Viimeisten viikkojen aikana selkävaivat ovat jonkin verran helpottaneet, joten treeni on alkanut kulkea. Olen edelleen konservatiivinen painojen suhteen, mutta lyhensin sarjoja hieman ja nostin painoja vähän. Maastavetoa tein hyvin maltillisesti 5x130kg ja kyykkyä 3x8@105kg. Penkissä olen hivenen vaihdellut 5x90 ja 10x75 välillä, siinäkin lisäilen pikku hiljaa. Pystypunnerrus sujuu suhteessa entiseen parhaiten, eilen onnistuin tekemään 3x10@47.5kg. Jostain syystä pystypunnerruksessa en ole aiemmin saanut tehtyä paljoakaan toistoja lisää silloinkaan kun maksimit ovat nousseet, mutta nyt treeni on ollut nousujohteista vuoden alusta, jolloin 10x40 tuntui melkein mahdottomalta.
Voima (strength) on ihmisen kykyä tuottaa (fysikaalista) voimaa (force) kehon ulkopuolelle. Tätä voi mitata monella eri tavalla, mutta oman harjoitteluni pääkomponentit (Maastaveto, kyykky, pysty- ja penkkipunnerrus) ovat melko hyvä approksimaatio. Tasapainon vuoksi vetäviä liikkeitä tulisi huomioida lisäksi vähän enemmän, ja siksi olen lähinnä treenannut myös leuanvetoa.
Voima on siitä erikoinen asia ihmisen fysiologiassa, että se on suorituskyvyn komponenteista yhtäältä hitain harjoittaa ja hankkia, ja toisaalta sellainen joka voi lisääntyä iän myötä varsin pitkään. Suorituskyvyn komponentit voidaan jakaa karkeasti kolmeen, eli nopeuteen, voimaan ja kestävyyteen. Nopeus on näistä se, joka iän myötä heikkenee ensimmäisenä. Kestävyys ja voima sensijaan voivat lisääntyä etenkin maallikoilla hyvinkin pitkään.
Näistä voiman harjoittamisella on pitkäkantoisimmat seuraukset. Voimaharjoittelu vahvistaa luustoa, jänteitä, niveliä jne. Nämä adaptaatiot tapahtuvat melko hitaasti, vuosien ja jopa vuosikymmenien saatossa, kun taas kestävyysharjoittelun tuottamat adaptaatiot tapahtuvat verraten lyhyellä aikavälillä ja saturoituvat hieman nopeammin. Ennen kaikkea, kestävyys myös heikkenee melko nopeasti, kun taas voima vähenee selvästi hitaammin.
Koska voima on kehon kykyä tuottaa voimaa, voima on perusedellytys fyysiselle toimintakyvylle. Aiemmassa kirjoitin hyveistä; Pidän voimaharjoittelua yhtäältä arvona, eli se on arvokasta minulle, koska koen sen olevan arvokasta. Toisaalta pidän sitä hyveenä, sillä se on välineellinen keino nostaa omaa arvoani muille. Heikkous on, erilaisia sairauksia ja vammoja lukuunottamatta, valinta.
tiistai 30. tammikuuta 2018
perjantai 26. tammikuuta 2018
Lyhyesti arvoista ja hyveistä
Sanoille "arvo" ja "hyve" yms on omat merkityksensä, mutta itse käytän niitä hieman spesifisemmin ja osin eri tavoin kuin monet muut. Tämä siksi että näiden sanojen epäselvä merkitys arjessa aiheuttaa sekaannusta, joka olisi vältettävissä; käyttötapani keskeinen tarkoitus on selventää omaa ajatteluani ja toimintaani, mutta koin nyt hyväksi esittää tämän tekstimuodossa.
Arvo on käsitys jostakin toivottavasta maailmantilasta, lopputulemasta, jne. Se on aina subjektiivinen, eli arvo on arvo vain siinä mielessä että se on yksilön, ryhmän tms toimijan ja maailman välinen relaatio; arvo voi olla laadullinen, jolloin se toteutuu tai ei toteudu, tai määrällinen, jolloin se toteutuu jossakin määrin. Arvo ei ole "objektiivinen", mutta arvosta voidaan toki usein johtaa objektiivinen mittari, joka kertoo missä määrin arvo toteutuu, jos toteutuu. Esimerkiksi, jos minä arvostan rahaa, ja rikkaus on minulle arvo, niin omistamani rahamäärä on (jossain määrin) objektiivinen mittari sille, miten hyvin tämä minun arvoni toteutuu.
Monet arvot ovat inherentisti subjektiivisia, kokemuksellisia, eikä niihin ole mitään yleisesti hyväksyttyä eikä edes yksilön helposti tavoittamaa mittaria. Esimerkiksi ystävyys tai lojaalius tms. Jos tarkastelemme puhtaan utilitaristisesta lähtökohdasta, voimme ajatella että arvot ovat apukäsite jolla tarkastelemme yksilön utiliteettifunktiota. Tämä tietenkin oikoo asiaa tavattomasti, mutten nyt ala sen kummemmin purkamaan tätä. Jokaisella ihmisellä on jonkinlaiset arvot. Arvot eivät ole "hyviä" tai "huonoja", ne vain ovat; ne toteutuvat jos toteutuvat.
Hyve puolestaan on etiikan käsite. Huomautan tässä etten varsinaisesti yritä esittää mitään hyve-etiikan puolustusta, vaan kyse on kehyskäsitteestä jolla erotan kaksi eri abstraktiota. Hyve on itsessään tietyssä mielessä "objektiivinen", so. voimme kaikki yhdessä todeta tietyn hyveen merkitsevän tiettyä asiaa ja yhdessä todeta tämän tai tuon toiminnan tai valinnan kyseisen hyveen mukaiseksi. On kuitenkin arvokysymys, pidämmekö hyvettä sinänsä arvossa. Aivan erityisesti on arvokysymys, millaiseen järjestykseen me asetamme erilaisia hyveitä.
Hyveen luonne hyveenä on tietenkin neuvoteltava erikseen, mutta toisin kuin arvo, hyve voidaan kehystää peliteoreettisesti. Henkilö joka ei pidä hyvettä arvossa, voi silti hyväksyä sen luonteen hyveenä. Esimerkiksi, voimme esittää anteliaisuuden hyveenä, ja voimme esittää uskottavia sosiaalisia tilanteita joissa anteliaisuus tuottaa esimerkiksi peliteoreettisesti hyviä lopputulemia, so. sellaisia joissa suuri määrä toimijoita kokee arvojensa toteutuvan paremmin. Tämä ei kuitenkaan mitenkään "objektiivisesti" tai kaikenkattavasti voi todistaa että anteliaisuus on kaikissa tilanteissa toivottavaa. Hyve on siis eräänlainen heuristiikka joka ohjaa toimintaa tilanteissa.
