[...] intuitio ikäänkuin kuiskii pehmeästi ja suloisesti valheita. Intuitio ei ole muuta kuin ennakkoluulojen summa; tämä ei ole sen heikkous muuten, mutta intuitio, jos sitä ei kyseenalaista, sotkee aivan liian helposti pessimismiä, toiveajattelua, arvostelmia, oman edun tavoittelua, sosiaalista painetta jne, ilman että sitä tiedostaa itse.Luettuani Kahnemanin kirjaa, ymmärrän, että sana "intuitio" on oikeastaan väärä, minun pitäisi puhua systeemi 1:stä. Se ei ole aivan sama asia, ja tapa jolla pessimismi, toiveajattelu, jne, sotkevat arvioita ja käsityksiä joita systeemi 1 tuottaa, on monimutkaisempi.
Mutta perusviesti on sama: tietoista, hidasta ja loogista ajattelua, eli systeemi 2:a tarvitaan. Kahnemanin mukaan se on kuitenkin laiska ja haluton puuttumaan asioihin. Monien tutkimusten mukaan systeemi 2:n aktivaatio kuluttaa elimistön energiavaroja huomattavissa määrin; pitkäkestoinen tietoinen mentaalinen ponnistelu laskee verensokeria, ja sen nostaminen itseasiassa lisää kognitiivista suorituskykyä. Yksi merkittävimpiä kognitiivista suorituskykyä - ja yleensä elämässä pärjäämistä - ennustavista kokeista on niinsanottu vaahtokarkkitesti, joka mittaa lapsen kykyä siirtää vaahtokarkin (tms herkun; Kahnemanin viittaamassa versiossa puhuttiin kekseistä) syömistä tulevaisuuteen suuremman palkkion kannustamana. Yksi keskeinen viesti on, että tämä on kognitiivisesti vaativa tekijä, vaikkei siltä näytä; ja että ns. yleisälykkyys ja itsehillintä ovat osa systeemi 2:n tarkoituksenmukaista toimintaa ja siksi niillä on merkittävä korrelaatio.
Systeemi 1:n päätösheuristiikat ovat inherentisti "irrationaalisia", eli ilman tietoista ponnistelua niiden soveltaminen johtaa loogisesti ristiriitaisiin mutta narratiivisesti vetoaviin johtopäätöksiin. Systeemi 1 siis aivan konkreettisesti kuiskii valheita ihmiselle, eikä piittaa oikein muusta kuin siitä, että saa rakennettua saamistaan informaationpalasista vakuuttavanoloisen tarinanpätkän. Pidemmän jänteen koheesiolla ei sille ole niin väliä. Koska systeemi 1 toimii hyvin tehokkaasti stereotyypeillä ja hahmontunnistuksella, se kykenee tuottamaan nopeasti arvion. Se ei kuitenkaan ole esimerkiksi todennäköisyyksien suhteen lainkaan koherentti.
Esimerkiksi yhdessä tapauksessa jonka Kahneman esittelee, koejärjestelyssä esitetään kuvaus "Lindasta". Lindan opiskeluaikaa kuvaillaan tavalla, joka tuo kelle tahansa mieleen feministisen aktivistin. Tämän jälkeen esitetään joukko erilaisia elämäntilanteita Lindan myöhemmästä elämästä, ja kysytään, mitä näistä voisi pitää todennäköisimpänä. Silmiinpistävää on, että vaikka vaihtoehtoja olisi vain kaksi:
- Linda on pankkivirkailija
- Linda on feministi ja pankkivirkailija
Vastaavia kompositionaalisuuden rikkomuksia tulee kuitenkin muualla, ja niitä syntyy ihmisten mielissä. Isoilta joukoilta ihmisiä kysyttäessä seuraavien skenaarioiden todennäköisyyttä (erikseen, ei siis samassa kyselyssä)
- Läntiseen USA:han iskee vakava tulva,
- Kaliforniaan iskee maanjäristys joka aiheuttaa vakavan tulvan.
Lopetan tämän kirjoituksen yhteen sellaiseen näkemykseen, jonka Kahneman esittää. Olen jo jonkin aikaa kokenut oloni epämukavaksi erilaisten keskustelufoorumien melko yleisestä tendenssistä typistää tarkastelutapoja "liberaaleihin", "vasemmistolaisiiin", "oikeistolaisiin" tai "konservatiivisiin". Olen syyllistynyt tähän itsekin, mutta tunnen sellaisen jotenkin aina likaiseksi. Kahnemania - varmaan kuten minuakin - voi syyttää liberaaliksi seuraavan lainauksen perusteella. Mutta hän kuuluu tällöin samaan kategoriaan esimerkiksi Pinkerin kanssa. Itse haluaisin omaksua enemmän näiden miesten kanssa samanlaisen ajattelutavan.
