tiistai 8. toukokuuta 2018

Nörtit ja Hyvät Ihmiset, Osa II

Kuten edellisessä kirjoituksessani sanoin, yksi merkittävä sosiaalisen hyvinvoinnin muoto -- eli ihmisen koettu menestys ihmissuhteissa ja erityisesti romanttisissa sellaisissa -- tuntuu olevan analyyttisen tarkastelun kannalta ongelmallinen, jopa jossain määrin tulenarka asia. Tässä analysoin syitä, jotka voivat tähän johtaa.

Robin Hansonin kohtaama someraivokampanja oli case in point, ja hän analysoi syitä osin kirjoituksessaan Why Economics is, and should be, creepy. Siinä Hanson nostaa pointin jonka mukaan yhteiskunnassa vallitsevat normit (World Norms, kuten hän niitä nimittää) ovat joiltain osin sellaisia, että tiettyjä "yhteiskuntasopimuksen" aspekteja ei hyväksytä analysoitaviksi koska analyysi tuo ikään kuin uudelleen neuvoteltavaksi sen sopimuksen osan jota analyysi koskee. Tämä oma karakterisointini on ehkä hieman yksioikoinen, mutta pääpiirteittäin siis. Taloustieteilijä esittää aina analyysissään jonkinlaisen, vähintään implisiittisen, mallin jossa toimijat mahdollisesti toimivat jonkin normin vastaisesti, ja tarkastelee näiden toimintojen seurauksia erilaisten hyvinvointimittareiden valossa.

Tämä herättää ihmisissä hämmennystä ja uhan tuntua. Myös Tommi Uschanov esitti samansisältöisen argumentin rationaalisuudesta ja harkinnasta kirjassaan "Suuri Kaalihuijaus". En muista tarkalleen miten vertaus meni, joten jos Tommi sattuu tätä lukemaan hän korjaa, mutta se meni jotenkin niin, että vaikka sanomme arvostavamme sitä että ihminen harkitsee tekonsa tarkoin, useimmat meistä kokevat jonkinlaisia inhon ja hämmennyksen tunteita jos joku vakavissaan sanoo esimerkiksi harkinneensa perheensä murhaamista ja syömistä, ja tulleensa siihen tulokseen ettei tämä ole tarkoituksenmukaista.  Hansonin "rikos", jos sellaisesta halutaan puhua, oli sen puheenaiheen esille tuominen, että romantiikkaan ja seksiin liittyvän hyvinvoinnin jakaumaan voitaisiin vaikuttaa. Tälle lienee syynä juuri se, mitä Hanson esittääkin, eli että meillä on historiasta esimerkkejä tavoista joilla tätä on tehty, ja nämä tavat ovat olleet nykyisen yhteiskuntasopimuksen näkökulmasta hyvin epäeettisiä.

Otan toisen vastaavanlaisen ajattelumallin, joka herättää ihmisissä vaistonvaraisesti inhoa, eli eugeniikan. Eugeniikka, joka siis usein suomennetaan "rodunjalostukseksi" (nimenomaan ihmisillä) on ollut tapetilla vakavassa yhteiskunnallisessa keskustelussa niinkin myöhään kuin 1960-luvulla. Sen kammottavimmat implementaatiot löytyvät toisen maailmansodan alta, esimerkiksi Natsi-Saksan Aktion T4, eli poliittinen ohjelma jossa pyrittiin eliminoimaan erilaisia epäkelpoina pidettyjä ominaisuuksia kuten kuulo- ja näkövammoja, kehitysvammaisuutta, skitsofreniaa jne, lopulta siis ihan tappamalla näitä ihmisiä. Vastaavia lakeja, jos kohta hivenen "humaanimmassa" muodossa vaikkapa pakkosterilointien tai avioitumiskieltojen muodossa, oli ympäri maailmaa.

Erilaiset sosiobiologiset analyysit, joissa sosiaalisia ilmiöitä, ihmisten tai ihmisryhmien sosiaalisesti hyödyllisiä tai haitallisia piirteitä tms analysoidaan perinnölisyystieteen näkökulmasta, herättävät ihmisissä usein hieman samanlaista kauhua tai inhoa, sillä ne tuovat mieleen eugeniikan. Varsinainen sosiobiologinen analyysi ei tietenkään ole vielä millään tapaa eugeniikkaa, mutta toki sellainen analyysi on välttämätöntä sellaiselle taholle, joka eugeniikkaa jossain merkityksessä haluaisi edistää.  Siksi jo pelkkä analyysi on eräänlainen tabu, tai ainakin hyvin tulenarka aihe. 

Näillä kaikilla on yhteistä se, mitä nimitän usein nörttimentaliteetiksi. Jotkut ovat -- mielestäni hieman väärin tai hätäisesti -- liittäneet ilmiön sosiaaliseen kyvyttömyyteen ja autismiin. Autismikirjon häiriöihin, joihin nyttemmin pahamaineinen ja varsinaisesta diagnostiikasta poistunut Aspergerin oireyhtymä aikanaan laskettiin, liittyy moninaisten muiden käytös- ja kognitiopoikkeamien lisäksi heikentynyt kyky omaksua ääneenlausumattomia ja jatkuvan sanattoman neuvottelun alaisia sosiaalisia normeja. Tästä seuraa usein esimerkiksi taipumus puhua liian suoraan tai esittää asioita tavoilla jotka eivät ole sosiaalisesti hyväksyttäviä.

