torstai 12. maaliskuuta 2009

Tilastovammat.

Kirjoitin jo yhden merkinnän, mutta se katosi. Lyhyesti:
Kirjoittelu, jossa jokin tilastollinen ilmiö otetaan annettuna ja tuloksen politisointi ovat minun kirjoissani samanlaisia viharikoksia kuin rasistiset kirjoitukset. Oikeastaan pahempia, koska rasistiset jutut ainakin tunnistaa sellaisiksi. Näitä ei yleensä tunnisteta.

Ennen kuin toisin osoitetaan, pidän kiinni ennakkoluulostani, että se, missä lukiossa ylioppilaaksi kirjoittaa, on merkitykseltään mitätön verrattuna peruskoulun päästötodistukseen. Ja se, että tällaista tarkastelua ei mainituissa uutisissa tehty, viittaa siihen, että kyse on tarkoitushakuisesta valehtelusta, jolla tullaan kuppaamaan rahaa kaupunkien veronmaksajilta "aluepoliittisiin" hankkeisiin.

2 kommenttia:

nozick kirjoitti...

Luulen että olet väärässä. Suurten kaupunkien sisäiset erot lukioiden välillä ovat epäilemättä pääsääntöisesti oppilasvalinnasta johtuvia. Kaupunkien välillä sen sijaan voi olla merkittäviäkin eroja korkeakoulutukseen hakeutumisessa peruskoulun päästötodistuksen eliminoinnin jälkeenkin.

Faktat aiheesta taitavat tosin olla vähissä, kuten kirjoitatkin.

Mikko kirjoitti...

Vanhan sanonnan mukaan on väärin kuvitella että huono opettaja teee samaa kuin hyvä opettaja mutta vähemmän. Kyllä lukiossakin opettaja voi innostaa tai lannistaa tehokkaasti.

Minulla oli ruotsinopettaja joka vihasi minua — äsken pidetyssä luokkakokouksessakin muutkin muistivat vielä sen. Opettaja sai kylvettyä niin silmittömän vihan ruotsin kieltä kohtaan, että kirjoitin ruotsin ylioppilasaineesta 47 pistettä ihan sen vuoksi. Myöhemmin pääsin vihan yli, olin ruotsissa opiskelijavaihdossa ja valmistuin Hankenilta.

Vaihdoin lukion ekan vuoden jälkeen koulua, tosin syynä oli fysiikka eikä ruotsi. Fysiikanopettaja oli kolarissa loukannut päänsä, ja saattoi tunnin aluksi alkaa laskemaan taululle jotain tehtävää -- aivovamma esti edes tunnin aikana pääsemästä tehtävää loppuun saakka. Keskustelin asiasta rehtorin kanssa, jonka jälkeen erosin koulusta.

Käsittääkseni suurimmat erot eivät silti ole opetuksen laadussa sinänsä vaan opettajien innostavuudessa ja esimerkiksi siinä minkälaisten oppilaiden kanssa olet kolme vuotta tekemisissä.