5x5@home

Mainitsin edellisessä kirjoituksessani 5x5- ohjelman jota aloin noudattaa.  Yksinkertaisuus on useissa ohjelmissa suuri valtti, samoin se, että niitä todella tulee noudatettua. Olen havainnut, että ihan kaikessa sellaisessa harjoittelussa, jossa on jokin tavoite, yksi tärkeimmistä näkökohdista on riittävä motivaatio  säännöllisyyteen ja keino mitata edistymistä. Juoksun kohdalla käytin Sports Trackeriä, ja sain kuin sainkin vauhdit nousemaan. Raudan nostelussa on toki helpompi mitata edistymistä, mutta systemaattinen ja säännöllinen harjoittelu hyvällä tekniikalla ei ole triviaali asia jos keskittyminen on esimerkiksi kiireisyyden vuoksi heikkoa.

Rakensin autotalliin kuntosalin (ks. kuva), johon kuuluu kyykkyteline, penkki, ja nyrkkeilysäkki lämmittelyä varten. Auto mahtuu vielä juuri ja juuri talliin näiden lisäksi. Painoina käytän vanhalta opiskelukaverilta hankittua 30mm tankoa ja muutamaa limppua, ja erinäisinä lahjoituksina saatuja hieman epästandardin painoisia rautakiekkoja (16, 8 ja 9 kiloa). Kiekot olivat alkujaan erittäin ruosteisia, mutta harjasin kiekot teräsharjalla, minkä jälkeen liotin niitä sitruunahappoliuoksessa 48 tuntia. Tämän jälkeen pesin karhealla sienellä ja kädenlämpöisellä vedellä, ja pinnassa ei ole käytännössä lainkaan ruostetta. Maalaan kiekot lähiaikoina mustalla ruosteenestomaalilla ja merkitsen painot valkealla maalilla.   Kaikkinensa saan tankoon ladottua tarvittaessa noin 120 kiloa, tosin en ole kokeillut kestääkö tanko tätä määrää. Ensimmäisenä tuohon lukemaan tulen joka tapauksessa pääsemään maastavedossa nykyohjelmalla, jossa tangon vääntyminen on kuitenkin ehkä vähiten vaarallista.

Penkin ostin samalla kun tangon, mutta kyykkytelineen (kuvassa vasemmalla) rakensin puusta itse. Rakenne on melko yksinkertainen, alla on "kiskoina" 120x60 lankut. Näiden päällä seisuu samasta lankusta tehty "kolmio", ja sisäpuolella on lattian varaan toinen kolmio 100x50 lankusta. Kolmion kärjet on pultattu 120 millin pultilla ja reikälevyllä, lisäksi ruuvasin kiskot kulmaraudoilla vaneeriin jotta se ei heilu. Kolmion takaosa on kahdella sivuttaisella ja yhdellä ristiin menevällä laudalla jäykistetty. (Laudat muodostavat Z-kirjaimen); laudat ovat vinossa, tanko itsessään on ns vaaterissa. Toistaiseksi heikko kohta on kohta johon tanko ripustetaan; hankkimani pultit olivat itsessään liian lyhyitä, joten tein puusta palikan, vahvistin sen kulmaraudalla ja pistin poraruuvipultilla isoon lankkuun kiinni. En luota kiinnitykseen; se kestää kyllä varmasti noin 100 kiloa, mutta kun mennään isompiin painoihin, niin tarvitaan vahvempi kiinnitys. Löysin autotallin perältä muutaman metrin lattarautaa, joista teen pannan lankun ympärille ja pulttaan sen pidemmällä pultilla puuhun.

Kotisalin vahvuutena on se, ettei tarvitse lähteä mihinkään treenaamaan. Sunnuntaiaamuna voi aamukahvin jälkeen vain kävellä alakertaan ja tehdä treenin. Tämä on yksi aspekti jossa yksinkertainen ohjelma on hyödyksi. Jos ohjelmaan kuuluisi taljoja tai vastaavia, ei sitä olisi mahdollista kotona tehdä. Nytkin toki on yksi heikkous, ja se on autotallin katto, joka on vain 220 senttiä korkealla. Pystypunnerrus on tehtävä istuen, sillä seisten tehdessä en voi ojentaa käsiä.  Kesällä toki voi siirtyä takapihalle nostelemaan (ovi on kuvassa oikealla), mutta talvella tmä tuskin on kovin realistista. Aion vielä asentaa kattoon leuanvetoa varten kahvat. Minulla on kyllä tanko kotona, mutta se on yläkerrassa, lisäksi on siirrettävä leuanvetoteline, mutta kumpaakaan ei voi käyttää autotallissa. Muutoinkin 220 korkeassa tilassa tosin leuanveto on haasteellista, sillä tanko tulee väistämättä joko hyvin lähelle kattoa, tai liian alas. Leuanvetoa varten aion hankkia vielä vyön, johon voi lisätä painoja.

