tiistai 28. tammikuuta 2014

Neuro kaapista ulos.

Hidas päivitystahtini ei tule lähiaikoina ainakaan vilkastumaan. Minulla on tekeillä kaksi rahoitushakemusta, arvioitavana 10 peer-review artikkelia, kirjoitettavana yksi ja lisäksi opetusvelvoitteet painavat päälle. Määräaika suurimmassa osassa näistä on helmikuun puolivälissä, mikä tarkoittaa aivan mahdotonta työtahtia seuraavalle kolmelle viikolle, tämä mukaanlukien.

Olen viitannut aiemmin tarkkaavaisuushäiriööni; tämä ongelma on siis todellinen. Terminä ADHD on valitettavasti kärsinyt inflaation niin, että se on jollakin tapaa muotia, samaan tapaan kuin jossain vaiheessa erilaiset autismikirjon häiriöt kuten Aspergerin oireyhtymä. Nämä ovat osin komorbideja, ja minulla on joitain piirteitä myös jälkimmäisistä, muttei mitään lähelläkään diagnostisia kriteerejä.

Mielekäs tulkinta asiasta on, että on ns. piirreklustereita, eli piirteitä joilla on taipumusta esiintyä yhdessä, mutta joilla ei ole osoitettavissa mitään yhtä yhteinästä aiheuttajaa, kuten geenejä tai tiettyjä ympäristötekijöitä.

Oma tarkkaavaisuusongelmani näkyi lapsena siinä, että ensimmäisten luokkien opettajat pitivät minua vajaaälyisenä. Ensimmäinen opettajani mm. lähetti minut perheneuvolaan, koska epäili (silloin muodissaollutta) MBD-häiriötä. Psykologi ei löytänyt analyyttisistä kyvyistäni puutteita,  mikä ei ole jälkikäteen yllättävää, joten mitään diagnoosia ei tehty.

Tämä pulma on vaikeuttanut toimintaani huomattavasti erityisesti ammatillisesti. Syynä on se, että teen aivan tavattomasti virheitä yksityiskohdissa ja joudun palaamaan uudelleen ja uudelleen niitä korjaamaan. Lisäksi en kykene keskittymään pitkäveteisiin asioihin kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Toisaalta jokin mielenkiintoinen asia saattaa imaista sisäänsä niin, etten lainkaan pane merkille ajankulua ja esimerkiksi unohdan syödä.

Nyt näyttäisi olevan jonkin verran evidenssiä siitä, että kohdallani on kyse dopaminergisen järjestelmän piirteestä, joka tekee tietoisesta huomion kohdentamisesta vaikeaa. Olen erittäin hyvä havaitsemaan "spontaanisti" asioita joita en tietoisesti etsi, ja tunnistamaan loogisia yhteyksiä asioiden välillä, mutta tämän kyvyn tietoinen hallinta on puutteellinen. Kyse ei ole mistään savant-tasoisesta kyvystä, vaan ainoastaan hieman keskivertoa paremmasta havainnointikyvystä, jonka kyljessä on siis puutteellinen kyky tietoisesti ohjata havainnointia ja huomiota. Erilaiset meditaatiotekniikat ovat tuoneet jonkin verran helpotusta, mutta lopulta jouduin turvautumaan moderniin lääketieteeseen.

Olen ihmetellyt, miten ihmiset kykenevät moniin niistä asioista joita he arjessa tuntuvat jatkuvasti tekevän, monet niistä ovat olleet minulle aivan käsittämättömiä. Kuten vaikka se, että kaikkia tapaamisia ja menoja ei tarvitse muistaa itse, ne voi kirjoittaa kalenteriin. (Minun on ollut helpompi muistaa viikon aikataulu kuin muistaa katsoa kalenteria). Tai että ihmisen ei tarvitse ottaa torkkuja 20-40 minuutin välein kyetäkseen keskittymään. Tämä kaikki on minulle uutta. Nyt osaan jotenkin ymmärtää, miltä normaaleista ihmisistä tuntuu. 


13 kommenttia:

Sam Hardwick kirjoitti...

Mielenkiintoista. Voisitko avata tarkemmin lääketieteellisen intervention yksityiskohtia?

