Saavuin Singaporeen lauantaina, lähdettyäni perjantaina illalla Suomesta. Yö jonka vietin lennolla oli lyhyt -- viisi tuntia lyhyempi kuin normaalisti -- ja laskeuduimme noin kello 16. Lentoaika oli "vain" vajaa 11 tuntia, ilmeisesti suotuisien tuuliolosuhteiden ansiosta.
Singapore kärsii tällä hetkellä Sumatran metsäpaloista. Iso osa -- tarkkaa osuutta en tunne, mutta se ei ole 100% -- metsäpaloista johtuu kaskiviljelystä. Eräs tuttavani kommentoi ilmansaastetilannetta toteamalla että libertaarien pitäisi tulla käymään Singaporessa ja tutustua ulkoisvaikutuksen konkreettiseen merkitykseen. Tilannetta on vaikea korjata Coaselaisittain, koska vaikka tehtäisiin sopimus yksittäisen maanviljelijän kanssa kompensaatiosta joka maksetaan jotta tämä ei polta metsää, tästä syntyy entistä suurempi insentiivi jollekulle muulle polttaa metsää, ja metsäpalot usein riistäytyvät hallinnasta.
Ilmanlaadun heikkous on hyvin konkreettinen asia. Savun haistaa toisinaan ilmassa, ja näkyvyys kaupungin yli on heikko. Urheilutapahtumia on peruttu ja joinakin päivinä myös esimerkiksi uima-altaita on pidetty suljettuna, koska liikunta ulkosalla on epäterveellistä suuren hiukkaspitoisuuden vuoksi.
Kuntosali joka majoitukseeni sisältyy, on tavattoman ankea. Siellä on vain smith-kone, jolla ei oikeasti voi kyykätä niinkuin kuuluisi. Tämän lisäksi siellä on käsipainoja joista painavimmat ovat 25kg ja kahvakuulia joista painavimmat ovat 24kg. Maastavetoa ei siis voi tehdä käytännössä ollenkaan. Opiskelijakäytössä on kuntosali, jossa ilmeisesti on räkkejä -- nuoret miehet roudaavat penkit ja räkit iltapäivisin ulos uimakompleksin viereen ja nostelevat siellä painoja. Virallisten ohjeiden mukaan ko. sali on kuitenkin vain henkilökunnan ja opiskelijoiden käytössä ja säännöissä lukee erikseen että "visitors are not allowed".
Ensimmäinen yö oli vaikea. Väsymyksen vuoksi nukahdin helposti noin kello 9 illalla paikallista aikaa -- eli neljältä iltapäivällä Suomen aikaa -- mutta heräsin noin kello 1 aamuyöstä, enkä saanut nukuttua juurikaan. Seuraavat kaksi yötä nukuin hyvin, mutta neljäntenä yönä sama ilmiö toistui. Viidennen yön nukuin hyvin ja koin sopeutuneeni, mutta kuudes yö oli jälleen katkonainen. Alan epäilemään, että syy ei olekaan aikaeroväsymyksessä, vaan on yhdistelmä muuttunutta ruokavaliota ja huonompaa liikuntaa. Ja toki ehkä ilmastoa.
Syön enemmän hiilihydraatteja, koska täällä on riisiä joka paikassa ja se on hyvää. Annokset ovat -- onneksi -- pienempiä kuin mihin olen Suomessa tottunut. Syön myös aamiaisen. Proteiininsaantini on todennäköisesti alle puolet, tai jopa kolmannes siitä, mitä Suomessa. Tämä kuulostaa rajulta pudotukselta, mutta Suomessa söin aivan liian proteiinipitoisesti; päivän energiasta toisinaan jopa 40% tuli proteiinista, jota sain 200-300 grammaakin välillä päivän mittaan, keskimäärin ehkä hieman alle 200. Aivan liikaa. Täällä arvioisin että proteiininsaantini on korkeintaan 100g päivässä, todennäköisesti selvästi alle sen. Suurin syy tähän on rahkan ja juuston lähes täydellinen puuttuminen paikallisesta ruokavaliosta. Maitoa en (Plus Kaakaojuomaa lukuunottamatta) Suomessakaan ole juonut muutoin kuin kahvissa.
Singaporessa on melko tavanomaista, että ihmiset käyttävät työpaikalla melko lämpimiä vaatteita, sillä jostain syystä toimistotilat viilennetään ilmastoinnilla melko kylmiksi. Ulkona on tukalaa käytännössä missä tahansa muussa vaatetuksessa kuin sortsit + t-paita (siinäkin jos on suorassa auringonvalossa), mutta sisätiloissa on tällaisella varustuksella varsin kylmä.
perjantai 9. lokakuuta 2015
maanantai 28. syyskuuta 2015
Peak Oil
Otsikko ei viittaa siihen geologiseen tosiasiaan, että öljyvarannot ovat rajalliset ja että tämän vuoksi ennen pitkää öljyn tuotanto saavuttaa huippunsa, vaan siihen että ostin viikonloppuna pari litraa rapsiöljyä. Upotin sytytyspuolan ja johdot öljyyn ja uusin kokeen, joka edellisessä videossa näkyy. Sain tämänkin videolle, mutta kuvanlaatu on sen verran heikko, että joudun editoimaan sitä hieman ennen kuin saan youtubeen.
Ensimmäisessä kokeessa tapahtui läpilyönti öljyn pinnassa johtimelta johtimelle, eli eriste ei pitänyt, Tämän jälkeen asettelin johdot paremmin öljynpinnan alle, mutta tällöin läpilyönti tapahtui myös öljyn pinnan alla. Kaikeksi epäonnekseni lisäksi irrottaessani myöhemmin HV-johdinta turmelin puolan sinetin niin, että pieni määrä öljyä puolan sisältä pääsi vuotamaan ja ilmaa pääsi sisään. Myöhemmin kun toistin kokeen, puola rätisi korkeilla jännitteillä, eli läpilyönti tapahtuu puolan sisällä. Tämä tarkoittaa että kyseinen puola on nyt entinen.
Kaikeksi epäonneksi Biltema on vielä nostanut suurtehopuolan hintaa 30 prosenttia. Ei 13 euroa ole kallis, mutta harmittaa silti.
Jatkossa rakentelen sitten jotain muuta elektromagneettista hauskaa. Yksinkertainen railgun-ase voisi olla hauska; mitään kovin vaarallista siitä ei saa, sillä jos käytän kaikki viisi kondensaattoriani energiavarastoina, niistä saa vain 10 joulea ulos. Tämä siksi että yksi mikrofaradi tarkoittaa, että yksi ampeerisekunti nostaa jännitteen miljoonaan volttiin. Kaksi tuhannesosa ampeerisekuntia tarkoittaa siis kahta kilovolttia. Olettaen että kondensaattori toimii lineaarisesti, niin energia saadaan tehon integraalina ajan yli; teho puolestaan on jännite kertaa virta. Jos siis lataamme sen täyteen ideaalisesta virtalähteestä, yhden ampeerin virralla, niin se täyttyy kahdessa millisekunnissa. u(t) = it/C joten P = i2t/C. Asetimme i=1, joten tämän integraali on 1/2 t2/C. t = 2*10-3 ja C = 10-6, joten tästä tulee 2 joulea.
Kymmenen joulea on siis teoreettinen maksimienergia, olettaen ettei ole kitkaa eikä resistanssia, todellisuus lienee tästä jokin sopiva murto-osa. Eli jos rakennan näistä aseen, se on vähän vähemmän vaarallinen kuin marketista hankittu ilmapistooli. Mikä on siis hyvä asia. Jos oletetaan että energiaksi saa vaikkapa 2 joulea, ja ammuksena on vaikkapa 10 gramman kuulalaakeri, niin lähtönopeus on 20 metriä sekunnissa. Kuula lentäisi pystysuoraan siis hitusen yli 20 metrin korkeuteen. (tarkasta jos et usko)
Ensimmäisessä kokeessa tapahtui läpilyönti öljyn pinnassa johtimelta johtimelle, eli eriste ei pitänyt, Tämän jälkeen asettelin johdot paremmin öljynpinnan alle, mutta tällöin läpilyönti tapahtui myös öljyn pinnan alla. Kaikeksi epäonnekseni lisäksi irrottaessani myöhemmin HV-johdinta turmelin puolan sinetin niin, että pieni määrä öljyä puolan sisältä pääsi vuotamaan ja ilmaa pääsi sisään. Myöhemmin kun toistin kokeen, puola rätisi korkeilla jännitteillä, eli läpilyönti tapahtuu puolan sisällä. Tämä tarkoittaa että kyseinen puola on nyt entinen.