Suosittelen 5x5-applikaatiota aloittelevalle treenaajalle. Se piirtää esimerkiksi käyrää omasta edistymisestä ja muistaa ehdottaa painojen lisäämistä. Määrän voi kuitenkin halutessaan syöttää. Harjoitusohjelmaa ei voi kustomoida, mitä pidän isona miinuksena, ilmeisesti tämä on maksullisessa versiossa mahdollista.

Treeniohjelmasta ja muusta.

Sain nimen työsopimukseen. Vuoden vaihteessa voimaan astuvan sopimuksen nojalla olen toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa Yliopistonlehtorina. Tämä on siis urani päätepiste tietyssä mielessä. Lähden työmatkalle Stellenboschiin joulukuussa, sillä olen kirjoittamassa kolleegani kanssa kirjaa. Matka tulee katkaisemaan arjen ja sen myös myös liikuntaharrastusta; todennäköisesti ainoa liikunta jota harrastan matkan aikana tulee olemaan lenkkeily.

Muutin treeniohjelmaani painoharjoittelun osalta selvästi. Tein parin kuukauden ajan selkeästi hypertrofista harjoittelua (toistomäärä noin kymmenen kohdalla), ja siirryin nyt enemmän voimapainotteiseen. Päätin kokeilla puhelimessa pyörivää applikaatiota 5x5-ohjelman tukena. Harjoitusohjelma on tavattoman yksinkertainen: Viisi sarjaa ja viisi toistoa per sarja, joka toinen päivä. Jokaisessa harjoituksessa on 5x5 kyykyt, ja joka toisessa on 5x5 penkki + 5x5 soutu, joka toisesssa 5x5 pystypunnerrus tangolla ja 1x5 maastavedot. Kun saa 5x5 settiä täyteen annetulla painolla, niin seuraavalla kerralla lisätään painoa. Progressio tulee verraten nopeasti, vaikka aloittaisikin varovasti. Aloitin itse konservatiivisesti kyykyn 55 kilosta, vaikka tein hst-ohjelmassa jo 85 kilolla. Tämä siksi, että 5 toistoa pidemmillä levoilla on petollinen tukilihaksille, tekniikka on hyvä olla kondiksessa. Hst:ssä kyykkyjä tuli yhdellä treenikerralla 8-10, tässä niitä tulee 25, ja viimeisissä voi olla tukiranka jo väsynyt. Ei ole intressiä vahingoittaa itseä. Maven aloitin niinikään konservatiivisesti, mutta penkissä olin ahne ja aloitin kuudesta kympistä. Hst-ohjelmassa olin tosin jo 72.5:ssä. Nuorempana kyykkäsin 125 kiloa ja vedin 140, mutta en aio edes yrittää yhden toiston maksimeja enää tällä iällä. Välilevyjen kun pitäisi kestää vielä se 45 vuotta, ja tekninen virhe väsyneellä tukilihaksistolla tarvitsee tehdä vain kerran.

