torstai 22. maaliskuuta 2018

Likainen maailma

En ole vuosikausiin analysoinut yhteiskuntaa kovin ekstensiivisesti taloustieteen (tai sen osan siitä, joka minulle on tuttua) näkökulmasta. Syitä tähän omissioon en oikein osaa sanoa; jostain syystä olen kokenut että näkökulma ei ole ollut enää hedelmällinen. En viittaa tällä hedelmällisyyden puutteella siihen, että ko. näkökulma ei voisi paljastaa tärkeitä asioita tai että se olisi jotenkin muuten väärä, vaan että se ei ole enää aikoihin inspiroinut minua.

Identiteettipoliittinen tauhka -- voisi oikeastaan käyttää termiä populismi -- on värittänyt yhteiskunnallista keskustelua jo vuosia. Aikanaan näin taloustieteen näkökulman eräänlaisena vaihtoehtona populistiselle höpötykselle ja tavallaan idealisoituna, puhtaana abstraktiona, näen asian vieläkin näin. Puhtaiden abstraktioiden ja näiden soveltaminen pragmaattisen instrumentalismin hengessä vailla mitään ryhmälojaliteettejä, hyveiden toitottamista, tai vastaavaa painolastia, on edelleen käsitykseni siitä, miten yhteiskunnallista asioita tulisi analysoida.

Yksi esimerkki on taannoinen keskustelu ns. aktiivimallista. Seurasin sitä hetken ja meinasin muotoilla kirjoituksen sen hyvistä ja huonoista puolista, mutta pian tuli selväksi, että sen hyvistä puolista on turha kirjoittaa, sillä niistä ei kukaan ole lopulta kiinnostunut. Eivät siis edes mallin kannattajat, joille mallin huonot puolet tuntuivat olevan tärkein syy kannattaa sitä. Tämä siis siksi, että jos vastustajat esittävät että malli on huono syystä X, niin kannattajat sanovat yksinkertaisesti että se on hyvä syystä X, sillä X:n täytyy olla hyvä koska kerran vastustajat sanovat että se on huono. Sama pätee tietenkin hyviin puoliin; jos kannattajat sanovat että malli on hyvä syystä Y, niin vastustajat ovat sitä mieltä että Y on huono asia, koska kannattajat ovat Pahoja Ihmisiä.

Odotankin kauhunsekaisin tuntein millaista "keskustelua" saadaankin aikaan Rautalammin skandium-esiintymästä. Kaivostoiminnalla on Talvivaarakeissin jälkeen äärimmäisen huono maine, ja tietyssä mielessä syystäkin.  Tällä huonolla maineella kuitenkin on kovin vähän tekemistä kyseisen esiintymän hyödyntämisen kanssa, sillä sekä erottelu että ekstraktointi tapahtuisivat täysin eri tekniikalla kuin Talvivaarassa. Tämä ei kuitenkaan estä ihmisiä muodostamasta mielipidettä asiasta etukäteen.

Toinen asia josta en jaksa enää vääntää, on ilmastonmuutos. Täydellinen ymmärryksen puute siitä, mikä ero on yhtäältä paikallisella ja globaalilla ilmaston muuttumisella, ja toisaalta näiden muutosten tuottamilla sääilmiöillä ei johdu siitä että ymmärtämätön ihminen olisi typerä. Se johtuu vain siitä, että tällainen ihminen on omaksunut tietynlaisen core-identiteetin, jota hän suojelee. Empiirisesti virheelliseksi osoitettuun maailmankuvaan takerrutaan sopivasti valitsemalla "faktat". Sama tietenkin pätee ihmisiin jotka ovat omaksuneet toisenlaisen identiteetin. Jotta ilmastonmuutos ei olisi liian vaikea asia sen herättämien tunteiden vuoksi, voi ajatella vaikkapa rokotteiden vastustamista, uskomusta siitä että Rotschildit määräävät maailmantaloudesta, tai, jos nämäkin tuntuvat vaikeilta, uskomusta siitä että maapallo on todellisuudessa litteä.

