Olkapäävammani parantelun myötä kuntosaliharjoitteluni on ollut melko rajoitettua. Koska kaikki työntävät liikkeet, samoin kuin liikkeet joissa käsivarret joutuvat välittämään voimaa kiertoliikkeessä, ovat pannassa, ohjelmani koostuu kyykystä, maastavedosta ja suodusta. Esimerkiksi hauiskääntö tuottaa sen verran olkapään kiertojännitystä, että sitä ei voi tehdä. Power cleania ei voi tehdä, sillä tangon alle sukellettaessa käsille tulee sen verran nopea kiertoliike, että olkapäähän ottaa. Mikään merkittävällä vastuksella treenattava rintalihaksen liike ei myöskään tule kysymykseen.
Jatkoin rauhallista progressiota kesätauon jälkeen ja tänään oli kyykyssä 3x5x117.5kg ja maastavedossa 5x125kg. Kumpikin sujui ongelmitta. Välissä tein jonkin verran lämmittelynomaisia soutuja, varsinainen soutu on eri päivällä kuin maastaveto. Soudun progression olen pitänyt ja siinä työpaino on jo 80kg. Jos ja kun joskus pääsen vielä penkkipunnerruksen ääreen, joudun aloittamaan jostain 40 kilon paikkeilta. Optimistisimmillaaankin paluu kevään isoihin painohin -- ilman loukkaantumisia, takapakkia toipumisessa, jne jne -- kestää kolme kuukautta, ja realistinen tavoite on puoli vuotta. Tämä siis vasta jos olkapää on saatu kivuttomaksi, mitä se ei vieläkään ole.
Söin tulehduskipulääkettä (naproxen) vajaa kahden viikon kuurin ja olen orjallisesti noudattanut fysioterapeutin jumppaohjeita. Mitään, mikä tuottaa olkapäähän kipua joko tehdessä tai jälkikäteen, en ole tehnyt. En ole tehnyt myöskään liikkuvuusharjoituksia, koska fysioterapeutin mielestä niihin pitää palata vasta kun olkapää on kivuton. En ole kovin luottavainen, sillä esimerkiksi vasemmalla kyljellä makaaminen on tavattoman tuskallista.
Olen käyttänyt työpainoilla kyykyssä ja vedossa vyötä. Rippetoe kirjoitti joskus kauan sitten ja uudelleenjulkaisi taannoin (pahoittelen etten löytänyt linkkiä; jos joku bongaa sen, niin laittakaa kommentteihin) kirjoituksen vyön mekaniikasta. Minulla oli pitkään uskomus, että vyön mekaaninen vaikutus on, että se tekee nostamisen "helpommaksi" ja siten vyön kanssa tehty treeni ei yleistyisi niin hyvin, mutta tämä on ilmeisesti virheellinen käsitys.
Nimittäin, kyykyn ja maastavedon kaltaisissa liikkeissä vatsa- ja selkälihakset (kaikki keskivartalon tukilihakset ylipäätään) muodotavat staattisen jännityksen jonka on tarkoitus tukea selkärankaa niin, että keskivartalo voi toimia jossain määrin vipuna. Kyykyssä voima välittyy jaloista lantion kautta, ja tanko on lapaluiden päällä. Maastavedossa tanko on käsissä, mutta kädet toimivat ikään kuin köydet ja selkä on jäykkä vipu, varsinainen voima tulee lantion ojentajista ja osittain jaloista.
Tämä keskivartalon jäykistys vaatii lihaksilta nimenomaan staattista työtä. Lihakset voivat supistua vain yhdellä tavalla, mutta tietenkin eri suhteissa. Ilman vyötä ainoastaan lihakset jotka vetävät vatsaa sisäänpäin, voivat kunnolla tulla mukaan jäykistykseen. Keskikropan voi ajatella eräänlaisena kumisena pussina joka on täynnä vettä; lihakset jotka painavat sitä kasaan, samalla jäykistävät rakenteen, ja koska vesi ei puristu kasaan, tasainen puristus joka puolelta pitää säkin jäykkänä. Jos ympärille laitetaan vyö, niin lihakset joiden supistuminen työntää lihasta ulospäin eivät voi työntyä ulospäin, koska vyö on edessä. Tällöin näiden lihasten ainoa suunta työntyä on sisäänpäin, ja näin rakenne jäykistyy entisestään. Useamman lihaksen osallistuessa jäykistykseen, voidaan voimaa käyttää enemmän ja harjoitusvaste on suurempi. Myös vatsaontelon paine on suurempi, ja tämä laittaa myös sisäänpäin työntävät lihakset itseasiassa kovemmalle työlle.
Vyö voi kuitenkin antaa valheelllisen turvallisuudentunteen, ja silloin sitä kyllä käyttää väärin.
Rakensin teslakäämistäni MK3- version. Siitä tuli tavattoman ruma, sillä mokasin kiinnistysruuvien mitoituksessa ja toruksesta tuli epäkeskinen. Vielä pahempi ongelma oli, että kipinä oli vieläkin varsin aneeminen. En tosin löytänyt resonanssia vielä, mutta periaatteessa tämän ei pitäisi haitata suuremmin.
Sain kolmannen mikrouunin riivittyä onnenkantamoisena. Kävin viime viikolla kaverin kanssa noutamassa tavaroita hänen autostaan, joka oli korjaamon pihalla. Autossa oli myös joitain jätteitä jotka heitimme läheiselle jätelavalle. Kaveri huomasi siellä rikkinäisen mikrouunin ja kaikeksi onneksi noutamiemme tavaroiden joukossa oli mm työkaluja, joten purimme mikrouunin, irrotimme kondensaattorin, diodin, muuntajan, magnetronin ja jäähdytystuulettimen. Ajattelin että teen jäähdytystuulettimesta pyörivän kipinävälin (rotary cap) seuraavaan versioon Teslan syöttöpiiristä. Pyörivällä kipinävälillä on se ratkaiseva etu, että kipinä varmasti sammuu joka kierroksella eikä valokaaren ylläpitäminen hukkaa energiaa. Lisäksi sen voi yhdistää sopivaa induktiiviseen kuormaan niin, että muuntajalle näkyvä oikosulkuvirta ei ole niin suuri. Staattisella kipinävälillä korkeajännitepuolen induktiivinen kuorma on vähän kaksipiippuinen, sillä kun kipinäväli on kuumana, niin induktiivinen kuorma kyllä rajoittaa virtaa (jos ei saturoidu), mutta toisaalta myös voi hidastaa kipinän sammumista, mikä ei ole hyvä juttu.
Onnistuin melkein käräyttämään syöttöpiirin kondensaattorit kun käytin loisteputkilampun kuristinta. Siinä kävi nimittäin niin, että kipinä oli ensin vaisu kunnes yhtäkkiä kuristimen kuumettua kävi todella kirkkaaksi ja tajusin että se oli oikosulussa koko ajan. Ehdin katkaista virrat; jännitteentuplaajan konkka kävi todella kuumana ja muuntajakin alkoi savuta. Oppia ikä kaikki, taidan laittaa varmuuden vuoksi myös matalajännitesyöttöpuolella jonkun induktiivisen jännitteenrajoituksen suojelemaan muuntajaa.
maanantai 14. syyskuuta 2015
maanantai 7. syyskuuta 2015
Pakolaistulva.
En yleensä kirjoita mielelläni maahanmuutto- ja pakolaisasioista, koska sellaisen kommentoimisesta tulee likainen olo. Ensiksikin, argumentit pääsääntöisesti ovat luokattomia riippumatta siitä mitä mieltä niiden esittäjä on, ja toiseksi, mikä hyvänsä argumentti törmää melkein poikkeuksetta massiiviseen tunneryöppyyn jos lukija on sen kanssa eri mieltä.
Muutamia tosiasioita voinemme kuitenkin listata, koska riippumatta mielipiteistämme ja toiveistamme, faktat ovat tarkalleen samat kaikille. Aloitetaan vaikkapa The Economistin artikkelista; ko. artikkeli toki käsittelee asiaa myös mielipiteiden tasolla ja on sikäli lukemisen arvoinen, mutta otetaan tässä vain luvut: Eurooppaan on Afrikasta ja Lähi-idästä pyrkinyt vuoden 2015 alkupuoliskolla noin 330 000 ihmistä. Näistä noin kolmannes on Syyriasta ja loput suurimmaksi osaksi Afganistanista tai Afrikasta.