Kaikeksi epäonneksi Biltema on vielä nostanut suurtehopuolan hintaa 30 prosenttia. Ei 13 euroa ole kallis, mutta harmittaa silti.
Jatkossa rakentelen sitten jotain muuta elektromagneettista hauskaa. Yksinkertainen railgun-ase voisi olla hauska; mitään kovin vaarallista siitä ei saa, sillä jos käytän kaikki viisi kondensaattoriani energiavarastoina, niistä saa vain 10 joulea ulos. Tämä siksi että yksi mikrofaradi tarkoittaa, että yksi ampeerisekunti nostaa jännitteen miljoonaan volttiin. Kaksi tuhannesosa ampeerisekuntia tarkoittaa siis kahta kilovolttia. Olettaen että kondensaattori toimii lineaarisesti, niin energia saadaan tehon integraalina ajan yli; teho puolestaan on jännite kertaa virta. Jos siis lataamme sen täyteen ideaalisesta virtalähteestä, yhden ampeerin virralla, niin se täyttyy kahdessa millisekunnissa. u(t) = it/C joten P = i2t/C. Asetimme i=1, joten tämän integraali on 1/2 t2/C. t = 2*10-3 ja C = 10-6, joten tästä tulee 2 joulea.
Kymmenen joulea on siis teoreettinen maksimienergia, olettaen ettei ole kitkaa eikä resistanssia, todellisuus lienee tästä jokin sopiva murto-osa. Eli jos rakennan näistä aseen, se on vähän vähemmän vaarallinen kuin marketista hankittu ilmapistooli. Mikä on siis hyvä asia. Jos oletetaan että energiaksi saa vaikkapa 2 joulea, ja ammuksena on vaikkapa 10 gramman kuulalaakeri, niin lähtönopeus on 20 metriä sekunnissa. Kuula lentäisi pystysuoraan siis hitusen yli 20 metrin korkeuteen. (tarkasta jos et usko)
perjantai 25. syyskuuta 2015
Make no mistake, vol 2.
Nyt v*** oikeesti. 1990-luvun taitteessa Tampereella kaljupäät puukottivat yhden nuoren miehen Hämeenkadun McDonaldsin kulmalla. Tällä porukalla oli suomenlippuja hihassa ja tekoon osallistui useampi tyyppi, mutta vain yksi tuomittiin. Hän oli vapaalla jalalla jo kolmen vuoden kuluttua tapauksesta.
Pojat on poikia. Läntisellä Tampereella oli erilaisia "rintamalinjoja". Tesomalla asusteli kaljupäitä jonkin verran. Etelämmässä ja aivan lännessä taas hengaili enemmän ns lökäpöksyjä. Mitään varsinaisia kahakoita ei ollut ja keskustassa itseasiassa nuorilla oli tuon mainitun tapauksen jälkeen usein rauhanomaista rinnakkaiseloa, vaikka yleinen konsensus oli että vihollisuuksia on.
Välillä kuitenkin sattui jotain mikä synnytti kahnauksia. Ja joskus tapeltiin, ja joskus sattui enemmän, joskus vähemmän; onneksi ketään ei sittemmin ainakaan minun tietääkseni noissa yhteenotoissa tapettu. Legendan mukaan skinheadit kantoivat mukanaan leipäveitsiä, nyrkkirautoja ja muita aseita. Muita ryhmittymiä oli, joilla oli samanlaisia sympatioita, joskin erilainen pukeutumiskulttuuri. Näillä ei ollut samanlaista väkivaltakulttuuria mutta perusidea oli kuitenkin sama, "rasismi".
Pääsääntöisesti siinä oli kyse nuorten muodostamista heimoista, pukeutumisella ja asenteita apinoimalla nuoret osoittivat kuuluvansa johonkin ryhmään. Ryhmän ajatuksilla ja mielipiteillä oli vähemmän merkitystä kuin sillä että osoitettiin ryhmälle uskollisuutta.
Nyt näyttää siltä, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät niinkuin 90-luvun perseilevät teinit. Itse olin nuorempana kovin äkkipikainen. Minulla oli roikkuvat lökäpöksyt ja huppari. Ja joskus tappelin. En jaksa enää, se oli todella typerää silloin, ja se on todella typerää nyt. Mutta oikeasti, helvetti, lopettakaa nyt se koheltaminen ja typeryys. Tai minä oikeasti vedän teitä pataan. Taas.
Pojat on poikia. Läntisellä Tampereella oli erilaisia "rintamalinjoja". Tesomalla asusteli kaljupäitä jonkin verran. Etelämmässä ja aivan lännessä taas hengaili enemmän ns lökäpöksyjä. Mitään varsinaisia kahakoita ei ollut ja keskustassa itseasiassa nuorilla oli tuon mainitun tapauksen jälkeen usein rauhanomaista rinnakkaiseloa, vaikka yleinen konsensus oli että vihollisuuksia on.
Välillä kuitenkin sattui jotain mikä synnytti kahnauksia. Ja joskus tapeltiin, ja joskus sattui enemmän, joskus vähemmän; onneksi ketään ei sittemmin ainakaan minun tietääkseni noissa yhteenotoissa tapettu. Legendan mukaan skinheadit kantoivat mukanaan leipäveitsiä, nyrkkirautoja ja muita aseita. Muita ryhmittymiä oli, joilla oli samanlaisia sympatioita, joskin erilainen pukeutumiskulttuuri. Näillä ei ollut samanlaista väkivaltakulttuuria mutta perusidea oli kuitenkin sama, "rasismi".
Pääsääntöisesti siinä oli kyse nuorten muodostamista heimoista, pukeutumisella ja asenteita apinoimalla nuoret osoittivat kuuluvansa johonkin ryhmään. Ryhmän ajatuksilla ja mielipiteillä oli vähemmän merkitystä kuin sillä että osoitettiin ryhmälle uskollisuutta.
Nyt näyttää siltä, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät niinkuin 90-luvun perseilevät teinit. Itse olin nuorempana kovin äkkipikainen. Minulla oli roikkuvat lökäpöksyt ja huppari. Ja joskus tappelin. En jaksa enää, se oli todella typerää silloin, ja se on todella typerää nyt. Mutta oikeasti, helvetti, lopettakaa nyt se koheltaminen ja typeryys. Tai minä oikeasti vedän teitä pataan. Taas.
torstai 24. syyskuuta 2015
Zum Teufel!!
Resonanssin löytäminen teslakäämilleni on osoittautunut vaikeaksi, koska kondensaattorien saaminen oikealle kapasitanssille on erittäin hankalaa -- tai kallista. Limsapulloista tehdyt kondensaattorit ovat tyyliin "what you get is what you get", ja niiden kapasitanssimittaukset ja toisaalta käyttäytyminen korkeilla taajuuksilla ja korkeilla jännitteillä on mitä on, eivätkä aina vastaa toisiaan. Yhden kokispullokonkan rakentamiseen menee toki vain muutama minuutti, mutta teippiä, johtoa, rautanauloja ja foliota kuluu ja tulee sotkua. Puhumattakaan siitä, että se ei ole kovin hauskaa kun on tehnyt niitä jo kymmenen.
Olen onnistunut haalimaan vielä muutaman mikrouuninraadon ja siten minulla on nyt myös mikrokonkkia useita, mutta niiden kapasitanssi on liian suuri, enkä usko että ne käyttäytyvät kovin hyvin korkeilla taajuuksilla. Toisaalta korkeita taajuuksia ja jännitteitä (ja virtoja) sietävät laadukkaat pulssikonkat maksavat melko paljon; joutuisin kohtuullisenkin konkkapankin rakentaakseni maksamaan useita kymmeniä euroja. Koska tässä itselläni on kysymys siitä, miten tehdään halvasta romusta hauskoja leluja, en ole lähtenyt sille tielle.