Esimerkiksi, meillä voi olla hyveenä rehellisyys. Rehellisyys on ilmeisistä syistä hyve, sillä rehellisyys mahdollistaa monien koordinaatio-ongelmien ratkaisemisen. Jos minä tiedän hyvän marjapaikan ja toinen tietää hyvän sienipaikan, jakamalla rehellisesti nämä tiedot, molemmat hyötyvät. Toinen voi toki olla epärehellinen ja saada näin hyötyä itselleen, ja tämä voi taas johtaa rehellisyysnormin rapautumiseen ja kaikkien hyvinvoinnin heikkenemiseen. Tässä välittävänä mekanismina siis on luottamus, joka yhteisöissä voidaan ajatella merkittävänä koordinaatiota helpottavana voimana, ja rehellisyys hyveenä on luottamusta ylläpitävä heuristiikka.
Toisaalta voi olla hyveenä lojaalius, joka tarkoittaa että jonkin yhteisen päämäärän puolesta sitoutuminen tarkoittaa toisinaan omien arvojen vastaisten valintojen tekemistä. Tällöin kaksi eri hyvettä voivat joutua ristiriitaan. Jos poliisi kysyy, onko kaverini varastanut omenoita naapurista, joudun punnitsemaan lojaaliuden ja rehellisyyden hyveiden välillä. Tämä punnitseminen vaatii viime kädessä minua konsultoimaan arvojani ja tarkastelemaan kumpi toiminta lopulta johtaa arvojeni parempaan toteutumiseen.
Asia ei tietenkään oikeasti ole näin selkän jaon mukainen, sillä ihmisten arvot ja hyveet eivät ole aidosti "erillisiä". Tämä on kuitenkin usein hedelmällinen lähtökohta asioita tarkasteltaessa. Kun tarkastelemme ihmisten toimintaa, voimme ensinnäkin tarkastella millaisia hyveitä he toiminnallaan ilmentävät. Aina tämä tietenkään ei ole selvää. Toisaalta, jos jonkun toiminta tuntuu olevan vailla mitään hyveitä, voi olla aiheellista pohtia millainen arvomaailma voi olla taustalla.
Hyveillä on myös sellainen piirre että niiden noudattaminen ajan oloon kirkastaa (tai himmentää) arvoja. Toinen hyveisiin liittyvä ilmiö on hyvesignalointi, eli pyrkimys tuoda esiin omaa hyveellisyyttään. Näistä on kirjoitettu niin paljon etten viitsi enempää niitä kammata.
Arvo on käsitys jostakin toivottavasta maailmantilasta, lopputulemasta, jne. Se on aina subjektiivinen, eli arvo on arvo vain siinä mielessä että se on yksilön, ryhmän tms toimijan ja maailman välinen relaatio; arvo voi olla laadullinen, jolloin se toteutuu tai ei toteudu, tai määrällinen, jolloin se toteutuu jossakin määrin. Arvo ei ole "objektiivinen", mutta arvosta voidaan toki usein johtaa objektiivinen mittari, joka kertoo missä määrin arvo toteutuu, jos toteutuu. Esimerkiksi, jos minä arvostan rahaa, ja rikkaus on minulle arvo, niin omistamani rahamäärä on (jossain määrin) objektiivinen mittari sille, miten hyvin tämä minun arvoni toteutuu.
Monet arvot ovat inherentisti subjektiivisia, kokemuksellisia, eikä niihin ole mitään yleisesti hyväksyttyä eikä edes yksilön helposti tavoittamaa mittaria. Esimerkiksi ystävyys tai lojaalius tms. Jos tarkastelemme puhtaan utilitaristisesta lähtökohdasta, voimme ajatella että arvot ovat apukäsite jolla tarkastelemme yksilön utiliteettifunktiota. Tämä tietenkin oikoo asiaa tavattomasti, mutten nyt ala sen kummemmin purkamaan tätä. Jokaisella ihmisellä on jonkinlaiset arvot. Arvot eivät ole "hyviä" tai "huonoja", ne vain ovat; ne toteutuvat jos toteutuvat.
Hyve puolestaan on etiikan käsite. Huomautan tässä etten varsinaisesti yritä esittää mitään hyve-etiikan puolustusta, vaan kyse on kehyskäsitteestä jolla erotan kaksi eri abstraktiota. Hyve on itsessään tietyssä mielessä "objektiivinen", so. voimme kaikki yhdessä todeta tietyn hyveen merkitsevän tiettyä asiaa ja yhdessä todeta tämän tai tuon toiminnan tai valinnan kyseisen hyveen mukaiseksi. On kuitenkin arvokysymys, pidämmekö hyvettä sinänsä arvossa. Aivan erityisesti on arvokysymys, millaiseen järjestykseen me asetamme erilaisia hyveitä.
Hyveen luonne hyveenä on tietenkin neuvoteltava erikseen, mutta toisin kuin arvo, hyve voidaan kehystää peliteoreettisesti. Henkilö joka ei pidä hyvettä arvossa, voi silti hyväksyä sen luonteen hyveenä. Esimerkiksi, voimme esittää anteliaisuuden hyveenä, ja voimme esittää uskottavia sosiaalisia tilanteita joissa anteliaisuus tuottaa esimerkiksi peliteoreettisesti hyviä lopputulemia, so. sellaisia joissa suuri määrä toimijoita kokee arvojensa toteutuvan paremmin. Tämä ei kuitenkaan mitenkään "objektiivisesti" tai kaikenkattavasti voi todistaa että anteliaisuus on kaikissa tilanteissa toivottavaa. Hyve on siis eräänlainen heuristiikka joka ohjaa toimintaa tilanteissa.
Esimerkiksi, meillä voi olla hyveenä rehellisyys. Rehellisyys on ilmeisistä syistä hyve, sillä rehellisyys mahdollistaa monien koordinaatio-ongelmien ratkaisemisen. Jos minä tiedän hyvän marjapaikan ja toinen tietää hyvän sienipaikan, jakamalla rehellisesti nämä tiedot, molemmat hyötyvät. Toinen voi toki olla epärehellinen ja saada näin hyötyä itselleen, ja tämä voi taas johtaa rehellisyysnormin rapautumiseen ja kaikkien hyvinvoinnin heikkenemiseen. Tässä välittävänä mekanismina siis on luottamus, joka yhteisöissä voidaan ajatella merkittävänä koordinaatiota helpottavana voimana, ja rehellisyys hyveenä on luottamusta ylläpitävä heuristiikka.