The social norm against stereotyping, including the opposition to profiling, has been highly beneficial in creating a more civilized and more equal society. It is useful to remember, however, that neglecting valid stereotypes inevitably results in suboptimal judgements. Resistance to stereotyping is a laudable moral position, but the simplistic idea that the resistance is costless is wrong. The costs are worth paying to achieve a better society, but denying the costs exist, while satisfying to the soul and politically correct, is not scientifically defensible. Reliance on the affect heuristic is common in politically charged arguments. The position we favor have no cost and those we oppose have no benefits. We should be able to do better.
39 kommenttia:
Stereotypiointi on ihan mielekästä, jos sillä tavalla hahmottaa paremmin poliittisen päämäärän. Poliittisen vastustajan demonisointi on virhe. Kun nationalistiset sosialistit sodan jälkeen lyötiin maahan, heidän aatteessaan ei nähty mitään hyvää ja voittajien mitään pahaa. Ajan mittaan 90-luvulla ja sen jälkeen voittajat alkoivat leimata kaikkia vastustajiaan samoilla termeillä, ja tilanne on nyt mikä on.
Uutisen mukaan Kiinassa aletaan vaatia oikean henkilöllisyyden avaamista blogeissa. Kauanko kestää, ennen kuin tulee Suomeen? Viisi vuotta sitten joku olisi pitänyt folioiluna, jos olisi edes epäillyt moista - ei enää.
Kuten ole joskus todennut aieminkin. Erilaiset luokittelut ovat ihmiselle luonnollista.Jo pikkulapset aloittavat asioiden nimeämisen ja luokittelun.
Tämä on syy miksi keskusteluissa monasti käytetään jaottelua "liberaali", "konservatiivi", "vasemmistolainen" ja "oikeistolainen".
Nämä sanat antavat meille jonkinlaisen tausta kuvan minkälainen on ḱeskustelukumppanin oletettu maailmankuvan.
Toisaalta keskusteluissa, faktat ovat faktoja, ja filosofinen argumentointi menee helposti merkityksettömäksi sanahelinäksi. Joten mielipiteet ovat ainoa asia mistä voi kunnolla keskustella.
Minusta koko poliittinen päämäärä on käsitteenä vähän outo ja jokseenkin arkaainen jäänne "suurten ideologioiden aikakaudelta", joka voidaan varmaan määritellä karkeasti ajanjaksoksi 1775--1992. Tuon ajanjakson sisällä syntyivät tai saivat nykyisen muotonsa ns. suuret ideologiat, (klassinen) liberalismi, sosialismi ja nationalismi. En laske tässä yhteydessä konservatismia ideologiaksi, koska sillä ei sinänsä ole mitään sisältöä, vaan se on pikemminkin asenne joka ohjaa ihmisen suhtautumista kompromisseihin, vihollisiin ja muutoksiin.
Nämä siis päätyivät yhteiskuntafilosofioiksi kilpailemaan uskonnon kanssa ihmisten sieluista, ja sittemmin myös täydentämään. Tämä on hyvin karkea yleistys. Mutta karkeita yleistyksiä nuo ideologiatkin ovat, ja karkeiden yleistysten ongelma on siinä, että niillä on hyvin paljon kohtia joissa ne eivät toimi tai ovat niin epätarkkoja tapoja puhua yhteiskunnasta.
Stereotyyppien ongelmana "poliittisista päämääristä" puhuttaessa on se, että ne perustuvat näille karkeille yleistyksille yhteiskuntafilosofioista. Minusta me tarvitsemme asennetta, jonka mukaan on jo aika siirtyä eteenpäin noista yhteiskuntafilosofioista. "We should be able to do better", kuten Kahneman sanoo.
Olen yrittänyt luonnostella yhtä tällaista yhteiskuntafilosofista lähtökohtaa tehokkuuden käsitteen ympärille. En tarkoita, että yrittäisin kehittää jotain suurta ideologiaa, vaan päinvastoin. Tarvitsemme sensijaan analyysityökaluja, jotka ovat adaptiivisia ja joita voi käyttää maailman ymmärtämiseen, ei millään marxilaisella tavalla dialektisesti pööpöillen vaan ihan siinä mielessä että tunnistetaan ne kohdat, joissa kollektiivista toimintaa tarvitaan jonkin ihan käytännöllisen ongelman ratkaisemiseksi ja jätetään muut asiat markkinoiden hoidettavaksi.
TM, luultavasti osoittautuisi, että haikailemasi tehokkuus- ja systeemianalyysi tuottaisi samanlaisen narratiivin kuin kritisoimasi aatteet.
