Minulla ei ole käytössäni tilastollista analyysiä aiheeseen liittyen, joten en esitä tässä kirjoituksessa mitään sellaisia universaalisuuksia kuten "keskimäärin" tai "usein" tms. Sen sijaan pyrin luomaan eräänlaisen mallin tietynlaisista tilanteista, joiden uskon toistuvan riittävän tarkasti ja riittävän usein, jotta voimme avata tässä käsitellystä ongelmakentästä joitain mahdollisia kysymyksiä. Rajoitan puhetavan heteronormatiivisesti "miehiin" ja "naisiin". Toivon että sukupuolten moninaisuuden sivuuttaminen tässä kontekstissa ei häiritse liiaksi, ja jos se uhkaa häiritä, lukija ymmärtää myös että voimme ymmärtää "miehen" ja "naisen" prototyyppisen yksilön sijaan joukkona ominaisuuksia, joista jokin yhdistelmä toteutuu yksilössä, ja että tämä yhdistelmä ei väistämättä ole binäärinen. Siksi alla sanottu ei sulje pois homoseksuaalisia suhteita tai suhteita joissa on inter- tai transsukupuolisia ihmisiä; nämä sijoittuvat vain erilaisina kombinaatioina siitä mitä sanon "naisesta" ja "miehestä".
Kirjoitin jo aiemmin laajemmin aiheesta. En viitsi mukailla nyt jälleen leimahtanutta "keskustelua" siitä, mitä Peterson on tai ei ole sanonut, mutta käytän joitain aineksia tuosta vastenmielisestä episodista. Vastenmielisestä lähinnä sen vimman osalta, jollaisella Petersonin kimppuun on suomenkielisessäkin sosiaalisessa mediassa käyty vaikka substanssia; Tämä on typerää, koska substanssi on asia, josta voitaisiin oikeasti todennäköisesti jopa löytää vasta-argumentteja, sen sijaan että yritetään piirtää pirunsarvia.
Kaikissa yhteiskunnissa on kaksi tärkeää haastetta. Ensimmäinen on se, että lapset ovat avuttomia pitkään syntymän jälkeen. Toinen on se, että miehet ovat taipuvaisia väkivaltaan, paljon enemmän kuin naiset. Tässä en typistä kaikkia inhimillisten haasteiden joukkoa näihin kahteen, muitakin on. Mutta nämä kaksi haastetta liittyvät suoraan sukupuolirooleihin, joten nostan ne etusijalle. Nimitän näitä "ykkös" ja "kakkos" haasteiksi.
Lapset syntyvät "naisille" siinä mielessä, että nainen tulee raskaaksi seksistä ja vasta noin yhdeksän kuukauden kuluttua lapsi syntyy. Isä voi olla tässä vaiheessa jo kuollut tai toisella puolella maapalloa. Tämä tuottaa lasten hoitoon tiettyä epäsymmetriaa, jonka korjaamiseksi jokaisessa yhteiskunnassa on instituutiota, normeja, traditioita jne. Tämä pitää enemmän tai vähemmän paikkansa kaikissa yhteiskunnissa.
Miehet ja naiset tavoittelevat seksiä. Yhteiskunnallisesta kontekstista riippuen, he myös tavoittelevat usein lasten saantia, sillä lapset nivoutuvat järjestäytyneissä yhteiskunnissa useimmiten tavalla tai toisella työnjakoon ja työntekoon; jos tämä tuntuu kummalta, niin ajatelkaa maatalousyhteiskuntaa; lasten syntyminen on välttämätöntä sille, että työvoimaa on pelloilla jatkossakin. Lasten toivottavuus yksilön tai yhteisöjen kannalta vaihtelee eri yhteiskunnissa, en ota tähän mitään erityisempää kantaa. Meidän yhteiskunnassamme lasten saamisen kysymys on usein tapana kehystää voittopuolisesti lapsen hankkivan yksilön tai pariskunnan yksityisasiana, jolla kuitenkin on merkittävä yhteiskunnallinen rooli. Jälleen, ilmiselvää, kun katsoo kuinka paljon keskustelua syntyy perhevapaista, koulujärjestelmästä, päivähoito-oikeudesta jne.
Miehet kilpailevat naisten huomiosta. Myös naiset kilpailevat miesten huomiosta, eikä tilanne ole mitenkään tässä suhteessa epäsymmetrinen. Mutta johtuen lastensaannin epäsymmetriasta, varsin useissa yhteiskuntamalleissa kilpailun luonne ja yksilöiden preferenssit yhteiskunnan kontekstissa ovat olleet varsin erilaisia. Esimerkiki, on melko yleistä että naiset pyrkivät saamaan miehen, joka todennäköisesti pystyy huolehtimaan mahdollisten lasten materiaalisesta hyvinvoinnista. Miesten preferenssi tällaisissa yhteiskunnissa on yleensä korostanut naisissa hedelmällisyyttä ja hoivaominaisuuksia (ns. "huora/madonna"-paradoksi). Tämä nivoutuu lasten hankkimisen haasteeseen melko saumattomasti.
Emme kuitenkaan nykyisin elä yhteiskunnassa jossa seksi tarkoittaisi automaattisesti lasten saamista. Voidaankin sanoa perustellusti, että 1960-luvulla (ja osin jo aiemmin) alkanut vapaamman seksin murros on poistanut välittömän kytköksen niin, että ihmisten seksuaalisuutta tarvitsisi yhteiskunnan näkökulmasta "kontrolloida" jotta voisimme vastata ykköshaasteeseen. Ainakin seksuaalisuuteen liittyvän kontrollin sijaan voitaisiin ajatella sosiaalisen kontrollin tarpeen kohdistuvan lasten saamiseen, ja kulttuurin muuttuvan siten, että vaikka seksuaalisuutta sinänsä ei enää tarvitse "kahlita" esimerkiksi avioliittoon, lasten hankkimisen instititutionaalinen konteksti nyt ainakin pysyisi.
