Kakka.

Lukijoille on jo lienee selvää, että se lähes myyttinen "90-luku", joka näissä kirjoituksissa esiintyy, edustaa minulle kirjoittajana nuoruutta sanan siinä merkityksessä, josta myös nykyisin niin ambivalentti termi "nuoriso" ammentaa.

Eräässä hyvin rajatussa kielenkäytön tavassa sanaa "kakka" käytetään adjektiivina, joka ei ole kokonaisuutena ajatellan aina pejoratiivinen, vaan sillä on samansuuntainen merkitys kuin Lo-fi:lla on musiikissa tai millä tahansa viittaauksella Ed Woodiin elokuvissa, mutta ilman että kyse on välttämättä tarkoituksellisesta tehokeinosta. (Woodin kohdalla voidaan ehkä sanoa, että hänen elokuvansa ovat "kakkoja" tässä suhteessa.)

90-luku oli kakkaa aikaa. Teknologiabuumi ja nousukausi eivät vielä olleet tuottaneet spillover-vaikutuksiaan nuorisokulttuuriin: nuoret ajalivat ruosteisilla autoilla, pitivät halpoja vaatteita, ei ollut kännyköitä jne. Ajan oloon - 90-luvun loppua kohti - kaikki tämä muuttui. Minun ikäiseni olivat paljolti tietynlaisella vedenjakajalla. Emmanuel Top:in "Turkish Bazaar" julkaistiin vuonna 1994, samana vuonna kun täytin 18 ja pääsin siten myös "oikeille" klubeille ja bileisiin. Ko. kappale ei ollut mikään megahitti, mutta melko tunnettu kuitenkin. Vuosi 1994 oli myös ennätysvuosi työttömyyden suhteen Suomessa.

Jälkikäteen ajatellen kyseinen kappale on myös aika kakka. Sen elementit ovat yksinkertaisia ja epäomaperäisiä. Halvalla filtterillä ja kaikuefektillä käsitelty Jim Morrisonin synesteettinen huumehörhöily, 303:n tavanomaiset pörinät ja yllätyksetön, kolkko 909-komppi.