Mitään konsensusta siitä mikä pitäisi tuottaa kollektiivisesti ja mikä antaa markkinoiden hoidettavaksi ei voida saavuttaa. Myöskään matemaattisesti sitä ei voi ratkaista, koska matemaattiset mallit epäonnistuvat paljon yksinkertaisemmissa asioissa. Matemaattiset mallit kertoivat, että subprimelainat olivat riskittömiä.
Mitään konsensusta siitä mikä pitäisi tuottaa kollektiivisesti ja mikä antaa markkinoiden hoidettavaksi ei voida saavuttaa. Myöskään matemaattisesti sitä ei voi ratkaista, koska matemaattiset mallit epäonnistuvat paljon yksinkertaisemmissa asioissa. Matemaattiset mallit kertoivat, että subprimelainat olivat riskittömiä.
Ymmärrät nyt jotenkin väärin sen, mitä yritän sanoa. Intuitioni sanoo, että olen oikeilla jäljillä siinä mitä tavoittelen, koska huomaan että näkemykseni ärsyttää ihan kaikkia ja vasta-argumentitkin ovat sunnilleen samanlaisia.
Minä en ole missään vaiheessa ehdottanut, että tavoitellaan matemaattista mallia ennustamaan tai laskemaan mitä päätöksiä pitäisi tehdä.
Sensijaan meidän pitää kollektiivisissa päätöksissä pyrkiä työntämään ideologia sivuun ja korvata se sellaisilla ratkaisuilla tai "peleillä", joissa erityisintressien kvantitatiivinen huomioonottaminen tapahtuu tehokkaasti. sellaiset ratkaisut eivät ole yleisiä tai ideologisesti laadittuja vaan selvitettävä jokaisessa kysymyksessä erikseen. Tietenkin näissä tehdään virheitä kun niitä implementoidaan, ja joskus lasketaan väärin.
Olennaista on se, että ei pyritä niinkään ennustamaan, vaan selvittämään mitä tapahtuu marginaalilla, kun jotain tehdään, ja sitten tehdään vähän sitä. Lisäksi on tärkeää että ns. suurista ideoista luovutaan kokonaan. Valtion tehtävänä ei ole yrittää ennustaa tai poimia voittajia. Kuka muistaa 2000-luvun alkupuolen, kun dirigismi-intoiset valtion edustajat puhkuivat innoissaan miten biotekniikasta tulee "uusi nokia". Olennaista ei ole se, että he olivat väärässä tai se, että puhuttiin biotekniikasta, vaan asenne: valtion virkamiehet kertomassa kansalaisille mikä on seuraava iso juttu. TÄmä on ihan perse edellä puuhun menemistä.
Tehokkuutta tavoiteltaessa ei ole tilaa millekään suurille ideoille, vaan prioriteetti on tehokkuusongelmien tunnistamisessa ja niiden purkamisessa. Rent-seeking pitää myös poistaa aina kun sitä esiintyy. Jääviyden käsite pitää ymmärtää laajasti niin, että rent-seeking estetään. Tässä voisi rangaistuksia koventaa tuntuvastikin.
Tarkoittaako tämä sitä, että haluat poistaa politiikan politiikasta?
Jos meillä on joku poliittisesti ratkaistava ongelma, niin meidän tulisi etsiä ideologioista riippumaton asiantuntijaratkaisu?
Ongelma on siinä, että ihmiset ovat ihmisiä, heillä kullakin on oma näkemys kuinka asiat tulee hoitaa. Demokratiassa valtaan hakeutuu ihmiset, joilla on selkeä näkemys oikeasta politiikasta.
Markkinat eivät toimi aina kovin hyvin.
Jos toimisivat widows-järjestelmiä ei olisi joka koneessa.
Markkinat eivät toimi aina kovin hyvin. Jos toimisivat widows-järjestelmiä ei olisi joka koneessa.
Windows ei ole syntynyt markkinataloudessa, vaan se on syntynyt ja erityisesti saavuttanut asemansa tekijänoikeuksien vuoksi. Ilman tekijänoikeuksia tällaisia monopoleja ei olisi.
Markkinoista vielä, ihmiset eivät aina valitse parasta tuotetta vaan tuotteen jonka mielikuva on oikea tai tuotteen jonka he tuntevat. Iphone tuskin on paras tuote, mutta hype on ollut valtava.
Entä kysymykseni politiikasta?
Ideologioiden ongelmana on, että ne tarjoavat joka asiaan aina samaa ratkaisua, vaikka asiat ovat erilaisia. Libertarismi ei kerro miten ilmakehän tai meren kaltainen yhteismaa voidaan hoitaa, joten libertaristi väittää että ongelmaa ei ole. Sosialismissa ei hyväksytä sitä, että hintamekanismi on tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi tapa jakaa niukkoja resursseja kuin arpominen tai jonottaminen, joten jos joku arvokas resurssi yhtäkkiä muuttuu kovin kalliiksi, sosialistit vaativat sen jakamista säännöstelyllä (eli jonottamisella) tai arpomalla.
