Rage against the Machine

Sukuni on kohtuullisen suuri, tai ikäluokkaani nähden ehkä noin keskitasoa, sillä minulla on noin kaksikymmentä serkkua. Suvussa ei ole mitään valtavan suuria perheitä, mutta vanhempani kuuluivat ns suuriin ikäluokkiin, joten heillä on yhteensä kymmenen sisarusta. Isovanhempien kuoltua olen pitänyt vain harvakseltaan yhteyttä serkkuihini, paria poikkeusta lukuunottamatta. Yhteydenpitoon on sukulaisuuden  lisäksi ollut näissä tapauksissa "syynä" jokin yhteinen intressi. Yksi serkuistani on tällä hetkellä taloustieteen tenure trackillä New Yorkin Columbia yliopistossa, ja hänen äitinsä asuu muutaman kilometrin päässä, joten tapaamme kun hän käy Suomessa. Toinen asuu Tampereella ja harrastaa tietokoneita.

Pari vuotta sitten - juuri ennen päätöstä lähteä Singaporeen - aloitin kotiprojektia, jossa oli tarkoitus rakentaa pienimuotoinen klusteri vanhoista tietokoneista. Idea oli hauska, ja pääsin projektissa sellaiseen vaiheeseen, jossa ns head-nodella pyöri tarvittavat palvelut ja teoriassa MPICH2 oli asennettuna, jotain säätämistä jäi vielä ssh:n ja avainrenkaiden kanssa. Jätin projektin siihen, koska ns muut kiireet tulivat eteen. Aloin viritellä ideaa uudelleen hiljattain, kun tein vähän siivousta ja löysin osan koneista (ison osan olin jo vienyt kierrätykseen).

Serkullani oli ylimääräistä rautaa, sillä hän harrastuksensa vuoksi hankkii koneita kotiinsa ja hankkiutuu vanhemmasta päästä eroon. Tällä kertaa kategoriassa "hyötykäyttöön halvalla" oli vanhempi neliydinprosessorilla varustettu kone ja kaksi GeForce GTX 580- näytönohjainta. Mooren laki on toisinaan hieman hämmentävä: yksi tällainen näytönohjain, joka nykyisin on vakavalle käyttäjälle "ei tee mitään"- tasoa, sisältää (tosin hyvin rajoitetulla käskykannalla) laskentatehoa saman verran kuin top500- supertietokoneet 90-luvun puolivälissä, ja kahdella tällaisella olisi ennen vuotta 1990 voinut rakentaa maailman suorituskykyisimmän tietokoneen.

Kasasimme tästä raudasta minulle konetta, jonka tarkoitus olisi lämmittää (kyllä, lämmittää) olohuonetta kylminä talviaamuina. Idea oli suunnilleen seuraavanlainen: Kone laskisi kahdella näytönohjaimellaan ja neljällä prosessorillaan aamuyöllä Boinc:ia, ja muina aikoina toimisi pääosin mediaserverinä.

Ongelmat alkoivat heti alussa, sillä virtalähteessä ei ollut riittävästi piuhoja. Vaihdoimme virtalähteen, mutta kone ei herännyt juuri lainkaan kun kaksi näytönohjainta oli kytkettynä. Koetimme kombinatorisesti eri vaihtoehdot ja totesimme että vain yksi kerrallaan voi olla asennettuna. Sen jälkeen kävi ilmi, että osa muistikammoista ei läpäissyt testejä, joten muistin määrä tipahti neljään gigatavuun. Asensin Xubuntun, ja kaikki näytti menevän hyvin. Kotona kuitenkin huomasin että näytönohjain ilmeisesti toisinaan v*****lee ja kone hyytyy. Sen verran sain toimimaan, että tiedostojen jakaminen toimii vaimon Windows-koneen kanssa niin päin, että "serveri" näkee jaetut hakemistot. Vaihdoin näytönohjaimen ajurin ja kaatuilu näytti loppuvan, mutta ääni lakkasi toimimasta. Yöllä luovutin ja jätin boincin pyörimään, nyt aamulla kone oli kaatunut; Boinc pyöri vielä, mutta hiiren kursori oli jumissa, ja kun yritin avata konsolin, sain hetkeksi ruudulle virheilmoituksen joka näytti viittaavan  näytönohjainvikaan. Sain ajettua koneen alas semi-hallitusti, sillä jotain oli vielä sen verran pystyssä että virta katkesi parinkymmenen sekunnin päästä kun olin painanut kytkintä, eli en joutunut vetämään powerista sähköjä pois.

Nyt haasteet jatkuvat. Olin unohtanut miten hauskaa, sellaisella kummallisen masokistisella tavalla, tämä säätäminen on.