maanantai 19. syyskuuta 2011

Kädestä, Kreikasta ja muusta.

Kävin aamulla poistattamassa kipsin. Kahden viikon jälkeen se näyttää siltä, että se kuuluisi Keith Richardsille. Sillä erotuksella, että arpikudos oli kyynärpään puolella. Liikerata on ehkä kymmenkunta astetta. Sen reunamilla väijyy toinen todellisuus, jossa asustelee sanoinkuvaamattomia olentoja, jotka repivät ihmisen sielun ja mielen kappaleiksi ja jättävät jäljelle vain tutisevan lihahyytelön.

Hoitoketju oli osaltani hieman rikki. Osastolta saamani ohjeen mukaan minun piti mennä terveysasemalla poistattamaan kipsi kahden viikon kohdalla (eli nyt) ja käydä sitten kuuden viikon kohdalla ortopedian polilla seurannassa. Sairaslomani päättyi virallisesti tänään, vaikka olenkin ollut töissä jo viime viikon. En kuitenkaan päässyt tänään töihin, koska kuulin vasta kipsin poiston yhteydessä, että minun on mentävä lääkärille vähän puolen päivän jälkeen, jotta saan lähetteen fysioterapiaan. Tuntien Tampereen sosialistisen terveydenhuollon, odottelen terveysaseman odotushuoneessa neljään asti, ja jos hyvä tuuri käy, sitten minulle kerrotaan, että joulukuussa voisi olla mahdollisuus päästä fysioterapiaan.

En ole ihan ymmärtänyt viimeviikon kauhistuttavaa kohua. Kyseessä on tietysti Halla-ahon faux pas, kun hän totesi Kreikan kaipaavan sotilasdiktatuuria. Itse tokaisussahan ei ole mitään sellaista, mitä käytännöllisesti katsoean kaikki aikaansa seuraavat ja historiasta edes alkeet osaavat eurooppalaiset eivät olisi jo tulleet ajatelleeksi, ja sama idea on esitetty lukemattomissa kahvipöytäkeskustelussa viimeaikoina. Jokainen vähääkään Halla-ahon kirjoituksia lukenut tietää myös, että tyylillisesti tällainen tokaisu on ko. veijarilta aivan normaalia meininkiä.

En ole salaillut sitä, että pidän Halla-ahon poliittista "brändiä" naurettavana. Olen peräänkuuluttanut erityisesti sen ohuuden ja tyylivalintaan perustuvan retoriikan alasampumista asiallisin perustein. Se on kuitenkin ilmeisen mahdotonta, koska meillä vallitsee täysin huumorin- ja historiantajuton ja erilaisia tyylilajeja sietämätön poliittinen kulttuuri. Jos Halla-aho olisikin sen ainoa uhri ja kyse olisi pelkästään siitä, että keissi on jatkumoa sille, että tämä on menneisyydessä puhunut pehmeitä, en viitsisi siitä pahemmin rähjätä. Se, mikä tässä tökkii on, että lehdistö esittää ns. tahallisen väärinymmärryksen ja kontekstista irrottamisen, ja poliitikot yhtyvät kuoroon keräämään irtopisteitä.

Kun aikanaan kannatin vihreitä, se perustui pitkälti Osmo Soininvaaran linjaan, ja erityisesti tosiasioita esittävään ja argumenttien avoimmuuteen perustuvaan tyyliin. Itse linjan merkitys oli vähäisempi kuin kokemus siitä, että perusteena ovat parhaat käytettävissäolevat faktat ja niiden pohjalta tehty arvio siitä, miten erikseen julkilausutut arvot parhaiten toteutuvat. Sivuutan tässä nyt kritiikkini vihreitä kohtaan; se on muissa merkinnöissä tullut esille. Se, mihin haluan kiinnittää huomiota on ollut se, että Soininvaara on esittänyt ajatuskokeita ja argumentteja myös sellaisista näkökulmista, jotka uhkaavat ns. pyhiä arvoja. Tässäkin tyylilajissa hän on joutunut muutamankin kerran hieman vastaavanlaisen (jos kohta ei yhtä vakavan) tahallisen väärinymmärryksen kohteeksi.

