keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Sananvapaus: Nyt. Redux.

Iso-Britannian herjausta ja kunnianloukkausta koskevat lait ovat ehkä maailman ankarimmat. Simon Singh esimerkiksi joutui kiropraktikoiden kynsiin, kirjoitettuaan artikkelin, jossa hän kritisoi - kieltämättä kovasanaisesti - kiropraktikkojen yhdistystä ja esitteli muutamia tapausesimerkkejä, joissa kiropraktikkojen hoidot olivat tappaneet ihmisiä.

Myös the Economist on kritisoinut (linkki vaatinee kirjautumisen) näitä lakeja kovasanaisesti ja vaatinut niitä muutettavan. Ulkomaalaiset eivät ole turvassa näiltä laeilta, sillä siihen, että englantilainen tuomioistuin ottaa tapauksen käsiteltäväkseen, riittää, että joku englannissa on lukenut loukkaavana pidetyn artikkelin. Esimerkkinä Ecomist käytti tapausta, jossa ukrainalainen liikemies nosti oikeusjutun ukrainalaista verkkosivuston ylläpitäjää vastaan ukrainaksi kirjoitetun artikkelin perusteella, ja voitti.

Siksi kehotankin kaikkia lukijoitani, joita sananvapaus kiinnostaa, allekirjoittamaan vetoomuksen sananvapauden puolesta. Asia on tärkeä, koska a) Singin keissi osoittaa, että tieteelliseen evidenssiin perustuva kritiikki voi johtaa oikeustoimiin ja b) kukaan ei ole missään päin maailmaa turvassa näiltä oikeusjutuilta.

Päivitys:
Listaan tässä muutaman keissin, miksi asia on tärkeä.
  • Henrik Thomsen, tanskalainen radiologi haastettiin oikeuteen, kun hän kertoi lääketieteen konferenssissa MRI-kuvausta tehostavan ruiskeen aiheuttavan NSF-sairautta munuaispotilailla.
  • Thomsen tosin vastaa samalla mitalla.
  • Sittemmin "onnellisesti" päättynyt tapaus, jossa vitamiinipillerikauppias ja AIDS-denialisti haastoi Guardianin ja Ben Goldacren.
  • Lisää löytyy kampanjasivuilta.

40 kommenttia:

Juha Kettunen kirjoitti...

Sananvapautta tärkeämpiä asioita ei nykymaailmassa paljon ole, mutta vetoomuksia ja adresseja en kirjoita. Niitä mahtuu viisitoista tusinaan eikä niitä kukaan päättäjä ikinä missään noteeraa. Milloin viimeksi jollain vetoomuksella tai adressilla on saavutettu jotain oikeasti merkittävää?

Mikko kirjoitti...

Olen tässä asiassa samaa mieltä kuin Juha Kettunen. Mielenilmaukset kuten mielenosoitukset ja vetoomukset saattavat olla jopa haitallisia asian edistämiseksi, koska ne vähentävät ihmisten turhautumista mutta ne voidaan huoletta sivuuttaa, ja käytännössä poikkeuksetta myös sivuutetaan.

Tiedemies kirjoitti...

Itse pidän tässä olennaisena nimenomaan tuen ilmaisemista Singhille, en vetoomuksen mahdollisia muita vaikutuksia sinänsä. Singhin projektissa on kyse muustakin kuin addressista. Hän toimii asian puolesta aktiivisesti muutenkin ja on ymmärtääkseni sanonut kokevansa allekirjoittajien suuren määrän motivoivan häntä asiassa.

Siksi en ymmärrä Mikon argumenttia haitallisuuden osalta, koska me emme voi tehdä asialle yhtään mitään vaikka olisimme kuinka närkästyneitä. Emme voi esimerkiksi äänestää britanniassa. (Juha, tiedän jo, äänestämisestä ei ole hyötyä, ja olen jokseenkin samaa mieltä, mutta se on tässä nyt sivuseikka)

Otso kirjoitti...

Tuen ilmaisemisen merkitystä ei pidä vähätellä. Vaikka sen vaikutus poliittisiin tapahtumiin on nolla ja tuetun henkilökohtaiseen elämäänkin ainakin fyysisellä tasolla myös likimain nolla, sillä voi olla suuri merkitys tuen saajalle inhimillisenä eleenä.

Muistan itse, kun vankilassa sain Amnestyn tukikortteja ja -kirjeitä jostain Chilestä tai Portugalista tai ties mistä, tuli niistä joka kerta hyvä fiilis, joka saattoi kestää koko päivänkin. Vaikka ei niillä toki yhtään mitään väliä yhtään minkään kannalta ollut. Enkä minä oikeasti mitään tukea tarvinnut.

