Parempaa kuin todellisuus.

Hieman ehkä hajanaisesti kirjoituksissani hahmottelemani tieteenfilosofia rakentuu "operationalisoinnin" käsitteen päälle. En ole sen kummemmin esittänyt mitään tulkintaa sille, mikä tämä operationalisointi voisi kussakin tilanteessa olla, vain että se on jonkinlainen "ankkurointi todellisuuteen", jos tällainen naivin realismin metafora sallitaan. Taustalla on tietysti se, että tieteenfilosofiana se on viritetty omalle alalleni soveltuvaksi.

Tutkin banaalisti ilmaistuna tietokoneohjelmia. Ensinäkemältä tämä ei ole mikään luonnontiede, vaan jonkinlainen sosiaalitiede, jossa tutkitaan vain ihmisen rakentamia konstruktioita. Äärimmäisen reduktionismin ja minimaalisen tulkinnan kanssakin kyseessä on lähinnä logiikka ja diskreetti matematiikka, ja niiden piirissä olevat konstruktiot ja näiden erilaiset suhteet. Se, että vaadin käsitteiltä operationalisoituvuutta on jonkinlaista hurskastelua, koska tietokoneohjelmassa esimerkiksi muistin sisältö ja ohjelman suorituksen tila muodostavat täydellisen operationalisoinnin niin, että jokainen mielekäs väittämä on - ensinäkemältä - aina täysin ilmiselvästi tosi tai epätosi, eikä mitään todellista ongelmaa ole. Pitkälti näin tietenkin on, mutta se, että tämän alan ulkopuolella esittää samanlaisia vaatimuksia, on hurskastelua siksi, että voin aina vedota siihen, että minä voin omassa työssäni tehdä sen ja siten sälyttää vastuun muille.

Abstraktio on kuitenkin huomattavasti rikkaampi ja ilmaisuvoimaisempi kuin ensinäkemältä näyttää. Yleisluontoisesti esimerkiksi mikä hyvänsä "prosessin" käsite voidaan esittää aivan samanlaisessa teoreettisessa viitekehyksessä. Esimerkiksi Petri-verkko on alunperin kehitetty kuvaamaan kemiallisia prosesseja, mihin se jossain määrin tietysti soveltuukin.

Kun teoria menee "riittävän pitkälle" moni menettää uskonsa sen relevanssiin. Esimerkiksi laskennallisen kompleksisuuden teoria kaikkine epäintuitiivisine määritelmineen ja tuloksineen on kuitenkin täysin ankkuroitu todellisuuteen täsmälleen samoilla operationalisoinneilla, joiden pohjalta ihmiset käyttävät päivittäin tietokoneita (enemmän tai vähemmän) onnistuneesti ja mielekkäästi.

Olen toistuvasti esittänyt, että maltillinenkin realismi - siis oletus siitä, että on olemassa jokin perimmäinen ja absoluuttinen "totuus" jostakin väittämistä - on virheellinen käsitys maailmasta. Tässä on taustalla se, että kun operationalisointi todella vaaditaan, joudutaan luopumaan ratkeavuudesta, so., siitä, että annettuun kysymykseen todella saadaan vastaus ja että vastaus on oikein. Esimerkiksi Chaitinin vakio on operationalisoituva suure, jonka arvoa ei voida mitenkään selvittää varmasti. Sillä on teorian sisällä jokin arvo, mutta "todellisuus" ei kykene meille tätä arvoa toimittamaan. Taustalla on se, paljon yksinkertaisempi tosiasia, että tietokoneohjelman ominaisuuksien selvittämiseen ei ole yksinkertaisempaa täysin varmaa keinoa kuin niiden suorittaminen. Mikään teoria ei siis kykene kertomaan niiden "todellisuudesta" kaikkia relevantteja kysymyksiä. Ei edes kiltisti operationaalisia, kuten "tuleeko muuttujan x arvo jossain vaiheessa olemaan 5?"

Tietysti aloin kirjoittamaan tätä nyt, kun kaksi paperia pitäisi kirjoittaa viikonlopuksi.