Tiedemies kirjoitti...

No, kai voin myöntää: Minulla on nyt käytössä Concerta 18mg päivittäin. Annos on siis lasten aloitusannos.

En havaitse mitään suoranaisia vaikutuksia muuten, kuin että kykenen keskittymään pidempään ja en nukahda jos yritän lukea jotain pitkäveteistä tekstiä. Lisäksi helposta häiriytyvyydestä johtuva ärtyneisyys on kadonnut käytännössä kokonaan. Saatoin olla aiemmin tavattoman ärtyisä jos joku häiritsi keskittymistäni, nyt kykenen melkein koko ajan ikäänkuin laittamaan asian "pinoon", hoitamaan häiritsevän asian ilman sen kummampaa haittaa, ja palauttamaan keskittymisen.

paivi77 kirjoitti...

Mä nimittäisin omaa elämää siten että on olemassa elämä ennen ja jälkeen lääkityksen. 18mg söin ekan vuoden, kaksvuotta 27mg ja nyt sitten molempia tarvittaessa. Neljänvuoden käytöllä mulla on kyllä parannusta perhedynamiikassa, asioiden loppuun saattamista, ja niiden alottamista.

Tiedemies kirjoitti...

Joo. Minä en ole varmaan kovin hyvä esimerkki ADHD:sta päällisin puolin, koska suoritin opinnot, tein väikkärin, ja selviydyin muutenkin kaikesta ihan hyvin tiettyyn rajaan asti. Tuossa blogissa mainittu ajelehtiminen on se, mitä olen tehnyt koko elämäni. En koskaan esimerkiksi ole tehnyt tietoista valintaa työ- tai opiskelupaikan suhteen. Perheen perustaminen oli oikeastaan ainoa harkittu päätös, joka syntyi elämänvaiheessa jossa muu ajelehtiminen oli (onneksi!) tuonut vakiintuneeseen ympäristöön.

En ole koskaan saanut mitään hoidettua oikeasti "kunnolla", en tutkintoja, en väikkäriä, en tutkimusta, yms yms. Coping-mekanismit ovat kehittyneet aivan huippuunsa, eli osaan luovia muilla keinoilla. Nyt tuntuu ekaa kertaa ettei tarvitse koko ajan vaan selviytyä. Tosin en ole vielä ollut lääkityksellä kuin viikon, mutta huomaan eron aivan kristallinkirkkaana.

En usko syvälliseen transformaatioon tässä. Hyvä tuuri on käynyt sikäli, etten ole koskaan päätynyt kokeilemaan mitään sellaista päihdettä joka "korjaisi" tätä ongelmaa, koska voi olla että houkutus itselääkintään olisi ollut suuri. Enkä varmaan aio tätä lääkitystä ottaa täysin säännölliseksi osaksi elämää.

Päivi Tasala kirjoitti...

Joo, tosta ajalehtimsesta just puhuin ylen uutisjutussa lauantaina. :D kyllä mäkin koulut kävin, eio rikosrekisteriä, enkä oo ollu ees putkassa. Enkä oo motorisesti levoton.

Päivi Tasala kirjoitti...

näköjään laitoin heti parilla eri id:llä :D

Jaska Brown kirjoitti...

Kuulosti monin kohdin hyvin tutulta. Minuakin pidettiin 1-2 -luokilla vajaaälyisenä, vaikka olin ainoa luokaltani joka osasi kouluun tullessa lukea ja laskin paremmin kuin opettaja. Moni tosin pitää vieläkin. Samoin tuon häiriytymisestä aiheutuvan ärtyneisyyden tunnistan.

On ainakin kirjoitustesi perusteella hyvin ilmeistä, että monien poikkeuksellisen lahjakkaiden ihmisten tapaan sinullakin on paljon kiinnostuksen kohteita ja vaikeuksia kohdentaa kykyjäsi yhteen asiaan. Tämä lienee ollut "renessanssi-ihmisten" aikana hyödyllinen ominaisuus, mutta nykymaailman informaatiotulvassa lienee enempi haitallinen.

