Otsikko ei viittaa siihen geologiseen tosiasiaan, että öljyvarannot ovat rajalliset ja että tämän vuoksi ennen pitkää öljyn tuotanto saavuttaa huippunsa, vaan siihen että ostin viikonloppuna pari litraa rapsiöljyä. Upotin sytytyspuolan ja johdot öljyyn ja uusin kokeen, joka edellisessä videossa näkyy. Sain tämänkin videolle, mutta kuvanlaatu on sen verran heikko, että joudun editoimaan sitä hieman ennen kuin saan youtubeen.
Ensimmäisessä kokeessa tapahtui läpilyönti öljyn pinnassa johtimelta johtimelle, eli eriste ei pitänyt, Tämän jälkeen asettelin johdot paremmin öljynpinnan alle, mutta tällöin läpilyönti tapahtui myös öljyn pinnan alla. Kaikeksi epäonnekseni lisäksi irrottaessani myöhemmin HV-johdinta turmelin puolan sinetin niin, että pieni määrä öljyä puolan sisältä pääsi vuotamaan ja ilmaa pääsi sisään. Myöhemmin kun toistin kokeen, puola rätisi korkeilla jännitteillä, eli läpilyönti tapahtuu puolan sisällä. Tämä tarkoittaa että kyseinen puola on nyt entinen.
Kaikeksi epäonneksi Biltema on vielä nostanut suurtehopuolan hintaa 30 prosenttia. Ei 13 euroa ole kallis, mutta harmittaa silti.
Jatkossa rakentelen sitten jotain muuta elektromagneettista hauskaa. Yksinkertainen railgun-ase voisi olla hauska; mitään kovin vaarallista siitä ei saa, sillä jos käytän kaikki viisi kondensaattoriani energiavarastoina, niistä saa vain 10 joulea ulos. Tämä siksi että yksi mikrofaradi tarkoittaa, että yksi ampeerisekunti nostaa jännitteen miljoonaan volttiin. Kaksi tuhannesosa ampeerisekuntia tarkoittaa siis kahta kilovolttia. Olettaen että kondensaattori toimii lineaarisesti, niin energia saadaan tehon integraalina ajan yli; teho puolestaan on jännite kertaa virta. Jos siis lataamme sen täyteen ideaalisesta virtalähteestä, yhden ampeerin virralla, niin se täyttyy kahdessa millisekunnissa. u(t) = it/C joten P = i2t/C. Asetimme i=1, joten tämän integraali on 1/2 t2/C. t = 2*10-3 ja C = 10-6, joten tästä tulee 2 joulea.
Kymmenen joulea on siis teoreettinen maksimienergia, olettaen ettei ole kitkaa eikä resistanssia, todellisuus lienee tästä jokin sopiva murto-osa. Eli jos rakennan näistä aseen, se on vähän vähemmän vaarallinen kuin marketista hankittu ilmapistooli. Mikä on siis hyvä asia. Jos oletetaan että energiaksi saa vaikkapa 2 joulea, ja ammuksena on vaikkapa 10 gramman kuulalaakeri, niin lähtönopeus on 20 metriä sekunnissa. Kuula lentäisi pystysuoraan siis hitusen yli 20 metrin korkeuteen. (tarkasta jos et usko)
maanantai 28. syyskuuta 2015
perjantai 25. syyskuuta 2015
Make no mistake, vol 2.
Nyt v*** oikeesti. 1990-luvun taitteessa Tampereella kaljupäät puukottivat yhden nuoren miehen Hämeenkadun McDonaldsin kulmalla. Tällä porukalla oli suomenlippuja hihassa ja tekoon osallistui useampi tyyppi, mutta vain yksi tuomittiin. Hän oli vapaalla jalalla jo kolmen vuoden kuluttua tapauksesta.
Pojat on poikia. Läntisellä Tampereella oli erilaisia "rintamalinjoja". Tesomalla asusteli kaljupäitä jonkin verran. Etelämmässä ja aivan lännessä taas hengaili enemmän ns lökäpöksyjä. Mitään varsinaisia kahakoita ei ollut ja keskustassa itseasiassa nuorilla oli tuon mainitun tapauksen jälkeen usein rauhanomaista rinnakkaiseloa, vaikka yleinen konsensus oli että vihollisuuksia on.
Välillä kuitenkin sattui jotain mikä synnytti kahnauksia. Ja joskus tapeltiin, ja joskus sattui enemmän, joskus vähemmän; onneksi ketään ei sittemmin ainakaan minun tietääkseni noissa yhteenotoissa tapettu. Legendan mukaan skinheadit kantoivat mukanaan leipäveitsiä, nyrkkirautoja ja muita aseita. Muita ryhmittymiä oli, joilla oli samanlaisia sympatioita, joskin erilainen pukeutumiskulttuuri. Näillä ei ollut samanlaista väkivaltakulttuuria mutta perusidea oli kuitenkin sama, "rasismi".
Pääsääntöisesti siinä oli kyse nuorten muodostamista heimoista, pukeutumisella ja asenteita apinoimalla nuoret osoittivat kuuluvansa johonkin ryhmään. Ryhmän ajatuksilla ja mielipiteillä oli vähemmän merkitystä kuin sillä että osoitettiin ryhmälle uskollisuutta.
Nyt näyttää siltä, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät niinkuin 90-luvun perseilevät teinit. Itse olin nuorempana kovin äkkipikainen. Minulla oli roikkuvat lökäpöksyt ja huppari. Ja joskus tappelin. En jaksa enää, se oli todella typerää silloin, ja se on todella typerää nyt. Mutta oikeasti, helvetti, lopettakaa nyt se koheltaminen ja typeryys. Tai minä oikeasti vedän teitä pataan. Taas.
Pojat on poikia. Läntisellä Tampereella oli erilaisia "rintamalinjoja". Tesomalla asusteli kaljupäitä jonkin verran. Etelämmässä ja aivan lännessä taas hengaili enemmän ns lökäpöksyjä. Mitään varsinaisia kahakoita ei ollut ja keskustassa itseasiassa nuorilla oli tuon mainitun tapauksen jälkeen usein rauhanomaista rinnakkaiseloa, vaikka yleinen konsensus oli että vihollisuuksia on.
Välillä kuitenkin sattui jotain mikä synnytti kahnauksia. Ja joskus tapeltiin, ja joskus sattui enemmän, joskus vähemmän; onneksi ketään ei sittemmin ainakaan minun tietääkseni noissa yhteenotoissa tapettu. Legendan mukaan skinheadit kantoivat mukanaan leipäveitsiä, nyrkkirautoja ja muita aseita. Muita ryhmittymiä oli, joilla oli samanlaisia sympatioita, joskin erilainen pukeutumiskulttuuri. Näillä ei ollut samanlaista väkivaltakulttuuria mutta perusidea oli kuitenkin sama, "rasismi".
Pääsääntöisesti siinä oli kyse nuorten muodostamista heimoista, pukeutumisella ja asenteita apinoimalla nuoret osoittivat kuuluvansa johonkin ryhmään. Ryhmän ajatuksilla ja mielipiteillä oli vähemmän merkitystä kuin sillä että osoitettiin ryhmälle uskollisuutta.
Nyt näyttää siltä, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät niinkuin 90-luvun perseilevät teinit. Itse olin nuorempana kovin äkkipikainen. Minulla oli roikkuvat lökäpöksyt ja huppari. Ja joskus tappelin. En jaksa enää, se oli todella typerää silloin, ja se on todella typerää nyt. Mutta oikeasti, helvetti, lopettakaa nyt se koheltaminen ja typeryys. Tai minä oikeasti vedän teitä pataan. Taas.
torstai 24. syyskuuta 2015
Zum Teufel!!
Resonanssin löytäminen teslakäämilleni on osoittautunut vaikeaksi, koska kondensaattorien saaminen oikealle kapasitanssille on erittäin hankalaa -- tai kallista. Limsapulloista tehdyt kondensaattorit ovat tyyliin "what you get is what you get", ja niiden kapasitanssimittaukset ja toisaalta käyttäytyminen korkeilla taajuuksilla ja korkeilla jännitteillä on mitä on, eivätkä aina vastaa toisiaan. Yhden kokispullokonkan rakentamiseen menee toki vain muutama minuutti, mutta teippiä, johtoa, rautanauloja ja foliota kuluu ja tulee sotkua. Puhumattakaan siitä, että se ei ole kovin hauskaa kun on tehnyt niitä jo kymmenen.
Olen onnistunut haalimaan vielä muutaman mikrouuninraadon ja siten minulla on nyt myös mikrokonkkia useita, mutta niiden kapasitanssi on liian suuri, enkä usko että ne käyttäytyvät kovin hyvin korkeilla taajuuksilla. Toisaalta korkeita taajuuksia ja jännitteitä (ja virtoja) sietävät laadukkaat pulssikonkat maksavat melko paljon; joutuisin kohtuullisenkin konkkapankin rakentaakseni maksamaan useita kymmeniä euroja. Koska tässä itselläni on kysymys siitä, miten tehdään halvasta romusta hauskoja leluja, en ole lähtenyt sille tielle.
Korkeat jännitteet ovat kuitenkin hauskoja ja kiehtovia. Yksi melko yleinen -- ja ennenkaikkea halpa -- korkeiden jännitteiden luomiseen kelpaava laite on sytytyspuola. Ne maksavat Biltemassa 9.90. Näissä on se hauska piirre, että vaikka ne on tehty 12 voltin nimellisjännitteelle, erityisesti suuritehoisemmat on ylisuunniteltu. Vanhemmissa kärjellisissä sytytysjärjestelmissä virrat ja erilaiset heijastejännitteet voivat olla isojakin, ja Isot Pojat ovat ajaneet sytytyspuolaa systeemillä, jossa syöttöjännitteenä on ollut jopa 230 volttia verkkovirrasta.
Minä kuitenkin ajattelin kokeilla kuinka paljon jännitettä se kestää. Puola toimii eräänlaisena muuntajana, mutta sensijaan että se muuntaisi jatkuvaa jännitettä, se perustuu siihen, että virta joka puolan ensiön läpi kulkee, katkaistaan nopeasti, jolloin toisiolle syntyy hetkellisesti hyvin korkea jännite. Kuten todettua, vanhemmissa autoissa tämä tehdään mekaanisesti, uudemmissa puolijohteilla. Mekaaninen katkominen muistuttaa jonkin verran "käänteistä" kipinäväliä, joka on teslakäämin syötössä.
On loppujen lopuksi yhdentekevää, katkaistaanko vai kytketäänkö virta nopeasti. Tesla-käämiä ajettaessa periaate on hivenen samantapainen; kondensaattoria ladataan, jolloin virta on ensin tasaisen iso, mutta laskee samalla kun jännite konkan yli nousee. Kun kondensaattorin jännite on noussut riittävän suureksi, kipinärako laukeaa ja virta pomppaa hetkellisesti suureksi; Teslassa käämi ja kondensaattori muodostavat hetkeksi värähtelijän, jonka taajuus on melko korkea.
Niinpä kytkin sytyspuolan teslakäämini syötteeseen. Otin jännitteentuplaajan välistä pois, joten syöte on "vain" 2000 volttia. Se on silti 160 kertaa suurempi kuin puolan normaali syöttöjännite. Ajattelin, että se pamahtaa heti. Toisin kävi:
Pahoittelen sotkuista pihaani, olin niin täpinöissäni etten miettinyt tällaisia asioita. Kuvassa muuten vilahtaa tämänhetkinen versioni käämistä (jota ei ole tuunattu). Käytin kahta mikrouunin kondensaattoria sarjassa, jotta kapasitanssi olisi hiukan pienempi ja jännitteenkesto suurempi. Kuivan ilman läpilyöntijännite on noin 3kV/mm, ja tuossa pisimmillään kipinä hyppää helposti sellaisen 8cm, mikä tarkoittaa että kyllä sieltä sellaisen yli 200kV tulee. No, ok, ilma oli kosteaa, joten voi olla että se on vähemmän, mutta hurja jännite kumminkin.
En pystynyt rikkomaan puolaa edes tällä syötöllä.
Olen onnistunut haalimaan vielä muutaman mikrouuninraadon ja siten minulla on nyt myös mikrokonkkia useita, mutta niiden kapasitanssi on liian suuri, enkä usko että ne käyttäytyvät kovin hyvin korkeilla taajuuksilla. Toisaalta korkeita taajuuksia ja jännitteitä (ja virtoja) sietävät laadukkaat pulssikonkat maksavat melko paljon; joutuisin kohtuullisenkin konkkapankin rakentaakseni maksamaan useita kymmeniä euroja. Koska tässä itselläni on kysymys siitä, miten tehdään halvasta romusta hauskoja leluja, en ole lähtenyt sille tielle.
Korkeat jännitteet ovat kuitenkin hauskoja ja kiehtovia. Yksi melko yleinen -- ja ennenkaikkea halpa -- korkeiden jännitteiden luomiseen kelpaava laite on sytytyspuola. Ne maksavat Biltemassa 9.90. Näissä on se hauska piirre, että vaikka ne on tehty 12 voltin nimellisjännitteelle, erityisesti suuritehoisemmat on ylisuunniteltu. Vanhemmissa kärjellisissä sytytysjärjestelmissä virrat ja erilaiset heijastejännitteet voivat olla isojakin, ja Isot Pojat ovat ajaneet sytytyspuolaa systeemillä, jossa syöttöjännitteenä on ollut jopa 230 volttia verkkovirrasta.
Minä kuitenkin ajattelin kokeilla kuinka paljon jännitettä se kestää. Puola toimii eräänlaisena muuntajana, mutta sensijaan että se muuntaisi jatkuvaa jännitettä, se perustuu siihen, että virta joka puolan ensiön läpi kulkee, katkaistaan nopeasti, jolloin toisiolle syntyy hetkellisesti hyvin korkea jännite. Kuten todettua, vanhemmissa autoissa tämä tehdään mekaanisesti, uudemmissa puolijohteilla. Mekaaninen katkominen muistuttaa jonkin verran "käänteistä" kipinäväliä, joka on teslakäämin syötössä.
On loppujen lopuksi yhdentekevää, katkaistaanko vai kytketäänkö virta nopeasti. Tesla-käämiä ajettaessa periaate on hivenen samantapainen; kondensaattoria ladataan, jolloin virta on ensin tasaisen iso, mutta laskee samalla kun jännite konkan yli nousee. Kun kondensaattorin jännite on noussut riittävän suureksi, kipinärako laukeaa ja virta pomppaa hetkellisesti suureksi; Teslassa käämi ja kondensaattori muodostavat hetkeksi värähtelijän, jonka taajuus on melko korkea.
Niinpä kytkin sytyspuolan teslakäämini syötteeseen. Otin jännitteentuplaajan välistä pois, joten syöte on "vain" 2000 volttia. Se on silti 160 kertaa suurempi kuin puolan normaali syöttöjännite. Ajattelin, että se pamahtaa heti. Toisin kävi:
Pahoittelen sotkuista pihaani, olin niin täpinöissäni etten miettinyt tällaisia asioita. Kuvassa muuten vilahtaa tämänhetkinen versioni käämistä (jota ei ole tuunattu). Käytin kahta mikrouunin kondensaattoria sarjassa, jotta kapasitanssi olisi hiukan pienempi ja jännitteenkesto suurempi. Kuivan ilman läpilyöntijännite on noin 3kV/mm, ja tuossa pisimmillään kipinä hyppää helposti sellaisen 8cm, mikä tarkoittaa että kyllä sieltä sellaisen yli 200kV tulee. No, ok, ilma oli kosteaa, joten voi olla että se on vähemmän, mutta hurja jännite kumminkin.
En pystynyt rikkomaan puolaa edes tällä syötöllä.
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Make no mistake.
Edellisen kirjoituksen loppukaneetti innosti erään nimimerkin hieman spekuloimaan sielunliikkeistäni, joten voisin hievan tunnustukselliseen sävyyn avata tässä asioita. Myös sentapaisista henkilökohtaisista asioista joista en yleensä kirjoita. Tämä siksi, että ei tarvitse miettiä turhan paljon. Yksityiskohtiin en aio mennä.
Viimeiset reilu kaksi vuotta ovat olleet verraten raskaita monella tapaa. Ensiksi työympäristöstä. Palattuani Singaporesta jouduin työssäni uudenlaiseen ympäristöön ja toimenkuvani muuttui hieman. Hallinnollisten rajojen muuttuminen ja "senioriteetin" lisääntyminen lisäsivät painetta tuloksellisuuteen työssä; vähensin tarkoituksella spesifisistä työasioista kirjoittamista. Tämä tapahtui samaan aikaan kun yliopistojen rahoitusmallin muutos vaikutti yhä konkreettisemmin työympäristöön. Työpaikallani on käyty erinäisiä YT-neuvotteluja, ja vaikka mikään niistä ei ole koskenut omaa työtäni, näillä on vaikutusta yleiseen ilmapiiriin. Tämä on varmasti näkynyt kirjoituksissani ja vaikuttanut mielipiteisiini.
Toiseksi, tasapainottaakseni stressiä, aloin "urheilla", siis aktiivisemmin harrastaa liikuntaa palattuani. Aktivoiduin vuosia jäissä olleesseen juoksuharrastukseeni ja ensi kertaa aloin tavoitteellisemmin kohentaa kuntoani. Tämä onnistui alkuun hyvin nopeasti, kilometriaikani neljällä kilometrillä putosi noin seitsemästä minuutista karvan verran yli neljään minuuttiin puolessa vuodessa, ja kestävyyteni parani. Perheen yhteisenä harrastuksena aloitimme myös taekwondon, mistä kirjoitin paljon alkuun. Vuoden 2013 puolimaratonin jälkeen aloin kärsi kuitenkin ITBS-vaivasta ja jouduin käytännössä luopumaan siinä vaiheessa jo itselleni kovin tärkeäksi käyneestä tavoitteellisesta treenistä. Vuoden 2014 aikana havaitsin myös rakenteellisen ongelman kylkiluissani, minkä vuoksi taekwondon sinänsä vähäpätöiset iskut kylkiin aiheuttivat rustovaurioita ja jopa murtumia kylkiluissa; hetken pelkäsin jopa osteoporoosia, koska murtumia tuli sen verran kovaan tahtiin. Tämän vuoksi jouduin jättämään ottelemisen kokonaan. Aloitin voimaharjoittelun vuoden 2014 lopulla ja jälleen kerran, lupaavasti alkanut kehitys -- olin todella heikko aluksi -- kilpistyi tämän vuoden keväällä nopeasti kehittyneeseen AC-nivelen ja kiertäjäkalvosimen ärtymiseen.
Onnistumisen kokemukset liikunnassa ovat varsin palkitsevia; liikunta on sisäeritysjärjestelmän kannalta varsin kiitollinen harrastus, sillä useimmat liikuntamuodot joissa kehoa rasitetaan, tuottavat kaiken muun lisäksi endorfiini- ja dopamiinivasteen ja näin syntyvä hyvänolontunne on yksi parhaita "pörinöitä" joita ihminen voi hankkia. Osaksi tästä syystä pettymys jonka loukkaantuminen tai rasitusvamma tuottaa, on suuri. Tämä lienee näkynyt kirjoitusteni sävyssä tietynlaisena synkkyytenä.
On toki myös niin, että yksityiselämäni muilta osin on ollut jonkin verran käymistilassa. Ulkomailla asuminen, erinäiset sukuun ja perheeseen liittyvät muut hankaluudet ovat aika-ajoin aiheuttaneet ongelmia. Näitä ongelmia on kaikilla jossain vaiheessa; lapset menevät kouluun, vanhemmat jäävät eläkkeelle ja/tai sairastuvat, sisaruksilla on taloudellisia tai sosiaalisia vaikeuksia, parisuhteeseessa on vähemmän hohdokkaita vaiheita, on remontteja, epäonnistumisia, realisoituneita riskejä, jne. Moderni yhteiskunta on rakennettu tietynlaisten odotusten ja edellytysten varaan, ja kun näissä jokin vähän heiluu, saattaa tulla vaikeaa.
Suomen taloudellinen ja poliittinen tilanne on ollut huonolla trajektorialla nyt käytännössä kaksi edellistä vaalikautta, ja meillä on ollut hallituksia jotka ovat olleet täysin halvaantuneita ja kykenemättömiä tekemään kunnollisia päätöksiä oikein mihinkään suuntaan. Henkilökohtainen tilanteeni yhdessä yleisen kansallisen henkisen lamaannuksen kanssa ovat näkyneet tässä kirjoitusten sävyssä. Toveri Sipiläkin kutsui tilannetta vakavaksi ihan televisiossa.
Optimismini sen suhteen, että valtion tai muun julkisen instanssin taholta voitaisiin tehdä aktiivisia toimenpiteitä joilla ihmisten elinolosuhteita olennaisilta osin parannettaisiin, on murentunut viimeisen 10 vuoden aikana, osin henkilökohtaisten kokemusten, osin tiedon karttumisen ja osin sattuman kautta; jokaisen maailmankuva elää iän myötä. Käsitykseni siitä, että ihmisiä tulisi kohdella ensisijaisesti yksilöinä eikä minkään etnisten, uskonnollisten, tms ryhmien edustajina, ei ole muuttunut. Käsitykseni siitä, että yhteiskunnallisen päätöksenteon tulisi tähdätä nimenomaan tehokkuuteen (contra esimerkiksi vapauteen tai tasa-arvoon), eli purkamaan nolla- ja negatiivissummaisia asetelmia ja luomaan olosuhteet joissa vaurautta luodaan tavoilla joka ei ole muilta pois ja joka mahdollisuuksien mukaan hyödyttää kaikkia, ei ole muuttunut mihinkään. En ole muuttunut nazziksi, en perussuomalaisten, keskustan, tai kokoomuksen kannattajaksi, en kansallismieliseksi, tms. Sanouduin irti vihreiden kannattajakunnasta kuusi vuotta sitten koska koin näiden yhtäältä pettäneen liberaalit odotukseni ja toisaalta että olin kasvanut ulos siitä vähäisestä vasemmistosympatiastani joka minulla nuorena oli ollut, eikä ko. puolue osoittanut merkkejä samantyyppisestä kehityssuunnasta. Esimerkiksi feminismin vastaisia kirjoituksia olen kirjoittanut jo parikymmentä vuotta; metodini on ollut aina, ja tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan, jonkinasteinen provokaatio yhdistettynä valmiuteen argumentoida asiallisesti tarpeen vaatiessa, ja motiivini on yksinkertaisesti se että väitteleminen ja kirjoittaminen ja asioden pohdiskelu monella eri tavalla on minusta mielenkiintoista.
En ole kiinnostunut pelkästä päänaukomisesti niinkuin monet poliittista väriä tunnustavat blogit ja kommentaattorit. Jos joku osoittaisi minulle huomenna kiistattoman todistusaineiston siitä, että kommunismi on tehokkaampi ja tuottaa utilitaristisesti ajatellen parhaan yhteiskunnan, kannattaisin kommunisteja; en vain usko että asia on näin. Jos joku antaisi minulle kiistattoman todisteen siitä, että "Jeesus pelastaa", uskoisin tähän häpeämättä lainkaan aiempaa ateistista positiotani, sillä oli mielipiteeni kuinka äkkiväärä tai vahva tahansa, se minkä uskon olevan totta, ei riipu arvoistani eikä toisinpäin. Maailmankaikkeus on tarkalleen sellainen kuin se on, se ei riipu uskomuksistani eikä siitä mitä pidän toivottavana. Jos uskomukseni on väärä, sen pitäisi muuttua paremmin vastaamaan tosiasioita. Tällä ei teoriassa pitäisi olla mitään vaikutusta siihen, mitä pidän itse toivottavana lopputuloksena. Ja edelleen suhtaudun asianmukaisella ylenkatseella ihmisiin joiden uskomukset tosiasioista on johdettu heidän arvoistaan.
Viimeiset reilu kaksi vuotta ovat olleet verraten raskaita monella tapaa. Ensiksi työympäristöstä. Palattuani Singaporesta jouduin työssäni uudenlaiseen ympäristöön ja toimenkuvani muuttui hieman. Hallinnollisten rajojen muuttuminen ja "senioriteetin" lisääntyminen lisäsivät painetta tuloksellisuuteen työssä; vähensin tarkoituksella spesifisistä työasioista kirjoittamista. Tämä tapahtui samaan aikaan kun yliopistojen rahoitusmallin muutos vaikutti yhä konkreettisemmin työympäristöön. Työpaikallani on käyty erinäisiä YT-neuvotteluja, ja vaikka mikään niistä ei ole koskenut omaa työtäni, näillä on vaikutusta yleiseen ilmapiiriin. Tämä on varmasti näkynyt kirjoituksissani ja vaikuttanut mielipiteisiini.
Toiseksi, tasapainottaakseni stressiä, aloin "urheilla", siis aktiivisemmin harrastaa liikuntaa palattuani. Aktivoiduin vuosia jäissä olleesseen juoksuharrastukseeni ja ensi kertaa aloin tavoitteellisemmin kohentaa kuntoani. Tämä onnistui alkuun hyvin nopeasti, kilometriaikani neljällä kilometrillä putosi noin seitsemästä minuutista karvan verran yli neljään minuuttiin puolessa vuodessa, ja kestävyyteni parani. Perheen yhteisenä harrastuksena aloitimme myös taekwondon, mistä kirjoitin paljon alkuun. Vuoden 2013 puolimaratonin jälkeen aloin kärsi kuitenkin ITBS-vaivasta ja jouduin käytännössä luopumaan siinä vaiheessa jo itselleni kovin tärkeäksi käyneestä tavoitteellisesta treenistä. Vuoden 2014 aikana havaitsin myös rakenteellisen ongelman kylkiluissani, minkä vuoksi taekwondon sinänsä vähäpätöiset iskut kylkiin aiheuttivat rustovaurioita ja jopa murtumia kylkiluissa; hetken pelkäsin jopa osteoporoosia, koska murtumia tuli sen verran kovaan tahtiin. Tämän vuoksi jouduin jättämään ottelemisen kokonaan. Aloitin voimaharjoittelun vuoden 2014 lopulla ja jälleen kerran, lupaavasti alkanut kehitys -- olin todella heikko aluksi -- kilpistyi tämän vuoden keväällä nopeasti kehittyneeseen AC-nivelen ja kiertäjäkalvosimen ärtymiseen.
Onnistumisen kokemukset liikunnassa ovat varsin palkitsevia; liikunta on sisäeritysjärjestelmän kannalta varsin kiitollinen harrastus, sillä useimmat liikuntamuodot joissa kehoa rasitetaan, tuottavat kaiken muun lisäksi endorfiini- ja dopamiinivasteen ja näin syntyvä hyvänolontunne on yksi parhaita "pörinöitä" joita ihminen voi hankkia. Osaksi tästä syystä pettymys jonka loukkaantuminen tai rasitusvamma tuottaa, on suuri. Tämä lienee näkynyt kirjoitusteni sävyssä tietynlaisena synkkyytenä.
On toki myös niin, että yksityiselämäni muilta osin on ollut jonkin verran käymistilassa. Ulkomailla asuminen, erinäiset sukuun ja perheeseen liittyvät muut hankaluudet ovat aika-ajoin aiheuttaneet ongelmia. Näitä ongelmia on kaikilla jossain vaiheessa; lapset menevät kouluun, vanhemmat jäävät eläkkeelle ja/tai sairastuvat, sisaruksilla on taloudellisia tai sosiaalisia vaikeuksia, parisuhteeseessa on vähemmän hohdokkaita vaiheita, on remontteja, epäonnistumisia, realisoituneita riskejä, jne. Moderni yhteiskunta on rakennettu tietynlaisten odotusten ja edellytysten varaan, ja kun näissä jokin vähän heiluu, saattaa tulla vaikeaa.
Suomen taloudellinen ja poliittinen tilanne on ollut huonolla trajektorialla nyt käytännössä kaksi edellistä vaalikautta, ja meillä on ollut hallituksia jotka ovat olleet täysin halvaantuneita ja kykenemättömiä tekemään kunnollisia päätöksiä oikein mihinkään suuntaan. Henkilökohtainen tilanteeni yhdessä yleisen kansallisen henkisen lamaannuksen kanssa ovat näkyneet tässä kirjoitusten sävyssä. Toveri Sipiläkin kutsui tilannetta vakavaksi ihan televisiossa.
