tiistai 11. toukokuuta 2010

Toiseus


Yksi nykyaikaisen liberaalin yhteiskunnan kummallisuuksia on toiseuden kohtaaminen. Sanaleikkinä voidaan esittää, että toiseus on yhteyden vastakohta. Äärimmilleen viedyn ja sisäistetyn refleksiivisen moderniuden aikakaudella toiseuden kokeminen ei rajoitu toiseen ihmisen ulkopuolella, vaan ihminen voi olla toiseus myös itselleen. Tämä on, jälleen jonkinlaisena sanaleikkinä, seurausta siitä, että ihminen menettää yhteyden itseensä.

Vaikka omaan uskomuksen - jonka hankin luettuani muutaman kirjan verran sosiologian teorioita - että suurin osa sosiologiasta on hämärää höttöä, tämä osa voidaan kuitenkin ymmärtää ihan konkreettisin termein ja tavoin, joihin liittyy hyvin vähän epäoperationaalisia ja "kelluvia" merkityksiä. Toiseus ei nimittäin ole mitään sen kummallisempaa, kuin jokin asia, joka suljetaan oman subjektiivisen sisäryhmä- tai identiteettikäsityksen ulkopuolelle.

Esimerkiksi yleisestä hippiydestäni ja liberaaliudestani huolimatta erilaiset makkaratukat, ammattihuolestujat, ydinvoimanvastustajat jne. edustavat minulle toiseutta ihan siinä missä feministit, kukkahattutädit, sikaniskat, kendojanarit, konservatiivit, militaristit, ja muut pamputtamiseen ihastuneet paremmintietäjät.

Nämä määreet ovat tietenkin karikatyyrejä, jonkinlaisia henkilökohtaisen larppipelin örkkejä, kääpiöitä jne., jotka omalla omintakeisella ulkomuodollaan tai ilmaisuillaan selvästi erottuvat siitä, mitä itse tavoittelen. Näissä toiseuksissa on kuitenkin tietysti aina jotain sellaista, josta en voi täysin rehellisesti sanoutua irti. Tällainen epäpuhtauden tunne värittää usein kaikenlaisia projekteja, joissa rakennetaan identiteettejä. Tämän tunteen universaalius on myös syy siihen, että tietyt arkkityypit esiintyvät huumorissa ja kansankielessä. Tyypillisimpiä ovat tietysti seksuaaliasioita julkisesti moralisoiva "konservatiivi", joka salaa ottaa osaa erilaisiin S/M-leikkeihin, tai esimerkiksi "vihreä elitisti", joka sormi pystyssä paheksuu kanarianmatkoja kun itse lentää Goalle tai ilmastokokouksiin osoittamaan mieltään. Se on myös syy siihen, että esimerkiksi homofobisia tai sellaiseksi koettuja kommentteja viljelevä kuvataan usein kaappihomoksi.

8 kommenttia:

Utumies kirjoitti...

Kaunokirjallisuudessa erottaa helposti modernistin postmodernista kirjailijasta. Edellinen pelästyy omaa vieraantumistaan. Jälkimmäinen ottaa sen avosylin vastaan - syleilee sisäisiä toiseuksiaan, demoneitaan.

Konservatiivit ovat modernisteja, uskaltaisin sanoa blogierämaani vaeltaneena. Toki monet kukkahattusedät- ja täditkin.

Panu kirjoitti...

Valokuvausta harrastava somalityttö, jonka kanssa voi puhua Mika Waltarista, kuuluu yksiselitteisesti meikäläisiin. Toiseutta edustavat maahanmuuttokriitikot, joiden arvot, logiikka ja kieli ovat käsittämättömiä. Toiseuden kohtaaminen ei minua kiinnosta, koska yhteiskunnassa on pyssymiehet sitä varten.

Tiedemies kirjoitti...

Panu, kaikilla on tarve sanoutua irti jostain. En minä esitä siitä mitään moraalista kannanottoa, enkä myöskään väitä, että ilmiö edes on oikein esitetty noissa teorioissa.

Sinun tapasi eritellä asioita on tässä katsontatavassa nimenomaan leimallisesti moderni.

Panu kirjoitti...

Totta kai se on moderni. Postmodernius on vaarallista mielenterveydelle.

Tiedemies kirjoitti...

Postmodernius on vaarallista mielenterveydelle.

No, miten sen nyt ottaa. Varmaan, jos ihminen oikeasti on mieleltään pelkkä sillisalaatti ja täynnä ristiriitoja, niin tämä on totta.

Toisaalta "postmoderniuden" voi ymmärtää tiettynä kepeytenä ja siten, ettei ota asioita liian vakavasti, koska erilaiset modernit projektit on jo saatu ikäänkuin päätökseen oman kokemusmaailman kannalta relevanteissa yhteyksissä, niin se voi suojella erilaisilta ylilyönneiltä.

Esimerkiksi se, että suhtautuu kevyen ironisesti vaikkapa tietynlaisiin maailmaparannusprojekteihin, tyyliin reilun kaupan kahveihin yms., on minusta terveempi suhtautuminen kuin a) rystyset valkoisena luomu-intoilu ja fanaattisuus tai b) avoimen vihamielinen suhtautuminen hippeihin.