Näin ei kuitenkaan näytä käyneen. Ja nyt, haluan huomauttaa edellä käytetyn termin "sosiaalisen kontrollin" tarkoittavan tapakultuuria, jaettua kuvastoa siitä mitä pidetään "haluttavana", millä tavoin arvioidaan "hyvää naimakauppaa" jne. Tämä on tarpeen huomauttaa, sillä olen jo toisaalla käymässäni keskustelussa joutunut useampaan kertaan tämän selventämään sillä kaikki puhe normikoodistosta tai monogamian kulttuurista tms on herättänyt välittömänä vastareaktiona tulkinnan pakkoavioliitoista, naisten pakottamisesta seksiin, huorittelusta, kyttäämisestä, moralismista jne. Nämä ilmiöt toki ovat joissain tilanteissa olleet sosiaalisen kontrollin osia, mutta kultuurissamme on paljon hienovaraisempiakin käytänteitä ja "aikalaisarvoja", jotka nuoret keskenään neuvottelevat. Usein varsin ansiokkaastikin, haluan lisätä.
Feministinen puhetapa on, mielestäni aiheellisesti ainakin pääosin, saavuttanut varsin laajalti hegemonisen aseman yhteiskunnassamme. Se on monitahoinen, ja myös monilta osin varsin ankaraa kritiikkiäkin ansaitseva ilmiö, mutta rajauksen vuoksi nostan tässä esille vain yhden dimension, eli sen, millaisia sosiaalisen kontrollin keinoja voidaan pitää hyväksyttävänä liittyen naisten seksuaalisuuteen. Nimittäin perinteisemmässä patriarkaalisessa yhteiskunnassa sosiaalinen kontrolli oli varsin epäsymmetristä, ja tämä epäsymmetria on edelleen olemassa; Naisten seksuaalisuuden toteuttamiseen on suhtauduttu paheksuvasti, väheksyvästi ja jopa kieltävästi. Ilmiö on tavattoman moninainen, liiaksi tässä avattavaksi, mutta oireellista on, että esimerkiksi psykologian "isänä" (ehkä hivenen kyseenalaisin ansioin) pidetty Sigmund Freud jo aikanaan tuli pahamaineisena tunnetuksi siitä että tämä näki seksuaalisuuden erilaisten aikalaisdiagnoosien keskiössä.
Mutta taas jaarittelen. Tämä kehityskulku on ollut aiheellinen -- siis se, että miesten ja naisten seksuaalisuuden toteuttamiseen suhtaudutaan symmetrisemmin kuin ennen, jo ihan siitäkin syystä että ehkäisyn helpotuttua seksi ei enää tarkoita suurella todennäköisyydellä lasten saantia. Toki henkilökohtaisella tasolla pidän sitä myös ns reiluna, mutta se on vähemmän olennaista yhteiskunnan kontekstissa kuin se, onko se toimivaa.
Kakkosongelma on tässä kuitenkin jäänyt vähälle huomiolle, tai oli, ennen kuin pahamaineiset "incel"-porukat nostettiin julkisuuteen. En halua näihin ääri-ilmiöihin paneutua, mutta toimikoon tämä avainsana nyt tässä eräänlaisena merkkipaaluna horisontissa, "pohjantähtenä", josta pois päin haluamme navigoida. Ellei lukijani ole mielipuoli -- ja toivon ettei ole -- tämä pitää ilman muuta täysin poissuljettuna että alkaisin etsiä oikeutusta vähäisellekään naisvihalle, väkivallasta puhumattakaan. On traagista että joudun sanomaan tämän erikseen, mutta toivon että tämä nyt tästä tulee selväksi eikä lukija etsimällä etsi "ajatusrikoksia" tästä tekstistä, sillä sellaisia kyllä löytää aina jos irrottaa lauseet kontekstista.
Miesten väkivaltaisuuden kontrolloimiseen yhteiskunnassa on ollut varsin laajasti erilaisia keinoja. Sitä pidettiin jossakin vaiheessa länsimaista ajattelua jopa jossain määrin välttämättömänä ja hyveellisenä. Tästä näkee nykyisinkin nostalgista puhetta, jossa erimielisyyksien ratkomista kaksintaisteluin tai soturietiikkaa nostetaan esteettisinä tai jopa tavoiteltavina asioina esiin. En paheksu tällaista, varsinkaan estetisointia, mutta ollakseni rehellinen, se, että sosiaalisesti hyväksyttyjen ongelmanratkaisukeinojen joukosta väkivalta on onnistuttu lähestulkoon eliminoimaan, on varsin tehokas ja kokonaishyvinvoinnin kannalta positiivinen kehitys.
Miesten väkivalta toisia miehiä kohtaan on nykyisin pitkälti satunnaista, affektien vallassa lauennutta aggressiota. Suunnitelmallinen, institutionalisoitu symmetrinen väkivalta rajoittuu pitkälti UFC-, nyrkkeily-, tai jääkiekkokehään. Epäsymmetristä väkivaltaa toki käyttää poliisi. Ja, joku voisi argumentoida, edelleen miehet naisia kohtaan. Instituutioksi en nyt sentään lähisuhdeväkivaltaa nimittäisi. En lähde kampaamaan tilastoja, mutta parisuhdeväkivalta on edelleen todellinen ongelma jota ei ole syytä vähätellä, vaikka sen voisi todeta vähentyneen vuosikymmenten saatossa. En käsittele tätä kirjoituksessani, mutta se on kipupiste joka kuitenkin liittyy tähän keskusteluun, ja sitä on aiheellista käsitellä erikseen. Huomautan kuitenkin, että sen epäsymmetrinen luonne on heikentynyt -- onneksi tai valitettavasti, valitkaa itse -- ja naiset tekevät nykyään jo varsin ei-triviaalin osan parisuhteiden kontekstissa tapahtuneista väkivaltarikoksista.