Itse en käyttäisi tätä ulottuvuutta tässä, sillä autismikirjon häiriöissä on kyse varsin monipuolisesta ja monitahoisesta ilmiöstä, jolle ei tee oikeutta se että nörttimentaliteetti otetaan niiden prototyypiksi. Se ei tee oikeutta kummallekaan ilmiölle. Kuitenkin, yksi aspekti siitä on tarkoituksenmukaista nostaa tässä esiin; ihmisillä todella on neurologisia eroavaisuuksia (puhutaan ns neurodiversiteetistä), ja on ilmeiselvää, että nörttimentaliteettiin liittyy neuropsykologisia eroja. Ainakin jos laskemme erot sosiaalisissa ja kognitiivisissa taidoissa neurologisiksi eroiksi. Joku voi olla haluton tekemään tätäkään, mutta koska hermostomme nyt kiistatta on kaiken kognition kannalta hyvin keskeinen rakenneosamme, käytetään termiä neurodiversiteetti.

Neurodiversiteetti ei tietenkään liity yksinomaan nörtteihin, sillä siihen kuuluu mm ADD/ADHD, erilaiset autismikirjon ongelmat, CP-vammat, jne, ja vaikka näillä on korrelaatioita (en käytä termiä komorbiditeetti, koska puhun myös asioista jotka eivät mielestäni ole psykopatologioita) ja klusteroitumista, olisi epätarkoituksenmukaista ja epäasiallista (minun ainakaan) väittää mitään näiden klusterien rajoista. Voimme tässä sanoa "turvallisesti" ehkä vain, että neurodiversiteetti selittää ainakin osan siitä, miksi jotkut ovat nörttejä ja jotkut eivät.  Sivumennen sanoen, itselläni on diagnostiset kriteerit täyttävä tarkkaavaisuushäiriö ja joitain autismikirjon piirteitä, ei kuitenkaan minkään diagnostisen kriteerin täyttävää määrää.

Usein puhutaan ns. systeemiajattelusta, ja miten se on korostunut autismikirjon häiriöissä. Ehkä voimme ottaa tämän yhteiseksi nimittäjäksi nörttimentaliteettiin. Systeemiajattelu voidaan ymmärtää tarpeena tai taipumuksena nähdä asiat loogisina, mekanistisina kokonaisuuksina joiden toiminta redusoituu osiensa summaksi. Se on välttämätön hahmotustapa ns insinööritieteissä, luonnontieteissä, suuressa osassa lääketiedettä jne. "Nörttimäisyyteen" liittyy nimenomaan viehtymys erilaisiin systeemeihin. Tietokonepelit, ylipäätään tietokoneiden parissa näpertely kuten ohjelmointi, erilaiset lautapelit, matematiikka, fysiikka, roolipelit, jne vetoavat ihmiseen jolla on tämä systeemitarve voimakkaana.

Yhteiskuntamme on viime aikoina teknistynyt huimasti niin, että erilaisten koneiden toimintamekanismit, ohjelmoitavat koneet, jne ovat muodostuneet talouden kannalta erittäin tärkeiksi. Tästä johtuen nörttimentaliteetti yhdessä keskimääräistä parempien kognitiivisten kykyjen kanssa on viime vuosikymmeninä mahdollistanut kohtuullisen hyvän toimeentulon. Kun tällaisen yksilön kohdalle sattuu vielä onnekkuutta ja luovuutta, ovat useat tällaiset yksilöt olleet perustamassa menestyksekkäitä teknologiayrityksiä. Lisäksi nämä yritykset ovat palkanneet sittemmin massoittain nörttimentaliteetin omaavia yksilöitä.

Tämä on myös jossain määrin uhkaavaa ihmisille, joilla ei ole nörttimentaliteettia. Tätä uhkaa ei pidä vähätellä, sillä se on joiltain osin todellinen. Esimerkiksi työllisyysnäkymät nörttialoilla ovat konsistentisti olleet hyvät, ja näiltä aloilta muuallekin talouteen siirtyvä automatisaatio efektiivisesti on muuttanut varallisuuden jakautumista niin että nörtit nähdään nykypäivänä usein taloudellisesti etuoikeutetuiksi.

Nörttimentaliteetti ei ole sinänsä sukupuolikysymys, mutta nörttiys on kiistatta yleisempää miehillä kuin naisilla. Tällaista lausetta ei varmaan pitäisi sen paremmin selventää, mutta korostan nyt vielä silti: Se, että se on yleisempää miehillä, ei tarkoita etteikö olisi runsaasti naisia joilla näitä samoja taipumuksia on yllin kyllin. Pahamaineinen James Damore, kuten muistamme, sai potkut analysoituaan tätä aspektia ns Big Five- persoonallisuuspiirteiden sukupuolijakauman ja teknisten työtehtävien kiinnostavuuden osalta. Itseäni ei kiinnosta väitellä siitä, oliko Damore oikeassa vai väärässä; Olennaista tämän kirjoituksen kannalta on, että Damore yritti soveltaa systeemiajattelua kysymykseen jota useimmat lähestyvät muilla tavoilla.