Vasemmistolaiset eivät hyväksy kannustinvaikutuksia kausaalisina selityksinä, eivätkä hyväksy ihmisten vaikutusta tai vastuuta omassa elämässään. Kuitenkin heille kelpaa kausaaliseksi selitykseksi kuukausipalkka mistä tahansa asiasta jonka kanssa se korreloi. Jos matalatuloisten lapset kuolevat ja loukkaantuvat onnettomuuksissa useammin, tai sairastuvat enemmän, niin tämä pitää vasemmistolaisten mielestä korvata antamalla näille perheille lisää rahaa.
Oikeistolaiset taas ajattelevat että säännöt ja rajoitukset ovat köyhiä varten. Valitetaan vaikka ylinopeudesta saaduista päiväsakoista, kuinka epäreilua on että joku joutuu maksamaan suhteessa palkkaansa.
Jokainen kollektiivisen toiminnan ongelma on erilainen ja siinä on erilaisia osapuolia neuvottelemassa.
TM, tuosta voin olla samaa mieltä. Ideologiat tarjoavat patenttiratkaisun kaikkiin ongelmiin vaikka ne eivät siihen sopisikaan.
Mutta kuinka käytännössä hahmottelemasi idea toteutettaisiin demokraattisessa yhteiskunnassa?
Miksi politiikkaa pitäisi tehdä ideologioiden tasolla, kun kerran ideologia ei kykene vastaamaan kysymyksiin? Ideologia on vähän niinkuin uskonto. Toisin kuin biologiassa, geologiassa, tai vaikka kosmologiassa, taloustieteessä ei ole samanlaisia varmoja teorioita, joilla voisi kumota nämä uskonnolliset käsitykset yhtä murskaavasti.
Mutta aika paljon tiedetään päätöksenteosta, peliteoriasta, jne, jotta voidaan iso osa ideologioiden tarjoamia vastauksia kumota. Ei kaikkia, ja siksi on toki legitiimiä erimielisyyttäkin. Erimielisyyttä ei pitäisi kuitenkaan pyrkiä selittämään ideologian avulla silloin, kun se ei ole ideologista tai arvoista kumpuavaa. Sensijaan kun puhutaan ratkaisuista, pitäisi neuvotella ensin toivottavista lopputulemista ja vasta sitten keinoista. Ideologiat eivät toimi näin, vaan ne sotkevat keinot ja lopputulemat toisiinsa.
Pahimmin tähän syyllistyvät minustani Vihreät, joiden "ideologisista" arvopäämääristä edelleen olen isosta osasta samaa mieltä, mutten enää nykyään käytännössä yhdestäkään poliittisesta keinosta, enkä usein edes päämäärästä.
TM, et vastannut kysymykseeni.
Kysyin kuinka hahmotelmasi käytännössä toteutettaisiin?
Eli tapahtuisiko niin, että koottaisiin asiantuntija raati ratkaisemaan esittyä ongelmaa ja poliitikot eivät puuttuisi esitettyyn ratkaisuun?
"Vote values, bet beliefs" eli futarchy, jota Robin Hanson kuvailee, on yksi mahdollinen lähestymistapa.
Demokratiassa on, erityisesti edustuksellisessa, keskeisenä puutteena populismi ja epätehokkaat neuvotteluratkaisut, rent-seeking, byrokraattinen itseintessi jne. Niitä ei voi korjata useimmissa ideologioissa tehokkaasti, ja etenkin sosialidemokratiassa ja ns hyvinvointivaltiota korostavassa ideologiassa näiden olemassaolo jopa kielletään.
Kuten wikiartikkelisakin lainauksessa todettiin, arvojen ja uskomusten erottaminen ihmismielessä on lähes mahdotonta.
En usko futarchyn oleva totta ihan heti huomenna. Kenties ei koskaan.,
Uskon, että haaveilemasi "tehokkuus"-ajattelu on mahdollista vain diktatuureissa.
Ihmiset, kun tupppaavat olemaan irrationaalisesti kiinni arvoissaan.
TM, luotat edelleen taloustieteeseen.
Vaikka on selvää että eksaktiudessa se on samalla tasolla kuin sosiologia.
Eli käytännössä roskaa.
Alan asiantuntijat ihan nobelisteja myöten ovat sitä mieltä, että toiset asiantuntija ovat väärässä kutakuinkin kaikessa.
Esim. edellisen postauksen Myrdal oli sitä mieltä, että toinen nobelisti Hayek oli niin väärässä, että nobel-palkinto menetti kaiken arvonsa, kun se myönnettiin Hayekille. Luulen, että Hayek oli samaa mieltä Myrdalista.
