perjantai 6. elokuuta 2010

Oxford IV.

Rutiinit alkavat pikku hiljaa muodostua: Aamulla ylös 6:30, parillisina päivinä lenkki, suihku, aamiainen, parranajo, kävely Jerichon läpi, kahvi Taylorsilta St Gilesilla, St. Gilesin kirkon ohi työmaalle ja tänne koneen ääreen juomaan kahvia.

Kirkkoja on täällä todella paljon, tai siltä ainakin vaikuttaa. Muutenkin kirkollisuus ja kristittyys ovat täällä aivan eri tavalla näkyvissä kuin Suomessa. Vaikka en pidäkään Richard Dawkinsin tyylistä uskontokritiikin saralla, tämä ympäristö saa minut ymmärtämään paljon paremmin tietynlaisen radikalisoitumisen, joka on joillekin Oxfordin ateisti-kasvateille ollut myöhemmällä iällä leimallista. Kyse on jostain samankaltaisesta ilmiöstä, joka saa toisen polven maahanmuuttajanuoret radikalisoitumaan Englannissa.

Olen buukannut muutaman lennon jo Suomen visiiteille. Yhdelle reissulle tulee hintaa reilu 150€, lento on noin satasen ja bussimatkat viidenkympin paikkeilla. Joskus pääsee halvemmalla, joskus on kalliimpaa. Suomeen päin matkaamisessa on se kurja puoli, että koska lento lähtee Stanstedista 7:35, täytyy käytännössä lähteä bussilla jo yhden aikaan aamuyöstä. Tavallaan se on ihan OK, koska silloin edellinen päivä tulee käytettyä hyödyksi, ja seuraavan päivän saa viettää kotona. Yöunet tosin jäävät vähiin, nukkuminen rajoittuu pariin torkahdukseen bussissa, lentokentällä ja koneessa.

Täkäläiset aloittavat työpäivänsä hämmästyttävän myöhään. Nytkin kello on jo kohta yhdeksän, olen itse ollut täällä jo puoli kahdeksasta, eikä täällä ole näkynyt juuri ketään. Lisäksi he lopettavat työpäivänsä melko aikaisin. Näkemykseni on vinoutunut, koska kotona minäkin lähden tietysti töistä jo ennen neljää, mutta täällä olen ollut työpaikalla puoli kahdeksaan asti illalla. Varmaan lähtisin aiemmin, jos minulla olisi jokin mielekäs syy, muukin kuin jäänpuskijoiden lukeminen. Reynolds on parantanut otettaan, tässä kirjassa tuntuu olevan vähän tiukempi kerronta kuin aiemmissa.

Muutimme eilen hieman suunnitelmaamme, ja päätimme nyt heti ensi alkuun kirjoittaa lehteen lyhyen paperin heikennyksestämme teoriaan (ks. Heikkous on vahvuutta). Pääteoreema oli helppo todistaa, koska todistus menee läpi tarkalleen samalla menetelmällä kuin vahvemmassa teoriassa. En oikein edes ymmärrä, miksi ihmeessä sitä ei ole käytetty.

1 kommentti:

Kumitonttu kirjoitti...

Kerroppas nyt hiukan tarkemmin, että mitä te oikein tutkitte. Siis missä yhteydessä tutkimustanne voidaan käyttää hyödyksi.