Näistä kaikista voi rakentaa identiteettiprojektin itselleen. Toki, niin voi myös näihin liittyvien "myyttien" murtamisestakin. Itse en pidä ajatuksesta että uskomukset siitä, millainen maailma on, olisi minun omalle identiteetilleni jotenkin olennainen asia tai että joutuisin identiteettikriisiin jos osoittautuisi että olen väärässä jossakin. Kaikki uskomukset ovat sellaisia, että ihminen voi olla väärässä; tämä on vain hyväksyttävä. Tämä koskee niin ilmastonmuutosta, rokotteiden tehoa ja turvallisuutta, kuin sitäkin onko maapallo todella (likipitäen) pyöreä tai kontrolloiko juutalaisten salaliitto maailmaa. On selvää, että omaan tietyt uskomukset näistä asioista, ja toimintani heijastelee näitä uskomuksia eriasteisesti. Mutta viime kädessä voi olla että jokin evidenssi osoittaa minulle että siihenastinen uskomukseni onkin virheellinen.

Tämä epävarmuuden hyväksyminen on identiteetisotureille jotenkin vaikeaa. Olen törmännyt useasti tilanteeseen, jossa se, että myönnän "on ihan totta, voi olla että olen väärässä, mutta ne tiedot joita minulla nyt on, viittaavat että uskomukseni on todennäköisemmin totta", on toiselle loogisesti yhtäpitävää sen kanssa että "myönnän" olevani väärässä.

Täydellinen varmuus on yleisestiottaen selkein merkki siitä, että henkilön käsitykset ovat identiaarisia, eivät "epistemologisia". Varmuuden rinnalla on useimmiten perusteluja jotka koskevat lähinnä sitä, miten joku päinvastaisen käsityksen omaava on moraalisesti arveluttava, jäänyt kiinni valehtelusta tai erehtynyt jostain asiasta. Tunnen avutonta raivon ja surun sekaista turhautumista kun näen tällaista ihmiseltä jota pidän esimerkiksi verraten älykkäänä. Ihmisten kognitio on perustavalla tavalla rikkinäinen ja tällainen ilmeinen repeämä muistuttaa minua siitä kauheasta tosiasiasta, että myös omat näkemykseni ovat kaiken järjen mukaan monilta osin samalla tavalla täysin päättömiä.

Tämä ei tarkoita, ettenkö voisi luottaa jossain määrin siihen, että tarkalla abstrahoinnilla ja analyysillä päästäisiin yleensä hyödyllisempiin uskomuksiin kuin öyhötyksellä ja möyhötyksellä. Se tarkoittaa kuitenkin, että saarnaaminen ihmisille on vailla mieltä. Käytän mieluummin analyyttisiä kykyjäni työnantajani hyödyksi. Esimerkiksi viimeiset pari viikkoa olen perehtynyt kontraktiohierarkioihin, ja kirjoittanut asiaan kuuluvaa koodia.  Kun suorituskyky on tarkalleen sitä mitä se on ja lopputulos on metriikoin osoitettavissa hyväksi tai huonoksi, ei tarvitse turhautua.

Joskin sielläkin joudutaan lopulta ongelmiin. On olemassa tilanteita -- joihin itse en onnekseni ole joutunut -- joissa asiakas haluaa maksaa huonommasta tai vähemmän oikeasta vastauksesta, koska se sopii tämän ennakkokäsitykseen siitä, millainen vastauksen pitäisi olla. Tai markkinointiosasto on sitä mieltä, että vastauksessa ei saa olla epävarmuutta.  Joskus toivoisin että ongelmia voisi ratkaista raa'alla voimalla. Esimerkiksi nyrkkiraudalla.


9 kommenttia:

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

"Ihmisten kognitio on perustavalla tavalla rikkinäinen ja tällainen ilmeinen repeämä muistuttaa minua siitä kauheasta tosiasiasta, että myös omat näkemykseni ovat kaiken järjen mukaan monilta osin samalla tavalla täysin päättömiä."

Ei se ole rikki, se on vain biologinen sopeuma erilaiseen maailmaan kuin se, missä me nykyään elämme. Korostunut sisä- ja ulkoryhmädynamiikka sosiaalisten suhteuden järjestämiskeinona ja oletus kaikkialla ympärillä vaikuttavista kasvottomista, elämäämme vaikuttavista (usein pahantahtoisista) voimista eli animismi sekä lyhyen tähtäimen edun suosiminen pitkäjänteisen suunnittelun sijaan (keräilijä-metsästäjäkulttuurien toimintamalli, jossa tärkeintä on lyhyen tähtäimen selviytyminen) ovat kaikki aivan mahtavia tapoja reagoida maailmaan, jossa liikutaan maisemassa ja etsitään ruokaa seuraaviksi päiviksi, arvioidaan intuitiivisesti pyyntiolosuhteita sekä suojaudutaan muilta vastaavilta ryhmittymiltä. Sopeudutaan sen sijaan etä muokataan ympäristöä. Ihminen on perikonservatiivinen. Nyt vain tarvittaisiin jotain ihan muuta. Dynaamisesti kaiken aikaa muuttuva maailma tarvisi muita kuin säilyttäviä vaistoja. Mutta niitä ei voi luoda tyhjästä, vaan luonnonvalinnan katta pitkän ajan kanssa. Joka on tietenkin nykytilanteessa mahdotonta.

Joku totesi fiksusti että autismin kirjo saattaa olla evoluution vastaus modernin maailman lainalaisuuksiin. Se kuulostaa houkuttelevan todelta. Autistinen rehellisyys on juuri tätä: ohitetaan se ajatteua tiedostamattomasti syväohjaava tunnehässäkkä kokonaan ja puntaroidaan kaikkea ikään kuin matemaattisina abstraktioina. Ei sillä että tällä tavoin päästäisiin aina oikean lopputulokseen -- mutta se on hyvä alku.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Tiedemies ilmastodenialistin aiheuttamasta tunnereaktiosta: "Tunnen avutonta raivon ja surun sekaista turhautumista..."

Tiedemies, mikä on oikea tunnereaktio, kun kohtaa (netissä tai livenä) ilmastodenialistin ?

Löysin tällaisen reaktion, joka on ilmeisesti aika yleinen, mutta en tiedä, että onko tämä "hämmennnyksen tunteen aiheuttama päänraapimisreaktio" oikea reaktio, kun kohtaa tieteen kieltäjän:

"My professors’ generation could respond to silliness like creationism with head-scratching bemusement."(https://www.yesmagazine.org/planet/the-scientization-of-politics)

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Mikko, muistaakseni sanoit jossain kommenttikeskustelussa lukeneesi Aristoteleen Nikomaoksen etiikka -kirjan, ja sain sen käsityksen, että muistaisit sisällön aika tarkasti ?

Käsiteltiinkö kirjassa sitä, että mikä on Aristoteleen mielestä oikea reaktio, kun kohtaa (vähintäänkin normaaliälyisen, ei siis heikkolahjaisen) typeryksen ?

Luin kirjaa noin puoliväliin, mutta sitten kyllästyin, kun huomasin että kirja on liiaksi itseään toistava: Jokaisessa kappaleessa käsiteltiin oikeita ja vääriä reaktioita johonkin tiettyyn asiaan. Ajattelin, että oikea reaktio on tilannekohtainen, eikä siksi oikeita reaktioita voi viime kädessä ja loppupeleissä oppia kirjoja lukemalla, vaan oikea reaktio on pystyttävä määrittelemään reaaliaikaisesti silloin kun reaktiota vaativa tilanne on ns. päällä. Senpä vuoksi kirjan lukeminen jäi kesken.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Joskus luin Aristotelesta, koska olin kiinnosgtunut hyve-etiikasta ja toisaalta tein taustatyötä epikurolaisuuden ymmärtämiseen. Ja toki työn takia joskus muutenkin vilaissut ihan vain ymmärtääkseni keskiajan ja uuden ajan alun ajattelua. Mutta kaikki tuo on jäänyt kauas taakse, enkä ole filosofi. Filosofiaa kyllä suosittelisin kaikille noin niinkuin yleislääkkeeksi. Maailmahan on latistumassa pelkäksi kulutusjuhlaksi, jossa päivät aherretaan merkityksettömän kulutusjuhlan mahdollistamiseksi ja illalla ollaan niin tööt, että pää on pakko turruttaa merkityksettömällä viihteellä. Lomilla mennään toiselle puolelle maapalloa makaamaan kuumalla hiekalla tekemättä mitään, muuten mikään ei tunnu miltään. Siitä on hyveiden ohjaama elämä kaukana. Tarvittaisiin sokraattista vallankumousta, mitä se sitten tarkoittaakaan. Tai filosofikuningasta. Voisi se olal tyrannikin.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Mikko: "... Tarvittaisiin sokraattista vallankumousta, mitä se sitten tarkoittaakaan."