Tiedemies kirjoitti...

Off-topic: Olitko vankilassa totaalikieltäytymisen takia?

Otso kirjoitti...

Juu. Eipä tässä maassa ole muita amnestyn adoptoimia mielipidevankeja ollut ties miten pitkään aikaan.

Vietin siis yhden lukuvuoden opiskellen yliopistolla Seutulasta käsin ja juoden pahinta kahvia johon olen elämässäni törmännyt.

Suomalainen vankila ei ole kovin kauhea paikka (Seutula tosin on kunnoltaan parhaasta päästä), mutta touhua sisältä päin katsoneena voin sanoa, että rikosten vähentämisen kannalta siinä ei kyllä ole ihan kauheasti järkeä. Talousrikolliset oppivat, että pitää olla varovaisempi, ja peruskriminaalit pari uutta kikkaa. Kännipuukottajan oppimisella ei ole niin väliä, kun mahdolliset tulevistakin väkivallanteot tehdään umpitunnelissa.

Juha Kettunen kirjoitti...

Aika yllättävää. Minä kun olin varma, että rikoksesta palkkioksi saatu täsyhoito parantaisi paatuneimmankin rikollisen anteeksi siis syrjäytyneen.

Tiedemies kirjoitti...

Suomalaisen ja yleensäkään länsimaisen oikeuslaitoksen ja vankilan tehtävänä ei ole kostaminen. Rangaistuksen tehtävänä on toimia jonkinlaisena pelotteena ja erittäin vaarallisten rikollisten kohdalla ns. erityisestävyys, eli pistää rikollinen telkien taakse siksi aikaa, että se rauhoittuu.

Tavallaan voidaan ajatella, että useimmat alle vuoden vankilakeikat ovat turhaa kiusantekoa, ja pitäisi korvata jonkinlaisilla tuntuvilla sakoilla ja/tai yhdyskuntapalveluksella.

Useimmat rikoksentekijät ovat uransa huipulla siinä 20-30 vuotiaina, kunnon atari-kama vähän vanhempana, ja sitten ne rauhoittuvat. Suomalaisen oikeusjärjestelmän rangaistukset ovat itseasiassa monin paikoin aika hyvin kohdallaan tässä suhteessa. Epäsuhtia tietenkin on, eli vaikkapa raiskausten ja omaisuusrikosten rangaistusten suhteet ovat paikoin vähän kummalliset.

Olennaista minusta järjestelmässä olisi se, että se a) tuottaa mahdollisimman vähän rikollisuutta b) mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Kostolla ja muulla sensellaisella ei minusta ole mielekästä olla mitään erityisempää roolia. Sellaisista pitäisi olla oma siviilioikeutensa, jossa haetaan sitten vaikka rahallisia korvauksia.

Tiedemies kirjoitti...

Niin, ja sen verran vielä, että totaalien kohdalla vankila on puhtaasti pelotteen ja koston sekoitus, se ei vähennä itse tuomitun todennäköisyyttä tehdä rikoksia sen paremmin vankila-aikana kuin sen jälkeenkään.

Markku kirjoitti...

Olennaista minusta järjestelmässä olisi se, että se a) tuottaa mahdollisimman vähän rikollisuutta b) mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Kostolla ja muulla sensellaisella ei minusta ole mielekästä olla mitään erityisempää roolia. Sellaisista pitäisi olla oma siviilioikeutensa, jossa haetaan sitten vaikka rahallisia korvauksia.

Koston psykologista merkitystä ei pidä aliarvioida. Jos yhteiskunta jättää täysin kostamatta, rikosten uhrit alkavat kostaa itse. Olennaisesti olen kyllä sikäli samaa mieltä, että siviilipuolella määrätyt rangaistuskorvaukset palvelevat yhteiskunnan kokonaisetua paremmin kuin vankila, koska vankipäivä tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Rangaistuskorvauksista uhri saa paitsi rauhaa sielulleen oikeuden toteutumisesta myös riihikuivaa. Katuva rikoksen tekijä voi saada rauhaa katumuksen lieventymisestä siinä missä vankilassakin istuessaan ja katumuksesta riippumatta menettää riihikuivaa.

Mutta jos rikoksentekijältä ei mitään korvauksia voida saada, kosto voitaneen toteutaa esimerkiksi niin, että rikoksentekijä määrätään työpalveluun, jonka tuotto maksetaan rikoksen uhrille plus valtion pussista mahdollinen erotus kunnolliseen korvaukseen.

Juha Kettunen kirjoitti...

Nykyisen oikeus- ja rangaistusjärjestelmän rikoksia estävä vaikutus lähestyy asymptoottisesti kohti nollaa. Rikosrekisterimerkintä (= ehdollinen vankeusrangaistus) ei ole tekijän kannalta pelote lainkaan - se on käytännössä sama asia kuin rankaisematta jättäminen. Erittäin vaaralliset rikolliset, kuten murhaajat, puolestaan vapautuvat muutamassa vuodessa murhaamaan uudestaan.

Oikeita rikoksia tehtailee suhteellisen pieni porukka eikä nykyinen oikeusjärjestelmä vaikeuta heidän toimintaansa merkittävästi.

Panu kirjoitti...

Koston psykologista merkitystä ei pidä aliarvioida. Jos yhteiskunta jättää täysin kostamatta, rikosten uhrit alkavat kostaa itse.

Olen kyllä aivan samaa mieltä. Vuosikausien nettivainon jälkeen koen tämän hyvin omakohtaisesti.

Verikostosta ja sukuvihastakin puhutaan usein "kulttuurina". Itse asiassa verikosto ja sukuviha ovat täysin ihmisluontoon kuuluvia ilmiöitä, jotka syntyvät täysin spontaanisti ja täysin samanlaisina uudelleen kaikkialla siellä, missä lakia ei ole tai se on korruptoitunut, heikko tai ei nauti yleistä tunnustusta. Villin lännen elokuvat, joissa lain avuttomuus ja siitä johtuva spontaani kosto ovat keskeisiä teemoja, nauttivat maailmanlaajuista suosiota juuri tästä syystä.

Otso kirjoitti...

Rikollisen parantaminen on kyllä ihan perusteltu tavoite. Se ei onnistu missään tapauksesa täydellisesti (tunnetuilla tekniikoilla), eikä varmasti toimi joidenkin kohdalla ollenkaan. Mutta on aika selvää, että jonkinlainen positiivinen tilastollinen efekti on saavutettavissa.

Vankilan ongelma vaan on, että sen efekti on tutkitusti negatiivinen, eli se lisää uusimistodennäköisyyttä. Yksinkertaistaen ongelmana on, että tuomittu sosiaalistetaan rikolliseksi: vietäppä pari vuotta niin, että viiteryhmäsi on rikolliset, niin ihme jos et miellä itseäsi rikolliseksi. Ja siis tee rikoksia. lisäksi vankilassa tietysti oppii uusia tapoja tehdä rikoksia ja löytää uusia rikostovereita.

Siksi kaikenlaiset gps-kahle jalassa -tyyppiset rangaistukset ovat minusta lupaavia, varsinkin jos niihin yhdistetään pyrkimykset sosiaalistaa jotenkin normaalimpaan elämään. Varsinaisia ammattirikollisia on vähän. Suurin osa suomessa vankilaan tuomituista on taparikollisia, jotka tekevät rikoksiaan lähinnä kun eivät oikein osaa muuta tapaa elää.

Tämän joukon kohdalla parempiin rangaistustapoihin on oikeasti mahdollista pyrkiä.

Otso kirjoitti...

Kostosta vielä: koston tarve on ymmärrettävä inhimillinen tunne, mutta se on aidosti tiellä, jos yritetään kehittää yhteiskunnallisesti tehokkaita rikollisuudenhallintakeinoja. Se pitää jotenkin ottaa huomioon, mutta sitä ei kyllä saa päästää rangaistuksen perusteeksi.

Koston kaltaisuutta pitää ehkä olla rangaistuksissa juuri sen verran, että se estää omatoimisen koston yleistymisen. osittain voisi myls ajatella uhrien tukitoimia siten, että 1) uhrit voivat kokea yhteiskunnan olevan heidän puolellaan eikä tekijän ja 2) heille voidaan koittaa selittää, ettei omatoiminen kosto ole hyvä idea.

Juha Kettunen kirjoitti...

Minulle rikoksen uhrina on yhdentekevää, mitä "yhteiskunta" rikolliselle tekee - kunhan ei tee sitä minun rahoillani, ts. esim. istuta minun verorahoillani vankilassa "parantumassa". Minua kiinnostaa vain se, että saan tekijältä kunnon korvauksen minulle aiheutetusta vahingosta. Vaikeammin määriteltävissä rikoksissa, kuten puhtaissa väkivallanteoissa, kostokin olisi parempi kuin ei mitään. Vähintään samalla mitalla takaisin.

Tiedemies kirjoitti...

Juha:Nykyisen oikeus- ja rangaistusjärjestelmän rikoksia estävä vaikutus lähestyy asymptoottisesti kohti nollaa.

En tiedä onko näin, mutta nykyinen oikeusjärjestelmä on yksi maailman parhaiten rikoksia estävistä. Ei paras, eikä mitenkään täydellinen, mutta ainakin jos rikosten määrää katsotaan, niin parempi kuin moni paljon järeämpiä rangaistuksia jakeleva.

Koston roolia inhimillisenä tarpeena en käy väheksymään missään mielessä. Rehellisestisanoen, itsekin mieluummin olisin esimerkiksi leiponut turpaan sitä puupäätä, joka kolhi autoani ja pakeni paikalta, kuin laittanut sen maksamaan vahingot. Oikeusjärjestelmää ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista virittää tällaisten yllykkeiden mukaan.

Toisaalta, on aivan totta, että rangaistusten lepsuus voi saada ihmiset ottamaan ns. oikeuden omiin käsiinsä herkemmin. Libertaari näkökulma tässä voisi olla se, että vahingon kärsijä saa vetää dunkkuun tms, jos voi osoittaa vahingon toteen.

Länkkärien "libertaari" kerronta perustuu lopulta siihen, että kun laki on heikko, tarvitaan sankari kostamaan. Kerronnassa on mukana melkein aina joku baarinpitäjä, lääkäri, pankkiiri, maanviljelijä tms. kynäniska ja onneton aseenkäyttäjä, joka yrittää puolustautua, mutta jonka pahikset sotkevat suohon. Karkeasyinen pistoolisankari ei ole mitenkään yksiselitteisen hyvä tyyppi; tarinan katharsis saavutetaan toki usein ampumalla ja mukiloimalla kaikki pahikset, mutta yleensä lopputuleman opetukseen sisältyy jonkinlainen sivistyksen ja järjestäytyneen yhteiskunnan merkityksen alleviivaus.

Juha Kettunen kirjoitti...

nykyinen oikeusjärjestelmä on yksi maailman parhaiten rikoksia estävistä.

Eppäillä tuota soppii. Sanoisin pikemminkin niin, että länsimaisissa yhteiskunnissa, joissa puheena oleva nykyinen oikeusjärjestelmä vallitsee, rikosten vähenemisen trendi selittyy ihan muilla syillä kuin rikoksia estävästä oikeusjärjestelmästä. Korkeasta sivistyksestä, taloudellisesta vauraudesta, suhteellisen hyvästä terveydenhuollosta, uskonnollisuuden vähentymisestä, humaanista "kansan"luonteesta ja vastaavista seikoista.

herranen kirjoitti...

Vankilan ongelma vaan on, että sen efekti on tutkitusti negatiivinen, eli se lisää uusimistodennäköisyyttä.

Olisiko laittaa viitettä? Itse olen ymmärtänyt, että valtaosa istumaan joutuvista ei halua uudestaan istumaan. Uusijoita toki on sankka joukko ja he toki päätyvät kaltereiden taakse todennäköisesti yhä uudelleen ja uudelleen.

http://www.haaste.om.fi/16654.htm

Otso kirjoitti...

Minulle rikoksen uhrina on yhdentekevää, mitä "yhteiskunta" rikolliselle tekee...

Tähän nyt voisi tietysti vastata, että minulle taas on yhdentekevää, mitä mieltä sinä aiheesta olet, mutta järjestäytyneen yhteiskunnan tekemiset kiinnostavat, koska joudun sen keskuudessa elämään :)

Vähän vakavammin: libertaristista positiota pystyy kyllä puolustamaan muutoinkin kuin egoistisesta näkökulmasta, ja on hyvä kysymys että millä oikeudella ja kenen rahoilla ihmisiä vankilaan pistetään.

Mutta keskiverto rikolliseltahan ei rahoja saa ikinä, tuskin uhri sen paremmin kuin valtiokaan. Eikä pakkotyö yksinkertaisesti ole tehokasta. Suomessa vangit pistetään tekemään parin euron päiväpalkalla töitä (okei, se ei ole virallisesti pakollista, mutta kieltäytymisestä seuraa toimenpiteitä). Naurettavasta palkasta huolimatta tuo työn teettäminen on tappiollista toimintaa verrattuna siihen, että kaverit olisivat kopeissaan. Siis kulujen kasvukaan ei peity.

Tietääkseni ainakin vuosituhannen vaihteessa lääninvankila maksoi Finavialle siitä, että vangit saavat katkoa risuja lentokentän metsissä.

Herranen: nyt on junassa vähän huono netti, yritän etsiä lähteitä illalla kun olen Tampereella. Juuri kukaan tosiaan vankilaan tuskin haluaa takaisin, mutta silti sinne moni päätyy. Kun osaaminen tehdä muuta kuin rikoksia on heikentynyt, ja toisaalta osaaminen tehdä rikoksia kasvanut, käyhän se järkeen, että todennäköisyys tehdä niitä kasvaa.

Juha Kettunen kirjoitti...

Naurettavasta palkasta huolimatta tuo työn teettäminen on tappiollista toimintaa verrattuna siihen, että kaverit olisivat kopeissaan. Siis kulujen kasvukaan ei peity. ... Tietääkseni ainakin vuosituhannen vaihteessa lääninvankila maksoi Finavialle siitä, että vangit saavat katkoa risuja lentokentän metsissä.

Ettäkö... julkisin varoin rahoitettua toimintaa ei ole saatu taloudellisesti kannattavaksi!!1! Et voi olla tosissasi; eihän tuollainen voi olla mahdollista!

Otso kirjoitti...

Herranen, tyydyn nyt wikipediaan lähteenä. Siinä on aika paljon linkkejä tutkimuksiin jos haluat kaivaa syvemmälle.

Meta-analysis of previous studies shows that prison sentences do not reduce future offenses, when compared to non-residential sanctions. This meta-analysis of one hundred separate studies found that post-release offenses were around 7% higher after imprisonment compared with non-residential sanctions, at statistically significant levels. Another meta-analysis of 101 separate tests of the impact of prison on crime found a 3% increase in offending after imprisonment.[6] Longer periods of time in prison make outcomes worse, not better; offending increases by around 3% as prison sentences increase in length.

Juho: njoo, kieltämättä vankien tuottavuutta ei taida kukaan yrittääkkään kehittää tosissaan. Mutta on myös niin, että pääosin kouluttamattomille, vastentahtoisille ja mahdollisesti väkivaltaisille työntekijöille ei ole nyky-yhteiskunnassa ihan kauheasti kysyntää. Melkoinen haaste se voisi olla yksityisellekin yrittää saada vangeista tuottavia. Käsittääkseni yksityisvankiloidenkin bisnes perustuu lähes yksinomaan valtiolta saatuun korvaukseen toiminnasta, eikä vankien työvoiman hyödyntämiseen.

Tommi Uschanov kirjoitti...

Erittäin vaaralliset rikolliset, kuten murhaajat, puolestaan vapautuvat muutamassa vuodessa murhaamaan uudestaan.

Murhasta on Suomen lain mukaan mahdollista tuomita ainoastaan elinkautinen vankeusrangaistus ja siitä puolestaan on mahdollista vapautua ehdonalaiseen aikaisintaan kahdentoista vuoden vankeuden jälkeen. Jos asiatiedot ovat pielessä noin kertoimella 4 tai 5, niin ei ihme, että oikeuslaitos ei tyydytä.

Juha Kettunen kirjoitti...

Tommi, tuomiossa lukevalla rikosnimikkeellä ja teolla ei useinkaan ole mitään tekemistä keskenään. Lukemattoman monet murhaajat saavat tuomion "taposta", "kuolemantuottamuksesta" ja milloin mistäkin. (Samoin kuin valtimoon, rintaan tms. puukottaminen on törkeä pahoinpitely, jos uhri jää sattumalta henkiin.) On aika lapsekasta vedota siihen, mitä lakikirja "murha" -nimisestä rikoksesta sanoo.

Tiedemies kirjoitti...

Tässä kohtaa olen jossain määrin Juhan kanssa samaa mieltä viimeisestä kommentista. Murha lakiteknisenä terminä on hieman toinen kuin murha ihmisten arkikielessä käyttämässä mielessä.

Ei ole tavatonta, että kaveri, joka lähtee puukon kanssa selvittelemään välejään - mitä ilmeisimmin aikeissa tappaa - tuomitaan tosiaan törkeästä pahoinpitelystä, jos uhri jää henkiin, ja jos ei, niin lisäksi törkeästä kuolemantuottamuksesta tai korkeintaan taposta. Tappoaikeita on vaikea näyttää toteen. Paatuneimmat tyypit kun osaavat pitää suunsa kiinni.

Tampereella joskus 90-luvun alussa yksi skinhead-sankari tappoi nuoren pojan keskustassa jengin suorittaman pahoinpitelyn loppuhuipennukseksi veitsellä. Teosta tuomittiin tämä yksi sankari koko porukasta, ja hän oli vapaalla jalalla jo hiukan reilu vuoden päästä.

