Isänmaa.

Kun lähtö tropiikkiin muuttui merkittävästi todennäköisemmäksi (varmaahan se ei vielä ole), huomaan että suhde kotimaahani myös muuttuu. Joudun tekemään tietynlaista kartoitusta omasta suhteestani kotimaahani. Toki, lähtö on suunniteltu vain vuodeksi, mutta koska tulevaisuudessa siintää kaikenlaisia mahdollisuuksia, kuten nyt vaikka MIT, useampivuotinen sopimus tropiikin kanssa jne, joudun miettimään mitä näiden mahdollisuuksien vaihtoehtona on.

Suomi ei ole ilmastoltaan mitenkään erityisen miellyttävä. Pidän kyllä ilmastosta, joka täällä vallitsee pääosin noin toukokuun alusta syyskuun alkuun, mutta kyseessä on kuitenkin vain kolmannes vuodesta. Helmi- maaliskuussakaan sää ei aina ole epämiellyttävä, mutta kaamos ja sateinen syksy eivät ole minusta mukavia. Olen kuitenkin kasvanut ja kouliintunut tähän kulttuuriin, olen osa tiettyjä yhteisöjä, sukuani, jne, ja vaikka nämä suhteet eivät ole aina helppoja, ne ovat osa sitä, mitä koti tarkoittaa minulle.

Nuorena ja tyhmänä juippina menin armeijaan. Paradoksaalista kyllä, en suosittelisi sitä enää kenellekään, siitäkin huolimatta, että koen olevani nyt huomattavasti isänmaallisempi kuin silloin. Huomaan arvostavani suomalaisen kulttuurin tiettyjä piirteitä ja pitäväni arvossa enemmän niitä asioita, jotka koen siinä keskeisiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi rehellisyys ja tietty solidaarisuus muita kansalaisia kohtaan, ja tietty tasavertaisuuden ja -arvoisuuden kokemus. Esimerkiksi Englannissa koin hyvin vastenmielisenä sen, miten yliopistomaailmassa ihmisten keskinäinen arvoasteikko oli jotenkin läsnä, vaikka se kuinka oli liberaalimpi ympäristö kuin suunnilleen mikään muu koko yhteiskunnassa.

Kaikenlainen kouhkaaminen ja meuhkaaminen, jota suomalainen poliittinen kulttuuri on tuntunut olevan viimeaikoina pullollaan, on väsyttävää ja tympeää. Ajattelin jossain vaiheessa, että konsensuksen haastajat ovat jotenkin oikealla asialla, tuulettamassa ummehtunutta ilmaa. Sensijaan ne ovat lähinnä jonkinlaisia flatulisteja, jotka löyhyttelevät omaa löyhkäänsä ympäristöönsä ja pistävät ikkunoita säppiin. Joku linnan juhlissa homostelu ei ole sen kummempaa kuin nainen presidenttinäkään. Suomalaisessa kulttuurissa syvästi arvostamani periaate ei tehdä tästä ny numeroo, sopii käytännössä kaikkeen. Myös siihen, jos joku nyt sattuu tekemään numeron jostain asiasta.

En viitsi tehdä numeroa asioista. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin asioita. Suosittelen siksi kaikille lämpimästi etäisyyden ottamista asioihin. Jos vaikka tänä viikonloppuna vaan oltaisiin, eikä annettaisi verenpaineen nousta siitä, jos joku homoilee. Tai siitä, jos joku soittaa siitä homoilusta poskeaan. Antaa niiden meuhkata. Minusta se olisi aitoa isänmaallisuutta.