Optimismini sen suhteen, että valtion tai muun julkisen instanssin taholta voitaisiin tehdä aktiivisia toimenpiteitä joilla ihmisten elinolosuhteita olennaisilta osin parannettaisiin, on murentunut viimeisen 10 vuoden aikana, osin henkilökohtaisten kokemusten, osin tiedon karttumisen ja osin sattuman kautta; jokaisen maailmankuva elää iän myötä. Käsitykseni siitä, että ihmisiä tulisi kohdella ensisijaisesti yksilöinä eikä minkään etnisten, uskonnollisten, tms ryhmien edustajina, ei ole muuttunut. Käsitykseni siitä, että yhteiskunnallisen päätöksenteon tulisi tähdätä nimenomaan tehokkuuteen (contra esimerkiksi vapauteen tai tasa-arvoon), eli purkamaan nolla- ja negatiivissummaisia asetelmia ja luomaan olosuhteet joissa vaurautta luodaan tavoilla joka ei ole muilta pois ja joka mahdollisuuksien mukaan hyödyttää kaikkia, ei ole muuttunut mihinkään. En ole muuttunut nazziksi, en perussuomalaisten, keskustan, tai kokoomuksen kannattajaksi, en kansallismieliseksi, tms. Sanouduin irti vihreiden kannattajakunnasta kuusi vuotta sitten koska koin näiden yhtäältä pettäneen liberaalit odotukseni ja toisaalta että olin kasvanut ulos siitä vähäisestä vasemmistosympatiastani joka minulla nuorena oli ollut, eikä ko. puolue osoittanut merkkejä samantyyppisestä kehityssuunnasta. Esimerkiksi feminismin vastaisia kirjoituksia olen kirjoittanut jo parikymmentä vuotta; metodini on ollut aina, ja tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan, jonkinasteinen provokaatio yhdistettynä valmiuteen argumentoida asiallisesti tarpeen vaatiessa, ja motiivini on yksinkertaisesti se että väitteleminen ja kirjoittaminen ja asioden pohdiskelu monella eri tavalla on minusta mielenkiintoista.
En ole kiinnostunut pelkästä päänaukomisesti niinkuin monet poliittista väriä tunnustavat blogit ja kommentaattorit. Jos joku osoittaisi minulle huomenna kiistattoman todistusaineiston siitä, että kommunismi on tehokkaampi ja tuottaa utilitaristisesti ajatellen parhaan yhteiskunnan, kannattaisin kommunisteja; en vain usko että asia on näin. Jos joku antaisi minulle kiistattoman todisteen siitä, että "Jeesus pelastaa", uskoisin tähän häpeämättä lainkaan aiempaa ateistista positiotani, sillä oli mielipiteeni kuinka äkkiväärä tai vahva tahansa, se minkä uskon olevan totta, ei riipu arvoistani eikä toisinpäin. Maailmankaikkeus on tarkalleen sellainen kuin se on, se ei riipu uskomuksistani eikä siitä mitä pidän toivottavana. Jos uskomukseni on väärä, sen pitäisi muuttua paremmin vastaamaan tosiasioita. Tällä ei teoriassa pitäisi olla mitään vaikutusta siihen, mitä pidän itse toivottavana lopputuloksena. Ja edelleen suhtaudun asianmukaisella ylenkatseella ihmisiin joiden uskomukset tosiasioista on johdettu heidän arvoistaan.
tiistai 22. syyskuuta 2015
Epäsuhta
Työntävät liikkeet ovat olleet pannassa nyt kuukauden päivät. Yllättävää kyllä, tämä alkaa jo näkyä, eli rinta- ja olkavarren lihasten tonus on vähentynyt ja eron näkee myös peilistä. Maastavedossa ja kyykyssä syntyy edelleen rauhalliseen tahtiin tulosta, samoin soudussa; kaiken muun olenkin sitten käytännössä jättänyt pois.
Tänään oli räkki varattu, joten aloitin maastavedolla. Kun olin tehnyt yhden vitosen 130 kilolla, niin räkki vapautui, mutta kyykkäämisestä ei tullut enää mitään. Toisin päin onnistuu, eli maven pystyy tekemään kyykyn jälkeen. Sunnuntaina tein 3x5x122.5 kyykyssä. On hämmästyttävää, että kuuden viikon tauosta toipumiseen menee enemmän kuin kuukausi, jos kohta, onhan tässä ollut hivenen loukkaantumistakin yms.
Alakroppapainotteinen treeni tuo tietynlaisen epäsuhdan, eikä rehellisestisanoen fiilis treenin jälkeen ole ihan sitä mitä se oli kun teki penkkiä ja pystyprässiä myös. Mikäli olkapää ei tule kuntoon, motivaatiota treenin jatkamiseen voi olla vaikeaa ylläpitää. Tämä on sikäli traagista, että uskomukseni on, että jokaisen terveen aikuisen miehen pitäisi kyykätä ja vetää maasta vähintään kaksi kertaa oman painonsa ja prässätä oma paino. Itse en tähän tietenkään pysty, joten en voi karakterisoida itseäni terveeksi aikuiseksi mieheksi.
Toinen asia, jonka terveen aikuisen miehen pitäisi pystyä tekemään, on juosta 3000 metriä 12 minuutissa. Kun treenasin puolimaratonille kaksi vuotta sitten (uskomatonta miten aika kuluu), pystyin tähän nippa nappa. Nyt en pääse 12 minuutissa edes 2500 metriä, koska olen lihonut 10 kiloa. Tässäkin siis on syntynyt epäsuhtaa.
Monet tuttavani pitävät minua jotenkin hyväkuntoisena tai vahvana. Tämä on minulle merkki vain yhdestä asiasta: Olemme kansakuntana heikkoja ja arvottomia. Ansaitsemme tuhoutua.
Tänään oli räkki varattu, joten aloitin maastavedolla. Kun olin tehnyt yhden vitosen 130 kilolla, niin räkki vapautui, mutta kyykkäämisestä ei tullut enää mitään. Toisin päin onnistuu, eli maven pystyy tekemään kyykyn jälkeen. Sunnuntaina tein 3x5x122.5 kyykyssä. On hämmästyttävää, että kuuden viikon tauosta toipumiseen menee enemmän kuin kuukausi, jos kohta, onhan tässä ollut hivenen loukkaantumistakin yms.
Alakroppapainotteinen treeni tuo tietynlaisen epäsuhdan, eikä rehellisestisanoen fiilis treenin jälkeen ole ihan sitä mitä se oli kun teki penkkiä ja pystyprässiä myös. Mikäli olkapää ei tule kuntoon, motivaatiota treenin jatkamiseen voi olla vaikeaa ylläpitää. Tämä on sikäli traagista, että uskomukseni on, että jokaisen terveen aikuisen miehen pitäisi kyykätä ja vetää maasta vähintään kaksi kertaa oman painonsa ja prässätä oma paino. Itse en tähän tietenkään pysty, joten en voi karakterisoida itseäni terveeksi aikuiseksi mieheksi.
Toinen asia, jonka terveen aikuisen miehen pitäisi pystyä tekemään, on juosta 3000 metriä 12 minuutissa. Kun treenasin puolimaratonille kaksi vuotta sitten (uskomatonta miten aika kuluu), pystyin tähän nippa nappa. Nyt en pääse 12 minuutissa edes 2500 metriä, koska olen lihonut 10 kiloa. Tässäkin siis on syntynyt epäsuhtaa.
Monet tuttavani pitävät minua jotenkin hyväkuntoisena tai vahvana. Tämä on minulle merkki vain yhdestä asiasta: Olemme kansakuntana heikkoja ja arvottomia. Ansaitsemme tuhoutua.
maanantai 21. syyskuuta 2015
Hallitus, lama ja leikkaukset.
Oma käsitykseni on, että Suomen talouspoliittista keskustelua vaivaa typeryys. Typeryyteen syyllistyy mielestäni niin hallitus kuin oppositiokin.
Suomella on ongelma, mutta -- ja myönnän että tämä kuulostaa kummalliselta -- ongelma on vähemmän paha kuin alarmistisimmat väittävät, ongelma on pahempi kuin kukaan ymmärtää, ja ongelma on eri kuin mistä julkisuudessa puhutaan.
Ensimmäinen virhekäsitys joka mielestäni vallitsee on, että Suomen ongelma olisi pääosin vientiteollisuuden kilpailukyky ja erityisesti hinta. Viennin arvo on kuitenkin noussut volyymin pienentyessä, samaan aikaan kun Suomen taloudessa vallitsee likipitäen deflaatio. Tämä indikoi, että vientituotteiden hinta ei ole se, joka tökkii. En silti väitä, etteikö vientiteollisuuden hintakilpailukyvyn paraneminen esimerkiksi työn kustannuksia leikkaamalla parantaisi tilannetta, väitän vain, että se ei ole merkittävä taloutta alaspäin painava tekijä juuri tällä hetkellä.
Toinen virhekäsitys joka vallitsee on sanan "elyvytys" merkitys. Hesarin -- uskoakseni vääristellen kirjoitettu -- artikkeli Stiglitzin Suomen tilanteesta esittämästä arviosta osin ruokkii ja osin perustuu tähän virhekäsitykseen. Stiglitz, kuten Krugmankin, on makrotaloustieteilijä, ja makrotaloustieteessä operoidaan korkean abstraktiotason käsitteillä, kuten kansantuotteella, valtion menoilla, jne. Maallikot ja jotkut taloustieteeseen perehtyneetkin, usein kuvittelevat että valtion menot ovat kaikki makromielessä saman arvoisia, eli alijäämäinen budjetti tarkoittaa "elvytystä". Näin ajatellaan suomalaisessa keskustelussa niin vasemmalla kuin oikeallakin, ja vasemmisto vaatii "elvytystä" eli lisää velanottoa ja oikeisto vaatii "elvytyksen" lopettamista eli velanoton vähentämistä.
Otetaan nyt tähän väliin pieni makrotalousteoria jotta tämä typerä haihattelu saadaan alta pois. Olkoon kansantulo Y, investoinnit I, kulutus C ja ulkomaankauppa X. Positiivinen X tarkoittaa nettovientiä ja negatiivinen tuontia. Y = I + C + X pätee, eli tuotanto jota maassa tehdään on joko investointia, kulutusta, tai ulkomaankauppaa. Periaatteessa kansalaisten pitäisi säästää kaikki mitä ei kuluteta, eli S = Y - C + X. Normaalisti pääomamarkkinoiden toimiessa S = I pätee siten, että edellisvuoden säästöt ovat osapuilleen seuraavan vuoden investoinnit.. Jos ei päde, eli S > I, niin seuraavana vuonna Y on pienempi kuin edellisenä, kun identiteetti ei päde. Tämä on äärimmäinen yksinkertaistus, mutta selittää ilmiön; kun riskipreemiot kasvavat, odotukset kysynnästä tai viennin vetämisestä (X) heikkenevät, niin rahaa jemmataan eikä investoida. Malli ei selitä talouden kasvua sinänsä, sen voi ajatella johtuvan teknologian kehityksestä ja käyttämättömän potentiaalin hyödyntämisestä kun investointeja tehdään. Tämä malli on myös puhtaasti kuvaileva, se ei kerro oikein mitään siitä, voiko systeemiä säätää jotenkin.
Keynesiläinen teoria äärimmilleen yksinkertaistettuna ja hieman pahoinpidellen sanoo, että kun talous tällä tavalla sakkaa, valtio voi korjata asiaa tekemällä asioita jotka saavat investoinnit nousuun. Rahapolitiikalla voidaan esimerkiksi korkoja painaa alas, jolloin investoinnit näyttävät kannattavammalta. Euroalueella tähän ei ole tilaa koska korot ovat jo melkein nollassa. Finanssipolitiikalla taas voidaan periaatteessa vaikuttaa lisäämällä joko investointeja tai kulutusta, eli valtio ottaa lainaa ja käyttää rahan niin, että S = I jälleen toteutuu. Kannattaa muistaa, että yhden velka on aina jonkun säästöä, poislukien tilanne jossa esimerkiksi keskuspankki painaa rahaa.
"Elvytyksenä" on tämän teorian vuoksi pidetty kaikkea sellaista valtion toimintaa, jossa ihmisten säästöjä (eli valtion velkaa) käytetään kulutukseen. Tämä ei kuitenkaan ole oikeastaan kovin mielekästä, sillä kun on kulutettu tänään, ensi vuonna pitää vastaavasti säästää jos velka halutaan maksaa. Jos velka on halpaa -- kuten se nyt on -- sen voi kuitenkin melko huoletta investoida suunnilleen mihin tahansa joka vähänkin tuottaa. Jos ongelma on se, että S > I, niin elvytyksenä ei voi pitää sellaista, joka pahoinpitelee huoltotasetta vähentämällä säästöjä, vaan ainoastaan sellaista toimintaa joka kasvattaa investointeja. Tähän voi laskea esimerkiksi korjausvelan lyhetämisen, eli erilaiset infra yms hankkeet joita on "rahapulan" vuoksi lykätty, mutta siihen ei voi laskea juoksevia kuluja.
Suomessa yksi talouden sakkaamisen ongelma tulee siitä, että julkiset menot kasvavat palvelurakenteen ja tulonsiirtojen vuoksi juuri silloin kun tulot vähenevät. Tämä ei ole yksikäsitteisen huono asia, ja voidaan ajatella tietyissä oloissa jopa stabiloivan systeemiä niin, että huoltotaseidentiteetti on aina voimassa; jos talous sakkaa, valtio kuluttaa vastaavasti enemmän. Tämä johtaa kuitenkin minusta melko selvästi siihen, että talous ei käytännössä koskaan toivu kunnolla. Jos katsotaan työttömyyden aikasarjaa 1950-luvulta saakka ja verrataan suhdanteisiin, niin matalasuhdanne on aina kasvattanut työttömyyttä kokolailla pysyvästi jonkin verran. Joka kerran kun talous on nousussa, sosiaaliturvaa, palveluita jne, lisätään. Joka kerta kun talous sakkaa, joudutaan ottamaan velkaa näiden turvaamiseksi, ja kun talous lähtee uudelleen kasvamaan, työllisyys paranee hitaammin kuin mitä se heikkeni, eikä koskaan saavuta aiempaa tasoa. Koskaan ei ole muka oikea aika leikata, ei edes hillitä menojen kasvua.
Tämä noidankehä on minun tulkintani mukaan jatkunut jo ainakin 1970-luvun alusta lähtien. 1990-luvun lama melkein tuhosi koko systeemin, ja silloin joitain etuisuuksia leikattiin, mutta työllisyys ei koskaan toipunut. Nyt työttömyys ei ole samalla tavalla noussut koska ei ole ollut vastaavaa ulkoista shokkia (kuten Neuvostoliiton kaatuminen) eikä taustalla ole ollut kotimaista rahapolitiikkaa joka olisi pahentanut asiaa kuten ns vahvan markan politiikka. Euro on tavallaan eräänlainen vesitetty versio vahvasta markasta, sillä erotuksella että vaikka Euron ulkoinen arvo säilyykin, korkotaso pysyy varsin matalana.