Johtuen "pakolainen"- sanan terminologisista epäselvyyksistä, puhun EU-alueelle pyrkivistä ihmisistä. Ei ole täysin väärin esittää, että Syyriasta pyrkivistä isompi osa on pakolaisia sellaisessa merkityksessä jonka suurempi osa ihmisistä voi hyväksyä, kun taas afrikkalaisten ja muiden Lähi-idän tulokkaiden kohdalla erimielisyyttä on enemmän siitä, millä asialla pyrkijät liikkuvat.
EU:n alueelle pyrkivillä on useampia keinoja, eniten huomiota ovat saaneet ns venepakolaiset, jotka lähtevät joko Afrikan pohjoisrannikolta kohti Espanjan ja Italian saaria, tai Turkin rannikolta kohti Kreikkaa.
Turkissa on tällä hetkellä 1.9 miljoonaa Syyrialaista erilaisilla leireillä ja kaupungeissa ympäri maata, joten on selvää, että vain pieni osa heistä lähtee matkaan kohti EU:ta. Turkki ei tarjoa pakolaisille varsinaista turvapaikkaa, vaikka onkin ottanut ihmiset vastaan avosylin. Kansainvälisissä sopimuksissa jotka aikanaan on laadittu, Turkkia sitovat pakolaisten vastaanottamista ja pakolaisstatuksen tunnustamista koskevat pykältä ainoastaan eurooppalaisten pakolaisten osalta. Tämä on yksi asia, joka ei ole tullut esiin kovin voimakkaasti; Turkki on kyllä nimellisesti ensimmäinen maa johon pakolaiset tulevat, ja vaikka Turkki ei tiettävästi ole vielä ainakaan vedonnut kovin voimakkaasti näihin pykäliin, maassa olevat ovat teknisestiottaen vailla lainopillista suojaa. Turkissa sijaitsevissa pakolaisleireissä on eroja, monet ovat varsin hyvin hoidettuja, mutta eivät kaikki.
Toinen merkittävä tekijä ovat Syyrian muut naapurimaat. Jordaniassa pakolaisia on vajaa miljoona, Libanonissa reilu miljoona. Syyrian pakolaiset muodostavat nyt neljänneksen kaikista Libanonin alueella oleskelevista ihmisistä. Lähialueiden maista Irakissa on joitain satoja tuhansia. Jordania ja Libanon ovat olleet jossain määrin nihkeämpiä ottamaan vastaan pakolaisia. Kaikenkaikkiaan naapurimaissa on reilu neljä miljoonaa ihmistä ja lisäksi Syyriassa 6-7 miljoonaa ihmistä on lähtenyt kodeistaan toisille paikkakunnille ja pakolaisleireihin. Luvut ovat suuntaa-antavia, tarkkoja lukuja on vaikea saada, mutta suuruusluokka on suunnilleen tämä.
Siis, reilu 10 miljoonaa kodeistaan lähtenyttä, näistä reilu 100 000 on pyrkinyt EU-alueelle tämän vuoden aikana. Tämä on siis 1-2 prosenttia kaikista kodeistaan paenneista ihmisistä, lähempänä yhtä prosenttia selvästi.
Sivumennensanoen, Arabian niemimaan rikkaat öljymaat ovat ottaneet vastaan Syyrian pakolaisia tasan nolla kappaletta, eikä Israelin luku ole juuri suurempi. En ota tässä kantaa lainkaan siihen miten asian "pitäisi" olla, mutta totean tässä että oli mielide mikä hyvänsä kysymyksessä "arabit vs Israel", niin tästä ei kukaan kovin hyvää lyömäasetta saa omalle näkemykselleen.
Katsotaan sitten kustannuksia. Tässä huomautan, että toivon ettei tätä tulkita kummallakaan seuraavista tavoista: Toivon ettei kukaan vedä selkäytimestään "ihminen ei ole kustannus"-, tai toisaalta "miksi meidän pitää maksaa?"-reaktiota. Kun ihmisiä liikkuu paikasta toiseen suuria määriä, tämä tarkoittaa että vettä, ruokaa, vaatteita, jne tarvitaan. Nämä maksavat ja tämä on fakta. Jos pyrimme muodostamaan a) oikean käsityksen ja b) operationaalisen mielipiteen siitä, mitä meidän tulisi tehdä, meidän on tarkasteltava kustannuksia ja hyötyjä ilman että refleksit estävät.
Eri lähteiden mukaan yhden pakolaisleirin ylläpito maksaa vajaa 10 euroa per asukas kuukaudessa. Tämä ei ole ainoa kustannus, ja esimerkiksi Turkin pakolaisten auttamiseen käyttämästä rahasta esitetyt arviot vaihtelevat; joidenkin lähteiden mukaan puhutaan kolmesta, joidenkin kahdeksasta miljardista eurosta kumulatiivisesti. Hyvä hiha-arvio lienee, että kiinteät kustannukset huomioiden, pakolaisten vastaanottaminen maksaa Turkille reilu 2 miljardia vuodessa, mikä tekee noin 2000 euroa per maahantulija. Turkki on tällä hetkellä suurin pakolaisten vastaanottajamaa, joten käytetään tätä arviona sille, mitä maksaa "auttaminen lähialueilla", ainakin kun ei puhuta sotilaallisesta väliintulosta.
Ruotsi on ehkä parhaiten Suomeen vertautuva maa tässä suhteessa. Ruotsiin on tullut reilu 40 000 syyrialaista wikipedian mukaan. Tällainen matka maksaa usein tuhansia euroja erilaisina lahjuksina ja ihmissalakuljettajien vaatimina matkakustannuksina. Tämän lisäksi vastaanottavan maan hintataso ja sosiaaliturvan rakenne huomioonottaen, välitön kustannus Pohjoismaihin saapuvasta syyrialaisesta on vähintään kymmenkertainen verrattuna kustannukseen joka lähialueilla aiheutuu.
Oma mielipiteeni ei ole pakolaisvastainen, eikä myöskään mitenkään erityisen "myönteinen". En suhtaudu oikeastaan mitenkään maahanmuuttoon ylipäätään, mielestäni kaikkia asioita tulee ajatella marginaalilla. Jos ajattelemme millainen on Pohjois-Eurooppaan tulevan syyrialaisen profiili, niin keskimäärin tämä on suuremmalla todennäköisyydellä työikäinen mies, melko varakkaasta taustasta, suuremmalla todennäköisyydellä koulutettu ja suuremmalla todennäköisyydellä kielitaitoinen, kun verrataan esimerkiksi pakolaisleirille jääneeseen. Tällaisella ihmisellä on potentiaalia elättää itsensä normaalin elinkeinorakenteen maassa, ja vieläpä tavalla josta ei vastaanottavalle maalle synny lainkaan kustannuksia.
Potentiaalia, mutta käytännössä esimerkiksi Suomessa on muutamia esteitä. Sosiaaliturva on yksi, ja työlainsäädäntö toinen, ja kolmas tietysti tämänhetkinen taloustilanne. Työttömyys on varsin korkealla Suomessa juuri nyt ja maahantulijan olisi vaikea löytää työtä josta maksettaisiin työehtosopimuksen mukainen palkka ja/tai sellainen, joka olisi kannattavampi vastaanottaa kuin sosiaaliturva. Tästä johtuen yksilön aiheuttama julkistaloudellinen rasite on todennäköisesti keskimäärin (ja marginaalilla, siis kun otamme yhden ihmisen lisää, niin odotusarvoisesti) lähempänä tuota kymmenkertaista kuin kustannusneutraalia.
Meillä olisi toki mahdollisuus; voisimme romuttaa yleissitovuuden ja alentaa sosiaaliturvaa. Kannatan näitä toimenpiteitä lämpimästi, mutta en usko että ne saavat suurta kannatusta niiden parissa, jotka toisaalta suhtautuvat myötämielisesti maahantulijoihin. Olemme siis tavallaan pattitilanteessa; maahantulijat tulevat kalliiksi ellemme muuta sääntöjä, mikä puolestaan saa aikaan sen, että ihmiset suhtautuvat negatiivisemmin maahantulijoihin. Ihmiset jotka suhtautuvat maahantulijoihin positiivisesti, ovat usein samoja ihmisiä, jotka eivät halua niitä muutoksia joilla näistä voisi olla hyötyä kansantaloudelle.