Aivan kuten Damoren persoonallisuuspiirteiden sukupuolijakauman tarkastelu, Hansonin viileä "distribuution ja redistribuution" pohdinta , tai jonkun satunnaisen nuoren (yleensä mies-) henkilön sosiobiologinen analyysi, nörttimentaliteetin omaksuneen mielenkiinto jonkin ilmiön piirissä keskittyy usein (tarkastelijalle itselleen) selkeisiin käsitteisiin joille annetaan omassa tarkastelussa jokin aivan mekanistinen operationalisointi. Tämä johtaa teknisen laitteen tai tietokoneohjelman tapauksessa erittäin hyviin lopputuloksiin, ja analyysiä eivät häiritse sellaiset seikat kuten sosiaalinen tarkoituksenmukaisuus tai jonkun muun tunteet asiasta.

Tämä seikka on se, missä syntyy valtava, voisi sanoa jopa ylipääsemätön kuilu Hyvien Ihmisten ja Nörttien välille. Useimmat ns. normot, siis ne joiden neurologinen profiili ei ole kovin poikkeava, ovat lähinnä huvittuneita tällaisista analyyseista, sillä se ei kiinnosta heitä silloin kun sillä ei ole mitään ilmeistä sovellusta. On toki syytä huomata että ns. normoja on kaikissa ammattikunnissa, eikä esimerkiksi ohjelmistoinsinöörin tai matemaatikon tarvitse olla nörtti ollakseen hyvä alallaan. Siitä voi olla hyötyä, mutta välttämätöntä se ei ole. Myös normot kykenevät systeemiajatteluun, se vain ei ole heille dominoiva eikä suurta mielihyvää tuottava tarkastelutapa.

Osa Normoista on kuitenkin ns Hyviä Ihmisiä. Tällä viittaan siihen, että heille maailma näyttäytyy -- ja tämä karakterisointi on vähän väärä koska minä en kykene juuri muuhun kuin systeemiajatteluun ja ymmärrän tämän rajoitteen -- jatkuvana merkitysten ja piilotettujen motiivien taistelukenttänä. Toki nörttikin ymmärtää mitä motiivin piilottaminen tai petkuttaminen tarkoittaa, ja osaa petkuttaa ja valehdella motiiveistaan; en yritä väittää etteikö analyysi voisi olla tarkoituhakuista. Tämäkin kirjoitus todennäköisesti pyrkii esittämään minut positiivisessa valossa. En ole tyhmä tai sokea. Mutta ratkaisevaa on se, että nörttimentaliteetin omaava ihminen nauttii analysoimisesta enemmän kun siihen ei tarvitse ladata mitään piiloagendaa, kun taas Hyvät Ihmiset uskovat että kaikessa on piiloagenda, ja kaikki puheenvuorot ovat yrityksiä neuvotella yhteiskuntasopimusta uudelleen.

Seksuaalisuuden ja romantiikan tuominen systeemiajattelun kautta keskusteluun rikkoo joitain sanattomia sopimuksia ja siksi herättää raivoa samalla tavalla kuin mikä tahansa sosiaalisia konventioita rikkova käytös. Koska nörtti rikkoo usein jotain muitakin sosiaalisia konventioita, tämä herättää siksi väistämättä käytöksellään kiukkua. Mutta nämä transgressiot voitaisiin antaa anteeksi, ja niihin voitaisiin jopa suhtautua myötätunnolla, ellei nörteillä olisi aiemmin mainittuja taloudellisia etuja taipumuksistaan. Tämä yhdistelmä epämääräistä transgressiivista käytöstä, "ansiotta" saatua taloudellista etulyöntiasemaa, kun mukaan lisätään myös nörtin oma raportoitu kokemus alhaisesta sosiaalisesta asemasta tai vähintään jonkinlaisista ongelmista, oikeuttaa normojen parissa silmittömän vihan nörttiä kohtaan aina, kun tämä rohkenee puolustautua edes analysoida ilmiötä joka on sanattomalla sopimuksella rajattu nörtiltä pois.

Normon näkökulma on toisenlainen. Tämä todella kokee että nörtti -- usein siis mies -- käyttää etuoikeutettua asemaansa (mies, hyvä taloudellinen asema tai ainakin odotettavissa oleva sellainen) ja sen tuomaa valtaa sanellakseen muille miten asiat ovat. Tämän paksupäinen uhmakkuus Hyvien Ihmisten oikeutetun raivon edessä vain validoi uskomuksen siitä, että nörtti on ylimielinen, pahantahtoinen, ja syyllinen kaikkeen sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen jota vastaan Hyvä Ihminen taistelee. Tämä ilmentää käytöksellään sitä etuoikeutta joka on epäoikeudenmukaisesti annettu hänelle, ja samalla kun kiistää puhuvansa etuoikeutetusta asemasta, selvästi pyrkii sitä vahvistamaan.

Nörtille joka ymmärtää kuvion, Hyvän Ihmisen käytös on teatteria, epäloogista ja epärehellistä. Jos hän vain saisi tämän ymmärtämään analyysinsä -- siis omaksumaan sen systeemiajattelun näkökulman, tarkastelemaan analyysin lähtökohtia ilman häiritseviä tunnereaktiota, ja keskittymään loogiseen rakenteeseen -- niin ehkä tämä voisi nähdä totuuden ja ymmärtää ettei tässä ole kyse siitä, mistä Hyvä Ihminen häntä syyttää. Mutta joka kerta kun hän yrittää selittää tarkemmin, hän kietoutuu vain enemmän ja enemmän siihen transgressioiden verkkoon jonka hän on tietämättään punonut.

Kumpikaan ei ymmärrä toista. Usein kumpikaan ei halua ymmärtää, sillä kun toinen osapuoli on sivuuttanut jonkin asiassa itselle tärkeän pointin, niin on syntynyt molemminpuolinen uskomus, että toinen on epärehellinen.

