Toistuvat kurkunpääntulehdukset voivat olla oire vääränlaisesta äänenkäytöstä. Itselläni on vuosikaudet käynyt niin, että kausiflunssan yhteydessä ääneni käheytyy. Yleensä vaiva esiintyy juurikin joulun alla, jonkin muuten mitättömän infektion, kuten nuhan tai vähäisen yskän yhteydessä. Olen päättänyt käyttää ääntäni mahdollisimman vähän, kunnes kurkkuni tuntuu täysin terveeltä.
Pohdin eilisaamuna viedessäni lapsia tarhaan, miten ihmeessä voi edes olettaa, että ihmisyksilöt kykenisivät ymmärtämään monimutkaisia argumentteja. Suurin osa ihmisistä - minä itse mukaanlukien - ei esimerkiksi ymmärrä tarkkaan, miten esimerkiksi vaihdelaatikko toimii. En tarkoita, ettei sen toimintaperiaate olisi selvä fysikaalisesti, se muuttaa momentteja hammasrattaiden avulla. Sensijaan jos vaihdelaatikossa on jokin vika, so. jos vaihdelaatikko on esimerkiksi väärin kasattu, tämän vian havaitseminen ja korjaaminen ei onnistu. Vaihdelaatikko on hyvä esimerkki toimivasta abstraktiosta, joka ei juurikaan vuoda ja jonka funktio on ymmärrettävissä helposti mutta jonka toteutus on erittäin vaikea hahmottaa.
Yksinkertaisempikin esimerkki loogisesta päättelystä oli taannoin - törmäsin kysymykseen Takkirauta blogissa - oli tämä:
Jaakko katsoo Annea ja Anne katsoo Villeä. Jaakko on naimaton ja Ville naimisissa. Katsooko naimaton ihminen naimisissa olevaa?Käsitykseni mukaan ko. blogin lukijoista aika moni seuraa keskustelua edes jollakin tavalla valistuneella otteella, mutta suurin osa vastasi kysymykseen väärin. Oma opetuksen ja tutkimuksen aiheeni on niin lähellä tämäntyyppisten ongelmien ratkaisua, että olen harjaantunut tällaisten ongelmien tunnistamisessa. En voinut ensin edes käsittää, että aikuinen ihminen voisi mitenkään erehtyä tässä muuten kuin lukemalla tehtävänannon huolimattomasti.
Useimpien keskustelussa käytettävien argumenttien rakenne on monimutkaisempi kuin tällainen kompakysymys, joten se, että suhteellisen älykkäät ja valveutuneet yksilöt vastaavat näin helppoon kysymykseen väärin suoraan kysyttäessä, viittaa siihen, että ihmisiä on tavattoman helppo petkuttaa loogisilla silmänkääntötempuilla. Tämä on vaarallista ja haitallista kahdesta syystä.
Ensimmäinen ja tärkein on se, että älykkäät ja argumentoimaan tottuneet ihmiset kykenevät itsepetokseen yhtä hyvin - usein paremmin - kuin muut, mutta tarvitsevat siihen tällaisia silmänkääntötemppuja. Tempun pitää olla riittävän monimutkainen, jotta itsepetos onnistuu, ja tällöin sillä on todennäköisesti mahdollista pettää myös monia muita ihmisiä. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä, miksi keskityn yleensä etsimään argumenttivirheitä sensijaan että yrittäisin argumentoida jonkin asian puolesta. Puolesta argumentoiminen on paljon alttiimpaa itsepetokselle.