Toisaalta voi olla hyveenä lojaalius, joka tarkoittaa että jonkin yhteisen päämäärän puolesta sitoutuminen tarkoittaa toisinaan omien arvojen vastaisten valintojen tekemistä. Tällöin kaksi eri hyvettä voivat joutua ristiriitaan. Jos poliisi kysyy, onko kaverini varastanut omenoita naapurista, joudun punnitsemaan lojaaliuden ja rehellisyyden hyveiden välillä. Tämä punnitseminen vaatii viime kädessä minua konsultoimaan arvojani ja tarkastelemaan kumpi toiminta lopulta johtaa arvojeni parempaan toteutumiseen.
Asia ei tietenkään oikeasti ole näin selkän jaon mukainen, sillä ihmisten arvot ja hyveet eivät ole aidosti "erillisiä". Tämä on kuitenkin usein hedelmällinen lähtökohta asioita tarkasteltaessa. Kun tarkastelemme ihmisten toimintaa, voimme ensinnäkin tarkastella millaisia hyveitä he toiminnallaan ilmentävät. Aina tämä tietenkään ei ole selvää. Toisaalta, jos jonkun toiminta tuntuu olevan vailla mitään hyveitä, voi olla aiheellista pohtia millainen arvomaailma voi olla taustalla.
Hyveillä on myös sellainen piirre että niiden noudattaminen ajan oloon kirkastaa (tai himmentää) arvoja. Toinen hyveisiin liittyvä ilmiö on hyvesignalointi, eli pyrkimys tuoda esiin omaa hyveellisyyttään. Näistä on kirjoitettu niin paljon etten viitsi enempää niitä kammata.
keskiviikko 24. tammikuuta 2018
Selätys
Kävin fysioterapeutin juttusilla selkäni vuoksi. Odotukseni olivat matalalla, sillä kokemukseni on ollut sen suuntainen että fyssari toteaa "no älä nostele" jos sanon että ongelma haittaa nostelua. Tällä kertaa olin positiivisesti yllättynyt.
Fyssari itse kertoi seuraavansa aktiivisesti ns. Lihastohtorin kirjoittelua. Lihastohtori, aka liikuntatieteoiden tohtori Juha Hulmi on kirjoittanut voimailusta hyvinkin paljon. Aivan erityisesti, hänen blogissaan kirjoitettu myös selkävaivoista. Asiaa on paljon, ja suurin osa siitä oli minulle tuttua. Se, mikä oli erityisen positiivista oli, että fyssari analysoi kyykkyasentoani, sen syvyyttä ja lonkan asentoa.
Jokin aika sitten huomasin että kyykkyni jäivät korkeiksi, eli reisiluu ei mennyt vaakatason alle. Otin tarkoituksella tavoitteekseni syventää kyykkyjä. Olen jokseenkin kokenut kyykkääjä, ja aluksi videoin suorituksiani ja tyytyväisenä siihen että muoto pysyi hyvänä, jatkoin treenaamista syvemmillä kyykyillä.
Termi form creep viittaa tekniikan asteittaiseen degeneroitumiseen joka seuraa väistämättä, ellei tekniikassa ilmeneviä pieniä virheitä jatkuvasti tietoisesti korjata. Tätä varten ihmisillä on usein valmentaja tai personal trainer. Kun fyssari analysoi kyykkyäni, hän totesi, että minulla tapahtuu ala-asennossa ns butt-wink. (Ks. lihastohtorin kirjoitus yllä). Tämä on jokseenkin noloa, sillä olen ollut koko ajan täysin tietoinen siitä että tätä ilmiötä tulee välttää. Klassinen esimerkki form creepistä siis kohdallani, kun olen treenannut puoli vuotta ilman että olisin aktiivisesti korjannut kyykkyasentoani.
Painelun ja vääntelyn myötä todettiin että L4/L5-nikaman väli on arka, ja siellä todellakin on jotain vähäistä välilevyvaivaa jäljellä. Ei kuitenkaan mitään hälyyttävää, joten suosituksena ei ollut millään muotoa lopettaa kyykkäämistä tai muutakaan nostelua, vaan korjata butt-wink ja jatkaa eteenpäin. Helpotuksen tunne oli suuri. Sain lisäksi ohjeeksi koko joukon vatsan ja selän alueen tukilihaksiston harjoitteita, joista osaa olin tehnytkin. Tämän lisäksi pakaralihaksen venyttämistä yms, joilla pyritään ehkäisemään kireyttä joka altistaa butt-winkille.
Tänään kyykkäsin kevyesti 3x8 @ 95kg varoen menemästä vaakatasoa alemmas. Paino tuntui kevyeltä kuin höyhen. Vedin maasta konservatiivisesti 5x120kg ja tein pystypunnerrusta 3x10@45kg. Tämän lisäksi konservatiivisia jalannostoja (koukussa siis), selän ojennuksia (ei hyperekstensioon asti) ja lankutusta, ja päälle venytykset. Myönnän tähän asti suhtautuneeni jonkinasteisella ylenkatseella "core" harjoitteluun ja venyttelyyn. En täysin ole vakuuttunut vieläkään, mutta nyt, nelisen tuntia treenin jälkeen, selkä on täysin kivuton ja ongelmaton.
Fyssari itse kertoi seuraavansa aktiivisesti ns. Lihastohtorin kirjoittelua. Lihastohtori, aka liikuntatieteoiden tohtori Juha Hulmi on kirjoittanut voimailusta hyvinkin paljon. Aivan erityisesti, hänen blogissaan kirjoitettu myös selkävaivoista. Asiaa on paljon, ja suurin osa siitä oli minulle tuttua. Se, mikä oli erityisen positiivista oli, että fyssari analysoi kyykkyasentoani, sen syvyyttä ja lonkan asentoa.
Jokin aika sitten huomasin että kyykkyni jäivät korkeiksi, eli reisiluu ei mennyt vaakatason alle. Otin tarkoituksella tavoitteekseni syventää kyykkyjä. Olen jokseenkin kokenut kyykkääjä, ja aluksi videoin suorituksiani ja tyytyväisenä siihen että muoto pysyi hyvänä, jatkoin treenaamista syvemmillä kyykyillä.
Termi form creep viittaa tekniikan asteittaiseen degeneroitumiseen joka seuraa väistämättä, ellei tekniikassa ilmeneviä pieniä virheitä jatkuvasti tietoisesti korjata. Tätä varten ihmisillä on usein valmentaja tai personal trainer. Kun fyssari analysoi kyykkyäni, hän totesi, että minulla tapahtuu ala-asennossa ns butt-wink. (Ks. lihastohtorin kirjoitus yllä). Tämä on jokseenkin noloa, sillä olen ollut koko ajan täysin tietoinen siitä että tätä ilmiötä tulee välttää. Klassinen esimerkki form creepistä siis kohdallani, kun olen treenannut puoli vuotta ilman että olisin aktiivisesti korjannut kyykkyasentoani.