Korkeat jännitteet ovat kuitenkin hauskoja ja kiehtovia. Yksi melko yleinen -- ja ennenkaikkea halpa -- korkeiden jännitteiden luomiseen kelpaava laite on sytytyspuola. Ne maksavat Biltemassa 9.90. Näissä on se hauska piirre, että vaikka ne on tehty 12 voltin nimellisjännitteelle, erityisesti suuritehoisemmat on ylisuunniteltu. Vanhemmissa kärjellisissä sytytysjärjestelmissä virrat ja erilaiset heijastejännitteet voivat olla isojakin, ja Isot Pojat ovat ajaneet sytytyspuolaa systeemillä, jossa syöttöjännitteenä on ollut jopa 230 volttia verkkovirrasta.
Minä kuitenkin ajattelin kokeilla kuinka paljon jännitettä se kestää. Puola toimii eräänlaisena muuntajana, mutta sensijaan että se muuntaisi jatkuvaa jännitettä, se perustuu siihen, että virta joka puolan ensiön läpi kulkee, katkaistaan nopeasti, jolloin toisiolle syntyy hetkellisesti hyvin korkea jännite. Kuten todettua, vanhemmissa autoissa tämä tehdään mekaanisesti, uudemmissa puolijohteilla. Mekaaninen katkominen muistuttaa jonkin verran "käänteistä" kipinäväliä, joka on teslakäämin syötössä.
On loppujen lopuksi yhdentekevää, katkaistaanko vai kytketäänkö virta nopeasti. Tesla-käämiä ajettaessa periaate on hivenen samantapainen; kondensaattoria ladataan, jolloin virta on ensin tasaisen iso, mutta laskee samalla kun jännite konkan yli nousee. Kun kondensaattorin jännite on noussut riittävän suureksi, kipinärako laukeaa ja virta pomppaa hetkellisesti suureksi; Teslassa käämi ja kondensaattori muodostavat hetkeksi värähtelijän, jonka taajuus on melko korkea.
Niinpä kytkin sytyspuolan teslakäämini syötteeseen. Otin jännitteentuplaajan välistä pois, joten syöte on "vain" 2000 volttia. Se on silti 160 kertaa suurempi kuin puolan normaali syöttöjännite. Ajattelin, että se pamahtaa heti. Toisin kävi:
Pahoittelen sotkuista pihaani, olin niin täpinöissäni etten miettinyt tällaisia asioita. Kuvassa muuten vilahtaa tämänhetkinen versioni käämistä (jota ei ole tuunattu). Käytin kahta mikrouunin kondensaattoria sarjassa, jotta kapasitanssi olisi hiukan pienempi ja jännitteenkesto suurempi. Kuivan ilman läpilyöntijännite on noin 3kV/mm, ja tuossa pisimmillään kipinä hyppää helposti sellaisen 8cm, mikä tarkoittaa että kyllä sieltä sellaisen yli 200kV tulee. No, ok, ilma oli kosteaa, joten voi olla että se on vähemmän, mutta hurja jännite kumminkin.
En pystynyt rikkomaan puolaa edes tällä syötöllä.
Olen onnistunut haalimaan vielä muutaman mikrouuninraadon ja siten minulla on nyt myös mikrokonkkia useita, mutta niiden kapasitanssi on liian suuri, enkä usko että ne käyttäytyvät kovin hyvin korkeilla taajuuksilla. Toisaalta korkeita taajuuksia ja jännitteitä (ja virtoja) sietävät laadukkaat pulssikonkat maksavat melko paljon; joutuisin kohtuullisenkin konkkapankin rakentaakseni maksamaan useita kymmeniä euroja. Koska tässä itselläni on kysymys siitä, miten tehdään halvasta romusta hauskoja leluja, en ole lähtenyt sille tielle.
Korkeat jännitteet ovat kuitenkin hauskoja ja kiehtovia. Yksi melko yleinen -- ja ennenkaikkea halpa -- korkeiden jännitteiden luomiseen kelpaava laite on sytytyspuola. Ne maksavat Biltemassa 9.90. Näissä on se hauska piirre, että vaikka ne on tehty 12 voltin nimellisjännitteelle, erityisesti suuritehoisemmat on ylisuunniteltu. Vanhemmissa kärjellisissä sytytysjärjestelmissä virrat ja erilaiset heijastejännitteet voivat olla isojakin, ja Isot Pojat ovat ajaneet sytytyspuolaa systeemillä, jossa syöttöjännitteenä on ollut jopa 230 volttia verkkovirrasta.
Minä kuitenkin ajattelin kokeilla kuinka paljon jännitettä se kestää. Puola toimii eräänlaisena muuntajana, mutta sensijaan että se muuntaisi jatkuvaa jännitettä, se perustuu siihen, että virta joka puolan ensiön läpi kulkee, katkaistaan nopeasti, jolloin toisiolle syntyy hetkellisesti hyvin korkea jännite. Kuten todettua, vanhemmissa autoissa tämä tehdään mekaanisesti, uudemmissa puolijohteilla. Mekaaninen katkominen muistuttaa jonkin verran "käänteistä" kipinäväliä, joka on teslakäämin syötössä.
On loppujen lopuksi yhdentekevää, katkaistaanko vai kytketäänkö virta nopeasti. Tesla-käämiä ajettaessa periaate on hivenen samantapainen; kondensaattoria ladataan, jolloin virta on ensin tasaisen iso, mutta laskee samalla kun jännite konkan yli nousee. Kun kondensaattorin jännite on noussut riittävän suureksi, kipinärako laukeaa ja virta pomppaa hetkellisesti suureksi; Teslassa käämi ja kondensaattori muodostavat hetkeksi värähtelijän, jonka taajuus on melko korkea.
Niinpä kytkin sytyspuolan teslakäämini syötteeseen. Otin jännitteentuplaajan välistä pois, joten syöte on "vain" 2000 volttia. Se on silti 160 kertaa suurempi kuin puolan normaali syöttöjännite. Ajattelin, että se pamahtaa heti. Toisin kävi:
Pahoittelen sotkuista pihaani, olin niin täpinöissäni etten miettinyt tällaisia asioita. Kuvassa muuten vilahtaa tämänhetkinen versioni käämistä (jota ei ole tuunattu). Käytin kahta mikrouunin kondensaattoria sarjassa, jotta kapasitanssi olisi hiukan pienempi ja jännitteenkesto suurempi. Kuivan ilman läpilyöntijännite on noin 3kV/mm, ja tuossa pisimmillään kipinä hyppää helposti sellaisen 8cm, mikä tarkoittaa että kyllä sieltä sellaisen yli 200kV tulee. No, ok, ilma oli kosteaa, joten voi olla että se on vähemmän, mutta hurja jännite kumminkin.
En pystynyt rikkomaan puolaa edes tällä syötöllä.
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Make no mistake.
Edellisen kirjoituksen loppukaneetti innosti erään nimimerkin hieman spekuloimaan sielunliikkeistäni, joten voisin hievan tunnustukselliseen sävyyn avata tässä asioita. Myös sentapaisista henkilökohtaisista asioista joista en yleensä kirjoita. Tämä siksi, että ei tarvitse miettiä turhan paljon. Yksityiskohtiin en aio mennä.
Viimeiset reilu kaksi vuotta ovat olleet verraten raskaita monella tapaa. Ensiksi työympäristöstä. Palattuani Singaporesta jouduin työssäni uudenlaiseen ympäristöön ja toimenkuvani muuttui hieman. Hallinnollisten rajojen muuttuminen ja "senioriteetin" lisääntyminen lisäsivät painetta tuloksellisuuteen työssä; vähensin tarkoituksella spesifisistä työasioista kirjoittamista. Tämä tapahtui samaan aikaan kun yliopistojen rahoitusmallin muutos vaikutti yhä konkreettisemmin työympäristöön. Työpaikallani on käyty erinäisiä YT-neuvotteluja, ja vaikka mikään niistä ei ole koskenut omaa työtäni, näillä on vaikutusta yleiseen ilmapiiriin. Tämä on varmasti näkynyt kirjoituksissani ja vaikuttanut mielipiteisiini.
