Eräässä vanhassa vitsissä lakimies, lääkäri ja matemaatikko keskustelevat optimaalisista parisuhdejärjestelyistä. Lakimies on sitä mieltä, että ei kannata mennä naimisiin, vaan ainoastaan pitää rakastajaa, koska puoliso vie avioeron sattuessa rahat. Lääkäri puolestaan on sitä mieltä, että naimisiinmeno on kannattavaa, sillä avioliitto on hyväksi terveydelle. Matemaatikko on hetken hiljaa ja toteaa, että paras tilanne on, jos on sekä avioliitossa, että pitää rakastajaa.
Lääkäri ja lakimies spekuloivat syillä, mutta matemaatikon perustelu on tämä: Kun olet poissa kotoa, aviopuoliso luulee, että olet rakastajan luona. Rakastaja puolestaan luulee, että olet kotona aviopuolison luona. Näin saa mahdollisuuden tehdä töitä niin paljon kuin haluaa.
Vitsin hauskuus perustuu tietysti stereotypiaan matemaatikkojen autistisista piirteistä ja (oletetusta) tavasta abstrahoida ongelmat epätarkoituksenmukaisesti. Formaaleja abstraktioita käsiteltäessä todellakin tulee kultivoitua mielenlaatua, jossa jokainen abstraktio pyritään "ymmärtämään" esittämällä sen paikka jonkinlaisessa lokaalissa loogisten riippuvuuksien verkostossa. Luin joskus muutaman kirjan sosiologiaa, ja päällimmäinen asia, joka minulle jäi mieleen oli se, miten jossakin kirjassa kerrottiin että merkin merkityksen ymmärtäminen on yksinkertaisesti sitä, että tietää miten merkin kohdatessa tulee toimia.
Vitsien merkityksen ymmärtäminen on siis sitä, että osaa nauraa oikeassa paikassa. Ei sitä, että osaa selittää miksi ne ovat hauskoja. Esimerkiksi minä nauran aina väärässä kohdassa.
Nukuin vain pari tuntia yöllä, koska jatkoin paperin kirjoittamista vähän viiden jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti