perjantai 11. toukokuuta 2018

Sukupuolirooleista

Kun avasin aiheen kerran aiemmilla kahdella, joskin metatasolla liikkuvalla, kirjoituksellani, päätin kuitenkin hieman tarkastella sukupuolirooleja yhteiskunnassa. En yritä esittää että minulla olisi merkittävää asiantuntemusta tai empiiristä todistusaineistoa johon tarkasteluni nojaisi. Kuten taloustieteilijätkin, nojaudun mieluummin yksinkertaistavaan malliin, tietoisena siitä, että malli ei vastaa kaikilta osin todellisuutta, vaan ainoastaan valottaa joitain olennaisia mekanismeja.

Tällainen tarkastelu on nykypäivän oloissa herkästi transgressiivista, eli se rikkoo joitain normeja. Voidaan jopa sanoa, että nykyisen ilmapiirin vallitessa mikään tarkastelu sukupuolirooleista tai vastaavasta akuutisti politisoidusta ihmiselämän osa-alueesta, ei voi olla olematta transgressiivista jollakin tapaa. Jos aihepiirin ympärillä vallitsee vahva polarisaatio, ja jos oletetaan että mikään yksioikoinen poliittisen agendan mukainen näkemys ei ole objektiivinen, niin voidaan myös odottaa että asianmukaisella tavalla monipuolinen ja rehellinen tarkastelu nähdään transgressiivisenä kaikissa ns leireissä.

Ensiksikin on eroteltava ihmisen biologinen ja sosiaalinen sukupuoli, näistä ensin tarkasteluun on syytä ottaa biologinen sukupuoli. Se on ensimmäisenä approksimaationa binäärinen, mutta toki läheisempi tarkastelu paljastaa erilaisia intersukupuolisuuden ilmentymiä. Sivuutan ne tässä lähes kokonaan, en siksi etten tunnustaisi "ei-binääristen" yksilöiden oikeutta tulla nähdyksi ja näiden oikeutta identifioitua oikeaksi kokemallaan tavalla, vaan siksi että hyvin laajakirjoinen tarkastelu on mallinnoksen kannalta ongelmallinen. Toivon lukijan, riippumatta tämän omasta käsityksestä, ymmärtävän binäärisen käsitteellistyksen sisältävän implisiittisenä oletuksena sen, että yksilö voi millä hyvänsä biologiseen sukupuoleen liitetyllä binäärisellä jaottelulla sijoittua mihin hyvänsä, eikä ns objektiivinen todellisuus vaadi tällaista binääristä tarkastelua.

Ihan kehitysbiologisesta näkökulmasta tiedämme että geenien aktivaation ja hormonien kaskadi tuottaa sukupuoliset tunnusmerkit sikiöaikana, ja nämä tunnusmerkit sitten kehittyvät hormonaalisten seikkojen ohjaamana murrosiässä sellaisiksi kuin ne aikuisilla ovat. Pääsääntöisesti testosteroni ohjaa maskuliinisten tunnusmerkkien kehittymistä, kun taas "oletusarvoinen" kehitys on kohti feminiinisiä piirteitä, so. sikiö kehittyy tytöksi, jos testosteronin eritys estyy tai jos esimerkiksi geeni joka tuottaa testosteronireseptorit, ei toimi kuten suurimalla osalla populaatiosta.

Joukko kiistattomia sukupuolieroja syntyy näistä seikoista lähtien. Esimerkiksi miehet ovat keskimäärin naisia pidempiä ja painavampia. Miesten lihasmassa, luuntiheys, jänteiden paksuus, ja neuromuskulaarinen potentiaali (hermoston kyky repiä lihaksesta "tehoja" irti) ovat suuremmat. Testosteroni fasilitoi huomattavasti ripeämpää lihasproteiinisynteesiä ja vaikuttaa liikeneuronien haarautumiseen lihaksissa. Se myös kasvattaa äänihuulia, mikä puolestaan johtaa äänen madaltumiseen. Naisilla puolestaan estrogeeni fasilitoi rintarauhasten kasvua, rasvakudoksen kertymistä lantion seudulle, sekä tuottaa muutamia muita muutoksia, kuten muutaa eumelaniinin ja pheomelaniinin suhdetta; Tämä tuottaa esimerkiksi sen, että naisilla on ceteris paribus vaalemmat hiukset ja vaaleampi iho.