Toiseksi, tasapainottaakseni stressiä, aloin "urheilla", siis aktiivisemmin harrastaa liikuntaa palattuani. Aktivoiduin vuosia jäissä olleesseen juoksuharrastukseeni ja ensi kertaa aloin tavoitteellisemmin kohentaa kuntoani. Tämä onnistui alkuun hyvin nopeasti, kilometriaikani neljällä kilometrillä putosi noin seitsemästä minuutista karvan verran yli neljään minuuttiin puolessa vuodessa, ja kestävyyteni parani. Perheen yhteisenä harrastuksena aloitimme myös taekwondon, mistä kirjoitin paljon alkuun. Vuoden 2013 puolimaratonin jälkeen aloin kärsi kuitenkin ITBS-vaivasta ja jouduin käytännössä luopumaan siinä vaiheessa jo itselleni kovin tärkeäksi käyneestä tavoitteellisesta treenistä. Vuoden 2014 aikana havaitsin myös rakenteellisen ongelman kylkiluissani, minkä vuoksi taekwondon sinänsä vähäpätöiset iskut kylkiin aiheuttivat rustovaurioita ja jopa murtumia kylkiluissa; hetken pelkäsin jopa osteoporoosia, koska murtumia tuli sen verran kovaan tahtiin. Tämän vuoksi jouduin jättämään ottelemisen kokonaan. Aloitin voimaharjoittelun vuoden 2014 lopulla ja jälleen kerran, lupaavasti alkanut kehitys -- olin todella heikko aluksi -- kilpistyi tämän vuoden keväällä nopeasti kehittyneeseen AC-nivelen ja kiertäjäkalvosimen ärtymiseen.
Onnistumisen kokemukset liikunnassa ovat varsin palkitsevia; liikunta on sisäeritysjärjestelmän kannalta varsin kiitollinen harrastus, sillä useimmat liikuntamuodot joissa kehoa rasitetaan, tuottavat kaiken muun lisäksi endorfiini- ja dopamiinivasteen ja näin syntyvä hyvänolontunne on yksi parhaita "pörinöitä" joita ihminen voi hankkia. Osaksi tästä syystä pettymys jonka loukkaantuminen tai rasitusvamma tuottaa, on suuri. Tämä lienee näkynyt kirjoitusteni sävyssä tietynlaisena synkkyytenä.
On toki myös niin, että yksityiselämäni muilta osin on ollut jonkin verran käymistilassa. Ulkomailla asuminen, erinäiset sukuun ja perheeseen liittyvät muut hankaluudet ovat aika-ajoin aiheuttaneet ongelmia. Näitä ongelmia on kaikilla jossain vaiheessa; lapset menevät kouluun, vanhemmat jäävät eläkkeelle ja/tai sairastuvat, sisaruksilla on taloudellisia tai sosiaalisia vaikeuksia, parisuhteeseessa on vähemmän hohdokkaita vaiheita, on remontteja, epäonnistumisia, realisoituneita riskejä, jne. Moderni yhteiskunta on rakennettu tietynlaisten odotusten ja edellytysten varaan, ja kun näissä jokin vähän heiluu, saattaa tulla vaikeaa.
Suomen taloudellinen ja poliittinen tilanne on ollut huonolla trajektorialla nyt käytännössä kaksi edellistä vaalikautta, ja meillä on ollut hallituksia jotka ovat olleet täysin halvaantuneita ja kykenemättömiä tekemään kunnollisia päätöksiä oikein mihinkään suuntaan. Henkilökohtainen tilanteeni yhdessä yleisen kansallisen henkisen lamaannuksen kanssa ovat näkyneet tässä kirjoitusten sävyssä. Toveri Sipiläkin kutsui tilannetta vakavaksi ihan televisiossa.
Optimismini sen suhteen, että valtion tai muun julkisen instanssin taholta voitaisiin tehdä aktiivisia toimenpiteitä joilla ihmisten elinolosuhteita olennaisilta osin parannettaisiin, on murentunut viimeisen 10 vuoden aikana, osin henkilökohtaisten kokemusten, osin tiedon karttumisen ja osin sattuman kautta; jokaisen maailmankuva elää iän myötä. Käsitykseni siitä, että ihmisiä tulisi kohdella ensisijaisesti yksilöinä eikä minkään etnisten, uskonnollisten, tms ryhmien edustajina, ei ole muuttunut. Käsitykseni siitä, että yhteiskunnallisen päätöksenteon tulisi tähdätä nimenomaan tehokkuuteen (contra esimerkiksi vapauteen tai tasa-arvoon), eli purkamaan nolla- ja negatiivissummaisia asetelmia ja luomaan olosuhteet joissa vaurautta luodaan tavoilla joka ei ole muilta pois ja joka mahdollisuuksien mukaan hyödyttää kaikkia, ei ole muuttunut mihinkään. En ole muuttunut nazziksi, en perussuomalaisten, keskustan, tai kokoomuksen kannattajaksi, en kansallismieliseksi, tms. Sanouduin irti vihreiden kannattajakunnasta kuusi vuotta sitten koska koin näiden yhtäältä pettäneen liberaalit odotukseni ja toisaalta että olin kasvanut ulos siitä vähäisestä vasemmistosympatiastani joka minulla nuorena oli ollut, eikä ko. puolue osoittanut merkkejä samantyyppisestä kehityssuunnasta. Esimerkiksi feminismin vastaisia kirjoituksia olen kirjoittanut jo parikymmentä vuotta; metodini on ollut aina, ja tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan, jonkinasteinen provokaatio yhdistettynä valmiuteen argumentoida asiallisesti tarpeen vaatiessa, ja motiivini on yksinkertaisesti se että väitteleminen ja kirjoittaminen ja asioden pohdiskelu monella eri tavalla on minusta mielenkiintoista.
En ole kiinnostunut pelkästä päänaukomisesti niinkuin monet poliittista väriä tunnustavat blogit ja kommentaattorit. Jos joku osoittaisi minulle huomenna kiistattoman todistusaineiston siitä, että kommunismi on tehokkaampi ja tuottaa utilitaristisesti ajatellen parhaan yhteiskunnan, kannattaisin kommunisteja; en vain usko että asia on näin. Jos joku antaisi minulle kiistattoman todisteen siitä, että "Jeesus pelastaa", uskoisin tähän häpeämättä lainkaan aiempaa ateistista positiotani, sillä oli mielipiteeni kuinka äkkiväärä tai vahva tahansa, se minkä uskon olevan totta, ei riipu arvoistani eikä toisinpäin. Maailmankaikkeus on tarkalleen sellainen kuin se on, se ei riipu uskomuksistani eikä siitä mitä pidän toivottavana. Jos uskomukseni on väärä, sen pitäisi muuttua paremmin vastaamaan tosiasioita. Tällä ei teoriassa pitäisi olla mitään vaikutusta siihen, mitä pidän itse toivottavana lopputuloksena. Ja edelleen suhtaudun asianmukaisella ylenkatseella ihmisiin joiden uskomukset tosiasioista on johdettu heidän arvoistaan.
Viimeiset reilu kaksi vuotta ovat olleet verraten raskaita monella tapaa. Ensiksi työympäristöstä. Palattuani Singaporesta jouduin työssäni uudenlaiseen ympäristöön ja toimenkuvani muuttui hieman. Hallinnollisten rajojen muuttuminen ja "senioriteetin" lisääntyminen lisäsivät painetta tuloksellisuuteen työssä; vähensin tarkoituksella spesifisistä työasioista kirjoittamista. Tämä tapahtui samaan aikaan kun yliopistojen rahoitusmallin muutos vaikutti yhä konkreettisemmin työympäristöön. Työpaikallani on käyty erinäisiä YT-neuvotteluja, ja vaikka mikään niistä ei ole koskenut omaa työtäni, näillä on vaikutusta yleiseen ilmapiiriin. Tämä on varmasti näkynyt kirjoituksissani ja vaikuttanut mielipiteisiini.
