Huomasin juuri, että itse Moshe Vardi oli eräässä paperissaan viitannut erääseen kirjoittamaani paperiin. Tämä on tietenkin sivuseikka, jonka mainitsen vain päteäkseni, mutta se toimii hyvänä johdantona asiaan josta halusin kirjoittaa. Olennaista on yleisempi ilmiö, joka tuli aiemmasta kirjoituksesta ja sen kommenteista mieleeni.
Nimittäin olin, luonnollisesti puhtaasti henkilökohtaisesta syystä, hieman katkera, kun tajusin että ikäni on todennäköinen tekijä, joka rajoittaa mahdollisuuksiani saada tutkimukselle rahoitusta. En voi kuitenkaan väittää, että se olisi epäreilua. Jos joku saa jo nuorena merkittävästi jotain aikaan, eikä lähde vasta päälle kolmekymppisenä setämiehenä lakkikourassa pyytämään rahaa taivaanrannan maalailuun, hän paljon todennäköisemmin yltää sille tasolle, jossa todella merkittävää tutkimusta tehdään. Kuitenkin, kun puhumme Suomen tiedeyhteisöstä, ja erityisesti omasta alastani, "paljon todennäköisemmin" on jotain sen tyylistä, että puhumme meteoriitti-iskussa kuolemisen ja lottovoiton erosta.
En hakisi rahaa, jos en todella uskoisi että työmme on mahdollista tuottaa sellaisia teoreettisia tuloksia, joita voidaan lopulta todellakin nähdä alan tärkeimmissä lehdissä. Ei tietenkään "Naturessa" tai "Sciencessa", koska niillä ei julkaista tämän alan tekstejä; siinä suhteessa en tietenkään ole "oikea" tiedemies. Tämäkin menee sivuun asiasta, eli siitä kysymyksestä, onko ylipäätään mielekästä nähdä tieteenteko jonkinlaisena huippu-urheiluna, jossa kilpailun tarkoituksena on "voittaa palkinto"?
Siis, valmentaminen, opettaminen jne., kilpailu rahoituksesta, pyrkimys julkaista jne., ne tähtäävät siihen, että lopulta saadaan artikkeli jonnekin huippujulkaisuun, koska, kuten kommentaattori sanoi, vasta siinä vaiheessa tuloksista todella tulee "tieteellistä tietoa" siinä merkityksessä, että se vaikuttaa lopulta sanavalintoihin siitä, mitä koulukirjoissa opetetaan, mitä kerromme lapsillemme siitä millainen maailma on, ja siihen miten ajattelemme. "Me", siis merkityksessä ihmiskunta.
Vaikka tiedonsosiologia on pääsääntöisesti aivan hölmöilyä, ainakin siten kuin useimmat siitä puhuvat, pidän yhtenä suosikkikirjoistani kautta aikojen klassikkoa, joka yleisesti tunnetaan kai nimellä Berger-Luckmann. Uskomukset, merkityksessä "ne väittämät joita pidämme todennäköisesti tosina", muuttuvat todellisuudeksi, kun teemme niistä insituutioita ja opetamme niitä lapsille. Tietenkään sellainen pööpöily, jossa väitetään näiden "todellisuuksien" olevan täysin mielivaltaisesti rakennettavissa tms, ei ole mistään kotoisin, mutta prosessi, joka teoksessa kuvataan, todella kuvaa sitä, miten tieto elää ja hengittää yhteiskunnassa.
Se myös pitkälti selittää, miksi me edelleen pidämme yllä kaikenlaista roskaa, joka jarruttaa, vie tilaa ja resursseja oikeasti tärkeiltä asioilta.
If you believe in light, it's because of obscurity
If you believe in joy, it's because of sadness
And if you believe in God, it's because of the devil
15 kommenttia:
Aika synkkää tilitystä...
Pitäisi varmaan joskus ihan kahden kesken jutella rauhassa asioista, mutta minusta sinä olet aivan liian kriittinen omaa osaamistasi kohtaan ja toisaalta huolissasi taloudellisesta toimeentulostasi. Se käsitys, mikä minulle on tullut tutkimastasi aihepiiristä, on kieltämättä aika kapea. Siitä riippumatta - niin helvetin hankala kuin joskus osaatkin olla - itse olet urasi valinnut enkä oikein osaa olla pahoillani, että te tutkijat joudutte "tulosvastuuseen". Ymmärrän, että taide ja tiede ovat 24/7, mutta tottahan se on, että ilman tuskaa ei tule tulosta. Niin kai tiedemaailmassakin. Jos 20v sitten olisit ollut proffa tuon ikäisenä, niin toisaalta et omista lähtökohdistasi olisi ollut myöskään tohtori. Kenties keittäisit sellua tai olisit yläasteella opettajana. Hyvä puoli on kuitenkin se, että et enää ole viherpiipertäjä :-)
Ei, ymmärrät väärin: En ole lainkaan huolissani taloudellisesta toimeentulosta. Tulosvastuu tutkimuksesta on minulle sivuseikka; minä pidän tutkimuksesta, ja haen siihen rahoitusta, koska haluan tehdä sitä. Se, mitä toivon ihan rehellisesti on, että tutkimus etenee, jos ei sitten minun, niin jonkun muun toimesta.