Tässä on paralleeli, vaikka Halla-ahon mörköretoriikkaan ja "punavihermädätyksellä" pelotteluun perustuva tyyli onkin täysin erilainen. Siihen kuuluu esimerkiksi mitä ilmeisimmin musta huumori, erityisesti erilaisten tylyjen ja pidemmänpäälle loukkaaviksi muuttuvien termien viljely sarkastisesti. Esimerkkeinä nyt ns. virallisesta maahanmuuttokaanonista sarkastisesti poimitut termit "kultamuna" ja "moniosaaja". Tässä ei sinänsä ole mitään ihailtavaa tai hyvää, mutta tyylilajin ymmärtämisen kannalta tietynlainen kieli poskessa heitelty melko synkkä sarkasmi on olennaista havaita.

Olen lukenut Halla-ahon scriptaansa kirjoittamat jutut läpi, samoin seurannut hänen facebook-kirjoitteluaan hajanaisesti. Kreikka-tokaisussa ei ollut kerrassaan mitään sellaista, jonka olisin voinut tulkita jonkinlaisena flirttailuna fasismin kanssa. Toki hänen kirjoituksissaan on muuten kaikenlaista epämiellyttävää ja sellaista, mikä ansaitsee tulla julkisesti käsitellyksi, mutta väite jonka mukaan Halla-aho kannattaisi tai ehdottaisi ikäänkuin vakavissaan Kreikkaan sotilasdiktatuuria ei kuulu niihin.

Voisi olla mielekästä esittää paheksuntaa vaikkapa siksi, että kreikkalaisilla on vaikeaa ja kipeitä muistoja sotilasdiktatuurista. Vitsiä voisi pitää mauttomana ja epäasiallisena. Mutta sen tahallinen väärinymmärtäminen operationaaliseksi ehdotukseksi tuoda panssarivaunuja kaduile, ei palvele mitään tarkoitusta. Sen ainoa vaikutus on, että niiden ihmisten joukko, jotka eivät ota "virallista totuutta" lainkaan tosissaan, kasvaa, ja kuilu näiden mimosanherkkien demokratian puolesta loukkaantuvien ja oikeasti asioista kiinnostuneiden välillä vain kasvaa.

Yleisemmällä tasolla, kaipaisin asiallisempaa keskustelukulttuuria Suomeen. Tarkoitan sellaista, jossa erilaisia tyylejä suvaittaisiin ja arvioitaisiin jotenkin muuten kuin kampaamalla hienolla kammalla loukkaavia tai sellaiseksi väen väkisin tulkittavissaolevia ilmaisuja. Kun tähän mennään, sumentuu joidenkin tahojen -- tässä tapauksessa Halla-ahon ja kumppanien, ainakin tämä on mielipiteeni -- poliittisen viestin ohuus ja substanssin puute. Kohusta on tullut keino päästä pinnalle. Tarvitaan vain yksi tulenarka aihe, epäkorrekti mielipide, ja vähän epäkorrekteja lausuntoja.

Toinenkin, sivullinen uhri tällä nykyisellä ämmämäisellä loukkaantumiskulttuurilla on, ja se on se, että rohkeita ajatuskokeita ei voi heitellä ilmoille politiikassa. Björn Wahlroos voi toki heitellä poliittisesti kiistanalaisia mielipiteitä talouspolitiikasta, mutta hän ei ole edes poliitikko. Täällä ei saa kyseenalaistaa sosiaaliturvaa, ei saa kyseenalaistaa koulutuksen "tasa-arvoisuutta", ja niin edelleen. Olen sen verran anarkistinen luonne, että kaikki pitää minusta voida poliittisessa keskustelussa kyseenalaistaa ja esittää huumorin, ajatuskokein, jne. Persujen ja erityisesti Halla-ahon populismi, jossa arvoja ei esitetä suoraan vaan maalataan ne uhkakuvien taakse, josta sitten loukkaantujakulttuuri esittää arvailuja ja moraalisia tuomioita, on tämän typerän ja epätarkoituksenmukaisen keskustelukulttuurin äpärälapsi. Siinä huudetaan "rasistia" ja "fasistia" pää punaisena pahvikuvan edessä niin kauan että itse sana on muuttunut samanlaiseksi sarkasmiksi kuin "kultamuna" ja "moniosaaja".

Niillä sanoilla oli kuitenkin joskus merkitys. Jonain päivänä käy niinkuin sille pojalle, joka huusi sutta.

