Hallitus, lama ja leikkaukset.

Oma käsitykseni on, että Suomen talouspoliittista keskustelua vaivaa typeryys. Typeryyteen syyllistyy mielestäni niin hallitus kuin oppositiokin.

Suomella on ongelma, mutta -- ja myönnän että tämä kuulostaa kummalliselta -- ongelma on vähemmän paha kuin alarmistisimmat väittävät, ongelma on pahempi kuin kukaan ymmärtää, ja ongelma on eri kuin mistä julkisuudessa puhutaan.

Ensimmäinen virhekäsitys joka mielestäni vallitsee on, että Suomen ongelma olisi pääosin vientiteollisuuden kilpailukyky ja erityisesti hinta. Viennin arvo on kuitenkin noussut volyymin pienentyessä, samaan aikaan kun Suomen taloudessa vallitsee likipitäen deflaatio. Tämä indikoi, että vientituotteiden hinta ei ole se, joka tökkii. En silti väitä, etteikö vientiteollisuuden hintakilpailukyvyn paraneminen esimerkiksi työn kustannuksia leikkaamalla parantaisi tilannetta, väitän vain, että se ei ole merkittävä taloutta alaspäin painava tekijä juuri tällä hetkellä.

Toinen virhekäsitys joka vallitsee on sanan "elyvytys" merkitys. Hesarin -- uskoakseni vääristellen kirjoitettu -- artikkeli Stiglitzin Suomen tilanteesta esittämästä arviosta osin ruokkii ja osin perustuu tähän virhekäsitykseen. Stiglitz, kuten Krugmankin, on makrotaloustieteilijä, ja makrotaloustieteessä operoidaan korkean abstraktiotason käsitteillä, kuten kansantuotteella, valtion menoilla, jne. Maallikot ja jotkut taloustieteeseen perehtyneetkin, usein kuvittelevat että valtion menot ovat kaikki makromielessä saman arvoisia, eli alijäämäinen budjetti tarkoittaa "elvytystä". Näin ajatellaan suomalaisessa keskustelussa niin vasemmalla kuin oikeallakin, ja vasemmisto vaatii "elvytystä" eli lisää velanottoa ja oikeisto vaatii "elvytyksen" lopettamista eli velanoton vähentämistä.

Otetaan nyt tähän väliin pieni makrotalousteoria jotta tämä typerä haihattelu saadaan alta pois. Olkoon kansantulo Y, investoinnit I, kulutus C ja ulkomaankauppa X. Positiivinen X tarkoittaa nettovientiä ja negatiivinen tuontia. Y = I + C + X pätee, eli tuotanto jota maassa tehdään on joko investointia, kulutusta, tai ulkomaankauppaa.  Periaatteessa kansalaisten pitäisi säästää kaikki mitä ei kuluteta, eli S = Y - C + X. Normaalisti pääomamarkkinoiden toimiessa S = I pätee siten, että edellisvuoden säästöt ovat osapuilleen seuraavan vuoden investoinnit.. Jos ei päde, eli S > I, niin seuraavana vuonna Y on pienempi kuin edellisenä, kun identiteetti ei päde. Tämä on äärimmäinen yksinkertaistus, mutta selittää ilmiön; kun riskipreemiot kasvavat, odotukset kysynnästä tai viennin vetämisestä (X) heikkenevät, niin rahaa jemmataan eikä investoida.  Malli ei selitä talouden kasvua sinänsä, sen voi ajatella johtuvan teknologian kehityksestä ja käyttämättömän potentiaalin hyödyntämisestä kun investointeja tehdään. Tämä malli on myös puhtaasti kuvaileva, se ei kerro oikein mitään siitä, voiko systeemiä säätää jotenkin.

Keynesiläinen teoria äärimmilleen yksinkertaistettuna ja hieman pahoinpidellen sanoo, että kun talous tällä tavalla sakkaa, valtio voi korjata asiaa tekemällä asioita jotka saavat investoinnit nousuun. Rahapolitiikalla voidaan esimerkiksi korkoja painaa alas, jolloin investoinnit näyttävät kannattavammalta. Euroalueella tähän ei ole tilaa koska korot ovat jo melkein nollassa. Finanssipolitiikalla taas voidaan periaatteessa vaikuttaa lisäämällä joko investointeja tai kulutusta, eli valtio ottaa lainaa ja käyttää rahan niin, että S = I jälleen toteutuu. Kannattaa muistaa, että yhden velka on aina jonkun säästöä, poislukien tilanne jossa esimerkiksi keskuspankki painaa rahaa.

"Elvytyksenä" on tämän teorian vuoksi pidetty kaikkea sellaista valtion toimintaa, jossa ihmisten säästöjä (eli valtion velkaa) käytetään kulutukseen. Tämä ei kuitenkaan ole oikeastaan kovin mielekästä, sillä kun on kulutettu tänään, ensi vuonna pitää vastaavasti säästää jos velka halutaan maksaa. Jos velka on halpaa -- kuten se nyt on -- sen voi kuitenkin melko huoletta investoida suunnilleen mihin tahansa joka vähänkin tuottaa. Jos ongelma on se, että S > I, niin elvytyksenä ei voi pitää sellaista, joka pahoinpitelee huoltotasetta vähentämällä säästöjä, vaan ainoastaan sellaista toimintaa joka kasvattaa investointeja. Tähän voi laskea esimerkiksi korjausvelan lyhetämisen, eli erilaiset infra yms hankkeet joita on "rahapulan" vuoksi lykätty, mutta siihen ei voi laskea juoksevia kuluja.

