maanantai 4. toukokuuta 2009
Mikä oikeastaan puhuu filosofiaa vastaan.
Osa lukijoista epäilee minun usein esittelevän halveksuntaa akateemista filosofiaa (ja ihmistieteitä) kohtaan, mutta tämä käsitys on virheellinen.
Luin Esa Saarisen lukiolaisten filosofian oppikirjaksi tarkoitetun kirjan joskus nuorempana. No, siis, lukioikäisenä, vaikka lukiossani nyt ei filosofiaa - onneksi - opetettukaan. Filosofian ongelma on, sanoisin näin tavallisen tallaajan kannalta, että se tarjoaa vähän liikaa vähän kaikkeen. Esa Saarisen oppikirjassa tämä vähän kaikki typistettiin yhdeksi operationaaliseksi myyntiargumentiksi: Opetalkaa filosofiaa, niin opitte väittelemään.
En elättele sellaisia harhaluuloja, että filosofian akateeminen harjoittaminen tähtäisi tähän. Väitän kuitenkin, että iso osa arkifilosofeista haluaa päteä. Tätäkään ei pidä ymmärtää väärin, sillä pätemisen tarve on aivan ansiottomasti halveksuttu motivaatiotekijä.
Erotan nyt - täysin tietoisena jaottelun empiirisestä hataruudesta ja jonkinasteisesta epärehellisyydestä - akateemisen ja "arkifilosofian" harrastukset toisistaan. Akateemisella filosofialla viittaan siis siihen mitä "oikeat" filosofit keskenään tekevät ja kirjoittelevat lähinnä toisilleen. Arkifilosofialla viittaan siihen, että luetaan niitseheideggereita ja muita kuolleita miehiä saadaksemme paukkuja internetti- tai kahvipöytäpönötykseen.
Kaikessa tietämisessä on monta tasoa ja se voidaan jaotella monella tavalla, teen tässä nyt argumentin vuoksi yhden hierarkisen jaon. Jako ei ole yksikäsitteinen, eikä edes kauhean toimiva, mutta välttävä tähän tarkoitukseen.
Operationaalisella tasolla tiedolla on käyttöarvo siten, että parempi tieto tarkoittaa kykyä rakentaa parempia koneita. Tämän yläpuolisia tasoja voidaan minusta nimittää merkitysten tasoiksi. Merkitysten tasoilla "tieto" on relevanttia vain suhteessa toiseen tietoon. Abstraktioraja ei tietenkään sido tietoa millekään tasolle, vaan tiedolla voi olla rooli kullakin tasolla. Esimerkiksi fysiikka on relevanttia kaikilla tasoilla.
Merkitysten tasolla tieto jakautuu lisäksi vielä monella tavalla, osa rinnakkaisia, osa toisilleen alisteisia. En lähde niitä sen tarkemmin erottelemaan, tärkein on sosiaalinen taso. Siinä tiedolla saadaan aikaan muutoksia sosiaalisissa suhteissa. Oikeastaan sosiaalinen taso on osittain myös operationaalisen puolella, koska voimme ajatella esimerkiksi vakuuttavat argumentit tai arkaluontoisiin henkilökohtaisiin tietoihin perustuvat solvaukset "koneiksi", joilla manipuloidaan ihmisiä fysikaalisina kappaleina. Arkifilosofian operationaalinen relevanssi on sidoksissa vain puhetapojen sosiaalisiin seurauksiin, se mahdollistaa siis vain "sosiaalisten" koneiden rakentamisen.
Tätä ei pidä nyt ymmärtää väärin, en missään nimessä väheksy sosiaalisia koneita. On myös virhekäsitys kuvitella, että sosiaalinen taso olisi automaattisesti nollasummaista symbolinpyörittelyä. Sensijaan epäilen, että filosofia on huonosti operationalisoituva myös sosiaalisessa mielessä. En tietenkään osaa osoittaa tätä mitenkään selvästi. Se vain näyttää ilmeiseltä. Siis että ihminen käyttäisi aikansa ja aivonsa paremmin, jos miettisi jotain muuta. Vaikka kevättä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
27 kommenttia:
Millä perusteella sosiaalinen taso on mielestäsi tärkein?
Sosiaalinen taso on tämän tarkastelun kannalta olennaisin. Eri tasoilla ei ole mitään muuta "tärkeys"järjestystä kuin se, mikä niille kussakin tarkastelussa annetaan.
Hahmottelemani ero operationaaliseen ja semanttiseen on huono senkin kannalta, mitä halusin sanoa, eli että ihmiset voisivat käyttää aikansa filosofian sijaan fiksummin.
Ongelmaksi tulee ihmisten tapa muodostaa tunnesiteitä tuttuihin asioihin, jonkinlainen (meta)kognitiivinen versio endowment efektistä, ihmiset ovat valmiimpia perehtymään lisää tuttuihin asioihin ja käyttämään jo hankkimiaan teorioita paremmin kuin omaksumaan uusia.
Minulla on fiilis, että tässä ajattelua hämärtää tavoitteen ja tuleman sekoittaminen keskenään. Sosiaalisen tason toiminta voi olla tärkein tulema, mutta voi olla että siihen pääsee joskus paremmin ottamalla jonkun tavoitteen joka ei ole sosiaalisella tasolla.
Otetaan esimerkiksi ihminen, jolla ei ole ystäviä. Ystävien puutteen voi ajatella ongelmaksi, jota yrittää ratkoa aloittamalla uusia harrastuksia jne. Mutta jos todellinen ongelma on, että ihminen on ilkeä, ei näiden harrastusten aloittaminen auta mitään. Tällaisen ihmisen kannattaisi tavoitella ilkeiden ajatusten vähentämistä eikä ystävien määrän lisäämistä.
Tämän ei ole tarkoitus olla mitään pilkunviilausta, vaan uskon kyseessä olevan erittäin yleisen ongelman. Ihmiset tuntuvat valehtelevan itselleen todella paljon. He syyttävät usein ympäristöä ongelmista jotka ovat itseaiheutettuja. Usein valehteluun liittyy joku peli, he eivät oikeasti edes halua muuttua, vaikka teeskentelevät haluavansa muutosta.
Parhaimmillaan filosofia/psykologia/terapia/uskonto/kriisin läpikäyminen tms. voi antaa eräänlaisia shokkeja, joiden avulla voi saada kiinni oman käyttäytymisen langanpäästä.
Mutta siis usein sekä arki- että akateeminen filosofia tuntuisi olevan pelkkää älyllisen tason kielipeliä, jolla ei ole tällaista shokkifunktiota. Filosofiaa ei silloin tehdä tosissaan.
Olipa filosofinen läppä. Mutta oikeastaan tuo pointti on ajateltu jo ihan aikojen alussa, kun oli sana.
Lopputulemaasi kommentoin väittämällä, että diskursseja eli todellisuutta muokkaavia puheenparsia kannattaa ajatella, jos ei halua joutua Joseph Goebbelsin yliajamaksi. Siis kuvainnollisesti, oikeastihan se ei voi ajaa enää kenenkään yli, koska se kuoli 1945 siellä Berliinin bunkkerissa. Vai kuoliko? (Viittaan tietenkin Huovisen Veitikaan.)
Siteraanpa Heideggeriä ja sanon, että ihannetapauksessa filosofia voisi kulkea tieteen edellä ja olla niin sanottua "produktiivista logiikkaa". Esimerkiksi nykyaikainen fysiikka lähti oikeastaan skolastikkojen ajatuskokeista ja heidän Aristoteleen kritiikistään. Jos tieteenala perustetaan, täytyy saada selvyys alan peruskäsitteistä, jotka sitten ovat perustana myöhemmällä "positistiselle" normaalitieteelle. Sitten kun peruskäsitteiden kanssa ajaudetaan kriisin, voidaan löytää joitakin tiedettä toden teolla eteenpäin vieviä ajatuksia, mutta tätä eivät tieteenkään tee enää filosofit, mutta kyse on kuitenkin jossain määrin myös filosofoinnista, vaikka sen tekisivät tiedemiehet.