Painelun ja vääntelyn myötä todettiin että L4/L5-nikaman väli on arka, ja siellä todellakin on jotain vähäistä välilevyvaivaa jäljellä. Ei kuitenkaan mitään hälyyttävää, joten suosituksena ei ollut millään muotoa lopettaa kyykkäämistä tai muutakaan nostelua, vaan korjata butt-wink ja jatkaa eteenpäin. Helpotuksen tunne oli suuri. Sain lisäksi ohjeeksi koko joukon vatsan ja selän alueen tukilihaksiston harjoitteita, joista osaa olin tehnytkin. Tämän lisäksi pakaralihaksen venyttämistä yms, joilla pyritään ehkäisemään kireyttä joka altistaa butt-winkille.
Tänään kyykkäsin kevyesti 3x8 @ 95kg varoen menemästä vaakatasoa alemmas. Paino tuntui kevyeltä kuin höyhen. Vedin maasta konservatiivisesti 5x120kg ja tein pystypunnerrusta 3x10@45kg. Tämän lisäksi konservatiivisia jalannostoja (koukussa siis), selän ojennuksia (ei hyperekstensioon asti) ja lankutusta, ja päälle venytykset. Myönnän tähän asti suhtautuneeni jonkinasteisella ylenkatseella "core" harjoitteluun ja venyttelyyn. En täysin ole vakuuttunut vieläkään, mutta nyt, nelisen tuntia treenin jälkeen, selkä on täysin kivuton ja ongelmaton.
tiistai 23. tammikuuta 2018
Presidentinvaalista
Edellisten presidentinvaalien alla analysoin enemmänkin ehdokkaita. Nyt en oikein jaksa, koska vaali on entistä selkeämmin "Sauli vastaan muut" jossa Niinistöä pidetään ehdottomana voittajana. Moni sellainen ihminen, joka ei missään oloissa äänestäisi kokoomusta, on ilmoittanut äänestävänsä Niinistöä.
Jakaisin karkeasti Niinistön vastaehdokkaat kolmeen kategoriaan: Mielekkäät ehdokkaat, Fuck You-ehdokkaat ja jämäehdokkaat. Raja mielekkäiden ja jämäehdokkaiden välillä on häilyvä, mutta kaksi Fuck You-ehdokasta erottuu muista: Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen. Jämäehdokkaita ovat kannatuslukujen mukaan kaikki muut paitsi Haavisto, joka on ainoa mielekäs ehdokas.
En tarkoita "ainoalla mielekkäällä" sitä, että tämä tarkoittaisi ainoata jota itse äänestäisin, vaan ainoa sellainen ehdokas joka ei ole ns Fuck You-ehdokast, ja jota joku vakavissaan äänestäisi uskoen tämän pääsevän toiselle kierrokselle. Ja "vakavissaan" ei tarkoita tässä sitä, että joku ei vaikkapa vakavissaan äänestäisi muita.
Huhtasaaren ja Väyrysen mahdollisuudet toiselle kierrokselle ovat sinänsä ihan todelliset, ja heitä varmasti moni aika lailla tosissaan äänestääkin. Nimitys Fuck You-ehdokas tulee siitä, että Väyrysen ja Huhtasaaren äänestäjistä valtaosaa motivoi halu näyttää keskisormea niille, jotka nähdään tällä hetkellä valtaapitävänä eliittinä. Huhtasaaren kohdalla tämä tietysti on ymmärrettävää ja osa Perussuomalaisten populismia. En sano tätä tuomitsevasti, mutta vakavissaan, en näe mitään ns rakentavia syitä äänestää Huhtasaarta; Mikään hänen toiminnassaan ja sanomisissaan ei viittaa muuhun motiiviin hänen äänestämisekseen, kuin haluun aiheuttaa kaaosta ja hämmennystä.
Väyrysellä on kokolailla sama platform, ja siksi ei olekaan yllättävää että nämä kaksi kilpailevat samoista äänistä. Jos jompi kumpi näistä päätyy toiselle kierrokselle -- ja tällä hetkellä näyttää että Väyrynen on heistä suositumpi -- niin saamme eräänlaisen viihdyttävän show:n, jossa leikimme että kyseessä on vakava vaalikampanja, mutta jossa tosiasiassa vaalikampanja toimii äänitorvena vastaehdokkaan viestin toitottamiseen ilman sen kummempia toiveita läpimenosta.
Haavisto on varteenotettava mahdollisuus toiselle kierrokselle, mutta hänellä ei ole eikä tule olemaan mitään todellista mahdollisuutta haastaa Niinistöä oikein missään. Mitään olennaista linjaeroa todella tärkeissä kysymyksissä joissa presidentillä on valtaa -- lähinnä siis ulko- ja turvallisuuspolitiikassa -- ei edes löydy näiden välillä. Arvomaailman näennäiset erot ovat lähinnä siinä, että Haaviston homoseksuaalisuus on tietyille ihmisille kunniamerkki ja joillekin vastenmielinen deal breaker, mutta sitä ei tulla oikeasti julkisuuteen tuomaan -- ja hyvä niin, sillä minusta me voimme olla sisäsiistejä.
Jämäehdokkaista kukaan muu kuin Torvalds taas ei erotu mitenkään massasta. Torvaldsin kannatus on porukan alhaisin, mikä on minusta henkilökohtaisesti hyvin valitettavaa, sillä jos saisin valita presidentin, niin ottaisin ehkä kuitenkin mieluiten hänet tästä koko porukasta. Hän on joukosta ainoa aidosti länsimaisen liberaalin demokratian ja markkinatalouden kannattaja.
En sinänsä ole kovin innostunut ennustamaan tuloksia, mutta tässä on jonkinlainen näppituntumani eri skenaarioista:
Jakaisin karkeasti Niinistön vastaehdokkaat kolmeen kategoriaan: Mielekkäät ehdokkaat, Fuck You-ehdokkaat ja jämäehdokkaat. Raja mielekkäiden ja jämäehdokkaiden välillä on häilyvä, mutta kaksi Fuck You-ehdokasta erottuu muista: Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen. Jämäehdokkaita ovat kannatuslukujen mukaan kaikki muut paitsi Haavisto, joka on ainoa mielekäs ehdokas.
En tarkoita "ainoalla mielekkäällä" sitä, että tämä tarkoittaisi ainoata jota itse äänestäisin, vaan ainoa sellainen ehdokas joka ei ole ns Fuck You-ehdokast, ja jota joku vakavissaan äänestäisi uskoen tämän pääsevän toiselle kierrokselle. Ja "vakavissaan" ei tarkoita tässä sitä, että joku ei vaikkapa vakavissaan äänestäisi muita.