Hivenen kiistanalaisempia sukupuolieroja seuraa näistä tilastollisella tasolla. Estrogeenin määrän variaatiot naisten kuukautiskierron aikana ovat melko vahvasti korreloituneita joidenkin kognitiivisten mittareiden kanssa. Testosteroni lisää yksilöiden kilpailun tarvetta ja sillä on positiivinen tilastollinen yhteys visuaaliseen ja spatiaaliseen hahmotuskykyyn niin sukupuolten sisällä kuin sukupuolten välillä, vaikka jälkimmäinen yhteys on hurjasti heikompi. So. vaikka miehillä testosteronin alhainen määrä on yhteydessä alempaan pistemäärään näitä mittaavissa testeissä, naisten kertaluokkia alhaisemmat testosteronitasot eivät tarkoita vastaavasti alhaisempia lukemia ko. testeissä.

Sukupuoliroolilla puolestaan viitataan siihen miten sukupoli esitetään sosiaalisesti. Kuten biologisessa mielessäkin, myös rooleissa on aina suurta variaatiota. Siinä missä biologinen sukupuoli ja sukupuolierot ovat täysin objektiivisia, mitattavia asioita (ei tietenkään tarvitse mitata "binäärisesti", vaan voidaan mitata koko skaalalla biologisia mittareita jos niin halutaan), sosiaaliset tekijät kuten sukupuoliroolit ovat prima facie täysin sopimuksenvaraisia, ja niissä on valtavasti variaatioita eri kulttuurien välillä.

Joitain melko universaaleja roolivalintoja toki on esiintynyt lähes kaikissa yhteiskunnissa samankaltaisina, ja aika yllätyksettömästi tällaiset roolit ovat vahvasti kytköksissä ja heijastelevat niitä sukupuolieroja jotka ovat kiistattomia. Missään kulttuurissa ei ole ollut ennen modernia lääketiedettä tapana että miehet synnyttäisivät lapsia, sillä se ei ole ollut pääsääntöisesti koskaan mahdollista. Raskaissa fyysisissä töissä tai muutoin fyysistä suorituskykyä vaatisissa tehtävissä toimivat ovat pääsääntöisesti olleet miehiä. Hyvin pienten lasten hoidossa naiset ovat hoitaneet tehtäviä huomattavasti miehiä enemmän. Ja tästä sitten vähemmän ilmeisiä roolijakoja on esiintynyt pirstaleisemmin niin, että kodin hoitoon liittyvissä töissä on ollut enemmän ns naisten rooleja.

Erilaiset perhemallit ovat historiallisesti sisältäneet työnjakoa sukupuolen mukaan, ja tämä työnjako on heijastellut em eroja, lisäten niihin erilaisia kulttuurispesifisiä variaatioita.

Jotta voisimme pohtia mitä sukupuoliroolit nykypäivän yhteiskunnassa merkitsevät, tarvitsemme jonkin tutun ankkurin. On nykyisin melko tavanomaista ottaa vertailukohdaksi americanan myyttinen 1950-luku, joka sekin itseasiassa aikalaisten mielissä perustui myyttiseen vanhaan hyvään aikaan, eli maalaisidylliseen ("pastoraaliseen") 1800-1900-luvun taitteeseen. Kuvasto oli vahvana esimerkiksi 1970-luvun kahdessa ikonisessa TV-sarjassa, "Pieni Talo Preerialla" ja "Onnen päivät", joista ensimmäinen sijoittui maalaisidylliin ja jälkimmäinen myyttiselle 1950-luvulle. Tämä "nostalgiamylly" on tuottanut sittemmin useampia iteraatiota, kuten ns "fiftarit", jotka nostalgisoivat 1970-luvun 1950-lukunostalgiaa, "vanhoja hyviä aikoja" useamman sukupolvi-idealisaation läpi.