Samaa on sanonut myös Wittgenstein ja käsitänkin, että hän pyrki saamaan "yleiskuvan" kielestä, joka olisi mahdollisesti perustana myöhemmälle kielitieteelle ja myös teknisille sovelluksille, sikäli kun todelliset sovellukset ovat luonnollisesta kielestä puhuttaessa ovat semantiikan tasolla edes käytännössä mahdollisia.
Akateeminen filosofia on eräänlainen tieteen ja filosofian roskakori, jonne heitetään kaikki ylijäämäkama ja ongelmat, joita ei ainakaan kannata lähteä pohtimaan. Filosofia-nimityksestä pidetään edelleen kiinni arvostuksen rippeiden turvaamiseksi, vaikka itse filosofia on jo aikoja sitten karannut muualle.
Meillä on pieni ongelma käsitteiden kanssa. Minulla ei sinänsä ole mitään sitä vastaan, että filosofiaksi nimitetään kaikenlaista vähänkään systemaattisempaa "yleisajattelua" tai spekulaatiota jolla ajattelun ja ymmärryksen rajoja koetellaan, oli "varsinainen" ala sitten mitä hyvänsä.
Sellaisena ymmärsin Gc:n tarkoittavan filosofian roolin.
Jos näin kuitenkin tehdään, tarvitaan oma käsitteensä sellaiselle akateemiselle filosofialle, joka ei ole sijoitettavissa varsinaisesti mihinkään tiettyyn kenttään. En menisi niin pitkälle kuin nimimerkki H. yllä, että sellainen filosofia on pelkkä "roskakori", mutta varmaan sillä jokin tämänkaltainen rooli myös on.
Olen karsastanut sekä akateemista että "käytännön" filosofiaa varsinkin vanhemmiten lähinnä siksi, että minusta ajatukset ovat "oikeasti" mielenkiintoisia vain suhteessa johonkin operationaalisen tason tietämiseen.
Saanen kehua otsikkoa. Keskustelijoiden intuitiot todennäköisesti eroavat sen suhteen, katsovatko he tällaista keskustelua voitavan pitää jonain muuna kuin filosofian harjoittamisena. Omasta mielestäni otsikon kysymys on yhteydessään filosofinen ja siten hykerryttävän ironinen (ellen sitten pilaa vitsiä tällä selitykselläni). H.:n tapaan pidän filosofiaa eräänlaisena ylijäämäkategoriana ja katson, että akateemiset yritykset systematisoida filosofia ovat pääosin epäonnistuneet, mutta eräänlainen vakaumukseni on, että tismalleen näistä syistä filosofia on eräs kulttuurimme (ja jopa akateemisen filosofian) ohittamattomimmista osista.
Miltä muuten kuulostaisi "Mikä oikeastaan puhuu matematiikkaa vastaan"?
Paul Grahamin How to Do Philosophy lienee kaikille keskustelijoille tuttu?
"Paul Grahamin How to Do Philosophy lienee kaikille keskustelijoille tuttu?"
Ja miksi olisi?
Timo aivan oikein havaitsi, että otsikko yhdessä kirjoituksen kanssa oli tarkoitettu vitsiksi, tai ainakin ironiaksi. Hyvä ironia ei vesity sillä, että joku sen selittää.
Muutenkin vitsien selittämiseen suhtaudutaan usein turhan nuivasti, vähän sama kuin jokin koskettava elokuva muuttuisi vähemmän koskettavaksi sillä, että joku analysoi sitä. Ihmisen sielunmaisema on sangen köyhä, jos se ei kestä vaihtoehtoisia tarkastelutapoja. Samoin, jos vitsin voi pilata selittämällä, kyse on mielikuvituksen köyhyydestä.
Gc: En tarkoittanut, että sen pitäisi olla tuttu. Oletin vain Paul Grahamin olevan sellainen henkilö, joka vetoaa tällaiseen posseen, ja tuo kirjoitus osuu tähän aiheeseen.
Intuitioon pohjautuvaan heittoosi
"Filosofia on huonosti operationalisoituvaa myös sosiaalisella tasolla"
vastaan, oman intuitioni pohjalta, vastapallolla
"Eihän ole".
