Punnitsin itseni perjantaina, ja olen nyt kliinisesti tarkasteltuna ylipainoinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Suurimman osan elämästäni olen ollut niukin naukin normaalipainoinen ja aika-ajoin hiukan alle normaalipainon alarajan.
Torstaina nostin ensimmäistä kertaa olkapäävammani jälkeen entisen maksimipainoni penkkipunnerruksessa, eli 90kg. Paino tuntui varsin kevyeltä, ja sain tehtyä viisi toistoa suhteellisen helposti. En viitsinyt yrittää enempää, koska väsymys aiheuttaa sen että tekniikka menee pieleen helposti, ja olen äärimmäisen varovainen. En kuitenkaan koe minkäänlaista ongelmaa siinä että jatkan nykyistä progressiotani. Seuraava 5/3/1-sykli kasvattaa nostettavaa painoa hitaanlaisesti, joskus keväällä vasta tulisi 100kg nostettavaksi. Maastavedossa tein vain ykkösen lauantaina 160kg:lla.
Suunnittelin alunperin, että kun 90kg ruumiinpainon raja ylittyy, niin voisin alkaa hieman "kiristellä". Parin kuukauden laihdutus jossa pudottaisi rasvaprosenttia jonnekin lähelle single-digittejä. Jos arvioisin että minulla on nyt rasvat sellaisessa 18% ja 90kg päästyäni olisin 20%, niin siitä jos saa 10% rasvat, niin se olisi 9kg pudotus. Koska samalla menettäisi kuitenkin jonkin verran lihasta, niin ehkä pudotus 92kg:sta 80kg:hen voisi olla realistinen.
Lauantai-iltana kuitenkin sairastuin jonkinlaiseen flunssaan. Tämän seurauksena menetin ruokahaluni, joten ajattelin että voisin oikeastaan käyttää tämän tilaisuuden. Palasin taas eräänlaiseen intermittent fasting- rutiiniin, jossa syön kaiken päivän ruokani kello 12-20. Tässä menetelmässä kalorimäärä jää paljon pienemmäksi kuin siinä jossa syön neljän tunnin välein. Tuohon aikaikkunaan mahtuu kolme ateriaa, eli lounas (n. kello 12), päivällinen (kello 16-17) ja iltapala (kello 20).
En aio noudattaa tätä suinkaan joka päivä enkä edes kovin pitkään. Kokeilen nyt tällä viikolla muutamana päivänä. Katsotaan miten paino ja rasvaprosentti lähtevät kehittymään. Nyt on 5/3/1:ssä kevennysviikko muutenkin, joten tästä on hyvä aloittaa. Kun treeni käy kovemmaksi, täytynee IF-päivät rajoittaa ehkä kahteen per viikko.
maanantai 31. lokakuuta 2016
maanantai 24. lokakuuta 2016
Puristukset
Tänään alkoi kolmannen syklin ykkösviikko, jota voi pitää ikäänkuin "juhlaviikkona" 5/3/1-ohjelmassa. Tämä viikko on ensimmäinen kun pääsen kilogrammamäärissä mitaten testaamaan uusia ennätyksiä.
Pystypunnerrus avasi pelin, ja tänään sain 2x59kg pystypunnerrettua. Ei siis mitään vauhtipunnerruksia tai pompautuksia; Vauhtipunnerruksella viitataan sellaiseen nostoon "suorille käsille", jossa tanko lähtee rinnalta ja jalat tekevät pompun muutta eivät liiku paikaltaan, esimerkiksi ei saksata. Pystypunnerrus on tyypillisesti noin 75% vauhtipunnerruksesta, eli vauhtipunnertamaan pitäisi pystyä noin 78 kiloa, joskin useimmat painonnostajat vauhtipunnertavat nykyisin enemmän kuin pystypunnertavat, koska pystypunnerrus tai "prässi" ei enää kuulu painonnostolajeihin.
Prässi on minulle ehdottomasti haastavin laji nelikosta. Siinä kehitys on hitainta koska siinä ketjun heikoin lenkki on kaikkein heikoin ja "kineettinen ketju" on kaikkein pisin: tanko pitää nostaa ylös ja tukipiste on maassa. Olympianostoissa on sama, mutta niissä tulos voi olla hieman korkeampi, koska niissä voi käyttää kropan vipuvarsia ja dynaamista voimantuotantoa.
Tänään jätettiin arvioitavaksi eräs paperi jossa olin kanssakirjoittajana. Se käsiteelee ns. puristusinvariantteja.
Lukijat voivat nyt vaihtaa kanavaa, jos eivät ole kiinnostuneita tietojenkäsittelystä ja logiikasta. Jos meillä on ohjelmakoodi S, niin ns. Hoaren kolmikko on {P} S {Q} joka ilmaisee seuraavaa: Jos väite P pätee ennen ohjelmakoodin suoritusta, niin väite Q pätee sen jälkeen. Hoaren kolmikkoja käytetään ilmaisemaan väittämiä tietokoneohjelmista; Hoaren kolmikko on siis väittämä joka joko pätee tai ei päde. P on tässä ns esiehto ja Q on jälkiehto.
Heikoin esiehto taas on ohjelmalle S ja jälkiehdolle Q heikoin sellainen väittämä P, että {P} S {Q} on voimassa. Heikoin tässä tarkoittaa sitä, että jos {R} S {Q} on myös voimassa, niin R:stä seuraa loogisesti P. Ohjelman toiminta voidaan logiikan mielessä tarkalleen määrittää määrittämällä jokaiselle ohjelman käskylle heikoin esiehto. heikointa esiehtoa merkitään wp(S,Q)
Vahvin jälkiehto on heikoimman esiehdon duaali. Vahvin jälkiehto ohjelmalle S ja esiehdolle P on sellainen väittämä Q, että jos {P} S {R} pätee, niin Q:sta seuraa loogisesti R. Ohjelman toiminta voidaan samaan tapaan määrittää tarkalleen etsimällä vahvin jälkiehto väittämälle P ja ohjelmalle S. vahvinta jälkiehtoa merkitään sp(P,S). Pätee, että Q = sp(P,S) jos ja vain jos P = wp(S,Q).
Ohjelman semantiikka voidaan melkein kaikilta osin kiinnittää joko wp- tai sp- määritelmien avulla. Poikkeuksena ovat silmukat joille heikoimman esiehdon tai vahvimman jälkiehdon määritteleminen on ei-triviaali tehtävä. Itseasiassa, se on laskennallisesti ratkeamaton tehtävä yleisesti.
Voidaan kuitenkin joskus selvittää päteekö {P} X {Q} vaikka X:ssä olisi silmukka. Oletetaan nyt että ohjelma on muotoa "while R do S", eli silmukassa suoritetaan ohjelmanpätkää S niin kauan että R pysyy voimassa. Oletetaan että heikoin esiehto tai vahvin jälkiehto S:lle ja mielivaltaiselle väittämälle pystytään laskemaan.
Silmukalle voidaan etsiä invariantti I, jolla on seuraavat ominaisuudet: 1) {I} S {I} pätee, 2) P:stä seuraa I, ja 3) väittämästä I & !R seuraa Q. Kohta 1) sanoo että I on induktiivinen, so, jos se on kerran voimassa, niin jokainen silmukan kierros säilyttää sen voimassa. Kohta 2 sanoo että se pätee kun mennään silmukkaan ja kohta 3 takaa jälkiehdon toteutumisen.
Invariantin löytäminen ei yleisessä tapauksessa ole mahdollista. Logiikasta löytyy kuitenkin muutama työkalu jolla joskus invarintti saadaan napattua. On nimittäin pari juttua jotka huomataan: Jos kaksi kaavaa A ja B toteuttaa ensimmäisen ehdon, niin niiden konjuktio (A ja B) toteuttaa ensimmäisen kohdan myös, samoin kuin niiden disjunktio (A tai B). Lisäksi huomataan että jos ehto 2 pätee, niin kaavan heikentäminen (eli yleistäminen) ei riko kohtaa 2, ja jos ehto 3 pätee, niin kaavan vahvistaminen ei riko kohtaa 3.
Lisäksi meillä on ns Craigin interpolaatioteoreema: Jos kaavat A ja B ovat yhteensopimattomat, eli jos A & B on ristiriitainen, on olemassa ns. interpolaatiokaava C siten että A implikoi C:n (C on A:n aito yleistys), C:ssä esiintyy ainoastaan muuttujia jotka ovat yhteisiä A:lle ja B:lle, ja C & B on ristiriitainen.