Tämän lisäksi on peliteoreettinen ongelma. EU vahtii rajojaan melko tarkkaan, mutta rajat silti vuotavat. Tavallinen tallaaja joka haluaa kävellä rajan yli ja sanoa että "haluan turvapaikan", ei voi tehdä niin, vaan hänen pitää livahtaa rajan yli, mielellään osana isompaa joukkoa tai sitten saada kyyti salassa jonnekin syvemmälle EU-alueelle, ja sitten anoa turvapaikkaa. Tämä synnyttää tilanteen, jossa pakolaisleireista EU-alueelle pyrkimään lähtevät ne, joilla on eniten voitettavaa ja vähiten hävittävää omassa ja yhteisön silmissä. Nuoret miehet ovat kaikissa yhteiskunnissa olleet kulutustavaraa, ja niin on pakolaisten joukossakin. Pakolaisleirillä isot määrät nuoria miehiä aiheuttaa turhautuessaan varmasti ongelmia, ja toisaalta jos he pääsevät johonkin EU-maahan joko töihin tai nauttimaan sosiaaliturvaa, lähettämällä edes pienen osan hankkimastaan rahasta takaisin, heistä on suuri hyöty. Jos he taas kuolevat matkalla, niin, no.
Toki perheellisiäkin lähtee matkaan. Jotkut ottavat riskin, ja uutisissa on ollut tarinoita kuolleista lapsista yms. Tämä on varsin ikävää, mutta on tavallaan selvää, ettei lapsiperhe lähde lasten kanssa vaaralliselle matkalle, ellei usko että riskin ottaminen on jollakin tapaa välttämätöntä tai ottamisen arvoinen. Tähänkin on syypää, omasta mielestäni, eurooppalainen sosiaaliturva. On varsin ymmärrettävää, että me tahdomme pitää huolen kaikista EU-alueella asuvista lapsista, joten tarjoamme lapsille koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa. Tämä luo kuitenkin insentiivejä jotka ovat varsin kieroja. Esimerkiksi, en voi oikein kuvitella mikä saisi minut nykytilanteessani esimerkiksi lähtemään Tallinnaan perheeni kanssa vuotavassa kumiveneessä keskellä syysmyrskyä, mutta jos täällä olisi vaikea ruokkia, vaatettaa ja muutoin hoitaa lapsia, ja Tallinnassa odottaisi lähes varma (jos sinne pääsee) elanto lapsilleni, joutuisin harkitsemaan vakavasti. Jos täällä olisi lisäksi merkittävä kuoleman riski, niin valinta ei olisi edes vaikea.
Korostan, että ymmärtämällä ihmisten motiiveja voimme pohtia erilaisia vaihtoehtoja. Se ei tarkoita a) näiden ihmisten syyllistämistä "oman edun tavoittelijoina", eikä b) sellaista myötätuntoa joka automaattisesti velvoittaa meitä antamaan ihokkaamme ja avaamaan kotimme ovet. Ymmärtämällä ihmisten motiiveja voimme ehkä luoda olosuhteet joissa ei tällainen riskinotto kannata.
Vaihtoehtoja on esitetty useita. Esimerkiksi, on esitetty että rajavalvontaa pitäisi tiukentaa niin, että insentiivi tulla maahan poistuu; jos kaikki tulijat käännytettäisiin, tulijoita ei pian enää olisi, tai olisi paljon vähemmän, sillä sana kulkee. Tämä on ollut se, mihin Australia on pyrkinyt ja osin onnistunutkin. Niin kylmältä kuin se vaikuttaakin, tämä voisi lopulta olla humaanein vaihtoehto. Tällainen politiikka on kuitenkin vaikea toteuttaa ilman suurta paheksuntaryöppyä, ja se toimii kunnolla vain jos siitä on melko suuri yksimielisyys. Lisäksi sen toteuttaminen täysin universaalisti johtaisi humanitääriseen katastrofiin, sillä se tarkoittaisi että kaikki ympäröivien maiden nyt vastaanottamat pakolaiset pitäisi majoittaa leireihin rajan Syyrian puolelle. Kolmaskin ongelma on, eli että sen soveltaminen takautuvasti ainakaan kovin ripeällä tahdilla ei ole mahdollista ilman melko räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ja karkotuksia. En pidä sitä tällä hetkellä realistisena. En kuitenkaan näe että se olisi -- päinvastaisista näkemyksistä huolimatta -- mitenkään "rasistinen" tai edellyttäisi meiltä jonkinlaista epäempaattisuutta. Sen voisi varsin hyvin yhdistää mittaviin humanitäärisiin panostuksiin, esimerkiksi EU voisi tarjoutua hoitamaan suurimman osan Turkin pakolaisleirien kustannuksista, tarjota rokotusohjelmia ja koulutusta lapsille, jne.
Tämä toimintamalli ei kuitenkaan johda todennäköisesti sen paremmin "suvaitsevaisten" kauhuskenaarioihin etnisistä puhdistuksista kuin "rasistien" utopiaan valkoisesta homogeenisesta Euroopasta. Euroopan ikärakenne on epäedullinen talouskasvua ajatellen, ja nyt Euroopassa asuvien etnisten vähemmistöjen -- etupäässä muslimiväestön -- syntyvyys on suurempi. Villeimmät rotukiihkoilijoiden fantasiat sisältävät politiikkaa, jolla tämä väestönosa poistetaan Euroopasta, mutta tällaisen totuetumiseen en usko, tai siis, pidän sitä hyvin epätodennäköisenä, sillä se tuskin on taloudellisesti mitenkään mielekästä. Integraatiopolitiikka ei ole tähän mennessä toiminut, mutta jotkut väittävät että tässä skenaariossa on sen ainoa toivo. Itse en ota kantaa.
Toinen vaihtoehto on avata rajat ja päästää kaikki halukkaat sisään. Tässä on omat ongelmansa. Kustannuksia ajatellen, on selvää, että kymmentä miljoonaa syyrialaista ei voi ottaa EU:n sosiaaliturvan piiriin noin vaan. Nykyinen taloustilanne on sellainen, että kantaväestössäkin työttömyys on melko korkealla tasolla (Saksaa lukuunottamatta), ja syyrialaisten -- samoin kuin kaikkien muidenkin EU-alueelle pyrkivien -- kilpailutilanne työmarkkinoilla ei ole kovin hyvä. Tätä tilannetta toki voi helpottaa sillä, että tulijoille olisi lupa maksaa vähemmän palkka, tai että ylipäätään sallittaisiin matalan tuottavuuden aloilla matalammat palkat, mutta tämä ei toimi jos sosiaaliturvan taso on liian korkea tai jos sen muoto on väärä. Jonkinlainen perustulomalli, jossa kansalaiset saavat perustuloa (ja maahantulijat eivät, tai saavat alennettua perustuloa), voisi toimia siten, että se parantaisi työmarkkinoiden toimimista. Tällaiset rakenteelliset muutokset ovat kuitenkin erittäin hankalia toteuttaa poliittisesti.
Jos toimimme näin, Euroopan etninen koostumus alkaa muuttua. Aika näyttää, missä määrin tästä seuraa ongelmia; niitä seuraa varmasti jonkin verran. Pahimmat pessimistit ennakoivat jo nyt koko Eurooppalaisen kulttuurin tuhoutumista. Optimistiset taas ajattelevat että erilaiset etniset ryhmät elävät rinnan pienen alkukankeuden jälkeen ja kulttuurien vuoropuhelu synnyttää uutta ja mielenkiintoista, omintakeista kulttuuria. Itse en ole kovin pessimistinen, mutten myöskään optimisti. En yksinkertaisesti osaa sanoa mikä on se trajektoria jolle päätyisimme.