Ymmärrät edelleen väärin.
En luota taloustieteeseen juurikaan. Siinä on joitain kiistattomia tosiasioita, mutta niitä on kovin vähän. Tärkeämpää on se, että ei yritetäkään laatia minkään "tieteellisen konseksuksen" (taloustiede) mukaan mitään isoja ajatuksia ja suuria linjoja, koska sellaiset näyttävät olevan epäonnistuneita suunnilleen kaikissa tapauksissa.
Esimerkiksi Euroopan talouskriisissä jokainen asiantuntija tarjoaa suunnileen samaa lääkettä jokaiseen ongelmaan. Keynesiläiset vaativat kaikkia elvyttämään, austerity-intoilijat vaativat säästötoimia kaikkialla Euroopassa. Sensijaan että instituutiot saisivat kilpailla ja etsiä kukin omia ratkaisujaan.
Pankkeja yritetään pitää pystyssä en masse, eikä kukaan kysy, onko se tehokasta. Jne.
Sääntelyllä ja valtioiden interventiolla on ideologisia lähtökohtia, kuten se että jos joku liikuttaa isoja rahoja, sitä pitää valvoa ja kontrolloida. Tämä on ihan kieroa, paljon järkevämpää on puuttua peliin suoraan rahan lähteellä: jos annat rahasi jonkun muun käsiteltäväksi, niin voit menettää joka pennin. Caveat emptor laajemmin voimaan, niin iso osa ongelmista katoaa. Samaan aikaan pankkien johto ja myyntipuoli rikosoikeudelliseen ja korvausvastuuseen omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan kaikista niistä menetyksistä, joita sen riskinotto tuottaa. Ja ensimmäinen penni valtion tukea pankille tarkoittaa lopullista sosialisointia ja omistajien täydellistä rahojen menetystä.
Voittojen yksityistäminen samalla kun tappioita sosialisoidaan, pitää lopettaa. Sama pätee sosiaaliturvaan, siitä pitää poistaa minusta hyvin paljon, sitä pitää keventää ja sen pitää olla muodoltaan sellaista, että työnteko on aina hyödyksi yksilölle.
Jne. Mihinkään yksittäiseen asiaan ei pitäisi hakea ideologista ratkaisua, vaan ratkaisua, jolla pyritään ensisijaisesti vähentämään typerien päätösten muille ihmisille aiheuttamaan haittaa.
TM:"Samaan aikaan pankkien johto ja myyntipuoli rikosoikeudelliseen ja korvausvastuuseen omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan kaikista niistä menetyksistä, joita sen riskinotto tuottaa. Ja ensimmäinen penni valtion tukea pankille tarkoittaa lopullista sosialisointia ja omistajien täydellistä rahojen menetystä."
Tämä olisi minustakin oikea ratkaisu.
Teoreettisesti olisi nykytilanteessa parempi antaa pankkien romahtaa ja kustannuksien mennä omistajille.
Ongelma on reaalitalouden kiinteä kytkentä pankkimaailmaan.
Jos pankkimaailmaa romahtaa nyt, niin reaalitalous romahtaa. Tämä johtaa rajuun yhteiskunnalliseen epävakauteen jopa sotiin.
Nyt ei voida antaa pankkien romahtaa. Säännöksiä on muutettava siihen suuntaan, että tulevaisuudessa pankkien romahtaminen ei tuhoa kaikkea.
Hauskaa kuinka, jälleen kerran, lukiessasi jonkun muun ajatuksia päädyt samaan mitä esitin aiemmin.
TM:"Voittojen yksityistäminen samalla kun tappioita sosialisoidaan, pitää lopettaa. Sama pätee sosiaaliturvaan, siitä pitää poistaa minusta hyvin paljon, sitä pitää keventää ja sen pitää olla muodoltaan sellaista, että työnteko on aina hyödyksi yksilölle."
Mista osasta sosiaaliturvaa olisit valmis luopumaan. Eli mitka tukimuodot joutavat historiaan?
Mikko, erikoista että sanot noin. Kahneman on aivan erityisen kriittinen intuitiota (systeemi 1) kohtaan, ja kiistää intuition kyvyn tehdä oikeita johtopäätöksiä suunnilleen missään.
Muutamissa esimerkeissä hän asettaa kyseenalaiseksi "oikean intuition" olemassolon. Kyse on pikemminkin harhasta, joka on seurausta siitä, että ihmisen on (systeemi 1:stä käyttäessään) lähes mahdotonta uskoa esimerkiksi koskaan olleensa väärässä.
Kun koehenkilöt oli laitettu ennakoimaan intuitiivisesti erilaisten maailmanpoliittisten tapahtumien seurauksia ja skenaarioita (esim. Nixonin neuvottelut Kiinan johdon kanssa), ja sitten kysytty jälkikäteen, mitä he muistivat arvioineensa, muistikuvat olivat vääriä, ja ihmiset keskimäärin väittivät kyenneensä ennakoimaan tosiasioita paremmin kuin tosiasiassa olivat ennakoineet.