Huhtasaaren ja Väyrysen mahdollisuudet toiselle kierrokselle ovat sinänsä ihan todelliset, ja heitä varmasti moni aika lailla tosissaan äänestääkin. Nimitys Fuck You-ehdokas tulee siitä, että Väyrysen ja Huhtasaaren äänestäjistä valtaosaa motivoi halu näyttää keskisormea niille, jotka nähdään tällä hetkellä valtaapitävänä eliittinä. Huhtasaaren kohdalla tämä tietysti on ymmärrettävää ja osa Perussuomalaisten populismia. En sano tätä tuomitsevasti, mutta vakavissaan, en näe mitään ns rakentavia syitä äänestää Huhtasaarta; Mikään hänen toiminnassaan ja sanomisissaan ei viittaa muuhun motiiviin hänen äänestämisekseen, kuin haluun aiheuttaa kaaosta ja hämmennystä.
Väyrysellä on kokolailla sama platform, ja siksi ei olekaan yllättävää että nämä kaksi kilpailevat samoista äänistä. Jos jompi kumpi näistä päätyy toiselle kierrokselle -- ja tällä hetkellä näyttää että Väyrynen on heistä suositumpi -- niin saamme eräänlaisen viihdyttävän show:n, jossa leikimme että kyseessä on vakava vaalikampanja, mutta jossa tosiasiassa vaalikampanja toimii äänitorvena vastaehdokkaan viestin toitottamiseen ilman sen kummempia toiveita läpimenosta.
Haavisto on varteenotettava mahdollisuus toiselle kierrokselle, mutta hänellä ei ole eikä tule olemaan mitään todellista mahdollisuutta haastaa Niinistöä oikein missään. Mitään olennaista linjaeroa todella tärkeissä kysymyksissä joissa presidentillä on valtaa -- lähinnä siis ulko- ja turvallisuuspolitiikassa -- ei edes löydy näiden välillä. Arvomaailman näennäiset erot ovat lähinnä siinä, että Haaviston homoseksuaalisuus on tietyille ihmisille kunniamerkki ja joillekin vastenmielinen deal breaker, mutta sitä ei tulla oikeasti julkisuuteen tuomaan -- ja hyvä niin, sillä minusta me voimme olla sisäsiistejä.
Jämäehdokkaista kukaan muu kuin Torvalds taas ei erotu mitenkään massasta. Torvaldsin kannatus on porukan alhaisin, mikä on minusta henkilökohtaisesti hyvin valitettavaa, sillä jos saisin valita presidentin, niin ottaisin ehkä kuitenkin mieluiten hänet tästä koko porukasta. Hän on joukosta ainoa aidosti länsimaisen liberaalin demokratian ja markkinatalouden kannattaja.
En sinänsä ole kovin innostunut ennustamaan tuloksia, mutta tässä on jonkinlainen näppituntumani eri skenaarioista:
- noin 50/50 todennäköisyydellä vaali ratkeaa ekalla kierroksella. Tämä on realistinen ja lopulta sikäli ihan hyvä tulos että eipähän kulu rahaa, aikaa ja vaivaa kampanjointiin eikä tarvitse kuunnella sitten toisella kierroksella mitään mäkätystä siitä kuinka oma ehdokas tuli epäreilusti kohdeltua kun se joku muu pääsi toiselle kierrokselle.
- Noin 25% todennäköisyydellä toiselle kierrokselle menee Haavisto + Niinistö. Kampanjasta tulee epämielenkiintoinen, kliseinen ja mitäänsanomaton. Haavisto ajautuu entistä enemmän puunhalaaja-maailmanparantaja- linjalle ja Niinistö on edelleen oma mitäänsanomaton itsensä esimerkiksi Naton suhteen.
- Noin 20% todennäköisyydellä toiselle kierrokselle menee Niinistö + Väyrynen. Tämä on viihdyttävä vaihtoehto, jossa Väyrynen piikittelee Niinistöä mm. EMU-päätöksestä ja maalaa tämän NATO:n "salakannattajaksi".
- Noin 5% todennäköisyydellä toiselle kierrokselle menee Niinistö + Huhtasaari. Tämä on vielä edellistä viihdyttävämpi mutta moraalisesti arveluttava vaihtoehto. Kampanjasta tulee kaoottinen, jopa psykoottisen oloinen, aivan kuten Huhtasaaren lausunnot noin yleensä ovat.
tiistai 16. tammikuuta 2018
Välilevy
Kesällä 2015 sain ensimmäisen diagnoosin välilevyn pullistumasta. Tarkkaa paikkaa en tiedä, koska selkää ei ole koskaan kuvattu, mutta todennäköisesti L4/L5-välissä, sillä tämä on yleisin ns. iskiasvaivan lähde. Tuolloin kuntouduin parissa kuukaudessa niin, että kipu oli käytännössä kadonnut kahdeksan viikon jälkeen.
Tammikuussa 2017 vaiva uusiutui, kun olin menossa Maakuntakomppanian koulutukseen. Jälleen, noin kahden kuukauden kuluttua vaiva oli ohi.
Vaiva palasi syksyllä 2017 asteittain. Säteilykipua ei ensin tullut lainkaan, mutta selkä tuntui "väärältä" useaan otteeseen. Kyykyssä en kyennyt vuoden 2017 aikana kertaakaan parantamaan kesällä 2016 tekemääni ennätystä, ja maastavedossakin tulokset pysyivät samana koko vuoden. Tällä kertaa ei tullut akuuttia vaihetta jossa kipu olisi ollut kova, vaan se paheni pahenemistaan.
Kipu ei ole kova; se ei häiritse muuta elämää juurikaan. Mutta se haittaa nostamista, ja siksi se on äärimmäisen haitallista. Kävin lääkärillä viime viikolla -- en tietenkään odottanut että se mitään auttaisi. Kävin kuitenkin, koska tämä potentiaalisesti vaikuttaa työkykyyni pitkällä aikavälillä, ja kun asia tulee raportoiduiksi riittävän monesti, niin jossain vaiheessa sitten arvioidaan erinäisiä vaihtoehtoja.
Kun sanon vaihtoehtoja, en kuvittele että jossain olisi maaginen pilleri tai esimerkiksi kirurginen operaatio joka korjaisi ongelman. Lähinnä informaatiota siitä, missä kohtaa välilevyjen degeneroitumista ollaan. Jossakin kohtaa ne ovat kuluneet siihen pisteeseen että selkä ei enää kuntoudu. Tämä on hyväksyttävä, mutta treenimotivaatioon vaikuttaa tieto siitä, onko se päivä jo kohta, vai vasta parinkymmenen vuoden päästä.
Nyt kuitenkin aloitan taas toipumiseen tähtäävän harjoittelun. Tai pikemminkin jatkan sitä. Kyykkypainot ovat maltilliset -- viimeisin oli 87.5kg -- ja maastaveto tänään rajoittui neljään sarjaan 70-85 kilolla. Näitä voi verrata penkkipunnerrukseen, jossa tein viiden toiston sarjan 90 kilolla ja neljä 95 kilolla "huvikseen".