29 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Olet sinäkin ihmeen naivi, jos olet uskonut median olevan puolueeton. Media ja varsinkin lehdistö on ollut aina poliittisesti varsin sitoutunutta, ja nykyään suurin osa mediasta inhoaa persuja, joten media yrittää kampittaa persuja aina, kun on mahdollista.

Tiedemies kirjoitti...

En minä ajattele, että median pitäisi olla puolueeton, enkä sitä edes tässä peräänkuuluta. Sensijaan media voisi olla aliarvioimatta yleisöään ja toimittajat voisivat lakata käyttäytymästä kuin pahaiset pikkukakarat.

Muutun pikkuhiljaa konservatiiiksi, siis alan kohta uskoa, että ennen asiat olivat paremmin, ainakin lehdistön osalta näin on. Nykypäivän hesari on jotain 70-luvun Hymyä vastaavalla tasolla journalistisesti.

Tomi kirjoitti...

TM, vuonna 56, presidettipelin aikana Kekkosta mollattiin kaikin mahdollisin keinoin lehdistössä.
Hänen naiseikkailuistaan ja viinankäytöstään kirjoitettiin estottomast. Ei media ole vuosien saatossa muuttunut mikskään.

Samoin Britanniassa ensimmäistä labor-hallitusta ja sen pääministeriä (Clement Attlee) mollattiin konservatiivisessa lehdistössä törkeästi.

Sanavahvistus:gumperse

Kumitonttu kirjoitti...

Kun aikanaan kannatin vihreitä, se perustui pitkälti Osmo Soininvaaran linjaan

Onko sinun ajatustapasi muuttunut vai onko Soininvaaran linja muuttunut, kun et enää kannata Vihreitä?

Poliittisen korrektiuden kulttuurissa on vain luonnollista paheksua niitä, jotka herjaavat nykymenoa. Kun toivot "asiallisempaa keskustelukulttuuria", toivot itseasiassa poliittisesti korrektin valtavirtaisen politiikan häviötä.

IDA kirjoitti...

Näin.

Pitäisi eritellä tarkemmin, mutta itse näen niin, että koko tämän kuvion yllä leijuu vaheellisuuden ilmapiiri. Ja se taas on lanaa tietä erilaisiin totalitarismeihin hyvin tehokkaasti.

Pitäisi muistaa, että Jussi ei koskaan ole väittänyt olevansa poliittinen asiantuntija muussa kuin maahanmuuttopoliikassa, josta hän todellakin on kerännyt ja kasvattanut tietoa ehkä enemmän kuin laki sallii. Hän on kuitenkin hyvin älykäs ja myös keskustelukykyinen henkilö. Erilaiset sosiologit ja desantit ;) voisivat huomioda sen hyökätessään hän vastaan erilaisilla ideologioilla ja niiden yläkäsitteillä. Maahanmuuttopolitiikka on kuitenkin vain instrumentti, jonka avulla voidaan tavoitella hyvinkin erilaisia asioita. Tiukalla maahanmuuttopolitiikalla ei itsessään ole mitään tekemistä rasismin, fasismin tai natsismin kanssa, eikä motiivien olettaminen ja rakentaminen niiden oletusten päälle ole järkevä tapa lähestyä asiaa.

H-Baari kirjoitti...

"Sen reunamilla väijyy toinen todellisuus, jossa asustelee sanoinkuvaamattomia olentoja, jotka repivät ihmisen sielun ja mielen kappaleiksi ja jättävät jäljelle vain tutisevan lihahyytelön."

Kannattaa tosiaan välttää kyynärpään taittamista terävään kulmaan.









































http://en.wikipedia.org/wiki/Hounds_of_Tindalos

Tiedemies kirjoitti...

Aloin kannattaa Vihreitä joskus 90-luvun puolivälin jälkeen. Oden asiapitoiset argumentit (ja se, että Vihreissä oli paljon luonnontieteilijöitä) saivat minut uskomaan, että liike ajaa sitä, mitä itsekin pidin tärkeänä, ja tästä käsityksestäni pidin kiinni pitkään.

Rakoja alkoi tulla Meriläisen sekoilusta ja siitä, että feminismi nousi enemmänkin keskiöön. IPR-kysymys ja feminismi olivat ja ovat minulle ykkössyy siihen, etten puoluetta enää kannata.

Tiedemies kirjoitti...