Lisäksi kun intuitiivinen arvio joskus osuu oikeaan (tietenkin se joskus toimii), ihmisen usko sen oikeellisuuteen vahvistuu entisestään, ja edellämainittu ilmiö pahenee. So, kun ihminen on joskus ollut oikeassa intuitionsa perusteella, hän alkaa pettää itseään vielä rankemmin.
Systeemi 1 antaa ihmiselle varmuutta, ja tämä on tärkeää, koska varmuus saa ihmisen sitoutumaan johonkin toimintaan. Evolutiivisesti ajatellen, hieman kehnokin toiminta (huono pakoreitti tms) on parempi kuin liian hidas reagointi tai suunnitelman muuttaminen väärässä kohtaa. Siksi ei ole yllättävää, että varmuus, ei oikeellisuus, on intuition tärkeämpi ominaisuus.
On helppo huudella muutosta, mutta muutoksen huutelija yleensä vaikenee, kun kysytään kuinka muutos käytännössä tehtäisiin.
Käytännössä voidaan tehdä seuraavaa: Jääviyssäädöksiä tiukennetaan. Talletussuojaa leikataan. Yhtiölakeja muutetaan niin, että talletussuojaa ei myönnetä osakeyhtiömuotoisten (limited liability) pankkien talletuksille. Toimeentulotuki lakkautetaan, ja korvataan sosiaalivakuutuksella. Kompensaatioksi "lapsilisää" maksetaan kaikille kansalaisille, ei vain alle 17-vuotiaille. Kaikkea julkista sosiaaliturvaa ja eläkkeitä leikataan vastaavalla summalla, mielellään enemmänkin.
Kuntauudistuksessa pitäisi vähintäänkin muuttaa vaalitapaa niin, että isoissa kunnissa edustajat valitaan piireittäin enemmistövaalilla. Suhteellinen vaalitapa isoissa kunnissa suosii julkkiksia ja megalomaanisia imperiuminrakentajia. Vielä mieluummin pitäisi pilkkoa kaupungit palasiksi. Tampere on hyvä esimerkki tästä, kuntapäättäjät rakentelevat megastadioineita ja tunneleita, ja jättävät kaupunginosien infran ja terveyskeskukset ilman rahaa. Lisäksi noiden investointien tuotot lahjoitetaan yksityisille rakennusliikkeille. Esimerkiksi rantatunnelin maapohja tullaan myymään/vuokraamaan alihintaan niin, että rakennusliike ottaa 100% katteet tekemistään asunnoista. (Rakentaminen ei oikeasti voi maksaa kaupungeissa tuplasti siitä mitä pienemmillä paikkakunnilla)
Julkisen sektorin ei pidä taata tai osallistua muutenkaan mihinkään isojen projektien riskienhallintaan, paitsi korkeintaan omaa pääomaa tarjoamalla, mutta silloinkin vain ylijäämien investoimiseksi. Jokainen neuvottelu rakennus-, infra-, terveydenhuolto-, jne projektista, jossa on merkittävä julkinen panos, pitää käydä tehokkuusnäkökulmasta. Kustannuksia ei saa kätkeä, jos siitä jää kiinni, niin päättäjän pitää olla rikosoikeudellisessa vastuussa.
Tämä halvaannuttaa tietenkin ison osan julkisista hankinnoista, mutta niin sen on tarkoituskin.
Tuo kuulostaa hyvältä.
Yksi kysymys miksi uskot enemmistövaalitavan tuottava parempaa tehokkuutta?
USA:ssa ja Britanniassa julkinen sektori on velkaantunut. Tämä viittaa tuhlailuun.
Eli enemmistövaalitapa voi olla myös hyvin tehotonta.
Toinen kysymys. Miksi pidät keynesilaista talousajattelua virheenä?
Maailmassa ei olla onnistuttu osoittamaan muiden tapojen olevan sitä parempia.
En usko siihen valtion tasolla, mutta kunnallisella tasolla kylläkin. Parempi olisi tietenkin hyvin pienet kunnat + suhteellinen vaalitapa. Mutta isot kunnat + enemmistövaalit on kompromissi. Enemmistövaalitavalla saadaan paikallinen edustus. Jos henkilö ei saa asettua ehdolle muuten kuin siinä vaalipiirissä jossa hänen kotipaikkansa on, niin tämä ratkaisee ainakin osan kunnan epätasaisesta edustavuudesta.