Miten ikinä tällaisen vertailukohdan valitsemmekaan, joudumme abstrahoimaan ja idealisoimaan tavalla, joka ei lopulta tee oikeutta sille mitä sukupuoliroolit, tai oikeastaan mikään muukaan kulttuurillinen piire on faktisesti ollut aikakaudella, puhumattakaan että se voisi huomioida aikalaispoikkeuksia ja kipulua niiden haasteiden kanssa jotka kyseisenä aikakautena erilaisiin rakennemuutoksiin liittyi. Siksi tätä tarkastelua ei ole mielekästä ymmärtää "konservatiivisesta" näkökulmasta jonkinlaisena yrityksenä perustella kuinka asiat ovat olleet joskus paremmin kuin "progressiivisena" kauhutarinana siitä, miten kamalan ahdistavia roolit ovat joskus olleet. Pikemminkin kyse on abstraktiosta ja mallista, jossa tarkastelemme tiettyjä näiden kulttuurillisten rakenteiden tarkoituksenmukaisuuteen liittyviä piirteitä ja heijastelemme niitä nykypäivän haasteisiin.

Abstraktissa patriarkaalisessa mallissamme -- nimitän sitä nyt hieman provokatiivisesti perinteiseksi sukupuolirooliksi -- meillä on mieheen ja naiseen liitetyt roolit, joita miehen ja naisen oletetaan esittävän. Tämä odotus voi olla vahvasti normatiivista ja preskriptiivistä, eli yhteiskunta ja erilaiset sosiaaliset instituutiot erilaisin sanktioin myös valvovat näiden roolien noudattamista ja palkitsevat niiden toteuttamisesta ja rankaisevat niiden rikkomisesta. Se voi myös olla deskriptiivistä, jolloin vain todetaan se asiantila, että suurin osa ihmisistä toimii näin, toiminta on tarkasti kuvattua ja ymmärrettyä, muttei säädeltyä, esimerkiksi poikkeamiin odotetuista rooleista suhtaudutaan välinpitämättömästi tai jopa innostuneella mielenkiinnolla. Kumpaakin suhtautumista esiintyy kaikissa yhteiskunnissa useimpien roolien suhteen. Jako voi noudatella osin (muttei kokonaan, eikä välttämättä) sitä, missä määrin tarkastelijat identifioituvat "edistyksellisiksi" tai "konservatiiveiksi".

Perinteisissä rooleissa on tiettyjä jaettuja piirteitä, en ehkä sanoisi niitä "universaaleiksi". Yksi tällainen on ajatus siitä, että miehen ja naisen tehtävät yhteiskunnassa ovat erilaiset, ja että miehen tehtäviin kuuluvat erilaiset fyysiset, riskinottoa vaativat, ja muutoin haastavat ja paneutumista ja erikoistumista vaativat työt. Naisen tehtäviin taas kuuluvat erilaiset ihmisten huoltoon, hoivaan, ja välittömän ympäristön viihtyisyyteen liittyvät työt, erityisesti kodin ja lasten hoitaminen, mutta myös käytännön hoivatyö sairaaloissa ja esimerkiksi erilaiset avustavat tehtävät kuten sihteerin tai vastaanottoapulaisen työt. Nämä roolit konvergoituvat perheissä, joissa miehen tehtävänä on hankkia perheen ulkopuolelta tuleva elanto joko rahan muodossa, tai maatalousyhteiskunnassa pelto-, metsä-, ja metsästystehtävissä. Tässäkin maatilojen työssä on em tehtäviä heijastelevia eroja, kuten että miehet tyypillisesti hoitavat fyysisesti raskaat työt, kun taas naiset ruokkivat eläimiä, valmistavat ruokaa ja korjaavat vaatteita jne.

Miesten on oletettu tekevän merkittävät rahankäyttöpäätökset, jopa siihen pisteeseen asti että nämä ovat saaneet -- tai joissain tapauksissa joutuneet -- päättää vaimonsa ennen avioliittoa hankkimasta omaisuudesta jne.  On kyseenalaista missä määrin tällaista selkeää ja etenkään tiukasti valvottua roolijakoa on todella noudatettu, mutta on kiistatonta että esimerkiksi ihan lainsäädännön tasolla vielä alle sata vuotta sitten on ollut sanktioituja sukupuolirooleja, ja näitä on osin jopa valvottu. Tällaista lainsäädäntöä joka puuttuu esimerkiksi naisen fyysiseen koskemattomuuteen on päivitetty "nykypäivään" vielä varsin hiljattain, 90-luvulla, aviomies ei voinut varsinaisesti syyllistyä vaimonsa raiskaukseen.  On siis turha väittää etteikö ns perinteisissä sukupuolirooleissa olisi ollut kyse ns patriarkaalisesta vallankäytöstä, vieläpä aivan äärimmäisestä sellaisesta tavalla, joka todella poistaa yksilöltä merkittäviä oikeuksia paitsi faktisesti, myös varsin hiljattain aivan juridisestikin.

