan jonkinlainen indeksi tai avain tietoon; siitä tulee tietoa vasta, kun tietoinen (sic) olento kuten ihminen omaksuu sen ja asettaa kontekstiin jossa se vaikuttaa tämän olennon käyttäytymiseen ja ajatteluun. Mutta jaarittelen jälleen.

Kaikesta ylevästä ajattelusta huolimatta, tutkimus jota olen tehnyt, on vain vähäisessä määrin ollut oikeaa työtä markkinatalouden kontekstissa. En varsinaisesti pidä tätä minään suurena rikoksena, mutta kokisin olevani antisosiaalinen ja moraaliton jos en lainkaan kokisi tätä ongelmaksi. Kovin äänekäs ja vaikutusvaltainen vähemmistö akateemisista ihmisistä käyttää merkittävässä määrin paukkuja julkisuudessa sellaisen ajatuksen ylläpitoon, että koska tieto itsessään on tärkeää, on eräänlainen puhdas arvovalinta, kuinka paljon julkinen valta panostaa akateemiseen tutkimukseen, ja että tämä arvovalinta on valinta jonkinlaisen näköalattoman "taloudellisen" vääjäämättömyyspuheen ja korkeampien inhimillisten ideaalien välillä.

En pidä tätä täysin rehellisenä, vaikka itse peräänkuulutankin näitä korkeampia inhimillisiä ideaaleja. Olen opiskellut aikanaan sosiologiaa, kansantaloustiedettä ja matematiikkaa, olen nuorempana lukenut kaikki vähänkään mielenkiintoiselta kuulostavat tai vaikuttavat teoriaopukset, kohtuullisen määrän kaunokirjallisuutta ja paljon asioita jotka olen jo enemmän tai vähemmän unohtanut. Olen tehnyt keskinkertaisen akateemisen uran, jonka seurauksena olen tällä hetkellä matemaattisen logiikan ja tietojenkäsittelyn dosentti ja yliopistonlehtori; Tutkimukseni ovat perinteisesti keskittyneet siihen, miten logiikkaa voi soveltaa algoritmisesti erilaisten formaalisti määriteltävissä olevien järjestelmien ominaisuuksien spesifiointiin ja verifiointiin (eli suomeksi, sen tarkastamiseen toimiiko jokin kone tai tietokoneohjelma "oikein"). Korkeammat ideaalit joita olen koettanut näistä tutkimuksista jalostaa, ovat epistemologisia: Miten voimme ylipäätään tietää, että olemme tutkimassa oikeaa asiaa, miten voimme tietää että ominaisuus jonka toteamme olevan voimassa, takaa sen toiminnan jota intuitiivisesti toivomme? Miten voimme saada tämän tiedon ulos ja mikä on se "tieto" johon vertaamme?

Nämä asiat ovat inhimillisesti tietämisen arvoisia, mutta ne ovat arvokkaita minulle kokemuksena. Ne eivät ole siirrettävissä kuin hyvin hyvin rajallisesti muille. Olen tätä blogia kirjoittaessani usein ajatellut että kirjoittamani teksti kommunikoi tätä korkeampaa ideaalia ja tietoa muille tai edes dokumentoi sen johonkin muotoon, mutta epäilen että suurin osa lukijoistani ei koskaan lue näitä tekstejä, eikä tällä tiedolla todellisuudessa ole mitään muuta arvoa kuin se arvo joka minulla on henkilökohtaisena kokemuksena. Ja tämä kalvaa minua. Epäilen sen kalvavan monia suulla suuremmalla puhuvia julkkis- ja huippututkijoita, joiden kaunopuheiset akateemisen ajattelun puolustuspuheet "arvovalinnoista" ja pinnallinen kritiikki "taloudellisten arvojen hirmuvaltaa" vastaan herättävät ihastusta. Korkeampien inhimillisten ideaalien puolustajat jakavat näitä puheenvuoroja sosiaalisessa mediassa ja näin viestittävät viiteryhmälleen jakavansa nämä arvot.

En puhu näitä arvoja vastaan. En edes erityisemmin haasta sitä kritiikkiä. Karsastan yksisilmäistä hyötyajattelua ja ajatusta siitä, että akateemisen tutkimuksen tulisi tähdätä taloudelliseen hyötyyn. En esitä että rahoitusta pitäisi suunnata teollisuusyhteistyöhön tai että pitäisi tiukentaa kriteerejä tai esittää lisää vaatimuksia. Mutta puhun sitä vastaan, että näitä puheenvuoroja toistetaan papukaijan lailla pysähtymättä miettimään, mikä inhimillinen kustannus näiden korkeampien ideaalien tavoittelulla on, ja mikä on meidän vastuumme muista ihmisistä ja yhteiskunnasta.

Työni yksityisellä sektorilla tähtää taloudelliseen hyötyyn. Markkinatalous toimii siten, että kun teen jotain jolla on arvoa muille, nämä muut maksavat siitä. Yritys jolle teen työtä, laittaa toteuttamani algoritmin tuotteeseensa. Tuotteen käyttäjät saavat tästä hyötyä itselleen ja ovat siksi valmiita maksamaan yritykselle enemmän. Ketjun päässä jonkun elämä hieman helpottuu. Joku pääsee kotiin viitisen minuuttia aikaisemmin ja on valmis maksamaan tästä muutaman euron viikossa. Tämä tapahtuu tuhansille ihmisille, ja osa tuosta rahasta virtaa yritykselle, joka sitten maksaa minulle palkkaa.

Olemme sokeita arvoille jotka eivät kosketa omaa elämäämme. Korkeita ideaaleja ja meille tärkeitä asioita tavoitellessamme usein jätämme huomiotta kaikki ne, jotka mahdollistavat meille tämän tavoittelun. Saatamme kirjoittaa nasevan kolumnin karvaisista miehistä jotka pitävät infran toiminnassa, muttemme pysähdy miettimään sitä, missä määrin omassa elämässämme vedämme niitä köysiä jotka liikuttavat koko tätä koneistoa. Emmekä me edes teoriassa pysty siihen; Tämän tiedän niistä perustuloksista, joiden parissa olen painiskellut tutkimusta tehdessäni, juuri näitä korkeampia ideaaleja tavoitellessani.

Maailma on monimutkainen paikka. En paheksu hedonisteja. Se ei ole minun tehtäväni. Mutta kummeksun sitä, miten joku voisi edes teoriassa kokea elämänsä merkitykselliseksi ja itsensä arvokkaaksi pelkästään näiden korkeiden ideaalien tavoittelussa, ilman että osallistuu. Enkä sano edes että ihmisen tarvitsee työskennellä yksityiselle sektorille, tai edes yliopistomaailman ulkopuolella tehdäkseen niin. Osallistua voi monella tavalla.

