maanantai 29. maaliskuuta 2010
Nopea päivitys.
Aloin lukea Valtaojan toista kirjaa "Avoin tie". "Kotona maailmankaikkeudessa" oli viihdyttävä, ja vaikkei se juurikaan tarjonnut uutta tietoa minulle, näkökulma ja osa triviasta oli virkistävällä tavalla uutta. Tämän jälkimmäisen kohdalla on jopa vähän harhaanjohtavaa puhua edes "populaaritieteestä". Valtaoja on jonkinlainen maltillinen transhumanisti, vaikkei suoraan "t-sanaa" itsestään käytäkään. Hänen käsityksensä sosiobiologiasta, politiikasta, jne jne. ovat kaikki hyvin samankaltaisia kuin omani. Itseasiassa kirja ei tunnu tarjoavan mitään tartuntapintaa, koska en pysty oikein olemaan mistään merkittävästä eri mieltä ja väittämään vastaan.
Tämä on sääli, koska Valtaojaa voi pitää jonkinlaisena intellektuellina, sanan sellaisessa merkityksessä, jota ei tarvitse kompromettoida kaikenlaisilla vasemmistolaisilla krumeluureilla. Tosin tietyntyyppiset kommentaattorit haukkunevat Valtaojaakin vasemmistolaiseksi. Tällaisille kommentaattoreille terve suhtautuminen todellisuuteen on pääsääntöisesti kauhistus, ja pahin solvaus, jonka he voivat keksiä, on haukkuminen monarkian vastustajaksi. (Avaan tämän käsiteleikin sitten, jos - tai pikemmin kun - joku tähän tarttuu.)
Säälittelyni taustalla on vastustamaton haluni väittää aina vastaan, ja sitä enemmän, mitä fiksumpaa (tai sellaiseksi kokemaani) argumenttia vastaan pääsen inttämään. Kun tarttumapintaa ei oikein ole, syntyy herkästi mielikuvista ja käsityksistä kaikkein vaarallisin ja tuhoisin: samanmielisyys. Valtaojan käsitykset ovat vaarallisen lähellä omiani.
Toinen käteeni tarttunut kirja oli Diamondin Romahdus. Kontrasti oli tahaton, mutta mielenkiintoinen. Myös Diamondia voi pitää "jonkinlaisena intellektuellina".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
17 kommenttia:
Valtaoja on jonkinlainen maltillinen transhumanisti... Hänen käsityksensä sosiobiologiasta, politiikasta, jne jne. ovat kaikki hyvin samankaltaisia kuin omani.
Alkoi kyllä kiinnostaa, jo edellistenkin Valtaoja-kirjoitustesi jälkeen, mutta:
Tosin tietyntyyppiset kommentaattorit haukkunevat Valtaojaakin vasemmistolaiseksi.
Hyvä kun varoitit. En ainakaan säntää ostamaan mitään, vaan ehkä maltan ensin yrittää kirjastoa. Viimeksi, kun innostuin jonkun blogin ansiosta jostain kirjasta, ostin törkykalliilla Jukka Hankamäen kirjoja ja petyin helvetisti. Jätkä puhuu asiaakin mutta kun joka toisessa kappalessa vasemmistolaisuus sai minut näkemään punaista.
Kirjahyllyssä lepäilevä ja sieltä omistajansa ruokailua katseleva kissa on purrut Hankamäen kirjojen nurkat reikäisiksi. Ihan oikein sille sossulle.
P.S. Jos joku haluaa edullisesti pari Hankamäen kirjaa, pistäkää viestiä... Ne reiät ovat hyvin pieniä! ;-)
Jarod on pop. Valtaoja ratsastaa mielestäni hiukan liikaa astrologin ja universumimaagin ammatillaan, mutta jutut on ihan viihdyttäviä. Kyllä tällaista turinaa varmaan monestä muustakin soslib proffasta irtoaisi muutaman jälkeen.
Juha: En usko, että anarkokapitalistit pitävät Valtaojaa vasemmistolaisena, vaan ennemminkin konservatiivit ja erityisesti uskonnolliset sellaiset.
