Välitila

Kun istun alas pohtimaan ja/tai kirjoittamaan asioita, en yleensä tiedä johtopäätöksiä etukäteen. Pääsääntöisesti minulla on jonkinlainen epämääräinen tunne siitä, että tiedän jo mitä aoin sanoa tai, tutkimuksen kohdalla, miten aion määritellä jonkin ilmiön tai mallin. En kuitenkaan näe yksityiskohtia mielessäni, vaan ainoastaan "tunnen" yleisellä tasolla intuitiivisesti että asia tulee avautumaan.

Vasta kun prosessi alkaa, luon ajatuksilleni loogisen rakenteen. Yhteydet ja päätelmät tuntuvat ikään kuin löytyvän, pikemminkin kuin että loisin ne. Kokemukseni on, että pikemminkin tarkastelen jo ajattelemaani epäselvää asiaa, ja jos kirjoitan siitä, niin kuvailen sitä ikään kuin maisemaa. Se on olemassa, mutta se saa varsinaisen muodon vasta tässä kuvailuprosessissa.

Tästä johtuu myös se, että usein ajattelen ääneen. Ei niin, että verbalisoisin selkeitä ajatuksiani vaan kuvailen niitä ääneen sitä mukaa kun ne tulevat ja kuuntelen mitä puhun, jotta ymmärtäisin sitä, minkä koen jo tietäväni. 

Tänään kuvittelin kirjoittavani infektiomallista jonka parissa olen työskennellyt, joten ehkä kerron siitä nyt. Aivan ensiksi on todettava, että on puhdasta sattumaa, että tutkimuksemme tapahtuu samaan aikaan kun maailmalla edelleen velloo koronavirus. Aloitimme tämän tutkimuksen jo viime vuoden puolella ennen kuin olin kuullut sanallakaan koronaepidemiasta.

Mallissa on keskiössä verkosto, johon ihmiset kuuluvat. Oletetaan että tiedämme varmasti joukon ihmisiä, joilla on tartunta. Kutsutaan tätä "sisäpiiriksi".  Jokaisella tartunnan saaneella on yhteyksiä muihin ihmisiin. Tartunnan saaneella on tietty tuntematon todennäköisyys p, jolla hän tartuttaa sellaisen naapurin joka ei vielä ole saanut tartuntaa. Tavoitteena on siis laskea tässä verkostossa jokaiselle yksilölle todennäköisyys, että tällä on tartunta, kun sisäpiiri on tiedossa.

Mallin operationalisointi on kuitenkin epäsuora. Oletetaan että tartunta voi olla oireeton tai oireellinen. Lisäksi meillä on sellainen ongelma (tässä tapauksessa) että myös henkilö jolla ei ole tartuntaa, voi olla oireinen. Meillä ei ole testiä eikä mitään muutakaan suoraa keinoa havaita millään merkittävällä todennäköisyydellä tartuntaa, ainoastaan oire. On kuitenkin olemassa myös eräänlainen "käänteinen oire", joka toimii evidenssinä sille että yksilöllä ei ole tartuntaa.

Merkitään yksilön x todennäköisyyttä olla saanut tartunta P(x). Tämä on tuntematon, ja riippuu siis tuntemattomasta tartunnan siirtymistodennäköisyydestä p, sekä (tunnetusta) verkoston rakenteesta. Lisäksi yksilöllä on todennäköisyys oirehtia joko positiivisella (eli taudin todennäköisyyttä lisäävällä) tai negatiivisella (taudin poissulkevalla) tavalla. Me emme tiedä kuinka usein potilaat oirehtivat, mutta tässä kohtaa teemme yhden hyppäyksen: Emme tunne ehdotonta oireellisuuden todennäköisyyttä, vaan ehdollista: Miten potilas oirehtii jos ylipäätään oirehtii.