Olen tällä viikolla arvostellut kaksi opinnäytetyötä, antanut 6 tuntia opetusta luokkahuoneessa, ja nyt etsin koodista virheitä (käännös näyttää olevan valmis ja testiajo ohi, joten joudun lopettamaan). Huomenna opetan taas pari tuntia, laadin koko joukon harjoitustehtäviä ensi viikoksi ja kirjoitan vastineen alkusyksyn opiskelijapalautteeseen. En tiedä onko mikään tästä hyödyksi kenellekään muulle. Toivon niin.

25 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Minusta niin tiede kuin taidekin olisi parasta hoitaa lahjoituksin. Tällöin ne ihmiset, jotka pitävät ylevänä (kuten minä) länsimaisen tieteen ja kulttuurin tukemista, tekisivät sen omilla rahoillaan. Minua ärsyttää tässä kuvailemassasi tilanteessa se, että tutkijat papukaijoineen perustelevat omalla moraalillaan oikeuttaa viedä muilta rahaa.

Mutta, sehän ei ole mikään yllätys, kun tiedetään kuinka vasemmistolaisesti ajattelevia tutkijat ja taiteilijat keskimäärin ovat.

Katselija kirjoitti...

Kiitos, parahin Tiedemies, kirjoituksistasi, joita olen seurannut varmaan jo toistakymmentä vuotta. Yleensä olen huomannut olevani suunnilleen samaa mieltä. Sanot että kuntosaliharjoittelu, pungerrus, ei ole työtä. En väitä vastaan, mutta tokihan se lisää oikean työn edellytyksiä, se kuten itse- ja muukin opiskelu, terveydestä ja mielenterveydestä huolehtiminen, ihmissuhteiden ylläpito jne.

Katselija kirjoitti...

No, huomasin sitten heti, että kuntosali ym. voi olla investointia muillakin kuin ammattitreenaajilla. Sinulla siis työtä on se mikä menee "ulos", ja se työ, mikä luo edellytyksiä tuolle ulos menevälle, olisi investointia tai valmistelua, laillaan työtä sekin. Voi olla ihan käypä jaottelu.

Tiedemies kirjoitti...

Ensiksikin; Harjoittelu voi olla investointia tai valmistelua, mutta se ei tuota mitään sellaista mikä *itsessään* olisi myytävissä, vaan jotakin jolla voi tuottaa jotain. Tämä jaottelu on hivenen keinotekoinen, mutta pointtina lähinnä on se, että kukaan ei ole edes teoriassa valmis maksamaan sinulle *pelkästään* siitä, että olet hyvässä kunnossa, vaan hyvässä kunnossa oleminen mahdollistaa sen, että voit myydä jotain. Toki se vaatii työskentelyä, mutta tarkoitan tässä työllä jotakin sellaista jonka tulos itsessään olisi myytävissä ainakin teoriassa jollekin.

Tarkoitus ei ole sanoa että se on jotenkin arvotonta, vaan että se on toimintaa joka itsessään ei ole sellaista mistä joku maksaisi. Opiskelu on samanlaista (jos kohta opintorahaa maksetaan, mutta lasken sen sosiaaliturvaksi; Jos ei laskettaisi, niin työksi pitäisi katsoa myös esim se, että täyttää KELAn lomakkeita, tämä venyttää jotenkin sitä mitä tavoittelen tällä)

Tiedemies kirjoitti...

Tätä taustaa vasten tutkimus on tai on olematta työtä, riippuen siitä, mitä sillä tavoitellaan. Sellainen tutkimus jolla tavoitellaan omaa ymmärrystä ja oman ajattelun kehittymistä, ei ole "työtä" tässä mielessä. En väitä etteikö tutkimus voisi olla työtä muutoin, ja usein onkin. Monesta tutkimuksesta maksetaan aivan yksityisesti.

Minulla ei ole mitään erityistä mielipidettä siitä, miten tiedettä tulisi rahoittaa. Tällaisen mielipiteen muodostamiseksi täytyy esittää ensin erilaisia reunaehtoja; Kumiksen "mielipide" ei ole oikeastaan mielipide, vaan se on vain samaan tapaan eräänlainen papukaijamainen toisinto jostain mitä voisi ehkä nimittää ideologiseksi mantraksi. Me kaikki tietenkin sorrumme sellaisiin toisinaan.

Siinä on eräänlainen syvä totuus ja arvoasetelma taustalla, jonka osittain jaan, mutta osittain en. Ensiksikin, "tiede" on varsin laaja käsite. "Taide" myös, en ala sitä nyt purkamaan erikseen; Taiteen kohdalla voidaan sanoa paljolti niin että kun puhutaan esteettisistä tarpeista lähtien laadituista teoksista, niin pääsääntöisesti niiden rahoituksen tulisi perustua vapaaehtoiseen haluun maksaa niistä. Poikkeukset ovat harvinaisia.

Tieteen kohdalla asia on osin samoin, mutta ei täysin. Osa tästä argumentista koskee itse asiassa myös niitä harvinaisia poikkeuksia taiteen osalta. Ensiksikin, tutkimustiedolla on merkittäviä ulkoisvaikutuksia. Tästä johtuen on paljon tilanteita joissa eri tahojen on syytä muodostaa jonkinlainen yhteisö/klubi joka rahoittaa tutkimusta; niiltä osin kuin nykyinen yhteiskunta nähdään tällaisena klubina, sen kannattaa rahoittaa vähintään sellaista tutkimusta jolla uskotaan olevan positiivisia ulkoisvaikutuksia.

Se, mikä "oikeistolaisessa" diskurssissa jää sokeaksi tässä kohtaa on, että nämä positiiviset vaikutukset kehystetään yleensä esimerkiksi "kilpailukyvyn" tms käsitteistön avulla, mutta tämä näkökulma on yksikäsitteisesti virheellinen. Esimerkiksi, jos kehitämme julkisin varoin paremman energianlähteen siten, että myös kaikki kilpailijat saavat sen käyttöönsä, on synnytetty valtava määrä hyötyä ilman minkäänlaista kilpailuetua. Oikeastaan voidaan sanoa että ulkoisvaikutus on aina *jotain ihan muuta* kuin kilpailuetua, ja käsitys että kilpailuetua edistävää tutkimusta tulisi rahoittaa julkisesti, on oikeastaan täysin päinvastainen kuin mitä teoreettinen tarkastelu edellyttää; Tällainen tutkimushan tulisi rahoitettua jo yksityisesti, joten ei siihen enää mitään julkista rahoitusta tarvita.

Yleensä julkisen rahoituksen perään huutelemisessa kyse on pikemminkin laajemman kokonaisuuden sivuuttamisesta kuin todellisesta tieteen puolustamisesta, mutta pääosin niin on myös siinä puhetavassa jossa vaaditaan rahoituksen leikkaamista.