Toinen on se, että argumentoinnissa harjaantumattomat tai argumenttien pätevyydestä piittaamattomat ihmiset eivät usein joko halua tai kykene tekemään eroa argumentin vastustamisen ja argumentoinnin kohteena olevan väitteen välillä. Sama väite voi kuitenkin olla perusteltavissa useammasta eri "teoriasta". Esimerkiksi se, että jokin yhteiskunnallinen toimenpide on toivottava, voi seurata kahdesta muuten voimakkaan ristiriitaisesta yhteiskunnallisesta näkemyksestä. Silmänkääntötempuilla voidaan saada helposti näyttämään mielide sellaiselta, että sen vastustaminen on aina kommunisminatsismipasifismiliberlisminihilismifasismia tms. Toisin sanoen, silmänkääntötemput lisäävät hörhöilyä eli meemien klusteroitumisesta johtuvaa tehottomuutta.
21 kommenttia:
Kompakysymyksestä:
Joku Takkiraudan kommenttiosastolla ansiokkaasti saivartelikin, että ellei tehtävänannossa ole rajattu ihmisten tilaa vain naimisissa oleviin ja naimattomiin, keskimmäinen henkilö voi olla eronnut tai leski. Tällöin hän on ei-naimaton, mutta ei myöskään enää naimisissa ja näin ollen tehtävää ei voida ratkaista.
Mainittu saivartelu onkin oiva esimerkki huonosta silmänkääntötempusta. Väitän - tietysti tätä väitettä on vaikea mitenkään todentaa - että kukaan väärinvastanneista ei vastannut väärin siksi, että olisi ajatellut tällaisten muiden vaihtoehtojen olemassaoloa. Kyse on tällaisen argumentin kohdalla jonkinlaisesta metaitsepetoksesta.
Tästä käy jonkinlaisena evidenssinä se, ettei kukaan väärin vastanneista esittänyt väärän vastauksensa yhteydessä, että vastaus riippuu siitä, onko kyseinen luokittelu dikotomia vai ei.
Juuri näin on ainakin omalta kohdaltani.
Tahtoisin tässä selventää, että tarkoitukseni ei ollut väittää, että väärinvastanneet olisivat tyhmiä, vaan päinvastoin, että tällaisten loogisten sudenkuoppien välttäminen vaatii sellaisia hankittuja taitoja, joita useimmilla ei ole.
Ja koska niitä ei ole, niin itsensä - ja muiden - petkuttaminen on suhteellisen helppoa. Pelkään lisäksi, että päättelytaitojen harjaannuttaminen ei kuitenkaan pelasta itsepetokselta, se vain tekee sen hiukan työläämmäksi.
Ainoa "pelastus" tuntuisi olevan se, että pitää argumentit yksinkertaisina ja selkeinä. Tällä tavalla ei kykene ottamaan kovin vahvaa kantaa oikein mihinkään, mutta toisaalta välttyy itsepetokselta. Olen pyrkinyt tähän suuntaan itse.
Hommaa sellainen langaton mikrofoni-kaiutin hässäkkä ettei tarvitse huutaa luentoa pitäessä. Vaatinee vähän opettelua jotta toimii hyvin mutta saattaisi säästää ääntäsi.
Vaihdelaatikon ja varsinkin puhutun keskustelun välillä on se ero että useimmat tietävät heti etteivät ilman perehtymistä osaa korjata vaihdelaatikkoa mutta harvat näyttävät hoksaavan että tilanne on sama kun vastaan tulee monimutkaisempi argumentti tai ylipäänsä uusi argumentti.
Itsepetoksen taito on tärkeä, on pystyttävä perustelemaan itselleen ettei tee mitään hirveyksille joita on joka puolella.
Hommaa sellainen langaton mikrofoni-kaiutin hässäkkä ettei tarvitse huutaa luentoa pitäessä.
Onneksi kaikissa luentosaleissa on jo sellainen. Olen sitä käyttänytkin silloin kun on flunssaa ollut, mutta taidan alkaa käyttää sitä jatkossa koko ajan.
Ääneni on yleensä aika kuuluva, mutta tosiaan, volyymin ylläpitäminen isossa luokassa voi käydä äänihuulten päälle pitkällä aikavälillä, vaikkei mitään akuuttia tulehdusta olisikaan.
