Ilmaisua "väärin sammutettu" on tapana käyttää negatiivisessa merkityksessä tilanteessa, jossa joku taho on toiminut sinänsä tarkoituksenmukaisesti mutta jonkun institutionaalisen tms. sosiaalisen viitekehyksen puitteiden ulkopuolella. Nimitys tulee tarinasta, jossa vapaaehtoiset sammuttavat tulipalon, ja ammattipalomiesten saapuessa paikalle nämä toteavat että palo on väärin sammutettu.
En pidä kovin suureellisista eettisistä pohdinnoista, joten rajaan abstraktioni ja supistan käsitteitä hieman. Erottelen toisistaan seuraamuseettisen ja deontologisen lähestymistavan niin, että ensimmäisessä intentioilla, säännöillä, jne, on merkitystä vain eräänlaisina seuraamusten standardeina ja jälkimmäisessä taas säännöt, periaatteet jne, ovat primäärisiä. Tällä rajauksella voidaan ajatella, että "väärin samutettu" voi olla legitiimi johtopäätös jonkinlaisessa deontologisessa tarkastelussa.
Edellisen kirjoituksen kommenteissa oli jotain mitä en oikein heti käsittänyt ennen kuin siirsin sen tähän viitekehykseen. Deontologinen tarkastelu esimerkiksi yhteismaan ongelmasta aivan validisti voi antaa sellaisen tuloksen, että yhteismaan ryöstämisessä ei ole mitään väärää niinkauan kun sillä ei ole omistajaa. Pidän tätä itse vähän höpsönä käsityksenä, mutta sisäisesti siinä ei ole mitään irrationaalista. Libertaristit usein suosivat deontologista etiikkaa syistä, joita en ole koskaan käsittänyt, mutta en puutu siihen tässä enkä kritisoi sen enempää, kunhan osoitan eron omani ja tällaisen ajattelun välillä.
Seuraamuseettisesti tarkasteltuna yhteismaan ryöstäminen on aggressiota jos tasapainotila johtaa ihmisten vahingoittamiseen. So, kaivon myrkyttäminen on aggressiota kanssaihmisiä kohtaan, vaikka kaivolla ei olisi omistajaa, koska siitä joku voi juoda. Laajempi, tehokkuusajatteluun perustuva seuraamuseettinen tarkastelu voi jopa osoittaa, että kaivon myrkyttäminen on aggressiota myös silloin, kun omistaja itse myrkyttää omistamansa kaivon, koska on syytä olettaa, että kaivo ei tule aina olemaan hänen omistuksessan, koska on syytä olettaa, että tuleva omistaja ei ehkä tiedä että kaivo on myrkytetty, tai koska omistaja saattaa vaikkapa unohtaa tämän. Vielä laajemmin, voidaan argumentoida, että koska veden varastaminen kaivosta, vaikka voidaan ajatella aggressiona kaivon omistajaa kohtaan, on suhteessa niin vähäinen aggressio, että myrkytetty vesi on aivan kohtuuton vastaus tällaiseen aggressioon.
En halunnut oikeasti kirjoittaa kuitenkaan tästä, vaan toisesta metatasosta, nimittäin väärästä argumentista oikean väittämän puolesta.
Epistemologinen "väärin sammutus" voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun vakuutamme jonkun henkilön tosiasiasta P, käyttäen argumenttia, joka on epäpätevä. Olen kirjoittanut suhteettoman paljon argumentaatiosta ja argumentointivirheistä, ja tämä nimenomainen "väärin sammuttaminen" on mielestäni eräänlaisen epistemologisen "etiikan" tai pragmaattisen tietoteorian näkökulmasta pahin mahdollinen "synti".
Se voidaan nähdä tietenkin deontologisesti niin, että oikean argumentaation noudattaminen sinänsä on hyve, tai se voidaan ajatella niin, että argumentaation tehtävä on paljastaa meille, mikä muu on totta kun tietyt tosiasiat ovat tiedossamme. Jos lähestymme asiaa bayesilaisittain, argumentti voidaan ajatella jonkinlaisena ajatuskoneena, jonka toimivuudelle on jonkinlainen todennäköisyys- tai uskottavuusmitta. Aina kun käytämme tällaista konetta ja havaitsemme sen tuottavan tosiasian, meidän uskomuksemme sen oikeellisuuteen lisääntyy.
Huomautan tähän väliin, että tämä on vain malli siitä, miten argumentit toimivat, ja se operoi metatasolla. Se on myös ilmiötason malli, eli sen on tarkoitus tehdä ilmiöstä ymmärrettävämpi, mutta kuten käsittelemäni mallit ja mallit - näin väitän - ylipäätään, se ei ole missään erityisessä suhteessa ns. "oikeaan todellisuuteen", vaan vastaavuus on vain omassa päässämme. Sama pätee argumentteihin; mikrotasolla jokainen argumenttihan on malli siitä, miten tosiasioita voidaan johtaa toisistaan.
Palatakseni aiheeseen: Jos argumentti/kone on ilmiselvästi rikki, so, sen kyky antaa paikkansapitävä ekstrapolaatio on kokolailla satunnainen eikä siitä siis tosiasiassa voida päätellä mitään, sen omaksuminen - siis sen pitäminen toimivana - on haitallista yksilölle. Jos esitämme rikkinäisen argumentin muutoin paikkansapitävän tosiasian puolesta, on todennäköistä että jokin joukko ihmisistä kokee argumentin tämän johdosta - aivan rationaalisesti, huomautan - merkittävästi uskottavammaksi, olemme tehneet vahinkoa näille ihmisille.
Virheellistä argumentaatiota voidaan siis pitää aggressiona.
Kehotan teitä: kätkekää nämä sanat sydämiinne ja tutkiskelkaa niitä.
10 kommenttia:
Kalle rakentaa talonsa kukkulalle A ja Reiska kukkulalle B. Kalle sattuu olemaan "libertaristi". Kalle väittää, että Reiskan talo pommittaa koko ajan hänen taloaan fotoneilla.
Sinällään Kalle on tietysti oikeassa, koska taloista on näköyhteys toisiinsa. Onko siis perusteltua, että "libertaristi" syyttää aggressiosta? Sinun mielestäsi näköjään on.
Itse en tällaista olkiukkoilua ymmärrä, mutta kukin tyylillään. "Libertarismin" vastustajien pitää olla jo aika epätoivoisia, että lähtevät tällaiselle linjalle.
Juha, kirjoituksen yksi viesti oli, että deontologia ja aggressioperiaate eivät aseta kovin tiukkoja reunaehtoja sille, mitä voidaan pitää aggressiona. Lisäksi tässä käsitellään sitä, että seuraamuseettinen tarkastelu voi joskus johtaa sellaiseen käsitykseen aggressiosta joka ei ole ilmeinen.
En pyri esittämään olkiukkoa, vaan tutkimaan tämäntyyppisen argumentaation rajoja. Seuraamuseettinen tarkastelu on selkeästi ongelmallinen nonaggressioperiaatteen osalta juuri mainitsemieni esimerkkien suhteen.
En myöskään pyri tällä esittämään, että nämä periaatteet olisivat turhia tai huonoja, vaan että niiden lisäksi täytyy esittää myös muita tarkasteluja tukemaan erilaisia johtopäätöksiä.
Aivan erityisesti, pyrin tässä tutkimaan aggression käsitteen rajoja tulkitsemalla sitä ilmeisen absurdeissa konteksteissa. Jokaisella käsitteellä on sovellettavuutensa raja.
Ottaakseni kysymyksesi vakavasti tarkasteluun: Meille kaikille lienee täysin ilmeistä, että Kallen väite aggressiosta on täysin absurdi. Useimmiten lisäämme tähän, että meillä pitäisi olla jokin konkreettinen vahinko, jonka Kalle voi osoittaa lankeavan hänen kohdalleen. Jos Reiska pitäisi kämpässään vaikka röntgentykkiä, jonka hän pitäisi suunnattuna Kallen taloon, valitus fotoneilla pommituksesta olisi edelleen validi, mutta nyt fotoneiden energia olisi riittävän suuri tuottamaan haittaa. Kysymyksen voi siis kääntää niin, että voisiko Kalle nyt syyttää Reiskaa aggressiosta. Mielestäni voisi, ja uskoisin suurimman osan ihmisistä olevan kanssani nyt samaa mieltä.
Pelkkä "pommittaminen fotoneilla" on siis riittämätön abstraktio tässä. Minä näen siinä jonkinlaisen seuraamuseettisen näkökohdan aivan keskeisenä erona. Deontologia on ongelmallista tässä, koska jos Reiskan tarkoituksena on esimerkiksi vain tutkia kidehilojen rakennetta ja Kalle nyt sattuu saamaan siitä säteilyä, niin onko se aggressiota?
Korostan tässä, että tarkoitus ei ole tehdä olkiukon avulla jotakin tiettyä näkemystä naurunalaiseksi, vaan avata käsitteistä tällä tavalla ikäänkuin sisälmykset näkyviin ja katsoa mitä ne ovat syöneet.
Toki minulla on intuitio, jota vastaan esimerkiksi edellisessä kirjoituksessa GM:n ja osin sinun esittämäsi näkemykset käyvät, mutta minulle ei ole ilmeistä, millä tavalla ne ovat intuition vastaisia. Tämä tarkastelu ei vielä sitä paljastanut minulle, mutta luulisin että se johtuu siitä, että seuraamuseettinen tarkastelu on minusta ainoa rationaalinen vaihtoehto. Moni austrolibertaristi kammoksuu seuraamusetiikkaa. En usko sen johtuvan typeryydestä tai "pahuudesta", vaan käytetyssä mallissa on todennäköisesti jotakin olennaista eroa.
Itse en tällaista olkiukkoilua ymmärrä, mutta kukin tyylillään. "Libertarismin" vastustajien pitää olla jo aika epätoivoisia, että lähtevät tällaiselle linjalle.
Tälläinen jaottelu on nimenomaan tyypillistä me-he ajattelua, joka minulle on ainakin punainen vaate. Poliittinen "peli" kannustaa paljonkin tälläiseen ajatteluun, mitä pidän vahingollisena kaikille mahdollisille osapuolille. Politics isn't about policy.
Libertarismi on täynnä abstraktiovuotoja. Itsekin olen kannattanut ko. aatetta, ja keksinyt jotain tekosyitä olla välittämättä näistä, mutta lopulta en keksinyt muita kuin status-syitä. Ei ole mitään pahaa olla väärässä.
Varsinkin hyvin nämä abstraktiovuodot tulevat esille esim. informaation taloustieteessä, missä deontologisella tarkastuksella saa melko turhauttavia tuloksia. Tämä osa on yleensä libertarismin sisäisen riitojen suurin alue, mutta monet libertaarit painavat sen villaisella ihan kuin sitä ei olisikaan, vaikka sieltä alkavat halkeamat repivät oikeasti koko aatteen kahtia.
Tehokkuusanalyysi on jo tarpeeksi monimutkaista ilman, että tarvitsee sotkea mitään deontologiaa siihen mukaan. Tietty meillä on aina tietty viitekehys, ja deontologisia näkemyksiä voidaan käyttää karsimaan pahimpia yliylyöntejä mutta en näe näitä mitenkään mielekkäinä premisseinä.
Deontologinen tarkastelu on minusta hyvin yksinkertaista ajattelua, joka evoluutis-psykologisista syistä vetoaa tiettyihin ihmisiin. Yhteiskuntafilosofia ja politiikka on minusta aikamoinen sekasotku. Olen melko pluralistinen asian suhteen. Toki reduktiivinen tarkastelu ja tehokkuusanalyysi on varsinkin toimiva instrumentti, mutta silläkin on rajansa. On helpompi hyväksyä, että on joukko mahdollisia vastauksia kuin sanoa, että tämä on totuus piste. Politiikka statuspelinä kannustaa juuri vahvoihin (ja usein vääriin) näkemyksiin.
Niin kuin vaikkapa sähköinsinöörin taitoa, yhteiskuntafilosofiaa ei vaan kompressoida mihinkään lyhyisiin virkkeisiin. Toki lyhyitäkin malleja löytyy, mutta niiden ymmärtäminen vaatii kontekstin ulkopuolista tietoa toimivaan soveltamiseen.
"Moni austrolibertaristi kammoksuu seuraamusetiikkaa. En usko sen johtuvan typeryydestä tai "pahuudesta", vaan käytetyssä mallissa on todennäköisesti jotakin olennaista eroa."