Ari kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Veijo Ryhänen kirjoitti...

Tm: "Tutkimuksen ongelma julkisella puolella minulle on ollut se, että minun on ollut vaikea uskoa että se kohdistuu asioihin joilla on suurempi kokonaismerkitys."

Oletetaan, että on olemassa suuren kokonaismerkityksen omaavia tutkimuksen kohteita, ja pienen kokonaismerkityksen omaavia tutkimuksen kohteita.

Ja oletetaan, että ihminen oppii käyttämään Kahnemanin järjestelmä kakkosta työkaluna älyllistä laatua olevien ongelmien ratkaisuun ihan riippumatta siitä, että tutkiiko hän vähäisen kokonaismerkityksen asioita, vaiko suuren kokonaismerkityksen asioita. Mielestäni tämä on tosi oletus ?

Näinollen, lopputuloksen kannalta ei ole isossa kuvassa (ihmisen koko elinikää ajatellen) juurikaan merkitystä sillä, että harjoitteleeko Kahnemanin järjestelmä kakkosen käyttötaidon vähämerkityksellisiä, vaiko suurimerkityksellisiä asioita tutkimalla.
Haluttu lopputulos, siis taito, kyky, halu ja osaaminen Kahnemanin järjestelmä kakkosen hyödyntämiseen älyllisten ongelmien ratkaisussa saavutetaan molemmissa tapauksissa.

Ari kirjoitti...

Kumitonttu,

Voin antaa esimerkin tutkimuksesta joka on täyttä paskaa.
https://whyevolutionistrue.wordpress.com/2016/03/13/postmodern-glacier-professor-defends-his-study-says-it-was-misunderstood-it-wasnt/

Yhdysvallat käytti 412k dollaria rahaa johonkin täysin pseudotieteelliseen paskaan. Tämä on ainakin semmoista mitä ei pitäisi tehdä veronmaksajien rahoilla.

Siitä huolimatta tieteestä yleisemmin.

1. Monet tämmöiset argumentit tulevat ihmisiltä jotka eivät ole koskaan tehneet kovaa tutkimusta vaikkapa hiukkasfysiikan parissa, lukeneet laajasti ja viljelevät kaikkia populistisia mielipiteitä. Science is really really hard.

2. Ensinnäkin tiede on public good, palvelu josta on kaikille hyötyä (vrt. poliisi) josta ei välttämättä koskaan kukaan maksa. Julkisen valinnan hyödykkeisiin on yksityisiä ratkaisuja (Coase jne.) mutta ei ole mitenkään sanottua että nämä oikeasti tapahtuvat. Paljon yksinkertaisemmissa (kalastus esim.) ongelmissa ihmiset epäonnistuvat.

3. Sitten on se tiede josta ei ole automaattisest mitään hyötyä (hyvin vaikea sanoa mistä on), mutta jota tehdään siitä huolimatta. Voin sanoa henkilökohtaisesti että en osaa sanoa. Tieteellä voi olla myös sosiologinen funktio, joten en lähde kritisoimaan (vrt. uskonnolliset rituaalit). Joseph Heinrich on kirjoittanut kirjan juuri miten ihmisten kulttuuri on täynnä kaikenlaisia käytäntöjä joiden toimintaa ei ole tajuttu mutta jotka ovat olleet lopulta adaptiivisia.

Esim. sinulla tuskin on mitään järkevää sanottavaa kvanttifysiikasta koska et tiedä siitä tarpeeksi, miksi luulet että tämä asia on yhtään sen yksinkertaisempi.

En vastusta yksityistä tiedettä sen enempää kuin poliisiakaan. Sinänsä tiedemiehet jotka eivät ole missään vaarasssa joutua konkurssiin kuten yrittäjät, saisivat minustakin hankkia elantonsa vapaaehtoisesti. Ikävä kyllä kuten poliisin kanssa, en ole varma että tukisiko ihmiset vapaaehtoisesti tiedettä tarpeeksi. Riippuu varmaan kulttuurista.

Veikkaan että argumentit tulevat varmasti ihmisiltä jotka tekevät yksityisellä sektorilla ihan yhtä arvokasta työtä mutta eivät voi esiintyä samalla tavalla pyhimyksinä kuin tiedemiehet. En näe lähtökohtaisesti että bitit mitä tiedemiehet tuottavat ovat yhtään sen arvokkaampia kuin mitä yksityinen sektori tuottaa.

Yliopistot ovat minusta poliittinen instituutio mutta se on asia erikseen.

Pidän itseasiassa asiaa hyvin syvällisenä filosofisesti. En taida jaksaa alkaa käsittelemään tässä enempää mutta olen silti sympaattinen ajattelullesi. Toivoisin maailmaa jossa tiedettä tehtäisiin yksityisin varoin en vain tiedä onko se mahdollista.

p.s. En ole tiedemies ja tuskinpa tulen koskaan olemaankaan.

Kumitonttu kirjoitti...

TM kirjoitti "Kumiksen "mielipide" ei ole oikeastaan mielipide, vaan se on vain samaan tapaan eräänlainen papukaijamainen toisinto jostain mitä voisi ehkä nimittää ideologiseksi mantraksi."

Luulin sinun tietävän kaikkien näiden yhteisten some-vuosien jälkeen, että minä en kannata mitään ideologiaa, koska ne ovat toisia pakottavia dogmaattisia uskomuksia. Pidän kaikkia ideologioita yksilönvapaudelle uhkina. Ihan kaikkia.

Ari kirjoitti "Riippuu varmaan kulttuurista."

Tuo on koko näkemykseni ydin - hienosti oivallettu!

Jos minulla on mahdollisuus tukea tätä länsimaista filosofiaan nojaavaa kulttuuria, niin teen toki mieluummin niin kuin tukisin kehityskulkua, joka uhkaa sitä. Nyt en puhu islamisaatiosta vaan sosialismista. Kaikki muistamme, minkälaista oli Neukkulan tai natsi-Saksan "tiede".

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Ari: "Voin antaa esimerkin tutkimuksesta joka on täyttä paskaa. ... Yhdysvallat käytti 412k dollaria rahaa johonkin täysin pseudotieteelliseen paskaan. Tämä on ainakin semmoista mitä ei pitäisi tehdä veronmaksajien rahoilla."

Niin, tuo esimerkki on todiste siitä, että kuinka tärkeää on kouluttaa ihmiset käyttämään Kahnemanin järjestelmä kakkosta älyllistä laatua olevien ongelmien ratkaisuun. Tiederahoituksen jakaminen eri tieteenalojen kesken on älyllinen ongelma, ja edellisen esimerkin perusteella näyttää ilmeiseltä, että em. rahoituspäätöksen tekijä ei ole itse osannut käyttää omaa Kahnemanin järjestelmä kakkosta ko. ongelman ratkaisussa.