Kehittämämme työkalu on ns. puristusinvarianttityökalu. Se toimii siten, että määritellään A[0] = P, ja jokaisella i sovitaan että A[i] = sp(A[i-1] & R, S), eli A[i] tarkoittaa vahvinta väittämää joka pätee kun silmukkaa olisi ajettu i kertaa. Samoin määritellään B[0] = !Q & !R ja B[i] = B[0] | wp(S,B[i-1]). Alussa näistä ei lasketa kuin yksi. B[i]:n tulkinta on että se on heikoin kaava joka päti viimeiset i kierrosta sitten siten, että silmukasta on tultu ulos ja Q ei ole ollut totta; eli että ohjelma on tehnyt "virheen".
Jos A[i] && B[i] *ei* ole ristiriitainen, vaan sille löytyy malli, niin ohjelma ei toteuta annettua Hoaren kolmikkoa; silmukkaa ajetaan i kierrosta, jonka aikana tapahtuu jotain mikä takaa että silmukasta tullaan ulos ja jälkiehto ei päde. Tämä voidaan tarkastaa kaavoista ns. SMT-ratkaisijalla; SMT-ratkaisijat ovat nykyisin varsin tehokkaita. Jos kaava ei ole ristiriitainen, SMT-ratkaisija palauttaa sellaiset muuttujien arvot joilla kaava pätee.
Jos se on ristiriitainen, niin mitä tämä tarkoittaa? No, se tarkoittaa että mitä ikinä i:nnen kierroksen jälkeen pätee, niin *jos* silmukasta tullaan ulos, niin jälkiehdon on pakko päteä. Se ei takaa kuitenkaan että silmukasta tultaisiin ulos. Ainoastaan että jos tultiin, niin Q päti.
Se mitä tehdään, on joka kierroksella lasketaan interpolantti C väittämille A[i] ja B[i]. C on aito yleistys A[i]:sta, ja siinä esiintyy vain muuttujia jotka esiintyvät myös B[i]:ssä. Interpolantti takaa nyt ominaisuudet 1) ja 3), joten tarkistamme, onko se myös induktiivinen. Jos se on induktiivinen, niin olemme löytäneet invariantin joka todistaa ohjelman oikeaksi.
Jos taas kaava ei ole induktiivinen, niin jatketaan. Mutta nyt ei jatketa A[i]:sta, vaan otetaan C[i], eli interpolantti, ja lasketaan sille jälkiehtoja, C[i+1].
Nyt ongelmana on, että interpolantti C:stä lähtien voidaan päätyä tilanteeseen jossa C[j] && B[j] ei olekaan ristiriitainen. Jos näin käy, niin löydetty muuttujien arvoyhdistelmä voi olla tai olla olematta todistus sille, että ohjelma tekee virheen. Jos se on, niin hyvä, virhe voidaan raportoida. Jos se taas ei ole, niin joudutaan peruuttamaan takaisin A[i]:hin, ja laskemaan A[i+1], sensijaan että käytettäisiin interpolanttia. Tämä siksi, että on löydetty tilanne jossa meillä on abstrakti virhetilanne, joka ei todellisuudessa voikaan esiintyä. Tämä informaatio on hyödyllistä kyllä jossain mielessä, mutta se ei todista ohjelmaa vääräksi, joten ei voida lopettaa vielä.
Tässä kaikessa yksinkertaisuudessaan idea. Työkalumme päihittää useimmilla (ei kaikilla) benchmarkeilla ainakin BLAST:in, invGen:in, Interprocin ja HOLA:n, jotka nyt ovat viime vuosien työkaluista tutuimpia.
En voi ottaa tästä mitään kunniaa. Osallistuin tutkimukseen lähinnä esittämällä kysymyksiä ja ehdottamalla vaihtoehtoja eri tilanteisiin. Opin prosessissa kuitenkin aika paljon. Se oli mielenkiintoisinta.
Pystypunnerrus avasi pelin, ja tänään sain 2x59kg pystypunnerrettua. Ei siis mitään vauhtipunnerruksia tai pompautuksia; Vauhtipunnerruksella viitataan sellaiseen nostoon "suorille käsille", jossa tanko lähtee rinnalta ja jalat tekevät pompun muutta eivät liiku paikaltaan, esimerkiksi ei saksata. Pystypunnerrus on tyypillisesti noin 75% vauhtipunnerruksesta, eli vauhtipunnertamaan pitäisi pystyä noin 78 kiloa, joskin useimmat painonnostajat vauhtipunnertavat nykyisin enemmän kuin pystypunnertavat, koska pystypunnerrus tai "prässi" ei enää kuulu painonnostolajeihin.
Prässi on minulle ehdottomasti haastavin laji nelikosta. Siinä kehitys on hitainta koska siinä ketjun heikoin lenkki on kaikkein heikoin ja "kineettinen ketju" on kaikkein pisin: tanko pitää nostaa ylös ja tukipiste on maassa. Olympianostoissa on sama, mutta niissä tulos voi olla hieman korkeampi, koska niissä voi käyttää kropan vipuvarsia ja dynaamista voimantuotantoa.
Tänään jätettiin arvioitavaksi eräs paperi jossa olin kanssakirjoittajana. Se käsiteelee ns. puristusinvariantteja.
Lukijat voivat nyt vaihtaa kanavaa, jos eivät ole kiinnostuneita tietojenkäsittelystä ja logiikasta. Jos meillä on ohjelmakoodi S, niin ns. Hoaren kolmikko on {P} S {Q} joka ilmaisee seuraavaa: Jos väite P pätee ennen ohjelmakoodin suoritusta, niin väite Q pätee sen jälkeen. Hoaren kolmikkoja käytetään ilmaisemaan väittämiä tietokoneohjelmista; Hoaren kolmikko on siis väittämä joka joko pätee tai ei päde. P on tässä ns esiehto ja Q on jälkiehto.
Heikoin esiehto taas on ohjelmalle S ja jälkiehdolle Q heikoin sellainen väittämä P, että {P} S {Q} on voimassa. Heikoin tässä tarkoittaa sitä, että jos {R} S {Q} on myös voimassa, niin R:stä seuraa loogisesti P. Ohjelman toiminta voidaan logiikan mielessä tarkalleen määrittää määrittämällä jokaiselle ohjelman käskylle heikoin esiehto. heikointa esiehtoa merkitään wp(S,Q)
Vahvin jälkiehto on heikoimman esiehdon duaali. Vahvin jälkiehto ohjelmalle S ja esiehdolle P on sellainen väittämä Q, että jos {P} S {R} pätee, niin Q:sta seuraa loogisesti R. Ohjelman toiminta voidaan samaan tapaan määrittää tarkalleen etsimällä vahvin jälkiehto väittämälle P ja ohjelmalle S. vahvinta jälkiehtoa merkitään sp(P,S). Pätee, että Q = sp(P,S) jos ja vain jos P = wp(S,Q).
Ohjelman semantiikka voidaan melkein kaikilta osin kiinnittää joko wp- tai sp- määritelmien avulla. Poikkeuksena ovat silmukat joille heikoimman esiehdon tai vahvimman jälkiehdon määritteleminen on ei-triviaali tehtävä. Itseasiassa, se on laskennallisesti ratkeamaton tehtävä yleisesti.
Voidaan kuitenkin joskus selvittää päteekö {P} X {Q} vaikka X:ssä olisi silmukka. Oletetaan nyt että ohjelma on muotoa "while R do S", eli silmukassa suoritetaan ohjelmanpätkää S niin kauan että R pysyy voimassa. Oletetaan että heikoin esiehto tai vahvin jälkiehto S:lle ja mielivaltaiselle väittämälle pystytään laskemaan.
Silmukalle voidaan etsiä invariantti I, jolla on seuraavat ominaisuudet: 1) {I} S {I} pätee, 2) P:stä seuraa I, ja 3) väittämästä I & !R seuraa Q. Kohta 1) sanoo että I on induktiivinen, so, jos se on kerran voimassa, niin jokainen silmukan kierros säilyttää sen voimassa. Kohta 2 sanoo että se pätee kun mennään silmukkaan ja kohta 3 takaa jälkiehdon toteutumisen.
Invariantin löytäminen ei yleisessä tapauksessa ole mahdollista. Logiikasta löytyy kuitenkin muutama työkalu jolla joskus invarintti saadaan napattua. On nimittäin pari juttua jotka huomataan: Jos kaksi kaavaa A ja B toteuttaa ensimmäisen ehdon, niin niiden konjuktio (A ja B) toteuttaa ensimmäisen kohdan myös, samoin kuin niiden disjunktio (A tai B). Lisäksi huomataan että jos ehto 2 pätee, niin kaavan heikentäminen (eli yleistäminen) ei riko kohtaa 2, ja jos ehto 3 pätee, niin kaavan vahvistaminen ei riko kohtaa 3.
Lisäksi meillä on ns Craigin interpolaatioteoreema: Jos kaavat A ja B ovat yhteensopimattomat, eli jos A & B on ristiriitainen, on olemassa ns. interpolaatiokaava C siten että A implikoi C:n (C on A:n aito yleistys), C:ssä esiintyy ainoastaan muuttujia jotka ovat yhteisiä A:lle ja B:lle, ja C & B on ristiriitainen.
