torstai 15. maaliskuuta 2012

Tropiikki Nyt, redux.

Asetuimme taloksi viikonloppuna. Paperin dedis oli (ja meni) tiistaina, lähetimme paperin joka ei tule menemään läpi. Paine pistää jotain menemään on täällä kovempi kuin Suomessa, mitä ihmettelen. Täällä on myös tiukka luokittelu julkaisufoorumeille ja sitä todella myös kytätään, käytännössä homma menee niin, että hylkäys kovatasoisesta foorumista on arvokkaampi kuin hyväksyminen jostain keskitason foorumista. Tätä en ihan ymmärrä, mutta en välitä, koska saan tehdä tutkimusta ihan rauhassa.

Seuraavaksi ovat vuorossa reaaliaikajärjestelmät. Olen pysytellyt erossa kelloja sisältävistä systeemeistä, koska ne ovat sotkuisia. Kävimme eilen yhden postdocin (myös minun tapaani vähän vanhempi herrasmies) kanssa läpi hänen tutkimustaan identifioidaksemme pullonkaulan johon minun osaamistani voisi soveltaa. Jatkamme kenties tänään. Joudun kuitenkin tekemään hieman muita töitä, koska yksi paperi, jonka tekemisessä olin mukana Tampereella ollessani, hyväksyttiin, ja olen vastuussa kokeiden toistamisesta.

Nuorempi poika pääsi paikalliseen päiväkotiin. Kyseessä on paikalliseen valtapuolueeseen läheisesti liittyvän järjestön ylläpitämä päiväkotiketju. PAP eli "Peoples action party" on sellaisilla merkityksillä "virittynyt", että on ehkä parempi etten analysoi niitä tässä kohtaa sen enempää. Ehkä jos joskus päätän palata Suomeen. Olen allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan en osallistu täällä minkäänlaiseen poliittiseen toimintaan. Pidän sopimusoikeutta erittäin tärkeänä, joten noudatan tätä tässä yhteydessä. Wikipedian artikkeli kertonee olennaiset asiat.

Koulun löytäminen vanhemmalle pojalle on haasteellista. Olen ilmoittanut hänet nyt kolmeen kouluun ja ilmoitan vielä neljänteen tänään tai huomenna. Kaikissa on kuitenkin pitkähköt jonotuslistat, ja kansalaiset menevät ulkomaalaisten edelle kun paikkoja jaetaan. Täällä toiminta on siis käytännössä päinvastaista kuin Suomessa. Kaikesta tästä huolimatta, en ole kokenut kertaakaan että a) olisin ollut jonkinlaisen rasismin tms syrjinnän kohteena tai b) että olisin ulkomaalaisena mitään muuta kuin täysin tervetullut tähän yhteiskuntaan. Suomalaisilla olisi opittavaa tässä suhteessa, näin uskon; täkäläinen "kansallinen itsetunto" kestää esimerkiksi sen, että jos joku ulkomaalainen törttöilee, vika ei ole ehkä kuitenkaan kantaväestön rasismissa. Ja kantaväestö ei, ainakaan länsimaisia kohtaan, vaikuta lainkaan rasistiselta. Hienoista stereotyypitystä kyllä on, esimerkiksi tietyissä kaupoissa myyjät tuputtavat vähän kalliimpaa tavaraa, ilmeisesti kuvitellen että eurooppalaisena olen täällä jonkun firman sikariportaassa tms.

Kuljen töihin julkisilla, bussimatka maksaa ehkä reilun dollarin. En tajua sitä, miten Suomessa voi jossain Helsingissä olla tilasta pulaa. Täällä on leveät autotiet, asuntoja 5 miljoonalle ihmiselle, ja joka paikassa metsää, puistoa, jne. Helsingissä on saman verran pinta-alaa ja kymmenesosa ihmismäärästä, ja mukamas tonttipulaa. Muistutus Helsingin päättäjille.

Täällä on käytössä ruuhkamaksut tietyillä teillä. Auton omistamiseen tarvitaan lupa, ja luvat huutokaupataan. Viime vuonna luvat maksoivat noin 50k€, siis tuplasti sen, mitä itse auto. Täällä niukka resurssi pyritään jakamaan aikuisten oikeasti tehokkaasti, eikä sen paremmin vasemmistolaista kuin oikeistolaista kuppaamista yksinkertaisesti siedetä mitenkään. Alkoholi maksaa tuplasti sen mitä Suomessa, viinipullo on halvimmillaan ehkä $20. Tupakka-aski on kympin. Tuloverot ovat likipitäen nollassa, puolet kansasta ei maksa tuloveroa lainkaan, ja progression yläraja on 20% marginaali, se napsahtaa vasta kun tienestit ovat jossain sadoissa tuhansissa vuodessa. ALV on jotain 7 prosentin luokkaa. Budjetista isoimmat rahareiät ovat koulutus ja armeija, koulutuksen osuus BKT:sta on melko pieni, mutta koska julkiset menot ovat suuret kokonaisuutena, niin valtion budjetissa se on iso osuus.