Itävaltalaisten taloustiede, all things considered, on itseasiassa suhteellisen koherentti rakenne, tosin se on aika leijuva abstraktio, jonka Rothbard yritti liimata todellisuuteen tajuamatta tehtävän mahdottomuutta.
Kuitenkin mallien yksinkertaisuus sisältää tiettyä esteettistä viehätystä. Samaan tapaa kuin klassiset mekaniikan lait ovat suhteellisen koherentteja, vasta kvanttifysiikka paljastaa minkälainen sekasotku fysiikka onkaan. Tämä vertauskuva on kuitenkin vähän rikki, koska klassinen fysiikka operationalisoituu kuitenkin itävaltalaista taloustiedettä paljon paremmin eikä klassisella fysiikalla ole paljoa moraalifilosofista arvoa (determinismi tietenkin).
Itävaltalaisen taloustieteen lukemisella on kyllä tiettyjä ulkoisvaikutuksia. Schumpeterin ja Hayekin ajatuksilla on vaikutuksia monille tieteenaloille, eikä Kurt Gödelkään taloustieteellisistä maanveljistään kauas jäänyt. Esim. Tyler Cowenin ajatuksista on aina löydettäviä tiettyjä vaikutuksia itävaltalaisista. Esimerkiksi Cowen aluksi kuulemma piti subjektiivisen arvon teoriaa melko triviaalina oivalluksena, hän myöhemmin tuli arvostamaan tätä ehkä tärkeimpänä itävaltalaisten oivalluksena. Minusta itävaltalaisten lukeminen ei ole siis ihan turhaa ajanvietettä, mutta S/N voisi olla paljon parempi.
Moni austrolibertarisit kuitenkin kammoksuu seurausestiikkaa, arvatenkin parista syystä. Ensinnäkin se on paljon sotkuisempaa mikä tekee siitä yksinkertaisia totuuksia etsivälle varsin hapanta mehua. Toiseksi itävaltalaiset mielestäni rakentuvat Rothbardin ja Rockwellin perinölle. Itävaltalaiset ovat täynnä kristillisfundamentalisteja, jotka ovat säilyttäneet fanaattisuutensa moraalifilosofisessa ja taloustieteellisessä analyysissaan vaikkeivat mihinkään jumalolentoon uskoisivatkaan.
Itävaltalaiset ovat instituutio, joka on rakentanut dogmansa ja opetuksensa itseään ja omaa olemassoloaan suojelemaan. Kuuuluttamalla seurausetiikan kuin saatanan pahuutta, rakennetaan helposti omaksuttava mantra, jolla voidaan karkoittaa turhan äänekkäät kriitikot. Vaikka siis seurausetiikan vieroksumiselle löytyy joitain filosofisia perusteita (en ota nyt tässä kantaa niiden oikeellisuuteen), todelliset syyt löytyvät itävaltalaisuudesta ilmiönä ja instituutiona. Suerausetiikan järkevyyden myöntäminen olisi suuri statustappio tähän meemipleksin omaksuneelle.
Ja olen vieläkin kiinnostunut kuulemaan minkän alan mediaanimielipidettä Tiedemies shorttaisi. :)
p.s. aikaisemmasta viestistä puuttuu lainausmerkit 1. kappaleesta
Libertaristit usein suosivat deontologista etiikkaa
Onko tämä mutua vai tutkittua tietoa?
Libertaarin on varmaan helpompi ajatella, että yhteiskunta ei saa puuttua jokaiseen asiaan, kuin utilitaristin. Utilitaristille taas on itsestään selvää, että "hyvät ja oikeat" asiat antavat muille oikeuden puuttua toisten yksityisasioihin. "Muut" tarkoittaa toisia ihmisiä, koska yhteiskuntahan koostuu ihmisistä.
Mutta näistä asioista johtopäätöksen vetäminen, tällä tavalla mitä kirjoituksessasi teet, on melkoinen floppi. CAGW-teorian osalta en näe mitään todistetta, joka tukisi väitettä, että teoriaa vastustetaan puhtaasti ideologisin syin, jos puhutaan siis ihan tieteen tekijöistä. Siviili-ihmisissä varmasti on, mutta niin on myös CAGW:n kannattajissa, jotka ovat siis keskimäärin useammin "utilitaristeja". Siltä osin pääväitteesi on siis olkiukkoilua.
