Neuro kaapista ulos.

Hidas päivitystahtini ei tule lähiaikoina ainakaan vilkastumaan. Minulla on tekeillä kaksi rahoitushakemusta, arvioitavana 10 peer-review artikkelia, kirjoitettavana yksi ja lisäksi opetusvelvoitteet painavat päälle. Määräaika suurimmassa osassa näistä on helmikuun puolivälissä, mikä tarkoittaa aivan mahdotonta työtahtia seuraavalle kolmelle viikolle, tämä mukaanlukien.

Olen viitannut aiemmin tarkkaavaisuushäiriööni; tämä ongelma on siis todellinen. Terminä ADHD on valitettavasti kärsinyt inflaation niin, että se on jollakin tapaa muotia, samaan tapaan kuin jossain vaiheessa erilaiset autismikirjon häiriöt kuten Aspergerin oireyhtymä. Nämä ovat osin komorbideja, ja minulla on joitain piirteitä myös jälkimmäisistä, muttei mitään lähelläkään diagnostisia kriteerejä.

Mielekäs tulkinta asiasta on, että on ns. piirreklustereita, eli piirteitä joilla on taipumusta esiintyä yhdessä, mutta joilla ei ole osoitettavissa mitään yhtä yhteinästä aiheuttajaa, kuten geenejä tai tiettyjä ympäristötekijöitä.

Oma tarkkaavaisuusongelmani näkyi lapsena siinä, että ensimmäisten luokkien opettajat pitivät minua vajaaälyisenä. Ensimmäinen opettajani mm. lähetti minut perheneuvolaan, koska epäili (silloin muodissaollutta) MBD-häiriötä. Psykologi ei löytänyt analyyttisistä kyvyistäni puutteita,  mikä ei ole jälkikäteen yllättävää, joten mitään diagnoosia ei tehty.

Tämä pulma on vaikeuttanut toimintaani huomattavasti erityisesti ammatillisesti. Syynä on se, että teen aivan tavattomasti virheitä yksityiskohdissa ja joudun palaamaan uudelleen ja uudelleen niitä korjaamaan. Lisäksi en kykene keskittymään pitkäveteisiin asioihin kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Toisaalta jokin mielenkiintoinen asia saattaa imaista sisäänsä niin, etten lainkaan pane merkille ajankulua ja esimerkiksi unohdan syödä.

Nyt näyttäisi olevan jonkin verran evidenssiä siitä, että kohdallani on kyse dopaminergisen järjestelmän piirteestä, joka tekee tietoisesta huomion kohdentamisesta vaikeaa. Olen erittäin hyvä havaitsemaan "spontaanisti" asioita joita en tietoisesti etsi, ja tunnistamaan loogisia yhteyksiä asioiden välillä, mutta tämän kyvyn tietoinen hallinta on puutteellinen. Kyse ei ole mistään savant-tasoisesta kyvystä, vaan ainoastaan hieman keskivertoa paremmasta havainnointikyvystä, jonka kyljessä on siis puutteellinen kyky tietoisesti ohjata havainnointia ja huomiota. Erilaiset meditaatiotekniikat ovat tuoneet jonkin verran helpotusta, mutta lopulta jouduin turvautumaan moderniin lääketieteeseen.

Olen ihmetellyt, miten ihmiset kykenevät moniin niistä asioista joita he arjessa tuntuvat jatkuvasti tekevän, monet niistä ovat olleet minulle aivan käsittämättömiä. Kuten vaikka se, että kaikkia tapaamisia ja menoja ei tarvitse muistaa itse, ne voi kirjoittaa kalenteriin. (Minun on ollut helpompi muistaa viikon aikataulu kuin muistaa katsoa kalenteria). Tai että ihmisen ei tarvitse ottaa torkkuja 20-40 minuutin välein kyetäkseen keskittymään. Tämä kaikki on minulle uutta. Nyt osaan jotenkin ymmärtää, miltä normaaleista ihmisistä tuntuu.