Täällä on kaikenlaisia erikoisia subventiohärdellejä. En tunne mekanismeja tarkkaan, mutta esimerkiksi vanhuksille jotka muuttavat pienempään asuntoon ja myyvät vanhan asunnon nuoremmalle perheelle, luvataan jokin rahallinen tai verovähennyksiin liittyvä subventio. Tällaisilla pienillä mikrosäädöksillä ohjaillaan ihmisten käyttäytymistä. En oikein osaa sanoa onko se hyvä vai ei, mutta teknokraattinen täkäläinen järjestelmä aivan ehdottomasti on, viimeistä piirtoa myöden.

Pre-paid liittymää ei voi hankkia ilman rekisteröintiä, eli isoveli tietää kaikkien puhelinnumerot. Poliiseja ei silti näy yhtään missään. Tosin, joka paikassa on kylttejä joissa kehotetaan raportoimaan epäilyttävästä toiminnasta. Kerrostalossa, jossa asun, on jatkuvasti kaksi vartijaa töissä; toinen istuu kopissa ja toinen kiertää talon pihamaata. Yöaikaan taskulampun kera. Tässä on jotain paranoidin tuntuista, koska rikollisuus on täällä Suomea merkittävästi alhaisempaa. Siellä täällä olen nähnyt varoituskylttejä joissa todetaan "Low crime does not mean no crime" jne. Rikollisia tosissaan pelätään, ilmeisesti.

5 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Vaikuttaa varsin hyvältä, lähinnä sivistyspuolueelta tuo PAP.

Pitäisi oikeastaan Kymissäkin palata Kansan kolmen periaatteen suomentamiseen nyt, kun ikiaikaiset idänsuhteet taas elpyvät ;D

jjh kirjoitti...

Hieman pitää nyt viisastella: Helsingin n. 700 neliökilometrista vain vähän yli 200 on maata noin 500:n ollessa merialueita. Singaporen niin ikään noin 700 neliökilometrista lienee suurempi osuus kuivaa maata. En nyt löytänyt Singaporen osalta äkkiseltään tarkkaa tietoa, mutta kartasta katsoen näyttäisi siltä.

Mutta siitä olen samaa mieltä, että Spore on tehnyt asioita oikein erityisesti mitä joukkoliikenteeseen ja ihmisten mahduttamiseen tulee.

Panu kirjoitti...

Vaikuttaa varsin hyvältä, lähinnä sivistyspuolueelta tuo PAP.

Todellakin on. Esimerkiksi kämylahkosta todennäköisesti aika moni olisi jo tähänastisten aktiviteettiensa perusteella saanut kuolemantuomion Singaporessa. Esimerkiksi laittomista aseista heilahtaa siellä hirttosilmukka, samoin aseen laittomasta laukaisusta, vaikkei kehenkään sattuisi. Maan monikulttuuripolitiikan arvostelijoillekaan ei käy hyvin. Islamin tai ihan minkä tahansa uskonnon, jota kaupungissa harjoitetaan, "kritisointi" on laitonta sekin ja johtaa luultavasti johonkin sisäisen turvallisuuden lainsäädäntöön liittyvään syytteeseen, mikä ei ole kiva juttu syytetylle.

Pidän aika huvittavana tätä kämyjen Singapore-fanitusta. Ilmeisesti aktiivinen mokutuskin on heille ihan jees, jos se ajetaan läpi tarpeeksi autoritaarisesti ja kovalla otteella.

Panu kirjoitti...

Vaikka ei siinä mitään, kyllä minäkin vaihtaisin demokratian yhteiskuntarauhaan koska vaan, jos valita pitää. Ihmisoikeuksien julistuksessakin mainitaan oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen ennen poliittisia oikeuksia, joten tätä vaihtokauppaa voidaan perustella ihan ihmisoikeuksillakin. Singapore on ihan hyvä systeemi ja kelpo kilpailija länsimaiselle demokratialle.

IDA kirjoitti...

"Pidän aika huvittavana tätä kämyjen Singapore-fanitusta. Ilmeisesti aktiivinen mokutuskin on heille ihan jees, jos se ajetaan läpi tarpeeksi autoritaarisesti ja kovalla otteella. "

Itse en mitenkään fanita Singaporea, mutta voin todistaa selvinneeni siellä hyvin ilman kuolemantuomiota ja itse asiassa ilman minkäänlaista törmäystä virkavallan kanssa.

Ehkä huvittavaa onkin "suvisten" kyky laajoihin johtopäätöksiin olemattomista faktoista ja lähes täysin olematon huumorintaju, ellei vitsiä ole osoitettu yhteisellä "nyt pojat naurua kolmannella" hohotuksella?