Sinänsä ymmärrettävänä reaktiona ihmiset siirtävät rahansa pankkitalletuksiin. Näissä on tietysti se ongelma, että pörssi tms. on paitsi vedonlyöntipaikka, myös paikka, jossa liikutetaan päätäntävaltaa. Ja jos kaikki suomalaiset kotitaloudet myyvät omistuksensa pois, niin päätäntävalta siirtyy myös muualle.
Valtio on tosin aktivoitunut omistajapolitiikassa, eli vallan ulkomaiseen omistukseen ei kaikki luultavasti ole menossa. Nähtäväksi jää, onko tämä kansalaisten edun mukaista. Yleensä valtio ei omistajana tee mitään kauhean hyviä päätöksiä, vaan niissä on kaikenlaista vilunkipeliä ja poliitikkojen rent-seekingiä. Toisaalta, isot firmat harjoittavat sitä jo ihan omasta takaa. En kuulu niihin, joiden mielestä poliittisesti motivoitu rent-seeking on automaattisesti huonompaa kuin voitontavoittelun motivoima.
perjantai 31. lokakuuta 2008
torstai 30. lokakuuta 2008
Älyköt.
Eräs koko Suomen teräväsanaisimmista ja oivaltavimmista älyköistä, Tommi Perkola kirjoittaa tästä vaikeastipuhuvien ihmisten luokasta.
Itse uskon myös, ettei älyköksi ryhtyminen ole vaikeaa. En pidä itseäni älykkönä, vaikka luulen että joku pitää. Tämä käsitys on väärä.
Itse uskon myös, ettei älyköksi ryhtyminen ole vaikeaa. En pidä itseäni älykkönä, vaikka luulen että joku pitää. Tämä käsitys on väärä.
Hiljaiseksi vetää.
Olen suuri lohen ystävä. En ollut koskaan tajunnut, että sitä voi valmistaa astianpesukoneessa. Olen sanaton.
Economistin debatti: Pitäisikö yksilöiden maksaa oma koulutuksensa.
Economistin debatti: Pitäisikö yksilöiden maksaa oma koulutuksensa.
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Luotto Kriisi.
Näyttää siltä, että pahin pankkikriisi on joko vältetty tai sitten tässä on vain suvantovaihe ennen todellista rojahdusta. Lupasin kirjoittaa jotain siitä, mistä rahoituskriisissä on kyse.
Näistä "subprime"-lainoissa oli kyse tästä: USA:ssa Pankit ja pankkien tapaan toimivat tahot myönsivät paljon asuntolainoja, joissa oli "kävele pois"-ehdot: lainanottajan ainoana vakuutena oli talo, ei omaa rahaa ja jos takaisinmaksu ei kiinnosta, vie avaimet pankkiin ja kävele pois. Nämä eivät vielä ole "subprime". Subprime viittaa asiakkaisiin, joilla on erittäin suuri todennäköisyys käyttää tätä "kävele pois"-optiota.
Tämä ei sinänsä olisi ongelma muille kuin niille pankeille - ja niiden asiakkaille - jotka näin tekivät. Eikä mikään pankki olisi näitä paljon myöntänytkään, ellei olisi keksitty arvopaperistamista (termi on hatusta vetämäni suomennos sanalle "securitization"). Se tarkoittaa sitä, että isoon joukkoon lainasopimuksia liittyvä kassavirta (korot ja takaisinmaksut) kerätään yhteen läjään ja myydään ne eteenpäin arvopapereina. Eli vaikka 1000 lainaa pistetään läjään siten, että kaikkien niiden maksut kerätään yhdelle tilille. Sitten myydään vaikka 1000 osuutta tähän tiliin niin, että kukin saa tuhannesosan sinne tulevista maksuista. Eikä tässä vielä kaikki. Nämä köntät vielä siivutettiin vaikka kymmeneen A-J osaan niin, että aina ensiksi maksetaan A:lle, sitten B:lle jne, ja vasta viimeisenä J:lle. Näin, jos kymmenen prosenttia velanottajista kävelee pois, vain "J"-arvopaperit menettävät arvonsa, muut ovat edelleen turvassa.
Idea oli hyvä sinänsä, riski jaettiin ja hinnoiteltiin markkinoilla. Ongelmaksi muodostui se, että tällaiset arvopaperit myydään markkinoilla usein hintaan, joka määräytyy käytännössä paperien luokituksesta. Ja näitä "J"-siivun papereita luokiteltiin usein miten sattuu. Oletetaan, että "kävele pois"-option todennäköisyys on tasan 10%. Tällöin J-luokan arvopaperin pitäisi olla suunnilleen sen arvoinen, mitä jää käteen, kun keskimääräinen lainoitettu asunto on myyty ja kulut maksettu. Riski ei ole suuri niin kauan kun asuntojen hinnat nousevat; mitäpä tässä olisi hävittävänä, kun velan vakuuden arvo on suurempi kuin velan arvo, eikö niin?
Mutta kun asuntojen hintojen nousu pysähtyi ja kun korot nousivat, pieni, mutta siltikin riittävän suuri osa asiakkaista "käveli pois". Tämä tuo lisää asuntoja markkinoille, mikä laskee hintaa. Kun hinta laskee, yhä useampi huomaa, että on kannattavampaa vain "kävellä pois" kuin maksaa lainaa.
Edelleen tämän pitäisi olla ongelma vain näiden arvopapereiden omistajille. Markkinoilla oli paljon sijoitusrahastoja, joiden johtajat hintojen noustessa huomasivat, että nämä luotot tuottavat hyvin. Siksi he ostivat niitä paljon, jopa velaksi. Näitä velkoja otettiin pankeilta. Ja näitä tuottoja talletettiin pankkeihin, jotka myönsivät lisää asuntolainoja, jne. Kun hinnat lähtivät laskemaan, iso osa näistä arvopapereista muuttui arvottomiksi. Niitä oli toisten lainojen vakuutena, ja osassa näistä muista lainoista oli "kävele pois"-optioita jne. Tästä syntyi tilanne, jossa yksikään yksittäinen pankki ei tiennyt - eikä tiedä oikein vieläkään - kuka tarkkaanottaen on menettämässä mitä.
Pankki toimii karkeastiottaen niin, että se ottaa talletuksia sisään, nämä ovat pankin "velkoja" ja se lainaa rahaa muille, nämä ovat sen "saatavia". Lisäksi pankilla pitää olla tietty määrä omaa pääomaa ja kaikkia velkoja ei saa lainata muille. Kuitenkin, jos kaikki tallettajat haluavat saada rahansa pois, ei niitä pankista löydy, koska lainoja ei tuosta vaan voi vaatia maksettavaksi. Pankin toiminnan jatkuvuus perustuu luottamukseen, siis luotetaan siihen, etteivät kaikki muut halua rahojaan pois kerralla.
Kun pankkeja on monta ja raha liikkuu tililta toiselle pankkien välillä, tulee välillä tilanteita, että pankki ei heti voi siirtää rahoja. Ongelma on yleensä lyhytaikainen, koska keskimäärin maksut menevät tasan, so. niin, että pankkiin tulee yhtä paljon rahaa kuin sieltä tulee pois. Näiden lyhytaikaisten maksujen hoitamiseen on rahamarkkinat, joissa lainataan hyvinkin lyhyeksi aikaa rahaa, yleensä pankeilta toiselle. Jos pankit luottavat toisiinsa, ne lainaavat halvalla, eli näistä maksettava korko on pieni. "IBOR" tulee sanoista Inter Bank Offered Rate, eli se on korko, jolla kullakin markkinalla pankit tarjoavat rahaa toisilleen. EURIBOR on eurooppalaisten pankkien keskenään käyttämä korko. Lisäksi pankit voivat hätätilassa lainata keskuspankilta sen määräämällä korolla. Tätä ei kuitenkaan mielellään tehdä, koska se on julkinen signaali siitä, ettei pankki ole terve ja se voi aiheuttaa pankkipaniikin. Lisäksi perinteisesti ainakin Euroopan keskuspankki on vaatinut aika varmoja vakuuksia lainan pantiksi, esimerkiksi Euroalueen valtioiden velkakirjoja.
