tiistai 18. toukokuuta 2010

Totuus loistaa kirkkaana.


Viime viikolla New Scientist luotasi änkyröiden sielunmaisemaa. Mielestäni teksti oli ihan hyvä, mutta sanamuodot ovat ehkä hieman jyrkkiä. Kirjoitus on kuitenkin hyvä hahmotelma hörhöilyn luonteesta. Kirjoitus on osa laajemaa Erityisraporttia, jossa on mukana myös oikeaan kritiikkiin kehottava kirjoitus.

Kysymys on vaikea, koska kukaan ihminen ei voi toimia ilman uskomuksia. Ihmisillä on yleisestiottaen kummallinen käsitys siitä, mitä uskomukset ovat. Uskomus on vain käsitys siitä, onko jokin väittämä paikkansapitävä vai ei. Kysymys paikkaansapitävyydestä voidaan palauttaa kahteen asiaan: havaintoon (tai mittaukseen) ja sopimuskysymykseen. Kaikissa väittämissä on tällainen jaottelu. On esimerkiksi sopimuskysymys, pitääkö väittämä "jääkaapissani on hauki" paikkansa, ainakin siihen asti kunne pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mikä on minun jääkaappini ja mitä "hauki" tarkoittaa. Sensijaan mittauksen - jääkaapin avaaminen ja haukien laskeminen - tulos ei ole tästä riippumaton sopimuskysymys, so. kun ensimmäisestä kysymyksestä päästään yksimielisyyteen, jääkaapin avaamisen jälkeen on yksimielisyys (yleensä) myös siitä, onko siellä hauki vai ei.

Uskomuksessa - joka koskee väittämää - on siis aina tällainen samanlainen jaottelu.

Tämä ymmärretään kuitenkin väärin niin, että uskomus on jotain johon "täytyy vain uskoa". On totta, että sopimuskysymyksissä näin tietyssä mielessä on, mutta voimme sopia mittareita, ja jos sellaisen sovimme, niin asia on empiirisesti selvitettävissä, mikäli operationalisointi on kohdallaan.

Esimerkkinä voimme ottaa vaikkapa ns. tieteellisen metodin. Se on viimekädessä vain keino muodostaa uskomuksia, jotka osoittautuvat kilpailijoitaan useammin paikkansapitäviksi. Huomatkaa, en väitä, että sillä edes pyrittäisiin objektiiviseen totuuteen, koska tällä tavalla ymmärrettynä sellaisen käsitekin on mieletön. On kuitenkin puhtaasti tautologinen väittämä sanoa, että tieteelliset tulokset ovat "uskon asia". Ne ovat uskomuksia, tietysti, ja jokainen voi niihin luottaa tai olla luottamatta, mutta pointtina on, että kukaan ei ole postuloinut eikä demonstroinut mitään metodia, jolla voidaan tuottaa parempia, so. useammin paikkansapitäviä väittämiä.

Lääketieteen tms. isoja epävarmuustekijöitä sisältävän tieteen esittämät väittämät ovat lisäksi tyypillisesti luonteeltaan tilastollisia, mikä tarkoittaa että esimerkiksi jotkut ihmiset saattavat hyvin olla täysin immuuneja joillekin taudinaiheuttajille tai joidenkin kohdalla jotkut lääkkeet eivät toimi. Toisin kuin joidenkin hörhöjen "kansanviisaus" sanoo, ei tilastollinen paikkansapitävyys tarkoita lainkaan sitä, että kyseessä olisi jotenkin enemmän sopimuskysymys tai tulkinnanvaraisuus, ainoastaan, että väittämä ei itseasiassa puhu mitään partikulaarisista yksilöistä vaan ainoastaan joukoista yksilöitä, tietyin oletuksin.

Kun sanon "tietyin oletuksin", tämän voi edelleen problematisoida vetoamalla siihen, että oletukset ovat perusteettomia. Esimerkiksi jos lääkkeen teho on osoitettu tilastollisesti placeboa merkittävästi paremmaksi, mutta kontrolloimatta esimerkiksi lääkittävien vasenkätisyyttä, voi vasenkätinen todeta, ettei lääke varmaan häneen tehoa; oikeakätisiä on niin paljon enemmän, että vaikka lääke heihin tehoaisikin, ei ole kerrassaan mitään todisteita sen tehosta vasenkätisillä.