Tässä oletan, että someraivon valtaan joutunut ihminen, joka loukkaantuu analyyttisestä tarkastelusta todella on rehellinen. Tämän oletuksen tekeminen -- ja myönnän tämän avoimesti -- on minulle vaikeaa, enkä ole sen suhteen edes täysin rehellinen, mitä tulee tunteisiin. Minä tunnen syvällä sisimmässäni, että näissä edellä mainituissa esimerkeissä kuvatut Hyvät Ihmiset ovat epärehellisiä, julmia, sadistisia ja typeriä. Mutta minä tiedän, että he eivät itse usko näin. Aivan kuten minä tunnen  luissani ja ytimissäni keskustellessani vaikkapa uskovaisen kreationistin kanssa, että tämä on järjiltään, eikä järjissään ollessan voi mitenkään rehellisesti olla sitä mieltä mitä esitttää, tiedän, että tämä tunne on harhaanjohtava.

Sillä meillä ihmisillä on tällainen tarve; me tunnistamme uhkia toisissa ihmisissä. Pahat aikeet tai jokin sairaus -- esimerkiksi Rabies -- tekee ihmisestä vaarallisen. Primitiiviset aivomme ovat herkistyneet tunnistamaan näitä uhkia joskus esihistorian hämärissä; liiallinen luottamus toisiin on johtanut huijatuksi -- ja ehkä tämän lounaaksi -- tulemiseen. Ja jos minulle, joka olen harjoittanut aivojani erilaisten täysin abstraktien asioiden parissa koko ikäni, näiden tunteiden hallinta ja tunnistaminen on hankalaa, kuinka hankalaa se on ihmiselle, jonka mielihyväkeskus ei aja tätä jatkuvasti tunteettomaan analyysitilaan jossa asiat nähdään puhtaan mekaanisina? Voi se olla toki helpompaakin, koska tällainen ihminen saattaa olla hyvinkin kosketuksissa tunteidensa kanssa paremmin kuin minä. Mutta ei se siltä aina näytä.

17 kommenttia:

Etsijä kirjoitti...

Ensin ajattelin että on hieno havainto että raivo nörttejä kohtaan kasvaa siitä, että nörtit menestyvät taloudellisesti.

Myöhemmin tajusin kuitenkin ettei tuo ole välttämätöntä selityksen kannalta. Puhe yhteiskunnallisista tabuista tai asioista joista ei voi puhua on myös turhaa. Koko ilmiö voidaan selittää yksinkertaisemmin.

Riittää sanoa, että laumaeläin, kuten ihminen, raivostuu jos joku yrittää saada resursseja ohi paikkansa nokkimisjärjestyksessä. Pääasiallinen resurssi on tällaisissa tilanteissa seksuaalisuus.

Syy miksi laumaeläin raivostuu on että tämä raivo tarvitaan nokkimisjärjestyksen ylläpitämiseksi.

Nörtit ovat nokkimisjärjestyksessä todella alhaalla (kaikkein alimmaisia), ja incelien yritykset "uudellendistribuoida seksuaalisuutta" ovat toimintaa jossa alhaalla nokkimisjärjestyksessä oleva pyrkii saamaan keskeistä resurssia ohi paikkansa nokkimisjärjestyksessä.

Etsijä kirjoitti...

Puheesi yhteiskunnallisista tabuista on mielestäni myös tarpeettoman monimutkainen.

Yleensä ottaen mitään ongelmaa ei ole, ellei ole myös metaongelmaa joka kyseistä ongelmaa ylläpitää. Muuten ensimmäinen joka havaitsee ongelman, kertoo siitä muille, jonka jälkeen kaikki toimivat ongelman ratkaisemiseksi ja se ratkeaa. Koska ongelma on olemassa siitä puhuttaessa, näin ei ole tapahtunut.

Ylläoleva on näennäinen paradoksi, koska voisimme sanoa saman metaongelmasta (tyyliin metaongelmaa ei olisi ellei olisi metametaongelmaa joka sitä ylläpitää) aina äärettömyyksiin asti. Ei vaikuta kuitenkaan todennäköiseltä että ongelmahierarkia olisi ääretön. Tarkemmin tutkittaessa huomataan, että metaongelman ratkeamattomuus ei johdu metametaongelmasta.

Näennäinen paradoksi ratkeaa sillä, että metaongelma ja ongelma ovat saman ongelman ilmentymiä ja vaikka ne toimivat kahdella eri abstraktiotasolla, ne itse asiassa ylläpitävät toisiaan.

Tiedemies kirjoitti...

Ehkä ymmärrät tämän tekstin eri tavoin kuin tarkoitin. Ei ole oikeastaan olennaista että tällaiset puheenaiheet ovat "tabuja". Olennaista on se, että jotkut ihmiset mielellään analysoivat ilmiöitä ja toiset ihmiset näkevät tämän transgressiona niitä normeja kohtaan jotka kyseisestä ilmiöstä ovat vallalla.

