Toisinaan omaa tekstiään lukiessani huomaan, että jos tekstin lukisi ääneen, kuulostaisi jossain määrin autistiselta. En täysin ymmärrä, mistä tämä ilmiö johtuu. Kirjoitusteni perusteella minun on epäilty toisinaan kärsivän Aspergerin oireyhtymästä, mikä on virheellinen käsitys. Tekstuaalisen ilmaisun ulkopuolella minulla ei ole vastaavia oireita, ellei luku-muoto-synestesiaa lasketa.
Verkossa maailma on ihan erilainen kuin ns. todellisuudessa.
11 kommenttia:
Selittynee sillä, että et ajattele diskursiivisesti. Teksti muistuttaa matemaattisia kaavoja. Siinä on paljon loogisia rakenteita, jotka jyräävät puheenomaisuuden. Samalla häivytät tahallisesti tunnepuolta.
Luulin että tämä on Tiedemiehen itsetietoinen kirjoitustapa -- että näitä tekstejä ei edes ole tarkoitettu luettavaksi ääneen, vaan että ne muodostavat kirjoittajansa ajattelusta uutetun aksiooman, 'tiedemiesmäisyyden'.
Omasta kirjoitustavastaan voi kehittää uudenlaisen tyylin parodioimalla kevyesti omaa ulosantiaan. Itsereflektiivisyyttä ei kuitenkaan kannattane korostaa liikaa, tai eksytään utumiesmäiseen hölinään.
Tämä on tarkoituksellinen kirjoitustapa, mutten ollut ennen huomannut sen sivuvaikutuksena syntyvää autistista vaikutelmaa.
Ristiriita kirjoitettaessa ajatellun ja kirjoituksesta välittyvän viestin välillä on häiritsevän räikeä. Siinä, missä kirjoittaessa pyrkii kristallisoimaan "puhtaan" idean, joka on sinänsä ajatuksen tasolla rikas, tekstiin jääkin vain rautalankamalli, josta puuttuu kaikki väri.
Tässä on tarkoituksellisuutta mukana, mutta värin puute synnyttää uuden mielikuvan, joka ei ole tarkoituksellinen. Me luemme tällaista tekstiä ikäänkuin kirjoittajansa koko persoonan ilmentymänä, se on osa tätä kirjoitusformaattia. Kun yrittää häivyttää persoonan, tulee vahingossa luoneeksi jonkun uuden persoonan, jonkun jota ei tunnista.
Ongelman on se, että blogigenre ymmärretään yleensä tunnustukselliseksi. Lukija pääsee ikään kuin kurkistamaan jonkin henkilön yksityiseen ajatusmaailmaan. Tämä tulkintaa määrittävän koodin ohjaaman lukija törmää Tiedemiehen abstraktiin hahmoon, joka on kieltämättä kaikessa etäisyydessään sangen jäätävä. Mutta toisaalta juuri tästä syntyy tälle nimenomaiselle blogille ominainen viehätys.En näkisi tätä ongelmana vaan potentiaalina.
Caveat emptor.
Tässä blogissa pääsee kurkistamaan tietysti yksityiseen ajatusmaailmaani, mutta se on hyvin tarkoituksellisesti suodatettu osa ajatusmaailmasta.
Veikkaan, että esittämäsi mekanismi on syynä mainitsemaani kokemukseen.
Kirjoituksesta unohtui luokka "meta", johon tämä kirjoitus ilman muuta kuuluu.
Enpä tiennytkään että tuolla numero-muoto-synestesialla on oikein nimikin. Tuttu ilmiö henkilökohtaisella tasolla toki.
Lyhyt tyylianalyysi:
Kyse on vain siitä, että sisälläsi on pieni herkkä humanisti, joka vaatii päästä ulos.
Kirjoitat tarkoituksellisen kerrostuneesti, ilmaiset vain puoli ajatusta, ja saat intellektuaalista nautintoa siitä, että osa lukijoista osaa päätellä toisen puolen oikein kun taas osa ei. Käytät mielelläsi retorisia keinoja, jotka voivat olla jopa vastakkaisia oikeille asenteillesi (tietysti kielenkäyttö on blogeissa muuttunut jatkuvasti kiltimmäksi). Oletan että sinusta olisi jotenkin noloa kirjoittaa suoraviivaisesti.