Toiseksi, tasapainottaakseni stressiä, aloin "urheilla", siis aktiivisemmin harrastaa liikuntaa palattuani. Aktivoiduin vuosia jäissä olleesseen juoksuharrastukseeni ja ensi kertaa aloin tavoitteellisemmin kohentaa kuntoani. Tämä onnistui alkuun hyvin nopeasti, kilometriaikani neljällä kilometrillä putosi noin seitsemästä minuutista karvan verran yli neljään minuuttiin puolessa vuodessa, ja kestävyyteni parani. Perheen yhteisenä harrastuksena aloitimme myös taekwondon, mistä kirjoitin paljon alkuun. Vuoden 2013 puolimaratonin jälkeen aloin kärsi kuitenkin ITBS-vaivasta ja jouduin käytännössä luopumaan siinä vaiheessa jo itselleni kovin tärkeäksi käyneestä tavoitteellisesta treenistä. Vuoden 2014 aikana havaitsin myös rakenteellisen ongelman kylkiluissani, minkä vuoksi taekwondon sinänsä vähäpätöiset iskut kylkiin aiheuttivat rustovaurioita ja jopa murtumia kylkiluissa; hetken pelkäsin jopa osteoporoosia, koska murtumia tuli sen verran kovaan tahtiin. Tämän vuoksi jouduin jättämään ottelemisen kokonaan. Aloitin voimaharjoittelun vuoden 2014 lopulla ja jälleen kerran, lupaavasti alkanut kehitys -- olin todella heikko aluksi -- kilpistyi tämän vuoden keväällä nopeasti kehittyneeseen AC-nivelen ja kiertäjäkalvosimen ärtymiseen.
Onnistumisen kokemukset liikunnassa ovat varsin palkitsevia; liikunta on sisäeritysjärjestelmän kannalta varsin kiitollinen harrastus, sillä useimmat liikuntamuodot joissa kehoa rasitetaan, tuottavat kaiken muun lisäksi endorfiini- ja dopamiinivasteen ja näin syntyvä hyvänolontunne on yksi parhaita "pörinöitä" joita ihminen voi hankkia. Osaksi tästä syystä pettymys jonka loukkaantuminen tai rasitusvamma tuottaa, on suuri. Tämä lienee näkynyt kirjoitusteni sävyssä tietynlaisena synkkyytenä.
On toki myös niin, että yksityiselämäni muilta osin on ollut jonkin verran käymistilassa. Ulkomailla asuminen, erinäiset sukuun ja perheeseen liittyvät muut hankaluudet ovat aika-ajoin aiheuttaneet ongelmia. Näitä ongelmia on kaikilla jossain vaiheessa; lapset menevät kouluun, vanhemmat jäävät eläkkeelle ja/tai sairastuvat, sisaruksilla on taloudellisia tai sosiaalisia vaikeuksia, parisuhteeseessa on vähemmän hohdokkaita vaiheita, on remontteja, epäonnistumisia, realisoituneita riskejä, jne. Moderni yhteiskunta on rakennettu tietynlaisten odotusten ja edellytysten varaan, ja kun näissä jokin vähän heiluu, saattaa tulla vaikeaa.
Suomen taloudellinen ja poliittinen tilanne on ollut huonolla trajektorialla nyt käytännössä kaksi edellistä vaalikautta, ja meillä on ollut hallituksia jotka ovat olleet täysin halvaantuneita ja kykenemättömiä tekemään kunnollisia päätöksiä oikein mihinkään suuntaan. Henkilökohtainen tilanteeni yhdessä yleisen kansallisen henkisen lamaannuksen kanssa ovat näkyneet tässä kirjoitusten sävyssä. Toveri Sipiläkin kutsui tilannetta vakavaksi ihan televisiossa.
Optimismini sen suhteen, että valtion tai muun julkisen instanssin taholta voitaisiin tehdä aktiivisia toimenpiteitä joilla ihmisten elinolosuhteita olennaisilta osin parannettaisiin, on murentunut viimeisen 10 vuoden aikana, osin henkilökohtaisten kokemusten, osin tiedon karttumisen ja osin sattuman kautta; jokaisen maailmankuva elää iän myötä. Käsitykseni siitä, että ihmisiä tulisi kohdella ensisijaisesti yksilöinä eikä minkään etnisten, uskonnollisten, tms ryhmien edustajina, ei ole muuttunut. Käsitykseni siitä, että yhteiskunnallisen päätöksenteon tulisi tähdätä nimenomaan tehokkuuteen (contra esimerkiksi vapauteen tai tasa-arvoon), eli purkamaan nolla- ja negatiivissummaisia asetelmia ja luomaan olosuhteet joissa vaurautta luodaan tavoilla joka ei ole muilta pois ja joka mahdollisuuksien mukaan hyödyttää kaikkia, ei ole muuttunut mihinkään. En ole muuttunut nazziksi, en perussuomalaisten, keskustan, tai kokoomuksen kannattajaksi, en kansallismieliseksi, tms. Sanouduin irti vihreiden kannattajakunnasta kuusi vuotta sitten koska koin näiden yhtäältä pettäneen liberaalit odotukseni ja toisaalta että olin kasvanut ulos siitä vähäisestä vasemmistosympatiastani joka minulla nuorena oli ollut, eikä ko. puolue osoittanut merkkejä samantyyppisestä kehityssuunnasta. Esimerkiksi feminismin vastaisia kirjoituksia olen kirjoittanut jo parikymmentä vuotta; metodini on ollut aina, ja tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan, jonkinasteinen provokaatio yhdistettynä valmiuteen argumentoida asiallisesti tarpeen vaatiessa, ja motiivini on yksinkertaisesti se että väitteleminen ja kirjoittaminen ja asioden pohdiskelu monella eri tavalla on minusta mielenkiintoista.
En ole kiinnostunut pelkästä päänaukomisesti niinkuin monet poliittista väriä tunnustavat blogit ja kommentaattorit. Jos joku osoittaisi minulle huomenna kiistattoman todistusaineiston siitä, että kommunismi on tehokkaampi ja tuottaa utilitaristisesti ajatellen parhaan yhteiskunnan, kannattaisin kommunisteja; en vain usko että asia on näin. Jos joku antaisi minulle kiistattoman todisteen siitä, että "Jeesus pelastaa", uskoisin tähän häpeämättä lainkaan aiempaa ateistista positiotani, sillä oli mielipiteeni kuinka äkkiväärä tai vahva tahansa, se minkä uskon olevan totta, ei riipu arvoistani eikä toisinpäin. Maailmankaikkeus on tarkalleen sellainen kuin se on, se ei riipu uskomuksistani eikä siitä mitä pidän toivottavana. Jos uskomukseni on väärä, sen pitäisi muuttua paremmin vastaamaan tosiasioita. Tällä ei teoriassa pitäisi olla mitään vaikutusta siihen, mitä pidän itse toivottavana lopputuloksena. Ja edelleen suhtaudun asianmukaisella ylenkatseella ihmisiin joiden uskomukset tosiasioista on johdettu heidän arvoistaan.
tiistai 22. syyskuuta 2015
Epäsuhta
Työntävät liikkeet ovat olleet pannassa nyt kuukauden päivät. Yllättävää kyllä, tämä alkaa jo näkyä, eli rinta- ja olkavarren lihasten tonus on vähentynyt ja eron näkee myös peilistä. Maastavedossa ja kyykyssä syntyy edelleen rauhalliseen tahtiin tulosta, samoin soudussa; kaiken muun olenkin sitten käytännössä jättänyt pois.
Tänään oli räkki varattu, joten aloitin maastavedolla. Kun olin tehnyt yhden vitosen 130 kilolla, niin räkki vapautui, mutta kyykkäämisestä ei tullut enää mitään. Toisin päin onnistuu, eli maven pystyy tekemään kyykyn jälkeen. Sunnuntaina tein 3x5x122.5 kyykyssä. On hämmästyttävää, että kuuden viikon tauosta toipumiseen menee enemmän kuin kuukausi, jos kohta, onhan tässä ollut hivenen loukkaantumistakin yms.
Alakroppapainotteinen treeni tuo tietynlaisen epäsuhdan, eikä rehellisestisanoen fiilis treenin jälkeen ole ihan sitä mitä se oli kun teki penkkiä ja pystyprässiä myös. Mikäli olkapää ei tule kuntoon, motivaatiota treenin jatkamiseen voi olla vaikeaa ylläpitää. Tämä on sikäli traagista, että uskomukseni on, että jokaisen terveen aikuisen miehen pitäisi kyykätä ja vetää maasta vähintään kaksi kertaa oman painonsa ja prässätä oma paino. Itse en tähän tietenkään pysty, joten en voi karakterisoida itseäni terveeksi aikuiseksi mieheksi.
Toinen asia, jonka terveen aikuisen miehen pitäisi pystyä tekemään, on juosta 3000 metriä 12 minuutissa. Kun treenasin puolimaratonille kaksi vuotta sitten (uskomatonta miten aika kuluu), pystyin tähän nippa nappa. Nyt en pääse 12 minuutissa edes 2500 metriä, koska olen lihonut 10 kiloa. Tässäkin siis on syntynyt epäsuhtaa.
Monet tuttavani pitävät minua jotenkin hyväkuntoisena tai vahvana. Tämä on minulle merkki vain yhdestä asiasta: Olemme kansakuntana heikkoja ja arvottomia. Ansaitsemme tuhoutua.
Tänään oli räkki varattu, joten aloitin maastavedolla. Kun olin tehnyt yhden vitosen 130 kilolla, niin räkki vapautui, mutta kyykkäämisestä ei tullut enää mitään. Toisin päin onnistuu, eli maven pystyy tekemään kyykyn jälkeen. Sunnuntaina tein 3x5x122.5 kyykyssä. On hämmästyttävää, että kuuden viikon tauosta toipumiseen menee enemmän kuin kuukausi, jos kohta, onhan tässä ollut hivenen loukkaantumistakin yms.
Alakroppapainotteinen treeni tuo tietynlaisen epäsuhdan, eikä rehellisestisanoen fiilis treenin jälkeen ole ihan sitä mitä se oli kun teki penkkiä ja pystyprässiä myös. Mikäli olkapää ei tule kuntoon, motivaatiota treenin jatkamiseen voi olla vaikeaa ylläpitää. Tämä on sikäli traagista, että uskomukseni on, että jokaisen terveen aikuisen miehen pitäisi kyykätä ja vetää maasta vähintään kaksi kertaa oman painonsa ja prässätä oma paino. Itse en tähän tietenkään pysty, joten en voi karakterisoida itseäni terveeksi aikuiseksi mieheksi.
Toinen asia, jonka terveen aikuisen miehen pitäisi pystyä tekemään, on juosta 3000 metriä 12 minuutissa. Kun treenasin puolimaratonille kaksi vuotta sitten (uskomatonta miten aika kuluu), pystyin tähän nippa nappa. Nyt en pääse 12 minuutissa edes 2500 metriä, koska olen lihonut 10 kiloa. Tässäkin siis on syntynyt epäsuhtaa.
Monet tuttavani pitävät minua jotenkin hyväkuntoisena tai vahvana. Tämä on minulle merkki vain yhdestä asiasta: Olemme kansakuntana heikkoja ja arvottomia. Ansaitsemme tuhoutua.
maanantai 21. syyskuuta 2015
Hallitus, lama ja leikkaukset.
Oma käsitykseni on, että Suomen talouspoliittista keskustelua vaivaa typeryys. Typeryyteen syyllistyy mielestäni niin hallitus kuin oppositiokin.
Suomella on ongelma, mutta -- ja myönnän että tämä kuulostaa kummalliselta -- ongelma on vähemmän paha kuin alarmistisimmat väittävät, ongelma on pahempi kuin kukaan ymmärtää, ja ongelma on eri kuin mistä julkisuudessa puhutaan.
Ensimmäinen virhekäsitys joka mielestäni vallitsee on, että Suomen ongelma olisi pääosin vientiteollisuuden kilpailukyky ja erityisesti hinta. Viennin arvo on kuitenkin noussut volyymin pienentyessä, samaan aikaan kun Suomen taloudessa vallitsee likipitäen deflaatio. Tämä indikoi, että vientituotteiden hinta ei ole se, joka tökkii. En silti väitä, etteikö vientiteollisuuden hintakilpailukyvyn paraneminen esimerkiksi työn kustannuksia leikkaamalla parantaisi tilannetta, väitän vain, että se ei ole merkittävä taloutta alaspäin painava tekijä juuri tällä hetkellä.
Toinen virhekäsitys joka vallitsee on sanan "elyvytys" merkitys. Hesarin -- uskoakseni vääristellen kirjoitettu -- artikkeli Stiglitzin Suomen tilanteesta esittämästä arviosta osin ruokkii ja osin perustuu tähän virhekäsitykseen. Stiglitz, kuten Krugmankin, on makrotaloustieteilijä, ja makrotaloustieteessä operoidaan korkean abstraktiotason käsitteillä, kuten kansantuotteella, valtion menoilla, jne. Maallikot ja jotkut taloustieteeseen perehtyneetkin, usein kuvittelevat että valtion menot ovat kaikki makromielessä saman arvoisia, eli alijäämäinen budjetti tarkoittaa "elvytystä". Näin ajatellaan suomalaisessa keskustelussa niin vasemmalla kuin oikeallakin, ja vasemmisto vaatii "elvytystä" eli lisää velanottoa ja oikeisto vaatii "elvytyksen" lopettamista eli velanoton vähentämistä.
Otetaan nyt tähän väliin pieni makrotalousteoria jotta tämä typerä haihattelu saadaan alta pois. Olkoon kansantulo Y, investoinnit I, kulutus C ja ulkomaankauppa X. Positiivinen X tarkoittaa nettovientiä ja negatiivinen tuontia. Y = I + C + X pätee, eli tuotanto jota maassa tehdään on joko investointia, kulutusta, tai ulkomaankauppaa. Periaatteessa kansalaisten pitäisi säästää kaikki mitä ei kuluteta, eli S = Y - C + X. Normaalisti pääomamarkkinoiden toimiessa S = I pätee siten, että edellisvuoden säästöt ovat osapuilleen seuraavan vuoden investoinnit.. Jos ei päde, eli S > I, niin seuraavana vuonna Y on pienempi kuin edellisenä, kun identiteetti ei päde. Tämä on äärimmäinen yksinkertaistus, mutta selittää ilmiön; kun riskipreemiot kasvavat, odotukset kysynnästä tai viennin vetämisestä (X) heikkenevät, niin rahaa jemmataan eikä investoida. Malli ei selitä talouden kasvua sinänsä, sen voi ajatella johtuvan teknologian kehityksestä ja käyttämättömän potentiaalin hyödyntämisestä kun investointeja tehdään. Tämä malli on myös puhtaasti kuvaileva, se ei kerro oikein mitään siitä, voiko systeemiä säätää jotenkin.
Keynesiläinen teoria äärimmilleen yksinkertaistettuna ja hieman pahoinpidellen sanoo, että kun talous tällä tavalla sakkaa, valtio voi korjata asiaa tekemällä asioita jotka saavat investoinnit nousuun. Rahapolitiikalla voidaan esimerkiksi korkoja painaa alas, jolloin investoinnit näyttävät kannattavammalta. Euroalueella tähän ei ole tilaa koska korot ovat jo melkein nollassa. Finanssipolitiikalla taas voidaan periaatteessa vaikuttaa lisäämällä joko investointeja tai kulutusta, eli valtio ottaa lainaa ja käyttää rahan niin, että S = I jälleen toteutuu. Kannattaa muistaa, että yhden velka on aina jonkun säästöä, poislukien tilanne jossa esimerkiksi keskuspankki painaa rahaa.
"Elvytyksenä" on tämän teorian vuoksi pidetty kaikkea sellaista valtion toimintaa, jossa ihmisten säästöjä (eli valtion velkaa) käytetään kulutukseen. Tämä ei kuitenkaan ole oikeastaan kovin mielekästä, sillä kun on kulutettu tänään, ensi vuonna pitää vastaavasti säästää jos velka halutaan maksaa. Jos velka on halpaa -- kuten se nyt on -- sen voi kuitenkin melko huoletta investoida suunnilleen mihin tahansa joka vähänkin tuottaa. Jos ongelma on se, että S > I, niin elvytyksenä ei voi pitää sellaista, joka pahoinpitelee huoltotasetta vähentämällä säästöjä, vaan ainoastaan sellaista toimintaa joka kasvattaa investointeja. Tähän voi laskea esimerkiksi korjausvelan lyhetämisen, eli erilaiset infra yms hankkeet joita on "rahapulan" vuoksi lykätty, mutta siihen ei voi laskea juoksevia kuluja.