En vastusta sosiaaliturvaa enkä veroja, vaikka monet lukijat niin tuntuvat kuvittelevan; en vain yksinkertaisesti usko, että hyvinvointivaltioksi kutsuttua järjestelmää voi pitää yllä sellaisena kuin se nyt on. Näen jatkuvasti argumentteja, joiden mukaan siihen muka oli varaa 1980-luvulla, mutta tämä ei pidä paikkaansa. 1980-luvulla Suomen talous kasvoi koska oli niin paljon kiinniotettavaa, oli infraa rakennettavana ja Neuvostoliiton kanssa kauppa kävi poliittisista syistä. Lada oli Suomen myydyin automerkki 1981-1984. Matkapuhelin maksoi kahden kuukauden palkan, asuntolainaa alkoi saada ilman suhteita vasta 1980-luvulla.
Miksi sosiaaliturva pitäisi kokonaan miettiä uudestaan? Esimerkkinä, oletetaan, että tamperelaisella nelihenkisellä perheellä on kohtuullisen tiukka taloudellinen tilanne, ja kaksi aikuista on työssä tms josta bruttotulot ovat molemmilla 1800 euroa kuussa. Vuokra on 900 euroa kuussa. Onneksemme valtio maksaa asumistukea 161,12 euroa kuussa. Molemmat lapset ovat päivähoidossa ja päivähoitomaksu on 255,48 euroa. Toinen vanhemmista voi ottaa jonkin verran lisää työtunteja ja nostaa palkkansa 2000 euroon kuukaudessa. Mitä tapahtuu? Asumistuki putoaa nollaan (0) ja päivähoitomaksu nousee 287 euroon. Lisäksi 200 eurosta menee vielä veroa kymmenisen prosenttia. Nettovaikutus 200 euron palkanlisästä kuukaudessa on että käteenjäävät tulot laskevat noin 20 euroa. Marginaalivero on siis näillä tuloilla 110%.
Työn yksikkökustannusten laskeminen tässä kohtaa näille ihmisille ei auta Suomen taloutta. Jos tätä ongelmaa ei korjata, mikään määrä palkkakustannusten alentamista ei tule nostamaan Suomea yhtään mihinkään. Myöskään mikään määrä "elvytystä" jolla nostetaan sosiaalietuuksien määrää, ei tule koskaan missään olosuhteissa parantamaan tilannetta, koska jos näiden etuisuuksien suuruutta kasvatetaan, tämä loukku vain pahenee. Suomalainen vasemmisto ei suostu asiaa myöntämään lainkaan, vaan hokee vain mantraa jonka mukaan pienituloisia auttaa parhaiten se että sosiaalietuuksien taso turvataan jatkossakin. "Kompromissina" sitten oikeisto ja vasemmisto sopivat, että systeemiä "korjataan" lisäämällä kyttäystä ja vahtimista, ettei tukia vaan "väärinkäytetä", eli ettei vaan tehdä työtä liikaa.
Kaiken muun tuhon lisäksi muuten asumistuki vieläpä nostaa asumisen hintaa kaikille muillekin. Asumisen hinta on Suomessa melkein yksinomaan taloustieteen termein "rent" eli rahaa tyhjästä. Rakentamiskustannusten pääomittuminen on mitätön osa asumisen kustannuksia. Asumistuki tässä tilanteessa ei lisää asuntojen tarjontaa vaan ainoastaan nostaa hintoja ja synnyttää täysin sairaita tuloloukkuja. Valtiolle sen kustannus on noin miljardin, mutta väittäisin että piilokustannuksiltaan se on vähintään tuplasti tämän suuruinen tulonsiirto vuokralaisilta asuntojen omistajille.
Suomella on ongelma, mutta -- ja myönnän että tämä kuulostaa kummalliselta -- ongelma on vähemmän paha kuin alarmistisimmat väittävät, ongelma on pahempi kuin kukaan ymmärtää, ja ongelma on eri kuin mistä julkisuudessa puhutaan.
Ensimmäinen virhekäsitys joka mielestäni vallitsee on, että Suomen ongelma olisi pääosin vientiteollisuuden kilpailukyky ja erityisesti hinta. Viennin arvo on kuitenkin noussut volyymin pienentyessä, samaan aikaan kun Suomen taloudessa vallitsee likipitäen deflaatio. Tämä indikoi, että vientituotteiden hinta ei ole se, joka tökkii. En silti väitä, etteikö vientiteollisuuden hintakilpailukyvyn paraneminen esimerkiksi työn kustannuksia leikkaamalla parantaisi tilannetta, väitän vain, että se ei ole merkittävä taloutta alaspäin painava tekijä juuri tällä hetkellä.
Toinen virhekäsitys joka vallitsee on sanan "elyvytys" merkitys. Hesarin -- uskoakseni vääristellen kirjoitettu -- artikkeli Stiglitzin Suomen tilanteesta esittämästä arviosta osin ruokkii ja osin perustuu tähän virhekäsitykseen. Stiglitz, kuten Krugmankin, on makrotaloustieteilijä, ja makrotaloustieteessä operoidaan korkean abstraktiotason käsitteillä, kuten kansantuotteella, valtion menoilla, jne. Maallikot ja jotkut taloustieteeseen perehtyneetkin, usein kuvittelevat että valtion menot ovat kaikki makromielessä saman arvoisia, eli alijäämäinen budjetti tarkoittaa "elvytystä". Näin ajatellaan suomalaisessa keskustelussa niin vasemmalla kuin oikeallakin, ja vasemmisto vaatii "elvytystä" eli lisää velanottoa ja oikeisto vaatii "elvytyksen" lopettamista eli velanoton vähentämistä.
Otetaan nyt tähän väliin pieni makrotalousteoria jotta tämä typerä haihattelu saadaan alta pois. Olkoon kansantulo Y, investoinnit I, kulutus C ja ulkomaankauppa X. Positiivinen X tarkoittaa nettovientiä ja negatiivinen tuontia. Y = I + C + X pätee, eli tuotanto jota maassa tehdään on joko investointia, kulutusta, tai ulkomaankauppaa. Periaatteessa kansalaisten pitäisi säästää kaikki mitä ei kuluteta, eli S = Y - C + X. Normaalisti pääomamarkkinoiden toimiessa S = I pätee siten, että edellisvuoden säästöt ovat osapuilleen seuraavan vuoden investoinnit.. Jos ei päde, eli S > I, niin seuraavana vuonna Y on pienempi kuin edellisenä, kun identiteetti ei päde. Tämä on äärimmäinen yksinkertaistus, mutta selittää ilmiön; kun riskipreemiot kasvavat, odotukset kysynnästä tai viennin vetämisestä (X) heikkenevät, niin rahaa jemmataan eikä investoida. Malli ei selitä talouden kasvua sinänsä, sen voi ajatella johtuvan teknologian kehityksestä ja käyttämättömän potentiaalin hyödyntämisestä kun investointeja tehdään. Tämä malli on myös puhtaasti kuvaileva, se ei kerro oikein mitään siitä, voiko systeemiä säätää jotenkin.
Keynesiläinen teoria äärimmilleen yksinkertaistettuna ja hieman pahoinpidellen sanoo, että kun talous tällä tavalla sakkaa, valtio voi korjata asiaa tekemällä asioita jotka saavat investoinnit nousuun. Rahapolitiikalla voidaan esimerkiksi korkoja painaa alas, jolloin investoinnit näyttävät kannattavammalta. Euroalueella tähän ei ole tilaa koska korot ovat jo melkein nollassa. Finanssipolitiikalla taas voidaan periaatteessa vaikuttaa lisäämällä joko investointeja tai kulutusta, eli valtio ottaa lainaa ja käyttää rahan niin, että S = I jälleen toteutuu. Kannattaa muistaa, että yhden velka on aina jonkun säästöä, poislukien tilanne jossa esimerkiksi keskuspankki painaa rahaa.
"Elvytyksenä" on tämän teorian vuoksi pidetty kaikkea sellaista valtion toimintaa, jossa ihmisten säästöjä (eli valtion velkaa) käytetään kulutukseen. Tämä ei kuitenkaan ole oikeastaan kovin mielekästä, sillä kun on kulutettu tänään, ensi vuonna pitää vastaavasti säästää jos velka halutaan maksaa. Jos velka on halpaa -- kuten se nyt on -- sen voi kuitenkin melko huoletta investoida suunnilleen mihin tahansa joka vähänkin tuottaa. Jos ongelma on se, että S > I, niin elvytyksenä ei voi pitää sellaista, joka pahoinpitelee huoltotasetta vähentämällä säästöjä, vaan ainoastaan sellaista toimintaa joka kasvattaa investointeja. Tähän voi laskea esimerkiksi korjausvelan lyhetämisen, eli erilaiset infra yms hankkeet joita on "rahapulan" vuoksi lykätty, mutta siihen ei voi laskea juoksevia kuluja.
Suomessa yksi talouden sakkaamisen ongelma tulee siitä, että julkiset menot kasvavat palvelurakenteen ja tulonsiirtojen vuoksi juuri silloin kun tulot vähenevät. Tämä ei ole yksikäsitteisen huono asia, ja voidaan ajatella tietyissä oloissa jopa stabiloivan systeemiä niin, että huoltotaseidentiteetti on aina voimassa; jos talous sakkaa, valtio kuluttaa vastaavasti enemmän. Tämä johtaa kuitenkin minusta melko selvästi siihen, että talous ei käytännössä koskaan toivu kunnolla. Jos katsotaan työttömyyden aikasarjaa 1950-luvulta saakka ja verrataan suhdanteisiin, niin matalasuhdanne on aina kasvattanut työttömyyttä kokolailla pysyvästi jonkin verran. Joka kerran kun talous on nousussa, sosiaaliturvaa, palveluita jne, lisätään. Joka kerta kun talous sakkaa, joudutaan ottamaan velkaa näiden turvaamiseksi, ja kun talous lähtee uudelleen kasvamaan, työllisyys paranee hitaammin kuin mitä se heikkeni, eikä koskaan saavuta aiempaa tasoa. Koskaan ei ole muka oikea aika leikata, ei edes hillitä menojen kasvua.
Tämä noidankehä on minun tulkintani mukaan jatkunut jo ainakin 1970-luvun alusta lähtien. 1990-luvun lama melkein tuhosi koko systeemin, ja silloin joitain etuisuuksia leikattiin, mutta työllisyys ei koskaan toipunut. Nyt työttömyys ei ole samalla tavalla noussut koska ei ole ollut vastaavaa ulkoista shokkia (kuten Neuvostoliiton kaatuminen) eikä taustalla ole ollut kotimaista rahapolitiikkaa joka olisi pahentanut asiaa kuten ns vahvan markan politiikka. Euro on tavallaan eräänlainen vesitetty versio vahvasta markasta, sillä erotuksella että vaikka Euron ulkoinen arvo säilyykin, korkotaso pysyy varsin matalana.
En vastusta sosiaaliturvaa enkä veroja, vaikka monet lukijat niin tuntuvat kuvittelevan; en vain yksinkertaisesti usko, että hyvinvointivaltioksi kutsuttua järjestelmää voi pitää yllä sellaisena kuin se nyt on. Näen jatkuvasti argumentteja, joiden mukaan siihen muka oli varaa 1980-luvulla, mutta tämä ei pidä paikkaansa. 1980-luvulla Suomen talous kasvoi koska oli niin paljon kiinniotettavaa, oli infraa rakennettavana ja Neuvostoliiton kanssa kauppa kävi poliittisista syistä. Lada oli Suomen myydyin automerkki 1981-1984. Matkapuhelin maksoi kahden kuukauden palkan, asuntolainaa alkoi saada ilman suhteita vasta 1980-luvulla.
Miksi sosiaaliturva pitäisi kokonaan miettiä uudestaan? Esimerkkinä, oletetaan, että tamperelaisella nelihenkisellä perheellä on kohtuullisen tiukka taloudellinen tilanne, ja kaksi aikuista on työssä tms josta bruttotulot ovat molemmilla 1800 euroa kuussa. Vuokra on 900 euroa kuussa. Onneksemme valtio maksaa asumistukea 161,12 euroa kuussa. Molemmat lapset ovat päivähoidossa ja päivähoitomaksu on 255,48 euroa. Toinen vanhemmista voi ottaa jonkin verran lisää työtunteja ja nostaa palkkansa 2000 euroon kuukaudessa. Mitä tapahtuu? Asumistuki putoaa nollaan (0) ja päivähoitomaksu nousee 287 euroon. Lisäksi 200 eurosta menee vielä veroa kymmenisen prosenttia. Nettovaikutus 200 euron palkanlisästä kuukaudessa on että käteenjäävät tulot laskevat noin 20 euroa. Marginaalivero on siis näillä tuloilla 110%.
Työn yksikkökustannusten laskeminen tässä kohtaa näille ihmisille ei auta Suomen taloutta. Jos tätä ongelmaa ei korjata, mikään määrä palkkakustannusten alentamista ei tule nostamaan Suomea yhtään mihinkään. Myöskään mikään määrä "elvytystä" jolla nostetaan sosiaalietuuksien määrää, ei tule koskaan missään olosuhteissa parantamaan tilannetta, koska jos näiden etuisuuksien suuruutta kasvatetaan, tämä loukku vain pahenee. Suomalainen vasemmisto ei suostu asiaa myöntämään lainkaan, vaan hokee vain mantraa jonka mukaan pienituloisia auttaa parhaiten se että sosiaalietuuksien taso turvataan jatkossakin. "Kompromissina" sitten oikeisto ja vasemmisto sopivat, että systeemiä "korjataan" lisäämällä kyttäystä ja vahtimista, ettei tukia vaan "väärinkäytetä", eli ettei vaan tehdä työtä liikaa.
