torstai 10. kesäkuuta 2010

Hiusten leikkuu.


Olen lukenut viimeaikoina Väinö Jalavan loistavaa teosta "Moderni analyysi I", vuodelta 1976. Vaikka en jatkuvaa matematiikkaa pahemmin harrastakaan, on Banach-avaruuksien, operaattoritopologioiden ja sensellaisten pohdiskeleminen välistä oikein virkistävää. Nuorempana pystyin omaksumaan yhden viikonlopun aikana jonkun reaalianalyysin monistenipun, nyt aivo on jo jäykkä taipumaan abstraktioon. Sitä on silti hyvä harjoittaa. Ihminen muuttuu tyhmemmäksi, tai ainakin vähemmän kyvykkääksi juuri matematiikassa tms. luovuutta ja intuitiota vaativassa työssä.

Pidän itseäni kohtuullisen luovana ihmisenä, ja vaikka kontribuutioni ihmisen osaan ovat tietysti vaatimattomat, niin ainakin yritän. Ei ole mielekästä yrittää olla paras - tai "huippu", kuten nykyisin on tapana sanoa - vaan riittää tehdä omaa juttuaan. Jos riittävän moni ottaa huipulle pääsemisen - siis suhteessa muihin - ainoaksi merkityksellisyyden mitakseen, niin suurin osa joutuu väistämättä pettymään. En sano tätä siksi, ettenkö pitäisi kilvoittelua suotavana tai etteikö voisi olla mielekästä tavoitella huippua, vaan siksi, että sitä ei ole mielekästä ottaa elämänsä sisällön mittariksi. Aina löytyy joku parempi. Vain yksi voi olla maailman paras.

Nykyajan reality-sarjat ja muut sensellaiset ruokkivat ihmisten narsismia. En pitäisi kovin pahana, jos kaikki nämä talent- huippumalli- jne. kilpailut määrättäisiin K-18- ohjelmiksi. Ei sillä, että pitäisin sensuuria hyvänä tai toivottavana edes tässä tapauksessa. Toivoisin kuitenkin, etteivät nuoret ihmiset omaksuisi epäterveitä käsityksiä siitä mikä on "hyvä elämä".

Kuten Heath sanoi, on jonkinlainen kategoriavirhe politisoida "hyvän elämän" käsitettä. Se ei ole validi poliittisen toiminnan kohde, jos yhteiskuntafilosofia perustuu tehokkuuden maksiimille. Tästä ei ole suinkaan kyse omassa käsityksessäni. Ihmisten arvoja ja päämääriä ei ole mielekästä ohjailla ylhäältä käsin, mutta se ei voi tarkoittaa, etteikö tällaisten päämäärien tai - paremman sanan puutteessa - arvojen sisältöä voisi kritisoida ja tuoda poliittiseen keskusteluun. Kulttuuri on prosessi, jonka toimintaan meistä jokainen osallistuu. Siksi se on politiikkaa, ja vaikka ei ehkä ole legitiimiä esittää etteivät aikuiset ihmiset saisi turruttaa knuppiaan millä sitten haluavatkaan, voimme kuitenkin esittää syitä, joiden vuoksi toiset turruttamisen tavat - kuten Modernin analyysin lukeminen vessanpöntöllä - ovat vähemmän tuhoisia kuin toiset.

Sen sanottuani, vaikka mielelläni näkisin tosi-TV- ohjelmaformaatin, jossa on "huippumatemaatikko haussa" tai "Huippunörtti haussa", en silti pitäisi tällaista positiivisena kehityksenä.

Tänään menemme todennäköisesti taas kerran Särkänniemeen.

6 kommenttia:

Juho kirjoitti...

Perustutkintooni luin lähinnä diskreettiä matematiikkaa, josta pidin tuolloin kovasti. Se tuntui jotenkin kivan selkeältä, sillä tarkastelu kohdistui usein johonkin äärelliseen kokoelmaan alkioita, niiden luokkia, symmetrioita tms.

Jatko-opinnoissa jouduin kuitenkin muutama vuosi sitten vaihtamaan analyysin puolelle, mikä olikin oikein kiva juttu. Peruskursseilla en juuri välittänyt (klassisten) funktioiden pyörittelystä, mutta yleistettyjen funktioiden, eli distribuutioiden, teoria puolestaan on oikein kaunista. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että luonnonilmiöitä kuvaavien klassisten differentiaaliyhtälöiden käsittely distribuutiomielessä (integraalimuodossa) on yhdenmukaisempaa ja yksinkertaisempaa. Myös diracin deltadistribuutiolla ei ole lainkaan vastinetta klassisella puolella, mikä tekee diffisten klassisesta tarkastelusta hieman vammaista.

Timo kirjoitti...

Kuten olen aiemmin todennut, tosi-TV on tieteen parodiaa. Jos luonnontiede (tai kenties matematiikka) televisioitaisiin, eikö olisi vaarana, että Objektiivinen Todellisuus itse paljastuisi omaksi parodiakseen? Kosminen kudelma ehkä kestäisi tämän, mutta kestäisikö heikko ihmismieli?

Mikko kirjoitti...

Timo: Sinun mielesi tuntuu kestävän sen ihan hyvin. Oletko mielestäsi niin paljon stabiilimpi kuin keskiverto mieli?

Tiedemies kirjoitti...

Juho, onko jotain hyvää lähdettä suositella?

Juho kirjoitti...

Monissa ODY-kirjoissa käsitellään distribuutioita ja heikkoja ratkaisuja, mutta usein vain ohimennen. Toisaalta taas distribuutioiden perusteita käsittelevä matsku on usein teknistä eikä käsittele ODY-sovelluksia. Jos teoriapuoli kiinnostaa, niin jotain funktionaalianalyysin prujua kannattanee vilkaista.

Kirjassa Walter Strauss: Partial Differential Equations, kappaleessa 12 on muutama helppolukuinen sana distribuutioista ja Greenin funktioista. Se on TTY:n kurssikirja, joten löytynee kirjastosta.

Perusteellisempaa ODY-juttua löytyy kirjasta Evans: Partial Differential Equations, esim. kappaleesta 6, jossa käsitellään heikkoja ratkaisuja. Sekin löytynee kirjastosta.

Timo kirjoitti...

Mikko, nytpä en jaksa arvailla, mitä haet.