Miesten väkivaltaisuus on siis pitkälti saatu kuriin, vaikka sitä ei eliminoitua ole saatukaan. Väkivallan perusmotiivit eivät ole ihmiseltä kadonneet mihinkään, mutta "triggereitä" näille perusmotiiveille on onnistuneesti vähennetty, kun nuoret pojat eivät enää samassa määrin esimerkiksi tappele; jos vertaan omia lapsiani ja omaa lapsuuttani, sanoisin että poikienkin väkivalta on nykyisin poikkeuksellista, kun se vielä omassa lapsuudessani oli aivan olennainen ja jopa aikuistenkin legitiiminä pitämä keino ratkoa sosiaalisia ongelmia.
Yksi väkivallan perusmotiivi tulee kilpailusta naisten suosiosta. En nimitä tätä mustasukkaisuudeksi, sillä se typistäisi sen kontekstia; väkivalta voi olla proaktiivista myös voiman ja dominanssin esittelynä, ei pelkästään kilpakosijan nujertamisena tai pelotteena. Esimerkiksi minut pahoinpiteli eräs koulumme toinen oppilas 15-vuotiaana vain osoittaakseen tyttöystävälleen voimiaan, ilman mitään mustasukkaisuusmotiivia. Tämä tapaus oli irrallinen, eikä osa mitään kiusaamista tms. Monilla koulukiusatuilla nuorilla on vastaavia kokemuksia, mutta edes väkivallan sallivassa nuorisokulttuurissa selkeästi alistetun yksilön pahoinpitelyllä tuskin saa aikaan samaa statuksen nousua kuin aidosti satunnaisen "taviksen".
Tässä kohtaa joudumme tekemään pienen hyppäyksen, sillä kytkös väkivallan ja seksin välillä on monitahoinen. Moni ei pidä esimerkiksi evoluutiobiologisesta perustelusta, enkä sellaista varsinaisesti tässä tarjoakaan. Mutta jos ajattelemme korkealla abstraktiotasolla väkivaltaa korkean riskin strategiana missä tahansa asiassa, voisimme olettaa, että yksilö jolla on vähemmän hävittävää, on valmiimpi ottamaan korkeita riskejä esimerkiksi lisääntymismenestyksen taatakseen kuin yksilö joka on jo onnistunut esimerkiksi saamaan lapsia.
Ja näin näyttäisi tilastollisesti olevan. Esseistiseen tapaan en nyt jaksa kaivaa linkkiä tutkimukseen tähän, mutta näin taannoin vanhahkon julkaisun jossa todettiin että miesten väkivaltaisuus yleensä vähenee rajusti näiden perustaessa perheen. Syitä ja seurauksia menee todennäköisesti molempiin suuntiin, mutta voimme vain melko vähäisen uskonhyppäyksen tekemällä vetää johtopäätöksen että "seksimarkkinoilla" menestyvällä miehellä riski väkivaltaiseen käyttäytymiseen on pienempi kuin turhautuneella miehellä.
Voidaan siis ajatella että sosiaalinen normisto joka vastaa ykköshaasteeseen, myös omalta osaltaan kytkeytyy tähän kakkoshaasteeseen. Ja näin näyttäisi olevan. Yksiavioisuutta (onnistuneesti) korostavassa kulttuurissa turhautuneiden miesten joukko on pienempi kuin (miesten) moniavioisuuden sallivissa kulttuureissa, ja näissä myös väkivallan määrä on alhaisempi. Vapaan seksuaalisuuden kulttuurissa kytkös ei ole aivan yhtä selvä, mutta kuten aiemmassa kirjoituksessani sanoin, asiaa voidaan tutkia, ja on luontevaa ottaa tarkasteluun hypoteesi, että turhautuneiden miesten osuus on seksuaalisuuden vapautuessa hiljakseen kasvanut.
Tässä ei ole moraalista aspektia enkä ota kantaa vielä siihen, mitä tälle voidaan tehdä, tai pitäisikö sille edes tehdä jotain. Mutta olettaen että edellä mainittu kytkös on olemassa, väkivalta voi lisääntyä jos syrjäytyneiden nuorten miesten osuus kasvaa.
On yksi aspekti jota kuvastamaan otan esimerkin. Oletetaan ensin että meillä on nuorehko nainen ja mies. Kumpikin on esimerkiksi ylipainoinen, ei kovin viehättävä, hivenen heikon elämänhallinan omaava jne. Näistä nainen, todennäköisemmin, ja feministisen diskurssin mukaisesti, ajattelee että hänen tulisi kelvata sellaisena kuin hän on, eikä hänen tulisi tehdä komporomisseja sen suhteen millaisen miehen hän kelpuuttaa. Vaikka näillä kahdella olisi jokin yhteinen harrastus jonka parissa he toisensa kohtaisivat, eivät he toisistaan kiinnostu, eikä kenenkään ole syytä näin tietenkään kahden satunnaisen ihmisen välillä olettaa.
Mutta jos laajennamme tämän isoon joukkoon ihmisiä, niin pareja toki alkaa muodostua jos kohtaamisia on, niitä vain muodostuu todennäköisesti vähemmän kuin kuvittelisi.
Otetaan sitten toiset kaksi yksilöä. Nyt nainen pitää fyysisestä kunnostaan huolta, on ehkä koulutettu ja työelämässä. Mies on myös fyysisesti viehättävä mutta kuten edellisen esimerkin mies, laiskanpuoleinen, eikä välttämättä kovin fiksu. Nämä kaksi tuskin kohtaavat missään yhteisessä harrastuksessa, mutta voivat kohdata esimerkiksi yökerhossa tms. Fyysisen vetovoiman ansiosta he ehkä päätyvät seksisuhteeseen joka kestää yhden illan tai vähän pidempään. Ennen pitkää nainen kuitenkin kyllästyy, sillä mies ei fyysisesti viehättävästä ulkomuodostaan huolimatta lainkaan tarjoa pidempään parisuhteeseen mitään sellaista mikä vastaisi naisen preferenssejä.