Sokrateen menetelmän(opin) suurimpana ongelmana oli ja on edelleenkin se, että Sokrateen oppi ei korostanut alkuperäisen tunnereaktion ratkaisevan tärkeää merkitystä hyveellisessä elämässä!

Päällepäin hyveellisen näköinen elämä on kyllä mahdollista suorittaa jäljittelemällä ja matkimalla (oletetun) hyveellisen elämän roolimallia. Mutta hyveellisen elämän saavuttaminen oikeiden tunnereaktioiden (loppumattoman ketjun) seurauksena ("genuine virtuous life") on täysin eri asia (siis toimintamekanismi on ihan erilainen) kuin jäljittelyyn ja matkimiseen perustuvassa hyveellisessä elämässä ("fake virtuous life"), jossa väärät tunnereaktiot ns. "lakaistaan maton alle".

Väärien tunnereaktioiden piilottaminen pois muiden ihmisten näkyvistä (väärien reaktioiden salailu), ja hyveellisen elämän suorittaminen siten, että ulospäin näyttää siltä, että hyveellinen elämä on seurausta oikeista tunnereaktioista, on tosiasiallisesti väärennettyä hyveellistä elämää ("fake virtuous life"), jonka väärentäjä kyllä itse tajuaa, mutta ajattelee siitä huolimatta virheellisesti, että tällä "väärin sammutettu" -ongelmalla ei ole käytännössä mitään merkitystä.

Reality check: Hyvän elämän väärentäjän ajattelutapa on eräs lastikultin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Lastikultti) ilmenemismuoto, jossa virheellisesti ajatellaan, että onnellisuus on seurausta siitä, että jäljitellään älyllisellä tasolla erilaisia hyveellisen elämän fyysisisiä ja sen vuoksi ulospäin näkyviä ilmenemismuotoja. Jossain vaiheessa hyveellisen elämän väärentäjä tajuaa, että "lentokone ei laskeudu" (siis onnellisuus ei saavu), vaikka lentokentän kulissit puu-ukkoineen ovat fyysisesti oikein jäljennetty ja matkittu aitoon lentokenttäympäristöön verrattuna.

Sokrateen oppilas Platon ymmärsi, että liian harva ihminen tajusi Sokrateen opin, jonka vuoksi hän päätteli virheellisesti, että ns. "inhimillisen pahuuden ongelma" ratkeaisi ryhmätasolla siten, että ei-tajunneet ihmiset pakotettaisiin Sokrateen opin tajunneen ihmisen (valistuneen tyrannin) orjiksi, jonka seurauksena ei-tajunneiden ihmisten elämä muuttuisi paremmaksi, kun valistunut diktaattori estäisi ei-tajunneita ihmisiä tekemästä itselleen vahingollisia poliittisia (hallinnollisia) päätöksiä.

Platonin ensimmäinen virhe oli siinä, että hän ei tajunnut samaa minkä Thorstein Veblen tajusi: Ihmiset ovat biologisista syistä johtuen pakotettuja matkimaan ns. "joutilasta luokkaa", siis ihmisiä, joiden ei tarvitse tehdä työtä tullakseen toimeen. Sen vuoksi ihmiset haluavat johtajikseen ensisijaisesti rikkaita ihmisiä. Ei siis niitä ihmisiä, jotka ovat onnistuneet hyveellisessä elämässä, jossa ei tavoitella kohtuullista suurempaa vaurauden määrää. Hyveelliset ihmiset ovat kiinnostuneita hyveellisestä elämästä itsestään, eikä vallasta, jonka vuoksi hyveelliset ihmiset eivät koe tarpeelliseksi ponnistella päästäkseen asemaan, jossa käytetään muihin ihmisiin kohdistuvaa valtaa.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Aidosti hyveelliset ihmiset tunnistaa siitä, että he eivät tarvitse ulkopuolisia johtajia, rankaisijoita tai palkitsijoita osatakseen toimia moraalisesti oikein.