Jos kiinnostaa, niin voin sähköpostilla kertoa lisää ja antaa omista kokemuksista vähän vinkkejä.

Tiedemies kirjoitti...

Jaska, laita vaan.

Markku kirjoitti...

Veikkaisin, että Tiedemiehen g-tekijä on keskiarvoa 2-3 keskihajonnan verran yläpuolella. Sen verran hevosvoimia tarvittaneen siihen, että selviää jokseenkin kunnialla diagnostiset kriteerit täyttävän tarkkaavaisuushäiriön kanssa nyky-yhteiskunnassa. Tämä tarkoittaa, että tarkkaavaisuushäiriöisten valtava enemmistö on kusessa.

Ei tämä tarkkaavaisuushäiriö ei ole mikään Lahjakkaan lapsen tragedia. Siitä kärsii moni keskitasoinen ja keskitasoa heikompikin älyllinen suoriutuja.

Markku kirjoitti...

On ainakin kirjoitustesi perusteella hyvin ilmeistä, että monien poikkeuksellisen lahjakkaiden ihmisten tapaan sinullakin on paljon kiinnostuksen kohteita ja vaikeuksia kohdentaa kykyjäsi yhteen asiaan. Tämä lienee ollut "renessanssi-ihmisten" aikana hyödyllinen ominaisuus, mutta nykymaailman informaatiotulvassa lienee enempi haitallinen.

Ei ihmisen tarvitse olla mitenkään poikkeuksellisen lahjakas ollakseen tuollainen.

Tiedemies kirjoitti...

En ole mitenkään poikkeuksellisen lahjakas. Olen keskimääräistä hieman lahjakkaampi, mikä on mahdollistanut sen, että voin kompensoida tämän vaivan aiheuttamaa haittaa.

Olen toki "renessanssi-ihminen" jossain määrin. Olen opiskellut monia eri asioita, hankkinut taitoja jotka eivät ole kovin yleisiä (tai hyödyllisiä) jne, mutta näiden taustalla ei ole mikään poikkeuksellinen lahjakkuus vaan pikemminkin suunnitelmallisuuden ja pitkäjänteisyyden puute.

Esimerkiksi pelasin Go:ta jonkin verran, mutta kehitykseni pysähtyi, koska en kykene miettimään yhtä siirtoa pidempään kuin muutaman sekunnin. Yritys keskittyä pidempään johtaa tyypillisesti pelin tason heikkenemiseen (olen vahvimmillani juuri pikapeleissä, vaikka niissäkään en ole erityisen hyvä).

Tällaisia esimerkkejä on harrastushistoriassani muitakin. Harrastin erästä kamppailulajia noin vuoden mutta lopetin koska en viitsinyt enää käydä treeneissä. Harrastin historiallista miekkailua ehkä vuoden, mutten koskaan saanut aikaiseksi hankkia uutta miekkaa kun vanha hajosi. Hankin vain uuden harrastuksen (en edes muista minkä, se oli jotain mikä vain tuli vastaan).

Talamus kirjoitti...

Tilanteessani on paljon samaa sinun kanssasi; tunnistan itseni ADD-oirekuvauksesta, ja aion hankkia siihen apua. Väärinkäyttöpotentiaalin takia osa (etenkin yleisen puolen) lääkäreistä tiettävästi alidiagnisoi ongelmaa, määrää vain pienimpiä annoksia tai (omalääkärit) eivät salli muita metyylifenidaatti-merkkejä kuin jo määrättyjä (Concerta vs Ritalin jne). Oletan kyseessä olleen lääkäri yksityiseltä. Kuinka helppoa diagnoosin ja lääkkeen saaminen oli, edelsikö sitä tutkimuksia, todistuksia tms?

Tiedemies kirjoitti...

Lääkäri on julkisen puolelta. Tutkimukset olivat kevyehköjä, aloitin yksityiseltä työterveyshuollon kautta, koska vaiva haittasi työtäni. Sieltä ensin yksityiselle psykiatrille, joka teki lähetteen julkiselle. Psykologin tutkimus oli kevyehkö kysely ja haastattelu, sitten yksi käynti erikoislääkärillä joka määräsi lääkkeen.