Kehittämämme työkalu on ns. puristusinvarianttityökalu. Se toimii siten, että määritellään A[0] = P, ja jokaisella i sovitaan että A[i] = sp(A[i-1] & R, S), eli A[i] tarkoittaa vahvinta väittämää joka pätee kun silmukkaa olisi ajettu i kertaa. Samoin määritellään B[0] = !Q & !R ja B[i] = B[0] | wp(S,B[i-1]). Alussa näistä ei lasketa kuin yksi. B[i]:n tulkinta on että se on heikoin kaava joka päti viimeiset i kierrosta sitten siten, että silmukasta on tultu ulos ja Q ei ole ollut totta; eli että ohjelma on tehnyt "virheen".
Jos A[i] && B[i] *ei* ole ristiriitainen, vaan sille löytyy malli, niin ohjelma ei toteuta annettua Hoaren kolmikkoa; silmukkaa ajetaan i kierrosta, jonka aikana tapahtuu jotain mikä takaa että silmukasta tullaan ulos ja jälkiehto ei päde. Tämä voidaan tarkastaa kaavoista ns. SMT-ratkaisijalla; SMT-ratkaisijat ovat nykyisin varsin tehokkaita. Jos kaava ei ole ristiriitainen, SMT-ratkaisija palauttaa sellaiset muuttujien arvot joilla kaava pätee.
Jos se on ristiriitainen, niin mitä tämä tarkoittaa? No, se tarkoittaa että mitä ikinä i:nnen kierroksen jälkeen pätee, niin *jos* silmukasta tullaan ulos, niin jälkiehdon on pakko päteä. Se ei takaa kuitenkaan että silmukasta tultaisiin ulos. Ainoastaan että jos tultiin, niin Q päti.
Se mitä tehdään, on joka kierroksella lasketaan interpolantti C väittämille A[i] ja B[i]. C on aito yleistys A[i]:sta, ja siinä esiintyy vain muuttujia jotka esiintyvät myös B[i]:ssä. Interpolantti takaa nyt ominaisuudet 1) ja 3), joten tarkistamme, onko se myös induktiivinen. Jos se on induktiivinen, niin olemme löytäneet invariantin joka todistaa ohjelman oikeaksi.
Jos taas kaava ei ole induktiivinen, niin jatketaan. Mutta nyt ei jatketa A[i]:sta, vaan otetaan C[i], eli interpolantti, ja lasketaan sille jälkiehtoja, C[i+1].
Nyt ongelmana on, että interpolantti C:stä lähtien voidaan päätyä tilanteeseen jossa C[j] && B[j] ei olekaan ristiriitainen. Jos näin käy, niin löydetty muuttujien arvoyhdistelmä voi olla tai olla olematta todistus sille, että ohjelma tekee virheen. Jos se on, niin hyvä, virhe voidaan raportoida. Jos se taas ei ole, niin joudutaan peruuttamaan takaisin A[i]:hin, ja laskemaan A[i+1], sensijaan että käytettäisiin interpolanttia. Tämä siksi, että on löydetty tilanne jossa meillä on abstrakti virhetilanne, joka ei todellisuudessa voikaan esiintyä. Tämä informaatio on hyödyllistä kyllä jossain mielessä, mutta se ei todista ohjelmaa vääräksi, joten ei voida lopettaa vielä.
Tässä kaikessa yksinkertaisuudessaan idea. Työkalumme päihittää useimmilla (ei kaikilla) benchmarkeilla ainakin BLAST:in, invGen:in, Interprocin ja HOLA:n, jotka nyt ovat viime vuosien työkaluista tutuimpia.
En voi ottaa tästä mitään kunniaa. Osallistuin tutkimukseen lähinnä esittämällä kysymyksiä ja ehdottamalla vaihtoehtoja eri tilanteisiin. Opin prosessissa kuitenkin aika paljon. Se oli mielenkiintoisinta.
keskiviikko 19. lokakuuta 2016
Köyhät kyykkyyn
Eilen sain kyykättyä 5x135kg, mikä on uusi ennätys viidellä toistolla, aiemman oltua 132.5kg. En ollut yrittänyt tätä painoa viidellä toistolla, joskin olin kyykännyt 3x140kg, ja uskoisin että olisin kyllä pystynyt tuolloin samaan. Ensi viikon kyykkytreenissä on 140kg vuorossa ja realistinen tavoite on kolme toistoa.
Olen kirjoittanut nyt pari kuukautta artikkelia erääseen Festschrift-kokoelmaan. Aloitin kirjoittamisen kun uskoin että minulla on uusi teoreema. Todistus aina joutui pieniin ongelmiin ja jouduin hieman muokkaamaan teoreeman muotoilua. Sain sen viime viikolla valmiiksi ja nyt oikoluen ja korjailen paperia.
Oletetaan että meillä on suunnattu graafi G jonka kaaret on merkitty aakkoston A symbolein; mukana on myös tyhjä merkki. Lisäksi graafista on osoitettu alkusolmu. Sanotaan että graafin jäljet ovat ne A:n merkkijonot jotka saadaan muodostettua kulkemalla alkusolmusta mikä tahansa polku. Samassa solmussa ja samaa kaarta saa kulkea mielivaltaisen määrän, joten äärelliselläkin graafilla jälkien joukko on usein ääretön. Kaaret ovat joko näkyviä tai näkymättömiä, riippuuen siitä onko kaaren merkki joku A:n symboli vai tyhjä.
Meillä on funktio T, joka jokaisessa graafin solmussa osoittaa tietyt kaaret jotka pitää tutkia, jotta jokin ominaisuus säilyy. Graafin T-reduktio on se graafi, joka saadaan kun otetaan huomioon vain se osa graafista, johon päästään kulkemalla T:n osoittamia kaaria pitkin. Meillä on annettu joukko L joka sisältää sallitut jäljet. Jäljet jotka eivät ole joukossa L, ovat kiellettyjä. Nyt vaaditaan että G:n T-reduktiolla pitää olla kielletty jälki jos G:llä on kielletty jälki. Hyvä, tämä tehdään tietyllä menetelmällä.
Toinen menetelmä on graafihomomorfismi. Kuvataan graafi G graafiksi f(G) homomorfismilla. Homomorfismilla tarkoitetaan kuvausta joka kuvaa solmun s solmuksi f(s) siten, että jos meillä on kaari (s,a,s') -- tässä s on kaaren alkupää, s' on kaaren loppupää ja a on sen merkintä -- niin (f(s),a,f(s')) on f(G):n kaari. Homomorfismi tuottaa graafin jolla on kaikki G:n jäljet mutta voi olla enemmän jälkiä. Näinollen, jos f(G):llä ei ole kiellettyä jälkeä, niin G:lläkään ei voi olla.
Funktion T täytyy toteuttaa joukko erilaisia ominaisuuksia, mutta yleensä funktion arvon laskenta palautuu ns riiipumattoman kaaren käsitteeseen: Jos (s,a,s1) ja (s,b,s2) ovat kaaria jotka lähtevät s:stä, niin ensiksin, pitää löytyä jokin kaari (s1,b,s3) ja (s2,a,s3), sekä aina kun toinen näistä kaarista löytyy, niin pitää löytyä toinen joka vie samaan solmuun. Käytännössä siis tämä tarkoittaa että ei ole väliä kumpi kaarista valitaan solmussa s, aina päästään jatkamaan samaa polkua.
Haluaisimme, että tämä menetelmä yhdistetään homomorfismiin. Homomorfian "läpi" analysoiminen on kuitenkin usein vaikeaa. On hypoteesi, että mutatis mutandis homma toimii jos (s,a,s1) ja (s,b,s2)- kaarten kanssa vaaditaankin että löytyy (s1,b,s3) ja (s2,a,s4) siten että f(s3) = f(s4), eli, riittää että homomorfia takaa "näennäisen riippumattomuuden".
Tällainen tulos oli olemassa tietynlaiselle homomorfialle. Olin siinä uskossa että tämä on totta hyvin yleisessä tapauksessa. Näin ei kuitenkaan ole.
Sanotaan että homomorfia on 1-simulaatio jos aina kun meillä on kaaret (s,a,s') ja (s1,a,s1'), ja f(s) = f(s1) pätee, niin myös f(s') = f(s1') pätee. Tämä on äärimmäisen vahva vaatimus.Mutta sekään ei vielä riitä, sillä sen lisäksi että homomorfian pitää olla 1-simulaatio, sen pitää vielä kaiken lisäksi olla 0-simulaatio, eli jos on kaari (s,a,s') ja f(s) = f(s1), niin pitää olla jokin s2 siten että löytyy kaari (s1, a, s2).
Jos f on siis sekä 0- että 1-simulaatio, niin silloin hypoteesi pätee. Vastaesimerkkejä löytyy kaikille tutkimilleni mielekkäille heikommille ominaisuuksille.