Perinteisten sukupuoliroolien preskriptiivinen luonne onkin yksi syy, miksi niistä puhumista positiiviseen sävyyn kavahdetaan. Syystäkin, kuten esimerkiksi nyt jo onneksi muutettu raiskauslainsäädäntö osoittaa.

Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö voitaisi deskriptiivisesti tarkastella näiden roolien tarkoituksenmukaisuutta. Yksi näkökulma -- ja muita voidaan ottaa huomattavan monta, ja saada varsin erilaisia tarkasteluja -- on se, että roolilla on paitsi yksilön vapautta vähentävä, myös valintoja helpottava vaikutus. Useimmilla ihmisillä on sisäsyntyinen tarve lunastaa paikkansa yhteisön ja kanssaihmisten silmissä yksilönä joka noudattaa yhteisön normeja. Mies, joka kykenee elättämään perheensä ja tuomaan leivän pöytään, on voinut kokea onnistuneensa yhteisön silmissä perheen elättäjänä. Nainen, joka on hoitanut lapsensa ja kotinsa ajan odotusten mukaisella tavalla, on kokenut onnistuneensa perheensä hoivaajana. En väitä etteikö tämä diili olisi ollut vino, mutta se tarjosi kaikille diilin hyväksyneille mahdollisuuden toteuttaa tätä tarvetta.

Rooleilla oli myös käyttäytymisen kannalta positiivisia kannustinvaikutuksia. Aikana ennen helppoa raskauden ehkäisyä, oli yhteisön kannalta varsin tärkeää pyrkiä sanktioimaan lastenteko niin, että lapset mahdollisimman usein syntyivät perheyksiköihin jotka huolehtivat näiden materiaalisesta hyvinvoinnista ja sosiaalistamisesta. Sellaisten yksilöiden ongelmallisuus, joiden sosiaalistuminen on epäonnistunut ja joilla vielä tämän lisäksi on merkittävä pula taloudellisista resursseista, on tuskin kovin kiistanalaista. Nälkäinen ja kuriton nuori mies on kaikissa yhteiskunnissa rikollisen prototyyppi.

Miehelle tämä kannustinvaikutus oli selkeä. Voimme pyöritellä eufemismeja minkä kerkiämme, mutta sukuvietti on suurimmalle osalle miehistä hyvin voimakas motivoiva tekijä. Vaatii varsin mittavaa itsehillintää tai jonkin patologiaa lähentyvän suggeroitumisen, että nuori mies ei toiminnallaan mitenkään ilmennä halua päästä, viime kädessä, parittelemaan. Tässä on yksi asia joka lähes poikkeuksetta sivuutetaan: Ihmisillä on seksuaalisia mielihaluja, ja vaikka kuinka sanoisimme että ne eivät ole "todellisia tarpeita" tai että kenelläkään ei ole velvollisuutta toisia näiden halujen toteutumisessa auttaa (ja ei, en väitä että on, tietenkään), nämä seksuaaliset mielihalut ovat niin vahvasti ankkuroituna ihmisen biologiaan että ne muodostavat vähintäänkin merkittävän motivaatiotekijän.

Jos nuoren miehen oli mahdotonta tai ainakin vaikeaa harjoittaa hyväksyttävällä tavalla seksuaalisuuttaan ilman, että tämä hankki työpaikan ja elannon naiselle joka sitten tämän kanssa meni naimisiin, niin voimme odottaa että varsin suuri joukko nuoria miehiä oli valmis uhraamaan aikaa ja vaivaa sen eteen että niin myös tapahtuu. Tietenkin sama pätee naisten seksuaalisiin tarpeisiin. Jos naisen mahdollisuudet saada sekä tarpeensa tyydytettyä että jonkinlainen elanto riippuivat siitä, että hänellä oli riittävän siveä maine ja mahdollisuudet hankkia siten mies jolla on hyvät tulot, tämä ohjasi käytöstä vastaavaan suuntaan.