Suomessa yksi talouden sakkaamisen ongelma tulee siitä, että julkiset menot kasvavat palvelurakenteen ja tulonsiirtojen vuoksi juuri silloin kun tulot vähenevät. Tämä ei ole yksikäsitteisen huono asia, ja voidaan ajatella tietyissä oloissa jopa stabiloivan systeemiä niin, että huoltotaseidentiteetti on aina voimassa; jos talous sakkaa, valtio kuluttaa vastaavasti enemmän. Tämä johtaa kuitenkin minusta melko selvästi siihen, että talous ei käytännössä koskaan toivu kunnolla. Jos katsotaan työttömyyden aikasarjaa 1950-luvulta saakka ja verrataan suhdanteisiin, niin matalasuhdanne on aina kasvattanut työttömyyttä kokolailla pysyvästi jonkin verran. Joka kerran kun talous on nousussa, sosiaaliturvaa, palveluita jne, lisätään. Joka kerta kun talous sakkaa, joudutaan ottamaan velkaa näiden turvaamiseksi, ja kun talous lähtee uudelleen kasvamaan, työllisyys paranee hitaammin kuin mitä se heikkeni, eikä koskaan saavuta aiempaa tasoa. Koskaan ei ole muka oikea aika leikata, ei edes hillitä menojen kasvua.
Tämä noidankehä on minun tulkintani mukaan jatkunut jo ainakin 1970-luvun alusta lähtien. 1990-luvun lama melkein tuhosi koko systeemin, ja silloin joitain etuisuuksia leikattiin, mutta työllisyys ei koskaan toipunut. Nyt työttömyys ei ole samalla tavalla noussut koska ei ole ollut vastaavaa ulkoista shokkia (kuten Neuvostoliiton kaatuminen) eikä taustalla ole ollut kotimaista rahapolitiikkaa joka olisi pahentanut asiaa kuten ns vahvan markan politiikka. Euro on tavallaan eräänlainen vesitetty versio vahvasta markasta, sillä erotuksella että vaikka Euron ulkoinen arvo säilyykin, korkotaso pysyy varsin matalana.
En vastusta sosiaaliturvaa enkä veroja, vaikka monet lukijat niin tuntuvat kuvittelevan; en vain yksinkertaisesti usko, että hyvinvointivaltioksi kutsuttua järjestelmää voi pitää yllä sellaisena kuin se nyt on. Näen jatkuvasti argumentteja, joiden mukaan siihen muka oli varaa 1980-luvulla, mutta tämä ei pidä paikkaansa. 1980-luvulla Suomen talous kasvoi koska oli niin paljon kiinniotettavaa, oli infraa rakennettavana ja Neuvostoliiton kanssa kauppa kävi poliittisista syistä. Lada oli Suomen myydyin automerkki 1981-1984. Matkapuhelin maksoi kahden kuukauden palkan, asuntolainaa alkoi saada ilman suhteita vasta 1980-luvulla.
Miksi sosiaaliturva pitäisi kokonaan miettiä uudestaan? Esimerkkinä, oletetaan, että tamperelaisella nelihenkisellä perheellä on kohtuullisen tiukka taloudellinen tilanne, ja kaksi aikuista on työssä tms josta bruttotulot ovat molemmilla 1800 euroa kuussa. Vuokra on 900 euroa kuussa. Onneksemme valtio maksaa asumistukea 161,12 euroa kuussa. Molemmat lapset ovat päivähoidossa ja päivähoitomaksu on 255,48 euroa. Toinen vanhemmista voi ottaa jonkin verran lisää työtunteja ja nostaa palkkansa 2000 euroon kuukaudessa. Mitä tapahtuu? Asumistuki putoaa nollaan (0) ja päivähoitomaksu nousee 287 euroon. Lisäksi 200 eurosta menee vielä veroa kymmenisen prosenttia. Nettovaikutus 200 euron palkanlisästä kuukaudessa on että käteenjäävät tulot laskevat noin 20 euroa. Marginaalivero on siis näillä tuloilla 110%.
Työn yksikkökustannusten laskeminen tässä kohtaa näille ihmisille ei auta Suomen taloutta. Jos tätä ongelmaa ei korjata, mikään määrä palkkakustannusten alentamista ei tule nostamaan Suomea yhtään mihinkään. Myöskään mikään määrä "elvytystä" jolla nostetaan sosiaalietuuksien määrää, ei tule koskaan missään olosuhteissa parantamaan tilannetta, koska jos näiden etuisuuksien suuruutta kasvatetaan, tämä loukku vain pahenee. Suomalainen vasemmisto ei suostu asiaa myöntämään lainkaan, vaan hokee vain mantraa jonka mukaan pienituloisia auttaa parhaiten se että sosiaalietuuksien taso turvataan jatkossakin. "Kompromissina" sitten oikeisto ja vasemmisto sopivat, että systeemiä "korjataan" lisäämällä kyttäystä ja vahtimista, ettei tukia vaan "väärinkäytetä", eli ettei vaan tehdä työtä liikaa.
Kaiken muun tuhon lisäksi muuten asumistuki vieläpä nostaa asumisen hintaa kaikille muillekin. Asumisen hinta on Suomessa melkein yksinomaan taloustieteen termein "rent" eli rahaa tyhjästä. Rakentamiskustannusten pääomittuminen on mitätön osa asumisen kustannuksia. Asumistuki tässä tilanteessa ei lisää asuntojen tarjontaa vaan ainoastaan nostaa hintoja ja synnyttää täysin sairaita tuloloukkuja. Valtiolle sen kustannus on noin miljardin, mutta väittäisin että piilokustannuksiltaan se on vähintään tuplasti tämän suuruinen tulonsiirto vuokralaisilta asuntojen omistajille.
Suomella on ongelma, mutta -- ja myönnän että tämä kuulostaa kummalliselta -- ongelma on vähemmän paha kuin alarmistisimmat väittävät, ongelma on pahempi kuin kukaan ymmärtää, ja ongelma on eri kuin mistä julkisuudessa puhutaan.
Ensimmäinen virhekäsitys joka mielestäni vallitsee on, että Suomen ongelma olisi pääosin vientiteollisuuden kilpailukyky ja erityisesti hinta. Viennin arvo on kuitenkin noussut volyymin pienentyessä, samaan aikaan kun Suomen taloudessa vallitsee likipitäen deflaatio. Tämä indikoi, että vientituotteiden hinta ei ole se, joka tökkii. En silti väitä, etteikö vientiteollisuuden hintakilpailukyvyn paraneminen esimerkiksi työn kustannuksia leikkaamalla parantaisi tilannetta, väitän vain, että se ei ole merkittävä taloutta alaspäin painava tekijä juuri tällä hetkellä.
Toinen virhekäsitys joka vallitsee on sanan "elyvytys" merkitys. Hesarin -- uskoakseni vääristellen kirjoitettu -- artikkeli Stiglitzin Suomen tilanteesta esittämästä arviosta osin ruokkii ja osin perustuu tähän virhekäsitykseen. Stiglitz, kuten Krugmankin, on makrotaloustieteilijä, ja makrotaloustieteessä operoidaan korkean abstraktiotason käsitteillä, kuten kansantuotteella, valtion menoilla, jne. Maallikot ja jotkut taloustieteeseen perehtyneetkin, usein kuvittelevat että valtion menot ovat kaikki makromielessä saman arvoisia, eli alijäämäinen budjetti tarkoittaa "elvytystä". Näin ajatellaan suomalaisessa keskustelussa niin vasemmalla kuin oikeallakin, ja vasemmisto vaatii "elvytystä" eli lisää velanottoa ja oikeisto vaatii "elvytyksen" lopettamista eli velanoton vähentämistä.
Otetaan nyt tähän väliin pieni makrotalousteoria jotta tämä typerä haihattelu saadaan alta pois. Olkoon kansantulo Y, investoinnit I, kulutus C ja ulkomaankauppa X. Positiivinen X tarkoittaa nettovientiä ja negatiivinen tuontia. Y = I + C + X pätee, eli tuotanto jota maassa tehdään on joko investointia, kulutusta, tai ulkomaankauppaa. Periaatteessa kansalaisten pitäisi säästää kaikki mitä ei kuluteta, eli S = Y - C + X. Normaalisti pääomamarkkinoiden toimiessa S = I pätee siten, että edellisvuoden säästöt ovat osapuilleen seuraavan vuoden investoinnit.. Jos ei päde, eli S > I, niin seuraavana vuonna Y on pienempi kuin edellisenä, kun identiteetti ei päde. Tämä on äärimmäinen yksinkertaistus, mutta selittää ilmiön; kun riskipreemiot kasvavat, odotukset kysynnästä tai viennin vetämisestä (X) heikkenevät, niin rahaa jemmataan eikä investoida. Malli ei selitä talouden kasvua sinänsä, sen voi ajatella johtuvan teknologian kehityksestä ja käyttämättömän potentiaalin hyödyntämisestä kun investointeja tehdään. Tämä malli on myös puhtaasti kuvaileva, se ei kerro oikein mitään siitä, voiko systeemiä säätää jotenkin.