Kaiken muun tuhon lisäksi muuten asumistuki vieläpä nostaa asumisen hintaa kaikille muillekin. Asumisen hinta on Suomessa melkein yksinomaan taloustieteen termein "rent" eli rahaa tyhjästä. Rakentamiskustannusten pääomittuminen on mitätön osa asumisen kustannuksia. Asumistuki tässä tilanteessa ei lisää asuntojen tarjontaa vaan ainoastaan nostaa hintoja ja synnyttää täysin sairaita tuloloukkuja. Valtiolle sen kustannus on noin miljardin, mutta väittäisin että piilokustannuksiltaan se on vähintään tuplasti tämän suuruinen tulonsiirto vuokralaisilta asuntojen omistajille.
maanantai 14. syyskuuta 2015
Lyhyesti vedosta, kyykystä ja suurjännite-elektroniikasta
Olkapäävammani parantelun myötä kuntosaliharjoitteluni on ollut melko rajoitettua. Koska kaikki työntävät liikkeet, samoin kuin liikkeet joissa käsivarret joutuvat välittämään voimaa kiertoliikkeessä, ovat pannassa, ohjelmani koostuu kyykystä, maastavedosta ja suodusta. Esimerkiksi hauiskääntö tuottaa sen verran olkapään kiertojännitystä, että sitä ei voi tehdä. Power cleania ei voi tehdä, sillä tangon alle sukellettaessa käsille tulee sen verran nopea kiertoliike, että olkapäähän ottaa. Mikään merkittävällä vastuksella treenattava rintalihaksen liike ei myöskään tule kysymykseen.
Jatkoin rauhallista progressiota kesätauon jälkeen ja tänään oli kyykyssä 3x5x117.5kg ja maastavedossa 5x125kg. Kumpikin sujui ongelmitta. Välissä tein jonkin verran lämmittelynomaisia soutuja, varsinainen soutu on eri päivällä kuin maastaveto. Soudun progression olen pitänyt ja siinä työpaino on jo 80kg. Jos ja kun joskus pääsen vielä penkkipunnerruksen ääreen, joudun aloittamaan jostain 40 kilon paikkeilta. Optimistisimmillaaankin paluu kevään isoihin painohin -- ilman loukkaantumisia, takapakkia toipumisessa, jne jne -- kestää kolme kuukautta, ja realistinen tavoite on puoli vuotta. Tämä siis vasta jos olkapää on saatu kivuttomaksi, mitä se ei vieläkään ole.
Söin tulehduskipulääkettä (naproxen) vajaa kahden viikon kuurin ja olen orjallisesti noudattanut fysioterapeutin jumppaohjeita. Mitään, mikä tuottaa olkapäähän kipua joko tehdessä tai jälkikäteen, en ole tehnyt. En ole tehnyt myöskään liikkuvuusharjoituksia, koska fysioterapeutin mielestä niihin pitää palata vasta kun olkapää on kivuton. En ole kovin luottavainen, sillä esimerkiksi vasemmalla kyljellä makaaminen on tavattoman tuskallista.
Olen käyttänyt työpainoilla kyykyssä ja vedossa vyötä. Rippetoe kirjoitti joskus kauan sitten ja uudelleenjulkaisi taannoin (pahoittelen etten löytänyt linkkiä; jos joku bongaa sen, niin laittakaa kommentteihin) kirjoituksen vyön mekaniikasta. Minulla oli pitkään uskomus, että vyön mekaaninen vaikutus on, että se tekee nostamisen "helpommaksi" ja siten vyön kanssa tehty treeni ei yleistyisi niin hyvin, mutta tämä on ilmeisesti virheellinen käsitys.
Nimittäin, kyykyn ja maastavedon kaltaisissa liikkeissä vatsa- ja selkälihakset (kaikki keskivartalon tukilihakset ylipäätään) muodotavat staattisen jännityksen jonka on tarkoitus tukea selkärankaa niin, että keskivartalo voi toimia jossain määrin vipuna. Kyykyssä voima välittyy jaloista lantion kautta, ja tanko on lapaluiden päällä. Maastavedossa tanko on käsissä, mutta kädet toimivat ikään kuin köydet ja selkä on jäykkä vipu, varsinainen voima tulee lantion ojentajista ja osittain jaloista.
Tämä keskivartalon jäykistys vaatii lihaksilta nimenomaan staattista työtä. Lihakset voivat supistua vain yhdellä tavalla, mutta tietenkin eri suhteissa. Ilman vyötä ainoastaan lihakset jotka vetävät vatsaa sisäänpäin, voivat kunnolla tulla mukaan jäykistykseen. Keskikropan voi ajatella eräänlaisena kumisena pussina joka on täynnä vettä; lihakset jotka painavat sitä kasaan, samalla jäykistävät rakenteen, ja koska vesi ei puristu kasaan, tasainen puristus joka puolelta pitää säkin jäykkänä. Jos ympärille laitetaan vyö, niin lihakset joiden supistuminen työntää lihasta ulospäin eivät voi työntyä ulospäin, koska vyö on edessä. Tällöin näiden lihasten ainoa suunta työntyä on sisäänpäin, ja näin rakenne jäykistyy entisestään. Useamman lihaksen osallistuessa jäykistykseen, voidaan voimaa käyttää enemmän ja harjoitusvaste on suurempi. Myös vatsaontelon paine on suurempi, ja tämä laittaa myös sisäänpäin työntävät lihakset itseasiassa kovemmalle työlle.
Vyö voi kuitenkin antaa valheelllisen turvallisuudentunteen, ja silloin sitä kyllä käyttää väärin.
Rakensin teslakäämistäni MK3- version. Siitä tuli tavattoman ruma, sillä mokasin kiinnistysruuvien mitoituksessa ja toruksesta tuli epäkeskinen. Vielä pahempi ongelma oli, että kipinä oli vieläkin varsin aneeminen. En tosin löytänyt resonanssia vielä, mutta periaatteessa tämän ei pitäisi haitata suuremmin.
Sain kolmannen mikrouunin riivittyä onnenkantamoisena. Kävin viime viikolla kaverin kanssa noutamassa tavaroita hänen autostaan, joka oli korjaamon pihalla. Autossa oli myös joitain jätteitä jotka heitimme läheiselle jätelavalle. Kaveri huomasi siellä rikkinäisen mikrouunin ja kaikeksi onneksi noutamiemme tavaroiden joukossa oli mm työkaluja, joten purimme mikrouunin, irrotimme kondensaattorin, diodin, muuntajan, magnetronin ja jäähdytystuulettimen. Ajattelin että teen jäähdytystuulettimesta pyörivän kipinävälin (rotary cap) seuraavaan versioon Teslan syöttöpiiristä. Pyörivällä kipinävälillä on se ratkaiseva etu, että kipinä varmasti sammuu joka kierroksella eikä valokaaren ylläpitäminen hukkaa energiaa. Lisäksi sen voi yhdistää sopivaa induktiiviseen kuormaan niin, että muuntajalle näkyvä oikosulkuvirta ei ole niin suuri. Staattisella kipinävälillä korkeajännitepuolen induktiivinen kuorma on vähän kaksipiippuinen, sillä kun kipinäväli on kuumana, niin induktiivinen kuorma kyllä rajoittaa virtaa (jos ei saturoidu), mutta toisaalta myös voi hidastaa kipinän sammumista, mikä ei ole hyvä juttu.
Onnistuin melkein käräyttämään syöttöpiirin kondensaattorit kun käytin loisteputkilampun kuristinta. Siinä kävi nimittäin niin, että kipinä oli ensin vaisu kunnes yhtäkkiä kuristimen kuumettua kävi todella kirkkaaksi ja tajusin että se oli oikosulussa koko ajan. Ehdin katkaista virrat; jännitteentuplaajan konkka kävi todella kuumana ja muuntajakin alkoi savuta. Oppia ikä kaikki, taidan laittaa varmuuden vuoksi myös matalajännitesyöttöpuolella jonkun induktiivisen jännitteenrajoituksen suojelemaan muuntajaa.
Jatkoin rauhallista progressiota kesätauon jälkeen ja tänään oli kyykyssä 3x5x117.5kg ja maastavedossa 5x125kg. Kumpikin sujui ongelmitta. Välissä tein jonkin verran lämmittelynomaisia soutuja, varsinainen soutu on eri päivällä kuin maastaveto. Soudun progression olen pitänyt ja siinä työpaino on jo 80kg. Jos ja kun joskus pääsen vielä penkkipunnerruksen ääreen, joudun aloittamaan jostain 40 kilon paikkeilta. Optimistisimmillaaankin paluu kevään isoihin painohin -- ilman loukkaantumisia, takapakkia toipumisessa, jne jne -- kestää kolme kuukautta, ja realistinen tavoite on puoli vuotta. Tämä siis vasta jos olkapää on saatu kivuttomaksi, mitä se ei vieläkään ole.
Söin tulehduskipulääkettä (naproxen) vajaa kahden viikon kuurin ja olen orjallisesti noudattanut fysioterapeutin jumppaohjeita. Mitään, mikä tuottaa olkapäähän kipua joko tehdessä tai jälkikäteen, en ole tehnyt. En ole tehnyt myöskään liikkuvuusharjoituksia, koska fysioterapeutin mielestä niihin pitää palata vasta kun olkapää on kivuton. En ole kovin luottavainen, sillä esimerkiksi vasemmalla kyljellä makaaminen on tavattoman tuskallista.
Olen käyttänyt työpainoilla kyykyssä ja vedossa vyötä. Rippetoe kirjoitti joskus kauan sitten ja uudelleenjulkaisi taannoin (pahoittelen etten löytänyt linkkiä; jos joku bongaa sen, niin laittakaa kommentteihin) kirjoituksen vyön mekaniikasta. Minulla oli pitkään uskomus, että vyön mekaaninen vaikutus on, että se tekee nostamisen "helpommaksi" ja siten vyön kanssa tehty treeni ei yleistyisi niin hyvin, mutta tämä on ilmeisesti virheellinen käsitys.
Nimittäin, kyykyn ja maastavedon kaltaisissa liikkeissä vatsa- ja selkälihakset (kaikki keskivartalon tukilihakset ylipäätään) muodotavat staattisen jännityksen jonka on tarkoitus tukea selkärankaa niin, että keskivartalo voi toimia jossain määrin vipuna. Kyykyssä voima välittyy jaloista lantion kautta, ja tanko on lapaluiden päällä. Maastavedossa tanko on käsissä, mutta kädet toimivat ikään kuin köydet ja selkä on jäykkä vipu, varsinainen voima tulee lantion ojentajista ja osittain jaloista.
Tämä keskivartalon jäykistys vaatii lihaksilta nimenomaan staattista työtä. Lihakset voivat supistua vain yhdellä tavalla, mutta tietenkin eri suhteissa. Ilman vyötä ainoastaan lihakset jotka vetävät vatsaa sisäänpäin, voivat kunnolla tulla mukaan jäykistykseen. Keskikropan voi ajatella eräänlaisena kumisena pussina joka on täynnä vettä; lihakset jotka painavat sitä kasaan, samalla jäykistävät rakenteen, ja koska vesi ei puristu kasaan, tasainen puristus joka puolelta pitää säkin jäykkänä. Jos ympärille laitetaan vyö, niin lihakset joiden supistuminen työntää lihasta ulospäin eivät voi työntyä ulospäin, koska vyö on edessä. Tällöin näiden lihasten ainoa suunta työntyä on sisäänpäin, ja näin rakenne jäykistyy entisestään. Useamman lihaksen osallistuessa jäykistykseen, voidaan voimaa käyttää enemmän ja harjoitusvaste on suurempi. Myös vatsaontelon paine on suurempi, ja tämä laittaa myös sisäänpäin työntävät lihakset itseasiassa kovemmalle työlle.
Vyö voi kuitenkin antaa valheelllisen turvallisuudentunteen, ja silloin sitä kyllä käyttää väärin.
Rakensin teslakäämistäni MK3- version. Siitä tuli tavattoman ruma, sillä mokasin kiinnistysruuvien mitoituksessa ja toruksesta tuli epäkeskinen. Vielä pahempi ongelma oli, että kipinä oli vieläkin varsin aneeminen. En tosin löytänyt resonanssia vielä, mutta periaatteessa tämän ei pitäisi haitata suuremmin.
Sain kolmannen mikrouunin riivittyä onnenkantamoisena. Kävin viime viikolla kaverin kanssa noutamassa tavaroita hänen autostaan, joka oli korjaamon pihalla. Autossa oli myös joitain jätteitä jotka heitimme läheiselle jätelavalle. Kaveri huomasi siellä rikkinäisen mikrouunin ja kaikeksi onneksi noutamiemme tavaroiden joukossa oli mm työkaluja, joten purimme mikrouunin, irrotimme kondensaattorin, diodin, muuntajan, magnetronin ja jäähdytystuulettimen. Ajattelin että teen jäähdytystuulettimesta pyörivän kipinävälin (rotary cap) seuraavaan versioon Teslan syöttöpiiristä. Pyörivällä kipinävälillä on se ratkaiseva etu, että kipinä varmasti sammuu joka kierroksella eikä valokaaren ylläpitäminen hukkaa energiaa. Lisäksi sen voi yhdistää sopivaa induktiiviseen kuormaan niin, että muuntajalle näkyvä oikosulkuvirta ei ole niin suuri. Staattisella kipinävälillä korkeajännitepuolen induktiivinen kuorma on vähän kaksipiippuinen, sillä kun kipinäväli on kuumana, niin induktiivinen kuorma kyllä rajoittaa virtaa (jos ei saturoidu), mutta toisaalta myös voi hidastaa kipinän sammumista, mikä ei ole hyvä juttu.
Onnistuin melkein käräyttämään syöttöpiirin kondensaattorit kun käytin loisteputkilampun kuristinta. Siinä kävi nimittäin niin, että kipinä oli ensin vaisu kunnes yhtäkkiä kuristimen kuumettua kävi todella kirkkaaksi ja tajusin että se oli oikosulussa koko ajan. Ehdin katkaista virrat; jännitteentuplaajan konkka kävi todella kuumana ja muuntajakin alkoi savuta. Oppia ikä kaikki, taidan laittaa varmuuden vuoksi myös matalajännitesyöttöpuolella jonkun induktiivisen jännitteenrajoituksen suojelemaan muuntajaa.
maanantai 7. syyskuuta 2015
Pakolaistulva.
En yleensä kirjoita mielelläni maahanmuutto- ja pakolaisasioista, koska sellaisen kommentoimisesta tulee likainen olo. Ensiksikin, argumentit pääsääntöisesti ovat luokattomia riippumatta siitä mitä mieltä niiden esittäjä on, ja toiseksi, mikä hyvänsä argumentti törmää melkein poikkeuksetta massiiviseen tunneryöppyyn jos lukija on sen kanssa eri mieltä.
Muutamia tosiasioita voinemme kuitenkin listata, koska riippumatta mielipiteistämme ja toiveistamme, faktat ovat tarkalleen samat kaikille. Aloitetaan vaikkapa The Economistin artikkelista; ko. artikkeli toki käsittelee asiaa myös mielipiteiden tasolla ja on sikäli lukemisen arvoinen, mutta otetaan tässä vain luvut: Eurooppaan on Afrikasta ja Lähi-idästä pyrkinyt vuoden 2015 alkupuoliskolla noin 330 000 ihmistä. Näistä noin kolmannes on Syyriasta ja loput suurimmaksi osaksi Afganistanista tai Afrikasta.
Johtuen "pakolainen"- sanan terminologisista epäselvyyksistä, puhun EU-alueelle pyrkivistä ihmisistä. Ei ole täysin väärin esittää, että Syyriasta pyrkivistä isompi osa on pakolaisia sellaisessa merkityksessä jonka suurempi osa ihmisistä voi hyväksyä, kun taas afrikkalaisten ja muiden Lähi-idän tulokkaiden kohdalla erimielisyyttä on enemmän siitä, millä asialla pyrkijät liikkuvat.
EU:n alueelle pyrkivillä on useampia keinoja, eniten huomiota ovat saaneet ns venepakolaiset, jotka lähtevät joko Afrikan pohjoisrannikolta kohti Espanjan ja Italian saaria, tai Turkin rannikolta kohti Kreikkaa.
Turkissa on tällä hetkellä 1.9 miljoonaa Syyrialaista erilaisilla leireillä ja kaupungeissa ympäri maata, joten on selvää, että vain pieni osa heistä lähtee matkaan kohti EU:ta. Turkki ei tarjoa pakolaisille varsinaista turvapaikkaa, vaikka onkin ottanut ihmiset vastaan avosylin. Kansainvälisissä sopimuksissa jotka aikanaan on laadittu, Turkkia sitovat pakolaisten vastaanottamista ja pakolaisstatuksen tunnustamista koskevat pykältä ainoastaan eurooppalaisten pakolaisten osalta. Tämä on yksi asia, joka ei ole tullut esiin kovin voimakkaasti; Turkki on kyllä nimellisesti ensimmäinen maa johon pakolaiset tulevat, ja vaikka Turkki ei tiettävästi ole vielä ainakaan vedonnut kovin voimakkaasti näihin pykäliin, maassa olevat ovat teknisestiottaen vailla lainopillista suojaa. Turkissa sijaitsevissa pakolaisleireissä on eroja, monet ovat varsin hyvin hoidettuja, mutta eivät kaikki.
Toinen merkittävä tekijä ovat Syyrian muut naapurimaat. Jordaniassa pakolaisia on vajaa miljoona, Libanonissa reilu miljoona. Syyrian pakolaiset muodostavat nyt neljänneksen kaikista Libanonin alueella oleskelevista ihmisistä. Lähialueiden maista Irakissa on joitain satoja tuhansia. Jordania ja Libanon ovat olleet jossain määrin nihkeämpiä ottamaan vastaan pakolaisia. Kaikenkaikkiaan naapurimaissa on reilu neljä miljoonaa ihmistä ja lisäksi Syyriassa 6-7 miljoonaa ihmistä on lähtenyt kodeistaan toisille paikkakunnille ja pakolaisleireihin. Luvut ovat suuntaa-antavia, tarkkoja lukuja on vaikea saada, mutta suuruusluokka on suunnilleen tämä.
Siis, reilu 10 miljoonaa kodeistaan lähtenyttä, näistä reilu 100 000 on pyrkinyt EU-alueelle tämän vuoden aikana. Tämä on siis 1-2 prosenttia kaikista kodeistaan paenneista ihmisistä, lähempänä yhtä prosenttia selvästi.
Sivumennensanoen, Arabian niemimaan rikkaat öljymaat ovat ottaneet vastaan Syyrian pakolaisia tasan nolla kappaletta, eikä Israelin luku ole juuri suurempi. En ota tässä kantaa lainkaan siihen miten asian "pitäisi" olla, mutta totean tässä että oli mielide mikä hyvänsä kysymyksessä "arabit vs Israel", niin tästä ei kukaan kovin hyvää lyömäasetta saa omalle näkemykselleen.
Katsotaan sitten kustannuksia. Tässä huomautan, että toivon ettei tätä tulkita kummallakaan seuraavista tavoista: Toivon ettei kukaan vedä selkäytimestään "ihminen ei ole kustannus"-, tai toisaalta "miksi meidän pitää maksaa?"-reaktiota. Kun ihmisiä liikkuu paikasta toiseen suuria määriä, tämä tarkoittaa että vettä, ruokaa, vaatteita, jne tarvitaan. Nämä maksavat ja tämä on fakta. Jos pyrimme muodostamaan a) oikean käsityksen ja b) operationaalisen mielipiteen siitä, mitä meidän tulisi tehdä, meidän on tarkasteltava kustannuksia ja hyötyjä ilman että refleksit estävät.
Eri lähteiden mukaan yhden pakolaisleirin ylläpito maksaa vajaa 10 euroa per asukas kuukaudessa. Tämä ei ole ainoa kustannus, ja esimerkiksi Turkin pakolaisten auttamiseen käyttämästä rahasta esitetyt arviot vaihtelevat; joidenkin lähteiden mukaan puhutaan kolmesta, joidenkin kahdeksasta miljardista eurosta kumulatiivisesti. Hyvä hiha-arvio lienee, että kiinteät kustannukset huomioiden, pakolaisten vastaanottaminen maksaa Turkille reilu 2 miljardia vuodessa, mikä tekee noin 2000 euroa per maahantulija. Turkki on tällä hetkellä suurin pakolaisten vastaanottajamaa, joten käytetään tätä arviona sille, mitä maksaa "auttaminen lähialueilla", ainakin kun ei puhuta sotilaallisesta väliintulosta.
Ruotsi on ehkä parhaiten Suomeen vertautuva maa tässä suhteessa. Ruotsiin on tullut reilu 40 000 syyrialaista wikipedian mukaan. Tällainen matka maksaa usein tuhansia euroja erilaisina lahjuksina ja ihmissalakuljettajien vaatimina matkakustannuksina. Tämän lisäksi vastaanottavan maan hintataso ja sosiaaliturvan rakenne huomioonottaen, välitön kustannus Pohjoismaihin saapuvasta syyrialaisesta on vähintään kymmenkertainen verrattuna kustannukseen joka lähialueilla aiheutuu.
Oma mielipiteeni ei ole pakolaisvastainen, eikä myöskään mitenkään erityisen "myönteinen". En suhtaudu oikeastaan mitenkään maahanmuuttoon ylipäätään, mielestäni kaikkia asioita tulee ajatella marginaalilla. Jos ajattelemme millainen on Pohjois-Eurooppaan tulevan syyrialaisen profiili, niin keskimäärin tämä on suuremmalla todennäköisyydellä työikäinen mies, melko varakkaasta taustasta, suuremmalla todennäköisyydellä koulutettu ja suuremmalla todennäköisyydellä kielitaitoinen, kun verrataan esimerkiksi pakolaisleirille jääneeseen. Tällaisella ihmisellä on potentiaalia elättää itsensä normaalin elinkeinorakenteen maassa, ja vieläpä tavalla josta ei vastaanottavalle maalle synny lainkaan kustannuksia.
Potentiaalia, mutta käytännössä esimerkiksi Suomessa on muutamia esteitä. Sosiaaliturva on yksi, ja työlainsäädäntö toinen, ja kolmas tietysti tämänhetkinen taloustilanne. Työttömyys on varsin korkealla Suomessa juuri nyt ja maahantulijan olisi vaikea löytää työtä josta maksettaisiin työehtosopimuksen mukainen palkka ja/tai sellainen, joka olisi kannattavampi vastaanottaa kuin sosiaaliturva. Tästä johtuen yksilön aiheuttama julkistaloudellinen rasite on todennäköisesti keskimäärin (ja marginaalilla, siis kun otamme yhden ihmisen lisää, niin odotusarvoisesti) lähempänä tuota kymmenkertaista kuin kustannusneutraalia.
Meillä olisi toki mahdollisuus; voisimme romuttaa yleissitovuuden ja alentaa sosiaaliturvaa. Kannatan näitä toimenpiteitä lämpimästi, mutta en usko että ne saavat suurta kannatusta niiden parissa, jotka toisaalta suhtautuvat myötämielisesti maahantulijoihin. Olemme siis tavallaan pattitilanteessa; maahantulijat tulevat kalliiksi ellemme muuta sääntöjä, mikä puolestaan saa aikaan sen, että ihmiset suhtautuvat negatiivisemmin maahantulijoihin. Ihmiset jotka suhtautuvat maahantulijoihin positiivisesti, ovat usein samoja ihmisiä, jotka eivät halua niitä muutoksia joilla näistä voisi olla hyötyä kansantaloudelle.
Tämän lisäksi on peliteoreettinen ongelma. EU vahtii rajojaan melko tarkkaan, mutta rajat silti vuotavat. Tavallinen tallaaja joka haluaa kävellä rajan yli ja sanoa että "haluan turvapaikan", ei voi tehdä niin, vaan hänen pitää livahtaa rajan yli, mielellään osana isompaa joukkoa tai sitten saada kyyti salassa jonnekin syvemmälle EU-alueelle, ja sitten anoa turvapaikkaa. Tämä synnyttää tilanteen, jossa pakolaisleireista EU-alueelle pyrkimään lähtevät ne, joilla on eniten voitettavaa ja vähiten hävittävää omassa ja yhteisön silmissä. Nuoret miehet ovat kaikissa yhteiskunnissa olleet kulutustavaraa, ja niin on pakolaisten joukossakin. Pakolaisleirillä isot määrät nuoria miehiä aiheuttaa turhautuessaan varmasti ongelmia, ja toisaalta jos he pääsevät johonkin EU-maahan joko töihin tai nauttimaan sosiaaliturvaa, lähettämällä edes pienen osan hankkimastaan rahasta takaisin, heistä on suuri hyöty. Jos he taas kuolevat matkalla, niin, no.
Toki perheellisiäkin lähtee matkaan. Jotkut ottavat riskin, ja uutisissa on ollut tarinoita kuolleista lapsista yms. Tämä on varsin ikävää, mutta on tavallaan selvää, ettei lapsiperhe lähde lasten kanssa vaaralliselle matkalle, ellei usko että riskin ottaminen on jollakin tapaa välttämätöntä tai ottamisen arvoinen. Tähänkin on syypää, omasta mielestäni, eurooppalainen sosiaaliturva. On varsin ymmärrettävää, että me tahdomme pitää huolen kaikista EU-alueella asuvista lapsista, joten tarjoamme lapsille koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa. Tämä luo kuitenkin insentiivejä jotka ovat varsin kieroja. Esimerkiksi, en voi oikein kuvitella mikä saisi minut nykytilanteessani esimerkiksi lähtemään Tallinnaan perheeni kanssa vuotavassa kumiveneessä keskellä syysmyrskyä, mutta jos täällä olisi vaikea ruokkia, vaatettaa ja muutoin hoitaa lapsia, ja Tallinnassa odottaisi lähes varma (jos sinne pääsee) elanto lapsilleni, joutuisin harkitsemaan vakavasti. Jos täällä olisi lisäksi merkittävä kuoleman riski, niin valinta ei olisi edes vaikea.
Korostan, että ymmärtämällä ihmisten motiiveja voimme pohtia erilaisia vaihtoehtoja. Se ei tarkoita a) näiden ihmisten syyllistämistä "oman edun tavoittelijoina", eikä b) sellaista myötätuntoa joka automaattisesti velvoittaa meitä antamaan ihokkaamme ja avaamaan kotimme ovet. Ymmärtämällä ihmisten motiiveja voimme ehkä luoda olosuhteet joissa ei tällainen riskinotto kannata.
Vaihtoehtoja on esitetty useita. Esimerkiksi, on esitetty että rajavalvontaa pitäisi tiukentaa niin, että insentiivi tulla maahan poistuu; jos kaikki tulijat käännytettäisiin, tulijoita ei pian enää olisi, tai olisi paljon vähemmän, sillä sana kulkee. Tämä on ollut se, mihin Australia on pyrkinyt ja osin onnistunutkin. Niin kylmältä kuin se vaikuttaakin, tämä voisi lopulta olla humaanein vaihtoehto. Tällainen politiikka on kuitenkin vaikea toteuttaa ilman suurta paheksuntaryöppyä, ja se toimii kunnolla vain jos siitä on melko suuri yksimielisyys. Lisäksi sen toteuttaminen täysin universaalisti johtaisi humanitääriseen katastrofiin, sillä se tarkoittaisi että kaikki ympäröivien maiden nyt vastaanottamat pakolaiset pitäisi majoittaa leireihin rajan Syyrian puolelle. Kolmaskin ongelma on, eli että sen soveltaminen takautuvasti ainakaan kovin ripeällä tahdilla ei ole mahdollista ilman melko räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ja karkotuksia. En pidä sitä tällä hetkellä realistisena. En kuitenkaan näe että se olisi -- päinvastaisista näkemyksistä huolimatta -- mitenkään "rasistinen" tai edellyttäisi meiltä jonkinlaista epäempaattisuutta. Sen voisi varsin hyvin yhdistää mittaviin humanitäärisiin panostuksiin, esimerkiksi EU voisi tarjoutua hoitamaan suurimman osan Turkin pakolaisleirien kustannuksista, tarjota rokotusohjelmia ja koulutusta lapsille, jne.
Tämä toimintamalli ei kuitenkaan johda todennäköisesti sen paremmin "suvaitsevaisten" kauhuskenaarioihin etnisistä puhdistuksista kuin "rasistien" utopiaan valkoisesta homogeenisesta Euroopasta. Euroopan ikärakenne on epäedullinen talouskasvua ajatellen, ja nyt Euroopassa asuvien etnisten vähemmistöjen -- etupäässä muslimiväestön -- syntyvyys on suurempi. Villeimmät rotukiihkoilijoiden fantasiat sisältävät politiikkaa, jolla tämä väestönosa poistetaan Euroopasta, mutta tällaisen totuetumiseen en usko, tai siis, pidän sitä hyvin epätodennäköisenä, sillä se tuskin on taloudellisesti mitenkään mielekästä. Integraatiopolitiikka ei ole tähän mennessä toiminut, mutta jotkut väittävät että tässä skenaariossa on sen ainoa toivo. Itse en ota kantaa.