Ohjelmaan tulisi varmaankin ottaa liikkeitä jotka kuntouttavat selkää. Olen nyt jo integroinut "virallisten" suositusten mukaiset venytykset ja osan ns jumppaliikkeistä lihashuoltooni. En ole kovin toiveikas näidenkään suhteen, sillä näyttö näiden tehosta on erittäin heikkoa. En usko että selkäni koskaan tulee enää kivuttomaksi, enkä usko että se pitkällä aikavälillä paranee tai edes pysyy samana -- degeneraatio on etenevää. Mutta voin ehkä hidastaa sitä minkä voin.
Kun 600mg ibuprofeeni tai 30mg kodeiini ei enää auta, niin ehkä 9mm parabellum auttaa.
Tammikuussa 2017 vaiva uusiutui, kun olin menossa Maakuntakomppanian koulutukseen. Jälleen, noin kahden kuukauden kuluttua vaiva oli ohi.
Vaiva palasi syksyllä 2017 asteittain. Säteilykipua ei ensin tullut lainkaan, mutta selkä tuntui "väärältä" useaan otteeseen. Kyykyssä en kyennyt vuoden 2017 aikana kertaakaan parantamaan kesällä 2016 tekemääni ennätystä, ja maastavedossakin tulokset pysyivät samana koko vuoden. Tällä kertaa ei tullut akuuttia vaihetta jossa kipu olisi ollut kova, vaan se paheni pahenemistaan.
Kipu ei ole kova; se ei häiritse muuta elämää juurikaan. Mutta se haittaa nostamista, ja siksi se on äärimmäisen haitallista. Kävin lääkärillä viime viikolla -- en tietenkään odottanut että se mitään auttaisi. Kävin kuitenkin, koska tämä potentiaalisesti vaikuttaa työkykyyni pitkällä aikavälillä, ja kun asia tulee raportoiduiksi riittävän monesti, niin jossain vaiheessa sitten arvioidaan erinäisiä vaihtoehtoja.
Kun sanon vaihtoehtoja, en kuvittele että jossain olisi maaginen pilleri tai esimerkiksi kirurginen operaatio joka korjaisi ongelman. Lähinnä informaatiota siitä, missä kohtaa välilevyjen degeneroitumista ollaan. Jossakin kohtaa ne ovat kuluneet siihen pisteeseen että selkä ei enää kuntoudu. Tämä on hyväksyttävä, mutta treenimotivaatioon vaikuttaa tieto siitä, onko se päivä jo kohta, vai vasta parinkymmenen vuoden päästä.
Nyt kuitenkin aloitan taas toipumiseen tähtäävän harjoittelun. Tai pikemminkin jatkan sitä. Kyykkypainot ovat maltilliset -- viimeisin oli 87.5kg -- ja maastaveto tänään rajoittui neljään sarjaan 70-85 kilolla. Näitä voi verrata penkkipunnerrukseen, jossa tein viiden toiston sarjan 90 kilolla ja neljä 95 kilolla "huvikseen".
Ohjelmaan tulisi varmaankin ottaa liikkeitä jotka kuntouttavat selkää. Olen nyt jo integroinut "virallisten" suositusten mukaiset venytykset ja osan ns jumppaliikkeistä lihashuoltooni. En ole kovin toiveikas näidenkään suhteen, sillä näyttö näiden tehosta on erittäin heikkoa. En usko että selkäni koskaan tulee enää kivuttomaksi, enkä usko että se pitkällä aikavälillä paranee tai edes pysyy samana -- degeneraatio on etenevää. Mutta voin ehkä hidastaa sitä minkä voin.
Kun 600mg ibuprofeeni tai 30mg kodeiini ei enää auta, niin ehkä 9mm parabellum auttaa.
perjantai 5. tammikuuta 2018
Meltdown & Spectre
Viime päivien uutisissa on ollut paljon melua kahdesta tietoturvaan liittyvästä bugista, Meltdownista ja Spectrestä. En ole yksityiskohtaisesti perehtynyt näiden bugien sisältöön, mutta olennaista niissä kaikissa on se, että kun mikroprosessori suorittaa useita operaatioita rinnakkain, ja kun operaatioiden suoritusjärjestys ei ole fiksattu, syntyy tilanteita joissa tietynlainen periaatteessa kielletty operaatio saadaan suoritettua ja tulos luettua.
Esimerkiksi Meltdown toimii (karkeasti ja hiukan liikaa yksinkertaistaen) näin: Luetaan tietoa muistista johon ei oikeasti ole pääsyä. Teoriassa, ja tavallaan myös käytännössä, tämä kyllä huomataan, mutta suoritus ehtii etenemään jonkin matkaa ennen kuin asia huomataan. Tietoa itseään ei anneta eteenpäin, mutta vihamielinen prosessi on voinut laskea tiettyjä laskutoimituksia joiden tulos riippuu tuosta kielletystä muistista, ja näiden laskutoimituksen tuloksia jää välimuistiin. Vihamielinen prosessi pystyy selvittämään missä välimuistin osoitteessa nämä tulokset ovat, ja näin lukea (pienen määrän) jonkun toisen prosessin muistia.
Spectre puolestaan perustuu siihen, että prosessori "ennakoi" tilannetta jossa suoritus haarautuu. Esimerkiksi, ohjelman suorituksessa voi olla ehto "Jos X niin tee näin, muuten tee noin", ja ennen kuin tiedetään onko X totta vai ei, prosessori laittaa ennakoivasti joko "näin" tai "noin" suoritettavaksi. Tämä nopeuttaa keskimäärin suoritusta paljon, kunhan prosessorin arvaus on suurimmaksi osaksi oikein; jos arvaus on väärin, niin se huomataan ja ennakoivasti suoritetun laskennan tulos vain heitetään menemään. Nyt, vihamielinen prosessi huijaa prosessorin arvaamaan väärin, ja suorittamaan ennakoivasti koodia joka lukee kiellettyä muistialuetta. Tämäkin huomataan ja suoritus peruutetaan ennen pitkää, mutta ennakoidun suorituksen tulos on laitettu välimuistiin, josta se ehditään lukea ennen kuin asiaa korjataan.
Tämä näin karkealla tasolla; huomautan että asia ei ole aivan noin yksinkertainen, ja esimerkiksi Spectren kohdalla on käsittääkseni mahdollista tehdä samankaltainen temppu ilman välimuistia. Myöskään mainitsemani välimuistin lukeminen ei ole mikään triviaali temppu. Olisikin varsin yllättävää, jos näin triviaalin kuuloinen ongelma olisi prosessorien suunnitteluvaiheessa jäänyt huomaamatta.