Onkin tosi kiinnostavaa pohtia tuota kysymystä ja sitä miksi useimmat vastaavat siihen "väärin". Tuollaiset kompakysymykset on kai laadittu sillä tavalla, että kaksi eri vastausta tuntuu oikealta, ja riippuu paitsi totutusta ajattelutavasta, myös ajattelun "sitkeydesta" vastaako oikein vai väärin.
Minullekin tuli ensimmäisenä mieleen, että Annen siviilisäätyä ei voi tietää. Tällaiselle ihmiselle luontevampaa on pitää kaikki mahdollisuudet avoinna. Veikkaan, että joillekin muille taas tulee heti ensimmäisenä mieleen, että ihmiset ovat joko naimisissa tai naimattomia. Tällaiselle ihmiselle ensimmäinen ajatus on alkaa rajaamaan maailmassa olevia mahdollisuuksia.
Mutta sen lisäksi että voi olla "oikeassa" paitsi siten, että ensimmäisenä mieleen tuleva seikka on oikea, myös siten että se on "väärä" mutta on oppinut metakognitiota sen verran, että tietää päättelevänsä tavalla jota pidetään tällaisessa kontekstissa "ajatteluvirheenä", ja on oppinut miten tuota ajatteluvirhettä kompensoidaan. Eli ajattelu on kohti auki olevia mahdollisuuksia, mutta tajuaa että mahdollisuudet pitää myöhemmin myös supistaa.
Meillä on tapana nimittää sekä ensimmäistä että toista tapaa olla oikeassa älykkyydeksi. Mutta ensimmäisen hyödyllisyys taitaa olla varsin rajattua tietyille tarkasti määritellyille alueille, tosin se on kyllä yleispätevämpää rajatulla alueellaan. Mahdollisuuksille auki oleva tapa ajatella taas on uutta luovaa, mutta jos tuo ilmeisen harvinainen metakognitio puuttuu, se on käytännössä puhdasta hörhöilyä.
Eli lasi on joko puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä.
Minusta tietoiset loogiset silmänkääntötemput ovat keskusteluissa verrattain harvinaisia, koska harva ihminen pystyy pääsemään keskustelun yläpuolelle niin paljon, että tajuaisi mitkä ovat virheet toisen ajattelutavassa. Sen ymmärtäminen vaatii niin paljon toisen kenkiin asettumista eli empatiaa, että siinä vaiheessa tavoitteet muuttuvat väistämättä joksikin muuksi kuin toisen manipuloimiseksi.
Mutta itseään taas tuntuu huijaavan loogisilla silmänkääntötempuilla jatkuvasti. Kun ajattelee, oma sisäinen vastaus johonkin kysymykseen tuntuu intuitiivisesti oikealta, ja sen jälkeen jos siihen sitoutuu eikä kyseealaista itseään, mielipiteen muuttamisesta tuleekin todella vaikeaa. Sen jälkeen alkaa oman mielipiteen puolustelu ja selittely, sen sijaan että omaa mielikuvaansa pystyisi kyseenalaistamaan.
Olen tavallaan Mikon kanssa samaa mieltä, mutta mielestäni tässä problematisointi "siviilisäätyä ei voi tietää" on nimenomaan ad hoc itsepetosyritys, jolla selitellään nimenomaan oman metakognition puutteita. Kyse on siis jonkinlaisesta itsensä taputtamisesta selkään, että onhan minun ajatteluni sentään luovaa.
Tässä siviilisäätykysymyksessä vastaus "ei voi päätellä" tulee selkäytimestä, mutta ei siksi, että oikeasti intuitiivisesti problematisoisi ja pitäisi "vaihtoehdot avoimina". Väitän näin siksi, että implisiittisesti käytännössä jokainen tekstin lukija ajattelee, että jokainen on joko naimaton tai naimisissa, mutta ettei voi tietää kumpi se on.