En kuitenkaan löytänyt tiukkaa ehtoa sille, että hypoteesi *ei* pätisi jos f ei ole 0-1-simulaatio (eli bisimulaatio).
Olen kirjoittanut nyt pari kuukautta artikkelia erääseen Festschrift-kokoelmaan. Aloitin kirjoittamisen kun uskoin että minulla on uusi teoreema. Todistus aina joutui pieniin ongelmiin ja jouduin hieman muokkaamaan teoreeman muotoilua. Sain sen viime viikolla valmiiksi ja nyt oikoluen ja korjailen paperia.
Oletetaan että meillä on suunnattu graafi G jonka kaaret on merkitty aakkoston A symbolein; mukana on myös tyhjä merkki. Lisäksi graafista on osoitettu alkusolmu. Sanotaan että graafin jäljet ovat ne A:n merkkijonot jotka saadaan muodostettua kulkemalla alkusolmusta mikä tahansa polku. Samassa solmussa ja samaa kaarta saa kulkea mielivaltaisen määrän, joten äärelliselläkin graafilla jälkien joukko on usein ääretön. Kaaret ovat joko näkyviä tai näkymättömiä, riippuuen siitä onko kaaren merkki joku A:n symboli vai tyhjä.
Meillä on funktio T, joka jokaisessa graafin solmussa osoittaa tietyt kaaret jotka pitää tutkia, jotta jokin ominaisuus säilyy. Graafin T-reduktio on se graafi, joka saadaan kun otetaan huomioon vain se osa graafista, johon päästään kulkemalla T:n osoittamia kaaria pitkin. Meillä on annettu joukko L joka sisältää sallitut jäljet. Jäljet jotka eivät ole joukossa L, ovat kiellettyjä. Nyt vaaditaan että G:n T-reduktiolla pitää olla kielletty jälki jos G:llä on kielletty jälki. Hyvä, tämä tehdään tietyllä menetelmällä.
Toinen menetelmä on graafihomomorfismi. Kuvataan graafi G graafiksi f(G) homomorfismilla. Homomorfismilla tarkoitetaan kuvausta joka kuvaa solmun s solmuksi f(s) siten, että jos meillä on kaari (s,a,s') -- tässä s on kaaren alkupää, s' on kaaren loppupää ja a on sen merkintä -- niin (f(s),a,f(s')) on f(G):n kaari. Homomorfismi tuottaa graafin jolla on kaikki G:n jäljet mutta voi olla enemmän jälkiä. Näinollen, jos f(G):llä ei ole kiellettyä jälkeä, niin G:lläkään ei voi olla.
Funktion T täytyy toteuttaa joukko erilaisia ominaisuuksia, mutta yleensä funktion arvon laskenta palautuu ns riiipumattoman kaaren käsitteeseen: Jos (s,a,s1) ja (s,b,s2) ovat kaaria jotka lähtevät s:stä, niin ensiksin, pitää löytyä jokin kaari (s1,b,s3) ja (s2,a,s3), sekä aina kun toinen näistä kaarista löytyy, niin pitää löytyä toinen joka vie samaan solmuun. Käytännössä siis tämä tarkoittaa että ei ole väliä kumpi kaarista valitaan solmussa s, aina päästään jatkamaan samaa polkua.
Haluaisimme, että tämä menetelmä yhdistetään homomorfismiin. Homomorfian "läpi" analysoiminen on kuitenkin usein vaikeaa. On hypoteesi, että mutatis mutandis homma toimii jos (s,a,s1) ja (s,b,s2)- kaarten kanssa vaaditaankin että löytyy (s1,b,s3) ja (s2,a,s4) siten että f(s3) = f(s4), eli, riittää että homomorfia takaa "näennäisen riippumattomuuden".
Tällainen tulos oli olemassa tietynlaiselle homomorfialle. Olin siinä uskossa että tämä on totta hyvin yleisessä tapauksessa. Näin ei kuitenkaan ole.
Sanotaan että homomorfia on 1-simulaatio jos aina kun meillä on kaaret (s,a,s') ja (s1,a,s1'), ja f(s) = f(s1) pätee, niin myös f(s') = f(s1') pätee. Tämä on äärimmäisen vahva vaatimus.Mutta sekään ei vielä riitä, sillä sen lisäksi että homomorfian pitää olla 1-simulaatio, sen pitää vielä kaiken lisäksi olla 0-simulaatio, eli jos on kaari (s,a,s') ja f(s) = f(s1), niin pitää olla jokin s2 siten että löytyy kaari (s1, a, s2).
Jos f on siis sekä 0- että 1-simulaatio, niin silloin hypoteesi pätee. Vastaesimerkkejä löytyy kaikille tutkimilleni mielekkäille heikommille ominaisuuksille.
En kuitenkaan löytänyt tiukkaa ehtoa sille, että hypoteesi *ei* pätisi jos f ei ole 0-1-simulaatio (eli bisimulaatio).
torstai 13. lokakuuta 2016
Tulosvastuu
Tulokset ovat jatkaneet hyvin verkkaista nousuaan 5/3/1- treenillä. Yllätyn välillä siitä, miten huomaa että voimaa tulee lisää salakavalasti. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, 5/3/1 perustuu laskennallisiin maksimipainoihin ja "neljää suurta" eli kyykkyä, mavea, penkkiä ja pystypunnerrusta, treenataan kerran viikossa neljän viikon sykleissä. Ekalla viikolla 3x5, toisella 3x3 ja kolmannella 5 + 3 + 1 nousevalla sarjalla. Jokaisessa treenissä viimeinen sarja kuitenkin tehdään "loppuun", eli niin monta toistoa kuin pystyy kunnollisella tekniikalla tekemään.
Kun aloitin 5/3/1:en heinäkuun lopussa laskennallinen maksimini oli ns todellinen maksimi, eli pystypunnerruksessa 57.5kg, maastavedossa 157.5kg, kyykyssä 142.5kg, ja penkissä 85kg. Nyt, 12 viikon jälkeen laskennalliset maksimit ovat 62kg, 170kg, 151kg ja 102kg. Näin arvioiden suurin kehitys on tapahtunut penkkipunnerruksessa, mikä tietystikään ei ole yllättävää; Penkissä rajoittavana tekijänä on ollut se, että olkapääni on ollut vammautunut ja olen joutunut varomaan sitä.
Todellisia ykkösmaksimeja en ole kuitenkaan itseasiassa tehnyt, vaan 5+3+1-päivinäkin maksimipaino on ollut vain noin 90% ym. laskennallisista maksimeista. Tämä tarkoittaa että raskaimmat painot joita olen nostellut ovat olleet 57.5, 155, 137.5 ja 87.5kg. Vasta tässä syklissä -- eli viikolla 15 ohjelman aloittamisen jälkeen -- tullaan penkkipunnerrusta lukuunottamatta ensimmäistä kertaa painoille jotka sivuavat heinäkuun tuloksia. Näissäkin taustaoletuksena nyt on, että niitä tehdään useampia toistoja.
Esimerkiksi tiistaina kyykkästin 6 toistoa 127.5kg:lla, mistä laskennallinen maksimi 151 on laskettu. En usko sen pitävän paikkaansa, uskoisin että aito maksimi on ehkä 145. Silti tulen vasta kahden viikon kuluttua nostamaan edes sen 142.5kg. Wendler kirjoittikin eräässä artikkelissaan että 5/3/1 ei ole hätähousujen ohjelma. Se on pikemminkin advanced- tason kuin intermediate-tason ohjelma, koska treenisyklin pituus on 4 viikkoa. Yksi tapa jakaa nostajat aloittelijoihin, keskitason nostelijoihin, ja kehittyneisiin, perustuu juurikin tarvittavan syklin pituuteen: Aloittleijalla syklin pituus on sama kuin treenikertojen tai korkeintaan kahden treenikerran väli. Keskitason nostelijalla syklin pituus on viikosta kahteen viikkoon ja kehittyneemmällä kuukaudesta jopa vuoteen. Eliittitason urheilijoilla, kuten olympiamitalisteilla, syklin pituus voi olla neljäkin vuotta.
Vanhempana aloittavan harjoittelijan rajoittavana tekijänä kehityksessä on usein palautuminen. Asia josta ei tabuluonteen takia paljon puhuta, on hormonitoiminta. Anabolisilla steroideilla tärkein haettu vaikutus on palautumisen tehostaminen. Urheilija voi treenata kovempaa ja silti palautua nopeammin kun hänellä on kemiallisia apuja. Tämä tarkoittaa syklin lyhenemistä ja intensiteetin kasvattamisen mahdollisuutta. Mutta vaikka emme puhuisi steroideista, vaan elimistön luonnollisista hormoneista, niin sama mekanismi siinä on taustalla. Vanhempi urheilija ei palaudu yhtä tehokkaasti hormonitoiminnan ja muiden aineenvaihduntaan liittyvien iän tuomien muutosten vuoksi.
