Minulla on sellainen kummallinen käsitys, että maailmanhistorian suurin kirjallinen nero oli Jorge Luis Borges. En edes tiedä, miksi näin ajattelen. Hänen teksteissään vain on jotain, mikä minuun vetoaa. Tietysti todellisille aficionadoille mielipiteeni on yhdentekevä, sillä en ole edes lukenut niitä alkuperäiskielellä.
Toinen suosikkikirjailijani Umberto Eco viittaa Borgesiin hyvin eksplisiittisesti kirjassaan Ruusun nimi, joka on sattumalta yksi suosikkiromaaneistani.
Vaikka tunnen vastenmielisyyttä konformismia ja ns. "oikeita mielipiteitä" kohtaan, tämä mieltymykseni on aito ja sitä on vain vahvistanut myöhempi perehtyminen aiheeseen. Viehtymykseni merkitysrakenteisiin ja abstraktioon selittänee asian. Jos osaisin allokoida aikaa ja jos minulla olisi kykyjä, kirjoittaisin itsekin enemmän.
Lisää: The Modern Word
11 kommenttia:
Minulla on sellainen kummallinen käsitys, että maailmanhistorian suurin kirjallinen nero oli Jorge Luis Borges. En edes tiedä, miksi näin ajattelen. Hänen teksteissään vain on jotain, mikä minuun vetoaa. Tietysti todellisille aficionadoille mielipiteeni on yhdentekevä, sillä en ole edes lukenut niitä alkuperäiskielellä.
Minun, joka olen aficionado, olen opetellut espanjaa vain Borgesin vuoksi ja olen jopa kääntänyt Borgesia iiriksi pöytälaatikkoon, on pakko kertoa tässä surullinen uutinen: Borgesiinkin on mahdollista kyllästyä.
Suuri kirjailija hän on ja hyvin kiinnostava. Mutta kuten sanottu, edes Borges-harrastus ei välttämättä kestä ajan hammasta. Omalla kohdallani lopun alkua oli "Saksalainen sielunmessu", jonka näkemys natsin sielusta oli yksinkertaisesti faktuaalisesti virheellinen.
Uskon täysin, että Borgesiin voi kyllästyä. Minulle henkilökohtainen kokemukseni Borgesin nerokkuudesta ei perustu muuhun kuin nerokkaaseen abstraktioiden käyttöön. Hän osaa "uskottavasti" kuvata absurdin maailman, jossa jokin abstraktio on "totta". (Käytän lainausmerkkejä, koska nämä termit täytyy ymmärtää hyvin väljästi.)
Itsekin olen lukenut häneltä pitkäveteisiäkin novelleja. En koe pitkästymistä johonkin kirjailijaan surun, vaan ilon lähteeksi, koska maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, että mikä tahansa kriteeri, jolla niitä voi hyvillä mielin karsia pois luettavien listalta, on tervetullut.
Pitkään Borgesia luettuani ja tutkittuani olen sitä mieltä, että minua kiinnostaa hänen tuotannossaan vain Tlön, Uqbar, Orbis Tertius ja ehkä Feeniksin lahko, koska se on hyvä vitsi. Lisäksi hänen kirjallisuuskritiikkinsä argentiinalaisesta kirjallisuudesta, koska se kiinnostaa minua kulttuurihistoriallisesti. Mutta juuri tuo abstraktioista kirjoittaminen alkaa pitkän päälle maistua puulta, koska siitä tulee tietyssä vaiheessa pelkkä kikka, tai se alkaa tuntua siltä.
Jostain kumman syystä Borges piti parhaana novellinaan Etelää, siis sitä, jossa saksalaisniminen argentiinalainen saa kolhun päähänsä ja lähtee Etelä-Argentiinaan kuolemaan puukkotappelussa gauchon kanssa. Novelli itse on pelkkä vitsi, tai anekdootti, mutta se on arvoituksellista, että Borges piti sitä parhaanaan.
En muista tuota nimenomaista novellia. Muistan kyllä jotain puukkojunkkari-kertomuksia Argentiinasta, mutta en pitänyt niitä merkittäviniä, joskaan en huonoinakaan.
Itse pidän Baabelin kirjastosta ja Hiekkakirjasta kovasti. Useimmat hänen hyvin lyhyistä kirjoituksistaan ovat minulle mieleen. Tlön &cetera oli minusta viihdyttävä myös sen vinksahtaneen metafysiikan vuoksi ja se vetosi minuun.