Kyse on siis siitä, että päättelyä ei viedä loppuun edes niiltä osin kuin omat ajatukset on "lyöty lukkoon", ei siitä, että jätetään tulkinnanvaraa. Väitän näin, koska kun olen muutamalta ihmiseltä kysynyt tätä kysymystä ja he ovat vastanneet väärin, olen pyytänyt luettelemaan, mitä Annen sivilisääty voisi olla, niin kukaan ei ole vastannut mitään muuta kuin naimaton tai naimisissa.
Siksi väitän, että Mikonkin selitys tälle asialle on vain metakognitioon kohdistuva itsepetos.
Minusta tietoiset loogiset silmänkääntötemput ovat keskusteluissa verrattain harvinaisia, koska harva ihminen pystyy pääsemään keskustelun yläpuolelle niin paljon, että tajuaisi mitkä ovat virheet toisen ajattelutavassa.
Niin ne ovatkin. Ajatellaan päättelyä funktioina, jotka käyttävät toisiaan. Jos henkilö kykenee tietoisesti päättelyyn, jossa tarvitaan kolmea sisäkkäistä funktiota, hän voi pettää itseään antamalla perustelun, jossa yksi näistä kolmesta funktiosta onkin itseasiassa kaksi sisäkkäistä funktiota ja sisempää sovelletaan väärin. Tämä näyttää hänestä itsestään oikealta, koska hän ymmärtää kolme uloimmaista muttei sisintä.
Jos taas lukija/kuulija kykenee vain kahden tason ajatteluun, hänestä se näyttää oikealta ilman muuta.
Otan esimerkin Sveitsin minareettikiellosta - tämä on karrikoitu ja osin virheellinen, mutta idean pitäisi olla selvä.
Henkilö A on minareettikiellon kannalla ja esittää argumentin: Meidän ei pidä sallia minareettien rakentamista, koska Saudi-Arabiaankaan ei saa rakentaa kirkkoja.
Tässä on kaksi tasoa ja argumentti perustuu vastavuoroisuudelle ja symmetrialle: Se, mitä me sallimme, pitäisi vastavuoroisesti sallia muualla meille.
Virhe tässä perustelussa on kuitenkin se, että vaikka Saudi-Arabiassa on minareetteja, eivät ne, jotka siellä ovat päättäneet kirkkojen rakennuskiellosta, ole niitä, jotka yrittävät rakentaa minareetteja Sveitsissä. Vastavuoroisuuden argumentti on rikki, koska toisella tasolla on käytetty liian karkeatasoista samuuden käsitettä (muslimit Saudi-Arabiassa = muslimit Sveitsissä).
Alkuperäinen argumentti on rikki, mutta sen voi toki korjata esimerkiksi ottamalla mukaan sen tosiasian, että Saudit itseasiassa kyllä usein rahoittavat moskeijoiden rakentamista länsimaissa. Tämä vaatii yhden tason perusteluja lisää.
Moni arkinen ongelman ratkomisen vaikeus on seurausta siitä, miten meitä kasvatetaan ja opetetaan. Varsinkin luonnontieteissä käytetään huolestuttavan paljon aikaa, jotta luokan huonoinkin pysyisi joten kuten kyydissä, vaikka vähäkin oppi unohtuu heti työelämään pääsyn jälkeen.
Hyvä esimerkki on Golf-virta, jonka väitettiin pitävän Suomen lämpimänä aina 90-luvulle asti oppikirjoissa. Myös erilaiset silmänkääntötemput ovat yleisiä, kuten tässä kirjoituksessa hyvin osoitetaan:
There is now overwhelming evidence that these markets do not work, in terms of the main objective they were created for: reducing greenhouse gas emissions.
Olen tavallaan Mikon kanssa samaa mieltä, mutta mielestäni tässä problematisointi "siviilisäätyä ei voi tietää" on nimenomaan ad hoc itsepetosyritys, jolla selitellään nimenomaan oman metakognition puutteita. Kyse on siis jonkinlaisesta itsensä taputtamisesta selkään, että onhan minun ajatteluni sentään luovaa.
En ollut ehkä tarpeeksi selkeä. Minusta voidaan sanoa että "Sivilisäätyä ei voi tietää" on joko "luovaa ajattelua" kun sitä seuraa metakognitiota ja "ad hoc itsepetos" silloin kun metakognitiota ei seuraa. Itsessään se ei vielä ole kumpaakaan.
On toki vähän hiuksen halkomista miten tuon määrittelee, ja sen voi määritellä toisinkin, mutta minusta se mitä tapahtuu tuon havainnon jälkeen vasta ratkaisee sen onko alkuperäinen impulssi haitallinen vai hyödyllinen ongelmanratkaisussa. Olen siis samaa mieltä kuin sinä, määrittelen käsitteet vaan vähän eri tavalla.
Väitän näin siksi, että implisiittisesti käytännössä jokainen tekstin lukija ajattelee, että jokainen on joko naimaton tai naimisissa, mutta ettei voi tietää kumpi se on.
Millä perusteella väität näin?
Minä luulen että yleistät tässä väitteessä omaa subjektiivista kokemustasi. Tuossa tilanteessa koit ehkä itse ajatelleesi että jokainen on joko naimaton tai naimisissa. Minun subjektiivinen kokemukseni oli erilainen.
Tämä ei ole nyt puolustelua. En pidä omia metakognitiivisia taitojani mitenkään hyvinä, pikemminkin päinvastoin. Halusin välttää sanomasta tätä, koska hävettää, mutta vastasin kysymykseen (mielessäni) väärin. Omasta mielestäni en siksi kyennyt riittävään metakognitiiviseen ajatteluun tämän kysymyksen osalta.
Joudun ponnistelemaan todella paljon silloin kun haluan ajatella systemaattisesti, koska olen vuosien varrella kasvattanut luottamustani intuitiooni. (Olen tehnyt töitä joissa jouduin ajattelemaan systemaattisesti, joten sitäkin on tullut joskus harrastettua.)
Halusin esim. joskus aikoinaan pyrkiä jatko-opiskelijaksi Yhdysvaltoihin. Hakuprosessiin kuului GRE-kokeiden tekeminen, jonka yksi osuus koostui nimenomaan vähän vastaavista pähkinöistä. Niiden tekeminen oli minulle erittäin vaikeaa.
Mutta katsotaan mieluummin todisteita kuin väännetään subjektiivisesta kokemuksesta. Minulle isoin mentaalinen hyppy tässä on nimenomaan siitä, että Annen siviilisäätyä ei voida tietää sen tajuamiseen että Annen siviilisäädylle on kaksi vaihtoehtoa. Loppu on minulle triviaalia loogista päättelyä.
Sinä väität, että minulta puuttuu kyky tuohon alkeelliseen loogiseen päättelyyn. Minusta se tuntuu varsin epätodennäköiseltä. Todennäköisempää on, että rakastuin ensimmäiseen järkevältä vaikuttavaan ratkaisuun ja en enää kyennyt jatkamaan, eli yrittämään saada kysymyksestä irti lisää faktoja.
Kyse ei ole siis siitä, ettenkö päätyisi asiaa miettiessäni siihen vaihtoehtoon, että siviilisäätyjä on kaksi, mutta en edes tullut miettineeksi koko asiaa. Ajattelin siis vielä vähemmän kuin kuvittelit.
Osaatko selittää, millä perusteella väität että kyse ei ole samasta asiasta kuin luovassa ajattelussa? Mistä luovuus sinusta kumpuaa?
Osaatko selittää, millä perusteella väität että kyse ei ole samasta asiasta kuin luovassa ajattelussa? Mistä luovuus sinusta kumpuaa?