Merkitään u(x):lla todennäköisyyttä oirehtia positiivesti ja q:lla tuntematonta todennäköisyyttä oirehtia positiivisesti potilaalla on sairaus. Oletetaan lisäksi että tartunnasta vapaa yksilö oirehtii (jos oirehtii) yhtä suurella todennäköisyydellä positiivisesti ja negatiivisesti. Tällöin pätee:

u(x,p,q) = q*P(x,p) + 0.5*(1-P(x,p))

Tässä meillä on nyt kaksi tuntematonta, p ja q. Meillä on tunnettu verkosto ja lisäksi meillä on koko joukko eri aikoina tunnettuja sisäpiirejä ja oireiden (sekä positiivisten että negatiivisten) ilmentymiä.   Merkitään Pos(x) niiden epidemioiden joukkoa joiden aikana x on oirehtinut positiivisesti ja Sym(x) niiden epidemioiden joukkoa joiden aikana x on oirehtinut ylipäätään jotenkin. Tällöin

û(x) = Pos(x) / Sym(x) 

Nyt meillä on valmiina malli ja sen operationalisointi.   Kun laskemme summan  (u(x,p,q) - û(x))² kaikkien x:ien yli, saamme neliövirhesumman, jota voidaan merkitä Err(p,q). Nyt, optimointialgoritmin avulla etsimme sellaiset p:n ja q:n arvot, jotka minimoivat virhefunktion. 

Olemme näin luoneet ns maximum likelihood-estimaatin parametreille p ja q.  Tässä on vielä ratkaisematta se, että en tarkkaan osaa muodostaa varsinaista likelihood-funktiota; Tiedämme tästä että p ja q muodostavat nimenomaan sen likelihood estimaattorin, mutta jotta voisimme arvioida näiden variansseja, meidän tulisi kyetä laskemaan likelihood-funktion toisen kertaluvun osittaisderivaatat. 

Olen koodannut viimeiset pari kuukautta simulaattoria, joka laskee estimaattia P(x,p):lle. Siksi en ole kirjoittanut tännekään mitään; tämä vie kaiken älyllisen kaistani tällä hetkellä. Luulen että sitä kaistaa on nykyään paljon vähemmän kuin sitä oli vuosina 2003-2010; Tuolloin jaksoin kirjoittaa useamman kerran viikossa, siitä huolimatta että ensin viimeistelin väitöskirjaani, sitten hoidin lapsiani, tein palkittua kansainvälistä tutkimusta ja muutenkin olin vaan täysin kuha kaikessa mihin ryhdyin. 

Nyt olen vanha mies joka on taas kerran vaihtanut alaa. En ole päässyt kuntosalille kuukausiin, niveliä kolottaa, olen laihtunut 8 kiloa, ja silti jaksan hädin tuskin juosta 13 kilometriä yhtäjaksoisesti.

Peli kovenee

Kun opiskelin aikanaan kansantaloustiedettä, eräs luennoija -- en sano "legendaarinen", koska en tunne kulttuuria vaikka mieli tekisi -- Hannu Laurila totesi että talous ymmärretään usein niin että se keskittyy rahaan tai "bisnekseen", mutta todellisuudessa se on ihmisten preferenssien ja ennen kaikkea ajankäytön tutkimista.

Nokkelimmat pokkelimmat tietenkin toteavat että aika on rahaa, ja siten näillä näkökulmilla ei lopulta ole kovin paljoa eroa. Eikä olekaan.

Yksi hieman itseäni häirinneistä näkökulmista tähän pikkiriikkisen viruksen aiheuttamaan maailmanmyllerrykseen on ollut puhetapa, jossa kysellään, mennäänkö talous vai terveys edellä. Kuten olen aikaisemmin joskus todennut, jos minulla olisi tarpeeksi suuri pyssy, korjaisin sillä sosiaalisia ja epistemologisia ongelmia. Tähän ongelmaan ei taida olla tarpeeksi suurta pyssyä kenellekään.