Aidosti hyveellisillä ihmisillä johtaja on sisäinen, siis Kahnemanin järjestelmä kaksi, josta Sokrates käytti nimitystä daemon, kristityt käyttävät nimitystä jumala (jeesus itse käytti nimitystä minun isäni), muslimit nimitystä allah, buddhalaiset nimitystä buddha dhatu, ja ateistit sekä uskonnottomat nimitystä omantunnon ääni ja järjen ääni. Aidot agnostikot käyttävät satunnaisesti mitä tahansa edellisistä, koska he eivät ole tunnetasolla sitoutuneet minkään tietyn sanan suosimiseen muiden sanojen kustannuksella.

Aidosti hyveellisen ihmisen kahnemanin järjestelmä ykkösen ainut halu on Kahnemanin järjestelmä kakkosen sokea ja ehdoton tottelemisen halu kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa.

Aidosti hyveellinen ihminen siis haluaa totella sokeasti järkensä ääntä, eikä sen vuoksi välitä mitään Kahnemanin järjestelmä ykkösessä sijaitsevista haluistaan ja peloistaan, joita siis ei todellisuudessa edes ole, koska halu totella järjen ääntä blokkaa pelko -tunteen pois Kahnemanin järjestelmä ykkösestä, koska ei voi tuntea samanaikaisesti primäärisenä reaktiona sekä halua, että pelkoa (vrt. hyvin samankaltainen "En halua mitään, en pelkää mitään, olen vapaa" -ajatus).

Aidosti hyveellinen ihminen on saavuttanut nerouden asteen emotionaalisen älykkyyden mittarilla mitattuna, koska hän osaa hyödyntää Couen lakia nerokkaan taitavasti sijoittamalla seuraavaan ihmisen käyttäytymistä kuvaavaan Couen lakiin halun paikalle järjen tottelemisen halun:

"Tunteen ja järjen ollessa ristiriidassa, tunne voittaa aina"
->
"Tunteen ja järjen ollessa ristiriidassa, halu totella järjen ääntä voittaa aina."


Reality check: Tieteellisessä mielessä "emotionaalinen älykkyys" -käsite on pseudotiedettä, koska ei ole vielä keksitty menetelmää, jonka avulla emotionaalista älykkyyttä voitaisiin luotettavalla tarkuudella mitata. Nykyiset mittausmenetelmät eivät ole todellisuudessa edes suuntaa antavia!

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Platonin toinen virhe oli siinä, että "hyveellisyyteen pakottaminen" hyveellisen diktaattorin avulla vaatii liian raskaan hallinnollisen koneiston, jonka seurauksena ko. yhteiskuntamalli on tehoton verrattuna sellaiseen yhteiskuntamalliin, jossa ns. markkinamekanismi rankaisee ei-hyveellisesti käyttäytyviä ihmisiä.

Aristoteleen (joka oli Platonin oppilas) opin ongelmana oli, että hän keskittyi reaktioita analysoivassa Nikomaoksen etiikka -kirjassaan liikaa ulospäin näkyviin sekundäärisiin reaktioihin
, eikä niitä edeltäviin primäärisiin reaktioihin, jotka ovat siis tosiasiallisesti ratkaisevan tärkeitä aidon (genuine) hyvän elämän saavuttamiseksi. Sekundääriset reaktiot ovat väärennettävissä siten, että primäärinen reaktio näyttää ulkoa päin katsottuna aidolta, ja tämän väärentämisen avulla ja seurauksena on mahdollista saavuttaa "fake virtuous life". Seuraava ajatus kuvaa hyvin oikean ja väärän primäärisen reaktion eroa:

"... jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita [himo esiintyy Kahnemanin järjestelmä 1 -tasolla] häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan" (Matt. 5:28)

Hamartia on jousiammuntatermi, jolla tarkoitetaan "maalin ohi ampumista", siis Kahnemanin järjestelmä ykkösen käyttämistä Kahnemaniin järjestelmä kakkosen sijaan. Termin alkuperäinen merkitys tuhoutui hutiloidusti tehdyn käännöstyön yhteydessä, jonka vuoksi suomenkielestä puuttuu vastaavaa "ajatuksellisen ohi ampumisen" merkityssisältöä kuvaava sana.

No todellisuudessa em. jako qenuine/fake -tyyppisiin hyveellisiin elämiin ei ole jyrkän kaksijakoinen (mustavalkoinen), vaan käytännössä ihmisten elämät ovat koostumukseltaan ("resepteiltään") erilaisia qenuine/fake -suhteiden sekoituksia.