Suhteeni näihin ongelmiin on vähän ambivalentti. Jos olisin vielä erittäin innostunut aiemmasta tutkimuksestani, niin näiden tapausten esiintulo saisi minut toteamaan "mitä minä sanoin", ja vaatimaan tutkimukselleni lisää rahaa. Voisin jopa hyödyntää tätä hypeä ja paniikkia, ja hakea tutkimushanketta jossa vastaavia ongelmia etsitään lisää. Osaamiselleni on näiden ongelmien myötä varmasti enemmän kysyntää. Toisaalta en todellisuudessa usko että formaalin verifioinnin olemassaolevilla tai edes vähän kehittyneemmillä menetelmillä -- jotka olisivat olemassa jos rahaa olisi annettu aiemmin -- olisi näitä virheitä löydetty alunperinkään. Nyt kun ne tunnetaan, epäilemättä moni verifiointitutkimusryhmä virittää työkalunsa niin, että he voivat jälkiviisaasti todeta että olisivat pystyneet havaitsemaan nämä virheet. Ja kuka tietää, ehkä tämän virittelyn myötä keksitään jotain uusia kikkoja tai jopa laajempia teoreettisia näkökohtia tai abstraktioita joilla voidaan jatkossa estää vastaavien virheiden synty jo suunnitteluvaiheessa.
"Happamia, sanoi kettu", voisi joku sanoa. En ole kuitenkaan mitenkään katkera. Ihmisen kyky huomata virheitä on aina vähän jäljessä ihmisen kykyä tehdä niitä. Näin se vain on. Virheistä oppii, ja ehkä tästä opitaan jotain. Ehkä. Minä olen tosin jo pikku hiljaa siirtynyt toisiin aiheisiin.
Esimerkiksi Meltdown toimii (karkeasti ja hiukan liikaa yksinkertaistaen) näin: Luetaan tietoa muistista johon ei oikeasti ole pääsyä. Teoriassa, ja tavallaan myös käytännössä, tämä kyllä huomataan, mutta suoritus ehtii etenemään jonkin matkaa ennen kuin asia huomataan. Tietoa itseään ei anneta eteenpäin, mutta vihamielinen prosessi on voinut laskea tiettyjä laskutoimituksia joiden tulos riippuu tuosta kielletystä muistista, ja näiden laskutoimituksen tuloksia jää välimuistiin. Vihamielinen prosessi pystyy selvittämään missä välimuistin osoitteessa nämä tulokset ovat, ja näin lukea (pienen määrän) jonkun toisen prosessin muistia.
Spectre puolestaan perustuu siihen, että prosessori "ennakoi" tilannetta jossa suoritus haarautuu. Esimerkiksi, ohjelman suorituksessa voi olla ehto "Jos X niin tee näin, muuten tee noin", ja ennen kuin tiedetään onko X totta vai ei, prosessori laittaa ennakoivasti joko "näin" tai "noin" suoritettavaksi. Tämä nopeuttaa keskimäärin suoritusta paljon, kunhan prosessorin arvaus on suurimmaksi osaksi oikein; jos arvaus on väärin, niin se huomataan ja ennakoivasti suoritetun laskennan tulos vain heitetään menemään. Nyt, vihamielinen prosessi huijaa prosessorin arvaamaan väärin, ja suorittamaan ennakoivasti koodia joka lukee kiellettyä muistialuetta. Tämäkin huomataan ja suoritus peruutetaan ennen pitkää, mutta ennakoidun suorituksen tulos on laitettu välimuistiin, josta se ehditään lukea ennen kuin asiaa korjataan.
Tämä näin karkealla tasolla; huomautan että asia ei ole aivan noin yksinkertainen, ja esimerkiksi Spectren kohdalla on käsittääkseni mahdollista tehdä samankaltainen temppu ilman välimuistia. Myöskään mainitsemani välimuistin lukeminen ei ole mikään triviaali temppu. Olisikin varsin yllättävää, jos näin triviaalin kuuloinen ongelma olisi prosessorien suunnitteluvaiheessa jäänyt huomaamatta.
Suhteeni näihin ongelmiin on vähän ambivalentti. Jos olisin vielä erittäin innostunut aiemmasta tutkimuksestani, niin näiden tapausten esiintulo saisi minut toteamaan "mitä minä sanoin", ja vaatimaan tutkimukselleni lisää rahaa. Voisin jopa hyödyntää tätä hypeä ja paniikkia, ja hakea tutkimushanketta jossa vastaavia ongelmia etsitään lisää. Osaamiselleni on näiden ongelmien myötä varmasti enemmän kysyntää. Toisaalta en todellisuudessa usko että formaalin verifioinnin olemassaolevilla tai edes vähän kehittyneemmillä menetelmillä -- jotka olisivat olemassa jos rahaa olisi annettu aiemmin -- olisi näitä virheitä löydetty alunperinkään. Nyt kun ne tunnetaan, epäilemättä moni verifiointitutkimusryhmä virittää työkalunsa niin, että he voivat jälkiviisaasti todeta että olisivat pystyneet havaitsemaan nämä virheet. Ja kuka tietää, ehkä tämän virittelyn myötä keksitään jotain uusia kikkoja tai jopa laajempia teoreettisia näkökohtia tai abstraktioita joilla voidaan jatkossa estää vastaavien virheiden synty jo suunnitteluvaiheessa.
"Happamia, sanoi kettu", voisi joku sanoa. En ole kuitenkaan mitenkään katkera. Ihmisen kyky huomata virheitä on aina vähän jäljessä ihmisen kykyä tehdä niitä. Näin se vain on. Virheistä oppii, ja ehkä tästä opitaan jotain. Ehkä. Minä olen tosin jo pikku hiljaa siirtynyt toisiin aiheisiin.
tiistai 2. tammikuuta 2018
Apokalypsis 2018
Vuosi vaihtui, ja sen myötä tuomiopäivän pasuunat soivat. Puhun tietenkin apokalyptisestä kauhusta, joka seuraa kun päivittäistavarakaupassa saa myydä alkoholijuomia joiden alkoholipitoisuus on korkeintaan 5.5 tilavuusprosenttia, mukaan lukien juomia joita ei ole valmistettu yksinomaan käymisteitse. Tämä tietenkin johtaa tapainturmelukseen ja rappioon sellaisella kiihtyvällä tahdilla, että mikään ei enää estä lopullista yhteiskunnan tuhoa.
Kävin aamulla kaupassa ostamassa Valio Plus- maitokaakaojuomaa, jota olen perineteisesti käyttänyt palautusjuomana. Aloitin nyt vuoden alusta HST-tyyppisen "kehonrakennus"-harjoittelun, joskaan en pyri kovin suureen massanlisäykseen kevätkaudella. tarkoituksena on pikemminkin totuttaa kehoa laktaatin tuottamiseen.
