Kädestä, Kreikasta ja muusta.

Kävin aamulla poistattamassa kipsin. Kahden viikon jälkeen se näyttää siltä, että se kuuluisi Keith Richardsille. Sillä erotuksella, että arpikudos oli kyynärpään puolella. Liikerata on ehkä kymmenkunta astetta. Sen reunamilla väijyy toinen todellisuus, jossa asustelee sanoinkuvaamattomia olentoja, jotka repivät ihmisen sielun ja mielen kappaleiksi ja jättävät jäljelle vain tutisevan lihahyytelön.

Hoitoketju oli osaltani hieman rikki. Osastolta saamani ohjeen mukaan minun piti mennä terveysasemalla poistattamaan kipsi kahden viikon kohdalla (eli nyt) ja käydä sitten kuuden viikon kohdalla ortopedian polilla seurannassa. Sairaslomani päättyi virallisesti tänään, vaikka olenkin ollut töissä jo viime viikon. En kuitenkaan päässyt tänään töihin, koska kuulin vasta kipsin poiston yhteydessä, että minun on mentävä lääkärille vähän puolen päivän jälkeen, jotta saan lähetteen fysioterapiaan. Tuntien Tampereen sosialistisen terveydenhuollon, odottelen terveysaseman odotushuoneessa neljään asti, ja jos hyvä tuuri käy, sitten minulle kerrotaan, että joulukuussa voisi olla mahdollisuus päästä fysioterapiaan.

En ole ihan ymmärtänyt viimeviikon kauhistuttavaa kohua. Kyseessä on tietysti Halla-ahon faux pas, kun hän totesi Kreikan kaipaavan sotilasdiktatuuria. Itse tokaisussahan ei ole mitään sellaista, mitä käytännöllisesti katsoean kaikki aikaansa seuraavat ja historiasta edes alkeet osaavat eurooppalaiset eivät olisi jo tulleet ajatelleeksi, ja sama idea on esitetty lukemattomissa kahvipöytäkeskustelussa viimeaikoina. Jokainen vähääkään Halla-ahon kirjoituksia lukenut tietää myös, että tyylillisesti tällainen tokaisu on ko. veijarilta aivan normaalia meininkiä.

En ole salaillut sitä, että pidän Halla-ahon poliittista "brändiä" naurettavana. Olen peräänkuuluttanut erityisesti sen ohuuden ja tyylivalintaan perustuvan retoriikan alasampumista asiallisin perustein. Se on kuitenkin ilmeisen mahdotonta, koska meillä vallitsee täysin huumorin- ja historiantajuton ja erilaisia tyylilajeja sietämätön poliittinen kulttuuri. Jos Halla-aho olisikin sen ainoa uhri ja kyse olisi pelkästään siitä, että keissi on jatkumoa sille, että tämä on menneisyydessä puhunut pehmeitä, en viitsisi siitä pahemmin rähjätä. Se, mikä tässä tökkii on, että lehdistö esittää ns. tahallisen väärinymmärryksen ja kontekstista irrottamisen, ja poliitikot yhtyvät kuoroon keräämään irtopisteitä.

Kun aikanaan kannatin vihreitä, se perustui pitkälti Osmo Soininvaaran linjaan, ja erityisesti tosiasioita esittävään ja argumenttien avoimmuuteen perustuvaan tyyliin. Itse linjan merkitys oli vähäisempi kuin kokemus siitä, että perusteena ovat parhaat käytettävissäolevat faktat ja niiden pohjalta tehty arvio siitä, miten erikseen julkilausutut arvot parhaiten toteutuvat. Sivuutan tässä nyt kritiikkini vihreitä kohtaan; se on muissa merkinnöissä tullut esille. Se, mihin haluan kiinnittää huomiota on ollut se, että Soininvaara on esittänyt ajatuskokeita ja argumentteja myös sellaisista näkökulmista, jotka uhkaavat ns. pyhiä arvoja. Tässäkin tyylilajissa hän on joutunut muutamankin kerran hieman vastaavanlaisen (jos kohta ei yhtä vakavan) tahallisen väärinymmärryksen kohteeksi.