Usein esitetään että esimerkiksi taantumasta tai työttömyydestä huolestuvat tahot ovat tosiasiassa vain suuryritysten yms asialla. Toivon että tämä nykyinen kriisitilanne avaisi ihmisille asian todellisen laidan. Valitettavasti elän itse kuplassa, jossa siisteissä, usein akateemisissa töissä työskentelevät ihmiset kokevat tämän tilanteen lähinnä vähän vaivalloisena, kun joutuu tekemään etätöitä tai kun lapset ovat kotona eivätkä koulussa. Nämä samaiset ihmiset edelleen kuvittelevat että talouden valtaisa notkahdus tässä on vaan pikkuinen näpäytys ahneille kapitalisteille, näpäytys, jonka nämä ovat ansainneet, ja josta näkyy vieläpä se hyvä asia että ihmiset ovat vähentäneet lentämistä ja autoilua niin paljon että paikoin ilmanlaatu on parantunut huimasti ja hiilidioksidipäästöt jopa romahtaneet.

Avarakatseisemmat näkevät ehkä sen "hieman kiusallisen" seurauksen, että esimerkiksi ravintola-alalla ja monilla muilla vastaavilla palvelualoilla kysyntä, ja siten kassavirta, on pudonnut käytännössä nollaan. Tästä kärsivät pienyrittäjät ja jo valmiiksi epävarmoissa tilanteissa olevat työntekijät.

Öljyn hinta putosi pari viikkoa sitten paikoin negatiiviseksi. Tämä ei tietenkään tarkoittanut (yleisestiottaen) sitä, että kun tilaat öljyä niin sinulle maksetaan sen vastaanottamisesta, vaikka toki tietyssä mielessä näinkin kävi. Kyse oli käytännössä etupäässä siitä, että monet öljyä tilanneet tahot olivat valmiita maksamaan siitä, että heidän ei tarvitse ottaa tilaustaan vastaan, kun varastot olivat täynnä. Öljyn varastoiminen kun ei ole ilmaista sekään.

Näin viime viikon aikana muutamia varsin järjettömiä puheenvuoroja tästä ja siitä miten "kapitalismi ei toimi", koska eihän nyt minkään asian hinta voi tällä lailla muuttua negatiiviseksi. En nyt ala niitä ruotimaan, mutta tuon tässä esiin sen, miten erikoisella tavalla ihmisten arjessa muodostama intuitio toimii ja miten paljon ns arkiajattelusta yritetään väenväkisin vääntää selitysmalleja milloin millekin asialle.

Tilanne on sama myös niiltä osin kuin tulee epidemologiaan ja viruksen käyttäytymiseen. Dunning-Kruger- varoittimeni sanoo että siitä minun ei pidä sanoa mitään, mutta en aiokaan analysoida käytössä olevia malleja sen mukaan että ovatko ne oikeita tai vääriä. Sen sijaan olen tehnyt havainnon että mallien ja niiden pohjalta tehtyjen päätösten kritiikki perustuu todella pitkälti poliittisiin kantoihin.

Suomen valtakunnantason polarisaatio on onneksi vähäisempää kuin olen kuvitellut. Harvoin nostan hattua Jussi Halla-aholle -- olen näin tehnyt pariin otteeseen koko sinä aikana kun olen hänen olemassaolostaan ollut tietoinen, ja se aika on jo reilusti yli vuosikymmen -- mutta tässä kohtaa teen niin. Katsoin joitain päiviä sitten A-studiota, tai mikä se nyt nykyään onkaan (näin alas olen vajonnut, tiedän) ja siinä oli puoluejohtajia tai varajohtajia juttelemassa toimenpiteistä. Vaikka Halla-aho tietysti oppositiojohtajan ominaisuudessa oli velvoitettu kritisoimaan hallitusta joiltain osin, oli hänen puheenpartensa harvinaisen vähän polarisoivaa eikä hän tuntunut tekevän monen muun populistin tapaan viruksesta ideologista kysymystä.

USA:ssa käytävää "dialogia" muutamasta eri lähteestä seuranneena (kaikkein törkyisimpiä avoviemäreitä en sentään siivilöi) totean että onneksi emme ole sellaisessa polarisaation vaiheessa. Järkevinä pitämäni "liberaalit" amerikkalaiset jakavat toinen toistaan alarmistisempia juttuja sosiaalisessa mediassa, syyttävät konservatiiveja (tapansa mukaan) vajaaälyisiksi ja mielisairaiksi, ja konservatiivisemmat taas... No, siellä itse asiassa kirjo on laajempaa. Näkemykset vaihtelevat melkein järkevästä (taloudelliset ja terveydelliset haitat suluista ovat pahemmat kuin viruksesta; tämä on totta, mutta harhaanjohtavasti sanottu) psykofarmakologista interventiota vaativiin (virusta ei ole olemassakaan, vaan kyse on liberaalien vallankaappausyrityksestä).

Koska yksi tutkimistani matematiikan osa-alueista on optimointi, totean että harhaanjohtavaa tai ei, on totta että pisteittäisestä tilanteesta jossa sulkutoimien aiheuttama marginaalinen haitta on suurempi kuin viruksen aiheuttama marginaalinen haitta, voidaan päätellä että kaikki sulkutoimet eivät ole tarkoituksenmukaisia. Ihmiset jotka ovat sitä mieltä, ettei ihmishengelle "saa asettaa mitään hintaa", puhuvat rikkinäisestä intuitiosta käsin. Osmo Soininvaara kirjoitti jo asiasta peräti kahdesti.  Jos meillä  ylipäätään on budjettirajoite, niin ihmishengelle muodostuu hinta, ja jos tämä hinta päätetään vaan sivuuttaa, niin ihmishenkiä menetetään enemmän sitten kun (toisten) rahat loppuvat.

Suomessa on yllättävän vähän käyty keskustelua tästä aspektista. Kuten Soininvaara totesi, aihe on lähestulkoon tabu. Ja kuitenkin, mitä vähemmän asiasta todella väännetään poliittisesti, sitä enemmän päätöksiä tehdään ilman mitään vastuuta tai kriteeriä jota vasten niitä voisi arvioida. Kun julkisuudessa  keksitytään ainoastaan yhden ihmisryhmän terveyteen tai ainoastaan yhteen mekanismiiin, se, mikä jää kokonaan huomiotta on ne asiat joista luovutaan jotta saadaan pelastettua ne muutamat henget. Ja niiden asioiden joukossa on vääjäämättä jonkun muun henki.

Näin sellaisen argumentin viime viikolla, että näitä muita ihmisiä ja muita kustannuksia ei tule huomioida koska ne eivät ole "todellisia" vaan "mahdollisia". Mutta tämä argumentti on sisäisesti epäkoherentti. Suomessa on kuollut koronaan tätä kirjoittaessa virallisten lukujen mukaan 240 ihmistä. Tämä luku on alhaisempi kuin normaali vuosittainen kausi-influenssan kuolleisuus. Tämä on tietenkin hyvä asia, ja varovaisuusperiaate on mielekäs lähtökohta. Sitä ei voi kuitenkaan loputtomiin jatkaa.

Nyt olen myös nähnyt puheenvuoroja, joiden mukaan mitään helpotuksia rajoituksiin ei pitäisi tehdä, koska kuolleisuus saattaa nousta; Tätä ovat esittäneet jopa tarkalleen samat ihmiset jotka esittivät edellä mainitun argumentin. Näen itse tässä taustalla keskeisenä ongelmana haluttomuuden ja kyvyttömyyden kvantifioida asioita. Me voimme tietenkin aina olla väärässä kun teemme niin, mutta jos emme tee minkäänlaista kvantitatiivista analyysia asiasta, päädymme tekemään päätöksiä joiden seuraukset ovat kuitenkin jälkikäteen kvantifioitavissa mutta täysin satunnaisia ja vailla minkäänlaista kykyä jälkeen päin arvioida olimmeko oikeassa vai väärässä.

Päättäjille tämä tietysti sopii jos ihmiset ostavat sen ajatuksen että "teimme parhaamme" joten lopputulos oli ns. korkeammassa kädessä. Jos toimisimme kvantitatiivisten mallien perusteella -- kuten vaikkapa Saksassa näytetään toimittavan -- lopputuloksen voisi todeta olleen eri kuin malli ennustaa, ja mallia voitaisiin ehkä parantaa. Siinä olisi se "kiusallinen" aspekti, että päättäjä joka on päättänyt toimia mallin ennusteen mukaisesti, joutuisi joidenkin mielestä huonoon valoon kun luotti "väärään" malliin.

Tämä onkin sukua sille ajattelulle, että väärässäoleminen ei haittaa kunhan sitä ei myönnä eikä anna muille mahdollisuutta arvioida sitä oliko oikeassa vai väärässä. Kyseinen ajattelu on äärimmäisen vahingollista. Tästä syystä olen pidättäytynyt pääsääntöisesti kritisoimasta niitä jotka esittävät erilaisia malleja, kunhan he eivät ole esittäneet niitä "itsestäänselvyyksinä". Elämme perustavanlaatuisten epävarmuuksien kanssa juuri nyt. Kuvitelma että voisimme saada varmuuden sen paremmin valitsemalla jonkun johon luottaa kuin vetämällä äärimmäisyyksiin kaikki toimenpiteet, on harhakuvitelma, katsoi sitä mistä suunnasta tahansa.

Ihmiset kaippavat varmuutta. Siksi vallassaolevien päättäjien suosio kasvaa kriiseissä, ja erityisesti ns kovaotteisten päättjien suosio kasvaa. Olikin avartavaa huomata miten hanakasti kritiikki on kohdistunut kaikkiin rajoistusten purkamisiin, ja miten herkästi päättäjiä on syytetty "holttittomuudesta".

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä

Koronaviruksiin kuuluvan Sars-Cov-2- viruksen ja sen aiheuttaman Covid-19- sairauden varjo tulee olemaan pitkä, ihan riippumatta siitä, miten pandemiaksi yltynyt sairaus etenee, kuinka paljon se tappaa jne. Vaikka tautiin keksittäisiin parantava lääkitys tai rokote huomenna, jo nyt toteutettujen sulkujen ja rajoitusten taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan useita prosentteja BKT:sta.

Sinänsä taloudellinen toimeliaisuus on vain yksi osa ihmisten hyvinvointia ja yhteiskunnan toimintaa, mutta sen merkitystä usein vähätellään tavoilla joka ei oikein kestä tarkempaa tarkastelua. Ei ole tavatonta, että leppoisan älyllisessä, siistissä sisätyössä työskentelevä downshiftaaja kritisoi "rahan valtaa" ja ihmettelee miksi muut eivät elä kuin hän, rennosti ja "rahasta piittaamatta". Mediassa ja päivänpolitiikassa pyöriteltävät aiheet vaikuttavat helposti pikkumaisilta, ja sellaisiksi ne leimaantuvatkin kun puhetapa ottaa vallan. 

Raha tulee pankista, ja keskuspankki lainaa rahaa ilmaiseksi pankille joka sitten tyrkyttää sitä ihmisille. Tämä on tietenkin totta prima facie. Yrittäessään systeeminäkökulman avartamista itselleen, tilannetta analysoiva idealisti -- vaikka tämä karakterisointi onkin vähän väärä -- sitten liimaa päälle koko joukon erilaisia sarjakuvamaisia uhkakuvia, kuten luonnon raiskaamista, eläinten kaltoinkohtelua jne, ja laiskana ihmisenä niputtaa kaiken tämän "kapitalistisen järjestelmän" väistämättömäksi tuotteeksi. Siinä onkin sitten jo hyvä taputella tuon samaisen paholaisen tuottaman järjestelmän lihottamaa pötsiä itsetyytyväisenä ja uskoa tietävänsä paremmin.

Todellisuus on kuitenkin olemassa tämän kuplan ulkopuolella. Maanviljelijä kylvää pellot keväällä ja niittä viljan loppukesästä. Tähkäpäistä jauhetaan myllyssä jauhoa ja hiusverkkoon pukeutunut leipuri sen leipoo, oli sitten kyse höttöisestä vehnästä tai tummasta kokojyvästä jota mutustellaan paksusuolen syövän pelossa.

Karuinta tässä todellisuudessa tietenkin on, että ei oikeastaan ole mitään systeemiä. Ei ole isoveljeä joka oikeasti valvoisi. Terence McKennan sanoin "The real truth that dares not speak its name is that no one is in control". Kukaan ei istu puikoissa, valvomo on tyhjä, eikä matrixin keskellä ole salaista huonetta jossa istuu kaiken suunnitellut arkkitehti.