Toinen vaihtoehto on avata rajat ja päästää kaikki halukkaat sisään. Tässä on omat ongelmansa. Kustannuksia ajatellen, on selvää, että kymmentä miljoonaa syyrialaista ei voi ottaa EU:n sosiaaliturvan piiriin noin vaan. Nykyinen taloustilanne on sellainen, että kantaväestössäkin työttömyys on melko korkealla tasolla (Saksaa lukuunottamatta), ja syyrialaisten -- samoin kuin kaikkien muidenkin EU-alueelle pyrkivien -- kilpailutilanne työmarkkinoilla ei ole kovin hyvä. Tätä tilannetta toki voi helpottaa sillä, että tulijoille olisi lupa maksaa vähemmän palkka, tai että ylipäätään sallittaisiin matalan tuottavuuden aloilla matalammat palkat, mutta tämä ei toimi jos sosiaaliturvan taso on liian korkea tai jos sen muoto on väärä. Jonkinlainen perustulomalli, jossa kansalaiset saavat perustuloa (ja maahantulijat eivät, tai saavat alennettua perustuloa), voisi toimia siten, että se parantaisi työmarkkinoiden toimimista. Tällaiset rakenteelliset muutokset ovat kuitenkin erittäin hankalia toteuttaa poliittisesti.
Jos toimimme näin, Euroopan etninen koostumus alkaa muuttua. Aika näyttää, missä määrin tästä seuraa ongelmia; niitä seuraa varmasti jonkin verran. Pahimmat pessimistit ennakoivat jo nyt koko Eurooppalaisen kulttuurin tuhoutumista. Optimistiset taas ajattelevat että erilaiset etniset ryhmät elävät rinnan pienen alkukankeuden jälkeen ja kulttuurien vuoropuhelu synnyttää uutta ja mielenkiintoista, omintakeista kulttuuria. Itse en ole kovin pessimistinen, mutten myöskään optimisti. En yksinkertaisesti osaa sanoa mikä on se trajektoria jolle päätyisimme.
Kolmas vaihtoehto on jatkaa kuten nytkin. Tulemme näkemään uutiskuvia hukkuneista lapsista, ja tämä saa meidät ottamaan lisää pakolaisia vastaan. Samalla otamme vastaan enemmän myös Afrikan ja Lähi-idän muita maahantulijoita. Emme tee vaadittavia uudistuksia sosiaalituvaan ja työmarkkinoihimme, vaan maahantulijoiden aiheuttamat kustannukset reippaasti ylittävät näiden hyödyt. Rajat pysyvät nimellisesti kiinni, mutta kumivenearmada kasvaa. Ihmissalakuljettajat tienaavat paremmin ja julkinen talous kärsii. Saksan kaltaiset maat voivat pärjätä kohtuullisen hyvin, Ruotsissakin voi taloudellisessa mielessä mennä hyvin jonkin aikaa. Lopulta vääjäämätön tapahtuu. Siinä vaiheessa on kaksi vaihtoehtoa. Rajat avataan ja työmarkkinat vapautetaan. Hitaasti mutta varmasti Euroopan etninen jakauma muuttuu; tämä ei ole minulle mikään kummoinen asia, se on vain niin. Kulttuuriset muutokset ovat vähäisiä, tosin näemme vuosittaisia "nuorisomellakoita" yhä laajemmin, erilaisia etnisiä gettoja, yms on enemmän.
Toinen vaihtoehto on, että kriisin pahettua riittävästi, rajat vedetään kokonaan kiinni, ja rasismi ja etniset jännitteet johtavat erilaisiin konflikteihin Euroopan sisällä. Joissain skenaarioissa seuraa etnisiä puhdistuksia ja sisällissotia. Riippuen siitä, mihin suuntaan tilanne on kehittynyt, puhdistetaan "ei-valkoisia" tai "valkoisia" ihmisiä. Joissain skenaarioissa taas ihmiset tulevat keskenään paremmin toimeen ja erilaiset jännitteet johtavat vain pieniin, ja alati pieneneviin ongelmiin kun väestö integroituu.
En ole siis kovin toiveikas, että tässä rytinässä selvitään kuivin jaloin. Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma. Mitään hyvää tai positiivista ei seuraa siitä, jos alamme yksityishenkilöinä vihamieliseksi maahantulijoita kohtaan. Sillä ei saavuteta lainkaan mitään sellaista, millä olisi mitään positiivista seurausta, riippumatta siitä, mikä oma käsitys ideaalitilanteesta on.
No, poikkeuksia on, mutta jos et käytä pellemeikkiä ja värjää hiuksiasi vihreäksi, niin en usko että kuulut tähän porukkaan.
Muutamia tosiasioita voinemme kuitenkin listata, koska riippumatta mielipiteistämme ja toiveistamme, faktat ovat tarkalleen samat kaikille. Aloitetaan vaikkapa The Economistin artikkelista; ko. artikkeli toki käsittelee asiaa myös mielipiteiden tasolla ja on sikäli lukemisen arvoinen, mutta otetaan tässä vain luvut: Eurooppaan on Afrikasta ja Lähi-idästä pyrkinyt vuoden 2015 alkupuoliskolla noin 330 000 ihmistä. Näistä noin kolmannes on Syyriasta ja loput suurimmaksi osaksi Afganistanista tai Afrikasta.
Johtuen "pakolainen"- sanan terminologisista epäselvyyksistä, puhun EU-alueelle pyrkivistä ihmisistä. Ei ole täysin väärin esittää, että Syyriasta pyrkivistä isompi osa on pakolaisia sellaisessa merkityksessä jonka suurempi osa ihmisistä voi hyväksyä, kun taas afrikkalaisten ja muiden Lähi-idän tulokkaiden kohdalla erimielisyyttä on enemmän siitä, millä asialla pyrkijät liikkuvat.
EU:n alueelle pyrkivillä on useampia keinoja, eniten huomiota ovat saaneet ns venepakolaiset, jotka lähtevät joko Afrikan pohjoisrannikolta kohti Espanjan ja Italian saaria, tai Turkin rannikolta kohti Kreikkaa.
Turkissa on tällä hetkellä 1.9 miljoonaa Syyrialaista erilaisilla leireillä ja kaupungeissa ympäri maata, joten on selvää, että vain pieni osa heistä lähtee matkaan kohti EU:ta. Turkki ei tarjoa pakolaisille varsinaista turvapaikkaa, vaikka onkin ottanut ihmiset vastaan avosylin. Kansainvälisissä sopimuksissa jotka aikanaan on laadittu, Turkkia sitovat pakolaisten vastaanottamista ja pakolaisstatuksen tunnustamista koskevat pykältä ainoastaan eurooppalaisten pakolaisten osalta. Tämä on yksi asia, joka ei ole tullut esiin kovin voimakkaasti; Turkki on kyllä nimellisesti ensimmäinen maa johon pakolaiset tulevat, ja vaikka Turkki ei tiettävästi ole vielä ainakaan vedonnut kovin voimakkaasti näihin pykäliin, maassa olevat ovat teknisestiottaen vailla lainopillista suojaa. Turkissa sijaitsevissa pakolaisleireissä on eroja, monet ovat varsin hyvin hoidettuja, mutta eivät kaikki.
Toinen merkittävä tekijä ovat Syyrian muut naapurimaat. Jordaniassa pakolaisia on vajaa miljoona, Libanonissa reilu miljoona. Syyrian pakolaiset muodostavat nyt neljänneksen kaikista Libanonin alueella oleskelevista ihmisistä. Lähialueiden maista Irakissa on joitain satoja tuhansia. Jordania ja Libanon ovat olleet jossain määrin nihkeämpiä ottamaan vastaan pakolaisia. Kaikenkaikkiaan naapurimaissa on reilu neljä miljoonaa ihmistä ja lisäksi Syyriassa 6-7 miljoonaa ihmistä on lähtenyt kodeistaan toisille paikkakunnille ja pakolaisleireihin. Luvut ovat suuntaa-antavia, tarkkoja lukuja on vaikea saada, mutta suuruusluokka on suunnilleen tämä.
Siis, reilu 10 miljoonaa kodeistaan lähtenyttä, näistä reilu 100 000 on pyrkinyt EU-alueelle tämän vuoden aikana. Tämä on siis 1-2 prosenttia kaikista kodeistaan paenneista ihmisistä, lähempänä yhtä prosenttia selvästi.
Sivumennensanoen, Arabian niemimaan rikkaat öljymaat ovat ottaneet vastaan Syyrian pakolaisia tasan nolla kappaletta, eikä Israelin luku ole juuri suurempi. En ota tässä kantaa lainkaan siihen miten asian "pitäisi" olla, mutta totean tässä että oli mielide mikä hyvänsä kysymyksessä "arabit vs Israel", niin tästä ei kukaan kovin hyvää lyömäasetta saa omalle näkemykselleen.
Katsotaan sitten kustannuksia. Tässä huomautan, että toivon ettei tätä tulkita kummallakaan seuraavista tavoista: Toivon ettei kukaan vedä selkäytimestään "ihminen ei ole kustannus"-, tai toisaalta "miksi meidän pitää maksaa?"-reaktiota. Kun ihmisiä liikkuu paikasta toiseen suuria määriä, tämä tarkoittaa että vettä, ruokaa, vaatteita, jne tarvitaan. Nämä maksavat ja tämä on fakta. Jos pyrimme muodostamaan a) oikean käsityksen ja b) operationaalisen mielipiteen siitä, mitä meidän tulisi tehdä, meidän on tarkasteltava kustannuksia ja hyötyjä ilman että refleksit estävät.
Eri lähteiden mukaan yhden pakolaisleirin ylläpito maksaa vajaa 10 euroa per asukas kuukaudessa. Tämä ei ole ainoa kustannus, ja esimerkiksi Turkin pakolaisten auttamiseen käyttämästä rahasta esitetyt arviot vaihtelevat; joidenkin lähteiden mukaan puhutaan kolmesta, joidenkin kahdeksasta miljardista eurosta kumulatiivisesti. Hyvä hiha-arvio lienee, että kiinteät kustannukset huomioiden, pakolaisten vastaanottaminen maksaa Turkille reilu 2 miljardia vuodessa, mikä tekee noin 2000 euroa per maahantulija. Turkki on tällä hetkellä suurin pakolaisten vastaanottajamaa, joten käytetään tätä arviona sille, mitä maksaa "auttaminen lähialueilla", ainakin kun ei puhuta sotilaallisesta väliintulosta.
Ruotsi on ehkä parhaiten Suomeen vertautuva maa tässä suhteessa. Ruotsiin on tullut reilu 40 000 syyrialaista wikipedian mukaan. Tällainen matka maksaa usein tuhansia euroja erilaisina lahjuksina ja ihmissalakuljettajien vaatimina matkakustannuksina. Tämän lisäksi vastaanottavan maan hintataso ja sosiaaliturvan rakenne huomioonottaen, välitön kustannus Pohjoismaihin saapuvasta syyrialaisesta on vähintään kymmenkertainen verrattuna kustannukseen joka lähialueilla aiheutuu.
Oma mielipiteeni ei ole pakolaisvastainen, eikä myöskään mitenkään erityisen "myönteinen". En suhtaudu oikeastaan mitenkään maahanmuuttoon ylipäätään, mielestäni kaikkia asioita tulee ajatella marginaalilla. Jos ajattelemme millainen on Pohjois-Eurooppaan tulevan syyrialaisen profiili, niin keskimäärin tämä on suuremmalla todennäköisyydellä työikäinen mies, melko varakkaasta taustasta, suuremmalla todennäköisyydellä koulutettu ja suuremmalla todennäköisyydellä kielitaitoinen, kun verrataan esimerkiksi pakolaisleirille jääneeseen. Tällaisella ihmisellä on potentiaalia elättää itsensä normaalin elinkeinorakenteen maassa, ja vieläpä tavalla josta ei vastaanottavalle maalle synny lainkaan kustannuksia.
Potentiaalia, mutta käytännössä esimerkiksi Suomessa on muutamia esteitä. Sosiaaliturva on yksi, ja työlainsäädäntö toinen, ja kolmas tietysti tämänhetkinen taloustilanne. Työttömyys on varsin korkealla Suomessa juuri nyt ja maahantulijan olisi vaikea löytää työtä josta maksettaisiin työehtosopimuksen mukainen palkka ja/tai sellainen, joka olisi kannattavampi vastaanottaa kuin sosiaaliturva. Tästä johtuen yksilön aiheuttama julkistaloudellinen rasite on todennäköisesti keskimäärin (ja marginaalilla, siis kun otamme yhden ihmisen lisää, niin odotusarvoisesti) lähempänä tuota kymmenkertaista kuin kustannusneutraalia.
Meillä olisi toki mahdollisuus; voisimme romuttaa yleissitovuuden ja alentaa sosiaaliturvaa. Kannatan näitä toimenpiteitä lämpimästi, mutta en usko että ne saavat suurta kannatusta niiden parissa, jotka toisaalta suhtautuvat myötämielisesti maahantulijoihin. Olemme siis tavallaan pattitilanteessa; maahantulijat tulevat kalliiksi ellemme muuta sääntöjä, mikä puolestaan saa aikaan sen, että ihmiset suhtautuvat negatiivisemmin maahantulijoihin. Ihmiset jotka suhtautuvat maahantulijoihin positiivisesti, ovat usein samoja ihmisiä, jotka eivät halua niitä muutoksia joilla näistä voisi olla hyötyä kansantaloudelle.
Tämän lisäksi on peliteoreettinen ongelma. EU vahtii rajojaan melko tarkkaan, mutta rajat silti vuotavat. Tavallinen tallaaja joka haluaa kävellä rajan yli ja sanoa että "haluan turvapaikan", ei voi tehdä niin, vaan hänen pitää livahtaa rajan yli, mielellään osana isompaa joukkoa tai sitten saada kyyti salassa jonnekin syvemmälle EU-alueelle, ja sitten anoa turvapaikkaa. Tämä synnyttää tilanteen, jossa pakolaisleireista EU-alueelle pyrkimään lähtevät ne, joilla on eniten voitettavaa ja vähiten hävittävää omassa ja yhteisön silmissä. Nuoret miehet ovat kaikissa yhteiskunnissa olleet kulutustavaraa, ja niin on pakolaisten joukossakin. Pakolaisleirillä isot määrät nuoria miehiä aiheuttaa turhautuessaan varmasti ongelmia, ja toisaalta jos he pääsevät johonkin EU-maahan joko töihin tai nauttimaan sosiaaliturvaa, lähettämällä edes pienen osan hankkimastaan rahasta takaisin, heistä on suuri hyöty. Jos he taas kuolevat matkalla, niin, no.