Itse mittautin testosteronitasoni vuoden 2014 alussa. Ensimmäisessä mittauksessa tasot olivat melko matalat. Viitearvojen sisällä toki, mutta ikä huomioiden melko matalat. Otimme kontrollikäynnin puolen vuoden päähän ja muutin siinä kohtaa treeniäni ja ruokavaliotani. Tuolloin aloin ensimmäistä kertaa enemmän voimaharjoitella ja aloin syödä enemmän mm tyydyttynyttä rasvaa ja muutenkin lisäsin energiansaantiani. Kun hormonitasot mitattiin muutaman kuukauden kuluttua, ne olivat viitearvojen yläpäässä.
Kun aloitin 5/3/1:en heinäkuun lopussa laskennallinen maksimini oli ns todellinen maksimi, eli pystypunnerruksessa 57.5kg, maastavedossa 157.5kg, kyykyssä 142.5kg, ja penkissä 85kg. Nyt, 12 viikon jälkeen laskennalliset maksimit ovat 62kg, 170kg, 151kg ja 102kg. Näin arvioiden suurin kehitys on tapahtunut penkkipunnerruksessa, mikä tietystikään ei ole yllättävää; Penkissä rajoittavana tekijänä on ollut se, että olkapääni on ollut vammautunut ja olen joutunut varomaan sitä.
Todellisia ykkösmaksimeja en ole kuitenkaan itseasiassa tehnyt, vaan 5+3+1-päivinäkin maksimipaino on ollut vain noin 90% ym. laskennallisista maksimeista. Tämä tarkoittaa että raskaimmat painot joita olen nostellut ovat olleet 57.5, 155, 137.5 ja 87.5kg. Vasta tässä syklissä -- eli viikolla 15 ohjelman aloittamisen jälkeen -- tullaan penkkipunnerrusta lukuunottamatta ensimmäistä kertaa painoille jotka sivuavat heinäkuun tuloksia. Näissäkin taustaoletuksena nyt on, että niitä tehdään useampia toistoja.
Esimerkiksi tiistaina kyykkästin 6 toistoa 127.5kg:lla, mistä laskennallinen maksimi 151 on laskettu. En usko sen pitävän paikkaansa, uskoisin että aito maksimi on ehkä 145. Silti tulen vasta kahden viikon kuluttua nostamaan edes sen 142.5kg. Wendler kirjoittikin eräässä artikkelissaan että 5/3/1 ei ole hätähousujen ohjelma. Se on pikemminkin advanced- tason kuin intermediate-tason ohjelma, koska treenisyklin pituus on 4 viikkoa. Yksi tapa jakaa nostajat aloittelijoihin, keskitason nostelijoihin, ja kehittyneisiin, perustuu juurikin tarvittavan syklin pituuteen: Aloittleijalla syklin pituus on sama kuin treenikertojen tai korkeintaan kahden treenikerran väli. Keskitason nostelijalla syklin pituus on viikosta kahteen viikkoon ja kehittyneemmällä kuukaudesta jopa vuoteen. Eliittitason urheilijoilla, kuten olympiamitalisteilla, syklin pituus voi olla neljäkin vuotta.
Vanhempana aloittavan harjoittelijan rajoittavana tekijänä kehityksessä on usein palautuminen. Asia josta ei tabuluonteen takia paljon puhuta, on hormonitoiminta. Anabolisilla steroideilla tärkein haettu vaikutus on palautumisen tehostaminen. Urheilija voi treenata kovempaa ja silti palautua nopeammin kun hänellä on kemiallisia apuja. Tämä tarkoittaa syklin lyhenemistä ja intensiteetin kasvattamisen mahdollisuutta. Mutta vaikka emme puhuisi steroideista, vaan elimistön luonnollisista hormoneista, niin sama mekanismi siinä on taustalla. Vanhempi urheilija ei palaudu yhtä tehokkaasti hormonitoiminnan ja muiden aineenvaihduntaan liittyvien iän tuomien muutosten vuoksi.
Itse mittautin testosteronitasoni vuoden 2014 alussa. Ensimmäisessä mittauksessa tasot olivat melko matalat. Viitearvojen sisällä toki, mutta ikä huomioiden melko matalat. Otimme kontrollikäynnin puolen vuoden päähän ja muutin siinä kohtaa treeniäni ja ruokavaliotani. Tuolloin aloin ensimmäistä kertaa enemmän voimaharjoitella ja aloin syödä enemmän mm tyydyttynyttä rasvaa ja muutenkin lisäsin energiansaantiani. Kun hormonitasot mitattiin muutaman kuukauden kuluttua, ne olivat viitearvojen yläpäässä.
maanantai 10. lokakuuta 2016
Painonnostosta
Kävin perjantaina Tampereen Pyrinnön painonnostojaoksen alkeiskurssin harjoituksissa. Harjoitukset olivat varsin mielenkiintoiset.
Harjoituksissa käytiin läpi työnnön (clean & jerk) perusteet. Nosto oli pilkottu osiin hieman eri tavalla kuin mitä olen tottunut, mutta tämä on erinoimaisen hyvä asia, koska se mahdollisti liikeratojen uudelleenopettelun.
Ensiksikin, olin aiemmin oppinut noston "takaperin" siten, että aloitetaan tilanteesta, jossa tanko on rinnalla. Ensin pudotetaan tanko, ja se otetaan "löysillä käsillä" kiinni. Tästä sitten rakennetaan "takaperin" rinnalleveto riipusta -- tangon pitäisi liikkua sama liikerata ylös kuin alaskin. Alkeiskurssilla taas aloitettiin riipusta, muttei vedetty tankoa rinnalle lainkaan. Sensijaan etsittiin ponnnistusvaiheen "yläkohta", eli kohta jossa nostaja on ponnistanut varpailleen ja tanko roikkuu käsien varassa. Tällä tavoin löytyy myös epäkkään aktivaatio, kun olkapäät vedetään "korviin". Varsinainen veto ja ponnistus otetaan vasta kun "harjoitusponnistus" menee ilman että kädet vetävät tankoa.
Palat siis rakennettiin hieman eri järjestyksessä, mutta tämä tosiaan vain vahvisti tunnetta että opin liikeratoja uudelleen. Kokeilinkin sitten lauantaina rinnallevetoa, ja sain kuin sainkin vedettyä 70kg ilman että se tuntui edes kovin raskaalta. Hankalaksi nosto kuitenkin muuttui, sillä en osaa pamauttaa kyynärpäitä kunnolla ylös, vaan otan tangon liiaksi vastaan käsien varaan. Ennen pitkää, jos painot käyvät raskaaksi, tämä vahingoittaa kyynärpäitä ja ranteita.
Teoriassa tasapainoisesti harjoitelleen kaverin "pitäisi" vetää rinnalle noin puolet maastavedon tuloksestaan, joten minulla on noin 10kg matkaa rinnallevedossa. Tästä johtuen otan nyt seuraavanlaisen ohjelman käyttöön; se rakentuu edelleen 5/3/1:lle, mutta palvelee paremmin painonnostoa.
Harjoituksissa käytiin läpi työnnön (clean & jerk) perusteet. Nosto oli pilkottu osiin hieman eri tavalla kuin mitä olen tottunut, mutta tämä on erinoimaisen hyvä asia, koska se mahdollisti liikeratojen uudelleenopettelun.
Ensiksikin, olin aiemmin oppinut noston "takaperin" siten, että aloitetaan tilanteesta, jossa tanko on rinnalla. Ensin pudotetaan tanko, ja se otetaan "löysillä käsillä" kiinni. Tästä sitten rakennetaan "takaperin" rinnalleveto riipusta -- tangon pitäisi liikkua sama liikerata ylös kuin alaskin. Alkeiskurssilla taas aloitettiin riipusta, muttei vedetty tankoa rinnalle lainkaan. Sensijaan etsittiin ponnnistusvaiheen "yläkohta", eli kohta jossa nostaja on ponnistanut varpailleen ja tanko roikkuu käsien varassa. Tällä tavoin löytyy myös epäkkään aktivaatio, kun olkapäät vedetään "korviin". Varsinainen veto ja ponnistus otetaan vasta kun "harjoitusponnistus" menee ilman että kädet vetävät tankoa.
Palat siis rakennettiin hieman eri järjestyksessä, mutta tämä tosiaan vain vahvisti tunnetta että opin liikeratoja uudelleen. Kokeilinkin sitten lauantaina rinnallevetoa, ja sain kuin sainkin vedettyä 70kg ilman että se tuntui edes kovin raskaalta. Hankalaksi nosto kuitenkin muuttui, sillä en osaa pamauttaa kyynärpäitä kunnolla ylös, vaan otan tangon liiaksi vastaan käsien varaan. Ennen pitkää, jos painot käyvät raskaaksi, tämä vahingoittaa kyynärpäitä ja ranteita.