H-Baari, ajattelin lähinnä näitä: http://en.wikipedia.org/wiki/Cenobite_(Hellraiser)

Kyynärpää on suorassa kulmassa ihan OK. Murtuma on asettunut, ja tämän suoran kulman ympäristössä käsi on jokseenkin normaali. Erityisesti ojennettaessa, jossain ehkä 20 astetta suorasta kulmasta oikoiseen päin alkaa kokonainen kivun universumi, jota en kykene oikein edes kuvailemaan.

Lääkäri käski vierailla siellä säännöllisesti ja määräsi matkaa varten 500mg parasetamolia, 30mg kodeiinia ja 600mg ibuprofeenia. Olen opiaateille vaan niin herkkä, että alan voida tuosta pahoin jo kauan ennen kunnon analgeettista vaikutusta. Lopputulema on, että päässä huippaa, nukuttaa, oksettaa, ja silti sattuu. Kyselin, että onko vaihtoehtoja, mutta kuulemma ei ole oikein mitään.

Juha kirjoitti...

päässä huippaa, nukuttaa, oksettaa, ja silti sattuu

moderni lääketiede (TM) - jos ei tauti tapa, niin hoito tappaa [tähän kohtaan iso peukku]

(Enkö olekin piristävällä päällä?)

Juha kirjoitti...

Niin muuten, ei tramadolista ollut lääkärin kanssa puhetta?

Tiedemies kirjoitti...

Ei kyllä ollut tramadolista puhetta. Jos se aiheuttaa vähemmän uneliaisuutta, sekavuutta, euforiaa ja pahoinvointia kuin kodeiini saman analgeettiseen vaikutuksen saavuttaakseen, niin mieluummin ottaisin.

Euforia kuulostaa jotenkin hyvältä jutulta, mutta minulla se ainakin häiritsee keskittymistä. Pahoinvointiin auttaa käveleminen, mutta kun ei jaksaisi kun nukuttaa... En ihan täysin tajua, miksi joku näitä vetää huvikseen.

Tuomas kirjoitti...

Mä en noist Mestarin puheista löytänyt mitään koepalloa tai ajatuksellisuutta vaan pelkkää... törkeyttä. Olisi ollut ihan jees miettiä mitä kreikan diktatuurista seuraa (hyviä ja huonoja puolia) mutta pelkkä diktatuurin toivominen ei kyllä täytä edes puolittaiden ajatuksen tunnusmerkkejä. Enkä hahmoja sitä luonnonlakia, että kreikan ongelmiin löytyy ratkaisuksi fiksu ja vastuullinen sotilasdiktatuuri. Se on ihan yhtä mahdollinen kuin totaalisen välinpitämätön omaa etua ajava joukkio mallia gaddafi.

Tiedemies kirjoitti...

Tuomas, tällainen vaatimus on pelkkä harhautus, jos ei keksitä muuta haukkumista, niin haukutaan sitten edes siitä, ettei sanottu mitään uutta.

Ei minua tässä kiinnosta puolustaa sitä näkemystä tai edes sitä "lausuntoa", jonka Halla-aho heitti, vaan minua kyrpii se, että siitä tehtiin jonkinlainen iso uutinen ja poliittiseen peliin jonkinlainen isokin kortti. Mitään uutta, yllättävää tai mielenkiintoistahan siinä ei ole, että joku toteaa, että Kreikka kaipaisi sotilasjunttaa. Siinä ei ole mitään uutta siksikään, että sitä on hoettu varmaan vuoden päivät jo joka toisen työpaikan kahvihuoneissa.

Jos populistien tyylinä on heitellä puolijulkisesti hiukan hölmöjä vetoja, jotain sellaisia mitä "rane" tai "pena" voisi sanoa kahvihuoneessa, niin tämä pitäisi ottaa lehdistönkin huomioon. Sensijaan ne repivät isot otsikot jostain merkityksettömästä facebook päivityksestä.

SIINÄ ei ole mitään järkeä. Se on jotain bigbrotheriin verrattavaa kuraläppää.

Tomi kirjoitti...

TM, et siis pidä Halla-ahoa rasistina?
Minä olen lukenut hänen tekstejään jonkin verran ja olen tullut siihen tulokseen, että hän on rasisti. Hän perustelee rasistisuutaan itselleen kulttuurisilla syillä.

Tiedemies kirjoitti...