Tämä näyttäisi siltä ensialkuun että miehen tilanne on "hyvä" tai ehkä että se on "huono" -- kuka tietää -- mutta olennaista tässä on se, että jos jälleen laajennamme joukkoon ihmisiä ja iteroimme, mies ei koe tarvetta muuttua -- miksi hän kokisi; jokaisen yksilön tulisi kelvata sellaisena kuin on. Toisin kuin ensimmäisen stereotyypin mies, tämä mies saa positiivista huomiota sen verran, että voi jopa uskoa tähän. Hän ajattelee että naiset ovat oikukkaita (miksi nainen ensin on ihan innoissaan ja äkkiä sitten jättää hänet? Hullu!) ja vika on naisissa. Myös nainen ajattelee että miehet ovat laiskoja, saamattomia, ja kelvottomia pitkiin ihmissuhteisiin.
Jos lukija nyt sattuu odottamaan että minä tässä ehdotan että se laiskanpulskea ruma mies olisi parempi ihmissuhteeseen ja että kaikkien elämä paranisi jos jälkimmäinen nainen vain kelpuuttaisi miehen, niin joudun tuottamaan pettymyksen: Niin ei tule tapahtumaan, enkä ehdota sitä lainkaan.
Sen sijaan ehdotan, että esimerkissäni kolmen "heikkotahtoisen" ihmisen tulisi hieman herätä ymmärtämään että ajatus siitä että "jokainen kelpaa omana itsenään" on haihattelua. Jokainen heistä voisi parantaa omaa hyvinvointiaan pitämällä huolta elämänhallinnastaan. Kaksi ensimmäistä ilmeisillä tavoilla, ja toisen esimerkin mies ymmärtämällä että naiset eivät ole "oikukkaita" ja "hulluja", ainakaan tämän esimerkin mielessä, vaan naisella kestää aikansa saada selville miehestä riittävästi. En halua vedota biologiaan, mutta kirjoituksen alkuosan pohdinnasta tiedämme, että naisella on lasten saantiin liittyen suuremmat riskit. Ja olisi yllättävää jos nämä riskit eivät näkyisi siinä että nainen harkitsee suhteeseen sitoutumista paljon tarkemmin kuin mies.
Ja siitä tässä on kyse; Seksuaalisuuden vapautuminen tässä jälkimmäisessä tapauksessa huijaa sekä miehen että naisen toimimaan tavalla joka lopulta johtaa pettymyksiin ja vääristyneeseen käsitykseen toisesta sukupuolesta. Mies tulee "huijatuksi" tunnetasolla, saadessaan seksiä, jonka hän -- liian usein -- kokee hyväksyntänä naiselta. Nainen tulee "huijatuksi" miehen osoittauduttua pettymykseksi ensivaikutelmaan nähden.
Ja nyt en väitä ettei mies voisi olla fyysisesti vetävä ja silti pätevä ja omata hyvän elämänhallinnan. Esitän sen sijaan tässä kontekstissa väitteen että ilman muunlaisia normeja pelkkä seksuaalisuuden vapautuminen vähentää fyysisesti viehättävien miesten kannustimia kasvaa sellaisiksi aikuisiksi miehiksi, joilla on jotain annettavaa naisille. Se myös valitettavasti kaventaa vähemmän fyysisesti vetävien miehien mahdollisuuksia.
Tämä konteksti on se, mihin on luontevaa esittää ryhtiliikettä tai "man up"- tyyppistä koodistoa. En sano että se on huono asia. mutta ns manuppaus on varsin atomistinen ja yksilökeskeinen ratkaisu. Se myös sivuuttaa sen ikävän noidankehämäisen prosessin jossa hyväksynnän puute johtaa masennukseen, joka johtaa heikkoon elämänhallintaan, joka tekee ihmisestä vielä vähemmän viehättävän.
Tämä ei ole yksipuolisesti myöskään miehiin kohdistuva huomio. Näyttäisi siltä, että naiset sietävät jossain määrin paremmin sitä, että he eivät saa miehiltä hyväksyntää. En ole varma onko näin -- naiset voivat oirehtia esimerkiksi eri tavoin -- mutta ainakin väkivaltainen ja politisoitu liikehdintä on pitkälti miehinen ilmiö. Vrt. kakkoshaaste.
Koska olen symmetrisen tasa-arvon kannattaja, ainakin se on kognitiivis-esteettisesti mielekäs, niin lähtisin siitä että ylipäätään ihmissuhteissa "vastuun" sälyttäminen kenellekään on kyseenalaista. En paheksu yllä esimerkin naista joka ajautuu viehättävien vätysten kanssa seksisuhteesta toiseen. Mutta hänen oman hyvinvointinsa kannalta voisi olla hyödyksi tarkastella asiaa hieman tarkemmin.
Kollektiivinen näkökulma on ongelmallisempi. Vaikka täysin ulkopuolelta tarkasteltuna voidaan sanoa että esimerkkimme viehättävät naiset voisivat kollektiivisesti parantaa omaa asemaansa yksinkertaisesti siten etteivät suostuisi seksiin niin helposti, en ole mitään tällaista ehdottamassa. Osaksi siksi, että myös naiset pitävät seksistä, enkä näe syytä nostaa tässä mitään epäsymmetriaa esille. Ja osaksi (tähän toki liittyen) peliteoreettisista syistä. Jos jollain kumman keinolla olisi saatu miesten insentiivit ryhdistäytyä ja kasvaa aikuisiksi kuntoon ja tämän tarinan miehet todella olisivat "kunnollisia", miksi naisen pitäisikään enää siinä vaiheessa "pihdata"? Ei olekaan mitään syytä.
Mutta se, että taustalla on koordinaatio-ongelma, ja osaksi eräänlainen yhteismaan ongelma, ei poistu. Ja aivan kuten en muutenkaan usko yksilöiden moralisoimiseen perustuviin ratkaisuihin -- moni konservatiivi uskoo, ja uskon tämän erottavan meitä -- koettaisin mieluummin etsiä ratkaisuja muualta. Ja koska en myöskään, klassiseen liberalismiin taipuvaisena, mielelläni ehdota mitään pakkovaltaan tai julkisen vallan sanktioihin perustuvaa kollektiivista ratkaisua, minulle jää kovin vähän ehdotuksia käteen. Man-up- liikeiden lisäksi siis.
Ehkä toivon asiasta asiallista julkista keskustelua. En ole kovin toiveikas, sillä tiedän että jo tämä kirjoitukseni on joidenkin mielestä äärimmäisen provokatiivinen ja syyllistävä. Emme elä kulttuurissa jossa pohdintaa ja analyysia oikeasti arvostettaisiin.
14 kommenttia:
Kirjoitat
"Huomautan kuitenkin, että sen epäsymmetrinen luonne on heikentynyt -- onneksi tai valitettavasti, valitkaa itse -- ja naiset tekevät nykyään jo varsin ei-triviaalin osan parisuhteiden kontekstissa tapahtuneista väkivaltarikoksista."
vaikka todellisuudessa parisuhdeväkivalta menee nykyisin aika lailla puoliksi, ja naiset alkavat olla jo enemmistönä. Tästä on hyvä Ylen uutinen eiliseltä päivältä.
Minusta ei ole ollenkaan niin selvää etteikö vapaalla seksillä olisi omat huonot puolensa, irrallaan tästä laiskojen miesten motivointitarpeesta.
Seksuaalisuudella ja parinmuodostukseen liittyvillä tunteilla on vahva yhteys. Mitä triviaalimpi tapahtuma seksi on, sitä vähäisempi sen merkitys parinmuodostuksen kannalta on. Tätä voi ehkä kompensoida se jos kumppaneilla on muuten toisilleen paljon annettavaa, mutta fyysisen rakkauden jakaminen on asia jonka jokaisella parilla on yhteistä, ja jos siihen ei liity mitään ainutlaatuisuutta, se tekee rakkaudesta vähemmän todennäköisesti kestävää.
Olen joskus ajatellut (mutten ääneen sanonut) perustella naisille (jotka suhtautuvat hyvin epäileväisesti ja vihamielisesti seksuaalisuuden sosiaaliseen kontrolliin / arvioimiseen) omaa lievää "slut shaming" -asennettani sillä, että jonain päivänä he luultavasti rakastavat jotakuta ja haluavat tehdä hänet onnelliseksi, ja on hyvin mahdollista että tuon henkilön tekisi onnelliseksi se että hän saa jotain sellaista jota ei ole toisille yhdentekevänä jaeltu vailla ajatusta tai tunnetta.
Ei se olekaan selvää. Tämä kirjoitushan tarkoituksella tuo yhden aspektin joka vapaaseen seksiin liittyy.
Se, mitä sanot seksin ja tunteiden ja parinmuodostuksen yhteydestä pitää varmasti monien kohdalla paikkansa. En näe että se pitääkö tai eikö pidä, olisi kuitenkaan sikäli olennaista että puhuin tarkoituksella tässä *yhdestä funktiosta* joka jollain seksuaalisuuden kontrollin muodoilla on. Niillähän voi olla muutakin.
En näe myöskään mitään erityisempää argumenttia tuossa mitä sanot, joka tukisi käsitystä jonka mukaan tällaisen sosiaalisen kontrollin -- mitä ikinä se sitten onkaan -- pitäisi olla millään tavalla epäsymmetristä, so. en näe miksi naisten ja miesten seksuaalisuuteen kohdistettu sosiaalinen kontrolli tulisi olla jotenkin erilaista.
Toki tiedämme että preferensseissä on eroja ja että esimerkiksi nykyisellään miesten on keskimäärin vaikeampi saada seksiä kuin naisten. Mutta tämä on vähän kehämäinen perustelu, eikä oikeastaan mitenkään selitä miksi sosiaalinen kontrolli olisi mielekästä kohdistaa siihen osapuoleen jolla jo muutenkin olisi (jos oletamme että on) alhaisempi preferenssi satunnaiseen seksiin. Eli, riippumatta siitä, onko naisilla jokin sisäsyntyisesti alhaisempi preferenssi satunnaiseen seksiin vai onko sosiaalinen kontrolli vain saanut aikaan tällaisen käyttäytymisen, ei meillä ole tavallaan mitään solidia perustelua -- lasten saannin riskin kontekstin ulkopuolella, huom -- sille miksi juuri naisiin kohdistuisi tiukempi sosiaalinen kontrolli.
Yhtä hyvin me voisimme "slut shaming"-asennetta soveltaa miehiin. Ainakin toiminnan ja preferenssien puolesta miehillä näyttäisi olevan enemmän hinkua satunnaiseen seksiin ja siten myös kontrollille olisi enemmän kysyntää, ja lisäksi kontrollin onnistuminen kertoisi enemmän miehen itsehillinnästä yms.
Toki ymmärrän että voidaan evoluutiopsykologinen argumentti löytää siitä, että mies jolla on potentiaalia hankkia useita kumppaneita, omaa todennäköisesti paremmat geenit, ja on siten biologisista syistä haluttavampi. Mutta tämäkin on sikäli kehämäinen argumentti naisiin kohdistuvan kontrollin puolesta, että koko sosiaalisen kontrollin *idea* on suitsia ja kanavoida nimenomaan biologisia yllykkeitä.
Jatkaakseni edellisestä: On tietenkin selvää, että tässä *on* tietty kongruenssi informaatioarvon suhteen. Johtuen lisääntymisbiologisesta epäsymmetriasta, sama käyttäytyminen paljastaa eri asioita miehestä ja naisesta. Miehen promiskuiteetti voi kertoa alhaisesta impulssikontrollista, mutta miehet joille mittava promiskuiteetti on mahdollista, ovat harvinaisia, joten miehen promiskuiteetti on vielä vahvempi signaali siitä että tämä (ja siten tämän jälkeläiset!) omaa hyvän lisääntymispotentiaalin.
Naisen promiskuiteetti puolestaan ei sisällä informaatioarvoa lisääntymismenestyksen suhteen, koska naisen lisääntymismenestystä ei rajoita kyky hankkia parittelukumppaneita vaan kyky hankkia resurssit jälkeläisten hoitamiseen. Tässä siis promiskuiteetti voi olla jopa negatiivinen signaali, koska miehen jolla on riittävästi, mutta rajallisesti resursseja, ei kannata ottaa (biologisessa mielessä) riskiä että hän laittaa resurssinsa jonkun muun lasten kasvattamiseen, minkä riskiä promiskuiteetti mahdollisesti lisää.
Mutta mutta: Koska me nyt tiedämme että ehkäisyvälineiden aikakautena nämä kaksi eivät ole kytköksissä, voisimme olettaa että sosiaalisen kontrollin ei *tässä suhteessa* ole syytä olettaa olevan tarpeellinen. Mutta koska tällä on pitkä evoluutiohistoria takana, miehet saattavat tuntea esimerkiksi sisäsyntyisesti haluttomuutta sitoutua naiseen jolla on korkea promiskuiteetti, kun taas kääntäen naiset saattavat jopa tuntea vetoa tällaiseen mieheen.
Tämän preferenssin olettaisi kuitenkin näkyvän ns revealed preference- tyyppisesti parinvalinnassa. Se luo toki erikoisia insentiivejä, kuten esimerkiksi naisille halun vähätellä ja miehille halun liioitella seksikumppanien määrää. Ja katso, näin todellakin tuntuisi konsistentisti tapahtuvan vaikka keskittyisimme alakulttuureihin joissa seksuaalisuuteen suhtaudutaan vapaamielisestikin.
Yritän tällä sanoa, että me emme tarvitse mitään jaettua moraalikoodia tai etiikkaa tässä suhteessa. Naisia ei tarvitse "kontrolloida" seksuaalisuuden suhteen; tässä mielessä olen täysin eri mieltä kaikkien konservatiivien kanssa. Mutta naisten tulisi yksilöinä ymmärtää että miehillä saattaa silti olla preferenssi että naiset eivät ole kovin kevytkenkäisiä. Ja aivan kuten naisilla on oikeus omiin preferensseihinsä, tulee symmetrisesti miehilläkin olla oikeus omiin preferensseihinsä.
Tässä ei ole minusta tarpeen nähdä yhtään mitään moraalista aspektia. Kaikki miehet eivät promiskuiteetista piittaa, ja hyvä niin. En näe miksi meidän tulisi rakentaa minkäänlaista jaettua moraalikoodia tämän asian ympärille, vaan voimme antaa mielestäni ihmisten itse toimia omien preferenssiensä suhteen syyllistämättä muita.
So. markkinat kyllä hoitavat tämän. Ei tarvitse pakottaa ketään mihinkään eikä moralisoida.
En tiedä voiko oikeastaan olla mielipiteitä yksityisen käyttäytymisen vaikutuksista yhteiseen hyvään (tai edes tulevaisuudessa tapahtuvaan yksityiseen hyvään) ilman sitä että joku pitää sitä moralisointina. Kun sanon, että joku toimintatapa on haitallinen, ihmiset olettavat että jos he pysyvät tavassaan, tuomitsen heidät moraalisesti. Onko niin? Jaa-a, niin kai, mutta ei tapoihini ainakaan kuulu esimerkiksi levitellä toisista kielteisiä juoruja tai kohdella heitä huonosti erimielisyyden takia. Saatan vähentää kanssakäymistäni tai sanktioida jotenkin muuten - se on tavallaan sosiaalista kontrollia, tavallaan moralisointia, tavallaan utilitaristista pyrkimystä hyviin lopputuloksiin - kutsu miksi haluat.
Mielestäni kaikki tämä nimenomaan kuuluu siihen miten nämä sosiaaliset markkinat toimivat. Ihmisten suhtautuminen toisten käytökseen muovaa niiden toisten preferenssejä. Ei ole mitään "markkinat hoitavat, ei tarvitse moralisoida" -sosiaalisuutta, koska juuri mikään ei ole totaalisen yksityistä.
En minä pidä tuollaista käytöstä miehissäkään hyvänä, osin samoista syistä. Mutta enemmän siitä syystä, mitä se miehille tekee, ja heidän lyhytaikaisille kumppaneilleen, kuin mahdollisen tulevan vakiintuneemman kumppanin (on silläkin aspektilla merkitystä, mutta mielestäni vähemmän kuin naisten kohdalla).
Miehet ja naiset ovat tässä asiassa jokseenkin sisäsyntyisesti erilaisia, suuressa mittakaavassa. Yksityisessä mittakaavassa kukin tehköön mitä tekee ja toivottavasti poikkeusyksilöt löytävät toisensa harmonisella tavalla.
Siis, ihmisten käytöksen vaikutusta toisiin voidaan joko ymmärtää markkinoiden avulla, jolloin moraali pitäisi jättää sivuun kokonaan, tai sitten lähdetään tutkimaan jotenkin "kaikki vaikuttaa kaikkeen"- tyyppisesti.
Jos markkinoiden avulla tarkastellaan, niin tietenkin voi syntyä erilaisia market failure- tilanteita, joita voi sitten analysoida sitä kautta. Huomaan turhautuvani tämän kommenttisi edessä lähinnä siksi että meillä näyttää nyt olevan joku gäppi; ehkä käytämme samoja sanoja päällekäin eri merkityksissä.
Kun sanon että hahmotamme jonkin asian moraalin kautta, niin tarkoitan tilannetta jossa kolme asiaa tapahtuu: 1) asetamme ainakin implisiittisen standardin muiden käyttäytymiselle, 2) katsomme tämän standardin rikkomisen olevan "huono" tai "paha" asia suhteessa johonkin jaettuun arvoon, ja 3) Esitämme sosiaalista kontrollia tälle käyttäytymiselle.