Tämä on *yksi* raivon lähde. Raivoa herättää moni muukin toiminta. Nörtit ovat usein raivon kohteena *useammasta* syystä. Toinen syy on se mitä sanot -- se voi olla merkittävin syy useimmille -- eli se että nörttien puhe ilmiöstä jossa he ovat heikommassa asemassa, nähdään yrityksenä saada resursseja joita tämän ei "kuuluisi" saada ilmiöön liittyvän hierarkian piirissä. Tämä ja ensimmäinen eivät ole myöskään erillisiä, vaan voidaan nähdä saman perustelun eri näkökulmina. Normit voidaan aina nähdä olemassaolevaa nokkimisjärjestystä ylläpitävänä mekanismina. Tämä ei kuitenkaan ole *ainoa* normien tehtävä, sillä normit myös toisaalta suojelevat niitä jotka ovat heikommassa asemassa.

Ja kolmas ilmiö, eli se, että nörtit ovat jossain muussa mielessä menestyksekkäitä puolestaan tekee heidän statuksestaan *epämääräisen*. Aivan kuten edellä, tämäkin todella voidaan nähdä nokkimisjärjestyksen kautta, eli aggressio kohdistuu yksilöihin joiden asema ei ole selkeä. Laumaeläimillä tämä näkyy siinä, että myös korkeassa asemassa oleviin kohdistetaan aggressiota jos näiden asema on heikkenemässä ja toisaalta korkeammassa asemassa olevat kohdistavat aggressiota niihin joiden asema nousee siinä määrin että se on uhka.

Yhteiskunnalliset "tabut" ovat sellaisia normeja joiden voidaan tässä kontekstissa ajatella ylläpitävän jotain hyvin olennaista osaa nokkimisjärjestyksestä.

Tässä tekstissä pohdin lähinnä sitä, miksi nörttien analyysi herättää raivoa. Kaikki yllä sanottu liittyy siihen. Myös silloin kun analyysi ei suoraan näytä uhkaavan raivostujan asemaa suhteessa nörttiin, analyysi suututtaa. Esimerkkinä tässä oli siis vaikkapa eugeniikkapohdinnat silloinkin kun analysoija ei esitä itseään tai omaa viiteryhmäänsä positiivisesa valossa.

En tiedä mihin viittaat puheellasi metaongelmasta. Ymmärrän kyllä kuvailemasi mekanismin, mutten sitä miten se tähän liittyy. Tässähän ei ole "ongelmaa" sinänsä, vaan ilmiö jossa yksi ihmisryhmä on raivon kohteena. Toki se on ongelma raivon kohteeksi joutuneille, ja raivoajat taas esittävät raivon kohteen ongelmana tai ongelmien tuottajana raivoajalle. Itse näen tässä vain apinoita raivoamassa toisille apinoille ja koetan analysoida ryhmädynamiikkaa joka tätä raivoa tuottaa.

Jos tästä hakee jotain hyödyllistä, joutuu varmaan pettymään, koska tällainen ilmiö on senkaltainen että jos se "korjataan", eli vaikkapa saadaan nörtit lopettamaan kerettiläinen analysointinsa muistakin asioista kuin tietokoneista tai roolipeleistä, niin syntyy taas jokin uusi raivon aihe jossain muualla. Plus että nörteille raivoajat ovat pääsääntöisesti siinä määrin tyhmiä ja huonosti tunteidensa kanssa sinut, että en usko että kukaan normo edes viitsii lukea näitä juttuja. Ja jos lukeekin, niin todennäköisesti vain raivoaa tai korkeintaan sublimoi raivonsa kuittamalla tämän tekstin katkeran nörtin tilitykseksi.

Etsijä kirjoitti...

Meillä on selvästi eri motiivit keskustelulle.

Minuakaan ei kiinnosta se, että joku asia on tabu vai ei, muuten kuin että niihin liittyy aina jotain piilossa olevaa, jota on mielenkiintoista yrittää ymmärtää.

Kuten olet sanonut aiemmin, et halua yrittää ymmärtää asioita. Se on ihan ok.

Minua itseäni taas kiinnostaa enemmän syvemmät lainalaisuudet.

Esimerkiksi tässä, että miksi eugeniikasta puhuminen on transgressio. En usko että transgressiot syntyvät täysin satunnaisesti, vaan niissä on taustalla aina jotain. Eugeniikka onkin kyllä hyvä vastaesimerkki teoriaani.

Puhuin metaongelmasta siksi, että voimakkaat tunnereaktiot johonkin aihepiiriin kertovat, että siellä on piilossa jotain mielenkiintoista, eli on olemassa metaongelma. Ja jos on olemassa metaongelma, on olemassa myös ongelma.

Kun sanon ongelma, en yrittänyt ottaa poliittisesti kantaa tai esittää että jotain muutosta tarvitsisi tehdä. Ehkä neutraalimpi sana olisi "asia".

Tässä ongelmalla tai asialla viittasin siis romanttisissa ihmissuhteissa menestymisen epätasaiseen jakautumiseen. Luulin että se oli selvää asiayhteydestä.

Tiedemies kirjoitti...

En tarkoita etten olisi kiinnostunut ymmärtämään "asioita", vaan yritän rajata tässä aihetta tämän kirjoituksen viestiin, eli siihen ilmiöön että nörttien analyyttinen puhetapa nähdään transgressiivisenä. Pahoittelen, en aina ymmärrä käsitteitä samalla tavalla toisten kanssa ja se voi synnyttää sekaannusta.

Tämä "transgressioraivo" on monen tekijän summa, ja siihen liittyy erilaisia "triggereitä". Siis, on itsessään mielenkiintoinen keskustelunaihe, että mikä esimerkiksi tuottaa jakaumia parisuhteisiin liittyvässä hyvinvoinnnissa. Mekanismit voivat kuitenkin olla mitä hyvänsä ilman, että sillä on merkitystä sen kannalta, herättääkö asiasta keskusteleminen raivoa vai ei.

