perjantai 30. joulukuuta 2011

Älystä ja tropiikista.

Postitin eilen pikapostissa allekirjoitetut työsopimukset ja työlupahakemukset. Lopullinen ratkaisu tulee kolmen viikon sisällä. Sen jälkeen minkään ei pitäisi enää olla tropiikkivuoden esteenä.



Soininvaaran blogissa on taas kerran ollut keskustelua lahjakkuudesta ja tämän yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta. Ensin tämä, sitten tämä, tämä, ja lopuksi tämä.

Luettuani Pinkerin jo kohta kymmenen vuotta sitten julkaistun kirjan The Blank Slate olen ollut enenevässä määrin siinä käsityksessä, että - siitäkin huolimatta, että älykkyys a) on erittäin vahvasti periytyvää ja b) se ennustaa mitä suurimmassa määrin paitsi sosioekonomista asemaa, myös kaikenlaisia muita hyviä asioita kuten terveyttä, korkeaa moraalia ja ateismia - ilmiön merkitystä poliittisen päätöksenteon taustatekijänä liioitellaan suuresti. [Olen silti samaa mieltä kriitikoiden kanssa siitä, että Pinkerin työ on "pehmeää" tiedettä, so. siitä puuttuu ns rigor. Se ei tietenkään tarkoita, etteivätkö hänen argumenttinsa olisi oikeita. TM huom.]

Tosiasioiden myöntämisestä ei tietenkään voi olla mitään haittaa. Erilaisista yhteiskuntatieteellisistä teorioista, niinkin yksinkertainen kuin toteamus, että "lapsena hyvin älykkyystestissä pärjäävät, pärjäävät vanhempina yleensä myös muilla tavoilla", on suunnilleen kaikkein paikkansapitävin. Se ei kuitenkaan ole lainkaan niin käyttökelpoinen kuin voisimme helposti kuvitella, ja aivan erityisesti, jos meillä on jokin tietty käsitys siitä, miten kanssaihmisiimme tulee yleisestiottaen suhtautua, tällä tosiasialla ei pitäisi olla sen kanssa oikeastaan mitään tekemistä. Päämääriä joita meillä on sen suhteen, miten yhteiskunnan tulee jäseniään kohdella, ei ole mielekästä muotoilla niin, että meidän tulee samalla sitoutua joihinkin tiettyihin tosiasioihin.

Asiantila ei tällä hetkellä ole niin, ja se näkyy kyllä (pejoratiivivaroitus:) vasemmiston parissa yleisessä maailmankuvassa. Silläkin uhalla, että tämä ymmärretään nyt täysin väärin, koen että oma arvomaailmani on huomattavan vasemmistolainen. Tästä huolimatta näkemyksiäni usein käsitellään kommenteissa jopa jonkinlaisina oikeistolaisuuden prototyyppinä. Tämä voi perustua käsittääkseni vain jonkinlaiseen postmoderniin käsitykseen, jonka mukaan todellisuus sinänsä on alisteinen ideologialle ja arvolähtökohdille, joko eksplisiittisesti tai sitten ikäänkuin vahingossa, erilaisten kognitiivisten vinoumien kautta. Esimerkiksi ceteris paribus, pidän toivottavana, että tulojen ja varallisuuden jakauma on mahdollisimman tasainen. Tällä ei kuitenkaan ole sitä poliittista seurausta, että mielestäni tätä tasoittelua tulisi jotenkin ulkopuolelta suoritettuna pitää oikeutettuna, eikä varsinkaan piittaamatta tasoittelun aiheuttamista kustannuksista. Tämä ei ole sivuraide, vaan keskiössä, ja pyydän pitämään tämän mielessä: Jokaisella poliittisella toimenpiteellä on hyötyjä ja kustannuksia, hyötyjiä ja häviäjiä. Se, mitä nämä kunkin toimenpiteen kohdalla ovat, on joukko tosiasioita, mutta se, missä määrin itse arvostamme näitä, taas on arvokysymys.

Älykkyyden periytyvyydellä ja ennustusarvolla on tosiasialuonne, ja se voi ja sen pitäisi, jossain määrin vaikuttaa käsityksiimme siitä, mitä tapahtuu, kun teemme niin tai näin, käytämme tämän tai tuon verran resuresseja. Sensijaan se ei voi vaikuttaa meidän käsityksiimme eri lopputulosten toivottavuudesta. Esimerkiksi, monet tulkitsevat väittämän "älykkäämmät pärjäävät keskimäärin paremmin" jotenkin implikoivan, että on jotenkin toivottavaa, että älykkäämpi on korkeammassa asemassa tai tienaa enemmän. Tämä on non sequitur. Ennuste ei ole sama asia kuin arvo. Ei esimerkiksi ole mitenkään väistämättä mitään tehotonta tai "epäreilua" siinä, että vähemmän älykäs tienaa enemmän tai on vastuullisemmassa tehtävässä.

Toinen bias näkyy esimerkiksi siinä, että Richard Feynmanin älykkyys oli mittauksen perusteella vain hieman keskitasoa korkeampi, vaikka Feynman oli yksi toisen maailmansodan jälkeisen ajan suurimmista fyysikoista, ja jopa jonkinlainen yleisnero. Tämä on joidenkin mielestä ikäänkuin mahdotonta hyväksyä, koska he kuvittelevat, että "älykkyys" on jokin maaginen keijupölyn päällystämä ominaisuus, joka on jotenkin väistämättä sama asia kuin se, miten kyvykäs joku yksilö on.