Kun taas sanon että markkinat hoitavat tämän asian niin tarkoitan 1) Mikä ikinä standardi meillä on muiden käyttäytymiselle tai muiden ominaisuuksille, me emme oleta sitä jaetuksi, vaan ainoastaan kytkeytyväksi omiin preferensseihimme, 2) Kun jokin rikkoo standardia, se tarkoittaa vain että vaihtokauppaa ei tapahdu ja 3) Emme edellytä sosiaalista kontrollia joka takaisi preferenssiemme paremman toteutumisen.
Jos jokin preferenssin toteutuminen hoidetaan markkinoiden kautta, voi tietenkin silti käydä niin, että aggregaattina preferenssit toteutuvat huonommin kuin jos ne hoidettaisiin moraalin avulla. Tällöin on kyse market-failuresta. Market-failureita syntyy asymmetrisen informaation ja ulkoisvaikutusten takia.
Seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä merkittävimmät ulkoisvaikutukset ovat sukupuolitaudit ja raskaudet. Näistä raskaudet ovat melko lailla triviaalisti hoidettavissa ehkäisyn avulla. Ei se ole 100% varmuus, mutta useimmat ihmiset eivät nykyisinkään tee lyhyellä aikavälillä päätöksiään raskauksia ajatellen. Ehkä pitkäaikaiset suhteet tähtäävät usein lasten hankkimiseen, mutta kytkös seksiin sinänsä on yksilöiden oma valinta. Myös sukupuolitaudit ovat ehkäistävissä ja informaatio niistä on hankittavissa testaamalla. Eli tässä suhteessa ei ulkoisvaikutusten osalta tarvita moraalia (tai muuta markkinoiden ulkopuolista) säätelemään seksiä sinänsä, vaan ainoastaan sitä että ehkäisyä käytetään.
Tietenkään kaikkea sosiaalisuutta ei voi typistää näihin kehyksiin. En yritä väittää etteikö olisi mahdollista tai jopa ehkä suotavaa käydä sellaista keskustelua, että kuinka "hyvä" idea promiskuiteetti noin yleisestiottaen on.
Oma näkemykseni on, että se on todennäköisesti monille enemmän haitaksi kuin hyödyksi siinä mielessä, että on syntynyt rinnakkainen normisto -- osin sosiaalisesti sanktioitu -- joka ikään kuin edellyttää suurempaa seksikumppanien määrää kuin mitä yksilön preferenssi edes oikeastaan on. Ja kuten sanoin, on melko varmaa että ihmisillä on jokin preferenssi potentiaalisen kumppanin promiskuiteetin suhteen ja olen melko varma että tämä preferenssi on miehillä ja naisilla erilainen.
Uskon siis että jonkinasteinen market-failure tapahtuu vääjäämättä. Kysymys on vain siitä, onko sen sosiaalinen kustannus suurempi kuin se, joka tulee slut-shaming- kulttuurista. Itse sanoisin näppituntumakseni että pääsääntöisesti market-failure seksimarkkinoilla on ollut vähemmän ongelmallinen (verrattuna moralistiseen kulttuuriin), mutta viime aikojen kehitys on ollut huolestuttavaa. Sitten kun aletaan lähestyä tilannetta jossa neljännes miehistä jää pysyvästi ilman naista, se on jo aika iso prosentti.
En kuitenkaan usko että slut-shaming- moraali pystyy ongelmaa ratkaisemaan, koska ne muut kulttuurin rakenteet jotka tukivat ongelman ratkaisua on jo purettu. Siksi olisi tärkeää miettiä mitä muita vaihtoehtoja on. Kirjoituksessani en niitä paljon pysty tarjoamaan, koska en tiedä vastausta. Uskon kuitenkin että tiedon lisääntyminen ja ihmisten vapaa kanssakäyminen ajan oloon muotoutuvat sellaisiksi että ongelma alkaa korjaantua. Tai sitten tapahtuu väkivaltainen uudelleen distribuutio. Kuka tietää.
Ehkä kyse on siitä, ajatellaanko moraalia "markkinoiden sisällä" vai "markkinoiden ulkopuolella". Voidaan ihan hyvin pysyä tuossa markkina-asetelmassa, mutta siellä markkinassa toimivien agenttien keinovalikoimaan selvästi kuuluu moraaliarvostelmat ja sosiaalinen kontrolli. Siis tosimaailmassa. Muun olettaminen olisi teoreettista pohdiskelua.
Jos sinusta ei pitäisi kuulua, se olet *sinä* joka haluaa korjata markkinoita sillä direktiivillä että sosiaalista kontrollia ei tule käyttää!
Moraalin ei tietenkään tarvitse olla jaettua, vaan jokaisella on omansa.
Sivumennen sanoen, muistakaamme että kollektiivinen moraalikoodisto voi syntyä paitsi ulkopuolelta annetun mielivaltaisen auktoriteetin toimesta, myös peliteoreettisen tai kulttuurievolutiivisen mekanismin kautta. Ajattelit varmaan näitä kun totesit että tärkeitä ulkoisvaikutuksia ovat sukupuolitaudit ja raskaudet. Minä ajattelin ennen kaikkea sellaisia asioita kuin rakkaus ja perheet. Kahden henkilön rakkaustarina on yksityinen asia, mutta perhe on julkinen asia, ja perhe tarvitsee rakkautta.
Tiedemies on uusi Takkiarauta!
No ei vaiskaan, mutta vähän samanlaista henkeä näissä kirjoituksissa nykyään on.
Tässä tekstissä on monia asioita jotka vastaavat kysymyksiin joita nostat:
http://nautil.us/issue/60/searches/are-suicide-bombings-really-driven-by-ideology
En nyt yritä yllä väittää että moraali ja markkinat ovat poissulkevia, vaan että ne ovat kaksi erilaista tapaa lähestyä sosiaalista koordinaatiota. Markkinat esimerkiksi "internalisoivat" moraalisia "kustannuksia" ihmisten preferenssien kautta.