Esimerkiksi Tampereella kuntapäättäjät asuvat pääsääntöisesti muutamalla alueella keskustan tuntumassa. Tämän seurauksena lähiöiden uimarannat lakkautetaan, parin tuhannen euron laituria ei ole varaa korjata, kun taas keskustaan on varaa rakentaa täysin turha laituri joka maksaa sata kertaa enemmän. Talviuimarien seuralle rakennettiin kunnan rahoilla uusi sauna joka maksoi yli puoli miljoonaa, koska siellä oli kuntapäättäjien kavereita. Vanha paloi eikä seuralla ollut vakuutusta.
Tunneleita ja keskusta-areenoita rakennetaan ja niihin laitetaan julkista rahaa, koska kaupungin kassa on suuri ja se tuntuu päättäjistä kivalta kun saa olla manageroimassa ja "saamassa aikaan" isoja projekteja. Enemmistövaali ei tätä ratkaise, mutta lievittää sitä, kun kaupungin eri osat ovat edustettuna, eivätkä vaan ne muutamat alueet joissa julkkiksia tms asuu.
Enemmistövaali kuntatasolla myös vie puolueilta selvästi valtaa pois. Muutenkin valtakunnallisten puolueiden toimiminen kunnallispolitiikassa on vähän outoa.
Ok. Pointisi kunnallispolitiikasta vaikuttaa validilta.
En pidä Keynesiläisyyttä sen paremmin virheenä kuin oikeanakaan.
Uskon että siinä on järkeä esimerkiksi rahapolitiikan osalta. Eli on totta, että korkoja kannattaa painaa alaspäin silloin kun taloudessa menee huonosti, eikä tämä ole ristiriidassa sen kanssa että keskuspankki hillitsee inflaatiota, koska huonoina aikoina deflaatiokierre on pahempi ongelma, kun velat täytyy uudelleenneuvotella ja rahaa niiden kuittaamiseen ei edes olisi olemassa.
Sensijaan teorian äärimuodot, joiden mukaan valtion kannattaa rakentaa pyramideja tms turhaa, ovat virheellisiä tulkintoja jo Keynesin omista ajatuskokeista, ja ne ajatuskokeet jo sinänsä olivat minusta virheellisiä. Ne perustuvat Keynesin ajatusleikkiin siitä, että syklejä korjaava rahapolitiikka voisi työllistää ihmisiä näin: Keskuspankki hautaa maahan rahalippaita hyvinä aikoina, kun se inflaatiota hillitäkseen imuroi rahaa markkinoilta. Kun työttömyys uhkaa nousta, se alkaa myydä "kaivosoikeuksia", eli oikeuden kaivaa näitä lippaita maasta työttömille. Työttömät sitten kaivavat rahaa maasta, maksavat siitä osan keskuspankille (joka laittaa sen talteen myöhemmin haudattavaksi) ja voivat maksella velkojaan pois.
Tästä on vedetty sellainen johtopäätös, että valtio voisi korjata työllisyyttä ottamalla velkaa ja palkkaamalla ihmiset tekemään jotakin turhaa. Tämä on täysin pähkähullu ja vahingollinen ajatus.
Kannatan siinä mielessä keynesiläistä lähestymistapaa että julkiseen infraan investoimista kannattaa pyrkiä ajoittamaan ajankohtiin jolloin korot ovat matalat ja työllisyys korkea, mutta silloinkin investointien pitää olla kustannustehokkaita. Turhaa ei pidä tehdä.
Kirjoitin yllä väärin, siis investointeja pitäisi pyrkiä ajoittamaan siihen, kun työttömyys relevanteilla aloilla on korkea, koska silloin työvoima on halpaa.
TM:"Tästä on vedetty sellainen johtopäätös, että valtio voisi korjata työllisyyttä ottamalla velkaa ja palkkaamalla ihmiset tekemään jotakin turhaa. Tämä on täysin pähkähullu ja vahingollinen ajatus. "
Käsittääkseni Keynes ei koskaan tätä tarkoittanut. Rahan tuhlaamista keynesiläisyyden nimissä minäkin pidän virheenä. Turhaa ei kannata tehdä edes työllisyyden nimissä. Ifrassa löytyy varmasti aina oikeatakin korjattavaa.
Esimerkki ääliö-keynesiläisyydestä oli aikoinaan valtion työlistämistyöt. Ihmisiä palkattiin tekemään tietä lapion, vaikka homma olisi pystytty tekemään koneilla nopeammin ja halvemmin.
Edustuksellinen demokratia näyttää olevan ongelma keynesiläisyyden kannalta.
Poliitikot eivät suosiota tavoitellessaan malta säästää nousukaudella. Tämä johtaa siihen, että laskukaudella kassa on tyhjä.
julkiseen infraan investoimista kannattaa pyrkiä ajoittamaan ajankohtiin jolloin korot ovat matalat ja työllisyys korkea
Sekoitat suljetut ja avoimet rahamarkkinat. Avoimilla rahamarkkinoilla ei ole olemassa korkeita tai matalia korkoja. Avoimilla markkinoilla korko on matala, koska rahalle ei löydy hyviä investointikohteita.
