εὐλογία

Menetimme läheisen viikonloppuna, kun anoppini kuoli pitkän syöpäsairauden seurauksena lauantaiaamuna. Kirjallisuus on täynnä ongelmallisia suhteita appivanhempien kanssa, mutta omani oli aivan loistava. Meidän maailmankuvamme sopivat yhteen, hänellä oli luonnontieteellinen koulutus, ja analyyttinen suhtautuminen yhteiskuntaan. Yleensä hänellä oli selkeä mielipide ja käsitys asioista, mutta vain niiltä osin kuin hän pystyi perustelemaan ja pohjaamaan käsityksensa johonkin konkreettiseen.

Hänen elämänkokemuksena oli laaja. Hän oli työskennellyt ja matkustanut ympäri maailmaa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Tyynellä valtamerellä. Hän mm. asui Chilessä juuri syksyllä 1973, ja kertoi tuosta ajasta paljon mielenkiintoisia - ja hiuksianostattavia - tarinoita. Minulla ei ole syytä epäillä kertomusten todenperäisyyttä, koska jos hän jotain inhosi, niin se oli liioittelua. Hän usein saikin minut siitä kiinni.

Keskiviikkona olisi ollut hänen syntymäpäivänsä, ja huomenna oli tarkoitus järjestää yhteiset syntymäpäiväjuhlat meille; yhteenlaskettu ikämme olisi ollut tiistaina nimittäin päivälleen sata vuotta. Pidän suunnitelmasta kiinni, ja vien lapset Särkänniemeen (taas). Menetystä ei voi paikata, olisin toivonut, että lapset olisivat saaneet kasvaa kuunnellen mummin tarinoita kaukaisista maista, hurjista tapahtumista. Nyt voimme vain katsella vanhoja valokuvia, ja toivoa että osaamme kertoa tarinat oikein.