Ymmärrän paremmin nyt mitä sanot "ongelmalla", tarkoitat sillä ymmärtääkseni suunnilleen samaa kuin mitä minä nimitän "ilmiöksi" tässä. Jos siis otetaan tässä että ilmiö on tuo epätasainen jakauma, niin se mielenkiintoinen asia on, että tästä ilmiöstä puhuminen synnyttää transgressioraivoa joka on selvästi suurempaa kuin monissa muissa, ja kuten Hanson, minä pidän merkillepantavana sitä, että se herättää transgressioraivoa sellaisissa ihmisissä, jotka usein kuitenkin pitävät hyvinkin relevanttina keskustelua vaikkapa tulonjakauman epätasaisuudesta.

Tekstissähän tätä puolta käsiteltiin jonkin verran, eli transgressiona nähdään usein puhetapa jostain sellaisesta, jossa ainakin implisiittisesti näytetään "leikittelevän" ajatuksella jonkin hyvin tärkeänä pidetyn normin rikkomisesta. Kuvitellaan vaikkapa sitä, että joku analysoisi talousteorian keinoin vaikkapa lapsiprostituution kieltämisen/sallimisen nettohyvinvointivaikutuksia. Jopa tällä metatasolla esitetty *mahdollisuus* siitä, että joku tekisi tällaisen analyysin täysin kylmäpäisesti herättää minussa inhoa. En siis itsekään ole immuuni ainakaan niille tunteille jotka joissain laukaisevat tämän raivon.

Tutkimalla sitä tunnetta, joka tästä esimerkistä nousee -- huomaan että ajatus tuollaisesta analyysistä inhottaa, koska malli jossa tällaisia asioita analysoitaisiin sisältäisi väistämättä toimijoita jotka tällaiseen toimintaan osallistuisivat -- voi tulla vain yhteen johtopäätökseen: Vaikka mikä tahansa analyysi voidaan tehdä täysin symbolisesti, ei symbolien merkitystä ole useinkaan täysin mahdollista irrottaa niistä inhon tunteista joita symbolien operationaaliseen tasoon liittyy.

Hansonin täysin tunteettoman oloinen analyysi jossa vain mainitaan romanttisten suhteiden jakauman "muuttaminen", vaikka sitten viittaamatta mihinkään keinoihin, synnyttää ilmeisesti joissain ihmisissä ajatuksen yhtäältä vastenmielisistä nörteistä ja toisaalta naisista joita poliittisin keinoin pakotetaan tai painostetaan seksiin näiden kanssa. Tämän ajatuksen ei tarvitse olla kovin vahvasti läsnä, riittää että assosiaatioketju on muodostunut jossain muussa kontekstissa.


Tommi Uschanov kirjoitti...

"On mielenkiintoista, kuinka 'mitä tahansa on voitava ja saatava ajatella' on nykyään niin kyseenalaistamaton ihanne kuin on. Ei suinkaan siksi, että kyseisen ihanteen taustalta löytyvät moraaliset arvostukset olisivat jotenkin päivänvaloa kestämättömiä – vaan siksi, että kukaan ei oikeasti lopulta toteuta tätä ihannetta omassa elämässään. On asioita, joiden pelkkää ajattelemista pidetään automaattisesti henkisen turmeltuneisuuden merkkinä – jopa silloin, kun niiden ajattelemisella ei ole mitään negatiivisia käytännön seurauksia kenellekään. Jos joku esimerkiksi kertoisi meille pohtineensa pitkään ja hartaasti, voiko hän tappaa ja syödä oman tyttärensä, ja tulleensa lopulta tulokseen, ettei voi, suhtautuisimme häneen täysin toisella tavalla kuin ihmiseen, jolle ei tulisi yksinkertaisesti mieleenkään ajatella oman tyttärensä syömistä. Jos ensin mainittu protestoisi, että 'mitä valittamista teillä nyt muka on, eikö tämä etten syö tytärtäni ole täsmälleen se lopputulos jota halusittekin', emme tällöin tietäisi mitä sanoa. Sitä, että 'on valmis ajattelemaan mitä tahansa', pidetään abstraktiona tarkasteltuna usein jotenkin ihannoitavana ja 'kypsänä' tai 'aikuisena' suhtautumistapana. Mutta jos joku omassa konkreettisessa arkielämässään yksityishenkilönä aidosti olisi valmis ajattelemaan mitä tahansa – tyttären syömistä, lahjattomien orjuuttamista – se herättäisi useimmissa ihmisissä yksinomaan kauhua ja inhoa." (SK, s. 192–193)

TM, analyysisi on muuten hyvä, mutta sivuuttaa sen, että jotkut elävät sellaisessa harhaisessa uskossa, että kaikessa on nimenomaan Hyvien Ihmisten piiloagenda ja kaikki puheenvuorot ovat täten yrityksiä neuvotella yhteiskuntasopimusta uudelleen Hyvien Ihmisten eduksi.

Taloustieteessä tätä edustavat jotkin julkisen valinnan teorian äärimuodot. Kun olen analysoinut niitä systeemiteoreettisesta nörttinäkökulmasta samalla tavalla kuin itse analysoit Hyviä Ihmisiä, minuun on toistuvasti kohdistunut aivan samanlaista raivoa kuin minkä itse kuvaat kohdistuvan nörtteihin Hyvien Ihmisten taholta.