Intermittend fasting- tyyppinen ruokavalio on tavallaan toiminut hyvin. Nälkä ei tule ennenkuin iltapäivällä, mutta erilaiset psyykkiset oireet ovat selkeästi haitaksi; paastoaminen tekee ärtyisämmäksi ja kärsimättömäksi. Päivinä jolloin jätän aamiaisen väliin ja nautin lounaan vasta kello 13 jälkeen, olen ruoka-aikaan mennessä paastonnut yleensä noin 16 tuntia -- nautin viimeisen aterian illalla kello yhdeksän aikaan. Olen tullut siihen tulokseen, että joka päivä ei kannata jättää aamiaista pois. Harkitsen, että voimaharjoittelupäivänä jättäisin jatkossa aamiaisen väliin ja seuraavana päivänä söisin aamiaisen. Teoriana siis, että harjoituksesta toipuminen tapahtuu tehokkaammin jos ei paastoa. Treeni lisää lihasten proteiinisynteesiä, ja proteiinisynteesi pysyy koholla 24-48 tuntia harjoittelusta. Jos harjoitus on esimerkiksi kello 18 illalla, niin pitkää paastoa ei kannataisi (näin siis olettaen että hypoteesi on järjellinen) aloittaa ennen kuin 24-48 tuntia harjoittelun jälkeen. Jos aloitan paaston seuraavana päivänä kello 21,  olen ollut "ravitussa tilassa" tuon 27 tuntia, ja ateriasta saatavan proteiinin imeytymiseen voi kestää jopa 8 tuntia, joten todellinen aika jonka lihakset ovat ravittuina, olisi noin 35 tuntia, sopivasti melko keskellä tuota 24-48 tunnin ikkunaa.

En tavoittele harjoittelulla merkittävää hypertofiaa sinänsä, vaan toiminta- ja suoristuskykyä lisäävää vaikutusta. Jos ja kun saan polveni vielä kuntoon, niin vahvemmilla jalkalihaksilla pystyy myös juoksemaan kovempaa. Toinen on, että taekwondossa potkujen teho kasvaa.

Jätin ruokavaliostani jokin aika sitten kaikki lisäravinteet pois, lukuunottamatta heraproteiinivalmistetta. Menen ensi viikolla uudestaan mittauttamaan keskeisimmät metaboliset tunnusluvut, eli hormonit, rasvahapot, kalsiumin ja d-vitamiinin. Aiemmassa mittauksessa kalsium oli matala ja d-vitamiini kohtuullisen korkea. Lääkäri halusi kontrolloida varmuuden vuoksi myös vapaan testosteronin. On mielenkiintoista nähdä, mitä näille luvuille on tapahtunut IF-ruokavalion myötä. Tuskin mitään.

Isänpäivä

Eilen oli isänpäivä. Sain aamulla tavalliseen tapaan kaksi korttia, yhden kummaltakin pojalta. Aamulla katsoimme yhden jakson Doctor Who:ta. Itse en nuorempana ollut tutustunut sarjaan; olin hämärästi tietoinen sellaisen olemassaolosta, mutta en joutunut sen kanssa kosketuksiin. Nykyinen uudistettu sarja alkoi pyöriä 2005, enkä siihen ehtinyt perehtyä ennenkuin omat lapset reilu vuosi sitten innostuivat sarjasta.  Olen sittemmin itsekin katsellut satunnaisesti jaksoja, ja myönnän että sarja on sangen viihdyttävä.

Viihdyttävyyden lisäksi sarjan eetos on mielestäni sovelias lapsille. Sarjaa on kritisoitu liiallisen poliittisen korrektiuden läpitunkemana, mutta tällainen luenta on mielestäni aivan liian suoraviivainen. Suuri osa erilaisista konfliktitilanteista joita sarjasssa on, yleensä kumpuaa kommunikaatiovaikeudesta; tätä pidetään konservatiivisessa luennassa heikkoutena. Konservatiivinen katsontakanta on, että ongelmien ymmärtäminen ja "pahuuden dekonstruktio"  ovat moraalista mädännäisyyttä: asioiden pitäisi olla sitä, miltä ne näyttävät, muu on heikkoutta.

Katsomamme jakso sijoittui anakronistiseen villiin länteen, jossa pieni kylä on saarroksissa. Kylän asukkaat eivät pääse poistumaan tai hakemaan ruokaa muualta ja nälkä uhkaa, sillä kylän laitamilla partioi kyborgi, joka on erinomainen ampuja, joka estää liikenteen kylän ja ulkomaailman välillä. Jakson alussa osoitetaan selkeästi, että kyborgi on kylmäverinen tappaja.