Jos kukaan ei keksi toimivaa ratkaisua siihen, kuinka ihmisiä koulutetaan markkinarahoitteisesti käyttämään ammattitaitoisesti Kahnemanin järjestelmä kakkosta, niin siinä tapauksessa rahoitustehtävä jää julkisen sektorin vastuulle. Mikä ei tietenkään onnistu, jos julkinen sektori (ts. velvollisuus maksaa veroja) nähdään yleiseseti pahana ja haitallisena yhteiskunnallisena ilmiönä ns. nettoveronmaksajien näkökulmasta katsottuna.

Veronmaksuhalukkuuteen vaikuttaa myös se, kuinka osaavia ihmisiä on julkisen sektorin palveluksessa. Jos julkisen sektorin palkat laahaavat liikaa jäljessä yksityiseen sektoriin nähden, niin tällöin "penaalin tylsimmät kynät" päätyvät julkiselle sektorille, ja "penaalin terävimmät kynät" yksityiselle sektorille. Ja tämä ei tee hyvää nettoveronmaksajien veronmaksuhaluille, koska tässä tilanteessa he näkevät (aivan oikein), että julkisia varoja käytetään typerällä tavalla.
Tästä seuraa halu leikata julkista sektoria esim. palkkaleikkausten muodossa, josta seuraa osaavimpien ihmisten pako julkiselta sektorilta (jos pakopaikkoja yksityiselle sektorille on tarjolla). Syntyy negatiivinen kierre, jota on vaikeaa oikaista ilman suht. vahvaa talouskasvua.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Kumis: "Luulin sinun tietävän kaikkien näiden yhteisten some-vuosien jälkeen, että minä en kannata mitään ideologiaa, koska ne ovat toisia pakottavia dogmaattisia uskomuksia. Pidän kaikkia ideologioita yksilönvapaudelle uhkina. Ihan kaikkia.
"


Myös "kulttuurimarxismin torjunta" ja "sosialismin torjunta", jne... on mahdollista korottaa "elämää suuremmiksi ideologioiksi", mikäli ei osaa suhtautua järkiperäisesti (siis Kahnemanin järjestelmä kakkosta) käyttämällä em. torjuntaharrastukseensa.

Väärä tunnevaste (tunnereaktio) jonkin itselleen epämieluisan ilmiön kohtaamisessa on (varoitus) merkki siitä, että ei osaa itse suhtautua ko. ilmiöön järkiperäisesti, jolloin on vaara siitä, että päätyy (itse omaa virhettään huomaamatta) jonkin "torjunta ideologian" kannattajaksi.

Tämän vuoksi oman väärän tunnevasteen huomaaminen (Kahnemanin järjestelmä kakkosen avulla) itse (eikä vasta sitten kun joku siitä huomauttaa) on kaiken a ja o, mikäli haluaa kehittää omaa Kahnemanin järjestelmä kakkosen soveltamistaitoa monille erilaisille elämän osa-alueille.

Tommi Uschanov kirjoitti...

– – minä en kannata mitään ideologiaa, koska ne ovat toisia pakottavia dogmaattisia uskomuksia. Pidän kaikkia ideologioita yksilönvapaudelle uhkina. Ihan kaikkia.

"Käytännön miehet, jotka itse uskovat olevansa täysin vapaita kaikista intellektuaalisista vaikutuksista, ovat tavallisesti jonkun kuolleen kansantaloustieteilijän orjia." (John Maynard Keynes)

Kumitonttu kirjoitti...

Veijo Ryhänen vastasi jotain ilmeisesti nimimerkki Arille, joten ei aiheuta omalta puolellani reaktiota.

Ushcanov taas viittaa Keynesiin, joka on ideologi, enkä siten ymmärrä miten asia liittyy mihinkään mitä jo sanoin.

Uschanovilta voin silti kysyä, että kannattaako hän yksilönvapautta. Sosialisteilla on paha taipumus varastaa muiden rahoja.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Voisiko "velkasykli" -käsitteeseen liittyvän, ja hyvin väistämättömältä näyttävän taloussuhdanteiden vaihtumisen Minsky momentin kautta deflaatioksi estää ?

Reality check: Vastaus on "ei", jos käytössä on aito markkinatalous. Vastaus on "kyllä", jos käytössä on suunnitelmatalous!

Suunnitelmataloudessa minsky momentin kääntymisen deflaatioksi pystyy keskuspankin johtaja halutessaan estämään "taikasanojen" (siis "verbal interventions") avulla:

"ECB is ready to do whatever it takes to preserve the euro. And believe me, it will be enough."
(EKP:n johtaja Mario Draghi 26.7.2012)

Draghin taikasanojen tueksi rakennettiin jälkikäteen OMT ("Outright Monetary Transactions"), jonka olemassaolosta ilmoitettiin 6.9.2012. OMT:tä ei kuitenkaan tarvinnut käyttää, koska taikasanojen voima (yhdistettynä määrälliseen elvytykseen, ts. keskuspankkien suorittamaan velkakirjojen ostoon) riitti pysäyttämään jo käynnistyneen "eurodeflaation" (kuvaaja: https://www.researchgate.net/figure/Euro-Area-Periphery-10-year-Generic-Bond-Spreads-Percentage-point-difference-to-generic_fig12_262802016)

Pidän ilmeisenä tosiasiana, että edellisestä eurokriististä viisastuneena EKP:n ja EU:n -päättäjät eivät päästä enää toista kertaa euroopan laajuista deflaatiota liikkeelle. Siksi deflaatio pysäytetään jo lähtökuoppiinsa, jolloin minsky moment -taloussuhdanne jää pysyvästi päälle. Siitä tulee ensin "vuosikymmen kokemus", "sitten sukupolvikokemus" ja lopulta huomataan, että tilanne on jo "uusi normaali".

Reality check: On viisainta välttää ajatuksia harhaanjohtavan "Yli -ja alijäämiä tekevien euromaiden keskinäinen talous on nollasummapeliä" -ajatuksen käyttämistä, ja käyttää sen sijaan eufenismia:

"Yli -ja alijäämää tekevien euromaiden keskinäinen taloussuhdanne jumittuu pysyvästi minsky momenttiin"

Jälkimmäinen ajatusrakennelman tiivistelmä (maksiimi) ei ohjaa ajatuksia harhaan, jonka ansiosta tiivistelmän taakse kätkeytyvän ajatusrakennelman hahmottaminen helpottuu.

"Euro is like a bumblebee — it shouldn’t fly but instead it does.”(Mario Draghi)

Veijo Ryhänen kirjoitti...

HS julkaisi tänään kaikkia "sosialismin pelkääjiä" kiinnostavan jutun:

"Yhdysvalloissa nuoret ovat kääntyneet selkeästi vasemmalle.
... professori, historiantutkija Risto Kuisma syytti markkinatalouden nousseen itsetarkoitukseksi, sosialismin kaltaisen uskonnon asemaan."