Jos en saa rahoitusta, en jää ilman palkkaa. Itseasiassa toimeentuloni ei mitenkään ole kiinni, määrällisesti, noista rahoista, koska minun paikkani opettajana on kohtuullisen turvattu. Niin kauan kun meidän kotiyliopistossamme koulutetaan ohjelmistoihmisiä, siellä on todennäköisesti krooninen pula kokeneista opettajista.
En ihan ymmärrä tuota loppukaneettiasi; minä tiedän, että Suomessa on tiedeyliopistoissa tietyillä aloilla professoreina ihmisiä, jotka ovat niihin virkoihin joskus ~25 vuotta sitten päätyneet huomattavasti vähäisemmillä tutkimuksellisilla meriiteillä kuin mitä minulla on, ja aivan radikaalisti vähäisemmillä kuin millä monet kärvistelevät tällä hetkellä. Kilpailu on koventunut; oikeastaan vain siitä on kyse.
Kuten sinä, en minäkään pidä kilpailun koventumista sinänsä huonona asiana. Se voi ilmetä joissakin kohdissa negatiivisina ilmiöinä, mutta ongelmia voi ratkoa yksi kerrallaan.
Kun tehdään Wickin rotaatio, tilastollisesta fysiikasta tulee kvanttimekaniikkaa. Jälkimmäistä luin vähän liikaa, ottaen huomioon, että opetuksen taso oli älykkyydelleni liikaa, enkä saanut siitä paljoa. Enkä koskaan kokenut saavani siitä mitään hyöytyä.
Toisaalta silloisen ajan (kvanttimekaniikan) dogmassa olisin voinut tuijottaa Schrödingerin tai Diracin yhtälöä lopun elämäni, enkä olisi tajunnut miksi Wickin rotaatiossa laskennan vaativuus räjähtää, koska se oli "yhteensattuma vailla merkitystä".
Sitten kun jatko-opintovaiheessa tutustuin asioihin mitä tapahtui 1960+ jälkeen (renormalisaatio jne.), ja parin mainion opettajan avulla yhteys kompleksisuuteen ja esimerkiksi kvanttilaskentaan oli yhtäkkiä sattuamalta asiaa pohtiessani triviaali.
(toki en ole alan tutkija, niin minun ymmärryksessäni on aukkoja.)
Tämä oli seurausta ns. fysiikan unifikaatiosta. Kaikki mitä Feynman, Deutsch ja kaikki muut merkittävät henkilöt tekivät, oli "inkrementaalista tylsää tiedettä". Ei mitään taivaanrannanmaalailua.
Ja tuosta "unifikaatio"-konseptista ei jaettu koskaan mitään palkintoja. Se on ajatusmaailma, mikä tulee kun väännät munkin lailla erilaisia turhanpäiväisen tuntuisia asioita vuositolkulla.
Vaikka se (fysiikan unifikaatio) on taivaanrannamaalarin unelma mitä siitä tuli.
...
Mitä tulee huippu-urheilukommenttiin, niin en tarkoittanut sitä "kilpailuna", vaan järjestelmän ominaisuuksina. 27 minuutin kympinjuoksilla on scenessä hyvä arvo. 30 minuutin kympinjuoksiajalle arvo on jo lähellä nollaa, vaikka se vaatii inhimillesti järkyttävää panostusta.
Systeemi, jotka pyrkii ottamaan "kaiken irti" on yksilön kannalta kovia riskejä ottava, eikä se pyri keskimääräisesti hyviin tuloksiin niiden arvon takia. Eikä se ei ole kaikille kiva.
Yritysmaailmassa "tuloksen arvo" ei ole samalla tavalla jakautunut näihin äärikategorioihin.
En usko tuohon käsitykseen, koska tieteessä on niin paljon "inkrementaalisia" kysymyksiä, joihin niillä kympin alle 27 juoksevia ei yksinkertaisesti riitä.