Pankkien keskinäinen epäluulo johti erilaisten IBOR-korkojen nousuun. Se on kuitenkin vain oire, joskin vakava sellainen. IBOR-korot eivät tyypillisesti nouse kauhean paljon ohjauskorkojen yläpuolelle, koska keskuspankin halvempi raha muuttuu nopeasti houkuttelevammaksi huolimatta sen saamasta stigmasta; jos ero on suuri, pankki lainaa keskuspankilta ja lainaa heti rahan eteenpäin muille, mikä painaa koron lähemmäs keskuspankin korkoa. Jos kuitenkin pankkien keskinäinen luottamus heikkenee, korko voi karata hyvinkin kauas.
Tämä kaikki olisi edelleen verraten vähämerkityksellistä tavalliselle ihmiselle, lukuunottamatta niitä, joiden asunto- ym. lainat on sidottu IBOR-korkoon. Tällä on kuitenkin muita ongelmia. Esimerkiksi yritystenvälisessä kaupankäynnissä on tyypillistä, että tavarantoimittajalle esitetään ostajan pankin kirjoittama sitoumus siitä, että rahat on saatavissa pankista. Tavarantoimittaja taas saattaa ottaa tämän sitoumuksen ja esittää tämän omalle alihankkijalleen tai vaikka pankilleen saadakseen lyhytaikaista rahoitusta esimerkiksi järjestääkseen tavaran kuljetuksen. Viime aikoina on ollut merkkejä, että luottamus tällaisiin sitoumuksiin, erityisesti kehittyvissä maissa (Emerging markets, en keksinyt hyvää suomennosta) on heikennyt ja että toimitusketju on häiriintynyt tai jopa katkennut kun jossain kohtaa tällaisiin sitoumuksiin ei ole luotettu.
Luottokriisissä on pahimmillaan kyse jostain ihan muusta kuin vain siitä, että pari pankkia menee nurin ja niiden asiakkaat menettävät säästönsä. Myös koko reaalitalous romahtaa, kun itsestäänselvinä pidetyt toimitukset keskeytyvät kun kukaan ei usko saavansa maksua. Tämän vuoksi keskupankit ja valtionvarainministeriöt ovat olleet niin paniikissa. Tämän vuoksi on myös ehkä hyvä, etteivät tavalliset kansalaiset täysin ymmärrä kuinka vakavasta ongelmasta voi pahimmillaan olla kyse, koska siitä voi tulla itseään toteuttava ennuste.
Luottolama on hieman toinen asia. Sillä ei viitata - tai ainakaan itse en ole käyttänyt termiä niin - siihen, että luottamus sinänsä katoaa, vaan siitä, ettei uusia lainoja myönnetä. Tämä pakottaa yritykset supistamaan toimintaansa tai rahoittamaan toimintansa kassavirralla. Tämä tarkoittaa alhaisempaa likviditeettiä ja luottohalujen supistumista entisestään. Tällainen kierre on toki talouden kannalta supistava, mutta se ei ole mikään romahdus sinänsä. Kannattamatonta toimintaa on syytäkin karsia. Lamaksi se muuttuu, kun rahoitusmarkkinat kuivuvat niin pahasti, ettei sinänsä tuottoisallekaan toiminnalle löydy enää rahoitusta.
Olen nähnyt monen tarjoavan kultakantaa tähän ratkaisuksi. Ensiksikin, kultakanta ei estä subprime-kriisin kaltaisia ongelmia sinänsä, jos pankit saavat lainata rahaa eteenpäin ja näin kasvattaa (kuviteltua) rahavarantoa. Toiseksi, kultakannassa keskuspankki ei voi estää systeemistä romahdusta tarjoamalla likviditeettiä. Kolmanneksi, historiallisen evidenssin valossa kultakanta johtaa pääsääntöisesti deflaatioon, mikä nostaa reaalikorkoja ja johtaa krooniseen luottolamankaltaiseen rahoitusmarkkinoiden kuivumiseen.
Näistä "subprime"-lainoissa oli kyse tästä: USA:ssa Pankit ja pankkien tapaan toimivat tahot myönsivät paljon asuntolainoja, joissa oli "kävele pois"-ehdot: lainanottajan ainoana vakuutena oli talo, ei omaa rahaa ja jos takaisinmaksu ei kiinnosta, vie avaimet pankkiin ja kävele pois. Nämä eivät vielä ole "subprime". Subprime viittaa asiakkaisiin, joilla on erittäin suuri todennäköisyys käyttää tätä "kävele pois"-optiota.
Tämä ei sinänsä olisi ongelma muille kuin niille pankeille - ja niiden asiakkaille - jotka näin tekivät. Eikä mikään pankki olisi näitä paljon myöntänytkään, ellei olisi keksitty arvopaperistamista (termi on hatusta vetämäni suomennos sanalle "securitization"). Se tarkoittaa sitä, että isoon joukkoon lainasopimuksia liittyvä kassavirta (korot ja takaisinmaksut) kerätään yhteen läjään ja myydään ne eteenpäin arvopapereina. Eli vaikka 1000 lainaa pistetään läjään siten, että kaikkien niiden maksut kerätään yhdelle tilille. Sitten myydään vaikka 1000 osuutta tähän tiliin niin, että kukin saa tuhannesosan sinne tulevista maksuista. Eikä tässä vielä kaikki. Nämä köntät vielä siivutettiin vaikka kymmeneen A-J osaan niin, että aina ensiksi maksetaan A:lle, sitten B:lle jne, ja vasta viimeisenä J:lle. Näin, jos kymmenen prosenttia velanottajista kävelee pois, vain "J"-arvopaperit menettävät arvonsa, muut ovat edelleen turvassa.
Idea oli hyvä sinänsä, riski jaettiin ja hinnoiteltiin markkinoilla. Ongelmaksi muodostui se, että tällaiset arvopaperit myydään markkinoilla usein hintaan, joka määräytyy käytännössä paperien luokituksesta. Ja näitä "J"-siivun papereita luokiteltiin usein miten sattuu. Oletetaan, että "kävele pois"-option todennäköisyys on tasan 10%. Tällöin J-luokan arvopaperin pitäisi olla suunnilleen sen arvoinen, mitä jää käteen, kun keskimääräinen lainoitettu asunto on myyty ja kulut maksettu. Riski ei ole suuri niin kauan kun asuntojen hinnat nousevat; mitäpä tässä olisi hävittävänä, kun velan vakuuden arvo on suurempi kuin velan arvo, eikö niin?
Mutta kun asuntojen hintojen nousu pysähtyi ja kun korot nousivat, pieni, mutta siltikin riittävän suuri osa asiakkaista "käveli pois". Tämä tuo lisää asuntoja markkinoille, mikä laskee hintaa. Kun hinta laskee, yhä useampi huomaa, että on kannattavampaa vain "kävellä pois" kuin maksaa lainaa.
Edelleen tämän pitäisi olla ongelma vain näiden arvopapereiden omistajille. Markkinoilla oli paljon sijoitusrahastoja, joiden johtajat hintojen noustessa huomasivat, että nämä luotot tuottavat hyvin. Siksi he ostivat niitä paljon, jopa velaksi. Näitä velkoja otettiin pankeilta. Ja näitä tuottoja talletettiin pankkeihin, jotka myönsivät lisää asuntolainoja, jne. Kun hinnat lähtivät laskemaan, iso osa näistä arvopapereista muuttui arvottomiksi. Niitä oli toisten lainojen vakuutena, ja osassa näistä muista lainoista oli "kävele pois"-optioita jne. Tästä syntyi tilanne, jossa yksikään yksittäinen pankki ei tiennyt - eikä tiedä oikein vieläkään - kuka tarkkaanottaen on menettämässä mitä.
Pankki toimii karkeastiottaen niin, että se ottaa talletuksia sisään, nämä ovat pankin "velkoja" ja se lainaa rahaa muille, nämä ovat sen "saatavia". Lisäksi pankilla pitää olla tietty määrä omaa pääomaa ja kaikkia velkoja ei saa lainata muille. Kuitenkin, jos kaikki tallettajat haluavat saada rahansa pois, ei niitä pankista löydy, koska lainoja ei tuosta vaan voi vaatia maksettavaksi. Pankin toiminnan jatkuvuus perustuu luottamukseen, siis luotetaan siihen, etteivät kaikki muut halua rahojaan pois kerralla.