Jaottelusi akateemiseen ja arkifilosofiaan oli todellakin huono, kuten itsekin sanoit, ja ilmaisi lähinnä jonkinlaisen tykkään - en tykkää -akselin ihmistyyppien osalta.
Ja niinkuin jotkut ovat jo kommentoineet, "filosofia" tarkoittaa vähän mitä sattuu. Joskus se tarkoittaa kaikkea omasta mielestä huonoa filosofiaa. Tätä ilmentää sen käyttö arkikielessä yleisnegatiivisena täytesanana: "Tuo nyt on sellaista filosofista jaarittelua".
Juho:
Jako (arki/akateeminen) on huono, mutta kriteerit sellaiselle jaolle on kuitenkin helppo antaa ja ne ovat selkeät. Tarkoitus oli siis esittä jako, joka on ilmeinen, vaikka se sopiikin huonosti argumentiksi. (Jako on ilmeinen, koska on ammattifilosofeja, tai ainakin sellaisia, jotka ovat filosofiasta jotain "virallisesti" julkaisseet ja niitä, jotka lukevat filosofiaa muuten ja kirjoittelevat blogeja tai käyvät kahvipöytäkeskusteluja.)
Väität siis (olennaisesti) että (arki)filosofia on sosiaalisessa mielessä hyvin operationalisoituva, siis että arkifilosofia toimintana ja "tietämisen tapana" tuottaa sosiaalisesti "hyödyllisiä" lopputuloksia.
Hyvä, väitin itse päinvastaista perustelematta ja nyt, jotta voimme jotenkin ratkaista kumpi on oikeassa (tai edes että "todellisuus" on jotain siltä väliltä), täytyisi olla jotain muutakin tartuntapintaa kuin nämä kaksi väitettä.
Empiirisesti sinun positiosi puolesta toimii se, että tämäkin koko keskustelu yllä (pl. tämä metakeskustelu) on filosofiaa ja nimenomaan arkifilosofiaa, ja jo tässä on ollut sosiaalista relevanssia: Timokin tuossa kehui otsikkoa ja osoitti siten hyväksyntää, ja meidän tällainen "male bonding" tässä nyt vähän vahvistui.
Kyse on tällöin filosofiasta sosiaalisena toimintana jne, koko roska, en edes jaksa sitä auki kirjoittaa, koska kaikki tietävät mitä tarkoitan ja osaavat rakentaa sen tästä.
Itse ajattelin kirjoittaessani substanssipuolta (nyt jo tiedät, mitä tarkoitan substanssilla), siis filosofian sisältöjä sosiaalisina "koneina"; Esimerkiksi en usko, että filosofiaa itsekseen opiskelemalla tulee oikeasti paremmaksi väittelijäksi, ainakin rajahyöty on huono. Filosofisella substanssilla (muodosta en mene sanomaan) ei myöskään varmaan isketä naisia tai tingitä autokaupassa.
Luulin muuten, että tuo väitteesi, siis se minkä siteerasin, koski filosofiaa yleensä, eikä vain "arkifilosofiaa". Olisi pitänyt lukea tarkemmin koko juttu. Mutta ei se mitään, ehkä olisin samaa mieltä myös arkifilosofiasta, mikäli saisin kiinni sen määritelmästä.
Jako on ilmeinen, koska on ammattifilosofeja, tai ainakin sellaisia, jotka ovat filosofiasta jotain "virallisesti" julkaisseet ja niitä, jotka lukevat filosofiaa muuten ja kirjoittelevat blogeja tai käyvät kahvipöytäkeskusteluja.
Muuttuuko arkifilosofia akateemiseksi kun se "julkaistaan virallisesti"? Tuskinpa sitä ajat takaa. Onko ideana filosofoijan ammatillisuus, eli hänen filosofiaan käyttämänsä aika? No, ehkä olisit silloin puhunut amatööri- ja ammattifilosofiasta. Jakosi näyttää joka tapauksessa perustuvan esittäjän ominaisuuksiin ja käytettyyn mediaan, mikä tuntuu hassulta.