Keynesiläinen teoria äärimmilleen yksinkertaistettuna ja hieman pahoinpidellen sanoo, että kun talous tällä tavalla sakkaa, valtio voi korjata asiaa tekemällä asioita jotka saavat investoinnit nousuun. Rahapolitiikalla voidaan esimerkiksi korkoja painaa alas, jolloin investoinnit näyttävät kannattavammalta. Euroalueella tähän ei ole tilaa koska korot ovat jo melkein nollassa. Finanssipolitiikalla taas voidaan periaatteessa vaikuttaa lisäämällä joko investointeja tai kulutusta, eli valtio ottaa lainaa ja käyttää rahan niin, että S = I jälleen toteutuu. Kannattaa muistaa, että yhden velka on aina jonkun säästöä, poislukien tilanne jossa esimerkiksi keskuspankki painaa rahaa.
"Elvytyksenä" on tämän teorian vuoksi pidetty kaikkea sellaista valtion toimintaa, jossa ihmisten säästöjä (eli valtion velkaa) käytetään kulutukseen. Tämä ei kuitenkaan ole oikeastaan kovin mielekästä, sillä kun on kulutettu tänään, ensi vuonna pitää vastaavasti säästää jos velka halutaan maksaa. Jos velka on halpaa -- kuten se nyt on -- sen voi kuitenkin melko huoletta investoida suunnilleen mihin tahansa joka vähänkin tuottaa. Jos ongelma on se, että S > I, niin elvytyksenä ei voi pitää sellaista, joka pahoinpitelee huoltotasetta vähentämällä säästöjä, vaan ainoastaan sellaista toimintaa joka kasvattaa investointeja. Tähän voi laskea esimerkiksi korjausvelan lyhetämisen, eli erilaiset infra yms hankkeet joita on "rahapulan" vuoksi lykätty, mutta siihen ei voi laskea juoksevia kuluja.
Suomessa yksi talouden sakkaamisen ongelma tulee siitä, että julkiset menot kasvavat palvelurakenteen ja tulonsiirtojen vuoksi juuri silloin kun tulot vähenevät. Tämä ei ole yksikäsitteisen huono asia, ja voidaan ajatella tietyissä oloissa jopa stabiloivan systeemiä niin, että huoltotaseidentiteetti on aina voimassa; jos talous sakkaa, valtio kuluttaa vastaavasti enemmän. Tämä johtaa kuitenkin minusta melko selvästi siihen, että talous ei käytännössä koskaan toivu kunnolla. Jos katsotaan työttömyyden aikasarjaa 1950-luvulta saakka ja verrataan suhdanteisiin, niin matalasuhdanne on aina kasvattanut työttömyyttä kokolailla pysyvästi jonkin verran. Joka kerran kun talous on nousussa, sosiaaliturvaa, palveluita jne, lisätään. Joka kerta kun talous sakkaa, joudutaan ottamaan velkaa näiden turvaamiseksi, ja kun talous lähtee uudelleen kasvamaan, työllisyys paranee hitaammin kuin mitä se heikkeni, eikä koskaan saavuta aiempaa tasoa. Koskaan ei ole muka oikea aika leikata, ei edes hillitä menojen kasvua.
Tämä noidankehä on minun tulkintani mukaan jatkunut jo ainakin 1970-luvun alusta lähtien. 1990-luvun lama melkein tuhosi koko systeemin, ja silloin joitain etuisuuksia leikattiin, mutta työllisyys ei koskaan toipunut. Nyt työttömyys ei ole samalla tavalla noussut koska ei ole ollut vastaavaa ulkoista shokkia (kuten Neuvostoliiton kaatuminen) eikä taustalla ole ollut kotimaista rahapolitiikkaa joka olisi pahentanut asiaa kuten ns vahvan markan politiikka. Euro on tavallaan eräänlainen vesitetty versio vahvasta markasta, sillä erotuksella että vaikka Euron ulkoinen arvo säilyykin, korkotaso pysyy varsin matalana.
En vastusta sosiaaliturvaa enkä veroja, vaikka monet lukijat niin tuntuvat kuvittelevan; en vain yksinkertaisesti usko, että hyvinvointivaltioksi kutsuttua järjestelmää voi pitää yllä sellaisena kuin se nyt on. Näen jatkuvasti argumentteja, joiden mukaan siihen muka oli varaa 1980-luvulla, mutta tämä ei pidä paikkaansa. 1980-luvulla Suomen talous kasvoi koska oli niin paljon kiinniotettavaa, oli infraa rakennettavana ja Neuvostoliiton kanssa kauppa kävi poliittisista syistä. Lada oli Suomen myydyin automerkki 1981-1984. Matkapuhelin maksoi kahden kuukauden palkan, asuntolainaa alkoi saada ilman suhteita vasta 1980-luvulla.
Miksi sosiaaliturva pitäisi kokonaan miettiä uudestaan? Esimerkkinä, oletetaan, että tamperelaisella nelihenkisellä perheellä on kohtuullisen tiukka taloudellinen tilanne, ja kaksi aikuista on työssä tms josta bruttotulot ovat molemmilla 1800 euroa kuussa. Vuokra on 900 euroa kuussa. Onneksemme valtio maksaa asumistukea 161,12 euroa kuussa. Molemmat lapset ovat päivähoidossa ja päivähoitomaksu on 255,48 euroa. Toinen vanhemmista voi ottaa jonkin verran lisää työtunteja ja nostaa palkkansa 2000 euroon kuukaudessa. Mitä tapahtuu? Asumistuki putoaa nollaan (0) ja päivähoitomaksu nousee 287 euroon. Lisäksi 200 eurosta menee vielä veroa kymmenisen prosenttia. Nettovaikutus 200 euron palkanlisästä kuukaudessa on että käteenjäävät tulot laskevat noin 20 euroa. Marginaalivero on siis näillä tuloilla 110%.
Työn yksikkökustannusten laskeminen tässä kohtaa näille ihmisille ei auta Suomen taloutta. Jos tätä ongelmaa ei korjata, mikään määrä palkkakustannusten alentamista ei tule nostamaan Suomea yhtään mihinkään. Myöskään mikään määrä "elvytystä" jolla nostetaan sosiaalietuuksien määrää, ei tule koskaan missään olosuhteissa parantamaan tilannetta, koska jos näiden etuisuuksien suuruutta kasvatetaan, tämä loukku vain pahenee. Suomalainen vasemmisto ei suostu asiaa myöntämään lainkaan, vaan hokee vain mantraa jonka mukaan pienituloisia auttaa parhaiten se että sosiaalietuuksien taso turvataan jatkossakin. "Kompromissina" sitten oikeisto ja vasemmisto sopivat, että systeemiä "korjataan" lisäämällä kyttäystä ja vahtimista, ettei tukia vaan "väärinkäytetä", eli ettei vaan tehdä työtä liikaa.
Kaiken muun tuhon lisäksi muuten asumistuki vieläpä nostaa asumisen hintaa kaikille muillekin. Asumisen hinta on Suomessa melkein yksinomaan taloustieteen termein "rent" eli rahaa tyhjästä. Rakentamiskustannusten pääomittuminen on mitätön osa asumisen kustannuksia. Asumistuki tässä tilanteessa ei lisää asuntojen tarjontaa vaan ainoastaan nostaa hintoja ja synnyttää täysin sairaita tuloloukkuja. Valtiolle sen kustannus on noin miljardin, mutta väittäisin että piilokustannuksiltaan se on vähintään tuplasti tämän suuruinen tulonsiirto vuokralaisilta asuntojen omistajille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)