Jos käytämme termejäsi, niin kyse on nimenomaan tästä:
Todennäköisempää on, että rakastuin ensimmäiseen järkevältä vaikuttavaan ratkaisuun ja en enää kyennyt jatkamaan, eli yrittämään saada kysymyksestä irti lisää faktoja.
Siis luovuus, siten kuin itse sen ymmärrän, on nimenomaan sitä (tai siis ainakin lähtöisin siitä) että nimenomaan ei oteta ensimmäistä "ilmeistä" vastausta annettuna, vaan mietitään, voiko asiasta oikeasti sanoa jotain enemmän.
En nimenomaan veto subjektiiviseen kokemukseen, koska subjektiivinen kokemus on erittäin altis jälkikäteen itsepetos mielessä tehdylle tulkinnalle.
Siksi olen kysynyt muutamalta (tähän mennessä neljältä) ihmiseltä, mitä heidän mielesttä Annen siivilisääty voisi olla. Kaikki ovat sanoneet jotain tyyliin "kumpi tahansa" tms, kukaan ei siis ole pysähtynyt siksi, että vaihtoehtoja olisi tullut mieleen useampia, vaan siksi, että "tuntematon" esiintyy mielessä mustana laatikkona, jota ei voi mitenkään ylittää.
Minusta päättelyssä - ja kaikessa ajattelussa - on aivan olennaisena osana tällaisten kysymysten tekeminen itseltään ja erilaisten vaihtoehtojen läpikäynti erilaisilla heuristiikoilla. Ei kyse tietenkään ole mistään mekaanisesta laskennasta, mutta jos tyytyy ensimmäiseen "ei voi tietää"- vastaukseen, niin tukahduttaa oman "luovuutensa".
Päättelyn redusoiminen vain mekaaniseksi työksi on tietenkin mahdollista, mutta tämäkin on käsitteenmäärittelykysymys.
Kerron anekdootin, jonka kuulin tuttavaltani. Koululaisena (tämä oli vuosikymmeniä sitten) hänen oli käsketty opetella kertotaulut 20:een asti. Hän ei kuitenkaan ollut opetellut ja opettaja teki pistokokeen. Hän sai täydet pisteet pistokokeesta, koska laski lukujen 11-19 kertolaskut pääässään pilkkomalla ne. Omatuntoaan rauhoitellakseen hän tunnusti opettajalle saatuaan täydet pisteet, että oli "huijannut", mutta opettaja vain nauroi ja totesi, että käyhän se niinkin.
Palaisin vielä tuohon "useampi vaihtoehto"- selitykseen, hain omalta osaltani siis sitä, että kun ihminen on vastannut väärin ja kun hänet pakotetaan kohtaamaan se kysymys, jonka hän jätti kysymättä, niin itsepetos näkyy siinä, että luovana itseään pitävä keksii "vaihtoehtoja", joita tosiasiassa ei edes yrittäisi, jos olisi ennen väärän vastauksen antamista huomannut kysyä kysymyksen. Toki sekin vaatii luovuutta.
Argumentoinnissa ihmiset yleensä puolustavat mielipiteitään tällaisilla itsepetoksellisilla rakenteilla, so. keksivät argumentteja, joita eivät olisi keksineet elleivät olisi tienneet lopputulosta etukäteen.
Argumentoinnissa ihmiset yleensä puolustavat mielipiteitään tällaisilla itsepetoksellisilla rakenteilla, so. keksivät argumentteja, joita eivät olisi keksineet elleivät olisi tienneet lopputulosta etukäteen.
Tietenkin. Mutta se ei tarkoita, että aina kun yrittää kuvata motiiviaan ja tapaansa ajatella, että se olisi itsepetosta. On myös mahdollista että osuu oikeaan.
Minä en siis väitä, että olisin ajatellut että Annen siviilisäädyssä on muitakin vaihtoehtoja kuin naimisissa oleva ja naimaton, vaan että Annen siviilisäätyä ei ole sanottu. En käynyt mielessäni läpi vaihtoehtoja Annen siviilisäädylle edes nopeasti.