Rooli tällä tavalla oli, ja osin tietysti on edelleen, myöskin epäsymmetrinen. Naisten seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä säädeltiin normeilla suoremmin, eli esiaviollisessa seksissä juuri naisiin kohdistui paheksuntaa. Tämän voidaan ajatella heijastelevan joko sellaista normatiivista ympäristöä, että nainen nähtiin (tulevan) miehensä omaisuutena, tai sitten yksinkertaisesti sellaista biologista (joskin kyseenalaista onko näin) tosiasiaa että mies tekee aloitteen jonka nainen joko hyväksyy tai torjuu. Jälkimmäinen aspekti on jäänyt elämään yhteiskunnassamme nykypäivänäkin normin tasolla aika vahvana, vaikka promiskuiteettiin suhtautuminen on (onneksi) lientynyt.

Minua kiinnostaa nykypäivän sukupuolittuneiden ongelmien dynamiikassa tämä käyttäytymistä säätelevä aspekti, ja ennen kaikkea se, että siinä missä kehitys naisten roolissa on ollut emansipatorinen, se on miesten kohdalla ollut pikemminkin nihilistinen. Tarkoitan tällä sitä, että siinä missä naisten rooli on ehkä paradoksaalisesti kehittynyt entistä ristiriitaisemmaksi, mutta myös vapautta korostavammaksi, miesten rooli on yksinkertaisesti murentunut ja degeneroitunut eräänlaiseksi pätemisen tarpeeksi.

Siinä missä perinteinen sukupuolirooli tässä kapeassa tarkoituksenmukaisuuden mielessä tarjosi miehille väylän lunastaa paikkansa yhteiskunnassa -- vetämällä siitä yhdestä narusta joka miehestä roikkuu -- nykyisten tarjolla olevien roolien moninaisuus redusoituu suorittamiseksi sekä seksuaalisuuden, että taloudellisen hyvinvoinnin saralla, tarjoamatta juuri muuta kannustinta "pärjäämiselle" kuin mahdollisuuden saada lisää sitä samaa. Aivan erityisesti, roolin murros ei ole johtanut siihen että mies voisi nykyisellään kokea tekevänsä merkittävää kontribuutiota yhteiskunnalle. Siis, niiltä osin kun rooli on murentunut. Toki miehen edelleen oletetaan jossain määrin perustavan perheen, ja perhe ja lasten hankkiminen itsessään on palkitsevaa, tätä en kiistä. Mutta se ei ole rationaalista, eikä se ole lainkaan tarpeellistakaan siinä elämän vaiheessa kun kupeita alkaa poltella.

En väitä että nykyinen roolijako olisi naisille helpompi. Päinvastoin, se on monilta osin naisille vaativampi. Naisella kun edelleen on tietty, joskaan ei kovin vahvasti preskriptiivienn, rooli kodin ylläpitämisestä. Naisen kodin oletetaan olevan siisti ja hyvin pidetty, naisen oletetaan osaavan laittaa ruokaa ja huolehtia itsestään, vaatteistaan jne, ja tämän lisäksi naisen oletetaan pystyvän vähintään halutessaan hankkivan oman elantonsa työelämässä ja menestymään perinteisten roolien mukaisilla "miesten mittareilla".

Yksi tämän roolijaon synnyttämä ilmiö on, että yhtäältä naisten korkeammat kompetenssiodotukset ja toisaalta miesten kannustinten heikkeneminen johtavat parisuhdemarkkinoilla pahempaan kohtaanto-ongelmaan kuin ennen. Usein näkee ihmisten puhuvan toistensa ohi niin, että naisnäkökulmaa edustavat tahot korostavat sitä, kuinka naiset todella pärjäävät omillaan, eikä ole naisten tehtävä kelpuuttaa mitä hyvänsä luusereita kumppanikseen. Tämä on täysin totta, ja sitä vastaan ei ole mielekästä kenenkään argumentoida. Toisaalta näkee incel-henkisissä, tai ehkä jo hieman arkaaiseksi muodostuneessa ATM-diskurssissa esitetyissä puheenvuoroissa se, miten naiset ovat äärimmäisen valikoivia, ja miten suurella osalla perinteisillä mittareilla varsin kelvollisista miehistä on vaikeuksia saada vähäistäkään huomiota naisilta näiden kelpuuttaessa ainoastaan "alfauroksia" tai "pelimiehiä". Tässäkin on osa totuudellisuutta, ja vaikka kyseinen diskurssi sivuuttaa sen ettei yksilö voi parinvalinnan preferensseilleen mitään, huomio siitä että roolijaon muuttuminen on muuttanut kysyntää ja tarjontaa,on oikea.

Siksi ei ole lainkaan ihmeellistä, että "oikeistolaisemmassa", tai ainakin enemmän perinteitä ja konservatiivisuutta korostavassa diskurssissa on jotain mikä vetoaa nimenomaan niihin miehiin jotka kokevat olevansa hukassa. Tilanne ei ole helppo, ja sitä muuttaa vaikeammaksi esimerkiksi näennäisen valinnanvapauden lisääntyminen -- nettideittisovellukset esimerkiksi mahdollistavat naisille valikoida laajasta joukosta halukkaita miehiä helposti itseään miellyttävät, kun taas laajalle joukolle miehiä ne synnyttävät tunteen että juuri minä en kelpaa. Aivan perustavanlaatuiset defenssimekanismit saavat tällaisessa tilanteessa yksilön syyttämään muita. Etenkin jos omaa vähänkin menestystä perinteisillä mittareilla.

Nämä roolit joita meillä tänä päivänä on, ovat vajavaisia ja puutteellisia. En viittaa siihen, että perinteisiä rooleja sanktioitaisiin liian vähän. Pikemminkin siihen, että niiltä osin kuin aivan aiheellisesti on purettu turhaan rajoittavia tai vallankäyttöä tuottavia rooleja, ei niitä korvaamaan ole tuotettu riittävästi tarkoituksenmukaisia käyttäytymisen malleja. En puhu nyt preskriptiivisistä rooleista, vaan erilaisista elämänpoluista ja valintojen ja toimijuuden kategorioista joiden kautta yksilö voisi lunastaa itselleen sopivan kyvykkään toimijan roolin.

En nimittäin usko, että naisten ja miesten tarpeet muodostaa keskenään suhteita ja perustaa perheitä olisivat mihinkään kadonneet. Ja edelleen, vaikka alussa sanoin, sanon sen uudelleen, tämä ei ole binäärinen tai preskriptiivinen toteamus. Ei kenenkään "pitäisi" tai "tarvitsisi" tehdä yhtään mitään siinä mielessä että muiden pitää heidät siihen uhkailemalla tai kiristämällä tai edes lahjomalla paimentaa. Vaan pikemminkin niin, että protokollat käyttäytymiselle voivat olla monipuoliset, kunhan ne ovat olemassa ja valittavissa, ja niiden kautta voi yksilö toteuttaa omia sisäsyntyisiä tarpeitaan. Ei, kaikki eivät halua, eikä kaikille ole mielekästä käyttäytyä biologisen sukupuolensa yleensä tuottamien taipumusten mukaisesti. Esimerkiksi kaikki miehet eivät ole heteroseksuaaleja, eivätkä kaikki heteroseksuaaliset miehetkään halua lapsia.  Kaikki näennäisesti biologiset naiset tai miehet eivät koe olevansa naisia tai miehiä, mutta tällä ei ole mitään tekemistä tämän keskustelun kanssa. Meillä voi aivan hyvin olla hyväksyttäviä ja monipuolisia rooleja myös näille ihmisille.

Ja kuitenkin, perinteisemmille rooleillekin on tilausta. Ei missään sellaisessa mielessä kuin ensimmäisenä irvikuvana joku edistyksellinen saattaisi tästä johtopäätöksenä vetää, eli että vaimon saa raiskata tai mies saa päättää tämän omaisuudesta. Vaan esimerkiksi että on ihan OK, jos nainen haluaa olla kotona hoitamassa lapsia pidempään, eikä tämän pitäisi herättää epäilyksiä siitä että mies häntä alistaa.

