Hiusten leikkuu.

Olen lukenut viimeaikoina Väinö Jalavan loistavaa teosta "Moderni analyysi I", vuodelta 1976. Vaikka en jatkuvaa matematiikkaa pahemmin harrastakaan, on Banach-avaruuksien, operaattoritopologioiden ja sensellaisten pohdiskeleminen välistä oikein virkistävää. Nuorempana pystyin omaksumaan yhden viikonlopun aikana jonkun reaalianalyysin monistenipun, nyt aivo on jo jäykkä taipumaan abstraktioon. Sitä on silti hyvä harjoittaa. Ihminen muuttuu tyhmemmäksi, tai ainakin vähemmän kyvykkääksi juuri matematiikassa tms. luovuutta ja intuitiota vaativassa työssä.

Pidän itseäni kohtuullisen luovana ihmisenä, ja vaikka kontribuutioni ihmisen osaan ovat tietysti vaatimattomat, niin ainakin yritän. Ei ole mielekästä yrittää olla paras - tai "huippu", kuten nykyisin on tapana sanoa - vaan riittää tehdä omaa juttuaan. Jos riittävän moni ottaa huipulle pääsemisen - siis suhteessa muihin - ainoaksi merkityksellisyyden mitakseen, niin suurin osa joutuu väistämättä pettymään. En sano tätä siksi, ettenkö pitäisi kilvoittelua suotavana tai etteikö voisi olla mielekästä tavoitella huippua, vaan siksi, että sitä ei ole mielekästä ottaa elämänsä sisällön mittariksi. Aina löytyy joku parempi. Vain yksi voi olla maailman paras.

Nykyajan reality-sarjat ja muut sensellaiset ruokkivat ihmisten narsismia. En pitäisi kovin pahana, jos kaikki nämä talent- huippumalli- jne. kilpailut määrättäisiin K-18- ohjelmiksi. Ei sillä, että pitäisin sensuuria hyvänä tai toivottavana edes tässä tapauksessa. Toivoisin kuitenkin, etteivät nuoret ihmiset omaksuisi epäterveitä käsityksiä siitä mikä on "hyvä elämä".

Kuten Heath sanoi, on jonkinlainen kategoriavirhe politisoida "hyvän elämän" käsitettä. Se ei ole validi poliittisen toiminnan kohde, jos yhteiskuntafilosofia perustuu tehokkuuden maksiimille. Tästä ei ole suinkaan kyse omassa käsityksessäni. Ihmisten arvoja ja päämääriä ei ole mielekästä ohjailla ylhäältä käsin, mutta se ei voi tarkoittaa, etteikö tällaisten päämäärien tai - paremman sanan puutteessa - arvojen sisältöä voisi kritisoida ja tuoda poliittiseen keskusteluun. Kulttuuri on prosessi, jonka toimintaan meistä jokainen osallistuu. Siksi se on politiikkaa, ja vaikka ei ehkä ole legitiimiä esittää etteivät aikuiset ihmiset saisi turruttaa knuppiaan millä sitten haluavatkaan, voimme kuitenkin esittää syitä, joiden vuoksi toiset turruttamisen tavat - kuten Modernin analyysin lukeminen vessanpöntöllä - ovat vähemmän tuhoisia kuin toiset.

Sen sanottuani, vaikka mielelläni näkisin tosi-TV- ohjelmaformaatin, jossa on "huippumatemaatikko haussa" tai "Huippunörtti haussa", en silti pitäisi tällaista positiivisena kehityksenä.

Tänään menemme todennäköisesti taas kerran Särkänniemeen.