Etsijä kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Etsijä kirjoitti...

Tiedemies: Hyvä huomio. Ajattelu ei ole tunteetonta. Kai se on osa sitä transgressioilmiötä, että Hyvällä Ihmisellä kuuluu olla tiettyyn asiaan liittyen tietty valenssi tunteissa. Jo pelkästään se, että kykenee tunteettomaan analyysipuheeseen on transgressio. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että kirjoittajat yrittävät kompensoida transgressiota sillä että ilmaisevat jotain signalointilauseita joilla pyrkivät ilmaisemaan tuota valenssiaan. Eli esimerkiksi "jotkut parhaista ystävistäni ovat maahanmuuttajia ..." jne.

Tommi U.: Kuten Tiedemies yllä olevassa kommentissa toteaa, ilmiö koskee häntä itseään. Tunnistan ilmiön itsestäni myös. En usko että kukaan oikeasti ajatteleva ihminen väittäisi etteikö kyseessä olisi varsin universaali ilmiö joka koskee muitakin kuin Hyviä Ihmisiä.

Huvittavasti vaan kommentissasi yrität pilkata ("harhaisessa uskossa") joitakin siitä että he näkevät kaikessa on Hyvien Ihmisten piiloagendan -- vaikka kukaan ei ole sellaista tässä väittänyt. Tämän pilkan lisäksi oman kommenttisi sisältö on lähinnä "kyllä ne Pahatkin Ihmiset tekevät tätä samaa" -- eli teet juuri sitä minkä näkemisestä "kaikkialla" kritisoit muita.

Ehkä sitä nähtäisiin vähemmän jos sitä tehtäisiin vähemmän.

Pahojen Ihmisten ja sinun tekemänä raivoa aiheuttava transgressio ei ole sosiaalisesti samanarvoista, koska toisesta on luultavasti hyvin pian myös Suomesas realistinen mahdollisuus menettää työpaikka, puoliso, joutua sosiaalisesti eristetyksi jne. Toisesta taas saa mainetta lehdistössä, suosiota hyvien ihmisten keskuudessa, apurahoja jne.

Etsijä kirjoitti...

Törmäsin muuten mielenkiintoiseen tuoreeseen kirjoitukseen liittyen siitä miten näitä polarisaatioita voi purkaa. En ole kyllä sen kanssa kokonaan samaa mieltä.

http://www.depolarize.fi/2018/05/08/mita-polarisaatio-on-ja-miten-se-toimii/

Tommi Uschanov kirjoitti...

^ Tämä on oikein kaunis esimerkki juuri täsmälleen sellaisesta raivosta, jota tarkoitin.

Etsijä kirjoitti...

Hauskasti tässä ilmenee käytännössä vaara siitä ajatuksesta josta TM edustaa, jos se viedään liian pitkälle eikä sitä ankkuroida todellisuuteen vaan sitä käytetään taitavasti oman agendan ajamiseen.

Asuin aikoinaan alueella, jossa oli ongelmia palvelun kanssa joka on objektiivisestikin välttämätön, mutta Hyvien Ihmisten suojeluksessa. Puhutaan siis huumeneulojen jakopisteestä. Suojelu ilmeni siten, että esimerkiksi lehdistö ei raportoinut lähipiirissä tapahtuvista ammuskeluista, pahoinpitelyistä tai muista rikoksista. Poliisia oli kielletty olemasta läsnä, jotta narkkarit uskaltavat käydä vaihtamassa neulat. Kadulla myytiin avoimesti kovia huumeita. Jossain vaiheessa järjestettiin keskusteltuilta kuumentuneiden tunteiden vähentämiseksi, jonka kysymyksenasettelusta kävi ilmi että lähtökohtana oli pyrkiä vähentämään asukkaiden "asenneongelmaa", eikä se kuunneltaisiin asukkaita miten näitä oikeasti tapahtuneita ongelmia voitaisiin vähentää.

Toisen kerran olin mukana kansalaismielipiteen tutkimuksessa, jossa ensin puhuttiin kansalaiskeskustelun järjestämisestä, mutta myöhemmin paljastui lähtökohdaksi, että kansalaisjärjestöjen edustajien kritiikki asiaa kohtaan johtui siitä että kansalaisjärjestöjen edustajat eivät ymmärrä miten asia on. Tutkimuksessa pyrittiin siis tutkimaan että mistä johtuu että he eivät ymmärrä miten asiat ovat. Kun paljastui, että todellisuudessa asia oli toisin päin, kyseisen tutkimuksen tulokset julistettiin salaiseksi.

Nämä osoittavat yhden varsin tyypillisen keinon keskustelun tukahduttamiseksi. Kritiikin esittäjän kritiikkiä pyritään hiljentämään erilaisin keinoin, asettumalla sen yläpuolelle, tai vähättelemällä tai pilkkaamalla sen esittäjiä sen sijaan että siihen vastattaisiin suoraan ja rehdisti. Tommi U. tässä käyttää samaa metodia.

Näille henkilöille faktoja ei ole olemassakaan vaan kyse on aina vain väittäjän tunteista. Se, että faktojen olemassaolo kyseenalaistetaan on saanut meille aikaan Trumpin.

Etsijä kirjoitti...

Täytyy myös sanoa toisena metahavaintona, että syntyy vaikutelma, että muutos Tommi U.:n keskustelumetodeissa vastaa juuri sitä asenneilmaston ja keinojen muutoksen trendiä josta puhuin yleisemmin. En ainakaan muista että Tommi U. olisi harrastanut tällaista aiemmin.