Jonkun LHC:n yksityiskohtainen suunnittelu ja toteutus on vaatinut aivan käsittämättömän määrän fysiikan tietämystä ja ymmärrystä, ja "inkrementaalista" tutkimusta, ei pelkästään fysiikassa, vaan algoritmiikasa, materiaalitekniikassa, jne jne. Me näemme Naturessa niiden huippujen artikkelit, mutta jokaista nature-artikkeliin nimensä saaneen lisäksi siinä prosessissa on joku (hatusta) 1000 tyyppiä, jotka ovat tehneet väitöskirjan jostain asiaan liittyvästä pikkuhilavitkuttimesta, ja julkaisseet kymmenkunta paperia jossain vähäisemmällä foorumilla. Yksin LHC:n tarkoituksiin pystytetyn laskentagridin suunnittelusta on tehty useampia väitöskirjoja.
Minusta obsessiivinen intoilu "huippuyksilöistä" on 1800- ja 1900-lukujen romantiikkaa. Tiede ei oikeasti ole mikään "winner take all"-ala. On totta, että parhaat keskittyvät vaikeimpiin kysymyksiin "yleisesti mielenkiintoisen" tieteellisen työn eturintamassa, mutta tämä on pelkkä jäävuoren huippu.
Koska ajatuksesi ovat useimmiten ymmärrettäviä ja järkeviä ja koska opiskelen sosiologiaa, kuulisin mielelläni perustelusi sille, miksi tiedonsosiologia on mielestäsi hömpää. Olet muistaakseni esittänyt vastaavaa aiemminkin, et ehkä tiedonsosiologiasta mutta sosiologiasta yleensä.
Luin sosiologiaa pintapuolisesti - pääsykoekirjoja, alkupään oppikirjoja, kuten Giddensiä tms. - joskus kymmenkunta vuotta sitten. Tulin siihen tulokseen, että päättely alalla on yleisestiottaen vain aivan tavattoman löyhää.
Tiedonsosiologia ei sinänsä ole välttämättä hömppää. On paljon järkeä siinä, miten tieto institutionalisoituu jne. Mutta ongelmana on lähinnä se, että ne tyypit kuvittelevat sitten, että tieto ei ole mitään muuta kuin sitä sosiologiaa. Se on hömppää.
> Minusta obsessiivinen intoilu
> "huippuyksilöistä" on 1800- ja
> 1900-lukujen romantiikkaa.
En näe ajatuksissani mitään yhteistä tuon ajan toimintamalleihin, saati romantisointia.
Tiedon tuottamisen ja jakamisen alhainen kustannus koventaa kilpailua.
Tiedon tuottamisen ja jakamisen alhainen kustannus koventaa kilpailua.
En ole eri mieltä. Se, mitä minä tarkoitin oli, että huippuihin panostaminen on hyödyltään vähäisempää kuin miltä näyttää.
Jos kaikki panokset laitetaan top-down siihen, että saadaan mahdollisimman paljon papereita Natureen, panostamalla niihin yksilöihin, jotka todennäköisesti siihen pystyvät, ei koskaan saada rakennettua LHC:tä tms, koska se juoksuhaudoissa tehtävä inkrementaalinen työ jää tekemättä.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että rahanjaossa painotetaan tutkimuksen laatua ja laadukkaan tutkimuksen määrää. Ajattelen vain jotain sellaista, että on paljon tutkimusta, johon ns. huiput eivät viitsi paneutua, koska pitävät sitä epämielenkiintoisena, ja johon ns. huippujen ei edes kannata paneutua, koska sen voi tehdä joku muukin.
Otan tietotekniikan puolelta esimerkiksi Donald Knuthin. Knuth on tehnyt älyttömästi sellaista inkrementaalista hommaa, jonka olisi voinut tehdä kuka tahansa. Sitä ei kuitenkaan ollut tehty silloin, kun Knuth ongelmiin törmäsi, joten hän on tehnyt ne itse. Alan kehitys ei olisi ollut hitaampaa, vaan nopeampaa, jos ne ongelmat olisi ratkaissut joku muu, kun Knuth niihin törmäsi, koska hän olisi voinut ratkoa jotain paljon olennaisempia ja tärkeämpiä juttuja.
> inkrementaalinen työ jää tekemättä
Edelleen tämä käsite ja sen vastakkainasettelu "niiden muiden kanssa" jää hämäräksi, koska en ole ikinä törmännyt mihinkään tieteentekoon mikä ei olisi inkrementaalista.