Kolmas vaihtoehto on jatkaa kuten nytkin. Tulemme näkemään uutiskuvia hukkuneista lapsista, ja tämä saa meidät ottamaan lisää pakolaisia vastaan. Samalla otamme vastaan enemmän myös Afrikan ja Lähi-idän muita maahantulijoita. Emme tee vaadittavia uudistuksia sosiaalituvaan ja työmarkkinoihimme, vaan maahantulijoiden aiheuttamat kustannukset reippaasti ylittävät näiden hyödyt. Rajat pysyvät nimellisesti kiinni, mutta kumivenearmada kasvaa. Ihmissalakuljettajat tienaavat paremmin ja julkinen talous kärsii. Saksan kaltaiset maat voivat pärjätä kohtuullisen hyvin, Ruotsissakin voi taloudellisessa mielessä mennä hyvin jonkin aikaa. Lopulta vääjäämätön tapahtuu. Siinä vaiheessa on kaksi vaihtoehtoa. Rajat avataan ja työmarkkinat vapautetaan. Hitaasti mutta varmasti Euroopan etninen jakauma muuttuu; tämä ei ole minulle mikään kummoinen asia, se on vain niin. Kulttuuriset muutokset ovat vähäisiä, tosin näemme vuosittaisia "nuorisomellakoita" yhä laajemmin, erilaisia etnisiä gettoja, yms on enemmän.
Toinen vaihtoehto on, että kriisin pahettua riittävästi, rajat vedetään kokonaan kiinni, ja rasismi ja etniset jännitteet johtavat erilaisiin konflikteihin Euroopan sisällä. Joissain skenaarioissa seuraa etnisiä puhdistuksia ja sisällissotia. Riippuen siitä, mihin suuntaan tilanne on kehittynyt, puhdistetaan "ei-valkoisia" tai "valkoisia" ihmisiä. Joissain skenaarioissa taas ihmiset tulevat keskenään paremmin toimeen ja erilaiset jännitteet johtavat vain pieniin, ja alati pieneneviin ongelmiin kun väestö integroituu.
En ole siis kovin toiveikas, että tässä rytinässä selvitään kuivin jaloin. Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma. Mitään hyvää tai positiivista ei seuraa siitä, jos alamme yksityishenkilöinä vihamieliseksi maahantulijoita kohtaan. Sillä ei saavuteta lainkaan mitään sellaista, millä olisi mitään positiivista seurausta, riippumatta siitä, mikä oma käsitys ideaalitilanteesta on.
No, poikkeuksia on, mutta jos et käytä pellemeikkiä ja värjää hiuksiasi vihreäksi, niin en usko että kuulut tähän porukkaan.
Muutamia tosiasioita voinemme kuitenkin listata, koska riippumatta mielipiteistämme ja toiveistamme, faktat ovat tarkalleen samat kaikille. Aloitetaan vaikkapa The Economistin artikkelista; ko. artikkeli toki käsittelee asiaa myös mielipiteiden tasolla ja on sikäli lukemisen arvoinen, mutta otetaan tässä vain luvut: Eurooppaan on Afrikasta ja Lähi-idästä pyrkinyt vuoden 2015 alkupuoliskolla noin 330 000 ihmistä. Näistä noin kolmannes on Syyriasta ja loput suurimmaksi osaksi Afganistanista tai Afrikasta.
Johtuen "pakolainen"- sanan terminologisista epäselvyyksistä, puhun EU-alueelle pyrkivistä ihmisistä. Ei ole täysin väärin esittää, että Syyriasta pyrkivistä isompi osa on pakolaisia sellaisessa merkityksessä jonka suurempi osa ihmisistä voi hyväksyä, kun taas afrikkalaisten ja muiden Lähi-idän tulokkaiden kohdalla erimielisyyttä on enemmän siitä, millä asialla pyrkijät liikkuvat.
EU:n alueelle pyrkivillä on useampia keinoja, eniten huomiota ovat saaneet ns venepakolaiset, jotka lähtevät joko Afrikan pohjoisrannikolta kohti Espanjan ja Italian saaria, tai Turkin rannikolta kohti Kreikkaa.
Turkissa on tällä hetkellä 1.9 miljoonaa Syyrialaista erilaisilla leireillä ja kaupungeissa ympäri maata, joten on selvää, että vain pieni osa heistä lähtee matkaan kohti EU:ta. Turkki ei tarjoa pakolaisille varsinaista turvapaikkaa, vaikka onkin ottanut ihmiset vastaan avosylin. Kansainvälisissä sopimuksissa jotka aikanaan on laadittu, Turkkia sitovat pakolaisten vastaanottamista ja pakolaisstatuksen tunnustamista koskevat pykältä ainoastaan eurooppalaisten pakolaisten osalta. Tämä on yksi asia, joka ei ole tullut esiin kovin voimakkaasti; Turkki on kyllä nimellisesti ensimmäinen maa johon pakolaiset tulevat, ja vaikka Turkki ei tiettävästi ole vielä ainakaan vedonnut kovin voimakkaasti näihin pykäliin, maassa olevat ovat teknisestiottaen vailla lainopillista suojaa. Turkissa sijaitsevissa pakolaisleireissä on eroja, monet ovat varsin hyvin hoidettuja, mutta eivät kaikki.
Toinen merkittävä tekijä ovat Syyrian muut naapurimaat. Jordaniassa pakolaisia on vajaa miljoona, Libanonissa reilu miljoona. Syyrian pakolaiset muodostavat nyt neljänneksen kaikista Libanonin alueella oleskelevista ihmisistä. Lähialueiden maista Irakissa on joitain satoja tuhansia. Jordania ja Libanon ovat olleet jossain määrin nihkeämpiä ottamaan vastaan pakolaisia. Kaikenkaikkiaan naapurimaissa on reilu neljä miljoonaa ihmistä ja lisäksi Syyriassa 6-7 miljoonaa ihmistä on lähtenyt kodeistaan toisille paikkakunnille ja pakolaisleireihin. Luvut ovat suuntaa-antavia, tarkkoja lukuja on vaikea saada, mutta suuruusluokka on suunnilleen tämä.
Siis, reilu 10 miljoonaa kodeistaan lähtenyttä, näistä reilu 100 000 on pyrkinyt EU-alueelle tämän vuoden aikana. Tämä on siis 1-2 prosenttia kaikista kodeistaan paenneista ihmisistä, lähempänä yhtä prosenttia selvästi.
Sivumennensanoen, Arabian niemimaan rikkaat öljymaat ovat ottaneet vastaan Syyrian pakolaisia tasan nolla kappaletta, eikä Israelin luku ole juuri suurempi. En ota tässä kantaa lainkaan siihen miten asian "pitäisi" olla, mutta totean tässä että oli mielide mikä hyvänsä kysymyksessä "arabit vs Israel", niin tästä ei kukaan kovin hyvää lyömäasetta saa omalle näkemykselleen.
Katsotaan sitten kustannuksia. Tässä huomautan, että toivon ettei tätä tulkita kummallakaan seuraavista tavoista: Toivon ettei kukaan vedä selkäytimestään "ihminen ei ole kustannus"-, tai toisaalta "miksi meidän pitää maksaa?"-reaktiota. Kun ihmisiä liikkuu paikasta toiseen suuria määriä, tämä tarkoittaa että vettä, ruokaa, vaatteita, jne tarvitaan. Nämä maksavat ja tämä on fakta. Jos pyrimme muodostamaan a) oikean käsityksen ja b) operationaalisen mielipiteen siitä, mitä meidän tulisi tehdä, meidän on tarkasteltava kustannuksia ja hyötyjä ilman että refleksit estävät.
Eri lähteiden mukaan yhden pakolaisleirin ylläpito maksaa vajaa 10 euroa per asukas kuukaudessa. Tämä ei ole ainoa kustannus, ja esimerkiksi Turkin pakolaisten auttamiseen käyttämästä rahasta esitetyt arviot vaihtelevat; joidenkin lähteiden mukaan puhutaan kolmesta, joidenkin kahdeksasta miljardista eurosta kumulatiivisesti. Hyvä hiha-arvio lienee, että kiinteät kustannukset huomioiden, pakolaisten vastaanottaminen maksaa Turkille reilu 2 miljardia vuodessa, mikä tekee noin 2000 euroa per maahantulija. Turkki on tällä hetkellä suurin pakolaisten vastaanottajamaa, joten käytetään tätä arviona sille, mitä maksaa "auttaminen lähialueilla", ainakin kun ei puhuta sotilaallisesta väliintulosta.
Ruotsi on ehkä parhaiten Suomeen vertautuva maa tässä suhteessa. Ruotsiin on tullut reilu 40 000 syyrialaista wikipedian mukaan. Tällainen matka maksaa usein tuhansia euroja erilaisina lahjuksina ja ihmissalakuljettajien vaatimina matkakustannuksina. Tämän lisäksi vastaanottavan maan hintataso ja sosiaaliturvan rakenne huomioonottaen, välitön kustannus Pohjoismaihin saapuvasta syyrialaisesta on vähintään kymmenkertainen verrattuna kustannukseen joka lähialueilla aiheutuu.