Valtaoja sanoo olevansa jonkinlainen anarkisti ja pitää mahdollisena ja toivottavana, että materiaalisen hyvinvoinnin lisääntyminen johtaa lopulta jonkinlaiseen anarkokapitalistiseen yksilön autarkiaan. Mielikuvan keskiössä on jonkinlainen ikuinen kesälomaviikko mökillä. Sosialisti hän ei missään nimessä ole.
Valtaojan ongelma on siinä, että hän puhuu fiksuja tavalla, josta on melkein mahdoton olla eri mieltä. Tyyli näyttää päällisin puolin roisilta, jopa hieman maaniselta.
Valtaoja pistää itsensä "likoon" kertomalla henkilökohtaisista asioistaan raflaavin sanakääntein, mutta sanoo lopulta hyvin vähän mitään sellaista, mitä kuka tahansa riittävän fiksu ihminen ei sanoisi muutaman oluen jälkeen hyvässä seurassa - kuten Utumies totesikin.
Astromaagin ammatti yhdessä hyvin eklektisen (mutta laajan) scifi-sivistyksen kanssa tuo Valtaojan tekstiin syvyyden tuntua. Se on tavattoman viihdyttävää, mutta siinä on jotain samanlaista kuin pilviveikkojen filosofisissa pohdinnoissa: Se tuntuu syvälliseltä ja merkitykselliseltä syistä, jotka liittyvät lopulta aika vähän itse sisältöön, ja paljon enemmän mielentilaan.
Tällaisille kommentaattoreille terve suhtautuminen todellisuuteen on pääsääntöisesti kauhistus, ja pahin solvaus, jonka he voivat keksiä, on haukkuminen monarkian vastustajaksi. (Avaan tämän käsiteleikin sitten, jos - tai pikemmin kun - joku tähän tarttuu.)
Onko tämä jokin viittaus siihen, että natsismin aatehistoriallinen isä Gobineau oli nimenomaan aatelinen alaluokan halveksuja, vai onko tässä jokin muu analogia?
Panu, en ajatellut tuota noin spesifisti. Viittasin tässä vain tietynlaisiin konservatiiveihin yleensä ja siihen, että "vasemmistolaisuutta" pidetään yleisenä haukkumasanana. Käsitehän on syntynyt Ranskassa, jossa tasavaltalaiset olivat "vasemmistolaisia" ja monarkistit "oikeistolaisia".
Kyse on vain siitä, että jos Valtaojaa voi sanoa vasemmistolaiseksi siksi, että hän on jonkin sortin jumalankieltäjä, kuvainraastaja, libertaari tms., niin silloin termiä käytetään merkityksessä, jossa kuka tahansa monarkian vastustaja on "vasemmistolainen".
Eli Valtaoja on siis vasemmistolainen, koska vastustaa monarkiaa. En varmasti lue kyllä :)
Teokratiassa sitä paitsi kaikki sujuu rauhallisemmin.
Minulle Valtaoja on jotenkin liian sanotaan kosminen tyyppi. Minussa on ilmeisesti liikaa humanistia kiinnostumaan tranhumanismista, heh heh.. En myöskään pidä scifistä (muuta kuin elokuvissa).
Mielestäni Valtaoja kyllä on vasemmistolainen eräässä varsin keskeisessä mielessä. Hänhän jakaa historian suurimman vasemmistolaisen, Marxin, utopian siitä, kuinka aineellisen yltäkylläisyyden lisääntyminen lopettaa lopulta kaiken poliittisen kränäilyn ja kinastelun. Sen (ja samalla valtion) kuoleuduttua ja osoittauduttua vain ihmiskunnan historian erääksi välivaiheeksi voidaan sitten siirtyä "ihmisten hallitsemisesta asioiden hallinnoimiseen" (Henri de Saint-Simon).