Jutut ja huhut nyt sanovat mitä sanovat, mutta perimätiedon mukaan tämä nuorukainen oli vain yksinkertaisesti päättänyt tappaa jonkun ja uhonnut sitä myös kavereilleen etukäteen.

Tommi Uschanov kirjoitti...

Murha lakiteknisenä terminä on hieman toinen kuin murha ihmisten arkikielessä käyttämässä mielessä.

Myös Kielitoimiston sanakirjan, ei siis pelkästään rikoslain, mukaan murha on 'erityisen törkeänä pidettävä (harkittu, julmuutta osoittava tms.) toisen henkilön surmaaminen'. Tämä sanakirja on koottu normaalilla leksikografisella menetelmällä eli kokoamalla kirjoista, lehdistä jne. laaja valikoima näytteitä siitä, miten sanoja todellisuudessa käytetään. Arkikielessä, nykysuomessa.

Sellaisten asioiden nimittäminen murhiksi, jotka eivät murhia ole, on tunteisiin vetoavaa populismia, jollainen jättää minut enemmän kuin kylmäksi. Siinä kyynisesti varastetaan raflaavaan rikosnimikkeeseen sisältyvä itketysvoima omien tarkoitusperien välikappaleeksi - samaan tapaan kuin esimerkiksi feministit tekevät väittäessään vakavalla naamalla, että käsi olkapäällä on pahoinpitely tai pitkä katse hississä on raiskaus. Tai tekijänoikeuslobby tekee väittäessään, että warettaminen on varkaus. Ei ole, samaan tapaan kuin kuolemantuottamus ei ole murha eikä törkeä pahoinpitely ole murhayritys.

Juha Kettunen kirjoitti...

Varkaus tarkoittaa jonkin aineellisen ja äärellisen resurssin yksipuolista omistussuhteen muuttamista. Kuka tahansa rationaaliseen ajatteluprosessiin kykenevä tajuaa, ettei varettaminen (bittien kopioiminen) voi olla varkautta. En edes oleta, että "pitkä katse on raiskaus" ja "käsi olkapäällä on pahoinpitely" ovat todellisia esimerkkejä edes kaikkein hulluimpien feministien lausunnoista.

Kuolemantuottamuksen ja murhan voi vielä selkeissä tapauksissa erottaa toisistaan, mutta tappoa ja murhaa ei voi. Koska toisen ihmisen ajatuksia ei toistaiseksi voi lukea, murhan ja tapon erottelu on puhdasta mutu-arvailua.

Täsmälleen sama tilanne on törkeän pahoinpitelyn ja murhayrityksen välillä. Ainakaan minun oikeustajuuni ei mahdu, miten kaulaan tai rintaan puukottaminen voi olla törkeä pahoinpitely eikä murhayritys. Törkeäksi pahoinpitelyksi sellaiset aina tuomitaan, koska ajatusten lukukyvyn puuttuessa tappoaietta ei voida aukottomasti osoittaa. Hevonpaskaa.

Tommi Uschanov kirjoitti...

En edes oleta, että "pitkä katse on raiskaus" ja "käsi olkapäällä on pahoinpitely" ovat todellisia esimerkkejä edes kaikkein hulluimpien feministien lausunnoista.

Tähän voin vain todeta, että sitten et selvästikään tunne feminismiä riittävän laajalti.

- - valtimoon, rintaan tms. puukottaminen on törkeä pahoinpitely, jos uhri jää sattumalta henkiin. - - Ainakaan minun oikeustajuuni ei mahdu, miten kaulaan tai rintaan puukottaminen voi olla törkeä pahoinpitely eikä murhayritys. Törkeäksi pahoinpitelyksi sellaiset aina tuomitaan, - -.

Jo pari minuuttia Googlen kanssa riitti löytämään koko joukon tapauksia, jotka osoittavat tämän väitteen höpönlöpöksi. Puukottajia on tuomittu mm. murhan yrityksestä, murhan yrityksestä, murhan yrityksestä, tapon yrityksestä, tapon yrityksestä, tapon yrityksestä, tapon yrityksestä, tapon yrityksestä, tapon yrityksestä, tapon yrityksestä, tapon yrityksestä ja sitä rataa.

Seuraavaksi varmaan alkaa sitten närkästynyt päivittely siitä, etten kyennyt ymmärtämään, kuinka sanaa "aina" käytettiin ilmiselvästi tekstissäsi jossain epämuodollisessa slangimerkityksessä, jossa se tarkoittaa suunnilleen samaa kuin yleiskielen sana "ajoittain".

Kuolemantuottamuksen ja murhan voi vielä selkeissä tapauksissa erottaa toisistaan, mutta tappoa ja murhaa ei voi.