Kun pankkeja on monta ja raha liikkuu tililta toiselle pankkien välillä, tulee välillä tilanteita, että pankki ei heti voi siirtää rahoja. Ongelma on yleensä lyhytaikainen, koska keskimäärin maksut menevät tasan, so. niin, että pankkiin tulee yhtä paljon rahaa kuin sieltä tulee pois. Näiden lyhytaikaisten maksujen hoitamiseen on rahamarkkinat, joissa lainataan hyvinkin lyhyeksi aikaa rahaa, yleensä pankeilta toiselle. Jos pankit luottavat toisiinsa, ne lainaavat halvalla, eli näistä maksettava korko on pieni. "IBOR" tulee sanoista Inter Bank Offered Rate, eli se on korko, jolla kullakin markkinalla pankit tarjoavat rahaa toisilleen. EURIBOR on eurooppalaisten pankkien keskenään käyttämä korko. Lisäksi pankit voivat hätätilassa lainata keskuspankilta sen määräämällä korolla. Tätä ei kuitenkaan mielellään tehdä, koska se on julkinen signaali siitä, ettei pankki ole terve ja se voi aiheuttaa pankkipaniikin. Lisäksi perinteisesti ainakin Euroopan keskuspankki on vaatinut aika varmoja vakuuksia lainan pantiksi, esimerkiksi Euroalueen valtioiden velkakirjoja.
Pankkien keskinäinen epäluulo johti erilaisten IBOR-korkojen nousuun. Se on kuitenkin vain oire, joskin vakava sellainen. IBOR-korot eivät tyypillisesti nouse kauhean paljon ohjauskorkojen yläpuolelle, koska keskuspankin halvempi raha muuttuu nopeasti houkuttelevammaksi huolimatta sen saamasta stigmasta; jos ero on suuri, pankki lainaa keskuspankilta ja lainaa heti rahan eteenpäin muille, mikä painaa koron lähemmäs keskuspankin korkoa. Jos kuitenkin pankkien keskinäinen luottamus heikkenee, korko voi karata hyvinkin kauas.
Tämä kaikki olisi edelleen verraten vähämerkityksellistä tavalliselle ihmiselle, lukuunottamatta niitä, joiden asunto- ym. lainat on sidottu IBOR-korkoon. Tällä on kuitenkin muita ongelmia. Esimerkiksi yritystenvälisessä kaupankäynnissä on tyypillistä, että tavarantoimittajalle esitetään ostajan pankin kirjoittama sitoumus siitä, että rahat on saatavissa pankista. Tavarantoimittaja taas saattaa ottaa tämän sitoumuksen ja esittää tämän omalle alihankkijalleen tai vaikka pankilleen saadakseen lyhytaikaista rahoitusta esimerkiksi järjestääkseen tavaran kuljetuksen. Viime aikoina on ollut merkkejä, että luottamus tällaisiin sitoumuksiin, erityisesti kehittyvissä maissa (Emerging markets, en keksinyt hyvää suomennosta) on heikennyt ja että toimitusketju on häiriintynyt tai jopa katkennut kun jossain kohtaa tällaisiin sitoumuksiin ei ole luotettu.
Luottokriisissä on pahimmillaan kyse jostain ihan muusta kuin vain siitä, että pari pankkia menee nurin ja niiden asiakkaat menettävät säästönsä. Myös koko reaalitalous romahtaa, kun itsestäänselvinä pidetyt toimitukset keskeytyvät kun kukaan ei usko saavansa maksua. Tämän vuoksi keskupankit ja valtionvarainministeriöt ovat olleet niin paniikissa. Tämän vuoksi on myös ehkä hyvä, etteivät tavalliset kansalaiset täysin ymmärrä kuinka vakavasta ongelmasta voi pahimmillaan olla kyse, koska siitä voi tulla itseään toteuttava ennuste.