Niille jotka putoavat nykyisten varsin skitsofreenisten roolien raoista, on tarjolla lähinnä pilkkaa ja kiusaa. Olisi utopistista haihattelua kuvitella että vain keksimällä näille ihmisille jotkin roolit joita toteuttaa, heidän asemansa paranisi merkittävästi. Statuskilpailu on raakaa, se on aina ollut raakaa ja se tulee aina olemaan raakaa. Jonkun sääty-yhteiskunnan ja perinteisten sukupuoliroolien kaltaisten rakennelmien kaikessa kauheudessa sisältämä viisaus oli kuitenkin se, että ne pirstaloivat kilpailun sellaisiin sfääreihin joissa voittamista ja häviämistä ei määritellyt taistelu koko muuta ihmiskuntaa vastaan, ja vaikka kuinka rajoittuneestikin, omassa roolissaan saattoi onnistua vaikkei ollut kaikkein paras.

Olen minäkin syyttänyt feministejä nykyisistä ongelmista. Syytän edelleen tässä mielessä: Kun aivan legitiimisti on purettu ja poistettu yhteiskunnallisia epäkohtia, liikkeen inertia on ajanut feministit lainkaan kyseenalaistamatta työntämään keihäänkärkeään aina vaan syvemmälle "patriarkaattiin", pysähtymättä kalibroimaan mittareitaan lainkaan. Edelleen näkee vain kahta selitysmallia esimerkiksi syrjäytyneiden miesten ahdingolle: Se on heidän omien valintojensa seurausta, tai sitten se on "patriarkaalisen yhteiskunnan" syytä. On ehkä liioiteltua sanoa, että feministejä tulisi pitää yksin vastuussa. Mutta ei ole liioiteltua sanoa, että siinä vaiheessa kun arkaaisen patriarkaatin pahimmat epäkohdat oli selätetty, olisi ollut tasa-arvon kannalta aivan avainasemassa arvioida uudelleen se, mihin suuntaan kulttuurin murrosta tulisi lopulta ajaa niin, että se tuottaisi todella tasaisesti hyvinvointia kaikenlaisille ihmisryhmille. Yksinkertaisesti olettamalla että kaikista rakenteista nyt ja aina hyötyvät miehet ja jos eivät hyödykään, niin itseään saavat syyttää, ei enää voida oikein edistää positiivista kehitystä yhteiskunnassa.

Viimeinen tarkastelunäkökohta jonka tähän otan, liittyy työnjakoon ja ammattien sukupuolittumiseen. Ihmisten jakautuminen sukupuolittuneesti ammatteihin tapahtuu varsin varhaisessa vaiheessa työelämää ja koulutusputkea. Naisten alhaisempi osuus insinöörialoilla heijastelee jo lukioikäisten ainevalintoja ja opiskelupaikkoihin hakeutuminen lukion jälkeen hoitaa käytännössä kaiken muun karsinnan. Naisia ei karsiudu pois johtotehtävistä tai vaativista asiantuntijatehtävissä työnhaussa ja työpaikkojen sisällä tehtävissä tehtävien valinnoissa, vaan opiskelupaikkoja haettaessa, pääainevalinnoissa, ja hakemuksia lähetettäessä. Päinvastoin: Korkean statuksen työpaikkaa hakevalla miehellä on moninkertainen todennäköisyys saada hylätty päätös kuin naisella.  Nimitetään näitä yksilön tekemien valintojen välillä tapahtuvia prosessiketjuja putkiksi.

Kaikkialla, missä tarkastellaan ns putken loppupäätä ja nähdään vino sukupuolijakauma, tuo jakauma on hyvin suurella todennäköisyydellä vähemmän vino kuin putken alkupää.  Tälle voi esittää monta eri selitysmallia. Lisäksi tämän voi ikään kuin sivuuttaa toteamalla, että juuri patriarkaaliset sukupuoliroolit tuottavat sen, että putken alkupäässä jakauma on vino, ja on vain oikein että putket karsivat tätä vinoumaa tasoittaen.