Siksi toisekseen, valtion investoinnit ovat pitkäkestoisia infran kunnossapitoa. On ihan sama, paljonko korko on sillä hetkellä kun päätös rakentamisesta tehdään, aloitetaan tai päätetään, koska joka tapauksessa investointiaika on kymmeniä vuosia. Keynesyläisyys toimii tietyillä hyvin tiukoilla reunaehdoilla säännöstellyssä taloudessa, muutoin se on yhtä pöljää sekoilua kuin marxilainenkin "taloustiede".
Kumis, ei olennaista ole se mitä valtio investoi tai mikä sen kohtaama korko on. Olennaista on se, että kun valtio toteuttaa investointia, sen ei kannata tehdä sitä silloin kun työvoiman hinnassa on kovia nousupaineita. Jos rakennusalalla menee lujaa, se reagoi nostamalla hintoja, kun isoja projekteja tilataan.
Valtion investoinnit ovat yleensä isoja. Kun työttömyys on korkeampi, ne eivät samalla tavalla häiritse yksityisiä investointeja. Ja kun korot on matalalla, crowding out on vähäisempi ongelma.
Minusta näyttää, että Kumitontun näkökulmien ja argumenttien ongelmana on sellainen bias, jossa asioille annetaan joku nimilappu melko pinnallisten yhteyksien tai mielikuvien perusteella, jonka jälkeen ne ovat melko yksikäsitteisesti joko hyviä tai huonoja. Ikäänkuin asioissa olisi kahden värisiä post-it lappuja, joissa lukee joku nimi. "sosialismia", "kapitalismia", "maksalaatikkoa" (en tiedä pidätkö maksalaatikosta, itse en pidä) "rokkia" jne.
En voi syyttää täysin jäykkyydestä, koska muutat mielipidettäsi kyllä toisinaan, mutta se näyttäisi merkitsevän sinulle vaan lappujen uudelleenjärjestelyä. Tämä voi olla pelkästään kirjoitustyylin ominaisuus.
Itse syyllistyn tietenkin samaan usein. Erityisesti ns konservatiivien kohdalla teen näin usein, ja aivan erityisesti niin, että syytän konservatiiveja kaikista ongelmista. Tässä suhteessa kumiksen argumentit ovat samanlaisia, hän vain syyttää sosialisteja kaikesta.
sen ei kannata tehdä sitä silloin kun työvoiman hinnassa on kovia nousupaineita. Jos rakennusalalla menee lujaa, se reagoi nostamalla hintoja, kun isoja projekteja tilataan.
Kyllä minä tuon teorian ymmärrän, mutta kun eivät siihen pysty analyytikotkaan (kuten tämän päivän kirjoituksessasi toteat) niin ei siihen kykene virkamiehetkään.
Kyllä minä tuon teorian ymmärrän, mutta kun eivät siihen pysty analyytikotkaan (kuten tämän päivän kirjoituksessasi toteat) niin ei siihen kykene virkamiehetkään.
Siis mihin ei pysty? Kyllä raksateollisuuden tilauskannat on aika hyvin selvillä, työttömyysprosentti on selvillä, samaten se, paljonko kalustoa seisoo jne. Hinnat ja taksat jne on selvillä.
Ei tässä tarvita virkamiesten keekoilua. Homma voidaan tehdä ihan vaan niin, että kun meillä on joku infrahanke, niin laitetaan se jäihin, jos ei ole työttömyyttä alalla. Rahastoidaan projektin vaatimat rahat kun investointipäätös tehdään, ja aloitetaan rakentaminen sitten kun työttömyys nousee jonkun kynnysarvon yli.
Tässä juurikin on kyse sellaisesta prosessista, jossa ei tarvita mitään "asiantuntijamielipidettä" vaan ihan yksinkertainen mekaaninen sääntö. Se saa mennä vähän pieleenkin joskus.
Nyt meillä on tilanne päinvastainen, eli julkinen puoli investoi kun työvoimasta ja kalustosta on pulaa ja sitten jäädyttää investointeja kun rakennusporukkaa on työttöminä. Kuten itse sanoit, julkiset investoinnit on yleensä todella pitkäikäisiä, joku motari tai rautatie on olemassa vaikka kuinka kauan, samoin on monet rakennukset jne, satamat, kanavat jne.
Tämä vastaa sitä, että mennään kaupassa aina siihen jonoon jossa on vähiten porukkaa, eikä siihen pisimpään. Ei se _aina_ auta, mutta on siinä edes jotain mieltä.
Lähetä kommentti