(https://www.hs.fi/talous/art-2000005911551.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=03fb13158ac2985a231e5fecccea2b03)

HS jutusta käy epäsuorasti ilmi, että "kapitalismin pelkääjiä" on jo enemmistö, siis 55% 18–29 vuotiaiden ikäluokassa.

Reality check: Prosenttien suhteen todellisuus on hiukan monimutkaisempi, koska muutama prosentti ihmisistä pystyy kuitenkin suhtautumaan järkensä avulla sekä kapitalismiin, että sosialismiin. Kuitenkin ihmisten ylivoimaisen suurelle enemmistölle em. sanat synnyttävät jonkinlaisen halu-pelko -akselille sijoitettavan tunnevasteen, jonka vuoksi ei tee kovin suurta virhettä siinä, jos pyöristää järkiperäisesti suhtautuvien ihmisten lukumäärän nollaan prosenttiin.

USA:n kaksipuoluejärjestelmä ajautui kriisiin neuvostoliiton (ts. kommunismin) romahdettua, jonka vuoksi republikaanimiljardöörien rahoittamille ajatushautomoille tuli hirmuinen kiire keksiä uusi pelkäämisen kohde kuolleen ja kuopatun kommunismin tilalle. Ajatushautomoista putkahti hyvin nopeasti ulos "kulttuurimarxismi" -niminen olkiukko, jonka kimppuun tunnepohjaisesti kommunismiin suhtauneet ihmiset sitten innoissaan hyökkäsivät (kuten Takkirauta -blogia lukeneet hyvin muistavat).

Onko HS:n uutinen tulkittavissa siten, että kulttuurimarxismi -nimisen salaliittoteorian kannatus alkaa pikkuhiljaa hiipua USA:ssa ?

Kamppailu olemassaolosta ja elintilasta ("liebensraum") erilaisten salaliittoteorioiden välillä on hyvin ankaraa, vanhoja salaliittoteorioita kuolee pois, ja uusia syntyy tilalle, kuten äskettäinen David Icken suomen vierailu osoitti.

Ari kirjoitti...

Tiedemies, en näe miksi tätä kumiksen mielipidettä pitäisi lähtä haukkumaan. Evolutiivisin termein: "science is not facing the cutting edge of natural selection".

Siinä missä yritykset menestyvät ja kuolevat ainakin suhteellisen vapailla markkinoilla, yliopisto ei voi (normaalisti) mennä konkurssiin. Ainoa tapa olisi jos joku ulkopuolinen valloittaja tulisi tai vaikkapa meteoriitti iskisi. Ei ole mitenkään sanottua että tiede on adaptiivista. Tutkijat voivat tehdä samanlaista paskaa kuin tuo aiempi tutkimus, eikä mitään tapahdu ellei joku valistunut kansalainen löydä sitä (lisää syitä miksi kaikki tiede pitäisi olla julkista)

Ongelma on juurikin siinä että tiede on julkinen yleishyödyke ja ei ole mitenkään sanottua vaikkapa että biologian tai fysiikan perustutkimusta tehtäisiin tarpeeksi ilman julkista rahoitusta.

Tommi, olen kuullut tuon lainauksen aikaisemminkin. Keynes, Marx, Smith, Mises, Hayek, Friedman ovat kaikki olleet uskomattoman suuria vaikutteita.

En tiedä Kahnemanin järjestelmää (kirja on vieläkin lukematta), mutta en tiedä riittääkö se torjumaan ihmisten omaa ideologisia biaksia. Bryan Caplan puhuu ideologisesta turing-testistä; jos osaat imitoida vastustajan positiosta uskottavasti ymmärrät todennäköisesti heitä hyvin (yllättäen libertaarit osaavat esittää sosialisteja paremmin kuin vice versa). Muutenkin ideologisen biaset torjuminen on todella vaikeaa. Vähintään olemme kaikki länsimaisen kulttuurin ja evoluution tuotteita. Suosittelen lukemaan Robin Hansonin lainauksen aiheesta:

"We feel a deep pleasure from realizing that we believe something in common with our friends, and different from most people. We feel an even deeper pleasure letting everyone know of this fact. This feeling is EVIL. Learn to see it in yourself, and then learn to be horrified by how thoroughly it can poison your mind. Yes evidence may at times force you to disagree with a majority, and your friends may have correlated exposure to that evidence, but take no pleasure when you and your associates disagree with others; that is the road to rationality ruin. "

Tiedemies on käyttänyt myöskin kyseistä lainausta, voit vaikka etsiä blogista.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Ari: "Ei ole mitenkään sanottua että tiede on adaptiivista. Tutkijat voivat tehdä samanlaista paskaa kuin tuo aiempi tutkimus, eikä mitään tapahdu ellei joku valistunut kansalainen löydä sitä"

Ari, tiede on adaptiivista, mutta adaptiivisuuden nopeus on liian hidasta, koska tieteeseen käytetyt rahavirrat adaptoituvat (reagoivat) tieteen sisäisiin, ja tieteiden välisiin muutoksiin liian hitaasti.

Oletusarvoisesti pyritään aina jatkamaan "näin on aina ennenkin tehty" -linjalla, koska silloin ei tarvitse käynnistää Kahnemanin järjestelmä kakkosta rahoitusasioita käsiteltäessä. Evoluution vuoksi ihmisillä on ensisijaisesti taipumus käyttää vain Kahnemanin järjestelmä ykköstä ongelmien selvittelyyn, ja jos se ei toimi, niin vasta sen jälkeen turvaudutaan Kahnemanin järjestelmä kakkoseen.
Tästä evolutiivisesta taipumuksesta seuraa, että "vaikeita" ongelmia ratkaistaessa (kuten esim. tieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen rahoituspäätöksiä tehtäessä) oletusarvoisesti aina pyritään tekemään virhe, ja vasta virheen havaitsemisen jälkeen tehdään virheen korjaava päätös Kahnemanin järjestelmä kakkosen avulla.
Ensiksi koulutetaan ihmisiä työttömäksi, ja vasta työttömyystilastojen tutkimisen jälkeen korjataan jo vuosia aikaisemmin tehtyjä virheellisiä päätöksiä.

Esim. psykologian syntyhistoriasta käy ilmi, että pseudotieteen elinikä (siis Freudin viettiteorian elinikä) oli noin yksi työelämässäolon sukupolvi.

