Sinänsä taloudellinen toimeliaisuus on vain yksi osa ihmisten hyvinvointia ja yhteiskunnan toimintaa, mutta sen merkitystä usein vähätellään tavoilla joka ei oikein kestä tarkempaa tarkastelua. Ei ole tavatonta, että leppoisan älyllisessä, siistissä sisätyössä työskentelevä downshiftaaja kritisoi "rahan valtaa" ja ihmettelee miksi muut eivät elä kuin hän, rennosti ja "rahasta piittaamatta". Mediassa ja päivänpolitiikassa pyöriteltävät aiheet vaikuttavat helposti pikkumaisilta, ja sellaisiksi ne leimaantuvatkin kun puhetapa ottaa vallan.
Raha tulee pankista, ja keskuspankki lainaa rahaa ilmaiseksi pankille joka sitten tyrkyttää sitä ihmisille. Tämä on tietenkin totta prima facie. Yrittäessään systeeminäkökulman avartamista itselleen, tilannetta analysoiva idealisti -- vaikka tämä karakterisointi onkin vähän väärä -- sitten liimaa päälle koko joukon erilaisia sarjakuvamaisia uhkakuvia, kuten luonnon raiskaamista, eläinten kaltoinkohtelua jne, ja laiskana ihmisenä niputtaa kaiken tämän "kapitalistisen järjestelmän" väistämättömäksi tuotteeksi. Siinä onkin sitten jo hyvä taputella tuon samaisen paholaisen tuottaman järjestelmän lihottamaa pötsiä itsetyytyväisenä ja uskoa tietävänsä paremmin.
Todellisuus on kuitenkin olemassa tämän kuplan ulkopuolella. Maanviljelijä kylvää pellot keväällä ja niittä viljan loppukesästä. Tähkäpäistä jauhetaan myllyssä jauhoa ja hiusverkkoon pukeutunut leipuri sen leipoo, oli sitten kyse höttöisestä vehnästä tai tummasta kokojyvästä jota mutustellaan paksusuolen syövän pelossa.
Karuinta tässä todellisuudessa tietenkin on, että ei oikeastaan ole mitään systeemiä. Ei ole isoveljeä joka oikeasti valvoisi. Terence McKennan sanoin "The real truth that dares not speak its name is that no one is in control". Kukaan ei istu puikoissa, valvomo on tyhjä, eikä matrixin keskellä ole salaista huonetta jossa istuu kaiken suunnitellut arkkitehti.
Sarjakuvamainen käsitys systeemistä, oli kyse sitten pahasta hallituksesta joka yrittää kontrolloida meitä taudin varjolla tai kapitalistisesta salaliitosta, joka houkuttelee ihmiset oravanpyörään tuottamaan lisää kuvitteellista rahaa miljardöörien pohjattomaan kirstuun, on vain lohduttava valhe jota kerromme itsellemme. Evoluutioantropologi Elaine Morgania löyhästi siteeraten, tutkiessamme ihmisten muodostamia yhteiskuntia vastataksemme kysymykseen "Mitä ihmiset tahtovat?", ainoa löytämämme vastaus tuntuu olevan "lisää". Kun kädellinen nappaa kiinni herkusta, se ei päästä irti. Legenda kertoo että apinan voi pyydystää niin että laittaa häkkiin banaanin siten, että se ei mahdu häkin kaltereiden välistä ulos. Kun apina tarraa banaaniin kiinni, se ei saa enää kättään häkistä ulos ja näin se jää vangiksi, sillä se ei osaa irrottaa saaliistaan.
En ole fatalisti, enkä myöskään toivo sen kummemmin ihmiskunnan turmiota kuten vaikkapa hiljattain edesmennyt Pentti Linkola aikanaan. Elämme nyt aikoja jotka koettelevat itse kunkin uskoa siihen miten hyvin tämä hallitsematon systeemi toimii. Mutta tässä onkin nyt yksi olennainen asia. Se systeemi kaikkine mielikuvineen ja ihmetyksen aiheneenkin, on lopulta vain osiensa summa. Kaikki emergenssi jota me uskomme siinä näkevämme, on lopulta vain kuvitelmaamme. Todellinen Matrix ei ole mikään markkinamiesten syöttämä valhekuva, se ei ole salaliitto jota Bilderberg-kokouksissa ylläpidetään. Se ei ole hallituksen salajuoni, ei vapaamuurareiden, Perussuomalaisten, liberaalien, temppeliherrojen tai kenenkään muunkaan salaisissa kokouksissa orkestroima suuri huijaus.
Todellinen, pelottava totuus on, ettei sitä ole laisinkaan. Me kuvittelemme sen, koska haluamme uskoa että jos tilanne menee oikein pahaksi niin joku kyllä puuttuu asiaan. Emme ehkä tiedä kuka se joku on, mutta moni meistä uskoo että joku kyllä jossain tulee apuun ennen kuin kaikki romahtaa.
Mutta ketään ei tule. Olemme omillamme. Ja se on hyvä. Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.