Luottolama on hieman toinen asia. Sillä ei viitata - tai ainakaan itse en ole käyttänyt termiä niin - siihen, että luottamus sinänsä katoaa, vaan siitä, ettei uusia lainoja myönnetä. Tämä pakottaa yritykset supistamaan toimintaansa tai rahoittamaan toimintansa kassavirralla. Tämä tarkoittaa alhaisempaa likviditeettiä ja luottohalujen supistumista entisestään. Tällainen kierre on toki talouden kannalta supistava, mutta se ei ole mikään romahdus sinänsä. Kannattamatonta toimintaa on syytäkin karsia. Lamaksi se muuttuu, kun rahoitusmarkkinat kuivuvat niin pahasti, ettei sinänsä tuottoisallekaan toiminnalle löydy enää rahoitusta.
Olen nähnyt monen tarjoavan kultakantaa tähän ratkaisuksi. Ensiksikin, kultakanta ei estä subprime-kriisin kaltaisia ongelmia sinänsä, jos pankit saavat lainata rahaa eteenpäin ja näin kasvattaa (kuviteltua) rahavarantoa. Toiseksi, kultakannassa keskuspankki ei voi estää systeemistä romahdusta tarjoamalla likviditeettiä. Kolmanneksi, historiallisen evidenssin valossa kultakanta johtaa pääsääntöisesti deflaatioon, mikä nostaa reaalikorkoja ja johtaa krooniseen luottolamankaltaiseen rahoitusmarkkinoiden kuivumiseen.
maanantai 27. lokakuuta 2008
Köyhyyden aika.
Muistatteko vielä, kuinka kammottavan köyhä maamme oli viisi vuotta sitten?
Muistatteko kammottavan laman, joka iski vuosien 2001-2003 pörssiromahduksen jälkeen?
En minäkään. Tänään OMX-Helsinki-indeksi on pudonnut aamusta noin 5 prosenttia ja on nyt jossain 5500 paikkeilla. Vuonna 2003 se kävi 5000 pisteen alapuolella. Näyttikö tulevaisuus toivottomalta vuonna 2003?
Jos tästä seuraava laskukausi on syvä, ei pörssikurssien pohja ole vielä likipitäenkään saavutettu. Jos uskot lamaan, älä osta vielä. Jos taas uskot, että laskukausi on pieni notkahdus ja sen jälkeen business as usual, niin nyt on hyvä aika ostaa. YMMV.
Muistatteko kammottavan laman, joka iski vuosien 2001-2003 pörssiromahduksen jälkeen?
En minäkään. Tänään OMX-Helsinki-indeksi on pudonnut aamusta noin 5 prosenttia ja on nyt jossain 5500 paikkeilla. Vuonna 2003 se kävi 5000 pisteen alapuolella. Näyttikö tulevaisuus toivottomalta vuonna 2003?
Jos tästä seuraava laskukausi on syvä, ei pörssikurssien pohja ole vielä likipitäenkään saavutettu. Jos uskot lamaan, älä osta vielä. Jos taas uskot, että laskukausi on pieni notkahdus ja sen jälkeen business as usual, niin nyt on hyvä aika ostaa. YMMV.
Yhteenveto vaaleista.
Kuntavaalien voittajia olivat Persut, Kokoomus ja Vihreät. Perussuomalaisten voitto oli historiallisen suuri. Kokoomuksen vaalivoittoa uutisoitiin enemmän, vaikka vihreiden kannatus nousi suhteellisesti huomattavasti enemmän. Tämä on tyypillistä vihreille - ja myös perussuomalaisille - vihamielisen median puolueellisuutta. Tampereella merkittävimmät vaalivoittajat olivat Persut, joille lohkesi neljä lisäpaikkaa. Vihreiden voitto ei ollut paljon huonompi, lisäpaikkoja tuli kolme. Kokoomus (-2 paikkaa) ja demarit (-3) menettivät molemmat selvästi asemiaan.
Valtakunnallisesti eniten ääniä sai Osmo Soininvaara, mikä oli ehkä hieman yllättävää, muttei mitenkään shokeeraavaa. Tampereella eniten sai vasemmistoliiton veteraani Marjatta Stenius-Kaukonen, jota ilman vasurit olisivat saaneet pökäletappion. Nyt kannatus pysyi suunnilleen ennallaan, ehkä hieman nousikin.