Pidän Halla-ahoa jossain määrin "rasistina". En ole tätä kieltänyt tai kiistänyt. Rasismi on vähän inflatoitunut sana, mutta siis perinteisessä mielessä se nyt ei ihan tässä oikein toimi. Sensijaan hän on jossain määrin ksenofobinen, mitä nykyään voi pitää "rasismina", kuten sinä, eli hän selvästi kammoaa tai ainakin haluaa herättää negatiivisia tunteita tiettyjä vieraita kulttuureja kohtaan.

Tässä asiassa en häntä puolusta. En kuitenkaan pidä aiheellisena sitä, että meillä on jonkinlainen rasisti-kortti, joka sitten toimii valttina asiassa kuin asiassa. Rasismi on epämiellyttävä ja ei-toivottava ilmiö, mutta suomalaisessa yhteiskunnassa on moninverroin järeämpää rasismia kuin Halla-ahon kevyt ksenofobia. Eikä jonkun ihmisen jonkinasteinen rasismi tee hänestä kelvotonta esittämään mielipiteitä muista asioista tai kelvotonta kansanedustajaa.

Tomi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tomi kirjoitti...

TM olen samaa mieltä, ettei henkilön rasistisuus, vasemmistolaisuus tai makkaratukkaisuus riitä kumoamaan henkilön perusteltua argumenttia.

Tomi kirjoitti...

Tietenkin on mukava hylätä mielipide, josta ei pidä, jos esittäjä kuuluu ryhmään, joita ei niin arvosta,
argumentoinnista välittämättä.
Ainakin siis minulle.

IDA kirjoitti...

Varsin hyvä kirjoitus, joka liippaa läheltä tämän blogin aihetta:

http://www.hyvejohtajuus.fi/6093/jussi-halla-ahon-radikaali-retoriikka/

Tiedemies kirjoitti...

Toinenkin näkökulma on tähän Halla-ahojuttuun, esim
täällä.

Teemu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Teemu kirjoitti...

Oletetaan rajallinen resurssi nimeltä aika. Suhteutetaan vaatimukset tutustua ko. lausujan esittäjän tyylilajiin, huumorintajuun sekä erinäiseen tulkintaan kuluva aika siihen.

Minkä tahansa lausuman voi tulkita ja ymmärtää parhain päin, jos siihen on aikaa ja halua. Kummankin vaatiminen kaikilta muilta on megalomaanisen itseriittoista. Jos tulee säännöllisesti väärinymmärretyksi niin se on ihan oma vika.

Minä kaipaan sellaista keskustelukulttuuria jossa puhutaan asioista, en pikkunäppärää retoriikkaa. Vikaa on tietysti mediassakin, mutta jos poliitikot eivät puhu asioista niin mistä lehdistön sitten pitäisi raportoida?

Ja käy muuten joskus lukemassa 70-luvun Hesareita.

Tiedemies kirjoitti...

Minä kaipaan sellaista keskustelukulttuuria jossa puhutaan asioista, en pikkunäppärää retoriikkaa. Vikaa on tietysti mediassakin, mutta jos poliitikot eivät puhu asioista niin mistä lehdistön sitten pitäisi raportoida?

Mutta kun tämä on juuri sitä jeesustelua, jossa tästä asiasta heitetään vastuu juuri niille muille. Jos ei kaivata pikkunäppärää retoriikkaa, niin miksi pitäisi lukea jonkun Halla-ahon facebook-seinää? Ja jos lukee sitä seinää, niin voi ja pitää olettaa, että tyylilaji siinä kontekstissa on tiedossa. Tässä on kyse ihan yksinkertaisesti toimittajien ja koko median epäpätevyydestä ja esimerkiksi Paavo Lipposen sontakasalla heilumisesta.

Ei minuakaan pikkunäppärä retoriikka kiinnosta, mutta mitä helvettiä siitä tehdään valtakunnanuutinen ja presidentinvaalikampanjan tähänasti näkyvin sananvaihto, pelkästä pikkunäppärästä retoriikasta, vääntämällä tikusta asia täysin pösilöllä tavalla?

Kai tässä maassa nyt on muitakin poliitikkoja kuin joku hiton Halla-aho? Lehdistöä eivät muut tunnu juuri kiinnostavan.

Teemu kirjoitti...

Sulle ei ole koskaan sitten tullut mielenkään että nuivat operoi periaatteella että huonoa julkisuutta ei ole olemassakaan ristiinkiipeämisine kaikkineen? Jos kansanedustaja tai vastaava kirjoittaa jotain pöyristyttävää niin kyllä sillä saa nimen lehteen, eikä tämä koske pelkästään Persuja. He on vaan erikoistunut siihen.