Jos taas puhutaan kaivoon kuseskelusta, niin vielä vuosi sitten olit jossain määrin toista mieltä. Väitit, että yhteismaa johtaa aina resurssien liikakäyttöön, ja siksi se tulee laittaa verolle. Toisekseen väitit, että on aivan sama kuseeko kaivoon ensimmäiseksi vai vasta kuudenneksi, joten moraalista eroa ei asialla ole. Nyt näytät kääntäneen kelkkasi ja lisäksi omineen näkemyksen olkiukkosi tueksi seurausetiikasta.
Mutta muuten täytyy sanoa, että tämä kirjoitus herätti ajattelemaan ja sellaisenaan erittäin hyvä.
KT: "CAGW-teorian osalta en näe mitään todistetta, joka tukisi väitettä, että teoriaa vastustetaan puhtaasti ideologisin syin, jos puhutaan siis ihan tieteen tekijöistä."
Jos täsmennetään vielä että tällä tarkoitetaan tieteen tekijöitä jotka *itse tutkivat* jotenkin GW-relevantteja asioita, ja ovat *oman tutkimuksensa* pohjalta skeptisiä "CAGW-teoriaa" kohtaan, niin joo - tämä on myös minun kokemukseni (vaikka olenkin kanssasi hyvin eri mieltä itse AGW - asiasta). Olen jonkin verran ollut tekemisissä "Tanskalaisen koulukunnan" skeptikkotutkijoiden kanssa (siis nämä kosminen säteily - pilvisyys - tyypit), ja vaikka heillä toki saattaa olla ideologisia(kin) syitä olla skeptikoita, niin nämä eivät ole heillä todellakaan päällimmäisenä. Eli omakin kokemukseni tutkijana vastaa sitä mitä sanot. Asia erikseen ovat sitten nämä aktiivitiedeuransa jo lopettaneet "emeritukset", jotka (yleensä) eläkepäivillään alkavat esittää voimakkaita näkemyksiä aivan toisten tieteenalojen asioista - heidän syynsä voivat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, eikä ideologinen kiihko ole mitenkään epätavallinen motiivi. Tähän on heti todettava että "emeritus-ilmiö" on valitettavan yleinen, ei rajoitu tai kohdistu mitenkään erityisesti klimatologiaan, ja sille ovat langenneet jopa kaikkein pätevimmät - ei se Einsteinin vanhojen päivien kvanttimekaniikan vastustus ihan terveellä tieteellisellä pohjalla enää ollut...
Tiedemiehen kritiikki kohdistui käsittääkseeni kuitenkin nimenomaan niihin maallikoihin jotka tekevät fysiikasta johtopäätöksiä ideologian perusteella - näiden olemassaolonhan sinäkin ilmeisesti tunnustat. Eli siltä osin kyseessä ei ollut olkiukko.
Hieman ohi asiasta: kun näistä (C)(A)G(W) - tutkijoista kerran puhutaan, niin yksi huomionarvoinen seikka on että todellinen tieteellinen erimielisyys perustana olevasta fysiikasta on pienempi kuin mitä julkisessa keskustelussa yleensä ymmärretään. Kyllä esim. Spencer ja Lindzen osaavat ilmakehäfysiikkansa, ja tietävät että reilusti alle yhden asteen ilmastoherkkyydet ovat aika epätodennäköisiä (ts. moni havainto tulee tällöin todella vaikeaksi selittää), ja toisaalta kyllä joku Hansen oikeasti tietää että äärimmäiset katastrofiskenaariot (> 6 asteen lämpeneminen jne) ovat hyvin epätodennäköisiä. Herrat (molemmin puolin) eivät vain painota näitä asioita julkisissa puheissaan, ja antavat usein vähän rivien välistä ja mielikuvien avulla ymmärtää paljon sellaista mitä eivät tiukan paikan tullen ole valmiita tutkijoina ja tieteentekijöinä allekirjoittamaan. Oikeasti oleelliset erimielisyydet ovat muualla: ollaan eri mieltä siitä, miten riskiä pitäisi päätöksenteossa huomioida, tai siitä, mitä vaikutuksia (kustannuksia) tietyn kokoisella lämpenemisellä todennäköisesti on - tämähän on se todellinen valtavan epävarmuuden alue, ei niinkään ilmakehän säteilyfysiikka! Kolmas ja ehkä vielä valtavampi erimielisyyden ja epävarmuuden alue koskee sitä, mitä mahdolliset torjuntatoimet tulisivat maksamaan. Taisin jossakin aiemmassa keskustelussa tällä blogilla todeta että jos pitäisin päästöjä rajoittavien torjuntatoimien hintaa yhtä korkeana kuin mitä Kumitonttu ilmeisesti pitää, saattaisin hyvinkin olla ilmastopolitiikasta samaa mieltä hänen kanssaan - vaikka käsityksemme fysikaalisesta taustasta mitä ilmeisimmin eroavat todella voimakkaasti.