Sarjakuvamainen käsitys systeemistä, oli kyse sitten pahasta hallituksesta joka yrittää kontrolloida meitä taudin varjolla tai kapitalistisesta salaliitosta, joka houkuttelee ihmiset oravanpyörään tuottamaan lisää kuvitteellista rahaa miljardöörien pohjattomaan kirstuun, on vain lohduttava valhe jota kerromme itsellemme. Evoluutioantropologi Elaine Morgania löyhästi siteeraten, tutkiessamme ihmisten muodostamia yhteiskuntia vastataksemme  kysymykseen "Mitä ihmiset tahtovat?", ainoa löytämämme vastaus tuntuu olevan "lisää".  Kun kädellinen nappaa kiinni herkusta, se ei päästä irti. Legenda kertoo että apinan voi pyydystää niin että laittaa häkkiin banaanin siten, että se ei mahdu häkin kaltereiden välistä ulos. Kun apina tarraa banaaniin kiinni, se ei saa enää kättään häkistä ulos ja näin se jää vangiksi, sillä se ei osaa irrottaa saaliistaan.

En ole fatalisti, enkä myöskään toivo sen kummemmin ihmiskunnan turmiota kuten vaikkapa hiljattain edesmennyt Pentti Linkola aikanaan. Elämme nyt aikoja jotka koettelevat itse kunkin uskoa siihen miten hyvin tämä hallitsematon systeemi toimii. Mutta tässä onkin nyt yksi olennainen asia. Se systeemi kaikkine mielikuvineen ja ihmetyksen aiheneenkin, on lopulta vain osiensa summa. Kaikki emergenssi jota me uskomme siinä näkevämme, on lopulta vain kuvitelmaamme. Todellinen Matrix ei ole mikään markkinamiesten syöttämä valhekuva, se ei ole salaliitto jota Bilderberg-kokouksissa ylläpidetään. Se ei ole hallituksen salajuoni, ei vapaamuurareiden, Perussuomalaisten, liberaalien, temppeliherrojen tai kenenkään muunkaan salaisissa kokouksissa orkestroima suuri huijaus.

Todellinen, pelottava totuus on, ettei sitä ole laisinkaan. Me kuvittelemme sen, koska haluamme uskoa että jos tilanne menee oikein pahaksi niin joku kyllä puuttuu asiaan. Emme ehkä tiedä kuka se joku on, mutta moni meistä uskoo että joku kyllä jossain tulee apuun ennen kuin kaikki romahtaa.

Mutta ketään ei tule. Olemme omillamme. Ja se on hyvä. Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. 

Baby Baby

Eilen WHO julisti ncovid-19 coronaviruksen pandemiaksi. Viime yönä Suomen aikaa USA asetti brittejä lukuunottamatta Euroopan maat matkustuskieltoon.

Italiassa koko maa on käytännössä karanteenissa. Koska virus tartuttaa tai ainakin sairastuttaa herkimmin vanhuksia -- ja myös tappaa näitä -- ja koska Italiassa on yksi maailman vanhimmista väestöistä, kuolleisuus on ollut jo nyt suurta.

Turkki on avannut Kreikan vastaisen rajansa, ja mitä ilmeisimmin järjestää (pakko?) kuljetuksia maassa oleskeleville afgaaneille, irakilaisille jne rajalle ja joidenkin tietojen mukaan sotilaat ovat osallistuneet raja-aitojen murtamiseen.

Iranissa useampia parlamentin jäseniä on joutunut sairaalahoitoon ja muutamia huippupoliitikkoja on kuollut coronaviruksen aiheuttamaan infektioon.  Vielä muutama viikko sitten maassa esitettiin että koko virus on USA:n propagandatempaus jolla yritetään painaa maan äänestysprosenttia alas.

Osakemarkkinat ja öljynhinta ovat syöksyneet. Lisää romahdusta on tulossa lähiviikkoina.