Oma mielipiteeni ei ole pakolaisvastainen, eikä myöskään mitenkään erityisen "myönteinen". En suhtaudu oikeastaan mitenkään maahanmuuttoon ylipäätään, mielestäni kaikkia asioita tulee ajatella marginaalilla. Jos ajattelemme millainen on Pohjois-Eurooppaan tulevan syyrialaisen profiili, niin keskimäärin tämä on suuremmalla todennäköisyydellä työikäinen mies, melko varakkaasta taustasta, suuremmalla todennäköisyydellä koulutettu ja suuremmalla todennäköisyydellä kielitaitoinen, kun verrataan esimerkiksi pakolaisleirille jääneeseen. Tällaisella ihmisellä on potentiaalia elättää itsensä normaalin elinkeinorakenteen maassa, ja vieläpä tavalla josta ei vastaanottavalle maalle synny lainkaan kustannuksia.
Potentiaalia, mutta käytännössä esimerkiksi Suomessa on muutamia esteitä. Sosiaaliturva on yksi, ja työlainsäädäntö toinen, ja kolmas tietysti tämänhetkinen taloustilanne. Työttömyys on varsin korkealla Suomessa juuri nyt ja maahantulijan olisi vaikea löytää työtä josta maksettaisiin työehtosopimuksen mukainen palkka ja/tai sellainen, joka olisi kannattavampi vastaanottaa kuin sosiaaliturva. Tästä johtuen yksilön aiheuttama julkistaloudellinen rasite on todennäköisesti keskimäärin (ja marginaalilla, siis kun otamme yhden ihmisen lisää, niin odotusarvoisesti) lähempänä tuota kymmenkertaista kuin kustannusneutraalia.
Meillä olisi toki mahdollisuus; voisimme romuttaa yleissitovuuden ja alentaa sosiaaliturvaa. Kannatan näitä toimenpiteitä lämpimästi, mutta en usko että ne saavat suurta kannatusta niiden parissa, jotka toisaalta suhtautuvat myötämielisesti maahantulijoihin. Olemme siis tavallaan pattitilanteessa; maahantulijat tulevat kalliiksi ellemme muuta sääntöjä, mikä puolestaan saa aikaan sen, että ihmiset suhtautuvat negatiivisemmin maahantulijoihin. Ihmiset jotka suhtautuvat maahantulijoihin positiivisesti, ovat usein samoja ihmisiä, jotka eivät halua niitä muutoksia joilla näistä voisi olla hyötyä kansantaloudelle.
Tämän lisäksi on peliteoreettinen ongelma. EU vahtii rajojaan melko tarkkaan, mutta rajat silti vuotavat. Tavallinen tallaaja joka haluaa kävellä rajan yli ja sanoa että "haluan turvapaikan", ei voi tehdä niin, vaan hänen pitää livahtaa rajan yli, mielellään osana isompaa joukkoa tai sitten saada kyyti salassa jonnekin syvemmälle EU-alueelle, ja sitten anoa turvapaikkaa. Tämä synnyttää tilanteen, jossa pakolaisleireista EU-alueelle pyrkimään lähtevät ne, joilla on eniten voitettavaa ja vähiten hävittävää omassa ja yhteisön silmissä. Nuoret miehet ovat kaikissa yhteiskunnissa olleet kulutustavaraa, ja niin on pakolaisten joukossakin. Pakolaisleirillä isot määrät nuoria miehiä aiheuttaa turhautuessaan varmasti ongelmia, ja toisaalta jos he pääsevät johonkin EU-maahan joko töihin tai nauttimaan sosiaaliturvaa, lähettämällä edes pienen osan hankkimastaan rahasta takaisin, heistä on suuri hyöty. Jos he taas kuolevat matkalla, niin, no.
Toki perheellisiäkin lähtee matkaan. Jotkut ottavat riskin, ja uutisissa on ollut tarinoita kuolleista lapsista yms. Tämä on varsin ikävää, mutta on tavallaan selvää, ettei lapsiperhe lähde lasten kanssa vaaralliselle matkalle, ellei usko että riskin ottaminen on jollakin tapaa välttämätöntä tai ottamisen arvoinen. Tähänkin on syypää, omasta mielestäni, eurooppalainen sosiaaliturva. On varsin ymmärrettävää, että me tahdomme pitää huolen kaikista EU-alueella asuvista lapsista, joten tarjoamme lapsille koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa. Tämä luo kuitenkin insentiivejä jotka ovat varsin kieroja. Esimerkiksi, en voi oikein kuvitella mikä saisi minut nykytilanteessani esimerkiksi lähtemään Tallinnaan perheeni kanssa vuotavassa kumiveneessä keskellä syysmyrskyä, mutta jos täällä olisi vaikea ruokkia, vaatettaa ja muutoin hoitaa lapsia, ja Tallinnassa odottaisi lähes varma (jos sinne pääsee) elanto lapsilleni, joutuisin harkitsemaan vakavasti. Jos täällä olisi lisäksi merkittävä kuoleman riski, niin valinta ei olisi edes vaikea.
Korostan, että ymmärtämällä ihmisten motiiveja voimme pohtia erilaisia vaihtoehtoja. Se ei tarkoita a) näiden ihmisten syyllistämistä "oman edun tavoittelijoina", eikä b) sellaista myötätuntoa joka automaattisesti velvoittaa meitä antamaan ihokkaamme ja avaamaan kotimme ovet. Ymmärtämällä ihmisten motiiveja voimme ehkä luoda olosuhteet joissa ei tällainen riskinotto kannata.
Vaihtoehtoja on esitetty useita. Esimerkiksi, on esitetty että rajavalvontaa pitäisi tiukentaa niin, että insentiivi tulla maahan poistuu; jos kaikki tulijat käännytettäisiin, tulijoita ei pian enää olisi, tai olisi paljon vähemmän, sillä sana kulkee. Tämä on ollut se, mihin Australia on pyrkinyt ja osin onnistunutkin. Niin kylmältä kuin se vaikuttaakin, tämä voisi lopulta olla humaanein vaihtoehto. Tällainen politiikka on kuitenkin vaikea toteuttaa ilman suurta paheksuntaryöppyä, ja se toimii kunnolla vain jos siitä on melko suuri yksimielisyys. Lisäksi sen toteuttaminen täysin universaalisti johtaisi humanitääriseen katastrofiin, sillä se tarkoittaisi että kaikki ympäröivien maiden nyt vastaanottamat pakolaiset pitäisi majoittaa leireihin rajan Syyrian puolelle. Kolmaskin ongelma on, eli että sen soveltaminen takautuvasti ainakaan kovin ripeällä tahdilla ei ole mahdollista ilman melko räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ja karkotuksia. En pidä sitä tällä hetkellä realistisena. En kuitenkaan näe että se olisi -- päinvastaisista näkemyksistä huolimatta -- mitenkään "rasistinen" tai edellyttäisi meiltä jonkinlaista epäempaattisuutta. Sen voisi varsin hyvin yhdistää mittaviin humanitäärisiin panostuksiin, esimerkiksi EU voisi tarjoutua hoitamaan suurimman osan Turkin pakolaisleirien kustannuksista, tarjota rokotusohjelmia ja koulutusta lapsille, jne.
Tämä toimintamalli ei kuitenkaan johda todennäköisesti sen paremmin "suvaitsevaisten" kauhuskenaarioihin etnisistä puhdistuksista kuin "rasistien" utopiaan valkoisesta homogeenisesta Euroopasta. Euroopan ikärakenne on epäedullinen talouskasvua ajatellen, ja nyt Euroopassa asuvien etnisten vähemmistöjen -- etupäässä muslimiväestön -- syntyvyys on suurempi. Villeimmät rotukiihkoilijoiden fantasiat sisältävät politiikkaa, jolla tämä väestönosa poistetaan Euroopasta, mutta tällaisen totuetumiseen en usko, tai siis, pidän sitä hyvin epätodennäköisenä, sillä se tuskin on taloudellisesti mitenkään mielekästä. Integraatiopolitiikka ei ole tähän mennessä toiminut, mutta jotkut väittävät että tässä skenaariossa on sen ainoa toivo. Itse en ota kantaa.