Arkifilosofialla viittaan siihen, että luetaan niitseheideggereita ja muita kuolleita miehiä saadaksemme paukkuja internetti- tai kahvipöytäpönötykseen.Tästä määritelmästä saan jo kiinni, ja sen valossa alkuperäinen väitteesi on todellakin itsestäänselvä. Tuskin kukaan arvostaa pelkkää pätemistä ja fantsujen sitaattien heittelyä henkselinpaukutusmielessä.
Tämä tosin ei ole väite filosofiaa vastaan, vaan henkselinpaukutusta.
Filosofisella substanssilla (muodosta en mene sanomaan) ei myöskään varmaan isketä naisia tai tingitä autokaupassa.Sikäli mikäli tuo substanssi resonoi lukijan kanssa ja saa hänet "löytämään paremmin itsensä" (ts. näkemään itsensä ja maailman hedelmällisemmällä tavalla), filosofialla todellakin isketään naisia. Autokaupoista en sitten tiedä.
Jakosi näyttää joka tapauksessa perustuvan esittäjän ominaisuuksiin ja käytettyyn mediaan, mikä tuntuu hassulta.
Sofismia. Käytännössä se, että ihmiset tekevät jotain työkseen, on relevantti ero.
Professionalismia. Käytännössä se, että ihmiset tekevät jotain työkseen, ei ole relevantti ero.
Se, että sille on nimi, ei tarkoita, että se on epärelevanttia.
Tupla-touché! Teilasit meidät molemmat yhdellä iskulla.
Sikäli mikäli tuo substanssi resonoi lukijan kanssa ja saa hänet "löytämään paremmin itsensä" (ts. näkemään itsensä ja maailman hedelmällisemmällä tavalla), filosofialla todellakin isketään naisia.Tämä on kiinnostava väite. Onko tälle jotain empiirisiä perusteluita?
Juho, selitän vielä kerran tämän jaon perustelun.
Meillä ei ole kauhean hyviä keinoja erotella "tosissan" ja "henkselien paukuttelemiseksi" tehtävää filosofiaa, jos nyt oletetaan että tällainen jako olisi relevantimpi.
Siksi käytän aproksimaatiota, eli ihmiset, jotka tekevät filosofiaa työkseen tekevät sitä useammin "tosissaan" ja taas muut vähän harvemmin.
Väitän, että henkselien paukutuksen lisäksi merkittävimmät filosofiasta saatavat hyödyt voitaisiin saavuttaa hankkimalla jotain "domain specific" taitoja, koska vastoin yleisiä harhaluuloja, sovellusalakohtainen erityistietämys ei yleensä ole kauhean huonosti yleistyvää.
Esimerkiksi erikoistumalla puutarhanhoitoon (sic) tai vaikka ohjelmointiin schopenhauerien ja heideggerien sijaan, voi saavuttaa samalla vaivalla enemmän sitä hyötyä, jota filosofiasta nyt harrastuksena haetaan.
Huomiokaa muuten vielä, että en ota kantaa siihen, onko "tosissan" tehtävästä filosofiasta sen enempää hyötyä.
Tiedemiehen filosofiakäsitys on ilmeisesti sillä lailla biasoitunut, että hän luulee että jonkinlainen postmoderni hömpää on akateemisessa maailmassa yleisestiottaen suurin valtavirta.
Matematiikan - tai fysiikanfilosofia on paljon suuremmassa roolissa luonnontieteissä, jotka eivät ole soveltavia, kuten ohjelmistotekniikka. Esimerkiksi säieteoriaan fyiikanfilosofialla on ollut paljon sanottavaa.
Ja kyllä on olemassa erialojen filosofioita, joilla on omat tutkijansa.