Jälkiviisaus on kaikista viisauden muodoista jaloin, mutta totean tässä että henkilökohtaisesti tilanteessa minua harmittaa pääasiassa se etten viime vuoden lopulla kasvattanut enempää käteisvarantojani. Kevään aikana on todennäköisesti erittäin hyvä aika ostaa osakkeita. Taantuma seuraa usein tällaista shokkia, rajukin sellainen, mutta mitä rajumpi shokki on, sitä rajumpi on siitä toipuminen.

Kullan hinta ei ole ainakaan vielä reagoinut voimakkaasti. Se jopa laski eilen selvästi. Tämä viittaisi siihen että apokalyptiset skenaariot eivät ole kovin todennäköisiä.  Sen vähän mitä yksittäisiä pörssikursseja selailin, kyseessä oli jonkinlainen yleispaniikki, mutta oli siellä joitain nousijoitakin, esimerkiksi joitain hoiva-alan yrityksiä.

Suurin uhka coronaviruksesta ei ole se, että se tappaa kaikki. Näyttää siltä että varsin suuri osa ihmisistä sairastaa infektion hyvin lievänä tai jopa käytännössä oireettomana. Puhtaasti lääkinnällisessä mielessä suurin uhka muodostuu siitä että jos epidemian huippu on liian terävä, samanaikaisesti sairaalahoitoa vaativien tapausten määrä kasvaa niin suureksi että monia kuolee koska ei ehditä hoitamaan.

Tämäkin on todennäköisesti vähemmän ongelma pitkällä aikavälillä. Suurempi ongelma tulee käyttäytymisestä ylipäätään. Olen jo nyt todistanut sosiaalisessa mediassa ihan rationaalisina pitämieni ihmisten panikoivan ja syyttävän hallitusta ja viranomaisia epäpätevyydestä ja siitä että Suomessa ei ole ryhdytty riittäviin toimenpiteisiin. Tämä nyt on tietenkin yksittäistapauksena harmitonta, mutta se paljastaa kuitenkin jotain inhimillistä jolla on poliittisesti kauaskantoisia seurauksia.

Solitary Man vol 2.

Joskus joidenkin asioiden kanssa ei vain voi jatkaa vaikka haluaisi. Kun ihmiset haluavat elämästä ja ihmissuhteesta erilaisia asioita, niin hyviä vaihtoehtoja on vähän.

Yksi katkos mutta neljä vuotta ja rapiat päälle. Kipu on taas kova.

Elämä jatkuu.

Oikeiston ja vasemmiston eroista

Näin jonkinlaisen karakterisoinnin siitä, miten oikeistolaiset ja vasemmistolaiset näkevät toisensa. En muista sitä enää, mutta itselleni tuli mieleen vanha karakterisointini "vasemmistolaiset ovat typeriä, oikeistolaiset roistoja".

Pikemminkin ehkä sanoisin näin että vasemmistolaiset ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat omaksuneet tyhmiä ideoita ja tämän vuoksi he ovat valmiita pahantekoon. Oikeistolaiset taas ovat pahoja ihmisiä, jotka ovat omaksuneet tavallisia ideoita ja ovat siksi valmiita tekemään tyhmiä asioita.

2020

Vuosikymmen vaihtui kaikessa hiljaisuudessa. Vietin joulun perheen ja muiden rakkaiden ihmisten seurassa. Huomasin aerobisen kuntoni rapistuneen, ja vaikka kuntosalilla treeni kulki todella hyvin myös vuoden vaihteessa, on nimenomaan jaksamisen kanssa ongelmia. Hengästyessäni esimerkiksi pulssin ja hengityksen tasaantumiseen menee varsin kauan, ja hengästyn helpommin kuin aiemmin.

Tilanne ei ole paha, mutta "ylipainoa" on jonkin verran ja liikkua pitäisi muutenkin kuin levytangon kanssa. Jatkan aiemmin luonnostelemallani ohjelmalla, mutta lisäsin siihen yläkroppapäivien päätteeksi nyt alkuun joitain minuutteja kuntopyörällä. Lisään minuutin per kerta, kaksi kertaa viikossa. Ajattelin myös osallistua puolimaratonille tänä vuonna. Olen tätä kyllä suunnitellut jo kahtena viime vuotena enkä ole saanut aikaiseksi vuoden 2017 jälkeen. Nyt voisi olla aika.