Pidän vaalitulosta hyvänä. Toisin kuin monet muut vihreiden kannattajat, en erityisemmin kauhistele perussuomalaisten nousemista. Mielestäni on parempi, että PS profiloituu pikkuhiljaa änkyräkämyjen puolueeksi. Näin kämyt saavat oman puolueen jonka parissa öyhöttää, mikä laimentaa heidän intoaan sekoilla muuten. Ja vaikka pidän heidän agendaansa vähän kierona, niin demokratiaan kuuluu, että kaikki - vastenmielisetkin - ideat, joilla on kannatusta, tulevat kuulluksi.
En myöskään ole erityisen harmissani kokoomuksen kannatuksen noususta semminkin, kun se tapahtui mitä ilmeisimmin keskustan kustannuksella. Veikkaan, että demareiden kuormasta söivät sekä vihreät että PS. PS sai ilmeisesti myös jonkin verran kepun vanhoja ääniä ja ehkä äänestysaktiivisuuden nousu pelasi myös heidän edukseen.
Mediassa viljeltyjen stereotypioiden mukaan vihreiden kannatus tulee kahdesta hyvin erilaisesta lähteestä. Toinen on parvekkeillaan biodynaamista viljelyä harrastavat yhteiskuntatieteiden ylioppilaat ja toinen on perheelliset, yleensä julkisella sektorilla työskentelevät, erittäin korkeasti koulutetut, pääosin naiset, tai kaltaiseni vähän neitimäiset nörttikuikelot. Huomaan jonkinlaisen konvergenssin: tuttavapiiriini ei kuulu yhtään näitä ensimmäisen ryhmän edustajia, joskin toisen asteen tuttavuuksiin kyllä.
Tuttavapiirini äänesti uskoakseni näissä vaaleissa pitkälti vihreitä, jos kohta muutamat tietääkseni äänestivät persuja ja tunnen minä muutaman vannoutuneen demarinkin.
Toivottavasti vihreät parantaa eduskuntavaaleissa vielä tästäkin.
Valtakunnallisesti eniten ääniä sai Osmo Soininvaara, mikä oli ehkä hieman yllättävää, muttei mitenkään shokeeraavaa. Tampereella eniten sai vasemmistoliiton veteraani Marjatta Stenius-Kaukonen, jota ilman vasurit olisivat saaneet pökäletappion. Nyt kannatus pysyi suunnilleen ennallaan, ehkä hieman nousikin.
Pidän vaalitulosta hyvänä. Toisin kuin monet muut vihreiden kannattajat, en erityisemmin kauhistele perussuomalaisten nousemista. Mielestäni on parempi, että PS profiloituu pikkuhiljaa änkyräkämyjen puolueeksi. Näin kämyt saavat oman puolueen jonka parissa öyhöttää, mikä laimentaa heidän intoaan sekoilla muuten. Ja vaikka pidän heidän agendaansa vähän kierona, niin demokratiaan kuuluu, että kaikki - vastenmielisetkin - ideat, joilla on kannatusta, tulevat kuulluksi.
En myöskään ole erityisen harmissani kokoomuksen kannatuksen noususta semminkin, kun se tapahtui mitä ilmeisimmin keskustan kustannuksella. Veikkaan, että demareiden kuormasta söivät sekä vihreät että PS. PS sai ilmeisesti myös jonkin verran kepun vanhoja ääniä ja ehkä äänestysaktiivisuuden nousu pelasi myös heidän edukseen.
Mediassa viljeltyjen stereotypioiden mukaan vihreiden kannatus tulee kahdesta hyvin erilaisesta lähteestä. Toinen on parvekkeillaan biodynaamista viljelyä harrastavat yhteiskuntatieteiden ylioppilaat ja toinen on perheelliset, yleensä julkisella sektorilla työskentelevät, erittäin korkeasti koulutetut, pääosin naiset, tai kaltaiseni vähän neitimäiset nörttikuikelot. Huomaan jonkinlaisen konvergenssin: tuttavapiiriini ei kuulu yhtään näitä ensimmäisen ryhmän edustajia, joskin toisen asteen tuttavuuksiin kyllä.
Tuttavapiirini äänesti uskoakseni näissä vaaleissa pitkälti vihreitä, jos kohta muutamat tietääkseni äänestivät persuja ja tunnen minä muutaman vannoutuneen demarinkin.
Toivottavasti vihreät parantaa eduskuntavaaleissa vielä tästäkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)