Jakson edetessä kuitenkin kyborgin motiivit selviävät, ja eräänlainen vihollisasetelma kääntyy pariinkin otteeseen päälaelleen. Itse Tohtori joutuu kohtaamaan myös oman vajavaisuutensa myötätunnon osoittajana ja konfliktien rauhanomaisen -- jos kohta toisinaan voimaa vaativan -- ratkaisun taitajana. Tilanne on usein sellainen, että ongelma näyttää mahdottomalta ratkaista moraalisesti kestävällä tavalla; joko rikollinen joutuu kohtaamaan epäoikeudenmukaisen rangaistuksen tai sitten jää tyystin vaille rangaistusta. Tällaisten valintatilanteiden esittely lapsille on konservatiivisen luennan mukaan vahingollista ja hämärtää "hyvän ja pahan" välistä rajaa. Ongelmat tulisi kehystää pahan ja hyvän välisenä konfliktina, eikä edistää "pahojen ymmärtämistä". 

Itse koen pikemminkin, että lapsille on sangen hyväksi jos näillä on roolimalleja, jotka eivät ole kaikessa täydellisiä, mutta pyrkivät kuitenkin aina parempaan; jotka ovat luonteeltaan uteliaita eivätkä mielellään tee johtopäätöksiä ennen kuin heillä on riittävästi tietoa; ja jotka kuitenkin tarpeen tullen ovat peräänantamattomia ja osoittavat vahvuutta ja uhrautuvuutta siellä, missä se on tarpeen.

Söimme vanhempieni luona jäätelökakkua ja pelasimme Scrabbleä (suomenkielistä) lasten kanssa.

Eriarvoisuus

Eräs melko keskeinen asia, jossa yhteiskunnallisessa keskustelussa herää aina kovastikin erimielisyyttä -- ja jopa vihamielisyyttä -- on suhtautuminen eriarvoisuuteen. Käsitteen määritteleminen on vaikeaa jo ihan siitä syystä, että ihmisten on melkein mahdotonta päästä yksimielisyyteen siitä, mikä todella on eriarvoisuutta.

Aihetta voi käsitellä monestakin näkökulmasta, mutta mieleeni tuli nimenomaan avaruusturismi, aihealue johon osittain viittasin jo aiemmassa kirjoituksessani, joka käsitteli tulo- ja omaisuusjakauman leviämistä.

Linkittämässäni Guardianin jutussa paheksutaan Bransonin pyrkimystä saada aikaan toimiva malli jolla ihmiset voisivat halutessaan -- ja taloudellisten resurssien niin salliessa -- matkustaa avaruuteen. Kirjoituksessa siteerataan Bransonin pahoittelua siitä, miten muutama päivä sitten tapahtunut onnettomuus oli takaisku yksityiselle avaruusmatkailulle. 

“Millions of people” … “the chance to go to space…” – whatever they would or would not love, millions of people will never be able to access this chance, to borrow the language of infinite opportunity. Millions of people will never have £150,000 in disposable income.
The existence of a few hundred people who can set fire to this kind of money relies on millions of people not having it.

Tämä argumentti esiintyy sangen usein eriarvoisuutta paheksuvassa pohdinnassa: Jokin kallis asia on sinänsä paheksuttavaa, koska sitä voivat harjoittaa vain harvat ja sen paheksuttavuus on sitä suurempaa, mitä kalliimpaa se on. Argumentin sisällä näkyy myös sellainen käsitys yhteiskunnan, talouden, ja teknologian toiminnasta, joka on mitä ilmeisimmin virheellinen.

Analogia kulutustavaroihin on liian herkullinen jotta tämän voisi jättää väliin. Ensimmäinen (tai ensimmäisiä) kaupallisesti tuotettu tietokone oli UNIVAC-1, joka tosin oli suunnattu liike-elämän tarpeisiin, arvioitiin sen markkinoilletulon aikaan 1950-luvulla maksavan noin 150 000 dollaria (summa, joka on aivan eri suuruusluokkaa kun otetaan huomioon inflaatiokorjaus). Kuvitellaanpa hetkeksi, että joku Guardianin toimittajan kaltainen makkaratukka olisi huuli väpättäen selittänyt, kuinka on väärin että tietokoneita myydään rikkaille, koska suurimmalla osalla ihmisistä ei koskaan tule olemaan sellaiseen varaa, ja kuinka tällaisten ökytuotteiden ja erityisesti niitä ostavien ihmisten koko olemassaolo perustuu siihen että suurimmalla osalla ihmiskunnasta ei ole varaa tietokoneisiin.