Kovin vahvasti en lähde spekuloimaan biologisilla sukupuolieroilla tässä kohtaa. Olisi yllättävää, jos niillä ei olisi mitään osaa siinä, millaisiin koulutus- ja uraputkiin ihmiset hakeutuvat. Jos kuvitellaan ajatusleikkinä, että yhteiskunnassa vallitsisi sellainen moninaisten deskriptiivisten roolien kulttuuri, joista valinta tapahtuisi yksilön omien mieltymysten ja taipumusten mukaisesti, ja nämä roolit sitten ohjaisivat elämän tärkeissä valinnoissa, näkisimme silti sukupuolijakaumassa vinoumia eri aloilla. Tämä olisi kiusallista feminismin perusdoktriinille, joka kieltää biologiset erot. En usko, että ihmiset ovat lähtöjään pahantahtoisia, ja kun näemme näennäistä tarkoituksenmukaisuuden puutetta, ei ole mielekästä selittää tätä piilotetuilla motiiveilla. Uskon että suurin osa feministeiksi identifioituvista todella uskoo tavoittelevansa tasa-arvoa. Tarkoituksenmukaisuusvaje tarkastelussa liittyy siihen vahvasti ankkuroituun oletukseen että me todella elämme vahvasti patriarkaalisessa yhteiskunnassa jossa naisiin kohdistuvat odotukset pakottavat heitä muottiin ja tuottavat vinoja sukupuolijakaumia. Biologisten erojen vaikutus jakaumaan on yksinkertaisesti kiistettävä, koska sitä ei kyetä näkemään muuna kuin preskriptiivisenä tarkasteluna jonka piilomotiivi on paluu perinteisiin sukupuolirooleihin.

Mutta kysyn tässä ihan vilpittömästi, onko jotenkin näköpiirissä sellaista empiiristä kriteeristöä, joka yhtäältä huomioisi biologisesti välittyvien erojen vaikutuksen ihmisten motiiveihin ja toisaalta mahdollistaisi sen tosiasian havaitsemisen että yksilöt poikkeavat toisistaan niin, että on valtavaa päällekäisyyttä sukupuolien välillä? Ihmisten sukupuolidimorfismi on varsin alhaista verrattuna moniin muihin lajeihin. Se ei ole kuitenkaan olematonta, ja koska näemme eläinkunnassa että fyysinen dimorfismi on usein käyttäytymisen dimorfismin kanssa yhteydessä, päättelemmekö esimerkiksi afrikkalaisen konservatiivin tapaan, että patriarkaaliset ihmiset ovat näyttäneet paviaaneille ja vesipuhveleille mallia toksisesta maskuliinisuudesta ja luoneet näille rooliodotukset, muutoin paviaaniurokset ja naaraathan käyttäytyisivät täysin samalla tavalla?



7 kommenttia:

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Äärimmäisen kiehtova aihe, inceleineen ja muineen. Palaan tähän vielä, nyt pitää vääntää gradulausunto miestutkimuksesta.

aa pist kirjoitti...

hieno teksti. Jos löytyy aikaa, niin katsopa tuo video: https://www.youtube.com/watch?v=FttWsRUyZ7w

Tuossa käsitellään samoja asioita. Miesten kannusteita, pudottautumista pois jne. Samoja aiheita, mitä itse olet käsitellyt nyt kolmessa peräkkäisessä tekstissä.

Etsijä kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Etsijä kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Etsijä kirjoitti...

Jordan Peterson on kiinnostava henkilö, en ollut kiinnostunut tyypistä ennen Ilkka Kiven postausta jota olet kommentoinut Facebookissa.

Kiven postauksesta innostuneena katoin ekan kerran hänen haastattelunsa:

https://www.youtube.com/watch?v=6T7pUEZfgdI

Tuon alussa kommentoitiin aika osuvasti Demaren keissiä (se Googlen insinööri joka sai kenkää). Luulen että sun kannattais katsoa toi alku. Näyttää siltä että suhtaudut tähän asiaan samalla tavalla insinöörimäisesti kuin Demare -- eli ajattelet että kunhan vaan kaikki tietävät faktat, niin kaikki ajattelevat samalla tavalla.

Kyse ei kuitenkaan ole faktakeskustelusta, vaan näyttää siltä että pelkästään se että mainitsee faktoja siitä mitä Peterson on oikeasti sanonut on indikaattori siitä että olet Petersonin kannattaja eli incel eli natsi.

Eli on vähäistä suurempi riski että seuraukset siitä ovat epäsuotuisat. Sinänsä kyllä kunnioitettavaa mitä olet kirjoittanut julkisesti omalla nimellä.

aa pist kirjoitti...

Jaa, eikö tiedemies olekaan anonyymi? yritin etsiä poikkeuksellisen komeaa tiedejätkää kommenteista, mutta en löytänyt.

Tiedemies kirjoitti...

:D En nyt väittäisi olevan poikkeuksellisen komea.