Siksi olen kysynyt muutamalta (tähän mennessä neljältä) ihmiseltä, mitä heidän mielesttä Annen siivilisääty voisi olla. Kaikki ovat sanoneet jotain tyyliin "kumpi tahansa" tms, kukaan ei siis ole pysähtynyt siksi, että vaihtoehtoja olisi tullut mieleen useampia, vaan siksi, että "tuntematon" esiintyy mielessä mustana laatikkona, jota ei voi mitenkään ylittää.
Ei tuossa ole ristiriitaa selitykseni kanssa. Voi olla nimittäin niin, että siinä vaiheessa kun tuo kysymys esitetään, vaihtoehdot mietitään läpi.
Minulle tuli mieleen toisenlainen koe. Jos muuttaisi alkuperäistä tehtävänantoa siten että siinä mainitaan että Anne on joko naimisissa tai ei ole naimisissa. Sinun selitysmallisi mukaan sen ei kai pitäisi vaikuttaa tuloksiin? Itse epäilen että se vaikuttaisi paljon.
Itse luin kysymyksen ja Tiedemiehen pohdinnan aiheesta, ennen kuin katsoinkaan Takkirautaan tai keskusteluun.
Intuitiivinen tulkintani oli, että tietenkin katsoo: kun luin kysymyksen algebrana, sanotaan verkkona, jossa on kahden värisiä solmuja, oli aivan ilmeistä, että "katson vain samanväristä"-funktio ei transitiivisena voi päteä kaikille kaarille, joten käänteinen on tosi, ja naimaton katsoo naimisissa olevaa.
Mutta kun luin Tm^2:n pohdintaa, aloin etsiä tapaa, jolla tämä intuitiivinen tulkinta olisi väärä, ja päädyin juuri tuohon siviilisäädyn monimuotoisuuteen. Tai oikeastaan spekuloimaan siviilisäädyillä, jotka eivät ole konsistentteja.
Käytännössä lähdin siis saman tien kikkailemaan aivan liikaa, ja sotkin sinänsä oikean vastauksen omaan näppäryyteeni. Mikä taas on oman ajatteluni helmasyntejä. Kun väistää sudenkuopan, astuukin ansalankaan.
Pelkään lisäksi, että päättelytaitojen harjaannuttaminen ei kuitenkaan pelasta itsepetokselta, se vain tekee sen hiukan työläämmäksi.
En ole varma onko se edes työläämpää, petokset vaan piiloutuvat syvemmälle epäoleelliselta tuntuvien detaljien hetteikköön. Ihmisen itsepetoshakuisuus on jotenkin lähes täysin riippumatonta loogisista kyvyistä: jos haluaa hakea todistuksen intuitiivisesti oikealta tuntuvalle väitteelle, sen kyllä löytää.
Tuollainen itsepetos on (yleensä?) muotoa, että ei katso jotain relevanttia yksityiskohtaa, ja asioita joita voi ei-katsoa on aina rajatta. On helppoa ja vaivatonta tiputtaa väärään koriin jotain, minkä intuitio sanoo epäoleelliseksi.
Minulla on jonkinlainen pintapuolinen käsitys kognitiotieteen perusteista. Tiedän, että ihmisen kognitiossa on tietyt suunnitteluvirheet, joiden ansiosta ihmisaivoja on tavattoman helppoa huijata mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Ennen kuin nämä virheet korjataan, kompakysymykset, visuaaliset illuusiot ja vastaavat eivät juuri kiinnosta. Siihen saakka on hyödyllisempää suunnitella sellaisia työkaluja ja apuvälineitä, joiden avulla kognition virheiden kanssa voi tulla paremmin toimeen.
Silmänkääntötempuissa ja kompakysymyksissä on tavallaan jotain samaa. Jos ei tiedä, mihin temppu perustuu, ihmisaivo nauttii näennäisen arvoituksen pohtimisesta. Jos tietää, kiinnostus lässähtää. Biologisista syistä johtuen toisen naruttamisessa kompakysymyksellä ei useinkaan ole mitään ovelaa tai älyllisesti kiinnostavaa.