Vaihdoit sanan merkitystä kesken kaiken, tai käytit sitä alusta pitäen kokonaan eri merkityksessä kuin minä.
Käytetään jotain muuta nimitystä, niin ei tule sekaannusta. Akatemia ja muut senkaltaiset rahoitustahot haluavat, että mahdollisimman paljon julkaistaan Naturessa tms. huippulehdissä. Se on ihan OK, koska se on merkki siitä, että tiede on edennyt "isosti", so, se on sitä tietoa, joka päätyy lopulta osaksi koko ihmiskunnan tietomassaa. Kutsutaan tätä sitten vaikka "korkeaksi tieteeksi".
On kuitenkin niin, että kaikki korkea tiede on enemmän tai vähemmän jäävuoren huippu työstä, joka on tehty, että ne tulokset saadaan aikaan. Se, että jonkun nimi päätyy siihen korkean tieteen paperiin, on vähän sama kuin se, että näyttelijän nimi päätyy leffan mainosjulisteeseen.
Lopputeksteissä on satoja nimiä, ja se työ, mitä ne nimet ovat tehneet, on olennaista.
Tieteessä tarvitaan implisiittisesti paljon sellaista tietoa, josta korkean tieteen paperin kirjoittajalla ei ole hajuakaan. Radioastronomiassa tarvitaan syvällistä ymmärrystä elektroniikasta jne, mutta kosmologit eivät sitä tietoa sinänsä tarvitse, he tarvitsevat vain mittaukset. Tieteellistä työtä sekin on, ja jos tehdään poliittisesti päätös, ettei tueta radioastronomian elektroniikkaa, vaan annetaan rahaa vain kosmologeille, niin ei välttämättä saada hyviä radioteleskooppeja.
Ja niin edelleen. Minä sain sinun kirjoituksestasi käsityksen, että kilpailun takia ei pitäisi antaa rahaa muille kuin parhaimmille, ja aloille, joita pidetään "korkeana tieteenä". Tämä ei kuulosta fiksulta, koska korkean tieteen tueksi tarvitaan paljon sellaista tiedettä, joka ei ole "korkeaa" tiedettä.
Itsestäni ei tule koskaan huippua tietojenkäsittelyn tieteen saralla, jos sillä tarkoitetaan P vs. NP:n ratkaisemista tms. Sensijaan voin ratkoa menetelmä- ja algoritmitasolla ongelmia, jotka ovat olennaisia kokonaisuuden kannalta. Vardi voi viitata paperiini, koska siinä on ratkaistu joku ihan pieni palanen, josta on hyötyä isomman ongelman ratkaisemiseksi. Ei ole järkeä, että Vardin kaltainen tyyppi olisi ratkonut sen ongelman tai miettinyt sitä kysymystä pitkään, vaan oli paljon järkevämpää, että hän saattoi ottaa minun jatko-opiskelijana kirjoittamani paperin ja hyödyntää sitä.
Niin, sitaatillasi sait juuri kauneuspilkun, joka auttaa pärjäämään kisassa paremmin. Vai eikö CI:tä lasketa?
Minulle tuli kahden peräkkäisen blogikirjoituksesi perusteella vaikutelma epäsymmetrisestä suhtautumisesta omiin ja muiden tekemisiin, josta syystä kirjoitin kärjistävän kommentin.
En ihmettele, että sinulle on muodostunut käsitys siitä, että päättely sosiologiassa on löyhää, mikäli olet lukenut vain perusoppikirjoja. Mielestäni niistä useat ovat tehty eräänlaisiksi koukuiksi, joissa hurjantuntoisilla päättelyillä hämmästytetään nuorta opiskelijaa tavoitteena vakuuttaa hänet siitä, että sosiologia on mielenkiintoista. Nautinnollinen lukukokemus ja paras esimerkki tästä koukuttamisesta on Zygmunt Baumanin Sosiologinen ajattelu.
Lisäksi joissain oppikirjoissa käytetään paljon sivuja yhteiskunnan idean pohdintaan, mikä saattaa selittää sitä, että pidät sosiologiaa löyhänä. Tämä abstrakteimmalla tasolla liikkuva päättely on kuitenkin vain yksi osa – enkä osaa sanoa tarkkaan, kuinka suuri osa – sosiologista perustutkimusta.