Tiedemies kirjoitti...

Tommi on minusta oikeassa ja haluan korostaa että ns Hyviä Ihmisiä on poliittisen kentän kaikissa nurkissa. Olen itsekin saanut vihantäytteistä palautetta esimerkiksi pohtiessani sitä voisiko rasismia vähentää sosiaalisella normilla joka pitäisi samaan etniseen ryhmään kuuluvien välistä seksiä eräänlaisena insestinä, pohtimalla voisiko ilmastonmuutokseen varautua hankkimalla eräänlaisia palkkamurhafutuureja ilmastonmuutoksen epäilijöitä ja näiden perheitä kohtaan, ja esimerkiksi aina jos pohdin jotain poliittisesti "vasemmistolaisempaa" näkökulmaa talouteen.

Systeemiajattelu suututtaa normoja riippumatta näiden poliittisesta suuntautumisesta.

aa pist kirjoitti...

Jos hyvinvointierot eivät enää muodostu taloudellisista, vaan sosiaalisista syistä niin voisiko tuo selittää koulutustason laskun? Korkea koulutus on aikaa vievää hommaa ja jos taloudellinen menestys ei enää tuo statusta, niin miksi ihmiset sitä tavoittelisivat? Tuo rehkiminen on pois siitä ajasta, minkä voi käyttää ihmissuhdepeleissä kamppailemiseen ja sen nollasummapelissä pärjäämiseen. Ihmiset eivät pyri enää maksimoimaan tulojaan, vaan sosiaalisen verkostonsa miellyttävyyden.

Miksi rehkiä, jos se tuo onnettoman elämän? Ehkä koulutustasosta huolestuneet elävät viime vuosituhatta ja moni helpomman tien valinnut elää tätä päivää ja tulevaisuutta? Entä jos korkea osaaminen tuottaa onnettoman elämän?

Tiedemies kirjoitti...

Tilastollisesti ei ole tukea sille väitteelle, että koulutus ja materiaalinen hyvinvointi olisivat jotenkin ristiriidassa sosiaalisen hyvinvoinnin kanssa. Päin vastoin, sosiaalinen hyvinvointi kasvaa tulojen ja varallisuuden kasvaessa ja korrelaatio on varsin suuri. Käsittääkseni korkeampi koulutus on itsessään positiivinen selittäjä muissa hyvinvoinnin mittareissa.

Ainoa vähänkään negatiivinen vaikutus joka koulutuksella näyttäisi olevan, on naisten lapsilukuun, ja sekin vaikutus on aika vähäinen. Enkä ole varma onko tällä vaikutuksella negatiivinen nettovaikutus kokonaishyvinvointiin, sillä lasten saaminen vähentää ihmisten tyytyväisyyttä elämään kohtuullisen pitkään kun lapset ovat pieniä, vaikka sitten myöhemmin elämässä lapsiluku on yhteydessä korkeampaan tyytyväisyyteen.

Itselläni esimerkiksi ei elämä ole todellakaan ollut onneton. Väittäisin että "osaamiseni" on aika tavalla keskitasoa korkeampi. Tosin, minä olen terve, en ole koskaan ollut työtön, ja minulla on erittäin miellyttävä ulkonäkö. Lisäksi osaan piilottaa neurologiset poikkeamani aika hyvin niin, että ihmiset yleensä pitävät minua melkein normaalina.

Oma näppituntumani on, että sosiaalisten verkostojen mielekkyyden "optimointi" ei vaadi niin paljoa aikaresursseja että se olisi käytännössä rajoittava tekijä. Suurempi ongelma on se, että verkostojen ylläpitäminen maksaa ihan käteistä, eli pitää olla mahdollisuus harrastaa oman viiteryhmän kanssa samoja harrastuksia. Onnettomin lienee henkilö, jolla ei ole mahdollisuutta viettää aikaa sopivan viiteryhmän kanssa.

Lisäksi työyhteisöt ovat usein ihmisille varsin suuri sosiaalisen hyvinvoinnin lähde.

aa pist kirjoitti...

No itse olen opiskellut sekä tietotekniikkaa teknillisessä yliopistossa että ei-teknillistä ainetta ylopistossa. Uskallan kyllä sanoa, että sosiaalisen elämän kannalta tietotekniikka ei ole monelle kovin hyvä vaihtoehto.

Yliopstohan on hyvä paikka tutustua uusiin ihmisiin, mutta nuori joka valitsee tietojenkäsittely sijaan vaikka filosfian tai historian tekee ihan järkevä valinnan elämänlaatunsa suhteen monessa tapauksessa.

aa pist kirjoitti...

niin ja piti sanomani, että oman yläasteaikaiseni luokan sosiaalisimmista tyypeistä ei yksikään suuntautunut matemattisiin aineisiin lukion jälkeen ja moni luki lyhyeh matikan. Aika monelle nimenomaan matematiikka ja tekniikka ovat työläitä aloja, jotka vievät ajan harrastuksista ja reissuista ja kavereista pois.

Usko kyllä vahvasti, että juuri nimenomaan tekniikan ja matematiikan suosio on laskussa, koska monelle sillä todella on ikävät seuraukset sosiaaliselle elämälle.

Mutta nämähän ovat aina myös yksilöllisiä, tekniikkaan intohimoisesti suhtautuva ei voisi kuvitella muuta alaa kuin tekniikkaa.