Kulunut vuosikymmen oli monella tapaa kyllä hyvin erikoinen. Siihen mahtui kaikenlaista häslinkiä ja huseerausta. En nyt käy niitä tässä erittelemään, ne on käsitelty aiemmissa kirjoituksissani niin perin pohjin.

Huomaan että olen menettänyt mielenkiintoni politiikkaan ja poliittiseen keskusteluun osallistumiseen käytännössä kokonaan. Jätän sen suosiolla nuoremmille. Ehkä joskus sitten 10-15 vuoden päästä taas innostun päivittelemään maailman menoa. Nyt minulla on liiaksi kiire arkisten asioiden kanssa. En voi vaikuttaa mitenkään siihen miten muut ihmiset ajattelevat, enkä ole enää ollenkaan niin vakuuttunut oman ajatteluni erinomaisuudesta tai hyödyllisyydestä kuin olin vielä ehkä 10 vuotta sitten.

En luota oikein kenenkään analyysiin mistään, jos rehellisiä ollaan. Olen lopettanut lehtien lukemisen, en seuraa uutisia jne. Kaunokirjallisuudesta luen lähinnä scifiä niinkuin nuorempana, ammattikirjallisuudesta käsillä olevien ongelmien kannalta relevantteja tutkimusartikkeleita. Minua ei edes jaksa oikein liikuttaa minkäänlaiset ääliömäiset hölmöilyt joita julkisuudessa tehdään, lähinnä joskus naureskelen hölmöimmille heitoille kun niitä sattuu kantautumaan korviini. 

Vanhempi poikani hakee lukioon tänä vuonna. Hän menee ensi viikonlopuksi tutustumaan "sisäoppilaitokseen", jossa järjestetään samalla pääsykoe. Mielenkiintoista nähdä millaisen opintopolun hän valitsee tai mille hän ajautuu, riippuen nyt tietenkin vähän näiden kokeiden tuloksista ja muistakin tekijöistä.

Naisystäväni hankki jo toisen koiran. Pidän koirista tavattomasti. Kumpikin koira on Espanjasta tuotu rescue-koira, siis käytännössä kadulta tms löydetty pentu joka on sitten lähetetty Suomeen saamaan kodin. Kummankin luonne on aivan ihastuttava: Ne ovat erittäin seurallisia ja luottavaisia yksilöitä. Nuorempi on tottelevainen ja vanhempi on hieman vähemmän; kyse ei ole uhmakkuudesta vaan siitä että sitä ei ollut aikanaan koulutettu lainkaan. Kyllä se on oppinut joitain komentoja, mutta suhtautuu edelleen kaikkeen jonkinlaisena leikkinä. eikä sille ole muodostunut samanlaista "mentaalista mallia" esimerkiksi tottelevaisuuskoulutuksesta kuin mitä tuoreemmalla tulokkaalla näyttää olevan.

Itselläni oli aikanaan kaksi Welsh Corgia joiden luonteet kehittyivät hieman samoin. Ensimmäisenä hankittu koira sai paljon huomiota ja perinpohjaisen koulutuksen. Lisäksi se oli tavattoman ahne ja valmis tekemään herkkujen vuoksi mitä tahansa. Toinen koira sensijaan ei kauheasti piitannut herkuista eikä innostunut koulutustilanteista.  Mutta noiden kahden koiran kanssa tuli hyvin toimeen kun käskytti ensimmäistä; toinen koira peesasi aina kaikessa.

Tärkein ominaisuus joka molemmilla näillä uusilla koirilla on, on se että kumpikin tykkää jossain määrin makoilla ihmisen sylissä sohvalla television ääressä. Tämä on erittäin tärkeä ominaisuus koiralla.

Tilastojen perusteella on odotettavissa että kumpikin koirista on elosa vielä 2030. Tuolloin molemmat lapseni ovat jo reilusti yli 20. Toivon mukaan olen silloin vielä työkykyinen. Ja ehkä vielä vahvempi kuin nykyisin. Ehkä.