Todellisuudessa filosofiasta on ollut paljon hyötyä. Esimerkiksi aksiomaattinen metodi oli Aristoteleen idea, jonka Eukleides toteutti. Ilman aksiomaattista metodia ei olisi tiedemiehenkään tutkimaakaan alaa olemassa. Aristoteleen idea oli käsittää päättely pelkästään muodolliseksi prosessiksi, asia mitä edes tuhansia vuosia myöhemmin Kant ei vieläkään ymmärtänyt, mutta Kantilla oli kyllä muita suuria ideoita. Predikaattilogiikka on filosofian lapsi ja sen kehitti Frege, eikä ilman sitä olisi mitään ohjelmointikieliä.
Fysiikkalle filosofian tuottama hyöty on ollut mittaamaton, mm. Machin ideasta, että vain mitattavat asiat ovat fysikaalisesti olemassa, joka on sekä suhteellisuusteorian että kvanttimekaniikan taustalla.
Mitään valtio-oppiakaan ei olisi ilman filosofiaa, mutta on totta, että filosofian "kaasutankki" on vimmeaikoina ollut tyhjentymään päin, mutta tämä liittyy enemmänkin siihen miten todellinen luovuus yhteiskunnassa on muutenkin vähentynyt kaikilla klassisilla aloilla.
Filosofian mahdolliset ongelmat oppina koskevat lähinnä filosofian alaa nimeltään metafysiikka.
Minä: Sikäli mikäli tuo substanssi resonoi lukijan kanssa ja saa hänet "löytämään paremmin itsensä" (ts. näkemään itsensä ja maailman hedelmällisemmällä tavalla), filosofialla todellakin isketään naisia.
Mikko: Tämä on kiinnostava väite. Onko tälle jotain empiirisiä perusteluita?
Olet varmaan kuullut joskus, että aitous viehättää. Ja itsevarmuus, rentous, määrätietoisuus, ja mitä näitä nyt on. Ne ovat usein jälkioireita elämänkatsomuksen harmonisoitumisesta, jonka tunnetuimpia esiintymiä ovat uskoon heräämiset.
Nojoo, oli pakko hieman heilutella käsiä. Empiiristä aineistoahan sinä halusit. Sitä on, ja se on positiivista, mutta lähinnä omiin kokemuksiini rajoittuvaa, joten otos on säälittävän pieni. En siis voi auttaa.
GC:n näkemys nojaa erilaiseen määritelmään "filosofiasta" kuin mitä useimmat yllä esittävät. Huomautin tästä jo; Jos me haluamme nimittää filosofiaksi niitä GC:n mainitsemia filosofian haaroja, tarvitsemme silti jonkun toisen käsitteen kuvaamaan sitä tyhjänpäiväistä symbolien pyörittelyä.
Fregekin oli matemaatikko "siviiliammatiltaan". Useimpien eri alojen "filosofit" ovat näiden alojen asiantuntijoita, eivät "puhtaita" filosofeja.
"Fregekin oli matemaatikko "siviiliammatiltaan". Useimpien eri alojen "filosofit" ovat näiden alojen asiantuntijoita, eivät "puhtaita" filosofeja."
Totta, mutta useimmat tiedostavat tekevänsä filosofiaa, ja puhuvat filosofiasta esittäessään näkemyksiään. Kyllä eri alojen asiantuntijat yleensä tunnistavat koska kyse on alan filosofiasta. Esimerkiksi Einstainin näkemykset deterministisyydestä olivat filosofisia. Joskus on vaikea puolustaa filosofiaa, koska jos joku filosofian ala kehittyy tarpeeksi se saattaa irtautua filosofiasta.
Minusta on vähän huono näkemys, että pitäisi aina pyrkiä "koneen rakentamiseen". Parhaat tulokset sovellattuvuuden kannaltakin saadaan aina kun selvitetään itse asiaa "sen omilla ehdoilla." Suosittelen luettavaksi kirjaa "Matematiikon Apologia".
Kyseessä on puhtaan matemaatikon kirja, joka vielä kuollessaankin uskoi ettei hänen töillään ole mitään sovelluksia ikinä.
On lisäksi kyseenalaista mitkä esimerkiksi Yleisen suhteellisuus teorian käytännön sovellukset ovat tai edes voivat olla. Kai olet samaa mieltä, että tämä teoria on kuitenkin arvokas?
Lähetä kommentti