Teoriassa tasapainoisesti harjoitelleen kaverin "pitäisi" vetää rinnalle noin puolet maastavedon tuloksestaan, joten minulla on noin 10kg matkaa rinnallevedossa. Tästä johtuen otan nyt seuraavanlaisen ohjelman käyttöön; se rakentuu edelleen 5/3/1:lle, mutta palvelee paremmin painonnostoa.
- Maanantai: 1) rinnallevetoja 7x2 nousevana sarjana, loppuun ykkönen maksimipainolla. 2) 531 prässi 3) leuanvetoja
- Tiistai 1) 531 kyykky, 2) shrugsit
- Torstai 1) Rinnallevetoja tai tempauksia 5x2 nousevana sarjana noin 80% maksimista asti. 2) 531 penkki 3) vatsalihakset
- Perjantai tekniikka
- Lauantai: 1) Tempauksia tai rinnallevetoja 5x2 nouseva sarja noin 85% maksimista 2) Maastaveto 531
perjantai 7. lokakuuta 2016
Syödään syödään.
Kirjoitin joskus aiemminkin lisäravinteista ja ruoasta, mutta ajattelin tässä nyt referoida vähän viimeaikaista ruokavaliotani ja lisäravinteita. Lisäravinteiden osalta "stäkkini" on vakiintunut seuraavanlaiseksi:
Normaali ruokailurytmini sisältää neljä varsinaista "ateriaa", aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan. Tyypillisesti otan heran, kreatiinin ja beta-alaniinin juomana aamiaisen yhteydessä.
Aamiaisen koostumus vaihtelee. Muutaman kerran viikossa syön parin munan munakkaan, salaattia ja paahtoleipää. Parina päivänä viikossa jätän aamiaisen väliin tarkoituksella, ja pari kertaa viikossa syön vain paahtoleipää, maapähkinävoita ja hedelmämehua. Kerran viikossa suunnilleen syön työpaikan kahviossa aamiaisen jossa on puuroa, leipää ja vihanneksia. Kahvia juon noin kaksi kuppia aamulla. Tuhdimpi aamiainen sisältää noin 400kcal ja noin 20g proteiinia (poislukien lisäproteiini), joinakin päivinä ollaan nollassa. Eli proteiinia 20-40g, energiaa 120-520kcal, keskiarvo ehkä 30g + 350kcal.
Treenipäivinä treenin jälkeen nautin tyypillisesti nykyisin noin puoli litraa valion plus maitokaakaota. Se tekee noin 275kcl ja 25g proteiinia. Treenaan neljästi viikossa, mutta joskus nautin tämän silti, joten keskimäärin tämä välipala on noin 200kcal ja 20g proteiinia.
Lounaaksi preferoin työpaikan ruokaloissa annoksia joissa on enemmän proteiinia. Jauhelihapihvi tai vastaava. Kerran viikossa syön Subwayssä yleensä American Steakhouse Meltin. Siitä tulee noin 900kcal ja 50g proteiinia. Kerran viikossa syön Taco Housessa, annos lienee suunnilleen saman suuruinen. Ruokalassa syödessä hieman vähemmän. Veikkaisin keskiarvoksi noin 750kcal ja 40g proteiinia.
Päivälliseksi syön toisinaan roskaruokaa, kuten esimerkiksi McDonaldsissa tai Hesessä. Mäkkärissä syödessäni syön aina Double Quarter Pounder:in salaatilla; en koskaan syö ranskanperunoita. Tällaisessa annoksessa on tyypillisesti noin 800kcal ja 50g proteiinia. Toisinaan teen lasagnea; Lasagnea tulee kerralla noin 2kg vuokallisesta ja yksi annos on ehkä 250g, päälle mehua tai plus-kaakaota. Näistä tulee ehkä noin 500kcal ja 40g proteiinia. Keskimäärin puhutaan ehkä 600kcal ja 45g.
Iltapalaksi syön tyypillisesti raejuustopurkin, salaattia ja ehkä kolme siivua paahtoleipää. 500kcal ja 35g proteiinia. En kuitenkaan syö näin joka päivä, joten keskiarvo on alhaisempi, sanoisin 350kcal ja 20g.
En juurikaan syö välipaloja muuten enää. Ennen vedin noiden lisäksi vielä pari kolme purkkia rahkaa päivässä. Karkkia tms syön ehkä kerran viikossa ja toisen kerran viikossa teen jotain jälkiruokaa kuten kaura-omenapaistosta ja jäätelöä. Näistä kertyisi kerralla noin 700kcal, mutta viikkotasolla ehkä 200kcal keskimäärin. Proteiinia on mitättömän vähän, ehkä 10g.
Arvioimiani keskiarvoja käyttäen saan päivässä noin 2450kcal. Tämä pitänee paikkaansa, sillä painoni ei ole enää noussut. Treeni nostanee kulutuksen suunnilleen tälle tasolle. Proteiinin määrä on ihan kohtuullinen, 165g proteiinia on noin 2g per painokilo, ja se riittää lihasmassan ylläpitämiseen niukin naukin. Kun painonnostokurssi on ohi, harkitsen että alkaisin taas hetkeksi bulkkaamaan. Jos nostaisin tuon saannin vähän yli 3000kcal:in, niin tulokset voisivat taas kääntyä nousuun. Tai sitten eivät.
- Kreatiinia noin 5g (reilu teelusikallinen). Scholarilla jos hakee "Creatine monohydrate", niin saa aika vakuuttavan luettelon kreatiinin hyödyistä. Voimaharjoittelija tai vähänkään anaerobisella alueella treenaava hyötyy varmasti.
- Beta-alaniinia noin 5g. Näyttö ei ole aivan yhtä vahvaa, mutta lihaksen karnosiinipitoisuus nousee varmasti. Tällä on lihasväsymystä ehkäisevä vaikutus.
- L-Arginiinia noin 2g. Pitkäaikaisena vaikutuksena pitäisi olla verisuonten parempi kunto. Tällä on vaikutuksia myös ns mieskuntoon. Pidemmällä aikavälillä verisuonten kunto heikkenee ja merkittävällä prosentilla miehistä tulee erektio-ongelmia. Olen jo riittävän vanha että riski on merkittävä, parempi ennaltaehkäistä.
- Pterostilbeeni, noin 50mg per päivä. Tässä annostus on mitättömän pieni, mutta aloitan uudet aina varovaisesti.
- Nikotiiniamidi-ribosidi, 125mg. B3-vitamiinin muoto jolla väitetään olevan merkittäviä vaikutuksia palautumiseen. Hype-tuote, vähän niinkuin pterostilbeenikin. Näiden kahden yhdistelmää mainostetaan "elämänpidennykseen". En usko hypeen, mutta päätin kokeilla. On vaikea sanoa mikä aiheuttaa mitäkin, mutta unien värikkyys on ollut huomattava viime aikoina; joillain B-ryhmän vitamiineilla on tällaisia vaikutuksia.
- Kalaöljyä n. 1000mg iltaisin.
- Heraproteiinia noin 50g päivässä. Tämä ei ole oikeastaan niinkään lisäravinne, enemmänkin aterian korvike. Kahdessa osassa nautittuna siitä saa kahden pienen aterian proteiinintarpeen, jolloin varsinaista ruokaa täytyy syödä vähemmän.
Normaali ruokailurytmini sisältää neljä varsinaista "ateriaa", aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan. Tyypillisesti otan heran, kreatiinin ja beta-alaniinin juomana aamiaisen yhteydessä.
Aamiaisen koostumus vaihtelee. Muutaman kerran viikossa syön parin munan munakkaan, salaattia ja paahtoleipää. Parina päivänä viikossa jätän aamiaisen väliin tarkoituksella, ja pari kertaa viikossa syön vain paahtoleipää, maapähkinävoita ja hedelmämehua. Kerran viikossa suunnilleen syön työpaikan kahviossa aamiaisen jossa on puuroa, leipää ja vihanneksia. Kahvia juon noin kaksi kuppia aamulla. Tuhdimpi aamiainen sisältää noin 400kcal ja noin 20g proteiinia (poislukien lisäproteiini), joinakin päivinä ollaan nollassa. Eli proteiinia 20-40g, energiaa 120-520kcal, keskiarvo ehkä 30g + 350kcal.
Treenipäivinä treenin jälkeen nautin tyypillisesti nykyisin noin puoli litraa valion plus maitokaakaota. Se tekee noin 275kcl ja 25g proteiinia. Treenaan neljästi viikossa, mutta joskus nautin tämän silti, joten keskimäärin tämä välipala on noin 200kcal ja 20g proteiinia.
Lounaaksi preferoin työpaikan ruokaloissa annoksia joissa on enemmän proteiinia. Jauhelihapihvi tai vastaava. Kerran viikossa syön Subwayssä yleensä American Steakhouse Meltin. Siitä tulee noin 900kcal ja 50g proteiinia. Kerran viikossa syön Taco Housessa, annos lienee suunnilleen saman suuruinen. Ruokalassa syödessä hieman vähemmän. Veikkaisin keskiarvoksi noin 750kcal ja 40g proteiinia.
Päivälliseksi syön toisinaan roskaruokaa, kuten esimerkiksi McDonaldsissa tai Hesessä. Mäkkärissä syödessäni syön aina Double Quarter Pounder:in salaatilla; en koskaan syö ranskanperunoita. Tällaisessa annoksessa on tyypillisesti noin 800kcal ja 50g proteiinia. Toisinaan teen lasagnea; Lasagnea tulee kerralla noin 2kg vuokallisesta ja yksi annos on ehkä 250g, päälle mehua tai plus-kaakaota. Näistä tulee ehkä noin 500kcal ja 40g proteiinia. Keskimäärin puhutaan ehkä 600kcal ja 45g.
Iltapalaksi syön tyypillisesti raejuustopurkin, salaattia ja ehkä kolme siivua paahtoleipää. 500kcal ja 35g proteiinia. En kuitenkaan syö näin joka päivä, joten keskiarvo on alhaisempi, sanoisin 350kcal ja 20g.
En juurikaan syö välipaloja muuten enää. Ennen vedin noiden lisäksi vielä pari kolme purkkia rahkaa päivässä. Karkkia tms syön ehkä kerran viikossa ja toisen kerran viikossa teen jotain jälkiruokaa kuten kaura-omenapaistosta ja jäätelöä. Näistä kertyisi kerralla noin 700kcal, mutta viikkotasolla ehkä 200kcal keskimäärin. Proteiinia on mitättömän vähän, ehkä 10g.
Arvioimiani keskiarvoja käyttäen saan päivässä noin 2450kcal. Tämä pitänee paikkaansa, sillä painoni ei ole enää noussut. Treeni nostanee kulutuksen suunnilleen tälle tasolle. Proteiinin määrä on ihan kohtuullinen, 165g proteiinia on noin 2g per painokilo, ja se riittää lihasmassan ylläpitämiseen niukin naukin. Kun painonnostokurssi on ohi, harkitsen että alkaisin taas hetkeksi bulkkaamaan. Jos nostaisin tuon saannin vähän yli 3000kcal:in, niin tulokset voisivat taas kääntyä nousuun. Tai sitten eivät.
tiistai 4. lokakuuta 2016
Opintotuesta
Koska minulla on huomenna opetusnäyte ja paperi kirjoitettavana perjantaiksi, täytyy minun viivytellä vähän, ja mikä sen parempi keino kuin pitkästä aikaa kirjoittaa taloudesta.
Otan tässä kantaa Heikki Pursiaisen kritiikkiin sekä Alf Rehnin alkuperäiseen puheenvuoroon opintotuesta. Ennen kuin sanon oman kantani, koetan tiivistää mitä nämä herrat sanoivat asiasta.
Rehnin argumentti on hieman epäselvä siksi, etät kirjoitus on lyhyt. Kirjoitus ei erittele tarkkaan käytettyä argumenttia, joten täydennän sen parhaan arvausteni mukaan järkeväksi. Voi olla että Rehn tarkoitti jotain muuta.
Rehnin mukaan opiskelijoiden tukeminen on mielekästä, koska opiskelijoista tulee valmistuttuaan hyviä veronmaksajia. Valtion näkökulmasta opintotuki on siis investointi joka maksaa itsensä verotuloina takaisin. Tämän argumentin pois jätetty osa on, että ilman opintotukea jokin merkittävä osa opiskelijoista jättäisi opiskelematta ja ansaitsisi vähemmän tulevaisuudessa.
Pursiaisen mukaan argumentti on väärä, koska jos opintotuki tekee opiskelusta kannattavan niin, että opiskelija voi maksaa myöhemmin enemmän veroja, poistamalla opintotuki (ja laskemalla veroja) saadaan vähintään yhtä hyvä lopputulos. Investointi on kannattava nimenomaan opiskelijalle.
En ota tässä kantaa normatiivisesti verotusta vastaan. Tällainen kanta voitaisiin ottaa ja yleensä sellaisen otankin, mutta en analysoi tässä nyt sitä. Pursiainen nimittäin eksplisiittisesti ottaa käyttöön tehokkuusargumentin, ja tältä osin argumentti on rikki, tai ainakin puutteellinen.
Ensiksikin, yksittäinen opiskelija ei käytä päätöksenteossaan ollenkaan samaa diskonttausta kuin esimerkiksi yritykset, valtiosta puhumattakaan. Valtion aikajänne on pitkä -- ja tämä on oikeastaan ainoa mielekäs argumentti sille että valtiota tarvitaan. Se mikä opiskelijalle samalla korolla on valtavan huono sijoitus, voi valtiolle olla erittäin hyvä sijoitus. Tämän lisäksi opiskelija ottaa lainansa markkinoilta joka arvioi opiskelijan riskiä yksilönä, minkä vuoksi lainan korko on opiskelijalle huomattavan korkea verrattuna esimerkiksi valtion lainan korkoon. Pursiaisen argumentti on siis aivan perustavanlaatuisella tavalla vajavainen. Huomatkaa, etten tässä nyt ota lainkaan kantaa siihen, onko esimerkiksi oikein että valtio verottaa ja investoi verorahoja kerätäkseen myöhemmin lisää veroja.
Näinollen opiskelija opiskelee marginaalilla vähemmän lainavetoisessa järjestelmässä. Jos nyt oletamme -- kuten sekä Rehn että Pursiainen tekevät ainakin implisiittisesti -- että juuri opiskelu on se, joka nostaa opiskelijan tuloja tulevaisuudessa, niin löytyy ajan yli arbitraasi. Taho X maksaa opiskelijan opinnot vastineeksi siitä, että X saa opiskelijan kasvaneista tuloista jonkin osuuden. Jos me tietäisimme minkä verran tulot kasvaisivat, niin ongelmaa ei olisi: Joku yksityinen taho tekisi opiskelijan kanssa tällaisen diilin. Periaatteessa jokin yksityinen vakuutusyhtiö voisi sijoittaa tällä tavalla opiskelijoiden opintoihin.
Mitä suurempi epävarmuus kasvaneista tuloista vallitsee, sitä suuremman preemion molemmat osapuolet diilissä haluavat. Tämän "vakuuttajan" näkökulmasta riskiä voi pienentää keskiarvoistamalla, eli hankkimalla hyvin paljon asiakkaita jotka tekevät tämän kaltaisen diilin, hyvin monilta eri aloilta. Nyt kuitenkin syntyy vakuutusteoriasta tuttu ongelma: Vakuuttajan kannattaa maksaa vain sellaisten ihmisten opinnot, jotka todella valmistuvat. Ja opiskelija jolla on tiedossaan että tämä tulee saamaan paljon rahaa, ei lähde vakuuttamaan opintojaan vaan ottaa lainan, koska se kannattaa hänelle. Syntyy samanlainen adverse selection- ilmiö, jonka Akerlöf tunnisti.
Tämäkin on ratkaistavissa esimerkiksi siten, että vakuutusyhtiö omistaa yliopiston ja kampukset jne. En väitä ettei tätä ongelmaa siis voida ratkaista yksityistämällä; Väitän, että niin kauan kun meillä ylipäätään on tulonsiirtoja ja julkisrahoitteisia yliopistoja, eikä ole sellaista opintolainamarkkinaa joka ratkaisee em. ongelman, opintotukea ei ole mielekästä muuttaa lainapohjaiseksi.
Tämä debatti siis menee minusta pisten 5-1 Rehnille. Pursiaiselle piste siitä, että ideaalimaailmassa hänen argumenttinsa olisi oikea. Tässä maailmassa kuitenkin tosiasiat ovat toisenlaiset, ja siksi Rehn voittaa.
Otan tässä kantaa Heikki Pursiaisen kritiikkiin sekä Alf Rehnin alkuperäiseen puheenvuoroon opintotuesta. Ennen kuin sanon oman kantani, koetan tiivistää mitä nämä herrat sanoivat asiasta.
Rehnin argumentti on hieman epäselvä siksi, etät kirjoitus on lyhyt. Kirjoitus ei erittele tarkkaan käytettyä argumenttia, joten täydennän sen parhaan arvausteni mukaan järkeväksi. Voi olla että Rehn tarkoitti jotain muuta.
Rehnin mukaan opiskelijoiden tukeminen on mielekästä, koska opiskelijoista tulee valmistuttuaan hyviä veronmaksajia. Valtion näkökulmasta opintotuki on siis investointi joka maksaa itsensä verotuloina takaisin. Tämän argumentin pois jätetty osa on, että ilman opintotukea jokin merkittävä osa opiskelijoista jättäisi opiskelematta ja ansaitsisi vähemmän tulevaisuudessa.