Suomessa yksi talouden sakkaamisen ongelma tulee siitä, että julkiset menot kasvavat palvelurakenteen ja tulonsiirtojen vuoksi juuri silloin kun tulot vähenevät. Tämä ei ole yksikäsitteisen huono asia, ja voidaan ajatella tietyissä oloissa jopa stabiloivan systeemiä niin, että huoltotaseidentiteetti on aina voimassa; jos talous sakkaa, valtio kuluttaa vastaavasti enemmän. Tämä johtaa kuitenkin minusta melko selvästi siihen, että talous ei käytännössä koskaan toivu kunnolla. Jos katsotaan työttömyyden aikasarjaa 1950-luvulta saakka ja verrataan suhdanteisiin, niin matalasuhdanne on aina kasvattanut työttömyyttä kokolailla pysyvästi jonkin verran. Joka kerran kun talous on nousussa, sosiaaliturvaa, palveluita jne, lisätään. Joka kerta kun talous sakkaa, joudutaan ottamaan velkaa näiden turvaamiseksi, ja kun talous lähtee uudelleen kasvamaan, työllisyys paranee hitaammin kuin mitä se heikkeni, eikä koskaan saavuta aiempaa tasoa. Koskaan ei ole muka oikea aika leikata, ei edes hillitä menojen kasvua.

Tämä noidankehä on minun tulkintani mukaan jatkunut jo ainakin 1970-luvun alusta lähtien. 1990-luvun lama melkein tuhosi koko systeemin, ja silloin joitain etuisuuksia leikattiin, mutta työllisyys ei koskaan toipunut. Nyt työttömyys ei ole samalla tavalla noussut koska ei ole ollut vastaavaa ulkoista shokkia (kuten Neuvostoliiton kaatuminen) eikä taustalla ole ollut kotimaista rahapolitiikkaa joka olisi pahentanut asiaa kuten ns vahvan markan politiikka. Euro on tavallaan eräänlainen vesitetty versio vahvasta markasta, sillä erotuksella että vaikka Euron ulkoinen arvo säilyykin, korkotaso pysyy varsin matalana.

En vastusta sosiaaliturvaa enkä veroja, vaikka monet lukijat niin tuntuvat kuvittelevan; en vain yksinkertaisesti usko, että hyvinvointivaltioksi kutsuttua järjestelmää voi pitää yllä sellaisena kuin se nyt on. Näen jatkuvasti argumentteja, joiden mukaan siihen muka oli varaa 1980-luvulla, mutta tämä ei pidä paikkaansa. 1980-luvulla Suomen talous kasvoi koska oli niin paljon kiinniotettavaa, oli infraa rakennettavana ja Neuvostoliiton kanssa kauppa kävi poliittisista syistä. Lada oli Suomen myydyin automerkki 1981-1984. Matkapuhelin maksoi kahden kuukauden palkan, asuntolainaa alkoi saada ilman suhteita vasta 1980-luvulla.

Miksi sosiaaliturva pitäisi kokonaan miettiä uudestaan? Esimerkkinä, oletetaan, että tamperelaisella nelihenkisellä perheellä on kohtuullisen tiukka taloudellinen tilanne, ja kaksi aikuista on työssä tms josta bruttotulot ovat molemmilla 1800 euroa kuussa. Vuokra on 900 euroa kuussa. Onneksemme valtio maksaa asumistukea 161,12 euroa kuussa. Molemmat lapset ovat päivähoidossa ja päivähoitomaksu on 255,48 euroa. Toinen vanhemmista voi ottaa jonkin verran lisää työtunteja ja nostaa palkkansa 2000 euroon kuukaudessa.  Mitä tapahtuu? Asumistuki putoaa nollaan (0) ja päivähoitomaksu nousee 287 euroon. Lisäksi 200 eurosta menee vielä veroa kymmenisen prosenttia. Nettovaikutus 200 euron palkanlisästä kuukaudessa on että käteenjäävät tulot laskevat noin 20 euroa. Marginaalivero on siis näillä tuloilla 110%. 


Työn yksikkökustannusten laskeminen tässä kohtaa näille ihmisille ei auta Suomen taloutta. Jos tätä ongelmaa ei korjata, mikään määrä palkkakustannusten alentamista ei tule nostamaan Suomea yhtään mihinkään. Myöskään mikään määrä "elvytystä" jolla nostetaan sosiaalietuuksien määrää, ei tule koskaan missään olosuhteissa parantamaan tilannetta, koska jos näiden etuisuuksien suuruutta kasvatetaan, tämä loukku vain pahenee. Suomalainen vasemmisto ei suostu asiaa myöntämään lainkaan, vaan hokee vain mantraa jonka mukaan pienituloisia auttaa parhaiten se että sosiaalietuuksien taso turvataan jatkossakin. "Kompromissina" sitten oikeisto ja vasemmisto sopivat, että systeemiä "korjataan" lisäämällä kyttäystä ja vahtimista, ettei tukia vaan "väärinkäytetä", eli ettei vaan tehdä työtä liikaa.

Kaiken muun tuhon lisäksi muuten asumistuki vieläpä nostaa asumisen hintaa kaikille muillekin. Asumisen hinta on Suomessa melkein yksinomaan taloustieteen termein "rent" eli rahaa tyhjästä. Rakentamiskustannusten pääomittuminen on mitätön osa asumisen kustannuksia. Asumistuki tässä tilanteessa ei lisää asuntojen tarjontaa vaan ainoastaan nostaa hintoja ja synnyttää täysin sairaita tuloloukkuja. Valtiolle sen kustannus on noin miljardin, mutta väittäisin että piilokustannuksiltaan se on vähintään tuplasti tämän suuruinen tulonsiirto vuokralaisilta asuntojen omistajille.