Tässä on paralleeli, vaikka Halla-ahon mörköretoriikkaan ja "punavihermädätyksellä" pelotteluun perustuva tyyli onkin täysin erilainen. Siihen kuuluu esimerkiksi mitä ilmeisimmin musta huumori, erityisesti erilaisten tylyjen ja pidemmänpäälle loukkaaviksi muuttuvien termien viljely sarkastisesti. Esimerkkeinä nyt ns. virallisesta maahanmuuttokaanonista sarkastisesti poimitut termit "kultamuna" ja "moniosaaja". Tässä ei sinänsä ole mitään ihailtavaa tai hyvää, mutta tyylilajin ymmärtämisen kannalta tietynlainen kieli poskessa heitelty melko synkkä sarkasmi on olennaista havaita.

Olen lukenut Halla-ahon scriptaansa kirjoittamat jutut läpi, samoin seurannut hänen facebook-kirjoitteluaan hajanaisesti. Kreikka-tokaisussa ei ollut kerrassaan mitään sellaista, jonka olisin voinut tulkita jonkinlaisena flirttailuna fasismin kanssa. Toki hänen kirjoituksissaan on muuten kaikenlaista epämiellyttävää ja sellaista, mikä ansaitsee tulla julkisesti käsitellyksi, mutta väite jonka mukaan Halla-aho kannattaisi tai ehdottaisi ikäänkuin vakavissaan Kreikkaan sotilasdiktatuuria ei kuulu niihin.

Voisi olla mielekästä esittää paheksuntaa vaikkapa siksi, että kreikkalaisilla on vaikeaa ja kipeitä muistoja sotilasdiktatuurista. Vitsiä voisi pitää mauttomana ja epäasiallisena. Mutta sen tahallinen väärinymmärtäminen operationaaliseksi ehdotukseksi tuoda panssarivaunuja kaduile, ei palvele mitään tarkoitusta. Sen ainoa vaikutus on, että niiden ihmisten joukko, jotka eivät ota "virallista totuutta" lainkaan tosissaan, kasvaa, ja kuilu näiden mimosanherkkien demokratian puolesta loukkaantuvien ja oikeasti asioista kiinnostuneiden välillä vain kasvaa.

Yleisemmällä tasolla, kaipaisin asiallisempaa keskustelukulttuuria Suomeen. Tarkoitan sellaista, jossa erilaisia tyylejä suvaittaisiin ja arvioitaisiin jotenkin muuten kuin kampaamalla hienolla kammalla loukkaavia tai sellaiseksi väen väkisin tulkittavissaolevia ilmaisuja. Kun tähän mennään, sumentuu joidenkin tahojen -- tässä tapauksessa Halla-ahon ja kumppanien, ainakin tämä on mielipiteeni -- poliittisen viestin ohuus ja substanssin puute. Kohusta on tullut keino päästä pinnalle. Tarvitaan vain yksi tulenarka aihe, epäkorrekti mielipide, ja vähän epäkorrekteja lausuntoja.

Toinenkin, sivullinen uhri tällä nykyisellä ämmämäisellä loukkaantumiskulttuurilla on, ja se on se, että rohkeita ajatuskokeita ei voi heitellä ilmoille politiikassa. Björn Wahlroos voi toki heitellä poliittisesti kiistanalaisia mielipiteitä talouspolitiikasta, mutta hän ei ole edes poliitikko. Täällä ei saa kyseenalaistaa sosiaaliturvaa, ei saa kyseenalaistaa koulutuksen "tasa-arvoisuutta", ja niin edelleen. Olen sen verran anarkistinen luonne, että kaikki pitää minusta voida poliittisessa keskustelussa kyseenalaistaa ja esittää huumorin, ajatuskokein, jne. Persujen ja erityisesti Halla-ahon populismi, jossa arvoja ei esitetä suoraan vaan maalataan ne uhkakuvien taakse, josta sitten loukkaantujakulttuuri esittää arvailuja ja moraalisia tuomioita, on tämän typerän ja epätarkoituksenmukaisen keskustelukulttuurin äpärälapsi. Siinä huudetaan "rasistia" ja "fasistia" pää punaisena pahvikuvan edessä niin kauan että itse sana on muuttunut samanlaiseksi sarkasmiksi kuin "kultamuna" ja "moniosaaja".

Niillä sanoilla oli kuitenkin joskus merkitys. Jonain päivänä käy niinkuin sille pojalle, joka huusi sutta.