Niin, ja lienee siis ilmeistä että nyt, noin 60 vuotta myöhemmin maailmassa on UNIVAC-1:sen tasoisia laskentayksiköitä enemmän kuin ihmisiä. Esimerkiksi yksinkertaisimmassakin GSM-puhelimessa on sisällä tietokone joka on tehokkaampi kuin UNIVAC, ja niitä on maailmassa yli kuusi miljardia.

Artikkeli tosin korostaa tämän harrastuksen paheksuttavuutta lähinnä siitä näkökulmasta että se tuhlaa fossiilisia polttoaineita. Tämä on toki valitettavaa jo ihan siksi että fossiilisille polttoaineille olisi parempaakin tekemistä kuin niiden polttaminen.  Sivuutan tämän argumentin, koska se ei ole ensimmäinen joka tekstissä esitetään. Oletan yksinkertaisesti että kaikki haluaisivat matkustaa avaruuteen jos se olisi mahdollista ja että meidän olisi jotenkin ratkaistava se, kuka avaruuteen pääsee.

Soininvaara esitti taannoin hyvän esimerkin aiheeseen liittyen, käyttäen esimerkkiä Eiffelin tornin sisäänpääsymaksuista. Avaruusmatkailu on "epätasa-arvoista", koska kaikilla ei ole varaa sitä harrastaa. Kuitenkin, jos henkilö maksaa sen 150 000 puntaa, niin hän on tämän maksamisen jälkeen 150 000 puntaa köyhempi ja tämä raha on päätynyt niille jotka työskentelevät matkailuyrityksessä tai omistavat sen.

Markkinatalous toimii siten, että kun joku on valmis käyttämään 150 000 avaruusmatkailuun, niin mikäli avaruusmatka voidaan tätä halvemmalla järjestää (riskikorjaus yms yms caveat), niin se järjestetään kun tieto tästä valmiudesta on olemassa. Tämän jälkeen saattaa olla, että löytyy ihmisjoukko, joka on valmis maksamaan 100 000 matkasta; he eivät (vielä) avaruuteen pääse, mutta mikäli teknologia niiden 50% kalliimpien matkojen tuottamisessa  kehittyy -- ja se kehittyy jos se on mahdollista, koska tuottajalla on kannusteet painaa kustannuksia alas oman voiton tavoittelemiseksi ja kilpailun oloissa myös hintaa täytyy laskea -- niin ennenpitkää tullaan myymään 100 000 maksavia matkoja. Ja niin edelleen.  Ne miljoonat, joilla ei nyt ole varaa, mutta jotka mielellään matkustaisivat avaruuteen, saavat ennenpitkää siihen mahdollisuuden, edellyttäen että teknologisesti tämä on ylipäätään mahdollista toteuttaa riittävän laajassa mittakaavassa.

Tästä näkyy se dynaaminen argumentti, joka itseasiassa puhuu sen puolesta, että tulo- ja varallisuuserojen olemassaololla voi olla positiivisia dynaamisia vaikutuksia: Koska useat tuotteet jotka tulevat markkinoille, ovat alkuun kovin kalliita tuottaa, niitä ei koskaan tuotettaisi ylipäätään markkinoille, ellei löytyisi jotakin joukkoa kuluttajia jotka voivat ja haluavat hinnan maksaa. Toisaalta teknologia tekee useista tuotteista melko nopeasti halpoja valmistaa, jolloin kilpailu pitää huolen siitä että hinnat putoavat. 1980-lukuun verrattuna tulonjako on ehkä nykyisin epätasaisempi. Toisaalta, 1980-luvun alkupuolella matkapuhelin maksoi samanverran kuin uusi auto ja nykyisin sitä pidetään niin tärkeänä perustarpeena, että sosiaalitoimi maksaa sen jos ihmisellä ei ole varaa. 

On toki myös päinvastaisiakin vaikutuksia, kuten luottamuksen rapautuminen, lainkuuliaisuuden väheneminen, turvattomuus, jne. Lisäksi äärimmäinen tulonjako korruptoi yhteiskunnan perusrakenteita ja uhkaa laillisuusperiaatetta. Ideologinen keskustelu ilmiön positiivisista ja negatiivisista vaikutuksista keskittyy yleensä siihen, onko eriarvoisuus itsessään "väärin" ja toisaalta siihen, onko eriarvoisuuteen puuttuminen haitallisempaa kuin itse eriarvoisuus, ja onko  "oikein" että kollektiivisin päätöksin edes yritetään korjata tulojen ja varallisuuden jakautumista.