Toki perheellisiäkin lähtee matkaan. Jotkut ottavat riskin, ja uutisissa on ollut tarinoita kuolleista lapsista yms. Tämä on varsin ikävää, mutta on tavallaan selvää, ettei lapsiperhe lähde lasten kanssa vaaralliselle matkalle, ellei usko että riskin ottaminen on jollakin tapaa välttämätöntä tai ottamisen arvoinen. Tähänkin on syypää, omasta mielestäni, eurooppalainen sosiaaliturva. On varsin ymmärrettävää, että me tahdomme pitää huolen kaikista EU-alueella asuvista lapsista, joten tarjoamme lapsille koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa. Tämä luo kuitenkin insentiivejä jotka ovat varsin kieroja. Esimerkiksi, en voi oikein kuvitella mikä saisi minut nykytilanteessani esimerkiksi lähtemään Tallinnaan perheeni kanssa vuotavassa kumiveneessä keskellä syysmyrskyä, mutta jos täällä olisi vaikea ruokkia, vaatettaa ja muutoin hoitaa lapsia, ja Tallinnassa odottaisi lähes varma (jos sinne pääsee) elanto lapsilleni, joutuisin harkitsemaan vakavasti. Jos täällä olisi lisäksi merkittävä kuoleman riski, niin valinta ei olisi edes vaikea.
Korostan, että ymmärtämällä ihmisten motiiveja voimme pohtia erilaisia vaihtoehtoja. Se ei tarkoita a) näiden ihmisten syyllistämistä "oman edun tavoittelijoina", eikä b) sellaista myötätuntoa joka automaattisesti velvoittaa meitä antamaan ihokkaamme ja avaamaan kotimme ovet. Ymmärtämällä ihmisten motiiveja voimme ehkä luoda olosuhteet joissa ei tällainen riskinotto kannata.
Vaihtoehtoja on esitetty useita. Esimerkiksi, on esitetty että rajavalvontaa pitäisi tiukentaa niin, että insentiivi tulla maahan poistuu; jos kaikki tulijat käännytettäisiin, tulijoita ei pian enää olisi, tai olisi paljon vähemmän, sillä sana kulkee. Tämä on ollut se, mihin Australia on pyrkinyt ja osin onnistunutkin. Niin kylmältä kuin se vaikuttaakin, tämä voisi lopulta olla humaanein vaihtoehto. Tällainen politiikka on kuitenkin vaikea toteuttaa ilman suurta paheksuntaryöppyä, ja se toimii kunnolla vain jos siitä on melko suuri yksimielisyys. Lisäksi sen toteuttaminen täysin universaalisti johtaisi humanitääriseen katastrofiin, sillä se tarkoittaisi että kaikki ympäröivien maiden nyt vastaanottamat pakolaiset pitäisi majoittaa leireihin rajan Syyrian puolelle. Kolmaskin ongelma on, eli että sen soveltaminen takautuvasti ainakaan kovin ripeällä tahdilla ei ole mahdollista ilman melko räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ja karkotuksia. En pidä sitä tällä hetkellä realistisena. En kuitenkaan näe että se olisi -- päinvastaisista näkemyksistä huolimatta -- mitenkään "rasistinen" tai edellyttäisi meiltä jonkinlaista epäempaattisuutta. Sen voisi varsin hyvin yhdistää mittaviin humanitäärisiin panostuksiin, esimerkiksi EU voisi tarjoutua hoitamaan suurimman osan Turkin pakolaisleirien kustannuksista, tarjota rokotusohjelmia ja koulutusta lapsille, jne.
Tämä toimintamalli ei kuitenkaan johda todennäköisesti sen paremmin "suvaitsevaisten" kauhuskenaarioihin etnisistä puhdistuksista kuin "rasistien" utopiaan valkoisesta homogeenisesta Euroopasta. Euroopan ikärakenne on epäedullinen talouskasvua ajatellen, ja nyt Euroopassa asuvien etnisten vähemmistöjen -- etupäässä muslimiväestön -- syntyvyys on suurempi. Villeimmät rotukiihkoilijoiden fantasiat sisältävät politiikkaa, jolla tämä väestönosa poistetaan Euroopasta, mutta tällaisen totuetumiseen en usko, tai siis, pidän sitä hyvin epätodennäköisenä, sillä se tuskin on taloudellisesti mitenkään mielekästä. Integraatiopolitiikka ei ole tähän mennessä toiminut, mutta jotkut väittävät että tässä skenaariossa on sen ainoa toivo. Itse en ota kantaa.
Toinen vaihtoehto on avata rajat ja päästää kaikki halukkaat sisään. Tässä on omat ongelmansa. Kustannuksia ajatellen, on selvää, että kymmentä miljoonaa syyrialaista ei voi ottaa EU:n sosiaaliturvan piiriin noin vaan. Nykyinen taloustilanne on sellainen, että kantaväestössäkin työttömyys on melko korkealla tasolla (Saksaa lukuunottamatta), ja syyrialaisten -- samoin kuin kaikkien muidenkin EU-alueelle pyrkivien -- kilpailutilanne työmarkkinoilla ei ole kovin hyvä. Tätä tilannetta toki voi helpottaa sillä, että tulijoille olisi lupa maksaa vähemmän palkka, tai että ylipäätään sallittaisiin matalan tuottavuuden aloilla matalammat palkat, mutta tämä ei toimi jos sosiaaliturvan taso on liian korkea tai jos sen muoto on väärä. Jonkinlainen perustulomalli, jossa kansalaiset saavat perustuloa (ja maahantulijat eivät, tai saavat alennettua perustuloa), voisi toimia siten, että se parantaisi työmarkkinoiden toimimista. Tällaiset rakenteelliset muutokset ovat kuitenkin erittäin hankalia toteuttaa poliittisesti.
Jos toimimme näin, Euroopan etninen koostumus alkaa muuttua. Aika näyttää, missä määrin tästä seuraa ongelmia; niitä seuraa varmasti jonkin verran. Pahimmat pessimistit ennakoivat jo nyt koko Eurooppalaisen kulttuurin tuhoutumista. Optimistiset taas ajattelevat että erilaiset etniset ryhmät elävät rinnan pienen alkukankeuden jälkeen ja kulttuurien vuoropuhelu synnyttää uutta ja mielenkiintoista, omintakeista kulttuuria. Itse en ole kovin pessimistinen, mutten myöskään optimisti. En yksinkertaisesti osaa sanoa mikä on se trajektoria jolle päätyisimme.
Kolmas vaihtoehto on jatkaa kuten nytkin. Tulemme näkemään uutiskuvia hukkuneista lapsista, ja tämä saa meidät ottamaan lisää pakolaisia vastaan. Samalla otamme vastaan enemmän myös Afrikan ja Lähi-idän muita maahantulijoita. Emme tee vaadittavia uudistuksia sosiaalituvaan ja työmarkkinoihimme, vaan maahantulijoiden aiheuttamat kustannukset reippaasti ylittävät näiden hyödyt. Rajat pysyvät nimellisesti kiinni, mutta kumivenearmada kasvaa. Ihmissalakuljettajat tienaavat paremmin ja julkinen talous kärsii. Saksan kaltaiset maat voivat pärjätä kohtuullisen hyvin, Ruotsissakin voi taloudellisessa mielessä mennä hyvin jonkin aikaa. Lopulta vääjäämätön tapahtuu. Siinä vaiheessa on kaksi vaihtoehtoa. Rajat avataan ja työmarkkinat vapautetaan. Hitaasti mutta varmasti Euroopan etninen jakauma muuttuu; tämä ei ole minulle mikään kummoinen asia, se on vain niin. Kulttuuriset muutokset ovat vähäisiä, tosin näemme vuosittaisia "nuorisomellakoita" yhä laajemmin, erilaisia etnisiä gettoja, yms on enemmän.
Toinen vaihtoehto on, että kriisin pahettua riittävästi, rajat vedetään kokonaan kiinni, ja rasismi ja etniset jännitteet johtavat erilaisiin konflikteihin Euroopan sisällä. Joissain skenaarioissa seuraa etnisiä puhdistuksia ja sisällissotia. Riippuen siitä, mihin suuntaan tilanne on kehittynyt, puhdistetaan "ei-valkoisia" tai "valkoisia" ihmisiä. Joissain skenaarioissa taas ihmiset tulevat keskenään paremmin toimeen ja erilaiset jännitteet johtavat vain pieniin, ja alati pieneneviin ongelmiin kun väestö integroituu.
En ole siis kovin toiveikas, että tässä rytinässä selvitään kuivin jaloin. Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma. Mitään hyvää tai positiivista ei seuraa siitä, jos alamme yksityishenkilöinä vihamieliseksi maahantulijoita kohtaan. Sillä ei saavuteta lainkaan mitään sellaista, millä olisi mitään positiivista seurausta, riippumatta siitä, mikä oma käsitys ideaalitilanteesta on.
No, poikkeuksia on, mutta jos et käytä pellemeikkiä ja värjää hiuksiasi vihreäksi, niin en usko että kuulut tähän porukkaan.
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Oliver Sacks.
Eräs suosikkikirjailijoistani, Oliver Sacks kuoli viime sunnuntaina. Oli jo tiedossa, että hän sairasti terminaalivaiheen syöpää; Helmikuussa New York Timesin kolumnissaan hän totesi että hänen jäljellä oleva elinaikansa mitataan kuukausissa.
Sacks syntyi Lontoossa 1933 ylemmän keskiluokan juutalaisperheeseen. Hänen lapsuudenelämäkertansa "Uncle Tungsten" kertoo toisen maailmansodan ajasta, miten hänen vanhempansa tunsivat Israelin perustajiin lukeutuvia merkittäviä vaikuttajia, ja miten hän oli äärimmäisen kiinnostunut kemiasta. Myöhempiin elämänvaiheisiin Sacksin kohdalla kuului paljon erilaisia päihteitä, kehonrakennusta, moottoripyöräilyä, vuorikiipeilyä yms, sen lisäksi että hän oli arvostettu neurologi ja kirjailija.
Sacks puhui homoseksuaalisuudestaan julkisesti vasta vähän ennen kuolemaansa. Asia oli hieman yllättävä lähinnä siksi etten ollut ajatellut koko asiaa, ja koska homoseksuaalisuus on harvinaisempaa kuin heteroseksuaalisuus.
Nyt viimeistään olisi varmaankin aika lukea loputkin Sacksin tuotannosta. Sainkin juuri kirjapuskurini tyhjennettyä. "On the Move", on Sacksin omaelämäkerta, jota en vielä ole lukenut. Uncle Tungsten oli kyllä ehkä paras koskaan lukemani kirja omassa sarjassaan.
Sacks syntyi Lontoossa 1933 ylemmän keskiluokan juutalaisperheeseen. Hänen lapsuudenelämäkertansa "Uncle Tungsten" kertoo toisen maailmansodan ajasta, miten hänen vanhempansa tunsivat Israelin perustajiin lukeutuvia merkittäviä vaikuttajia, ja miten hän oli äärimmäisen kiinnostunut kemiasta. Myöhempiin elämänvaiheisiin Sacksin kohdalla kuului paljon erilaisia päihteitä, kehonrakennusta, moottoripyöräilyä, vuorikiipeilyä yms, sen lisäksi että hän oli arvostettu neurologi ja kirjailija.
Sacks puhui homoseksuaalisuudestaan julkisesti vasta vähän ennen kuolemaansa. Asia oli hieman yllättävä lähinnä siksi etten ollut ajatellut koko asiaa, ja koska homoseksuaalisuus on harvinaisempaa kuin heteroseksuaalisuus.
Nyt viimeistään olisi varmaankin aika lukea loputkin Sacksin tuotannosta. Sainkin juuri kirjapuskurini tyhjennettyä. "On the Move", on Sacksin omaelämäkerta, jota en vielä ole lukenut. Uncle Tungsten oli kyllä ehkä paras koskaan lukemani kirja omassa sarjassaan.
tiistai 1. syyskuuta 2015
Heikompi aines.
Kävin fysioterapeutilla tänään, ja kyyti oli melko tylyä. Väänneltiin käsiä ja tutkittiin liikerajoja. Pääasiallinen ongelma näyttäisi olevan solisluun kiinnitys rintalastan puolella on tavattoman löysä, minkä vuoksi solisluu pääsee kiertymään liian helposti. Tämän seurauksena näyttäisi, että AC-nivelen päässä tapahtuu helposti kaikenlaista sellaista mitä ei pitäisi tapahtua. Asiassa täytynee konsultoida jossain vaiheessa kunnon ortopedia, mutta perusongelmaa ei välttämättä pysty korjaamaan pelkästään parantamalla tekniikkaa, vaikka nykyinen kipuilu saataisiinkin loppumaan; solisluu vääntyy ja kiertyy tavoilla joilla sen ei pitäisi, eikä kehossa ole mitään lihasta jota vahvistamalla se pysyisi paikoillaan. Leikkaushoito tuskin tulee kyseeseen.
Suositus oli nyt, että käsiä ei pitäisi nostaa vaakatasoa ylemmäs. Jumppa rajoittuu kiertoihin ja nostoihin joissa on hyvin kapea liikealua, painopiste on lapojen pysyminen mahdollisimman takana. Penkkipunnerrus on pannassa kokonaan, samoin pystypunnerrus. Ennuste ei ole hyvä. Jos kuntoutuminen onnistuu hyvin, on mahdollista että penkkipunnerruksen voi ottaa takaisin ohjelmaan, mutta pystypunnerrus on ohi melko varmasti lopun iäksi.
Elämässä tulee hetkiä jolloin on vain hyväksyttävä joitain rajoitteita.
Suositus oli nyt, että käsiä ei pitäisi nostaa vaakatasoa ylemmäs. Jumppa rajoittuu kiertoihin ja nostoihin joissa on hyvin kapea liikealua, painopiste on lapojen pysyminen mahdollisimman takana. Penkkipunnerrus on pannassa kokonaan, samoin pystypunnerrus. Ennuste ei ole hyvä. Jos kuntoutuminen onnistuu hyvin, on mahdollista että penkkipunnerruksen voi ottaa takaisin ohjelmaan, mutta pystypunnerrus on ohi melko varmasti lopun iäksi.
Elämässä tulee hetkiä jolloin on vain hyväksyttävä joitain rajoitteita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)