Toinen vaihtoehto on avata rajat ja päästää kaikki halukkaat sisään. Tässä on omat ongelmansa. Kustannuksia ajatellen, on selvää, että kymmentä miljoonaa syyrialaista ei voi ottaa EU:n sosiaaliturvan piiriin noin vaan. Nykyinen taloustilanne on sellainen, että kantaväestössäkin työttömyys on melko korkealla tasolla (Saksaa lukuunottamatta), ja syyrialaisten -- samoin kuin kaikkien muidenkin EU-alueelle pyrkivien -- kilpailutilanne työmarkkinoilla ei ole kovin hyvä. Tätä tilannetta toki voi helpottaa sillä, että tulijoille olisi lupa maksaa vähemmän palkka, tai että ylipäätään sallittaisiin matalan tuottavuuden aloilla matalammat palkat, mutta tämä ei toimi jos sosiaaliturvan taso on liian korkea tai jos sen muoto on väärä. Jonkinlainen perustulomalli, jossa kansalaiset saavat perustuloa (ja maahantulijat eivät, tai saavat alennettua perustuloa), voisi toimia siten, että se parantaisi työmarkkinoiden toimimista. Tällaiset rakenteelliset muutokset ovat kuitenkin erittäin hankalia toteuttaa poliittisesti.
Jos toimimme näin, Euroopan etninen koostumus alkaa muuttua. Aika näyttää, missä määrin tästä seuraa ongelmia; niitä seuraa varmasti jonkin verran. Pahimmat pessimistit ennakoivat jo nyt koko Eurooppalaisen kulttuurin tuhoutumista. Optimistiset taas ajattelevat että erilaiset etniset ryhmät elävät rinnan pienen alkukankeuden jälkeen ja kulttuurien vuoropuhelu synnyttää uutta ja mielenkiintoista, omintakeista kulttuuria. Itse en ole kovin pessimistinen, mutten myöskään optimisti. En yksinkertaisesti osaa sanoa mikä on se trajektoria jolle päätyisimme.
Kolmas vaihtoehto on jatkaa kuten nytkin. Tulemme näkemään uutiskuvia hukkuneista lapsista, ja tämä saa meidät ottamaan lisää pakolaisia vastaan. Samalla otamme vastaan enemmän myös Afrikan ja Lähi-idän muita maahantulijoita. Emme tee vaadittavia uudistuksia sosiaalituvaan ja työmarkkinoihimme, vaan maahantulijoiden aiheuttamat kustannukset reippaasti ylittävät näiden hyödyt. Rajat pysyvät nimellisesti kiinni, mutta kumivenearmada kasvaa. Ihmissalakuljettajat tienaavat paremmin ja julkinen talous kärsii. Saksan kaltaiset maat voivat pärjätä kohtuullisen hyvin, Ruotsissakin voi taloudellisessa mielessä mennä hyvin jonkin aikaa. Lopulta vääjäämätön tapahtuu. Siinä vaiheessa on kaksi vaihtoehtoa. Rajat avataan ja työmarkkinat vapautetaan. Hitaasti mutta varmasti Euroopan etninen jakauma muuttuu; tämä ei ole minulle mikään kummoinen asia, se on vain niin. Kulttuuriset muutokset ovat vähäisiä, tosin näemme vuosittaisia "nuorisomellakoita" yhä laajemmin, erilaisia etnisiä gettoja, yms on enemmän.
Toinen vaihtoehto on, että kriisin pahettua riittävästi, rajat vedetään kokonaan kiinni, ja rasismi ja etniset jännitteet johtavat erilaisiin konflikteihin Euroopan sisällä. Joissain skenaarioissa seuraa etnisiä puhdistuksia ja sisällissotia. Riippuen siitä, mihin suuntaan tilanne on kehittynyt, puhdistetaan "ei-valkoisia" tai "valkoisia" ihmisiä. Joissain skenaarioissa taas ihmiset tulevat keskenään paremmin toimeen ja erilaiset jännitteet johtavat vain pieniin, ja alati pieneneviin ongelmiin kun väestö integroituu.
En ole siis kovin toiveikas, että tässä rytinässä selvitään kuivin jaloin. Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma. Mitään hyvää tai positiivista ei seuraa siitä, jos alamme yksityishenkilöinä vihamieliseksi maahantulijoita kohtaan. Sillä ei saavuteta lainkaan mitään sellaista, millä olisi mitään positiivista seurausta, riippumatta siitä, mikä oma käsitys ideaalitilanteesta on.
No, poikkeuksia on, mutta jos et käytä pellemeikkiä ja värjää hiuksiasi vihreäksi, niin en usko että kuulut tähän porukkaan.
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Oliver Sacks.
Eräs suosikkikirjailijoistani, Oliver Sacks kuoli viime sunnuntaina. Oli jo tiedossa, että hän sairasti terminaalivaiheen syöpää; Helmikuussa New York Timesin kolumnissaan hän totesi että hänen jäljellä oleva elinaikansa mitataan kuukausissa.
Sacks syntyi Lontoossa 1933 ylemmän keskiluokan juutalaisperheeseen. Hänen lapsuudenelämäkertansa "Uncle Tungsten" kertoo toisen maailmansodan ajasta, miten hänen vanhempansa tunsivat Israelin perustajiin lukeutuvia merkittäviä vaikuttajia, ja miten hän oli äärimmäisen kiinnostunut kemiasta. Myöhempiin elämänvaiheisiin Sacksin kohdalla kuului paljon erilaisia päihteitä, kehonrakennusta, moottoripyöräilyä, vuorikiipeilyä yms, sen lisäksi että hän oli arvostettu neurologi ja kirjailija.
Sacks puhui homoseksuaalisuudestaan julkisesti vasta vähän ennen kuolemaansa. Asia oli hieman yllättävä lähinnä siksi etten ollut ajatellut koko asiaa, ja koska homoseksuaalisuus on harvinaisempaa kuin heteroseksuaalisuus.
Nyt viimeistään olisi varmaankin aika lukea loputkin Sacksin tuotannosta. Sainkin juuri kirjapuskurini tyhjennettyä. "On the Move", on Sacksin omaelämäkerta, jota en vielä ole lukenut. Uncle Tungsten oli kyllä ehkä paras koskaan lukemani kirja omassa sarjassaan.
Sacks syntyi Lontoossa 1933 ylemmän keskiluokan juutalaisperheeseen. Hänen lapsuudenelämäkertansa "Uncle Tungsten" kertoo toisen maailmansodan ajasta, miten hänen vanhempansa tunsivat Israelin perustajiin lukeutuvia merkittäviä vaikuttajia, ja miten hän oli äärimmäisen kiinnostunut kemiasta. Myöhempiin elämänvaiheisiin Sacksin kohdalla kuului paljon erilaisia päihteitä, kehonrakennusta, moottoripyöräilyä, vuorikiipeilyä yms, sen lisäksi että hän oli arvostettu neurologi ja kirjailija.
Sacks puhui homoseksuaalisuudestaan julkisesti vasta vähän ennen kuolemaansa. Asia oli hieman yllättävä lähinnä siksi etten ollut ajatellut koko asiaa, ja koska homoseksuaalisuus on harvinaisempaa kuin heteroseksuaalisuus.
Nyt viimeistään olisi varmaankin aika lukea loputkin Sacksin tuotannosta. Sainkin juuri kirjapuskurini tyhjennettyä. "On the Move", on Sacksin omaelämäkerta, jota en vielä ole lukenut. Uncle Tungsten oli kyllä ehkä paras koskaan lukemani kirja omassa sarjassaan.
tiistai 1. syyskuuta 2015
Heikompi aines.
Kävin fysioterapeutilla tänään, ja kyyti oli melko tylyä. Väänneltiin käsiä ja tutkittiin liikerajoja. Pääasiallinen ongelma näyttäisi olevan solisluun kiinnitys rintalastan puolella on tavattoman löysä, minkä vuoksi solisluu pääsee kiertymään liian helposti. Tämän seurauksena näyttäisi, että AC-nivelen päässä tapahtuu helposti kaikenlaista sellaista mitä ei pitäisi tapahtua. Asiassa täytynee konsultoida jossain vaiheessa kunnon ortopedia, mutta perusongelmaa ei välttämättä pysty korjaamaan pelkästään parantamalla tekniikkaa, vaikka nykyinen kipuilu saataisiinkin loppumaan; solisluu vääntyy ja kiertyy tavoilla joilla sen ei pitäisi, eikä kehossa ole mitään lihasta jota vahvistamalla se pysyisi paikoillaan. Leikkaushoito tuskin tulee kyseeseen.