Ja tämä on se mikä minua tässä häiritsee, koska jos tuolla saa ääniä niin samaa tekee pian kaikki muutkin poliitikot. Ja sen jälkeen edes jotenkin järkevän keskustelun voi unohtaa lopullisesti. Saa tästä tietenkin syyttää mediaa, mutta loppujen lopuksi media kirjoittaa mitä ihmiset lukevat ja politiikot toimivat niin että saavat ääniä.

Sivummenen, fasismin alkeet sivulla kolme on kaaviokuvana selitetty lyhyesti että mädäntyneen demokratian murskaamiseksi ja aidon kansanvallan palauttamiseksi on tarpeen osoittaa että vaaleilla ei ole väliä, kansanedustuslaitos on korruptoitunut ja mediaa halittsee marginaaliryhmän salaliitto. Mutta ei koske Suomea, koska me ollaan pisaerikoismaa.

Tiedemies kirjoitti...

Sulle ei ole koskaan sitten tullut mielenkään että nuivat operoi periaatteella että huonoa julkisuutta ei ole olemassakaan ristiinkiipeämisine kaikkineen?

Tottakai, ja juuri se tässä onkin sontaa, kun koko hiton media pelaa tämän porukan pussiin. "Mitä enemmän nostatte kohua..." ja niin edelleen.

Miksi ihmeessä johonkin Halla-ahon juttuihin edes reagoidaan koko ajan? Jos sillä ei kerran ole oikein mitään asiaa -- niinkuin ei minusta oikein ole, ainakaan mitään mitä se ei olisi jo sanonut moneen kertaan -- niin miksi sitä pitää koko ajan pitää tapetilla??

Tapio kirjoitti...

Vahva käsitykseni on, että valtamedian toimittajat haluaisivat käyttää valtaa, joka hupenee kovaa vauhtia. (Palkkaa heillä ei ole aiemminkaan ollut, mutta valta on ollut ilmeisen hyvä kannustin uralle.)

Moni toimittaja yrittää kampittaa Halla-ahoa ja etsii/tarttuu kaikkeen mistä voi ajatella rakentavansa paheksuntaa ja sitä kautta suosion laskua. Toimittaja ei vain kykene hyväksymään, että lukija ei välttämättä enää toimikaan niin kuin toimittaja haluaisi.

Lehdillä ei välttämättä ole yhteistä (selvästi päätettyä) linjaa, vaan ainakin isommissa lehdissä toimittajien omat näkemykset pääsevät läpi. Tämän takia samassa lehdessä voi olla varovaisen myönteinen persuihin liittyvä uutinen ja ns. riehuntaa halla-aholaisuutta vastaan.

Samaa mieltä olen siitä, että HS:n journalistinen taso on laskenut viime vuosina selvästi.

Teemu kirjoitti...

TM, eiköhän me sitten kuitenkin olla samaa mieltä. Musta niille voisi nauraa vähän enemmänkin, ei sinänsä että vakava suhtautuminenkaan kovin helppoa olisi.

IDA kirjoitti...

TM:

Toinenkin näkökulma on tähän Halla-ahojuttuun, esim.

Totta. Tsekkasin pari. Tuskin noista kukaan voi ylpeä olla. Tuo artikeli Jussin retoriikasta keskittyi varmaan enemmän hänen scriptassa oleviin kirjoituksiin.

Itse en yleensä kiinnitä lainkaan huomiota tuollaisiin heittoihin kuin noihin kuviin oli talletettu. Ehkä pitäisi. Silti on kuitenkin niin, että ihmiset nyt puhuvat mitä sylki suuhun tuo ja keskustelukommentit pitäisi nähdä sellaisina. Mielestäni internettiä ymmärretään väärin silloin, kun tuollaisia kommentteja levitetään. Totta on, että ne ovat mustaa valkoisella, eivätkä koskaan katoa, mutta minusta kannattaisi lähteä siitä, että internetissä ihminen ei ole mitään muuta kuin sitä mitä sinne on viimeksi kirjoittanut.

bulbasaur kirjoitti...

Halla-ahon Kreikka-kommentin nostattama kohu osoittaa, etteivät ihmiset ymmärrä positiivisuuden ja normatiivisuuden eroa.