Tällaisen "kritiikin" virhe on tietysti helppo havaita, koska vasen- ja oikeakätisten metabolioiden eroja olisi melko varmasti löydetty aikojen saatossa, jos merkittäviä eroja olisi. Varmaa tämä ei tietenkään ole, mutta riippumattomuus kätisyydestä on silti melko turvallisella pohjalla. Erityisesti, riippuvuuden postuloiminen vaatii merkittävästi vahvempia väitteitä kuin riippumattomuus. Olen aiemmin selittänyt, miksi vahvat oletukset ovat myrkkyä paikkansapitävyydelle.

9 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Idolisi ja inhokkini Osmo Soininvaara halusi äskettäin julkaistussa kolumnissaan Lääkärilehdessä sosialisoida koko lääketeollisuuden. Perusteena oli, että tutkijat eivät ole persoja rahalle, vaan lääkemynnistä kerätyt voitot kanavoituvat lääkeyritysten tuotekhitysbudjetteihin, joissa tasa-arvolla ei ole mitään sijaa, vaan paremmin maksaville potilasryhmille kehitetään mieluummin lääkkeitä kuin kehitysmaille. Lisäksi Soininvaara uskoo, että OECD-maiden tulisi kanavoida lääketutkimusvarat esimerkiksi WHO:lle, joka osaisi vähintään yhtä hyvin päättää, mihin tutkimussuuntiin kannattaa panostaa.

Enpä ole aikoihin typerämpiä ajatuksia taas lukenut. Kuinka keskusjohtoinen hallinto osaisi jakaa panokset paremmin kuin markkinat, joilla tuhansia asiantuntijoita pohtii eri tutkimussuuntien keskinäisiä etuja ja haittoja laittaen omaa rahaansa parhaaksi arvioimansa yrityksen taakse?

Välillä alkaa päätä puristaa, kun miettii, että tällaiset uuvatit päättävät maan asioista. Soininvaarakin nyt on melkoinen mielipidevaikuttaja kaupungin toiseksi suurimmassa valtuustoryhmässä, mutta mitään positiivista ei ole saanut aikaan - samalla tavalla ateenan tie on hesalaisten tie. Pääkaupungin tulot vähentyivät kahdessa vuodessa 70 miljoonaa ja kulut kasvoivat 400 miljoonaa!

Jos tuossa ei ole todistusaineistoa, että toisten rahoista ei pidetä yhtä hyvää huolta kuin omista, niin mikä näille kommareille riittäisi?

Tiedemies kirjoitti...

En ole lukenut ko. kolumnia, joten en osaa sanoa, mitä siinä sanottiin.

Sosialisointi kuulostaa typerältä, mutta toisaalta, kruunun monopolit l. patentit eivät ole sen fiksumpia. Minusta ei ole kauheasti eroa sillä, sosialisoidaanko jokin resurssi valtiolle vai yksityiselle; ensimmäisessä sentään rahat käytetään yleensä jotenkin "yhteisesti", jälkimmäisessä ne vain valuvat jonkun yksityisen tahon taskuun.

Keskusjohtoinen hallinto ei osaa jakaa panoksia sen paremmin kuin markkinatkaan, mutta toisaalta lääkefirmojen kehitysbudjetin "tuotot" takaa poliisi, joka käy pistämässä kilpailijat putkaan. Tämän kritisointia voi tietty nimittää kommunismiksi ottaen mallia valistusajan Euroopasta, jossa aateliston erivapauksia vastustaneita nimitettiin "radikaaleiksi".

Minusta tutkijat yleensä osaavat päättää, mihin tutkimussuuntiin kannattaisi panostaa, mutta ongelmana on, että yagea tai pajunkuorta ei voi patentoida, joten niiden tutkimiseen ei saa rahaa. Kyse ei ole dikotomiasta "toisten rahat" ja "omat rahat", vaan koska lääkemolekyylin valmistusohje on julkishyödyke, sen rahoittaminen on hankalaa, koska tutkimusprojektit ovat pitkiä.

Lääkkeiden markkinat ovat myös vahvasti reguloidut niin, että lääkkeen tulo markkinoille vaatii todella mittavat kliiniset testit, jotka ovat tavattoman kalliita järjestää, osaksi niihin liittyvien oikeusturvakysymysten vuoksi.

Nämä kaikki ovat nykyisen järjestelmän tuottamia ilmiöitä, joten on jotensakin keinotekoista puhua "yksityisistä" lääkefirmoista vain siksi, että niiden kassavirta päätyy yksityisten taskuun.

H-Baari kirjoitti...