Tässä näkökannassa voidaan ajatella, että tasaisella tulojakaumalla on omat positiiviset vaikutuksensa ja epätasaisella jakaumalla dynaamiset positiiviset vaikutuksensa. Suomalaisesta yhteiskunnasta en tulonjaon osalta tee mitään kovin vahvaa johtopäätöstä; ongelmat jotka dynamiikkaan liittyvät, liittyvät vähemmän tulonjakoon sinänsä kuin siihen miten tulonjakoa tasataan ja millaista politiikkaa ajetaan sen nimissä. Esimerkiksi valtion menojen karsintaa vastustetaan usein kategorisesti tulonjakoargumentilla, mutta tällainen argumentti on kamalan heikko. Suurin osa valtion tuloista kerätään keskituloisilta ja hieman yli, se osa väestöstä joka tulonjakoa todella keikauttaa, kykenee halutessaan suunnittelemaan veronsa paljon alhaisemmiksi. En ota kantaa siihen onko se hyvä tai huono, mutta yritykset korjata tulonjakoa verotuksella ovat kovin riskaabeleja.

Sivumennen sanoen, yksi syy, miksi yksityinen terveydenhuolto pystyy usein toimimaan julkista selvästi kustannustehokkaammin on, että julkisen puolen henkilöstökulut lasketaan palkkojen bruttokustannuksista, kun taas työvoiman tarjonta reagoi nettopalkkaan eli käteenjääviin tuloihin. Yksityiset lääkäriyritykset kykenevät maksamaan pienemmästä sisääntulevasta rahasta suuremman nettopalkan lääkärille kuin julkinen puoli, koska ne voivat maksaa tuloista osan pääomatuloina. Tulonjaollisesti tätä paheksutaan vasemmistossa, mutta black-box tarkastelu paljastaa että ero on lopultakin merkityksetön.

Dynaamisen vaikutuksen arvioiminen on vaikeaa ja lisäksi vasemmistolaiseen diskurssiin kuuluu yleensä dynamiikan sivuuttaminen silloin kun tarkastelu ei tue omaa agendaa. Sama pätee toki oikeistolaiseen tarkastelukehykseen, jossa esimerkiksi substituutiovaikutus unohdetaan tahallaan lähes täysin kun vaikkapa puhutaan ympäristöverotuksesta tai vastaavista; jälleen kerran paljastuu jako typeryksiin ja roistoihin.

Itse olen sitä mieltä, että me tarvitsemme hulluja miljardöörejä jotka tekevät pähkähulluja juttuja ja kuluttavat asioihin jotka näyttävät älyttömän kallilta ylellisyyksiltä. 1900-luvun alussa ainoastaan Vanderbiltin perheellä tai vastaavilla superrikkailla oli varaa autoihin ja jääkaappeihin. Se, että eriarvoisuus aiheuttaa ongelmia, on toki tosiasia, mutta ongelmien korjaamiseksi ei tarvitse hankkiutua eroon tuloeroista. Ideaalitilanteessa esimerkiksi pääomamarkkinat toimivat siten, että yksityisestikin järjestetty koulutus on triviaalia rahoitaa jos siitä ylipäätään on hyötyä. Emme toki elä ideaalitilanteessa, ja koska en ole libertaari -- edelleenkään -- vaan käytän libertaaria vaihtoehtoa vain vertailukohtana, jonka suhteen yhteiskunnan interventiot ovat hyväksyttäviä vain kun ne todella korjaavat ongelmia, en esimerkiksi vastusta julkisrahoitteista terveydenhuoltoa tai koulutusta, enkä edes tulonsiirtoja.  Olen kuitenkin sitä mieltä, että sensijaan että niillä pyrittäisiin esimerkiksi kulutusmahdollisuuksien tasa-arvoon, niillä tulisi pyrkiä esimerkiksi riskiprofiilien tasoittamiseen. Se onkin kokonaan toisen kirjoituksen aihe.