Kaikkien sivistyneiden länsimaiden oikeusjärjestelmissä tämä ero kuitenkin on. Miten tällainen valtava lipsahdus on päässyt sattumaan? Jotenkin epähuomiossako henkirikokset on jaettu sekä lakikielessä että arkikielessä useisiin eri asteisiin while no one was looking?

Tässä onkin nyt, ei vain vähäpätöiset Suomen kielenhuolto ja rikoslaki, vaan koko romaanis-germaaninen ja anglosaksinen oikeusperinne vastaan yksi blogikommentoija. Edelliset väittävät että tapolla ja murhalla on ero, jälkimmäinen kiistää. Kiehtova tilanne sinänsä.

Gc kirjoitti...

Ennen murha edellytti aina harkintaa. Nykyään en tiedä riittääkö pelkkä harkinta perusteeksi murhatuomioon päätekijällä. Esimerkiksi ne muut kakarat kuin poikajengin pomo saivat Heinojen murhista tappotuomiot. On tietenkin totta, että he olivat johdateltuja, mutta yhtä kaikki suunnitelmallisuus täyttyi.

Panu kirjoitti...

Kuolemantuottamuksen ja murhan voi vielä selkeissä tapauksissa erottaa toisistaan, mutta tappoa ja murhaa ei voi. Koska toisen ihmisen ajatuksia ei toistaiseksi voi lukea, murhan ja tapon erottelu on puhdasta mutu-arvailua.

Murhaksi luokitellaan tappo, joka tehdään suunnitelmallisesti tai erityisen julmasti. Julmuus on tietysti makuasia, mutta jos murhaaja surmaa uhrinsa - sanotaan vaikka, että vanhan vihamiehensä nimeltä Mauno Mulkkunen - monimutkaisella insinööritieteen tuntemusta ja huolellista suunnittelua vaativalla Rube Goldberg -masiinalla ja jos hän sitä paitsi on jo kaksi vuotta etukäteen sanonut kavereilleen, että se Mauno Mulkkunen on todella vastenmielinen tyyppi, joka pitäisi tappaa, niin väitätkö todella, että tällaisessa tilanteessa ei ole kouriintuntuvia todisteita tuomita murhasta?

Periaatteessa tuolla heitolla - "emme voi lukea rikollisen ajatuksia" - voisi itse asiassa torjua tuomitsemisen jokseenkin kaikista rikoksista sekä koko oikeuslaitoksen.

Panu kirjoitti...

Lukemattoman monet murhaajat saavat tuomion "taposta", "kuolemantuottamuksesta" ja milloin mistäkin.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että common law -maissa murha tosiaan on eri tavalla rajattu käsite kuin meillä. Esimerkiksi jonkun kuolemaan johtava törkeä huolimattomuus tutkitaan siellä murhana, jos voidaan osoittaa, että huolimattomuuteen syyllistyneellä henkilöllä oli riskin arvioimiseen riittävä asiantuntemus, josta huolimatta hän päätti ottaa riskin. Tällöin on yhdentekevää, halusiko hän suunnitelmallisesti murhata juuri tämän ihmisen.

Tyyppi, joka uhoaa menevänsä kaupungille tappamaan jonkun ja myös tappaa, on anglosaksisissa maissa murhaaja. Meillä hän on vain tappaja, koska hän tappaa vain "jonkun", eikä suunnitelmallisesti jotain tiettyä ihmistä.

Tiedemies kirjoitti...

Minä en väittänyt, että on jokin "oikeasti murha", vaan että ei ole ollenkaan tavatonta, että ihmisiä tuomitaan tapoista ja kuolemantuottamuksista tilanteissa, joita ihmiset puhekielessä nimittävät "murhiksi". Tässä mielessä Kettunen on yllä ihan oikeassa.

Tavallaan Panun pohdinta on kohdillaan, mutta jälleen arkikielessä toisaalta puhutaan "sarjamurhaajista", vaikka nämä tappavat toisinaan ihmisiä summittain, valikoiden uhrit pitkälti sattumanvaraisesti.

Panu kirjoitti...

Tavallaan Panun pohdinta on kohdillaan, mutta jälleen arkikielessä toisaalta puhutaan "sarjamurhaajista", vaikka nämä tappavat toisinaan ihmisiä summittain, valikoiden uhrit pitkälti sattumanvaraisesti.