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että näin tapahtuisi - olenhan itsekin Marxia ihaileva vasemmistolainen - mutta samoin kuin Marxilla, Valtaojallakaan ei tunnu olevan mitään suunnitelma B:tä sen varalle, ettei näin käykään. Yltäkylläisyys on jo nyt vain muutaman sukupolven aikana ehtinyt monisatakertaistua, mutta likainen politikointi jatkuu aina vain. Entä jos se jatkuu loputtomiin yltäkylläisyyden kasvusta huolimatta? Sellaiseen maailmaan sekä Marxilla että Valtaojalla tuntuu olevan hyvin vähän parannusehdotuksia, koska niiden esittäminen tuntuisi heistä kummastakin periksiannolta jollekin primitiivisiä inhoreaktioita herättävälle.
Tommin huomio on minusta hyvä. Valtaojan visio on hämärä - eihän hän muuta väitäkään - ja optimismin taustalla on oikeastaan vain yksi mekanismi, ja se on materiaalisen hyvinvoinnin kasvu.
Kannattaa kuitenkin huomioida kaksi asiaa. Ensinnäkin, materiaalisen hyvinvoinnin määrän ei tarvitse olla mitenkään valtavan suuri. Määrästä ei Valtaoja itseasiassa sano oikein mitään.
Itse en usko utopistisiin hankkeisiin, jotka perustuvat ajatukselle, että ihmisellä voisi olla "tarpeeksi". Merkittävä osa hyödykkeistä on jo nyt positionaalisia. Esimerkiksi minä haluaisin linnan ja viinitilan Etelä-Ranskasta, mutta niitä ei taida olla riittävästi kaikille.
Siinä määrin "niljakas" Valtaojan visio onkin, ettei hän edes suoraan kiistä tätä eikä argumentoi oikein mitään. Huomauttaapahan vain, ettei luddiittien visio maalaisidyllistä ilman moderneja hömpötyksiä ole kovin realistinen.
Valtaojan visio on hämärä - eihän hän muuta väitäkään - ja optimismin taustalla on oikeastaan vain yksi mekanismi, ja se on materiaalisen hyvinvoinnin kasvu.
Siinähän se. Valtaoja näkee viran puolesta syvälle kosmokseen, mutta maapallolle katsoessaan visio on aika pinnallinen. Astromaagilta odottaisi jotain, joka vetää maton alta - ei oman maailmankatsomuksen toisintoa korulausein.
Lieneekö pohjimmiltaan kuitenkin jonkinlainen muovigautama.
Sanotaan, että ihmiset tulevat poliittisesti passiivisiksi ja arjen näkökulmasta ainakin näyttäisi siltä, että suoranaisesti politiikasta kiinnostuneiden piirien yläpuolella aatteellinen kiihko lievenee tasaisesti.
Tämän voisi selittää niin, että elintason noustessa on aina vain vähemmän asioita, joiden takia viitsisi tapella.
Toisaalta kun ajattelee sitten näitä aktivisteja, vallanhimo ja voimantunto on heistä kaukana. Pikemminkin he poliittisesta etumerkistä ja toimintatavoista riippumatta kokevat poikkeuksetta olevansa jotenkin uhattuina. On vaikea löytää rähinää joka ei pohjautuisi siihen, että siinä jotenkin puolustaudutaan ylivoimaista vastustajaa vastaan. Tai ainakin koetaan niin.
Viitseliäs voisi mennä historiaankin tutustumaan uskoivatko eri menneisyyden sarvipäätkään omaan ylivoimaiseen ylemmyyteensä vai näkivätkö he sen sivistyksen heikon liekin puolustamisena villien pimeitä massoja vastaan. Tai perustelivatko he vaikkapa kolonialismia velvollisuutena tuoda edistys sorron riivaamiin primitiivisiin maihin. Ei siis näiden maiden alistamisena vaan näiden maiden alistettujen asukkaiden puolustamisena valtaapitäviä vastaan.
Tämä voisi selittää sen, miksi nimenomaan niukkuuden vähentäminen rauhoittaa. Olen viime aikoina alkanut vakuuttua, että yhteiskunnallinen toiminta perustuu melkein poikkeuksetta jonkinlaiseen vanhemmanvaistoon, tunteeseen joka ajaa puolustamaan heikkoja vahvempaa vastaan. Yleensä koetaan olevan itse se heikko osapuoli, mutta voidaan myös mennä jonnekin konfliktiin mukaan kun katsotaan, että joku on tulossa siinä aivan nujerretuksi.
Minä en halua silti dissata Valtaojaa mitenkään. Hänen näkökulmassaan on jokin piirre, jota arvostan - ehkä ainakin haluaisin omata sen itsekin - olen tavannut sen muuallakin.
Se liittyy optimismiin, mutten osaa yksilöidä sitä tarkemmin. Se on tunne siitä, että kaverilla on ikäänkuin homma hallussa sellaisella tarkemmin määrittelemättömällä tavalla, ja siihen liittyy kyky myöntää olleensa väärässä, kun evidenssi lyödään eteen. Sellainen, jossa pahimmat skenaariot eivät saa ylivaltaa joka ainoassa tarkastelussa.
Se on jotain hyvin erilaista kuin Tommin yllä kuvaama; siis siihen liittyy kyllä tarve tai halu puolustaa "vähäväkisiä", mutta tämä halu kumpuaa ennemmin yleisestä humaaniudesta ja vastavuoroisuuden ihanteesta kuin vimmaisesta paremmintietämisestä ja "yleistetystä äitiydestä".
Valtaojan teksteissä minua on tähän mennessä (olen siis lukenut vasta reilut puolitoista kirjaa) kiehtoo eniten se, miten hän loppujen lopuksi argumentoi hyvin vähän ja liikkuu merkitysten ja läpänheiton tasolla hyvin sujuvasti kuitenkin jättäen suhteellisen selkeitä ajatuskoneita silloin tällöin, ikäänkuin huomaamatta.
Valtaojan keskellä surffaavia voi syyttää liiallisesta konformismista, sivu-uomiin eksyviä taas liiasta radikaaliudesta. Mikä on hyvää ja mikä huonoa jää nähtäväksi. Ja onhan se aina helpompaa arvostella kuin kirjoitella itse.
Syyttävänä sojottavan kriitikon silmänsä voi paiskata myös suomalaisen nykykirjallisuuden markkinointimekanismeihin. Ennen kaikkea pitää rakentaa brändi. Valtaojalle nyt solahti hänen henkilökohtaisista luonteenpiirteistään ja ammatti-asemastaan johtuen tällainen myynninedistämisimago.
Kiva parta. Sen voi kietoa kaulaansa, kun tähtitornissa tulee kylmä yön mustiin syövereihin tuijotellessa.
Hänhän jakaa historian suurimman vasemmistolaisen, Marxin, utopian siitä, kuinka aineellisen yltäkylläisyyden lisääntyminen lopettaa lopulta kaiken poliittisen kränäilyn ja kinastelun. Sen (ja samalla valtion) kuoleuduttua ja osoittauduttua vain ihmiskunnan historian erääksi välivaiheeksi voidaan sitten siirtyä "ihmisten hallitsemisesta asioiden hallinnoimiseen" (Henri de Saint-Simon).
Lueskelin Veblenin the Theory of Leizure Classiä vuodelta 1899. Ei ihan yhtä vanha kuin Marx tai Jeesus mutta kuitenkin.
Veblenin mukaanhan kulutuken funktio on ainakin rikkailla lähinnä osoittaa sosiaalista statusta.
Näin ollen voisi ajatella että yltäkylläisyys ei ehkä merkitsisi minkään vaiheen loppua, koska sosiaalinen status on aina (?) suhteessa muihin ihmisiin eikä sosiaalisen statuksen taso näin ollen keskimäärin mihinkään nouse.
Toinen epäilyksen lähde on se, että yleistä yltäkylläisyyttä tuskin koksaan saavutetaankaan.
Olen äimistellyt samaa kuin Tommi U ja ennen meitä ties kuinka moni muu: politiikka vaikuttaa kulttuurimme primitiivisimmältä osalta.
Vika ei taida piillä poliitikoissa eikä rahvaan typeryydessä, ei edes aineellisessa puutteessa tai järjestelmän epäkohdissa. Epäilen, että Arska osui oikeampaan kuin mihin tähtäsikään: ihminen on Poliittinen Eläin.
Lähetä kommentti