En koe kirjallisuutta sellaiseksi aiheeksi, että jaksaisin palata tutkimaan samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan, vaikka tykkäänkin analysoida niitä omilla tavoillani. Aika harvoja kirjoja olen lukenut useampaan kertaan. Muutamia lapsena lukemiani scifi-kirjoja, Borgesia olen lukenut samoja novelleja englannin- ja suomenkielisinä käännöksinä. Econ Ruusun nimen luin kahdesti, muita en muista lukeneeni kahdesti.
Muistini ei toisaalta tallenna kovin paljoa yksityiskohtia yhdellä lukukerralla, vaan myöhemmin saatan muistaa tekstin jotenkin ihan väärin. Tämä ei itseäni haittaa, mutta johtaa keskustelussa joskus kiusalliseen tilanteeseen.
En ole eri mieltä siitä, että abstraktiosta kirjoittaminen olisi pelkkä kikka. Se on selvästi sitä, mutta kukaan muu ei tee sitä yhtä hyvin kuin Borges. Jotkut ovat yrittäneet. En tiedä yrittikö Calvino Kosmokomiikaassaan, mutta jos yritti, niin epäonnistui. Minusta se oli kamalan huono.
En tiedä yrittikö Calvino Kosmokomiikaassaan, mutta jos yritti, niin epäonnistui. Minusta se oli kamalan huono.
Samaa mieltä. Hirveää skeidaa.
"Saksalaisessa sielunmessussa" on se vika, että se esitti natsinsa jonkinlaisena preussilaishyveiden ja nietzscheläisyyden ruumiillistumana ja natsismin näiden loogisena seurauksena. Tämä käsitys natsismin alkuperästä oli aika tavallinen anglosaksisessa maailmassa, mutta se oli virheellinen - itse asiassa juuri sen takia brittien tiedustelupalvelu ei oikein koskaan saanut yhteistyötä pelaamaan Saksan vastarintaliikkeen kanssa. "Saksalaisen sielunmessun" päähenkilön kaltaiset tyypit päätyivät Stauffenbergin salaliiton riveihin, eivät varsinaisiksi natseiksi. Natsit olivat enemmänkin hippejä ja idunpurijoita, jotka olivat kiinnostuneita biodynaamisten kanaloiden pidosta.
Natsit olivat enemmänkin hippejä ja idunpurijoita, jotka olivat kiinnostuneita biodynaamisten kanaloiden pidosta.
:)
No, huvittavaltahan se voi kuulostaa, mutta natsit olivat lähinnä sellaisia tyyppejä, jotka harrastivat kaikkea hippihommaa kuten biodynaamista viljelyä ja eläintensuojelua ja jotka hakivat maailmankatsomuksensa alakulttuurien höyrypäälehtisistä. Alkuperäisissä natsiporukoissa oli hyvin vähän Saksalaisen sielunmessun päähenkilön kaltaisia yltiöpreussilaisia sotilasintellektuelleja. Borgesin novelli perustuu siksi virheelliseen perusoletukseen natsismin luonteesta.
Ymmärrän mitä tavoittelet, siis jotain sellaista, että natsit olivat alunalkujaan nimenomaan hörhöjä.
En ole kauheasti eri mieltä.
Ymmärrän mitä tavoittelet, siis jotain sellaista, että natsit olivat alunalkujaan nimenomaan hörhöjä.
Juu, ja hörhöosasto piti Kolmannessa valtakunnassakin ohjaksia. Sen Borgesin novellin ongelmallisuus on minusta siinä, että se yrittää rakentaa todistettavasti virheellisen historiantulkinnan päälle henkilökuvaa. Vaikka se on taidokkaasti tehty, minua jonkinasteisena Natsi-Saksan asioiden tuntijana ärsyttää se garbage in garbage out -asetelma. Tulee vähän samanlainen olo kuin jostain Left Behind -kirjojen "liberaali"-karikatyyreistä.
Ja tosiaan, Natsi-Saksan suuri arvoitus on siinä, miten niin ilmeinen hörhöporukka pääsi hallitsemaan kokonaista ajan oloissa varsin hyvin koulutettua ja sivistynyttä kulttuurikansaa.
Lähetä kommentti