Itse asiassa ei sattumanvaraisesti. Sarjamurhaajien uhreilla on tyypillisesti yhteisiä piirteitä, koska sarjamurhan pointtina on tyypillisesti jonkin seksuaalisen hyväksikäyttöfantasian esittäminen ja elaborointi. Uhrit saattavat muistuttaa toisiaan silmien väriä ja tukkamallia myöten (muistaakseni Ted Bundy oli tästä esimerkki).

Otso kirjoitti...

Muistelen, että USAssa tunnetaan eri asteisia murhia, kolme vai neljäkö niitä oli, ja joku niistä vastaa about Suomen tappoa ja toinen murhaa. olikohan kuolemantuottamuksellekin oma "murhansa"?

Kun ihmiset joka tapauksessa saavat juridisen sivistyksensä lähinnä amerikkalaisista TV-sarjoista, olisi helppo tapa tehdä rikoslaista tässä "oikeustajun mukainen" muuttaa nimikkeet kaikki vaan eri asteen murhiksi.

Minusta tappo on hyvä termi. Se kertoo selkeästi, että tapettiin ihminen; siinä ei ole mitään sievistelyä tai vähättelyä. Tapettiin eli tappo. Teonkuvausten perusero on myös nähdäkseni melko selkeä. Aikeen toteen näyttäminen on tietysti toisinaan hankalaa, mutta ymmärtäkseni ei edes kauhean usein (pelkkää mutua).

Panu kirjoitti...

Sarjamurhaajien uhreilla on tyypillisesti yhteisiä piirteitä, koska sarjamurhan pointtina on tyypillisesti jonkin seksuaalisen hyväksikäyttöfantasian esittäminen ja elaborointi.

Lisäisin vielä, että tämän fantasian toteuttaminen valmistellaan useinkin sellaista suunnitelmallisuutta osoittaen, että murhan kriteerit täyttyvät.

Panu kirjoitti...

Jenkeissä tosiaan on kolme astetta murhalle. Ensimmäisen asteen murha on murha, joka tehdään murhaamisen tarkoituksessa ja joka on muidenkin kriteerien mukaan murha. Toisen ja kolmannen asteen murhissa on kyse sellaisista tapoista tai kuolemantuottamuksista, jotka tehdään rikollisissa aikeissa tai rikollisilla asioilla oltaessa, esimerkiksi kun pankkiryöstäjä tulee ryöstön tiimellyksessä ampuneeksi sivullisen, tai kun henkilö, jonka tarkoitus oli vain pahoinpidellä, tuleekin tappaneeksi uhrinsa. Pointti on siis se, että asianomainen ei ollut suunnitellut murhaa, mutta hän tuli murhanneeksi tehdessään muuta rikosta.

Tiedemies kirjoitti...

Itseasiassa osa jenkkilän lainsäädännöstä on rikosten suhteen vielä erilainen - niinkuin on myös suomalainen - eikä noudata mitään selkeitä ja ymmärrettäviä jakoja.

Esimerkiksi virantoimituksessa olevan poliisin tahallinen tappaminen on Suomen lain mukaan aina murha, ja ymmärtääkseni myös tuottamuksellinen tappaminen voi sitä olla, jos se tehdään riittävän törkeästi. Pari vuotta sitten joku kaahari, joka ajoi poliisin tiesulusta läpi niin, että poliisi kuoli, sai ainakin syytteen murhasta, tosin en muista, tuliko siitä tuomio.

herranen kirjoitti...

Jenkeissä tosiaan on kolme astetta murhalle.

Sehän riippuu osavaltiosta koska valtakunnan laki ei ota kantaa murhaan. Kolme astetta taitaa olla kuitenkin yleisin.

Tämän lisäksi on tietenkin vielä manslaughter.

Panu kirjoitti...

Sehän riippuu osavaltiosta koska valtakunnan laki ei ota kantaa murhaan. Kolme astetta taitaa olla kuitenkin yleisin.

Se riippuu joo. Siksi tämä esittelemäni skeema olikin vain suuntaa ja mielikuvaa antava.

Panu kirjoitti...

Esimerkiksi virantoimituksessa olevan poliisin tahallinen tappaminen on Suomen lain mukaan aina murha,

Kyllä. Tämä on varsin levinnyt käytäntö kansainvälisestikin. Tässä on taustalla sellainen järkeily, jossa poliisin tai virkamiehen surmaaminen tulkitaan itsessään aseelliseksi kapinaksi koko valtiojärjestystä vastaan.

Panu kirjoitti...

Tämän lisäksi on tietenkin vielä manslaughter.

Jep. Manslaughter on periaatteessa meidän tappoa tai surmaa vastaava rikos, mutta käsittääkseni se kattaa myös hätävarjelun liioittelun ja kuolemantuottamuksen ainakin osittain.