Olet kirjallisesti itsetietoisen postmoderni, leikillinen, et suinkaan suoraviivaisesti faktoja ja logiikkaa pudotteleva "tiedemies". Melkein kaikkiin teksteihisi sisältyy myös jokin metatason ajatus, itseensäviittaavuus tms.
Kun tyyliäsi vertaa vaikka Smiling Sealin tyyliin, tämä on ilmiselvää. Toisaalta et mene taiteellisesti aivan niin pitkälle kuin vaikka Lentävän Juuston kirjoittaja, vaan jäät tasolle, jolla asiakeskusteluja vielä syntyy.
Tekstisi on joskus asiatekstiä mutta vuotaa joidenkin jäljittämättömien keinojen kautta aina kiinnostavaan lukijasta ajan mukaan eri tavoin virittyvään kehittyvään holografiaan.
Kerroksia on todella paljon ja erittäin näppärästi tehdyt kytkennät hämmästyttävät.
Parodiasi hirvittävät minua välillä. Toisaalta teksti maitopurkin kyljessä hirvittää minua joskus, joten se ei taida johtua blogistasi.
Kirjoittaessa koettaa kaapata holografiasta jotain, mitä nyt sitten haluaakin ilmaista mutta blogissasi se tapahtuu sellaisella tavalla, mikä vetää jostain syystä uudestaan ja uudestaan katsomaan.
En näe autismin vaikutelmaa tekstissäsi.
Jäi kiinnostamaan, että millaista on autistinen tyyli ja selasin taaksepäin koko Tiedemiehen juttuvarastoa. En kyllä ymmärrä vieläkään, mitä se tässä yhteydessä tarkoittaa. Tosiaan toiset ovat diskursiivisia ajattelijoita eli purkavat ajatuksensa itselleenkin tarinamuotoisesti (tämä voi näkyä jäsentelmättömänä tekstissä tiettynä jaaritteluna). Toisille taas, kuten tässä, ajatus näyttää olevan jotakin muuta ja se vain puretaan jälkikäteisesti tarinamuotoon.
Matin tyylianalyysi oli hyvin, hyvin hauska ja osuva. Tosin siinä kritisoidaan tiedemiesmäisyys-ideaani tavalla joka ei mielestäni osunut ihan oikeaan. Toki Tiedemies on leikkisän itseironinen -- ei mikään kuivakka luennoitsija. Mutta samalla tarjottu mielipide on pohjimmiltaan varsin yksiselitteinen. Sanottua ei jätetä lopulta auki, lukijan täydennettäväksi oman harkintansa mukaisesti. Tekstit eivät siis ole 'loppupäästään avoimia' -- ellei sitten lukija itse ole kyvytön seuraamaan tarjottua ajatuskulkua ja joutuu sooloilemaan.
Matti ja Utumies veivät jutun vähän pidemmälle kuin ajattelin.
Itse tekstissähän todetaan, että tämä ilmiö tulee esiin toisinaan.
Matti on oikeassa siinä, että kirjoitan teksteihini usein useamman tason ja käytän itseironiaa aika paljon. En oikeastaan viitannut tällaisiin asioihin (sivuutan nyt sen, että autistiset eivät tyypillisesti kykene lukemaan tekstiä monitasoisesti), vaan ilmiö tulee esiin voimakkaimmin silloin, kun yritän oikeasti olla mahdollisimman selkeä ja yksikäsitteinen.
Keskustelin kahden naisen kanssa usein kahdessa eri yhteisössä ja ajattelin mailikeskustelun perusteella että he ovat maailman negatiivisimpia ihmisiä, narisevia vanhoja piikoja ja rumia.
Mutta olivat luonnossa iloisenoloisia ja ihan hyvännäköisiäkin.
Internetissä saa väärän kuvan ihmisestä.
Lähetä kommentti