Toisin sanoen, kun joku opiskeli nuorena miehenä Freudin pseudotieteellisiä viettiteorioita, niin hän pystyi elättämään itsensä ja perheensä eläköitymiseensä saakka nuorena opittua pseudotiedettä hyödyntämällä:

"Hiilamo ihmetteli artikkelissa, miksi mielenterveydenhoito on sadassa vuodessa edistynyt niin vähän muuhun lääketieteeseen verrattuna. ... pitkä terapia oli hänelle taloudellisesti raskas. Hiilamolle ehdotettiin ... jopa ennakkoperinnön ottamista terapiamaksujen hoitamiseen. ... Hiilamo kertoo terapeutin jankuttaneen hänelle isän puolimetrisestä peniksestä. Terapeutti oli väittänyt Hiilamon yrittäneen saada peniksen joko olemalla isälle mieliksi tai varastamalla peniksen häneltä."(http://ylioppilaslehti.fi/2000/05/psykoanalyysi-on-uskon-asia/)

Em. linkistä käy myös ilmi, kuinka oikeaa tiedettä edustavan Ben Furmanin uraputkea yritettiin tulpata pseudotieteen edustajien toimesta. Oikean tieteen ja pseudotieteen välillä on siis jatkuvasti käynnissä evoluution kaltainen luonnonvalintaprosessi, jonka seurauksena todellisuuden kanssa yhteensopivat teoriat ("survival of the fittest") jäävät pitemmällä aikavälillä henkiin, ja todellisuuden kanssa epäyhteensopivat käsitykset kuolevat pois.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Ari: En tiedä Kahnemanin järjestelmää (kirja on vieläkin lukematta), mutta en tiedä riittääkö se torjumaan ihmisten omaa ideologisia biaksia

Ari, järki (logiikka) on ainut yksilön itsensä käytettävissä oleva väline omien ideologisten biasten torjunnassa. Mutta yksilön oma järkikään ei yksinään riitä, koska järki ei huomaa kaikkia yksilön omia ideologisia biaksia. Esimerkiksi minä en tunnistanut itse omaa väärää, siis liian hapanta reaktiota suhtautumisessani Ruukinmatruunaan. Onneksi Tiedemies huomasi väärän reaktioni, jolloin hän kommentoi:

"Puhut kovin happamaan sävyyn Ruukinmatruunasta"(Tiedemies)

Reality check: Oikea reaktio pakolaiset käärmeiksi toiseuttavaan (otherization) Ruukinmatruunaan (siis xenofoobikkoon) on oltava sama reaktio, kuin mikä saadaan silloin kun reagoidaan järkiperäisesti araknofoobikon kirkaisuun!

Oikean reaktion kannalta ei siis ole mitään väliä suhtautumisreaktion aiheuttavan fobian nimellä (ärsykkeen nimellä), koska kaikkiin ihmislajin fobioiden lukuisiin eri ilmenemismuotoihin tulee suhtautua aina samalla tavoin, siis cbt:n tarjoamasta älyllisestä näkökulmasta (viitekehyksestä, konseptista) käsin.

Tiesin että Tiedemies oli 100% oikeassa, kun hän sanoi "Puhut kovin happamaan sävyyn Ruukinmatruunasta" (ts. Tiedemies huomasi väärän reaktioni). Mutta sitä en lainkaan kyennyt ymmärtämään, että "Miksi en kyennyt oikeaan reaktioon suhtautumisessani Ruukinmatruunaan ?"

Ymmärrys syntyi vasta sen jälkeen, kun luin Sana Mustosen kolumnin, jossa hän kirjoitti omasta araknofobiastaan jotensakin näin:

"Kun näen hämähäkin, kirkaisen ja hyppään pöydälle! Ja olen opettanut tämän käyttäytymistapani myös jälkikasvulleni."

Tuon luettuani tajusin, että olin ollut SUURI TYPERYS, koska en kyennyt suhtautumaan järkiperäisesti Ruukinmatruunan xenofobiaan. Tajusin, että olisi täysin mieletön, täysin järjetön ja täysin väärä reaktio suhtautua "liian happamasti" Sana Mustoseen vain sen vuoksi, että hän kärsii araknofobiasta!

Xenofobian lisäksi Ruukinmatruuna kärsii SPOE:sta (SPOE = Specific Phobia Of Evil, siis "ihmisten pahuuden pelko"). Tai pikemminkin niin, että SPOE on se pohjimmainen alkupelko, juuripelko, siis "kaikkien pelkojen äiti" ja xenofobia on näkymättömön SPOEn muille ihmisille näkyväksi tullut ilmenemismuoto.

Reality check: Se, että jotain ilmiötä ei ole vielä nimetty, ei tarkoita sitä, että kyseistä ilmiötä ei ole olemassa!

Tiedemies kirjoitti...

Kyse ei ole siitä, etteikö voitaisi perustella että "tiedettä pitäisi rahoittaa lahjoituksin". Tällaista mielipidettä voidaan perustella, mutta sen pitäisi olla johtopäätös syvällisestä analyysistä, ei ennalta päätetty.

Ideologia -- laajassa mielessä -- on jokin järjestelmä joka tarjoaa tietyt lähtöoletukset ja niistä johdetut johtopäätökset. Suppeammassa mielessä ideologia on kokoelma erilaisia maksiimeita, joita sinänsä ei perustella mitenkään.

Toteamus kuten tämä, on "ideologinen" tässä suppeassa mielessä. En yritä tässä nyt lytätä Kumiksen mielipiteitä, osa niistä on ihan OK. Mutta tiedän, ettei Kumis ole mikään die hard- libertaari, joten mitä ikinä hänen mielipiteissään onkaan, niin on joitain asioita joita julkinen sektori pystyy hoitamaan. Väite, että "tiede pitäisi rahoittaa lahjoituksin", voidaan perustella kyllä sellaisessa viitekehyksessä helposti, jossa yksinkertaisesti kiistetään kaiken julkisen sektorin toiminnan oikeutus, mutta siitä ei ole kyse.

Suurin osa näistä väittämistä on siis eräänlaisia refleksinomaisia heittoja -- kategorisoidaan tämä ja tuo nyt sellaisiksi joissa julkisen sektorin ei pitäisi häärätä, ei mihinkään tehokkuus- tai tarkoituksenmukaisuustarkasteluun nojaten, vaan pikemminkin sen mukaan että millaiseen asemaan se kunkin itse asemoi suhteessa muihin jotka rummuttavat mielipiteitään.

Itselläni ei ole kovin vahvaa mielipidettä tieteen tarkoituksenmukaisimmasta rahoitusmallista. Sillä on valtavasti spillover-vaikutuksia, joita on hyvin vaikea rahoittaa ja tuottaa, ainakaan jos rahoitus perustuu siihen että tutkimuksesta pitää saada jollakin tietyllä aikavälillä suoraa ja mitattavaa rahallista tuottoa.

