Likainen maailma

En ole vuosikausiin analysoinut yhteiskuntaa kovin ekstensiivisesti taloustieteen (tai sen osan siitä, joka minulle on tuttua) näkökulmasta. Syitä tähän omissioon en oikein osaa sanoa; jostain syystä olen kokenut että näkökulma ei ole ollut enää hedelmällinen. En viittaa tällä hedelmällisyyden puutteella siihen, että ko. näkökulma ei voisi paljastaa tärkeitä asioita tai että se olisi jotenkin muuten väärä, vaan että se ei ole enää aikoihin inspiroinut minua.

Identiteettipoliittinen tauhka -- voisi oikeastaan käyttää termiä populismi -- on värittänyt yhteiskunnallista keskustelua jo vuosia. Aikanaan näin taloustieteen näkökulman eräänlaisena vaihtoehtona populistiselle höpötykselle ja tavallaan idealisoituna, puhtaana abstraktiona, näen asian vieläkin näin. Puhtaiden abstraktioiden ja näiden soveltaminen pragmaattisen instrumentalismin hengessä vailla mitään ryhmälojaliteettejä, hyveiden toitottamista, tai vastaavaa painolastia, on edelleen käsitykseni siitä, miten yhteiskunnallista asioita tulisi analysoida.

Yksi esimerkki on taannoinen keskustelu ns. aktiivimallista. Seurasin sitä hetken ja meinasin muotoilla kirjoituksen sen hyvistä ja huonoista puolista, mutta pian tuli selväksi, että sen hyvistä puolista on turha kirjoittaa, sillä niistä ei kukaan ole lopulta kiinnostunut. Eivät siis edes mallin kannattajat, joille mallin huonot puolet tuntuivat olevan tärkein syy kannattaa sitä. Tämä siis siksi, että jos vastustajat esittävät että malli on huono syystä X, niin kannattajat sanovat yksinkertaisesti että se on hyvä syystä X, sillä X:n täytyy olla hyvä koska kerran vastustajat sanovat että se on huono. Sama pätee tietenkin hyviin puoliin; jos kannattajat sanovat että malli on hyvä syystä Y, niin vastustajat ovat sitä mieltä että Y on huono asia, koska kannattajat ovat Pahoja Ihmisiä.

Odotankin kauhunsekaisin tuntein millaista "keskustelua" saadaankin aikaan Rautalammin skandium-esiintymästä. Kaivostoiminnalla on Talvivaarakeissin jälkeen äärimmäisen huono maine, ja tietyssä mielessä syystäkin.  Tällä huonolla maineella kuitenkin on kovin vähän tekemistä kyseisen esiintymän hyödyntämisen kanssa, sillä sekä erottelu että ekstraktointi tapahtuisivat täysin eri tekniikalla kuin Talvivaarassa. Tämä ei kuitenkaan estä ihmisiä muodostamasta mielipidettä asiasta etukäteen.

Toinen asia josta en jaksa enää vääntää, on ilmastonmuutos. Täydellinen ymmärryksen puute siitä, mikä ero on yhtäältä paikallisella ja globaalilla ilmaston muuttumisella, ja toisaalta näiden muutosten tuottamilla sääilmiöillä ei johdu siitä että ymmärtämätön ihminen olisi typerä. Se johtuu vain siitä, että tällainen ihminen on omaksunut tietynlaisen core-identiteetin, jota hän suojelee. Empiirisesti virheelliseksi osoitettuun maailmankuvaan takerrutaan sopivasti valitsemalla "faktat". Sama tietenkin pätee ihmisiin jotka ovat omaksuneet toisenlaisen identiteetin. Jotta ilmastonmuutos ei olisi liian vaikea asia sen herättämien tunteiden vuoksi, voi ajatella vaikkapa rokotteiden vastustamista, uskomusta siitä että Rotschildit määräävät maailmantaloudesta, tai, jos nämäkin tuntuvat vaikeilta, uskomusta siitä että maapallo on todellisuudessa litteä.

Näistä kaikista voi rakentaa identiteettiprojektin itselleen. Toki, niin voi myös näihin liittyvien "myyttien" murtamisestakin. Itse en pidä ajatuksesta että uskomukset siitä, millainen maailma on, olisi minun omalle identiteetilleni jotenkin olennainen asia tai että joutuisin identiteettikriisiin jos osoittautuisi että olen väärässä jossakin. Kaikki uskomukset ovat sellaisia, että ihminen voi olla väärässä; tämä on vain hyväksyttävä. Tämä koskee niin ilmastonmuutosta, rokotteiden tehoa ja turvallisuutta, kuin sitäkin onko maapallo todella (likipitäen) pyöreä tai kontrolloiko juutalaisten salaliitto maailmaa. On selvää, että omaan tietyt uskomukset näistä asioista, ja toimintani heijastelee näitä uskomuksia eriasteisesti. Mutta viime kädessä voi olla että jokin evidenssi osoittaa minulle että siihenastinen uskomukseni onkin virheellinen.

Tämä epävarmuuden hyväksyminen on identiteetisotureille jotenkin vaikeaa. Olen törmännyt useasti tilanteeseen, jossa se, että myönnän "on ihan totta, voi olla että olen väärässä, mutta ne tiedot joita minulla nyt on, viittaavat että uskomukseni on todennäköisemmin totta", on toiselle loogisesti yhtäpitävää sen kanssa että "myönnän" olevani väärässä.

Täydellinen varmuus on yleisestiottaen selkein merkki siitä, että henkilön käsitykset ovat identiaarisia, eivät "epistemologisia". Varmuuden rinnalla on useimmiten perusteluja jotka koskevat lähinnä sitä, miten joku päinvastaisen käsityksen omaava on moraalisesti arveluttava, jäänyt kiinni valehtelusta tai erehtynyt jostain asiasta. Tunnen avutonta raivon ja surun sekaista turhautumista kun näen tällaista ihmiseltä jota pidän esimerkiksi verraten älykkäänä. Ihmisten kognitio on perustavalla tavalla rikkinäinen ja tällainen ilmeinen repeämä muistuttaa minua siitä kauheasta tosiasiasta, että myös omat näkemykseni ovat kaiken järjen mukaan monilta osin samalla tavalla täysin päättömiä.

Tämä ei tarkoita, ettenkö voisi luottaa jossain määrin siihen, että tarkalla abstrahoinnilla ja analyysillä päästäisiin yleensä hyödyllisempiin uskomuksiin kuin öyhötyksellä ja möyhötyksellä. Se tarkoittaa kuitenkin, että saarnaaminen ihmisille on vailla mieltä. Käytän mieluummin analyyttisiä kykyjäni työnantajani hyödyksi. Esimerkiksi viimeiset pari viikkoa olen perehtynyt kontraktiohierarkioihin, ja kirjoittanut asiaan kuuluvaa koodia.  Kun suorituskyky on tarkalleen sitä mitä se on ja lopputulos on metriikoin osoitettavissa hyväksi tai huonoksi, ei tarvitse turhautua.

Joskin sielläkin joudutaan lopulta ongelmiin. On olemassa tilanteita -- joihin itse en onnekseni ole joutunut -- joissa asiakas haluaa maksaa huonommasta tai vähemmän oikeasta vastauksesta, koska se sopii tämän ennakkokäsitykseen siitä, millainen vastauksen pitäisi olla. Tai markkinointiosasto on sitä mieltä, että vastauksessa ei saa olla epävarmuutta.  Joskus toivoisin että ongelmia voisi ratkaista raa'alla voimalla. Esimerkiksi nyrkkiraudalla.