Palatakseni politiikan ongelmakenttään, yleensä tämä kysymys nostetaan esiin tulonjaossa, koulutuspolitiikassa ja terveyspolitiikassa, sekä vähäisemmissä määrin kriminaalipoltiikassa. Nämä luonnollisesti ovat laajoja kysymyksiä, joten niiden käsittely jää tässä väistämättä pinnalliseksi. Keskityn koulutukseen, koska se on näistä ominta alaani, tavallaan.

Tulonjaon osalta kysymys ei ole kovin merkityksellinen; poliittinen erimielisyys esimerkiksi perustulomallista kulkee kahta linjaa. Ensimmäisessä on kannustinvaikutus ja toisessa on jonkinlainen hyve-eettinen tarkastelu. Kannustinargumentissa siis esitetään eriävät käsitykset tosiasioista, eli väitetään että perustulo passivoisi contra että se poistaisi vastikkeellisen sosiaaliturvan kannustinloukut. Tässä kysymys on empiirinen, eikä älykkyyteen liittyvä problematiikka siihen mitenkään vaikuta. Hyve-eettinen tarkastelu perustuu siihen, että on väärin antaa rahaa ei-mistään. Tämä argumentti on kuitenkin ontto, koska se on vielä voimallisempi argumentti nykyistä sosiaaliturvajärjestelmää vastaan. Tehokkuusargumentti kuitenkin saattaisi puoltaa sitä, että perustulomallissa älykkäämmille yksilöille maksettaisiin vähemmän, kompensoimaan heidän kognitiivisen kyvykkyytensä tuomaa etua. Tämä on sukua pituusverolle, joka siis saattaisi olla tehokkuusargumentin perusteella kohinastaan huolimatta hyvä veromuoto. Älykkyysveron ongelma on kuitenkin siinä, että toisin kuin pituutta, vähä-älyisyyttä voi rajoitetusti feikata.

Sivuutan terveyspoliittiset tarkastelut ja oletan, että ongelma on vähäinen tai ratkeaa olennaisesti samalla analyysillä kuin koulutus, jossa kysymys on mielenkiintoisempi.

Koulutuspoliittisesti kysymys on mielenkiintoinen. Soininvaaran usein esittämää historiallista näkökulmaa mukaillen, esi- ja varhaisteollisessa yhteiskunnassa oli runsaasti työtehtäviä, joista kykeni suoriutumaan hyvin vähäisellä koulutuksella ja vähäisillä kognitiivisilla kyvyillä, mutta nykyisin on toisin. Marginal Revolutionin kirjoitukset koulutuksesta kannattaa lukea kaikki, en ala niitä tässä käymään paremmin läpi. Koulutus on edelleen, kaikista ongelmistaan huolimatta, hyvin merkittävä sosioekonomisen aseman kohottaja.

Otan tässä tavalliseen tapaan ns. libertaarin benchmarkin analyysin lähtökohdaksi. Koulutuksen ongelma ei katoa täysin, vaikka koulutus toimisi yksityistettynä, sillä yksityisen toimijankin on tehtävä valintoja sen suhteen, kelle koulutusta voidaan myydä. Yksityisen yliopiston voidaan ajatella maksimoivan jotakin; yleensä se ei ole tulot, mutta voimme tarkastella sitäkin. Tulojen maksimoimiseksi täytyy ottaa huomioon kysyntä, tarjonta, maksukyky jne. Tuloja on kahdenlaisia: ensimmäiset tulevat lukukausimaksuista, ja toiset lahjoituksista. Lahjoitusten voidaan olettaa olevan peräisin niiltä alumneilta, jotka ovat hyötyneet koulutuksesta "riittävästi" ja joiden varallisuus koulutuksen jälkeen ylittää tietyn kynnysarvon. En muotoile tässä yhtälöitä, vaikka sellaisetkin voitaisiin tehdä. Hyöty koulutuksesta voidaan ajatella riippuvan yksityisestä ja yleisestä tasosta. Yksityisellä tasolla viittaan yksilön kykyyn vastaanottaa tietoa ja yleisellä opetuksen "laatufaktoria", jonka voidaan ajatella riippuvan paitsi opettajien kyvykkyydestä, myös opiskelijapopulaation yleisestä laadusta. Lisäksi laatu vaikuttaa myös siten, että kaikkien tulevien oppilaiden voidaan ajatella preferoivan laadukkaampia yliopistoja, maksukykynsä puitteissa.

Yliopiston hallinnoijalla on siis monimutkainen tehtävä, koska hänen pitää yhtäältä preferoida maksukykyisiä asiakkaita (lukukausimaksut) ja toisaalta pyrkiä tunnistamaan ne, jotka hyötyvät koulutuksesta potentiaalisesti eniten (lahjoitukset). Jos sisäänpääsy hoidetaan pelkästään rahalla, opiskelijoiden hyöty laskee ajan oloon, hakijamäärät putoavat, samoin lahjoitukset. Tällaisesta tilanteesta lähtien yliopiston kannattaa tarjota joskus jopa ilmaisia koulutuspaikkoja lahjakkaille (tässä oletan että älykkäille; älykkyystestin tiedetään olevan parempi mittari kuin pääsykoetestin suunnilleen jokaisella alalla) oppilaille. Jossain kohtaa tällaisen lahjakkaan oppilaan rajahyöty alittaa vaihtoehtoiskustannuksen, ja yliopistolla on tulongeneroinnin kannalta optimaalinen sekoitus lahjakkaita ja varakkaita oppilaita.

Oletetaan siis, että tämä libertaari benchmark on nyt voimassa, ja kysytään, voiko tehokkuutta parantaa? Systeemi ei ole välttämättä tehokas, koska voi olla, että lahjakkaita potentiaalisia oppilaita jää kouluttamatta, koska yliopiston marginaalihyöty näiden kouluttamisesta alittaa oppilaan kouluttamisen kokonaishyödyn, mutta oppilaan koulutuksesta saama rahallinen hyöty ei riitä varakkailta perittävän lukukausimaksun kattamiseen, esimerkiksi siksi, että vähävaraisen mutta lahjakkaan oppilaan kohtaama korko on niin korkea, että opintolainaan ei ole varaa. Tähän voi vaikuttaa esimerkiksi varakkaiden sukujen pitkä aikapreferenssi. Monissa yläluokkaisissa suvuissa on satojen vuosien mittaisia varojenhoitosuunnitelmia, eikä näissä ole mieltä merkittävästi nollasta poikkeavilla koroilla.

Soininvaara, ja moni muu ennen häntä, on toistanut argumentin, jonka mukaan sillä, että alempien sosiaaliluokkien lahjakkaita koulutetaan ja näin nostetaan korkeampaan sosioekonomiseen asemaan, voi olla alempia sosiaaliluokkia kurjistava vaikutus. Tässä argumentissa on tiettyä perää. Tiedämme nimittäin, että lahjakkaammat ovat myös jonkin verran myötätuntoisempia ja yhteisöllisempiä (mutta paradoksaalisesti, rikastuminen voi vähentää empaattisuutta), ja näiden rikastuessa he vaihtavat ympäristöään, muuttavat kalliimmille alueille ja ympäröivät itsensä ystävillä, joiden asema vastaa enemmän heidän uutta tilannettaan. Tämä kehitys vie alemman sosiaaliluokan piiristä pois yksilöitä, joiden ympärille yhteistyötä voi rakentua. Älykkäät vievät pois myös sitä tukea, jota he voivat ympärillä oleville ihmisilleen antaa: Neuvoja raha- ja terveysasioissa, neuvottelu- ja sovitteluapua ristiriitatilanteissa jne. Vaikka kuinka kiertäisimme tätä, voi hyvin olla, että tällaisen yksilön yksityinen hyöty koulutuksesta ja sitä myötä sosiaalisen aseman noususta on hyväksi, tämä kustannus jää usein kvantifioimatta.

Suomalainen koulutusjärjestelmä paljolti on tehnyt sen, mikä sen tavoitteeksi asetettiin. Suomalaiset ovat yksi maailman koulutetuimmista kansakunnista, ja tämä näkyy siinä, että suomalainen insinööri on esimerkiksi suhteellisesti ajatellen erittäin edullista työvoimaa. Yhteiskuntamme on paljolti rakentunut sen suhteellisen edun varaan, jonka tämä tietotyön tarjonta mahdollistaa. En käy arvioimaan sitä, onko se hyvä tai huono seikka, mutta yksi sivuvaikutus sillä on. Nykyisin vaille koulutusta jääneen suomalaisen asema on hyvin heikko verrattuna vielä parinkymmenen vuoden takaiseen (poislukien suhdannevaihtelut; 91-96 oli varsin synkkää aikaa).

Mitä sellaista älykkyys voi tuoda tähän palettiin, jolla saamme kohdennettua voimavaroja paremmin ja jopa luotua niitä lisää? Ensinnäkin tuottavuuserot tietotyössä ovat kertaluokkia suuremmat kuin ne ovat muunlaisessa työssä. Putkimieskin voi toki mokata ja tehdä kymmenien tuhansien vahingot, mutta putkimiehen työn (onnistuessaan) tuottavuuden erot ovat ehkä kymmenissä prosenteissa. Esimerkiksi softainsinöörin tuottavuus voi olla pyöreä nolla contra jotain aivan ufoa, ja sitä on etukäteen vaikea ennakoida. Älykkyys on kuitenkin näissä vain rajallisesti hyödyksi; sitä on oltava riittävästi, mutta kynnysarvon ylityttyä erot tulevat lähinnä itsekurista ja suunnitelmallisuudesta. Itsekuri ja kyky suunnitelmallisuuteen eivät ole ollenkaan niin vahvasti g-ladattuja kuin kuviopäättely.

Nykypäivän Suomessa, koulutuksen näkökulmasta, voidaan kysyä, koulutammeko tarkoituksenmukaisesti, ja pitäisikö meidän ottaa älykkyys enemmän huomioon. USA:ssa esimerkiksi SAT-testit ovat keskeisessä roolissa yliopistojen sisäänpääsyssä, ja niiden tiedetään olevan voimakkaasti g-ladattuja, voimakkaammin kuin vaikkapa suomalaisten ylioppilaskirjoitusten, jotka nekin lienevät pääsykokeita voimakkaammin g-ladattuja. Kun koulutuspolitiikassa on pyritty siirtymään kohti ylioppilaskirjoitusten painottamista sisäänpääsykriteerinä, onkin ehkä otettu askel kohti älykkyyden käyttöä karsintakriteerinä.

Mutta onko sittenkään mielekästä, että koulutamme älykkäimmät yksilöt nimenomaan niille aloille, joille he itse eniten haluavat? En saanut lukuja sopivassa muodossa ulos, enkä jaksanut käsipelillä alkaa erotella, mutta kun näin eri koulutusohjelmien alimmat sisäänpääsyprosentit ja toisaalta työllistymisasteen valmistumishetkellä, ne näyttivät olevan negatiivisesti korreloituneita; huonoiten työllistäville aloille oli vaikeampi päästä. Poikkeuksina näyttävät olevan lähinnä oikeustieteellinen, lääketieteellinen ja psykologia. Jos jollakin on parempi tilasto tästä, niin näkisin mielelläni.

Tästä pääsemme tietysti viimeiseen koulutuspolitiikan ja älykkyyden suhteeseen. Tunnen suurta houkutusta myötäillä käsitystä, jonka mukaan koulutus ei tapahdu työelämän tai talouden tarpeita varten, vaan koulutettu ja ennenkaikkea sivistynyt väestö on itsetarkoitus. Tällainen sivistysporvarillinen ajattelu on jollakin tapaa romanttista ja yksityiselämässäni koenkin sellaisen arvokkaaksi. Se ei kuitenkaan ole kovin mielekäs nykyisenlaajuisen koulutuspolitiikan päämäärä, kun korkeakoulutamme jo yli puolet ikäluokasta.

25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on sellainen käsitys että useaimmat oikeistolaiset nimenomaan kokevat olevansa "vasemmistolaisia" siinä mielessä että kokevat että ajattelevat välittävänsä köyhistä, tulojen tasaisesta jakautumisesta jne. (Tämä on tietysti eri asia kuin vasemmistolaiseksi identifioituminen.)

Kuitenkin todellisuudessa, silloin kun on ratkaistava kanta johonkin konkreettiseen kysymykseen, jostain aina pompsahtaa perusteluja jolla juuri tässä kysymyksessä joku muu periaate on tärkeämpi kuin aiemmin mainittu vasemmistolainen periaate.

Samaa on tietysti vasemmalla suunnalla, mutta toisin päin. He sanovat toisinaan kannattavansa järkevyyttä ja kokonaistehokkuutta, mutta juuri tietyssä erityistapauksessa on olennaista miettiä uhrin asemaa ja siksi lähes mikä tahansa uhrin asemaa parantava toimenpide on oikein riippumatta sen kokonaiskustannuksista.

Luulen että tuo oma käsitys omasta "vasemmistolaisuudesta" (oikeaistolaisille) ja käsitys omasta "tehokkuuspyrkimyksestä" (vasemmistolaisille) on nimenomaan se, joka mahdollistaa olemasta näitä todellisuudessa. Jos ihminen näkee, ettei todellisuudessa ole mitä kuvittelee olevansa, joko on muutettava minäkuvaa -- ja hyvin harva oikeistolainen haluaa kokea itsensä ahneeksi -- tai muutettava käyttäytymistä.

En nyt puhu sinusta erityisesti vaan yleisemmästä trendistä.

Anonyymi kirjoitti...

Älykkyyden periytyvyydellä ja ennustusarvolla on tosiasialuonne, ja se voi ja sen pitäisi, jossain määrin vaikuttaa käsityksiimme siitä, mitä tapahtuu, kun teemme niin tai näin, käytämme tämän tai tuon verran resuresseja.

Tämä on muuten hauskaa. Oletko siis vaihteeksi sitä mieltä että

(1) on olemassa todellisuus jolla on tosiasialuonne
(2) voimme tietää totuuden tuosta todellisuudesta
(3) tämän totuuden pitäisi vaikuttaa käsityksiimme

Tiedemies kirjoitti...

Olen sitä mieltä, että on olemassa tosiasioita, jotka ovat tai eivät ole näin, jonkinlaisen annetun tarkkuuden rajoissa. Olen aina ollut sitä mieltä, ja olen tätä näkemystä aina myös puolustanut.

En ole kuitenkaan sitä mieltä, että on olemassa näiden tosiasioiden -- siis asioiden jotka ovat niin tai näin tai eivät ole niin tai näin -- taustalla" oleva erillinen objektiivinen todellisuus, jolla on jokin toinen "parempi" tai "todempi" olemassaolon tapa, joka ikäänkuin sisältää vielä näitä ihmisten käsittämiä tosiasioita "todellisemmat" totuuden lähteet, joista nämä tosiasiat ovat ikäänkuin vain heijastumia.

Kun ihmiset puhuvat "objektiivisesta" todellisuudesta, puhun mieluummin arkitodellisuudesta. Tosiasiat ovat arkitodellisuuden, siis meidän tässä ajatustemme, tietoisuutemme jne. ja tietysti myös diskurssimme, muodostamassa kokonaisuudessa julkilausumiamme asiantiloja, joiden voidaan ajatella vastaavan havaintojamme. Älykkyys on arkitodellisuudessa ilmenevä ilmiö, ja aivan erityisesti, sen näkee tilastollisista tosiasioista.

Nämä tilastolliset tosiasiat eivät ole samalla tavalla "objektiivisia" kuin naivissa realismissa ajattelemme esimerkiksi esineiden "olevan".

Jos - ja tässä en nyt myönny, vaan teen ajatusleikin - ajattelisimme jonkinlaisen objektiivisen todellisuuden, se olisi todellakin hyvin hyvin kummallinen. Siinä esimerkiksi kaikki se, mitä koemme konkreettiseksi on oikeastaan vain esim. sähkömagneettista vuorovaikutusta, sen "objektiivinen" luonne on lähestulkoon - ellei peräti jo periaatteellisessakin mielessä täysin - ihmisen käsityskyvyn tavoittamattomissa. Sen ominaisuuksista on melkein mahdotonta edes puhua. wovon man nicht sprechen kann darüber muss man schweigen.

Tiedemies kirjoitti...

(Jos saan pyytää, voimmeko jatkaa tätä keskustelua jossain toisessa foorumissa, koska tämä ei sivua kirjoituksen aihetta mitenkään?)

Tiedemies kirjoitti...

Mutta se, mitä sanot vasemmistolaisesta kontra oikeistolaisesta identifikaatiosta, on varmastikin totta.

Itse en kuitenkaan jaottele asioita niin, että jotenkin yksittäistapausten kohdalla tavoittelisin vasemmistolaisia poliittisia päämääriä, vaan katson, että jonkinlainen pitkän aikavälin paretotehokkuus, mahdollisimman laajasti hahmotettuna, on jonkinlainen perimmäinen päämäärä. Tässä suhteessa voitaneen sanoa, että näkemykseni on jollakin tapaa "oikeistolainen". En kuitenkaan esimerkiksi hyväksy oikeistolaisuuteen yleisesti liittyvää ja kuuluvaa moralismia tms. konservatiivisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Itse en kuitenkaan jaottele asioita niin, että jotenkin yksittäistapausten kohdalla tavoittelisin vasemmistolaisia poliittisia päämääriä, vaan katson, että jonkinlainen pitkän aikavälin paretotehokkuus, mahdollisimman laajasti hahmotettuna, on jonkinlainen perimmäinen päämäärä. Tässä suhteessa voitaneen sanoa, että näkemykseni on jollakin tapaa "oikeistolainen". En kuitenkaan esimerkiksi hyväksy oikeistolaisuuteen yleisesti liittyvää ja kuuluvaa moralismia tms. konservatiivisuutta.

Jep. Kun itse puhun "oikeistolaisuudesta" tai "vasemmistolaisuudesta" tarkoitan nimenomaan, minkälaisiin tuloksiin henkilö päätyy eri kysymyksissä ja miten hän perustelee niitä.

Eli ratkaisevassa asemassa ovat mielipiteet jotka esitetään konkreettisissa kysymyksissä -- tai vielä parempi jos on tekoja joita voimme tarkkailla. Ne paljastavat sen "ideologian" jota pidän todellisempana.

En anna kovin paljon painoarvoa itse-identifioitumiselle tai periaatteille joita henkilö korostaa mutta joiden mukaan henkilö ei käytännössä kuitenkaan ota kantaa konkreettisissa kysymyksissä tai teoissa.

Olen samaa mieltä kuin sinä mielipiteistäsi, sanoisin että sinun "oikeistolaisuutesi" tarkoittaa nimenomaan sitä että useimmissa konkreettisissa kysymyksissä ratkaiset pareto-optimaalisuuden tai tehokkuuden kautta, jotka ovat oikeistolaisia argumentteja. Tietysti on myös kysymyksiä jotka ratkaiset ns. vasemmistolaisemmin.

Tämä tapa arvioida ihmisten ideologiaa on tietysti epäsosiaalinen, koska suurimmalla osalla ihmisistä on ristiriitaa sen välillä miten he toimivat, miten he itse ajattelevat toimivansa, ja minkälaisen kuvan he haluaisivat antaa muille omasta toiminnastaan. Ideologian empiirinen tutkiminen puolestaan osoittaa ristiriidan.

Anonyymi kirjoitti...

(Jos saan pyytää, voimmeko jatkaa tätä keskustelua jossain toisessa foorumissa, koska tämä ei sivua kirjoituksen aihetta mitenkään?)

Ok

Tiedemies kirjoitti...

Joo. Tavallaan tämäkin menee ohi siitä, mitä yritän itse tekstissä jotenkin tapailla; siis, että onko älykkyys lopulta sen suuresta ennustusvoimastaan huolimatta kovin relevantti käsite poliittisesti?

Tekstissä en sitä kysy suoraan, mutta siis, onko mitään sellaista poliittisesti mielekästä kysymystä, jossa kysymyksiä ihmisten älykkyydestä, sen jakautumisesta ja periytymisestä tulisi huomioida jotenkin erikseen? Koulutuspolitiikassa on jotain sellaista, so. ei voida lähteä siitä, että kaikki laitetaan yliopistoon opiskelemaan, koska suurin osa ei kykene omaksumaan materiaalia. Mutta onko noilla älykkyyden ennustearvoilla suurta merkitystä?

Anonyymi kirjoitti...

Viime vuosina oma mielipiteeni suhtautumisessani älykkyyteen on muuttunut melko paljon sekä työn että harrastusten kautta.

Esimerkiksi tanssia harjoitellessa älystä voi olla hyötyä, koska älykäs ihminen tulee miettineeksi mikä on paras tapa harjoitella jne. Mutta itse tanssiessa ja jopa harjoittelussa liika älyn käyttö tulee helposti esteeksi. Kun yritän tehdä jotain kuviota, yritän mielelläni kontrolloida tilannetta sen sijaan että uskaltaisin antaa keholle tilaa yrittää ja korjata virheet.

Eli äly on paitsi vahvuus samalla myös heikkous jos sitä yrittää käyttää myös silloin kun se ei ole hyödyksi.

Ja samaa löytyy muistakin konteksteista: prokrastinaatio eli älyllinen tekosyiden kehittäminen kun pitäisi toimia, tai tunteiden analysointi ja kontrollointi kun pitäisi pikemminkin tuntea jne.

Länsimaisessa yhteiskunnassa älyä yliarvostetaan, ja siksi älyn käytöstä maksetaan nähdäkseni suhteettoman paljon. (Mikä on meille älyhommissa oleville tietysti kannattavaa.) Mutta useimmissa ei-akateemisissa ammateissa tarvitaan myös tunnepuolta ja konkreettisia toimia, ja tasapainoa näiden välillä.

Enkä tarkoita tätä nyt millään sellaisella lässyttävällä tätimäisellä tavalla jossa "ole yhteydessä tunteisiisi" jossa halitaan ja äly heitetään kokonaan romukoppaan. Ihan vain sitä että äly ei ole kaikki kaikessa edes ammateissa joissa ajatellaan yleisesti ottaen tarvitsevan vain älyä. Kuten esim. Feynmanin esimerkistä käy ilmi. Esimerkiksi äly on se, mitä sovelletaan intuitioon, mutta intuitio ei ole seurausta älystä.

On huomattava, että persoonallisuustyypi jolla mieli on ylikorostunut ei ole välttämättä älykäs ihminen, ja älykäs ihminen ei ole välttämättä viisas ihminen. Viisas ihminen tietää sekä omat rajoituksensa älyn suhteen että tietää myös milloin tarvitaan älyä ja milloin jotain muuta.

Ja päästään kysymykseesi: onko poliittisesti mielekästä kysymystä liittyen älyyn? Sanoisin että ei. Nykyisessä yhteiskunnassa jossa yllä esittämääni ei ymmärretä, en usko että olisi mitään järkevää poliittista kysymystä joka voisi viedä asioita järkevämpään suuntaan. Poliittinen kysymys on aina yksinkertaistus, ja tarvitaan edes hippunen järkeä taustalla ennenkuin voidaan yksinkertaistaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ensinnäkin tuottavuuserot tietotyössä ovat kertaluokkia suuremmat kuin ne ovat muunlaisessa työssä. Putkimieskin voi toki mokata ja tehdä kymmenien tuhansien vahingot, mutta putkimiehen työn (onnistuessaan) tuottavuuden erot ovat ehkä kymmenissä prosenteissa.

Tietotyössä on merkittäviä tuottavuuseroja, ja väittäisin jopa että iso osa alan työntekijöistä oikeastaan tekee negatiivista työtä.

Mutta putkimieskin voi esimerkiksi huomata ja varoittaa siitä, että putket tarvitsevat uudistamista tms., joka tulisi pidemmällä tähtäimellä erittäin kalliiksi jos se jäisi hoitamatta.

Lähes aina kun sana tehokkuus otetaan mukaan keskusteluun, aletaan mitata "putkimiehen" työn tehokkuuta, jolloin "putkimiehelle" ei jää enää aikaa tehdä olennaisempia havaintoja, joilla voidaan välttää suuret ja kalliit putkivuodot ja vesivahingot, vaikka perustyö tapahtuukin nopeasti rutiinilla.

Eli tässäkin "putkimiehen" näennäis-tehokkuuteen keskittyminen aiheuttaa kokonaistehokkuuden kannalta epäoptimaalisen ratkaisun. Ja tässä ei ole nyt kyse pelkästään siitä, että keksin näppärän esimerkin putkimiehistä, vaan ongelma on systemaattinen.

Tiedemies kirjoitti...

En ole millään tavalla eri mieltä siitä, mitä sanot putkimiehistä. Mutta juuri siksi tarvitaan muuttujia, joilla voidaan ennakoida tuottavuutta, eli ettei tarvitse häiritä työntekoa tuolla tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta todisteet puhuvat sen puolesta, että kerta toisensa jälkeen eli systemaattisesti on paljastunut että joitakin poikkeuksia lukuunottamatta muuttujia ei vaan pystytä listaamaan tavalla joka tyydyttäisi tehokkuuden kannattajat.

Siksi ainoa tapa edistää maailmankaikkeuden kokonaistehokkuusta on samanaikaisesti taktisesti vaatia tehokkuuden puolustajia listaamaan nuo tehokkuuskriteerit (aina voidaan osoittaa että jotain puuttuu) ja strategisesti vastustaa yleensäottaen vaatimusta tehokkuuteen.

Tehokkuusihmisille eräs olennainen kriteeri on, että kaiken on oltava mitattavissa. Prosessi käynnistyy hyvässä tahdossa, mutta lopulta jokainen laadun mittaamiseen käytettävä kriteeri on olennaisilta osiltaan mahdotonta mitata. (Poikkeuksia on fyysisten esineiden suhteen, esim. hehkulamppu).

Esimerkiksi käyvät vaikka yliopistot ja tehokkuus jossa on käynyt juuri näin. Ja jokaisessa kontekstissa jossa tehokkuusajattelua on tuotu mukaan on käytännössä tapahtunut sama prosessi.

Oikeistolaisuus aiheuttaa aina katastrofaalista tehokkuuden heikkenemistä.

Kumitonttu kirjoitti...

Mulle tulee tällaisista Soininvaaran älynpurkauksista mieleen sivilikit. Soininvaara on damin ja moronin välimaastossa:

uskovat kyvykkään eliitin tietävän, mikä on kansalle parasta

H-Baari kirjoitti...

Mietityttää tosiaan että mitä ne ÄO-testit oikein mittaavat kun niinkin matemaattisesti hillittömän lahjakas heebo kuin Feynman saa noinkin "huonon" tuloksen.

Tiedemies kirjoitti...

Kumis, on tullut jo selväksi, ettet tykkää Odesta. En näe kauheasti pointtia siinä, että tuot sitä tässä kohtaa tuollaisella tavalla esiin.

H-baari, tuo käsitys on se, joka minusta ihmisillä menee älykkyyden kohdalla pieleen, eli kuvitellaan, että se on jotain ihmeellistä keijupölyä. Jos Feynmanin ÄO oli se, mitä väitetään, hän oli silti älykkäämpi kuin 95 ihmistä sadasta. Fysiikkaa ja matematiikkaa tehdään muullakin kuin älyllä.

Itseasiassa matematiikka on loppujen lopuksi melko yksinkertaista, jos siitä on kiinnostunut ja perehtyy johonkin tiettyyn teoriaan, niin älyä tarvitaan yllättävän vähän. Yllättävän siis siinä mielessä, ettei tarvitse olla mikään aivan poikkeuksellinen, kyllä tuon tasoinen älykkyys riittää ihan hyvin. Feynmanin (oletetun) ÄO:n omaava kaveri on keskimääräisessä lukioluokassa jos nyt ei priimus, niin hyvin pärjäävä ainakin. Ja jos ottaa huomioon Feynmanin henkilöhistorian, hänen kykyprofiilinsa ja kiinnostuksenkohteensa olivat ilmeisesti aika fokusoituneet, mikä tarkoittaa että hän on saanut joistain osa-alueista todennäköisesti huomattavasti heikomman ja joistain huomattavasti vahvemman tuloksen.

Muutenkin, erityislahjakkailla ÄO on yleensä korkea, muttei välttämättä huikea.

ÄO:n korostaminen tässä yhteydessä on vähän niinkuin yrittäisi esittää, että 200 senttinen koripalloilija on välttämättä huonompi kuin 215 senttinen. Ei se nyt ihan niin mene. Kumpikin on hurjan pitkä, näillä mitoilla usein ratkaisee jokin muu.

Jaska Brown kirjoitti...

Jaoin tälle kirjoitukselle blogissani Vuoden paras -virtuaalipalkinnon. Vuoden paras lukemani blogikirjoitus kaikki kirjoittajat, kirjoitukset ja kielet huomioiden. Kiitos.

Teksti on täyttä asiaa, kommentoin vain joillakin lisähuomautuksilla:

Meille kaikille on tuttu se väite, että koululahjakkuus ei ennusta menestystä - suuri johtaja tai tiedemies ei tule yleensä luokan fiksuimmasta vaan sieltä ylemmästä keskiluokasta. Tässä on tilastoharha. Priimuksia on vain yksi, mutta ylempään keskiluokkaan kuuluu kymmenen. Totta kai on todennäköisyydet summaten todennäköisempää, että se eniten menestynyt on joku näistä kymmenestä. Jos katsotaan mediaanimenestystä, niin olen aika varma (onkohan joku tätä tutkinut?) että fiksuin on paremmin menestynyt kuin se ylemmän keskiluokan mediaaniheppu.

Koulutuksesta ja luokkajaosta sosiaaliekonomisen aseman kohottajana omakohtainen kokemus. Kun synnyin, koko suvussa (otanta >>100 henkeä, aina pikkuserkkuihin asti) ei ollut ainuttakaan ylioppilasta. Kummallakaan vanhemmalla ei ollut mitään ammattikoulutustakaan. Kyse ei ollut ällistä, vaan sosiaaliluokasta; pohjalla oltiin eikä edes oikein ymmärretty, miten sieltä pääsisi pois. Isä olisi halunnut minun menevän peruskoulun jälkeen kauppaopistoon, ei lukio ollut hänelle ykkösvalinta. En edes tuntenut ketään yliopisto-opiskelijaa ennen kuin menin armeijaan. Tuskin olisin suorittanut akateemista loppututkintoa, jos eläisimme täydellisessä luokkayhteiskunnassa. Toisaalta jos vanhempani olisivat olleet akateemisesti koulutettuja, olisin luultavasti jäänyt yliopistolle tutkijaksi, kuten proffa houkutteli. Sukurasite. Mietityttää vain, kuinka paljon lahjakkuutta menee hukkaan; eräs lähisukulaiseni on takuulla yhtä älykäs kuin minäkin, mutta päättötodistusta ei ole edes peruskoulusta. Omat lapseni ovat jo tässä suhteessa onnekkaammassa asemassa, itse olen ns. ensimmäistä sukupolvea.

(K)un näin eri koulutusohjelmien alimmat sisäänpääsyprosentit ja toisaalta työllistymisasteen valmistumishetkellä, ne näyttivät olevan negatiivisesti korreloituneita; huonoiten työllistäville aloille oli vaikeampi päästä. No tämähän johtuu just siitä, että karsinta ns. koville aloille tapahtuu jo lukiossa. Valtiotieteelliseen voi pyrkiä kuka tahansa, mutta bioinformatiikkaan ei ole mitään asiaa ilman kovaa lukiopakettia. Hakijamäärien erot aiheutuvat lähinnä tästä. Luettelemistasi kolmesta alasta lääkis on ainoa, johon vaaditaan oikeasti jotain tiukkaa osaamista jo lukioaikana. Oikikseen mennään perslihaksilla ja psykaan testeillä. Lääkiksen suosio johtuu taas siitä, että siitä on viime aikoina jostain syystä tullut ahkerien lukio-opiskelijoiden suosikkiala.

Sivistysporvarillinen ajattelu saa lämpimän kannatuksen. Maailman kaksi vaarallisinta eläintä ovat sivistymätön insinööri ja laskutaidoton humanisti.

Tiedemies kirjoitti...

Jaska, kiitän tästä tunnustuksesta. Itse en kyllä pidä tekstiäni kovin laadukkaana edes suhteessa omiin kirjoituksiin, mutta kiva kuulla, että pidit siitä.

Olen osapuilleen samaa mieltä kaikista esittämistäsi kommenteista.

H-Baari kirjoitti...

On varmasti totta että menestymiseen niin matematiikassa kuin fysiikassa tarvitaan paljon muutakin kuin pelkkää "älyä". ÄO:ta pidetään (väärin, tämä oli varmaan pointtisi) jonkinlaisena indikaattorina sille kumbi heebo A vai B selvityisi periaattessa paremmin jostain vaikeasta älyä vaativasta tehtävästä kuten perustutkimuksen tekemisestä. Jos nyt tämä ei ole (selvästikään) totta, niin mikä virka sillä lasketulla numerolla (ÄO) käytännössä oikein on? Mitä se kertoo ja mitä se ei kerro? Kertooko se vain kyvystä ratkoa ns. pikkupähkinöitä nopeasti?

LS kirjoitti...

Hauska yhteensattuma Jaskan kanssa. Minä jaoin Miltton Friidmanin blogissa vuoden kunniamainintoja ja Tiedemies sai vuoden kommentoijan tunnustuksen.

Tiedemies kirjoitti...

H-baari, älykkyys on yksinkertaisesti jonkinlaista säännönmukaisuuksien havaitsemista, mieleenpainamista, sen luotettavuutta ja nopeutta. Kömpelösti esitettynä tietokoneanalogiana, korkeampi älykkyys tarkoittaa ikäänkuin parempaa laitteistoa ajukopassa. Se on kuitenkin joskus vähemmän olennaista kuin ajettava softa tms. Analogia ei ole kovin tarkka, mutta tässä yhteydessä riittävän hyvä.

G-tekijä, eli yleisälykkyys on tilastollinen ilmiö, joka aiheuttaa erilaisten testien - kuviopäättelyn, sanavaraston, jopa reaktionopeuden - korreloitumisen keskenään. Se ei ole mikään kovin ihmeellinen ilmiö sinänsä, eikä siihen liity mitään maagista. Olennaista (esimerkiksi Feynmanin kohdalla) menestymisen kannalta on se, mitä niillä aivoilla tehdään, ja tässä aivan ratkaisevassa asemassa ovat tietyt idiosynkraattiset tekijät, kuten se, että mielenkiinto kohdistuu tietyssä elämänvaiheessa juuri tiettyyn asiaan, ja saa ihmisen harjaannuttamaan jo taustalla olevaa erityispiirrettä. Matemaattinen lahjakkuus on erittäin g-ladattu, mutta esimerkiksi kuviopäättely on vielä enemmän.

Tiedemies kirjoitti...

LS, kiitos tästä tunnustuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Pari linkkiä viime päiviltä aiheeseen liittyen:

Why Don’t We Value Spatial Intelligence?

Is Intelligence in the Genes?

Tiedemies kirjoitti...

Tein joskus jonkin alkeellisen avaruudellisen hahmottamisen testin ja sain siitä tulokseksi liki neljä keskihajontaa yli mediaanin (muistaakseni tulos oli 158, keskihajonnalla 15). Tämä saa minut uskomaan, että avaruudellinen hahmottaminen on todennäköisesti vähemmän g-ladattua kuin ne muut joita mitataan. (Tulos on siis liian korkea, en ole "oikeasti" noin älykäs)

Talamus kirjoitti...

Tuosta Feynmanista, Internetin mukaan (http://alturl.com/seiho) ko. ÄO-testi koostui ilmeisesti loogis-matemaattisesta ja verbaalisesta osiosta. Ehkä kielellisten kykyjen keskinkertaisuus painoi g:tä alas, sillä matemaattisestihan Feynman oli jo nuorena äärimmäisen lahjakas. Näin siis olettaen että matemaattisuus on vahvasti g-ladattua, kuten sanoit (tästä olisi mielenkiintoista nähdä jokin viite; mielenkiintoista, ei että väite olisi epäuskottava)

Jukka Aakula kirjoitti...

Mikko totesi mm.: ... silloin kun on ratkaistava kanta johonkin konkreettiseen kysymykseen, jostain aina pompsahtaa perusteluja jolla juuri tässä kysymyksessä joku muu periaate on tärkeämpi kuin aiemmin mainittu vasemmistolainen periaate.

Samaa on tietysti vasemmalla suunnalla, mutta toisin päin. He sanovat toisinaan kannattavansa järkevyyttä ja kokonaistehokkuutta, mutta juuri tietyssä erityistapauksessa on olennaista miettiä uhrin asemaa ja siksi lähes mikä tahansa uhrin asemaa parantava toimenpide on oikein riippumatta sen kokonaiskustannuksista.

... suurimmalla osalla ihmisistä on ristiriitaa sen välillä miten he toimivat, miten he itse ajattelevat toimivansa, ja minkälaisen kuvan he haluaisivat antaa muille omasta toiminnastaan. Ideologian empiirinen tutkiminen puolestaan osoittaa ristiriidan.


Analyysisi on kirkasta asian suhteen.

Tulipa sitten kuitenkin mieleen, että kun totesit että älykkyyttä vaativissa hommissa saa sinusta ehkä hiukan liikaakin palkkaa, oletko varma, että ihan oikeasti olet sitä mieltä ? :)