Adaptiivisuusargumentista en ole ihan samaa mieltä, vaikka tunnistan sen kyllä. Meillä pitäisi olla selkeämmät epistemologiset kriteerit, jotta kaikkea paskaa ei rahoitettaisi. Ja onhan meillä säätöjärjestelmä, toki, vaikka se vähän huono onkin. Ei sitä rahaa nyt noin vaan saa jokainen joka haluaa tutkia ja kaivella nenää, vaan tuloksia pitäisi syntyä. Ongelma tietenkin on, että on aloja joilla on erilaisia ei-epistemologisia kriteerejä, kuten nyt vaikka monilla yhteiskuntatieteiden ja varsinkin näiden ns grievance-studies- alojen alla, joissa muoti-ideologian mukaiset oletukset ovat tärkeämpia kuin tosiasiat.

Tästä voisi kirjoittaa pidemmänkin rantin, mutta jätän sen nyt tekemättä. Tilanne näyttää todella pahalta suuressa maailmassa jo. Esimerkiksi yksi matematiikan alan julkaisu jouduttiin vetämään pois, koska se oli poliittisesti epäkorrekti, esittäessään luonnonvalintamallin joka selittää ns. male variability- hypoteesin matemaattisesti.

Ari kirjoitti...

Tm;

Juu ok. En halua puolustella mitään stetson-argumentteja. Eikä minulla ole aikaa tai välttämättä edes taitoja analysoida asiaa tarpeeksi (oikealla) tavalla. Julkisvalinnan hyödykkeiden ongelmien tutkiminen on yksi elämäntyö. Tästähän annettii Ostromille talouden nobel.

Adaptiivisuusargumentilla en tarkoittanut pelkästään tämmöisiä höpötutkimuksia vaan ihan kaikkea laadukastakin tiedettä. Tietyllä tapaa tuo argumentti oli minulta Litmus-testi sille miten mallinnat todellisuutta. Minusta se on paljon syvällisempi kysymys mutta kuten ylempänä, en jaksa enkä halua alkaa tutkimaan aihetta.

Lisäksi täytyy myöntää että mitä tuohon poliittisesti epäkorrektiin matematiikan tutkimukseen tulee; jos itse tutkimisin vastaavia aiheita tuo olisi varmasti kesyin. On paljon poliittisesti epäkorrekteja asioita todellisuudesta joita näen omin silmin mutta joita ei ole laitettu mihinkään formaaliin malliin tai todennettu tieteellisillä menetelmillä.

Evojeesus kirjoitti...

Ottaen huomioon että "tiede" = "tiede ja teknologia", pidän sen tukemista julkisella rahalla erittäin kannatettavana asiana. Ilman yhteiskunnan tukea olisimme teknologisesti jossakin 1950-luvulla. Olen ehkä biasoitunut koska olen työskennellyt julkisella sektorilla lähes koko työurani + osallistunut tutkimusrahoituksen ohjaamiseen. Tuloksiakin on tullut, mutta se vie yleensä aina useita vuosia tai vuosikymmenen ennenkuin tehdyn panostuksen hedelmät

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Tm: "Itselläni ei ole kovin vahvaa mielipidettä tieteen tarkoituksenmukaisimmasta rahoitusmallista."

Minulla on nyt hyvin vahva mielipide, keksin sen äsken kun luin tämän lauseen:

"Perelmanin mielestä tieteen saavutukset kuuluvat ihmiskunnalle"(https://fi.wikipedia.org/wiki/Grigori_Perelman)

Guardianin mukaan Perelman on "cleverest person on the planet"!

Olen monessa asiassa ja monta kertaa joutunut jälkikäteen huomaamaan olleeni väärässä, josta päättelen, että olen monissa asioissa ollut todellisuudessa typerä ihminen, vaikka en sitä itse pysty tajuamaan silloin kun luulen olevani oikeassa (ts. silloin kun oikeassa olemisen tilanne on ns. päällä).

Mutta niin typerä ihminen en sentään ole, että lähtisin väittämään, että planeetan älykkäin ja teräväjärkisin ihminen on väärässä, kun hän sanoo: "Tieteen saavutukset kuuluvat ihmiskunnalle"

Perustan siis oman hyvin vahvan näkemykseni tälle argumentaatiovirheelle:

"An argument from authority, (argumentum ab auctoritate), also called an appeal to authority ... It is well known as a fallacy ... I see Don Green [Grigori Perelman] is an author. I trust him completely, so I’m no longer doubtful"(https://en.wikipedia.org/wiki/Argument_from_authority)

Reality check: Se, että joku perustaa mielipiteensä argumentaatiovirheeseen, ei tarkoita sitä, että mielipide on väärä!

Argumentaatiovirheeseen perustuva mielipide voi olla joko oikea tai väärä. Jos se on oikea, niin silloin on löydettävissä myös paremmat perustelut, jolloin parempien perustelujen avulla on mahdollista jälkikäteen korvata alkuperäiset huterat perustelut.

Vahvat perustelut Perelmanin väitteen oikeellisuudelle löytyvät (jos halutaan) siten, että ns. valikoivan havainnoinnin avulla löydetään ne "kirsikat", jotka tukevat Perelmanin väitettä. Ja lisäksi, ns. valikoivan havainnoinnin avulla löydetään ne "kirsikat", jotka eivät tue Perelmanin väitettä(https://en.wikipedia.org/wiki/Cherry_picking).

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Esimerkki (kirsikka) Perelmanin väitteen paikkansapitävyyden puolesta: Jos Perelmanin väitteeseen olisi uskottu, ts. OxyContin lääkkeeseen kohdistuneiden tieteellisten tutkimustulosten osoittamien vahvojen riippuvuushaittojen tietäminen olisi kuulunut koko ihmiskunnalle (eikä siis vain rahoittaja Purdue Pharmalle, joka tuhosi todisteet riippuvuushaitoista, tai piilotti ne kassakaappiinsa), niin tällöin yhteiskunta olisi säästynyt ison summan rahaa:

"$1tn between 2002 and 2018, by some leading studies. “Other estimates put the current cost at up to $500bn a year,” he said."
(https://www.theguardian.com/us-news/2018/nov/19/sackler-family-members-face-mass-litigation-criminal-investigations-over-opioids-crisis)

500bn/vuosi * 16 vuotta = (1 000 000 000 * 16)$ = 16 000 000 000$, siis todella suuri määrä rahaa!

Vertailun vuoksi Arin mainitsemaan (Perellin väitteen kumoavaan kirsikkaan) sisältynyt rahasumma on todella pieni, todella mitätön ja todella vähäinen, vain "412k dollaria".