Näinollen "Sokraattinen vallankumous" yhden yksilön pään sisäisena psykologisena ilmiönä tarkoittaa ryhmätasolle siirrettynä ja yleistettynä sitä, että kaikki ihmiset yhteiskunnassa saavuttavat "genuine virtuous life" -tason siten, että "fake virtuous life" -määrä heidän elämässään on pyöreä nolla. Jeesus käytti tästä ryhmätason tavoitteestaan "Taivasten valtakunta" -ja "Minun isäni valtakunta" -nimityksiä.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Hieno vastaus! Annan tästä kaikesta papukaijamerkin :)

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Mikko: "Annan tästä kaikesta papukaijamerkin :)"

Kiitos kohteliaisuudesta ja arvostuksestasi! Itse koen, että papukaijamerkin puolikas kuuluu Tiedemiehelle, koska hän osasi aikoinaan pukea sanoiksi (Ruukinmatruunan blogissa) em. tiedemiesten sanattoman "head-scratching bemusement" -viestin (pään raapiminen oli "secondary reaction", primäärinen reaktio oli hämmennys), jonka tiedemiehet (tai ainakin merkittävä osa heistä) saavat, kun he kohtaavat älykkäitä (tai vähintäänkin keskiveroälykkäitä) typeryksiä.

149ÄÖ:n Ruukinmatruuna muuttui "älykkääksi typerykseksi", kun hän koki väärän tunne reaktion (närkästys) lukiessaan jutun, jossa kerrottiin tahallaan housuunsa paskantaneista, ja siitä uutisoineista yliopistolehden toimittajista.

Tiedemies pystyi ja kykeni oikeaan primääriseen reaktioon kohdatessaan em. älykkään typeryksen em. tilanteessa. Ja tiedemiehen oikean sekundäärisen reaktion (siis "Oikea reaktio on kääntää sivua, jos juttu ei huvita" -kommentin) ansiosta tajusin (tosin vasta vuosia myöhemmin) oikeiden primääristen reaktioiden ratkaisevan tärkeän merkityksen!

Väärä reaktio on indikaattori Kahnemanin järjestelmä ykkösen käyttämisestä.

Väärä reaktio on siis omien reaktioidensa tutkijoille ja pohtijoille "canary in the coal mine". "Linnun" kuntoa on tarkkailtava, jos lintu kuukahtaa (huomaa väärän reaktion omassa ajattelussaan), se on merkki siitä, että omassa ajattelussa on metaania, joka voi reagoida eksotermisesti hapen kanssa, jos jostain ulkopuolelta tulee kipinä.
Räjähdysreaktio taitaa olla nykymaailmassa aina ja kaikissa tilanteissa väärä reaktio ?

Tosin oikea ja väärä reaktio -käsitteet ovat itsessään ongelmallisia, koska niiden käyttäminen altistaa käyttäjänsä kaksijakoiselle ajattelulle. Tiede on löytänyt korrelaation kaksijakoisen ajattelun ja henkisen huonovointisuuden välillä.

Sen vuoksi pidän parempana tehdä reaktioiden tutkijan omassa ajattelussa seuraavat etsi-korvaa toiminnot:

Etsi: Oikea reaktio
Korvaa: Tavoitereaktio

Etsi: Väärä reaktio
Korvaa: Nykyreaktio

Nykyreaktion sijaan voisi käyttää myös "normaalireaktio" -sanaa, jos ko. väärä reaktio on niin yleinen, että se on käytännössä yhteiskunnan/yhteisön (mahdollisesti jopa kanonisoima) käyttäytymisnormi.

Jos tavoitereaktion ja nykyreaktion välinen ero on kovin iso, niin silloin on syytä huolestua isosti, ja ryhtyä mahdollisimman pian tutkimustoimiin eron syyn selvittämiseksi.

Jos tavoitereaktion ja nykyreaktion välinen ero on pieni, niin silloin kannattaa huolestua pienesti, ja ryhtyä tutkimaan eron syytä vasta sopivan tilaisuuden tullen (mutta asiaa ei siis saisi unohtaa).

Tosin iso ja pieni -käsitteet ovat myös itsessään ongelmallisia, koska ne altistavat käyttäjänsä kaksijakoiselle ajattelulle (joka siis on haitallista itselle).