Jokos täällä on irtisanouduttu ydinvoiman mukanaan tuoman uusliberalismin kannattamisesta, kuten jokaisen eettisen ajattelevan ihmisen tulee?

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Teatteriohjaajat+Lis%C3%A4ydinvoiman+vastustaminen+jokaisen+eettinen+velvollisuus/1135256915557

surreal kirjoitti...

Artikkeli on hirveätä epä-älyllistä kuraa. Jotain yleisempää 'denialismia' se koskettaa vain nimellisesti, ja oikea motivaatio on häikäilemättä assosioida validi ja erittäin perusteltu tieteellinen näkemys, eli ilmastoalarmismin epäileminen, mielikuvallisesti kaikkeen mahdolliseen häröilyyn rokotusten epäilemisestä HIV:n ja AIDS:n yhteyden kieltämiseen.


Väitteesi tieteellisestä metodista ei muuten päde valtavirtaiseen ilmastotieteeseen. Newtonin, Popperin, Feynmanin ihanteet eivät ole toteutuneet, vaan ala on laajalti korruptoitunut tieteellisen metodin edellytyksiä säännönmukaisesti rikkovaksi.

Esimerkiksi tutkimusten toistaminen on tehty erittäin vaikeaksi tietoisesti pimittämällä ja jopa lainvastaisesti hävittämällä dataa.
Asialliseen kritiikkiin ei vastata vaan se demonisoidaan ja sosialisoidaan (mikä muuten on vain ja ainut tuon New Scientistin artikkelisarjan tarkoitus). Selviä virheitä ei myönnetä - sellaisia, jotka ovat täysin todistettavissa, eivät tulkintakysymyksiä, erityisesti tilastotieteessä, joka on ilmastotieteelle keskeinen apuväline, mutta joka ei todellakaan ole ilmastotutkijoiden ominta osaamisaluetta.
Näitä heikkouksia on kierretty mm. sillä, että sisäryhmä on vertaisarvioinut toistensa tutkimuksia ja tutkijoille ystävälliset toimittajat ovat torjuneet ulkopuolelta tulevaa kritiikkiä.

Konsensus on luotu sosiaalisella vertaispainostuksella, työtarjouksilla, rahoituksella ja ideologisesti motivoituneelle tukijoukolla mediassa ja kansalaisjärjestöissä, joilla on kova huoli maailmasta, mutta ei yhtään ymmärrystä ilmastotieteestä.

Monet nykyään pseudotieteiksi (ja jopa hyvin haitallisiksi käsityksiksi) tiedostetut opit ovat aikoinaan olleet tieteen valtavirtaa.
Tätä eroa et voi hahmottaa kuin tutkimukseen tutustumalla.

surreal kirjoitti...

Entä mikä psykologinen voima pitää valtavirtaisessa tieteessäkin väärät käsitykset hengissä katkeruuteen saakka? Tolstoi ymmärsi tämän ilmiön jo omana aikanaan:

"I know that most men, including those at ease with problems of the greatest complexity, can seldom accept the simplest and most obvious truth if it be such as would oblige them to admit the falsity of conclusions which they have proudly taught to others, and which they have woven, thread by thread, into the fabrics of their life".

"The most difficult subjects can be explained to the most slow-witted man if he has not formed any idea of them already; but the simplest thing cannot be made clear to the most intelligent man if he is firmly persuaded that he knows already, without a shadow of doubt, what is laid before him."

Tiedemaailma ei ole tälle ilmiölle lainkaan immuuni. Kaikkialla missä tiedon epävarmuus vallitsee, nämä ilmiöt tulevat ovista ja ikkunoista tutkijoiden henkilökohtaisen merkityksen kokemisen, samaistumisen, omien näkemystensä oikeuttamisen, vertaispaineen, auktoriteettiuskon jne. mukana. Toisaalla seuraamuksena mm. ns. pehmeiden ihmis- ja yhteiskuntatieteiden toivoton polisoituminen, joista naistutkimus yhtenä esimerkeistä, historiallisesti marksilaisuus.

Ilmastotutkimus on äärimmäisine epävarmuuksineen ja poliittisine (vasemmistolaisine) konnotaatioineen ja intresseineen paljon lähempänä näitä subjektiivisia pehmeitä tieteitä, kuin klassista newtonilaista kuvaa fysiikan tutkimuksesta.

Eikä Kukaan halua kohdata todellisuutta, että on saattanut olla vuosikaudet väärässä sellaisesta työnkuvansa määrittävästä asiasta, josta suurta ylpeyttä tuntien on saarnannut kovaan ääneen, jonka eteen tuhansina päivinä jäänyt tekemään asiaansa uskoen pitkää päivää.