Oletettavasti Arin mainitsemalla 412k$ summalla olisi pystytty tutkimaan julkisrahoitteisen tutkimuksen avulla OxyContinin haittavaikutukset. Tätä ei haluttu (julkistalouden rahanpuutteen vuoksi) tehdä, josta seurasi noin 38 000 kertaa suuremmat kustannukset veronmaksajille! Hupsista! Tässä tuli ilmeisestikin säästettyä väärässä paikassa! Mutta opittiinko mitään, tai halutaanko tästä edes oppia mitään ? Oppiminen, kuten myös johonkin ilmeiseen tosiasiaan uskominen (kuin myös uskonto) on (oppivelvollisuudesta huolimatta ja uskonnonvapauden ansiosta) vapaaehtoista.

Arin 412k$ esimerkin perusteella vaikuttaa siltä, että yhteiskunnan rahoittamien, mutta epäonnistuneiden tutkimuksien avulla on mahdollista tuhota vain suhteellisen pieniä summia rahaa.

Mutta jos tieteen rahoitus annetaan yksityisen sektorin tehtäväksi, piilottaa yksityinen sektori ne tutkimustulokset, joiden avulla ei voi tehdä rahaa!
Ja vastaavasti julkaisee vain ne tutkimukset, joiden avulla voidaan tehdä rahaa tutkimuksen rahoittajalle.

Reality check: Markkinatalous yksinkertaisesti pakottaa yksityisiä toimijoita valikoimaan julkaistavat tutkimukset siten, että yksityinen toiminta voi jatkua (ja siinä sivussa mieluiten tuottamaan maksimimäärän voittoa rahoittajille). Ja tästä valikoivasta tutkimustulosten julkaisusta aiheutuu ihan järjettömän suuret kustannukset yhteiskunnalle!

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Tätä ilmiötä, siis pienten säästöjen aiheuttamia suuria kustannuksia on tapana kuvailla sanonnoilla:

"Yhden markan suutari tekee kahden markan vahingon"
"Kolmen markan suutari tekee kuuden markan vahingon"
"Markan suutari, vitosen vahinko"


Reality check: Yksityinen tieteen rahoitus on yhteiskunnan kannalta "markan suutari"!

En osaa sanoa mikä on epäonnistuneiden julkisrahoitteisten tutkimusten hukkaan menneiden rahojen kumulatiivinen summa. Enkä myöskään osaa sanoa, mikä on yhteiskunnan kannalta epäonnistuneiden yksityisrahoitteisten yhteiskunnalle aiheuttamien vahinkojen kumulatiivinen summa.

Mutta siitä huolimatta pidän jälkimmäistä summaa huomattavasti suurempana!

Ja yksityistä tieteen rahoitusta kannattavat ihmiset (esim. pääministeri Sipilä) näkevät asian täysin päinvastoin: "Yhteiskunnalle koituu säästöjä koulutus -ja tutkimusrahoituksen leikkausten ansiosta!"

Reality check: Sitoutuessaan euroon, Suomi sitoutui myös leikkauspolitiikkaan!

Niinpä alijäämää tekevän Suomen on leikattava myös koulutuksesta ja tutkimuksesta, ja yritettävä sen jälkeen uskotella itselleen ja muille, että näin säästetyt rahat tulevat vielä yksityisen sektorin suorittamien koulutuksen ja tutkimuksen rahoittamistoimenpiteiden jälkeen vielä moninkertaisesti takaisin!

Reality check: Julkisen sektorin koulutus -ja tutkimusrahoituksen leikkauksissa on kyse modernista lastikulttitieteen ilmenemismuodosta: Uskotaan, että lentokone laskeutuu (että yksityinen koulutuksen ja tutkimuksen rahoitus saapuu) kun tehdään ensin riittävän aidon näköinen lentokenttä aidon näköisine puu-ukkoineen (kun tehdään ensin riittävän suuria koulutus -ja tutkimusrahoituksen leikkauksia).

Reality check: Koulutus -ja tutkimusrahojen leikkausten vuoksi suomalaisten työpaikkojen tuottavuus ei nouse (riittävän paljon suhteessa kilpailijamaihin). Ja ilman riittävää suomen talouden tuottavuuden nousua suomen velkaantumista ei voi pysäyttää!

Lentokone ei laskeudu lastikulttitieteen harjoittajien rakentamalle lentokentälle. Yksityinen tutkimus -ja koulutusrahoitus ei saavu pois leikatun julkisen rahoituksen tilalle!

Reality check: Se, mikä saapuu, on velkasiirtomaa, siis Varoufakisin sanoin "debt colony"!

Veijo Ryhänen kirjoitti...

"Yksityisrahoitteisen tieteen tekemisen haittavaikutukset yhteiskunnalle ovat suorastaan järkyttävän suuria" -ajatus käy ilmi tästä Ap Hiltusen suosittelemasta dokumentista:

"Katsoin juuri eilen loistavan Merchants of Doubt -dokkarin ... jossa osoitettiin yhteydet tupakkateollisuuden keinoihin hidastaa lainsäädäntöä tupakointiin liittyen. Tupakkayhtiöt tiesivät jo 50-luvulla tupakan aiheuttavan syöpää, mutta näitä tutkimuksia ei koskaan julkistettu vaan tupakkayhtiöt saivat PR-kampanjan ansiosta 50 vuotta aikaa tehdä rahaa ennen kuin tupakan haitat myönnettiin."
(http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264961-ihmisen-vaikutusta-ilmastomuutokseen-vahattelevat-mita-sitten-pitaisi-tehda)

Välittömät ja välilliset tupakoinnin kustannukset suomessa ovat noin 1.5mrd€/vuosi (https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/103457-23-vuoden-epatietoisuus-suomessa-nyt-tulivat-tylyt-tupakkaluvut)

Kuinka kalliiksi on tullut globaalisti kaikille yhteiskunnille noin 60 vuoden aikana tupakoimisen aiheuttamat kustannukset, ts. tieteellisten tutkimusten tulosten pimittäminen -50 -luvulta lähtien ?

"In their new book, Merchants of Doubt, historians Naomi Oreskes and Erik Conway explain how a loose–knit group of high-level scientists, with extensive political connections, ran effective campaigns to mislead the public and deny well-established scientific knowledge over four decades. In seven compelling chapters addressing tobacco, acid rain, the ozone hole, global warming, and DDT, Oreskes and Conway roll back the rug on this dark corner of the American scientific community, showing how the ideology of free market fundamentalism, aided by a too-compliant media, has skewed public understanding of some of the most pressing issues of our era."(https://www.merchantsofdoubt.org/)

"Ilmastonmuutos voi tulla maksamaan Yhdysvaltain taloudelle satoja miljardeja vuodessa"(https://yle.fi/uutiset/3-10524285)

Edellä olevan perusteella näyttää ilmiselvältä, että yksityissen sektorin rahoittaman tieteellisen tutkimuksen haittavaikutusten kustannukset tulevat aivan liian suuriksi yhteiskunnille, josta tietysti seuraa johtopäätös: Grigori Perelman on oikeassa, tieteen tulokset kuuluvat koko ihmiskunnalle!