tiistai 30. tammikuuta 2018

Voimasta

Viimeisten viikkojen aikana selkävaivat ovat jonkin verran helpottaneet, joten treeni on alkanut kulkea. Olen edelleen konservatiivinen painojen suhteen, mutta lyhensin sarjoja hieman ja nostin painoja vähän. Maastavetoa tein hyvin maltillisesti 5x130kg ja kyykkyä 3x8@105kg. Penkissä olen hivenen vaihdellut 5x90 ja 10x75 välillä, siinäkin lisäilen pikku hiljaa. Pystypunnerrus sujuu suhteessa entiseen parhaiten, eilen onnistuin tekemään 3x10@47.5kg. Jostain syystä pystypunnerruksessa en ole aiemmin saanut tehtyä paljoakaan toistoja lisää silloinkaan kun maksimit ovat nousseet, mutta nyt treeni on ollut nousujohteista vuoden alusta, jolloin 10x40 tuntui melkein mahdottomalta.

Voima (strength) on ihmisen kykyä tuottaa (fysikaalista) voimaa (force) kehon ulkopuolelle. Tätä voi mitata monella eri tavalla, mutta oman harjoitteluni pääkomponentit (Maastaveto, kyykky, pysty- ja penkkipunnerrus) ovat melko hyvä approksimaatio. Tasapainon vuoksi vetäviä liikkeitä tulisi huomioida lisäksi vähän enemmän, ja siksi olen lähinnä treenannut myös leuanvetoa.

Voima on siitä erikoinen asia ihmisen fysiologiassa, että se on suorituskyvyn komponenteista yhtäältä hitain harjoittaa ja hankkia, ja toisaalta sellainen joka voi lisääntyä iän myötä varsin pitkään.  Suorituskyvyn komponentit voidaan jakaa karkeasti kolmeen, eli nopeuteen, voimaan ja kestävyyteen. Nopeus on näistä se, joka iän myötä heikkenee ensimmäisenä. Kestävyys ja voima sensijaan voivat lisääntyä etenkin maallikoilla hyvinkin pitkään.

Näistä voiman harjoittamisella on pitkäkantoisimmat seuraukset. Voimaharjoittelu vahvistaa luustoa, jänteitä, niveliä jne. Nämä adaptaatiot tapahtuvat melko hitaasti, vuosien ja jopa vuosikymmenien saatossa, kun taas kestävyysharjoittelun tuottamat adaptaatiot tapahtuvat verraten lyhyellä aikavälillä ja saturoituvat hieman nopeammin. Ennen kaikkea, kestävyys myös heikkenee melko nopeasti, kun taas voima vähenee selvästi hitaammin.

Koska voima on kehon kykyä tuottaa voimaa, voima on perusedellytys fyysiselle toimintakyvylle.  Aiemmassa kirjoitin hyveistä; Pidän voimaharjoittelua yhtäältä arvona, eli se on arvokasta minulle, koska koen sen olevan arvokasta. Toisaalta pidän sitä hyveenä, sillä se on välineellinen keino nostaa omaa arvoani muille. Heikkous on, erilaisia sairauksia ja vammoja lukuunottamatta, valinta.

Ei kommentteja: