torstai 2. joulukuuta 2010

Kannustimet II.


Oxfordissa opiskelu sujuu karkeastiottaen niin, että kurssien suoritus tapahtuu tutoriaalien avulla, eli opiskelu tapahtuu paljolti itsenäisesti, ja tutorien kanssa käydään asiakokonaisuuksia henkilökohtaisesti läpi argumentit tarkkaan syynäten. Tutorien toimintaa arvioidaan tämän oppilaiden menestyksen perusteella. Luentojen rooli on minimaalinen. Lisäksi on tietenkin alakohtaisesti laboratorio- tms. käytännön harjoitustöitä. Tenttiminen tapahtuu yhdellä rykäisyllä vuoden lopussa, ja näitä tenttejä ei saa uusia. (Itseasiassa todellisuus on vielä vähän kummallisempi, mutta tämä riitttää abstraktilla tasolla tässä kohta esittämäni argumentin kannalta.) Pahasti epäonnistuneet kandivaiheen lopputentit tarkoittavat, että mahdollisuus jatko-opintoihin tyssää siihen.

Suomessa opiskelu tapahtuu pääasiassa luento- ja ryhmäharjoituksia painottaen, ja tenttipäiviä on pitkin vuotta. Henkilökohtaista tutorointia ei juurikaan ole, ja tenttejä voi uusia teoriassa kaksi kertaa ilman eri kustannusta ja käytännössä loputtomiin. Arvosanoja voi käytännössä aina yrittää korottaa. Opettajan suoriutumista arvioidaan kevyillä menetelmillä, kuten kyselyillä, ja opettajan vastuu oppilaiden menestyksestä on minimaalinen.

On ollut paljon puhetta siitä, että opetuksessa pitäisi ns. kontaktiopetuksen määrää ja laatua kasvattaa. Itse suhtaudun tähän periaatteessa hyvin positiivisesti. Oman kokemukseni mukaan käytännössä jokainen tentistä hylätyn arvosanan saanut opiskelija, joka on sittemmin tullut pyytämään että analysoimme tentissä tapahtuneet virheet, on seuraavalla yrityksellä päässyt läpi. Tämä on tietenkin vain anekdotaalista dataa, mutta uskoisin, että sen tyyppinen kontaktiopetus -- ja se muistuttaa muodoltaan yllättävän paljon Oxfordissa ja vastaavissa harjoitettavaa tutorointia -- todella on hyödyllistä.

On kuitenkin eräs ominaisuus, joka liittyy kaikkiin näihin opiskelijoihin: jokaisella heillä on ollut jotain menetettävää siinä tapauksessa, että he olisivat saaneet hylätyn arvosanan seuraavasta tentistä. Osalla opinnot olisivat viivästyneet tenttiaikataulujen vuoksi vuodella, osalla jopa pidemmäksi aikaa vaihto-opiskelun tai muun erityistilanteen vuoksi. Osa olisi joutunut tekemään suhteettoman paljon lisätyötä vanhimpien opintojen alkaessa jo hapantua.

Kaikkeen toimintaan, jolla on jokin päämäärä, liittyy hyötyjä ja kustannuksia. Päämäärää edistävää hyötyä voidaan tässä viitekehyksessä nimittää varsinaiseksi, tai yksityiseksi hyödyksi, ja muuta hyötyä ulkoishyödyksi. Kustannusta, joka päämäärään pyrkijän kannalta koituu, voidaan nimittää yksityiseksi kustannukseksi, ja kustannusta, joka koituu jollekin muulle, ulkoiskustannukseksi. Yksinkertaisuuden vuoksi mallinnan tämän niin, että hyöty on jokin hieman epämääräinen "opintomenestys" ja "kustannus" on työmäärä. Lisäksi opettajalle voidaan keinotekoisesti jyvittää jokin hyöty/kustannus, joka on opintomenestyksen kasvava funktio.

Tähän kohtaan jälleen vakiokiiste; vaikka analysoimme hyödyt ja kustannukset, me emme tee mitään täydellisen rationaalisuuden oletusta. Teemme ainoastaan sen laadullisen oletuksen, että yksilö pyrkii päätöksenteossaan aina jossain määrin välttämään itselleen koituvia yksityisiä kustannuksia ja hankkimaan itselleen hyötyjä. Ulkoisvaikutuksista taas ei juuri piitata. Niitä joko ei tunneta, tai niistä ei välitetä muuten. Edelleen, tässä ei tehdä moraalista väittämää, jonka mukaan ulkoishaitan aiheuttaja on "moraaliton" tai "piittaamaton". Moraali voi toimia keinona ulkoishaittojen sisäistämiseksi, mutta sivuutan tämän aspektin nyt, koska sen kyky korjata ongelma on rajallinen. Huomatkaa myös, että tämä rajallisuus vain lisää kohinaa järjestelyyn, ei hävitä itse ilmiötä. Toivon, että tämä on selkeä ja ymmärrettävä lähestymistapa.

Oxfordin mallissa opettajan kustannus on suurehko per oppilas, koska opettajan täytyy henkilökohtaisesti kiinnostua oppilaan menestyksestä. Oppilaan hyöty on suuri: nopeahkon valmistumisen lisäksi työnantajat ovat äänestäneet lompakoillaan tutkinnot melko arvokkaiksi. Toisaalta oppilaan kustannus on suuri, ja oppilaalla on paljon menetettävää, jos hän epäonnistuu opinnoissaan. Mallissa opettajan utiliteetti riippuu opiskelijan opintomenestyksestä paljon, joten hän panostaa enemmän, mutta toisaalta, oppilaalle koituu huonosta opintomenestyksestä suuri kustannus.

Oxfordin mallissa opettaja valitsee suuren panostuksen, mutta niin valitsee opiskelijakin.

Suomen mallissa opettajan kustannus on pienehkö, eikä riipu juuri yksittäisen opiskelijan opintomenestyksestä. Opiskelijan kustannus huonosta opintomenestyksestä on niinikään pieni.

Suomen mallissa sekä opettaja että opiskelija valitsevat pienehkön panostuksen.

(Voimme ajatella, että lisäksi on jokin "yleinen hyöty", joka on sitä suurempi, mitä parempi opintomenestys opiskelijoilla yhteensä on, ja siksi toivoimme opintomenestystä)

Väitän, että nämä ovat kaksi eräänlaista peliteoreettista tasapainotilaa. Jos yritämme muuttaa Suomen mallia niin, että lisäämme yksipuolisesti opettajan kustannusta, mitä tapahtuu?

Suomalaisen opettajan kustannus kasvaa ja opiskelijan ei. Jos siirrymme käytäntöön, jossa pienryhmissä tai kahdenkesken tapahtuvaa kontaktiopetusta lisätään, opiskelija saa tästä potentiaalisesti hyötyä, saamalla enemmän opastusta ja ehkä oppimalla enemmän. Kustannukset eivät muutu, koska tentissä epäonnistuminen ei maksa sen enempää kuin ennenkään. Jos oletamme, että opiskelija toimi jossakin määrin rationaalisesti aiemmin, eli biletti/kävi töissä/jotain muuta opiskelun kustannuksella, tässä mallissa voidaan sama hyöty kuin aiemmin saada vähemmällä henkilökohtaisella panostuksella.

Muuttamalla suomalaista mallia niin, että opettajalle aiheutetaan kustannus opiskelijan huonosta opintomenestyksestä, opintomenestys saattaa hieman parantua, mutta koska opiskelija todennäköisesti panostaa nyt vähemmän, opintomenestyksen parantuminen on vähäistä. Lisäksi sen kustannus jakautuu niin, että opiskelija panostaa entistä vähemmän ja opettaja enemmän.

Sensijaan, jos samalla kasvatamme opiskelijan kustannusta, esimerkiksi siten, että tenttien uusiminen maksaa (joko konkreettisesti rahaa, tai jollakin muulla tavalla), myös opiskelija lisää panostustaan. Tällöin opettajan panostus kasvaa, mutta utiliteetti saattaa jopa kasvaa, koska parempi opintomenestys johtaa myös opettajan kannalta parempaan lopputulokseen.

Sivumennen sanoen, pelkän opiskelijan kustannuksen kasvattaminen olisi samalla tavalla ongelmallista kuin opettajan kustannuksen kasvattaminen, olettaen että tyypillisellä opettajalla olisi jokin realistinen mahdollisuus panostaa vielä nykyistä vähemmän opettamiseen. Itse panostan kyllä oman kokemukseni mukaan enemmän kuin on "pakko", mutta tämä on lopultakin epäolennaista; se on kiistekappaleessani mainittua kohinaa. Jos opiskelijat pärjäisivät selvästi paremmin jatkossa kuin nyt samalla panostuksella, saattaisin itseasiassa panostaa hieman vähemmän, ellei systeemi jotenkin muuttuisi.

Tällainen tarkastelu on mielestäni tärkeää kaikissa sellaisissa yhteiskunnallisissa konteksteissa, joissa on useampia vaikuttavia tahoja, ja joissa kustannukset jakautuvat eri ryhmille.

10 kommenttia:

Tapio kirjoitti...

Kiitos tästä. Erinomaisen kirkkaasti esitetty edellytyksiä oppimisen onnistumiselle formaalin koulutuksen kontekstissa, näin asia varmastikin menee. Mielelläni vielä kuulisin, ollaanko Oxfordissa (tai muissakin huippuyliopistoissa) kiinnostuneita siitä, mitä yritetään alaan liittyen oppia -- eli päivitetäänkö kurssien sisältöjä, laajuuksia, painotuksia yms jollain aikataululla tai periaatteilla, vai riittääkö asenne "kunhan asia on riittävän haastavaa, sisällöillä ei ole merkitystä"? Saako opettaja valita itsenäisesti, mitä kurssilla pitää oppia, kunhan se mahtuu löyhästi kurssin otsikon alle? Ja muuttuvatko kurssien sisällöt käytännössä, kun alalla (vaikkapa ohjelmistopuolella) kuitenkin kehitystä tapahtuu?

Tiedemies kirjoitti...

Vaikea sanoa, millä kuviolla ja millä tasolla opetuksen sisällöstä päätetään, tähän osaan yliopistoa en perehtynyt. Tietenkin sisältöjä päivitetään, se on varmaa.

paivi kirjoitti...

Mututuntumalla sanoisin, että jos (uusinta)tentit olisivat maksullisia, niihin mentäisiin harvemmin ja valmistumisajat venyisivät entisestään. Nythän tenttiin kannattaa mennä yrittämään, vaikkei olisi saanutkaan tenttikirjaa kirjastosta. Jos yliopistoilla olisi resursseja panostaa vaikkapa opetukseen ja tenttikirjojen saatavuuteen nykyistä enemmän, minusta voitaisiin siirtyä suoraan siihen käytäntöön, jossa pakollisten tenttien päivämäärä on määrätty, ja epäonnistujat pistetään pihalle.

Tuolla Oxfordin ja Cambridgen käytännöllä, jossa undergraduate-opiskelija potkaistaan ulos epäonnistuneiden tenttien jälkeen, on tosin myös kääntöpuolensa: ketään ei hylätä, ellei mokaa todella rajusti. Tentissä voi siis suoltaa aikamoista tuubaa, ja hyväsydämiset, laitoksensa maineesta kiinnostuneet tentaattorit yrittävät urheasti kaivaa sieltä esiin jonkun pointin, jotta voi antaa arvosanaksi edes sen kolmosen. Jokainen (erittäin harvinainen) hylkääminen käynnistää mittavan valitus- ja uusintakäsittelyrumban.

Minä olin muuten kolmen vuoden ajan Cambridgessa aineeni ainoa opiskelija. Laitoksen opettajakunnan koko vaihteli kolmesta viiteen.

Tiedemies kirjoitti...

Mututuntumalla sanoisin, että jos (uusinta)tentit olisivat maksullisia, niihin mentäisiin harvemmin ja valmistumisajat venyisivät entisestään.

Mututuntumalta tuntuisi, että jos asuntojen hintoja säännöstellään alaspäin, niin useammalla ihmisellä on varaa hankkia asunto, ja asunnottomuudesta päästäisiin eroon.

Oikeassa maailmassa ihmiset reagoivat kannustimiin. People are not that stupid.

Pointtini tässä on lähinnä, että ei ole mielekästä alkaa panostaa yhteen, jos ei samalla panosteta toiseen. Jos opiskelijan kustannusta hylsyn hankkimisesta ei nosteta, ei ole mielekästä lisätä henkilökunnan panosta, koska hylsyjen määrä tuskin paljon siitä laskee, ja väitän, että opiskelijoiden panos ei ainakaan nouse.

MariaKCu kirjoitti...

Tentissä epäonnistumisestahan seuraa (aika)kustannuksia opiskelijalle, joka joutuu menemään (ja valmistautumaan) siihen uusintaan. Samoin opettajan työmäärä saattaa hieman lisääntyä, kun hylättävätkin tenttivastaukset joutuu käymään läpi. Lisäksi on mahdollista saada opiskelijat nostamaan omaakin panostaan, jos tarjotaan niitä harjoituksia - niihin osallistumisesta ja harjoituksiin valmistautumisesta voi antaa lisäpisteitä tai vaikkapa edellyttää aktiivisuutta harjoituksiin osallistumisessa, jotta opiskelija ylipäätään saa tenttioikeuden.

Kannattanee myös miettiä, millaisilla kursseilla hylättyjen määrä oikeasti on ongelma - normaalistihan suurin osa pääsee läpi ensimmäisellä yrittämällä, melkein kaikki loput uusinnassa ja loput kolmannella kerralla. Poikkeuksen tästä peruskaavasta omassa yliopistossani muodostavat sellaiset yleisopintoihin kuuluvat peruskurssit, joilla on massaluennot ja laaja asiasisältö (sekä kurssikirjoja kirjastossa alle kymmenesosalle opiskelijoista), tai menetelmätieteiden matemaattiset kurssit, jotka menevät osalta yli hilseen. Kun matematiikkakammoinen opiskelija itkee, ettei tajua mitään, lannistuu ja lakkaa siksi kokonaan yrittämästä, siinä ei auta, jos opettaja vielä antaa ymmärtää hänen olevan vain tyhmä, laiska ja saamaton.

Tiedemies kirjoitti...

En minä väittänyt, ettei tenteistä ole mitään kustannuksia opiskelijoille. Kustannukset ovat kuitenkin olennaisesti alhaisemmat kuin ne voisivat olla.

En usko, että yksikään tenttikerta on laadullisesti erilainen so. väitän, että jos opiskelija ylipäätään kykenee läpäisemään jonkun opintojakson, hän kykenee tekemään sen ensimmäisellä tai toisella kerralla, jos panostaa riittävästi. Nykyinen järjestelmä saa opiskelijat panostamaan vähemmän per opintojakso, ja se sälyttää juurikin tentin korjaamisen jne. muodossa kustannusta opetushenkilökunnalle.

Myös laatu kärsii välillisesti, koska suuret määrät hylättyjä suorituksia johtaa helposti varsinkin nuorempien opettajien kohdalla tarkastamaan kurssien vaatimustasoa alaspäin.

Ymmärrän, että moni varmaan ajattelee, että tässä ikäänkuin implisiittisesti haukun opiskelijoita laiskoiksi tai että yritän patistaa kepillä eteenpäin. Se ei ole kuitenkaan pointti lainkaan, vaan se, että jos halutaan, että opetukseen todella satsataan, ja että opettajat kiinnostuvat enemmän henkilökohtaisesti opiskelijoiden opintomenestyksestä (ja erityisesti osaamistasosta), niin sitä ei voi tehdä yksipuolisellä panostuksen nostamisella, vaan opiskelijan kohtaamaa "kustannusta" pitää nostaa vastaavasti, muutoin hyöty menetetään.

MariaKCu kirjoitti...

Tarkoitukseni oli siis esittää, että opiskelijan kustannuksien nostamiseen on muitakin - parempia - keinoja kuin Oxford-tyylinen uusintamahdollisuuksien rajoittaminen, joka aiheuttaa kannustinvaikutuksen lisäksi turhaakin stressiä. Olin aikanaan yhden kurssin kautta Oxfordissa käymässä lopputenttien aikaan ja meitä ohjeistettiin vahvasti jättämään paikalliset opiskelijat rauhaan (tyyliin älä kysy keneltäkään mitään, älä edes yritä puhua heille), koska heillä on hyvästä syystä juuri nyt pinna niin kireällä. Kontaktiopetus nimittäin voidaan - ja kannattaa - suunnitella niin, että opiskelija joutuu aina jotenkin valmistautumaan etukäteen. Kurssin suoritustapa voi olla hyväksytysti suoritetut harjoitukset ja tentti.

Lisäksi korostin sitä, että etenkin yleisten ongelmakurssien kohdalla kannattaisi ihan oikeasti ottaa vakavasti huomioon se mahdollisuus, että syitä poikkeukselliseen hylättyjen määrään löytyy muualtakin kuin opiskelijoiden huonosta valmistautumisesta. Sitäkin toki esiintyy ja ymmärrän, mistä kumpuaa se turhautuneiden yliopistoihmisten "opiskelija on tyhmä, laiska ja saamaton" -asenne, johon olen törmännyt ihan IRL sekä luennoilla että kokouksissa. Siinä on kuitenkin se ongelma, etteivät oikeasti tuollaiset välitä vaan tuosta syyllistyvät juuri ne, joiden ei pitäisi.

paivi kirjoitti...

Mututuntumalta tuntuisi, että jos asuntojen hintoja säännöstellään alaspäin, niin useammalla ihmisellä on varaa hankkia asunto, ja asunnottomuudesta päästäisiin eroon.

OT: Siis oikeastiko tämä on sun mututuntumaan perustuva arvio asuntotilanteesta? Ai eikö?

Ilmeisesti pidät maksullisten uusintatenttien ja opintojen mahdollisen pidentymisen välistä yhteyttä yhtä absurdina kuin tätä asuntoaivopierua. Mmm-kay.

Tapion ensimmäiseen kysymykseen voin vastata Tiedemiehen parjaamalla omakohtaiseen kokemukseen perustuvalla mutulla, että Oxbridgessäkin opintojaksojen sisältö ja mielekkyys riippuvat täysin opettajista itsestään. Joillakin laitoksilla on jonkinlaisia opintosuunnitelmia, mutta useimmiten opettaja saa valita sisällön itse.

Minulle opetettiin useimmiten sitä, mikä opettamiseen tottumatonta ja melko eksentristä huippuprofessoria kulloinkin sattui kiinnostamaan. Tämän positiivisena kääntöpuolena sain opintojen varhaisvaiheesta alkaen ehdottaa itse asioita, joista halusin kursseja, ja useimmiten nämä toteutettiin.

Opintojen sisältö muuttui kokemukseni mukaan joillakin aloilla lähes yhtä vauhtia tieteen kehityksen kanssa. Toisilla aloilla opetusrungosta saattoi olla vastuussa joku muinaisjäärä, jonka maailma tieteellisine metodeineen pysähtyi 50-luvulle. Luonnollisesti humanistisissa aineissa jälkimmäinen oli luonnontieteitä todennäkäisempää.

Tapio kirjoitti...

paivi, kiitos tiedosta. Luullakseni jonkinlainen balanssi akateemisten detaljien hinkkaamisten ja (työ)elämärelevanttien kurssien välillä onkin paras ratkaisu silloin, kun mietitään tutkinnon kurssisisältöjä.

Tiedemiehen kanssa jaan näkemyksen, että opiskelijankin kustannuksen olisi noustava, jotta oppimisen edistyminen parantuisi niin hyvin kuin mahdollista. Kohtalaisen pitkälle voi päästä sillä, että opettaja toimii paremmin opettajana. Paremmuudella tarkoitan tässä lähinnä sitä, että on kiinnostunut opiskelijan oppimisesta ja pystyy välittämään sen asenteen opiskelijalle saakka, sekä pystyy parantamaan opiskelijan oppimisen edellytyksiä.

Jos yliopisto vain asettaa kriittisen mittarin eli potkut epäonnistuneen tentin jälkeen muttei mahdollista järkevästi oppimista, riman laskemista tapahtuu hyvin helposti. Yliopistot ovat kuitenkin riippuvaisia opiskelijoista, oli koulutus maksullista tai ei.

Antti kirjoitti...

Entäpä jos asiaa tarkastellaan kannustimien suunnasta, kuten MariaK ehdottaa? Hyvästä opetuksesta opettajalle lisää palkkaa ja parempia etenemismahdollisuuksia jne., osallistumisesta ja onnistumisesta opiskelijalle lisää opintopisteitä. Lisätään vielä velvollisuus osallistua kontaktiopetukseen ja esim. pakollisia tehtäviä ennen tenttiä. Väitän myös, että kontaktiopetuksen lisääminen sitouttaisi opiskelijoita ahkerampaan opiskeluun ja parempiin suorituksiin, vaikka opiskelijan epäonnistumisen kustannuksia ei kasvatettaisi.