Vaikka naimisissa-naimaton ei kattaisi kaikkia ihmisiä, niin silti jokainen on naimisissa tai ei ole naimisissa. Tehtävä voidaan siis muotoilla tarkemmin ilman käsitettä naimaton.
Samahan pätee totuuden ja epätotuuden käsitteeseen. Kaikki lauseet eivät ole tosia tai epätosia. Kuitenkin jos tietty lause P ei ole tosi eikä epätosi, niin selvästi P ei ole tosi. Kaikki lauseet ovatkin tosia tai eivät ole tosia (paradoksit ovat lähellä mutta vältettävissä).
Juha; käytin ehkä hieman harhaanjohtavaa termiä "silmänkääntötemppu", koska usein kyse on itsepetoksesta, jonka muodosta Otso jo mainitsikin.
Se, miksi ne ovat mielenkiintoisia, on se, että minusta on tärkeää huomata sellaiset päättelyvirheet. Minusta on lisäksi tavattoman turhauttavaa, että ihmiset puolustavat näitä päättelyvirheitä usein sillä, että ne ovat "tervettä järkeä" tms.
Otso: Ihmisen itsepetoshakuisuus on jotenkin lähes täysin riippumatonta loogisista kyvyistä: jos haluaa hakea todistuksen intuitiivisesti oikealta tuntuvalle väitteelle, sen kyllä löytää.
Komppaan Otsoa. Siksi kiinnostavaa ainakin omasta mielestäni on, että onko olemassa keinoja joissa voi välttyä sitoutumasta ajatuksiinsa niin kovasti.
Tiedän, että ihmisen kognitiossa on tietyt suunnitteluvirheet, joiden ansiosta ihmisaivoja on tavattoman helppoa huijata mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Ennen kuin nämä virheet korjataan, kompakysymykset, visuaaliset illuusiot ja vastaavat eivät juuri kiinnosta.
Onko sulla lähdettä, jossa nämä "suunnitteluvirheet" kuvataan tarkasti? Jos sellaista ei ole vielä olemassa, minussa visuaaliset illuusiot ja kompakysymykset ovat tavattoman mielenkiintoisia, koska ne valottavat näitä "suunnitteluvirheitä".
Matti: Vaikka naimisissa-naimaton ei kattaisi kaikkia ihmisiä, niin silti jokainen on naimisissa tai ei ole naimisissa. Tehtävä voidaan siis muotoilla tarkemmin ilman käsitettä naimaton.
Olisi todella mielenkiintoista nähdä, muuttuisivatko tulokset tuolla muutoksella johonkin. Tästä en ole enää ollenkaan samalla tavalla varma, mutta on mahdollista että muuttuisivat, koska ilmaus "ei naimisissa" on ainakin suomen kielessä hieman irti puhekielestä ja kiinnittää huomion eli antaa vihjeen.
Onko sulla lähdettä, jossa nämä "suunnitteluvirheet" kuvataan tarkasti?
Kysymys on vähän liian laaja, tai siis sen vastaus on. Yliopistossa kognitiotieteestä voi opiskella laajoja kokonaisuuksia. Ensimmäiseksi kannattanee silmäillä vaikka Wikipedian artikkeli kognitiotieteestä. Itse olen suorittanut vain jonkun kurssin ja kuunnellut aiheeseen liittyviä satunnaisia esitelmiä.
Linkkasin aiemmassa kommentissani samaan ongelmaan, josta Yle tänään uutisoi näin:
Kööpenhaminan ilmastokokouksen yhteydessä ympäristöjärjestöt ovat arvostelleet sitä, että puhtaan kehityksen mekanismista onkin tulossa rahasampo suuryrityksille.
Lähetä kommentti