Suositus oli nyt, että käsiä ei pitäisi nostaa vaakatasoa ylemmäs. Jumppa rajoittuu kiertoihin ja nostoihin joissa on hyvin kapea liikealua, painopiste on lapojen pysyminen mahdollisimman takana. Penkkipunnerrus on pannassa kokonaan, samoin pystypunnerrus. Ennuste ei ole hyvä. Jos kuntoutuminen onnistuu hyvin, on mahdollista että penkkipunnerruksen voi ottaa takaisin ohjelmaan, mutta pystypunnerrus on ohi melko varmasti lopun iäksi.
Elämässä tulee hetkiä jolloin on vain hyväksyttävä joitain rajoitteita.
Suositus oli nyt, että käsiä ei pitäisi nostaa vaakatasoa ylemmäs. Jumppa rajoittuu kiertoihin ja nostoihin joissa on hyvin kapea liikealua, painopiste on lapojen pysyminen mahdollisimman takana. Penkkipunnerrus on pannassa kokonaan, samoin pystypunnerrus. Ennuste ei ole hyvä. Jos kuntoutuminen onnistuu hyvin, on mahdollista että penkkipunnerruksen voi ottaa takaisin ohjelmaan, mutta pystypunnerrus on ohi melko varmasti lopun iäksi.
Elämässä tulee hetkiä jolloin on vain hyväksyttävä joitain rajoitteita.
maanantai 31. elokuuta 2015
Shoulder blues
Jätin dieetin toistaiseksi, koska huomasin, että vähäinenkin kalorivaje teki minut kiukkuiseksi. Paino otti heti reboundin ja tänään olin jo taas yli 75 kilon. Massa on muutenkin huonohko proxy, koska erilaiset seikat kuten nesteen määrä elimistössä, suoliston sisältö, jne. voivat vaikuttaa merkittävästikin.
Suunnittelin tänään meneväni treenaamaan, vaikkakin varasin myös ajan lääkärille olkapääni vuoksi. Levosta, treeniohjelman muutoksista, tekniikasta jne huolimatta olkapää ei ole osoittanut paranemisen merkkejä, vaan pikemminkin vaikuttaa siltä että vaiva on etenevä. Kipuoire esiintyy nyt melko laajalla liikeradalla ja vaikka punnerrusliikkeet vielä sujuvatkin kivuttomasti, jälkikäteen olkapää on todella kipeä. Lisäksi se pitää minut hereillä toisinaan öisin. Lääkäri passitti fysioterapeutille, jotta liikelaajuuden ja voimantuoton rajoitukset selviävät tarkemmin, ja tämän perusteella päätetään sitten jatkotoimenpiteistä.
Näinollen hyvin jo vauhtiin lähtenyt treenaus joutunee taas kerran tauolle. Juoksin eilen aneemisella vauhdilla 5.5km (aikaa meni 28 minuuttia), ja polven ITBS-ongelma taas alkoi ilmoitella itsestään.
Tämän kaiken seurauksena on valtava määrä turhautumista. Keuhkot, lihakset jne, kykenisivät kyllä nähtävästi suurempaan urheilumäärään, jänteet ja nivelet sensijaan pistävät rajoitteita kehiin. Mitään ylikunnon merkkejä ei ole ollut.
Suunnittelin tänään meneväni treenaamaan, vaikkakin varasin myös ajan lääkärille olkapääni vuoksi. Levosta, treeniohjelman muutoksista, tekniikasta jne huolimatta olkapää ei ole osoittanut paranemisen merkkejä, vaan pikemminkin vaikuttaa siltä että vaiva on etenevä. Kipuoire esiintyy nyt melko laajalla liikeradalla ja vaikka punnerrusliikkeet vielä sujuvatkin kivuttomasti, jälkikäteen olkapää on todella kipeä. Lisäksi se pitää minut hereillä toisinaan öisin. Lääkäri passitti fysioterapeutille, jotta liikelaajuuden ja voimantuoton rajoitukset selviävät tarkemmin, ja tämän perusteella päätetään sitten jatkotoimenpiteistä.
Näinollen hyvin jo vauhtiin lähtenyt treenaus joutunee taas kerran tauolle. Juoksin eilen aneemisella vauhdilla 5.5km (aikaa meni 28 minuuttia), ja polven ITBS-ongelma taas alkoi ilmoitella itsestään.
Tämän kaiken seurauksena on valtava määrä turhautumista. Keuhkot, lihakset jne, kykenisivät kyllä nähtävästi suurempaan urheilumäärään, jänteet ja nivelet sensijaan pistävät rajoitteita kehiin. Mitään ylikunnon merkkejä ei ole ollut.
maanantai 24. elokuuta 2015
Brokeback squatrack
Tänään aamulla salille lampsiessani muistan vieläkin välähdyksenomaisesti, kuinka astelin rappusia alas kohti pukuhuonetta ja mietin että "Tänään tunnen itseni heikoksi". Pohdin että johtuuko tuntemukseni ravinnosta, väsymyksestä, vai mistä. Lämmittelin huolellisesti nivelet ja selkää, aloitin kevyillä painoilla ja työsettien piti olla suhteellisen kevyet 115 kiloa; vertailun vuoksi tein muutama kuukausi sitten 135 kilolla.
Ensimmäinen setti meni ihan hyvin, joskin alas laskeutuessa tunsin pientä pelkoa etten pääse ylös, joten en laskeutunut aivan alas. Toinen setti alkoi paremmin, mutta toisella toistolla alhaalta noustessa alaselkä notkahti jotenkin. En osaa kuvata tunnetta muutoin, kuin että jokin antoi myöden -- hyvin vähäisessä määrin, mutta kuitenkin. Kyseessä oli jotain samanlaista kuin ns. "Buttwink", mutta se tapahtui liian ylhäällä ollakseen varsinainen buttwink. Sain tangon ylös ja laitoin sen telineeseen, mutta tiesin heti että tämä oli nyt tässä.
Nyt, vajaa neljä tuntia myöhemmin selkä on jäykkä. Kipua ei ole, eikä varsinkaan mitään mikä säteilisi jalkoihin, mutta jossain hieman lantion ylätason alapuolella on tunne, että siellä on solmu, ja selkä ei toimi. En usko välilevyvammaan, sillä sellainen minulla on ollut, ja tämä tuntuu täysin erilaiselta.
Rikoin itse muutamaa itselleni asettamaa turvamääräystä, joten jos joku lukee näitä treenivinkkien toivossa, niin tämä on selvästikin kategoriaa "tehkää niinkuin sanon, älkää niinkuin minä teen".
EDIT: Selvisin tästä pienestä episodista ilmeisesti säikähdyksellä. Vamma ei tullut selkärankaan tai välilevyihin, sillä kipu ei missään vaiheessa ole säteillyt. Pääsin jo eilen tekemään penkkipunnerrusta ja pystyin jopa tekemään rinnallevetojakin, ilman että aiheutti ongelmia. Juoksin illalla eilen vielä pienen lenkin ja tänä aamuna selkä tuntui lähestulkoon normaalilta pientä jäykkyyttä lukuunottamatta. Huomenna luultavasti juoksen ja perjantaina taas nostelemaan -- hieman kevyemmin kyykyn ja maastavedon osalta.
Ensimmäinen setti meni ihan hyvin, joskin alas laskeutuessa tunsin pientä pelkoa etten pääse ylös, joten en laskeutunut aivan alas. Toinen setti alkoi paremmin, mutta toisella toistolla alhaalta noustessa alaselkä notkahti jotenkin. En osaa kuvata tunnetta muutoin, kuin että jokin antoi myöden -- hyvin vähäisessä määrin, mutta kuitenkin. Kyseessä oli jotain samanlaista kuin ns. "Buttwink", mutta se tapahtui liian ylhäällä ollakseen varsinainen buttwink. Sain tangon ylös ja laitoin sen telineeseen, mutta tiesin heti että tämä oli nyt tässä.
Nyt, vajaa neljä tuntia myöhemmin selkä on jäykkä. Kipua ei ole, eikä varsinkaan mitään mikä säteilisi jalkoihin, mutta jossain hieman lantion ylätason alapuolella on tunne, että siellä on solmu, ja selkä ei toimi. En usko välilevyvammaan, sillä sellainen minulla on ollut, ja tämä tuntuu täysin erilaiselta.