Pursiaisen mukaan argumentti on väärä, koska jos opintotuki tekee opiskelusta kannattavan niin, että opiskelija voi maksaa myöhemmin enemmän veroja, poistamalla opintotuki (ja laskemalla veroja) saadaan vähintään yhtä hyvä lopputulos. Investointi on kannattava nimenomaan opiskelijalle.
En ota tässä kantaa normatiivisesti verotusta vastaan. Tällainen kanta voitaisiin ottaa ja yleensä sellaisen otankin, mutta en analysoi tässä nyt sitä. Pursiainen nimittäin eksplisiittisesti ottaa käyttöön tehokkuusargumentin, ja tältä osin argumentti on rikki, tai ainakin puutteellinen.
Ensiksikin, yksittäinen opiskelija ei käytä päätöksenteossaan ollenkaan samaa diskonttausta kuin esimerkiksi yritykset, valtiosta puhumattakaan. Valtion aikajänne on pitkä -- ja tämä on oikeastaan ainoa mielekäs argumentti sille että valtiota tarvitaan. Se mikä opiskelijalle samalla korolla on valtavan huono sijoitus, voi valtiolle olla erittäin hyvä sijoitus. Tämän lisäksi opiskelija ottaa lainansa markkinoilta joka arvioi opiskelijan riskiä yksilönä, minkä vuoksi lainan korko on opiskelijalle huomattavan korkea verrattuna esimerkiksi valtion lainan korkoon. Pursiaisen argumentti on siis aivan perustavanlaatuisella tavalla vajavainen. Huomatkaa, etten tässä nyt ota lainkaan kantaa siihen, onko esimerkiksi oikein että valtio verottaa ja investoi verorahoja kerätäkseen myöhemmin lisää veroja.
Näinollen opiskelija opiskelee marginaalilla vähemmän lainavetoisessa järjestelmässä. Jos nyt oletamme -- kuten sekä Rehn että Pursiainen tekevät ainakin implisiittisesti -- että juuri opiskelu on se, joka nostaa opiskelijan tuloja tulevaisuudessa, niin löytyy ajan yli arbitraasi. Taho X maksaa opiskelijan opinnot vastineeksi siitä, että X saa opiskelijan kasvaneista tuloista jonkin osuuden. Jos me tietäisimme minkä verran tulot kasvaisivat, niin ongelmaa ei olisi: Joku yksityinen taho tekisi opiskelijan kanssa tällaisen diilin. Periaatteessa jokin yksityinen vakuutusyhtiö voisi sijoittaa tällä tavalla opiskelijoiden opintoihin.
Mitä suurempi epävarmuus kasvaneista tuloista vallitsee, sitä suuremman preemion molemmat osapuolet diilissä haluavat. Tämän "vakuuttajan" näkökulmasta riskiä voi pienentää keskiarvoistamalla, eli hankkimalla hyvin paljon asiakkaita jotka tekevät tämän kaltaisen diilin, hyvin monilta eri aloilta. Nyt kuitenkin syntyy vakuutusteoriasta tuttu ongelma: Vakuuttajan kannattaa maksaa vain sellaisten ihmisten opinnot, jotka todella valmistuvat. Ja opiskelija jolla on tiedossaan että tämä tulee saamaan paljon rahaa, ei lähde vakuuttamaan opintojaan vaan ottaa lainan, koska se kannattaa hänelle. Syntyy samanlainen adverse selection- ilmiö, jonka Akerlöf tunnisti.
Tämäkin on ratkaistavissa esimerkiksi siten, että vakuutusyhtiö omistaa yliopiston ja kampukset jne. En väitä ettei tätä ongelmaa siis voida ratkaista yksityistämällä; Väitän, että niin kauan kun meillä ylipäätään on tulonsiirtoja ja julkisrahoitteisia yliopistoja, eikä ole sellaista opintolainamarkkinaa joka ratkaisee em. ongelman, opintotukea ei ole mielekästä muuttaa lainapohjaiseksi.
Tämä debatti siis menee minusta pisten 5-1 Rehnille. Pursiaiselle piste siitä, että ideaalimaailmassa hänen argumenttinsa olisi oikea. Tässä maailmassa kuitenkin tosiasiat ovat toisenlaiset, ja siksi Rehn voittaa.
Ennätys
Nostin penkistä eilen 5x87.5 kiloa. Se on tietysti ns mikkihiiripaino Oikeille Miehille, mutta kaltaiselleni kynäniskalle se oli varsin hyvä saavutus, ottaen huomioon pitkäaikaiset olkapäävaivani. Ja sen, että sain kyseisen painon hädin tuskin nostettua kaksi kertaa edellisellä kerralla kun kokeilin.
Tulin siihen johtopäätökseen että jatkan 5/3/1-ohjelmaa myös painonnostokurssin aikana. Ensimmäisen viikon aikana on ohjelmassa kuitenkin kevennysviikko. Jätän pois kaikki oheisliikkeet ja korvaan ne painonnostoa tukevalla harjoittelulla. Näin vältän ylirasituksen ja samalla voin ylläpitää jo saavuttamaani voimaan.
Tulin siihen johtopäätökseen että jatkan 5/3/1-ohjelmaa myös painonnostokurssin aikana. Ensimmäisen viikon aikana on ohjelmassa kuitenkin kevennysviikko. Jätän pois kaikki oheisliikkeet ja korvaan ne painonnostoa tukevalla harjoittelulla. Näin vältän ylirasituksen ja samalla voin ylläpitää jo saavuttamaani voimaan.
maanantai 3. lokakuuta 2016
Väsymys
Sain lauantaina lähtemään yhden artikkelin, ja perjantaina on toisen deadline. Lisäksi minulla on keskiviikkona annettavana opetusnäyte, aiheena logiikka. Asiat tuppaavat kasaantumaan. Tällä viikolla on suunnitelmana lähinnä painaa töitä kellon ympäri.
Lauantaina kävin kyykkäilemässä hieman. 137.5kg meni nyt kaksi toistoa, kun viikkoa aiemmin meni vain 130kg. Tämä yllätti, sillä viime viikon olin varsin stressaantunut enkä ollut syönyt hyvin. Anekdotaalinen todistusaineisto on heikkoa, mutta aloitin viikko sitten kokeeksi pterostilbenin ja nikotiiniamidi-ribosidin käytön lisäravinteina, kokeillakseni parantavatko ne palautumista. En osaa tietenkään sanoa mitään vielä, mutta ainakaan vielä ei ole mitään negatiivisia ilmiöitä.
Söimme juhlallisesti ja valitettavasti ilta meni pitkäksi lautapelien merkeissä. Sain vain nelisen tuntia yöunta, eikä sunnuntaiksi suunnittelemani työpäivä sitten oikein ollut kovin tuottoisa. Kävin lenkillä ja söin paljon vihanneksia, enkä juurikaan tehnyt mitään hyödyllistä. Nukuin sitten noin 9 tuntia viime yönä.
531-syklissä on enää penkkipäivä ja maastaveto jäljellä. Perjantaina alkaa painonnostokurssi. En ole varma vielä menenkö tekemään penkin tänään vai huomenna. Tänään olisi sikäli paras, että voisin vetää maasta huomenna ja palautua kaksi kokonaista päivää. Katsotaan nyt.
Lauantaina kävin kyykkäilemässä hieman. 137.5kg meni nyt kaksi toistoa, kun viikkoa aiemmin meni vain 130kg. Tämä yllätti, sillä viime viikon olin varsin stressaantunut enkä ollut syönyt hyvin. Anekdotaalinen todistusaineisto on heikkoa, mutta aloitin viikko sitten kokeeksi pterostilbenin ja nikotiiniamidi-ribosidin käytön lisäravinteina, kokeillakseni parantavatko ne palautumista. En osaa tietenkään sanoa mitään vielä, mutta ainakaan vielä ei ole mitään negatiivisia ilmiöitä.
Söimme juhlallisesti ja valitettavasti ilta meni pitkäksi lautapelien merkeissä. Sain vain nelisen tuntia yöunta, eikä sunnuntaiksi suunnittelemani työpäivä sitten oikein ollut kovin tuottoisa. Kävin lenkillä ja söin paljon vihanneksia, enkä juurikaan tehnyt mitään hyödyllistä. Nukuin sitten noin 9 tuntia viime yönä.
531-syklissä on enää penkkipäivä ja maastaveto jäljellä. Perjantaina alkaa painonnostokurssi. En ole varma vielä menenkö tekemään penkin tänään vai huomenna. Tänään olisi sikäli paras, että voisin vetää maasta huomenna ja palautua kaksi kokonaista päivää. Katsotaan nyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)