Modernius näkyy usein siinä, että kokee jokaisessa tällaisessa projektissa tarpeelliseksi ottaa kantaa niin, että joko kyseinen projekti on osa omaa modernismihanketta tai sitten ei. Panulla esimerkiksi toistuu usein ilmaisu, jonka mukaan täytyy "valita puolensa". Ilmaisusta tulee mielikuva, että yhteiskunta olisi jonkinlainen jalkapalloliiga, ja jokaisen pitäisi valita suosikkijoukkue ja omistautua sille täysin.

Itse pyrin pilkkomaan kaikki mahdolliset kysymykset niin pieniin osatekijöihin, että sillä, kuka mitäkin kannattaa, ei ole lopulta mitään merkitystä.

Markku kirjoitti...

Yksi arkielämämme jyrkimmistä toiseusrajapinnoista kulkee numeeristen ja esinumeeristen ihmisten välillä. Esinumeeriset ja numeeriset voivat olla kasvaneet samassa kulttuurissa, käydä samoja kouluja ja olla seuranneet samoja tiedotusvälineitä. Silti kuilu heidän ajattelutapojensa välillä on kuin meidän sivilisaatiomme ja Papua-Uusi Guinean metsästäjä-keräilijöiden tai ulkoavaruuden vierailijoiden ja meidän välillä.

Numeeriset ja esinumeeriset eivät voi kommunikoida mistään monimutkaisista asioista eivätkä kaikista yksinkertaisistakaan. Kysymys ei ole välttämättä edes esinumeerisen ihmisen laskutaidottomuudesta vaan joskus vain silkasta haluttomuudesta ja tottumattomuudesta soveltaa numeerista ajattelua reaalimaailman asioihin.

Tiedemies kirjoitti...

Vaikka jotenkin diskurssin ja argumenttien tasolla olen Markun kanssa täysin samaa mieltä, en ole vakuuttunut, että ihmisiä voi täysin jakaa tuolla tavalla.

Uskoisin olevani tuttavapiirissänikin suhteessa erittäin numeerisesti ajatteleva yksilö, so. tuppaan hahmottamaan asioita moniulotteisten jakaumien ja erilaisten määrällisten kuvausten jne. avulla. Kuitenkin turvaudun esinumeeriseen ajatteluun tavattoman usein. Lisäksi myös symbolinen eli kiinteäluontoisiin stereotyyppeihin ja logiikkaan perustuva ajattelu on minulla hyvin vahvaa, enkä ole täysin vakuuttunut siitä, etteikö tämä olisi nimenomaan leimallista esinumeerisilla ihmisillä.

Tämän ymmärryksen ei tarvitse olla tietysti ristiriita; kyseinen "toiseusrajapinta" saa aikaan sen, että numeeriseksi identifioituvat yksilöt sanoutuvat erittäin voimakkaasti irti esinumeerisista silloinkin - ehkä jopa erityisesti silloin - kun tunnistavat oman ajattelunsa pyrkivän esinumeerisille radoille.

Kuten identiteettejä rakennettaessa yleensä, valittua identiteettiä lähellä olevat "vieraat" ainekset on hylättävä kaikkein rajuimmilla keinoilla ja niistä sanottauduttava irti kaikkein aggressiivisimmin, koska ne ovat ennenkaikkea demonisia.

Markku kirjoitti...

Lisäksi myös symbolinen eli kiinteäluontoisiin stereotyyppeihin ja logiikkaan perustuva ajattelu on minulla hyvin vahvaa, enkä ole täysin vakuuttunut siitä, etteikö tämä olisi nimenomaan leimallista esinumeerisilla ihmisillä.

Varmaankin, mutta esinumeerisilla ei ole mitään muita työkaluja ja se pakottaa heidän ajattelunsa usein fanaattisille urille.


Tämän ymmärryksen ei tarvitse olla tietysti ristiriita; kyseinen "toiseusrajapinta" saa aikaan sen, että numeeriseksi identifioituvat yksilöt sanoutuvat erittäin voimakkaasti irti esinumeerisista silloinkin - ehkä jopa erityisesti silloin - kun tunnistavat oman ajattelunsa pyrkivän esinumeerisille radoille.


Minä en itse tunne mitään tarvetta rajoittaa tuollaista esinumeerista stereotyyppeihin nojaavaa reagointia silloin, kun sitä itselläni ilmenee, koska olen koko ajan tietoinen siitä enkä ota sitä missään tilanteessa vakavasti.


Kuten identiteettejä rakennettaessa yleensä, valittua identiteettiä lähellä olevat "vieraat" ainekset on hylättävä kaikkein rajuimmilla keinoilla ja niistä sanottauduttava irti kaikkein aggressiivisimmin, koska ne ovat ennenkaikkea demonisia.


Voit tulkita kommenttini piikkinä tiettyyn suuntaan. Onhan se aika surullista, jos samaan päähän ei kertakaikkiaan mahdu esimerkiksi jonkin ihmisryhmän huono menestyminen ryhmää koskevilla tilastollisilla tunnusluvuilla mitattuna ja joidenkin ryhmään kuuluvien menestyvien tai muutoin sympaattisten yksilöiden olemassaolo.