Minun argumenttini oli lähinnä, että siinä määrin kuin seksiin liittyy sosiaalinen koordinaatio-ongelma lastensaannin yms suhteen, se ratkeaa markkinamekanismin kautta, koska ihmisten preferenssit internalisoituvat "markkinahintoihin". Juorut yms toki nähdään moralisointina, mutta ne voi yhtä hyvin nähdä myös informaation leviämisenä; Sam on minusta oikeassa siinä, että jos niitä ei nähdä moralismina lainkaan (so. jos esimerkiksi juoruja levittävät eivät olisi moraalisen närkästyksen motivoimia), niin syntyy eräänlainen market failure kun ihmiset eivät tiedä asioita jotka vaikuttaisivat heidän valintoihinsa preferenssien kautta.
Se, että parisuhteet muodostuvat vapailla markkinoilla tarkoittaa tässä siis lähinnä sitä, ettei ole mitään vahvaa moraalikoodia jossa esimerkiksi paheksunnalla ja sosiaalisella tuomiolla vaikutamme toisten pariutumiskäytökseen. Sellaisia kyllä toki on, en kiistä, ja voi olla että tulee aina olemaan. En näe että niitä vastaan tulisi kovin suuresti taistella, mutta mielestäni ei ole mikään kovin tuhoisa tai yhteisöä mädättävä tendenssi pyrkiä siihen että naisten ja miesten seksuaalimoraalia arvioidaan samoilla, melko löyhillä, kriteereillä.
Muutkin keskustelijat seuraamassani liberaalissa blogistanissa ottavat osaa ajankohtaiseen keskusteluun: http://seksualisti.blogspot.fi/2018/05/olen-kyllastynyt-miesvihaan.html
Etsijä: "Etsijä kirjoitti...
Tiedemies on uusi Takkiarauta!
No ei vaiskaan, mutta vähän samanlaista henkeä näissä kirjoituksissa nykyään on."
Etsijä, jos etsit "Takkirauta" -aiheista luettavaa, niin löydät sitä seuraavalla haulla: peterson site:tiedemies.blogspot.com
Ehdotin joskus Tiedemiehelle tagipilven luomista hänen blogiinsa, jolloin "Ruukinmatruuna" -tagia klikkaamalla saisi esiin Ruukinmatruuna -aiheiset/henkiset kirjoitukset.
Tagipilveä ei kuitenkaan tässä tapauksessa tarvita, koska sekä Petersonin, että Ruukinmatruunan ajattelutapa kasvaa siinä samassa USA:n republikaani miljardöörien rahoittamien ajatushautomoiden keksimässä kulttuurimarxismi -nimisen salaliittoteorian puussa.
Kulttuurimarxismi -nimisen salaliittoteorian siemen tarvitsee itääkseen otollisen ja hedelmällisen maaperän, ts. korkean pistemäärän "Locus of Control" -testissä (ja luultavasti myös suht. korkean pistemäärän älyykkyystestissä).
Ruukinmatruunan pistemäärä (alkuperäisellä Rottenin asteikolla) on 15 (ja ÄO -testissä 149), jonka vuoksi kulttuurimarxismi -salaliittoteorian siemen iti pudotessaan otolliseen maaperään (ts. Ruukinmatruunan aivoihin), jonka seurauksena saimme nauttia vuosikausia ko. salaliittoteorian siemenen kasvattaman puun hedelmistä.
Jos haluaa ymmärtää "sekä atomi, että molekyylitasolla" sekä Ruukinmatruunan, että Petersonin (kuin myös Trumpin, jne...) ajattelua, kannattaa lukea Rob Kellyn kirja:
"Cure Your Emetophobia and Thrive".
Luultavasti samat asiat löytyvät muistakin fobioita CBT:n näkökulmasta käsittelevistä kirjoista.
Kirja osui sattumalta luettavakseni, oletin sieltä löytyvän oksentamista pelkäävien ihmisten "parantamisreseptin", mutta löysinkin sieltä kaikki Ruukinmatruunan käyttämät ajattelutavat "Unhelpful thinking styles" -otsikon alta! Hämmästyttävä yhtensattuma! :)
Kirjan lukemisen myötä sai myös tämä vuosikausia mieltäni piinannut kysymys vihdoinkin vastauksensa:
"Miksi Ruukinmatruuna ei kyennyt oikeaan reaktioon lukiessaan tahallaan housuunsa paskantavista yliopistolehden toimittajista ?"
"Sänkypoliisiyhteiskunnan" kannattajat, siis konservatiiviset "Ruukinmatruunat" haluaisivat sijoittaa webbikameran (joko valtion tai uskonnollisen yhteisön toimesta) ihmisten peiton alle, jotta he voisicat (esim. kuvantunnistuksella varustetun tekoälyn avulla) tarkkailla, että tapahtuuko siellä peiton alla jotain moraalitonta tai sosiaalisesti paheksuttavaa ?
Jos tapahtuu, niin tällöin on joko tavalla tai toisella pystyttävä pahoittamaan ko. moraalittomassa tapahtumasssa mukana olleiden ihmisten mieli "ei se tapojaan paranna, joka ei mieltään pahenna" -periaatetta noudattaen.
Väkisin suoritettujen syyllisten mielen pahoittavien rangaistustoimenpiteiden jälkeen synti on sovitettu, jonka jälkeen syylliset eivät enää syntiä tee, ja moraalittomuus katoaa näin yhteiskunnasta.
Edellä kuvattu yhteiskuntamalli on kyllä toimiva, mutta se ei ole tehokas, jonka vuoksi ko. yhteiskunnan elintaso jää alemmalle tasolle kuin sellaisessa yhteiskunnassa, jossa yhteiskunta panostaa jäsentensä koulutukseen niin paljon ja ennen kaikkea laadullisesti oikein siten, että suurin osa heistä osaa aikuistuttuaan tehdä itse omaa elämäänsä koskevia moraalisesti järkeviä päätöksiä. Tässä hyvä elämänhallinta (ts. matala pistemäärä LOC -testissä) on kaiken perusta ja lähtökohta.
Lähetä kommentti