Rikoin itse muutamaa itselleni asettamaa turvamääräystä, joten jos joku lukee näitä treenivinkkien toivossa, niin tämä on selvästikin kategoriaa "tehkää niinkuin sanon, älkää niinkuin minä teen".
- Älä treenaa kovaa riskialttiita ja isoja liikkeitä, jos tunnet itsesi heikoksi. Kyykky ja mave ovat turvallisia oikein tehtynä täysilläkin, mutta vaativat keskittymistä. Jos keskittyminen on "off", niin lämmittele paremmin, ja jos et ole 100% keskittynyt, pudota ainakin 15% siitä painosta mikä tuntuu hyvältä idealta.
- Lämmittele loppuun saakka ilman tukia ja vöitä. Ne voivat antaa valheellisen turvallisuudentunteen. Jos nostat vyön kanssa, niin ole 100% varma että keskityt täysillä. Jos et ole varma että keskityt täysillä, älä käytä vyötä epävarmuuden tunteen korjaamiseen, koska vyö auttaa vain jos sitä käyttää oikein ja keskittyneesti.
- Älä yritä liian kovaa progressiota tauon jälkeen. Oikea referenssipiste kaikelle kehitykselle on viimeisen viikon treenien mediaani, ja sekin vain jos olet täysin levännyt ja toipunut, eikä väliin ole tullut mitään loukkaantumisia.
- Ole nöyrä. Kroppa pystyy siihen mihin se pystyy. Kaikenlaiset "mind over matter"- jutut kannattaa jättää romukoppaan. Säännöllinen treeni ja maltillinen progressio vievät kyllä ihmisen tämän fyysisen suorituskyvyn rajoille melko nopeasti, ja työntävät näitä rajoja eteenpäin juuri sillä vauhdilla kun ihminen toipuu.
- Jos loukkaat itsesi, niin loukkaantumisesta täytyy toipua. Se on henkisesti raskasta; edellisen kohdan mukaisesti, jos olet nöyrä, pääset todennäköisesti takaisin, mutta se pitää "ansaita"; siihen kuluu aikaa. Kun ikää tulee, pitää hyväksyä se, että jossain kohtaa on saavutettu maksimi. Sille ei tarvitse antautua, mutta sitä vastaan ei myöskään ole järkeä kiukutella ja repiä itseään uuteen loukkaantumiseen.
EDIT: Selvisin tästä pienestä episodista ilmeisesti säikähdyksellä. Vamma ei tullut selkärankaan tai välilevyihin, sillä kipu ei missään vaiheessa ole säteillyt. Pääsin jo eilen tekemään penkkipunnerrusta ja pystyin jopa tekemään rinnallevetojakin, ilman että aiheutti ongelmia. Juoksin illalla eilen vielä pienen lenkin ja tänä aamuna selkä tuntui lähestulkoon normaalilta pientä jäykkyyttä lukuunottamatta. Huomenna luultavasti juoksen ja perjantaina taas nostelemaan -- hieman kevyemmin kyykyn ja maastavedon osalta.
perjantai 21. elokuuta 2015
Viikon saldo
Sain teslakäämin tuunattua, mutta kipinä jäi aneemiseksi. En oikein tiedä mikä on syy. Ensimmäinen vedokseni toisiosta oli muutama sata kierrosta hätäisesti vessapaperirullan ympärille, palanen kolapullon pohjaa alumiinifoliolla päällystettynä sen päällä "donitsin" virkaa noudattamassa. Kondensaattorina käytin mikron omaa konkkaa, ja värähtelijän taajuudesta ei ollut hajuakaan. Kyseinen rakennelma tuotti yhtä hyvän kipinän kuin tuhat kierrosta, huolellisesti tehnyt ja suunniteltuna, tasainen ja hyvin tehty toisio ja donitsi + tuunattu ja oikein mitoitettu kondensaattori.
Ainoa ohje jota rikoin, oli se, että toisiokelalla korkeuden ja paksuuden suhde pitäisi olla noin 5:1 paikkeilla; Omani oli paljon ohuempi, sillä järkeilin, että haluan saada sen induktanssin isommaksi, jolloin samalla lankamäärällä korkea ja kapea kela tuottaa isomman induktanssin, koska siinä on enemmän kierroksia. Tämä järkeily oli oikein induktanssin osalta, mutta kipinät jäivät pieneksi. Ymmärrän resonanssin teorian varsin hyvin, ja ymmärrän, miksi kytkentäkerroin on hyvä olla melko pieni, ja niin edelleen. Sensijaan en täysin kykene ymmärtämään miten kelan paksuuden ja pituuden suhde vaikuttaa asiaan. Mutta seuraavassa vedoksessa aion noudattaa kansanviisautta jälleen.
Treenin osalta viikko oli paluuta arkeen:
Aloin työstää omaa android-applikaatiota joka integroisi kaiken tämän datan, mutta sellaiseen menee vielä aikaa. En tiedä viitsinkö sitä koskaan tehdä valmiiksi, sillä luennot alkavat ja on paljon muutakin tekemistä.
Ainoa ohje jota rikoin, oli se, että toisiokelalla korkeuden ja paksuuden suhde pitäisi olla noin 5:1 paikkeilla; Omani oli paljon ohuempi, sillä järkeilin, että haluan saada sen induktanssin isommaksi, jolloin samalla lankamäärällä korkea ja kapea kela tuottaa isomman induktanssin, koska siinä on enemmän kierroksia. Tämä järkeily oli oikein induktanssin osalta, mutta kipinät jäivät pieneksi. Ymmärrän resonanssin teorian varsin hyvin, ja ymmärrän, miksi kytkentäkerroin on hyvä olla melko pieni, ja niin edelleen. Sensijaan en täysin kykene ymmärtämään miten kelan paksuuden ja pituuden suhde vaikuttaa asiaan. Mutta seuraavassa vedoksessa aion noudattaa kansanviisautta jälleen.
Treenin osalta viikko oli paluuta arkeen:
- Sunnuntaina 3.8km 18 minuuttiin vihdoinkin, eli 4:44/km. Sain vielä kirityksen, eli viimeinen kilometri noin neljään minuuttiin. Tämän viikon aikataulu ei valitettavasti ole (vielä) sallinut muita juoksuja.
- Maanantaina 5x5x80 kyykky, 5x5x62.5 penkki, 3x5x62.5 soutu. Lämmittelyä ja alkiun pääsyä.
- Keskiviikkona 3x5x110 kyykky, 3x5x40 pysty, 1x5x110 mave. Nosto tuntui suhteellisen kevyeltä, mutta koetan päästä takaisin kehityksen makuun isoissa nostoissa. Pystypunnerruksessa joutuu kaventamaan otetta. Turhamaisuuttani lisäsin hauiskääntöjä pari, mutta ei puhuta siitä...
- Tänä aamuna 3x5x112.5 kyykky, 5x5x65 penkki, 3x3x50 rinnalleveto, 3x5x65 soutu. Tein penkin, cleanin ja soudun supersettinä, jossa C-P-C-P-C-P-S-P-S-P-S, lyhyillä lepotauoilla, pisin lepo tuli kohtaan jossa cleani vaihtui soutuun, kun lisäsin painoja. Tuli hiki, mutta syke ei noussut kovasti. Clean ja soutu ottavat jonkin verran penkin "vastavaikuttajiin" joten tämä tuntui toimivan ihan OK, eräänlaisena supersettinä.
- Tänään voisin illalla mennä pienelle ylämäkilenkille tai vaihtoehtoisesti pidemmälle rauhalliselle hölkälle, ja viikonloppuna taas kellottaa sen 3.8km lenkin.
- Maanantai 2464kcal, makrot 37/34/29 (rasva, hiilihydraatti, proteiini).
- Tiistai 1837kcal, 29/44/27. En jaksanut mättää rahkaa ja lounaalla söin leipää.
- Keskiviikko 2054kcal 33/39/28
- Torstai 1531kcal, 33/42/25
Aloin työstää omaa android-applikaatiota joka integroisi kaiken tämän datan, mutta sellaiseen menee vielä aikaa. En tiedä viitsinkö sitä koskaan tehdä valmiiksi, sillä luennot alkavat ja on paljon muutakin tekemistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)