Oppikirjamainen HST-harjoittelu lähtee yleensä varsin suurista toistomääristä, esimerkiksi 15 toistosta, ja etenee progressiivisesti kuormaa lisäämällä ja tarvittaessa toistomäärää pienentämällä, kuitenkin niin että alle viiden toiston sarjoihin ei mennä. Perusajatus on, että lihasproteiinisynteesi joka treenillä saadaan aikaan, kestää noin 48 tuntia. 48 tunnin jälkeen toipumista toki tapahtuu edelleen, mutta se on pääosin muunlaista metabolista adaptaatiota kuin proteiinisynteesiä, joten lihasta pyritään rasittamaan 48 tunnin välein. Käytännössä tämä tarkoittaa kolmea kertaa viikossa, jotta treeni voidaan toteuttaa viikko-ohjelmana. Koska kuitenkin muunlaista "toipumisvelkaa" kerääntyy, täytyy ylikunnon välttämiseksi pitää treenitauko aika-ajoin. Lisäksi treenitauossa on hieman bro-science- tyyppinen idea "strategic deconditioning", eli kun tauko on riittävän pitkä (esim 2 viikkoa), niin lihas reagoi seuraavaan sykliin taas paremmin. Tämä kuulostaa bullshitiltä.
Oli miten oli, aloitin lauantaina "herättelemällä" lihakset kymmenen toiston sarjalla ja tänään tein 3x12 toistoa kyykkyä. Käytin painona 70kg, mikä on hieman alle puolet maksimipainoistani. Tavoitteean on kasvattaa painoa 2.5kg per treenikerta niin kauan että 3x12 toistoa ei enää onnistu. Olisin voinut aloittaa ehkä raskaamminkin, mutta kolme kertaa viikossa painon lisääminen tuo seinän vastaan hyvinkin pian: Kahden viikon jälkeen ollaan lisätty jo 15 kiloa. Hieman outoa kyllä, 3x12 toistoa 60 kilolla penkkipunnerruksessa ei tuntunut ollenkaan niin raskaalta kuin kyseinen kyykky. Mutta kun ajattelen asiaa tarkemmin, kyykyssä on aina mukana myös kehon paino, jolloin oikeastaan painon puolittaminen kyykyssä vähentää lihasten kuormitusta paljon vähemmän kuin painon puolittaminen penkkipunnerruksessa.
Päätemplate on seuraavanlainen, ensi viikosta alkaen:
Kalorimäärät pidän melko maltillisina. Painoni ylitti 90 kiloa joulukuussa, mikä tarkoittaa noin painoindeksiä 26.5, eli minua vaivaa "lievä lihavuus". Minulla ei ole varsinaista tavoitepainoa, mutta karkeasti arvioisin että nykyisellä painollani ja hieman alhaisemmalla rasvaprosentilla olisin aika sopivissa lukemissa. Tiedän että painoni putoaa kuitenkin muutaman kilon kesän aikana kun treenaan taas juoksua, joten pienestä noususta vielä kevään aikana ei ole mitään erityisempää haittaa.
Kävin aamulla kaupassa ostamassa Valio Plus- maitokaakaojuomaa, jota olen perineteisesti käyttänyt palautusjuomana. Aloitin nyt vuoden alusta HST-tyyppisen "kehonrakennus"-harjoittelun, joskaan en pyri kovin suureen massanlisäykseen kevätkaudella. tarkoituksena on pikemminkin totuttaa kehoa laktaatin tuottamiseen.
Oppikirjamainen HST-harjoittelu lähtee yleensä varsin suurista toistomääristä, esimerkiksi 15 toistosta, ja etenee progressiivisesti kuormaa lisäämällä ja tarvittaessa toistomäärää pienentämällä, kuitenkin niin että alle viiden toiston sarjoihin ei mennä. Perusajatus on, että lihasproteiinisynteesi joka treenillä saadaan aikaan, kestää noin 48 tuntia. 48 tunnin jälkeen toipumista toki tapahtuu edelleen, mutta se on pääosin muunlaista metabolista adaptaatiota kuin proteiinisynteesiä, joten lihasta pyritään rasittamaan 48 tunnin välein. Käytännössä tämä tarkoittaa kolmea kertaa viikossa, jotta treeni voidaan toteuttaa viikko-ohjelmana. Koska kuitenkin muunlaista "toipumisvelkaa" kerääntyy, täytyy ylikunnon välttämiseksi pitää treenitauko aika-ajoin. Lisäksi treenitauossa on hieman bro-science- tyyppinen idea "strategic deconditioning", eli kun tauko on riittävän pitkä (esim 2 viikkoa), niin lihas reagoi seuraavaan sykliin taas paremmin. Tämä kuulostaa bullshitiltä.
Oli miten oli, aloitin lauantaina "herättelemällä" lihakset kymmenen toiston sarjalla ja tänään tein 3x12 toistoa kyykkyä. Käytin painona 70kg, mikä on hieman alle puolet maksimipainoistani. Tavoitteean on kasvattaa painoa 2.5kg per treenikerta niin kauan että 3x12 toistoa ei enää onnistu. Olisin voinut aloittaa ehkä raskaamminkin, mutta kolme kertaa viikossa painon lisääminen tuo seinän vastaan hyvinkin pian: Kahden viikon jälkeen ollaan lisätty jo 15 kiloa. Hieman outoa kyllä, 3x12 toistoa 60 kilolla penkkipunnerruksessa ei tuntunut ollenkaan niin raskaalta kuin kyseinen kyykky. Mutta kun ajattelen asiaa tarkemmin, kyykyssä on aina mukana myös kehon paino, jolloin oikeastaan painon puolittaminen kyykyssä vähentää lihasten kuormitusta paljon vähemmän kuin painon puolittaminen penkkipunnerruksessa.
Päätemplate on seuraavanlainen, ensi viikosta alkaen:
- Ma: Kyykky 3xN, Penkki 3xN, Kulmasoutu 3xN, Sekalainen käsipainoliike 3xN
- Ke: Kyykky 3xN, Pystypunnerrus 3xN, Leuanveto 3xN, Maastaveto 1xN
- Pe: Kyykky 3xN, Vinopenkki 3xN, Talja 3xN, Käsipaino 3xN
Kalorimäärät pidän melko maltillisina. Painoni ylitti 90 kiloa joulukuussa, mikä tarkoittaa noin painoindeksiä 26.5, eli minua vaivaa "lievä lihavuus". Minulla ei ole varsinaista tavoitepainoa, mutta karkeasti arvioisin että nykyisellä painollani ja hieman alhaisemmalla rasvaprosentilla olisin aika sopivissa lukemissa. Tiedän että painoni putoaa kuitenkin muutaman kilon kesän aikana kun treenaan taas juoksua, joten pienestä noususta vielä kevään aikana ei ole mitään erityisempää haittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)