Ilmastoalarmismin epäilemisen on siten voitettava kaksi taistelua, paitsi puhtaasti tieteellinen, jota se on asteittain voittamassa, niin myös poliittinen ja sosiaalinen, joka auttamatta projisoituu ja sekoittuu ensin mainittuun ja on lopulta paljon vaikeammin nujerrettava.

Tästä henkilökohtaisen projisoitumisesta esimerkkinä New Scientistin artikkelisarja. Mitään muuta funktiota sillä ei ole. Puhdas ad hominem. Ei mitään tieteellistä, ei edes tieteenfilosofista.

Tiedemies kirjoitti...

En eri mieltä siitä, että NS:n artikkelissa liitetään liian herkällä liipasimella kaikenlainen kritiikki yhden "denialismin" sateenvarjon alle.

Täytyy kuitenkin muistaa, että asiallisen ja tiedepohjaisen kritiikin lisäksi maailmalla on tavattoman paljon materiaalia, jossa meteorologeja tms. demonisoidaan huomattavasti karkeammalla kielenkäytöllä kuin NS:n artikkeleissa. Itse en tulkinnut artikkelia niin, että tieteen sisällä mallinnoksia ja ennusteita kohtaan esitetty kritiikki olisi leimattu "denialismiksi", vaan käsitettä sovellettiin lähinnä "riippumattomiin" kansalaisjärjestöihin ja näiden maksettuihin naurajiin.

Lisäksi kysymyksen politisoituminen todella on saanut aikaan sen, että kaiken maailman ehkäisyn- ja abortinvastustajat, kreationistit jne, ja toisaalta nämä ilmastomuutokseen skeptisesti suhtautuvat maallikkokriitikot ovat alkaneet raaputella toistensa selkää. Esitettyjen väitteiden paikkaansapitävyydestä riippumatta tämä on ns. hörhöilyä, eli sitä että omat uskomukset määrittyvät poliittisin, eivät evidenssiperustein.

Ehkä tämä voidaan kiteyttää niin, että kaupankäynti uskomuksilla on selvä merkki siitä, ettei kyse ole asiallisesta kritiikistä. Tämä pätee täysin riippumatta kysymyksestä ja vastauksesta ja jopa uskomuksen oikeellisuudesta riippumatta.

Mikko kirjoitti...

En tiedä, että millään alalla omaa tutkimusdataa jaettaisiin täysin vapaasti kaikille halukkaille. Syy on varsin käytännönläheinen: se jolla on dataa voi pusertaa siitä mielenkiintoisia tutkimustuloksia ja saada aikaiseksi julkaisuja. Usein julkaisut ovat välttämättömiä rahoituksen saamiselle.

Julkaisut ovat tavallaan tapa jolla datan keräämiseen käytetty panostus maksaa itsensä takaisin. Monilla aloilla tämä on myös tavallaan etu: kun kaikki keräävät oman datansa, se vähentää hymistelyä.

Sinänsä olen sitä mieltä että tämä on yleisesti haitallista tieteelle, ja olisi hyvä kehittää keinoja jolla dataa saataisiin paremmin yleiseen käyttöön. En usko, että laki on kovin tehokas tapa, koska melkein missä tahansa muodossa sitä on melko helppo kiertää erilaisilla tavoilla.

Tiedemies kirjoitti...

Data itse ei minusta ole niin olennaista kuin se, että datan lähde, keräämistapa, suodatus, jne. ovat julkisia. Niiltä osin kuin tulee ilmastotieteen asialliseen kritiikkiin, olennaista on minusta se, mitä datalle on tehty, ei se, mitä data itsessään on.

Meteorologista dataa on kyllä aivan riittävästi, ja sitä kyllä saa tarvittaessa.

Juho kirjoitti...

Mainio kirjoitus.

Väittely siitä, onko tiede totta vai uskomuksia, johtuu usein epäselvästä viitekehyksestä. Tiede on "totta" suhteessa arjessa monesti esiintyvään MuTu-tietoon, mutta loppuun asti tulkittuna sekin on uskomuksia.

Tämä suhteellinen totuus sekoitetaan usein uskonnolliseen totuuteen, jonka jälkeen on helppo paheksua tiedemiestä, joka sanoo tieteen edustavan "totuutta".

No, onhan se toisaalta veren kaivamista nenästään, jos menee puhummaan junteille totuudesta olettaen, että sen suhteellisuus on selvää.