Itseasiassa, shorttaisin kyllä AGW:takin, jos sillä tarkoitetaan IPCC:n mediaaniennustetta, mutta veikkaan, että niin shorttaisi moni muukin, joten jos markkinat olisivat pystyssä, niin todennäköisesti ottaisin pitkän position asiantuntijamielipiteen puolelle. So, uskon että asiantuntijamielipiteessä on toki bias, mutta väitän että se on melko pieni.
Jos taas puhutaan kaivoon kuseskelusta, niin vielä vuosi sitten olit jossain määrin toista mieltä. Väitit, että yhteismaa johtaa aina resurssien liikakäyttöön, ja siksi se tulee laittaa verolle.
Kuvittelet ilmeisesti, että kun keskityn ongelmaan, niin samalla sitoudun johonkin partikulaariseen ongelman ratkaisuun. Eli se, että korostan AGW:tä ongelmana, ei tarkoita että olisin jotenkin erityisen innoissani mistään ratkaisuista, joita siihen on ehdotettu. Tämä ajattelu on minusta aivan liian usein AGW-skeptisyyden taustalla.
Siis se, että koska tosiasiaväitteillä on perusteltu politiikkaa jota vastustetaan, niin vastustetaan tästä syystä myös näitä tosiasiaväitteitä.
Tälle tekstille on olemassa kääntöpuoli. Esimerkiksi monet Vihreät ovat juuri AGW-asiassa täysin "moraalittomia", koska heillä on vahva bias ottaa argumenteikseen cherry-picking- tyylillä vain sellaista dataa ja aineistoja jotka tukevat heidän käsityksiään. Tämä ei ole rationaalista yhtään sen enempää kuin skeptikkojenkaan taipumus takertua yksittäisiin erimielisyyksiin todisteina salaliitoista tms.
James Hansen on maalattu jonkinlaiseksi hurlumhei-alarmistiksi, ja varmaan osa hänen jutuistaan sitä onkin, mutta tässä on syytä myös mediassa, joka on lopulta ollut kiinnostunut vain hänen "worst case scenario"-spekulaatioitaan. Kaikenkaikkiaan on minusta ikävää että juuri tutkijoita yleensä, ja toisaalta myös yksittäisiä tutkijoita, laitetaan tähtäimeen tällä tavalla.
Tulin ajatelleeksi noita ennustemarkkinoita. Niissä on tietty vetoavuus, jonka pitäisi toimia melko universaalisti riippumatta arvomaailmasta.
Periaatteessa niissä on hyvänä puolena se, että vedonlyönnissä joukkojen rationaliteetti voittaa, kun on omaa rahaa pelissä. Mutta jo esimerkiksi urheiluveikkauksissa on välillä arbitraasimahdollisuuksia joita ammattilaiset voivat jopa hyödyntää, koska on paljon porukkaa, joka veikkaa irrationaalisesti so. lyö vetoa oman joukkueen puolesta.
Ajattelin ensin, että joku iso online-toimija voisi helposti pistää vedonlyönti-ennustemarkkinan käyntiin jakamalla käyttäjilleen virtuaalista rahaa, jolla on jokin oikea arvo, ja josta osa olisi pakko laittaa vedonlyöntiin. Siis vaikka niin, että meillä on fiksattu 10 krediittiä tuloja joka viikko, mutta sillä pitää lyödä vetoa ja vain vedonlyönnistä saadut tulot saa pitää. Ihan sama mitä niillä krediiteillä saisi, kunhan niillä olisi jokin "arvo" käyttäjille.
Lähetä kommentti