Yleisesti ottaen sosiologia on niin pirstaleinen tieteenala, että yleiset luonnehdinnat siitä menevät aina metsään. Tieteenalan useat perinteet painottavat teorian ja metodien merkitystä päättelyssä eri tavoin. Sen lisäksi että en tiedä, mitä seuraava väitteesi tarkoittaa, uskon, että melko harva sosiologi niin ajattelee: ”Mutta ongelmana on lähinnä se, että ne tyypit kuvittelevat sitten, että tieto ei ole mitään muuta kuin sitä sosiologiaa.”
En ymmärrä, miten sait tällaisen kuvan.
Itse kritisoin lähinnä sitä, että alakohtaisia eroavaisuuksia ei välttämättä oteta huomioon hakemusta käsiteltäessä. Osa tieteenaloista on sellaisia, että niistä nyt ei tehdä julkaisuja Natureen tai Scienceen. Ja osa on sellaisia, että niissä on mielekkäitä tutkimuskysymyksiä muillekin kuin huipuille.
En kritisoi sitä, että valitaan parhaat tutkijat ja annetaan näille rahaa, vaan lähinnä sitä, että eri aloilla sovelletaan tasan samoja kriteereitä.
Antti, olen tavannut sosiologeja, enemmän kuin yhden, jotka ovat ihan vakavalla naamalla väittänyt, että länsimaisen tieteen esittämä käsitys kosmologiasta ei ole oikeampi kuin jonkun aboriginaaliheimon käsitys kosmologiasta, ja perusteena on, että me vain olemme rakentaneet monimutkaisemman ja vaikeammin ymmärrettävän tietämisen muodon, jonka ymmärtämistä vartioidaan tarkemmin kaikenlaisin rituaalein kuin aboriginiaalien tietoa kosmoksesta, ja me siksi arvostamme sitä enemmän.
Eli että sen arvostaminen ei ole kysymys suuremmasta oikeellisuudesta: koska aboriginaalien ei tarvitse opiskella vuosikausia fysiikkaa, vaan riittää että he käyvät läpi aikuistumisriitin, että salaisuudet paljastetaan, aboriginaalin tieto on vähemmän salattua yhteisössä, ja siksi me pidämme sitä vähemmän oikeana.
En muista tarkkaa esimerkkiä, mutta olen fyysisesti tavannut ja keskustellut sellaisen henkilön kanssa, jonka käsitys tieteestä oli tämä, ja se perustui tiedonsosiologiaan, jota tämä tyyppi oli opiskellut. En tiedä, minkä sortin sotsiologi hän oli.
Epistemologiseen itsensä ilmaan nostamiseen syyllistyvä sosiologi, joka arvio ja hylkää tieteellisen tiedon pätevyyttä nojaten tiedonsosiologiseen ymmärrykseen, ei selvästi ymmärrä sosiologisen tietämisen rajoja. Tiedonsosiologiaa ei kiinnosta tieteellisten tai muiden väitteiden totuudellisuus, vaan se, miten nämä käsitykset syntyvät ja muokkautuvat ihmisten välisissä suhteissa. Eihän tästä lähtökohdasta mitenkään voi arvioida tieteellisten väitteiden pätevyyttä. Kenties jotkut imperialistisimmista sosiologeista tähän kuitenkin syyllistyvät. Itse en ole kuullut yhdestäkään ja uskon, että monet sosiologit irtisanoutuvat tällaisesta.
Mutta siitä olen juttukumppanisi kanssa samaa mieltä, että tiedon arvostamisessa ja siihen uskomisessa ei ole kyse vain siitä, että meidän länsimainen tieteemme on yksinkertaisesti oikeassa tai oikeammassa kuin aboriginaalien uskomukset. Erilaisten rituaalien ja tiedonalojen eriytymisen seurauksena myös ihmisten kokemus toisten erilaisuudesta lisääntyy, mihin viittaatkin. Tällöin toisen uskotaan tietävän jotain, mitä ei itse tiedä.
Eihän ketään esimerkiksi kiinnosta putkimiehen ajatukset maailmankaikkeutta kuvaavien teorioiden paikkaansa pitävyydestä. Sitä vastoin parrakkaiden, oikean puheenparren hallitsevien professorien tarinoiden tahdissa useat kuuntelijat nyökyttelevät hyväksyvästi päätään. Lisäksi hyväksyntä on todennäköisesti sitä kattavampaa, mitä vähemmän kuuntelijalla itse tuntee aihetta.
Tiedonsosiologia ei tietenkään tarkastele vain tieteellisen tiedon muotoutumista vaan sen kohde on myös toimijoiden arkitieto, josta puhuttaessa harvemmin käytetään ilmaisua tiedonsosiologia. Se on ihan vain sosiologiaa.
Lähetä kommentti